Originaalit > Pergamentinpala

Toivottomat tapaukset | K-11 | Eelis/Alex | slice(s) of life | 16/?

<< < (2/5) > >>

Altais:
VI

Spurttisana ehkä

(350 sanaa)


Ilman eri sopimusta Alex jää Eeliksen luo yöksi. He pelaavat niin myöhään, ettei olisi enää mitään järkeä lähteä kotiin. Alex tietää, ettei Jere murehdi hänen poissaoloaan, kunhan hän muistaa ilmoitella itsestään.

Eeliksen sänky on kapeampi kuin Alexin. Eelis asettuu kyljelleen, kasvot seinään päin. Alex yrittää parhaansa mukaan mahtua tämän viereen putoamatta lattialle, mutta kietomatta kuitenkaan käsivarttaan pojan ympärille. Se on yllättävän vaikeaa.

Alexin sydän lyö järjettömän lujaa. Ihme, jos Eelis ei kuule sitä pimeässä. Hengenvedot ovat liian äänekkäitä. Alexin nenä on melkein Eeliksen niskahiuksissa. Hänen on pakotettava itseään, ettei upottaisi kasvojaan pojan niskaan.

Koko illan hän on käynyt tätä loppumatonta sotaa itseään vastaan. Uskaltaisiko lähestyä Eelistä vai ei? Näin solmussa hän ei ole ollut itsensä kanssa vielä koskaan. Alexilla on ollut tapana toimia ennen kuin ehtii alkaa yliajatella ja jahkailla, mutta tällä kertaa kaikki on toisin.

Hänellä on ollut monenlaista pientä säätöä ennenkin, mutta entisistä opeista ei ole apua nyt. Nyt on tosi kyseessä. Alex vilkaisee puhelintaan ja tajuaa kaksi asiaa.

Kello on puoli viisi eikä hän tule saamaan tänä yönä unta.

Ja hän on rakastunut Eelikseen. Oikeasti rakastunut.

Hän ei yhtään tiedä, mitä tehdä. Ei hänellä ole kokemusta tällaisista asioista. Ensin hän aikoo kirjoittaa viestin Aavalle, mutta tulee sitten toisiin ajatuksiin. Aava sanoisi vain, että kerro se sille, as simple as that.

Alexille tämä on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Oikeastaan hän haluaisi kysyä neuvoa Jereltä. Hän tarvitsisi isää, vaikkei olekaan koskaan ennen osannut ajatella Jereä varsinaisena isänä. Jere sanoisi varmaan, ettei hän ole oikea henkilö neuvomaan ketään etenkään rakkaudessa, jos katsoo kaikkia hänen tekemiään hölmöyksiä. Mutta siksi Alex kaipaisi neuvoa juuri Jereltä. Heissä on niin paljon samaa.

Alex tuijottaa Eeliksen niskaa pimeässä. Miettii, mahtaako poika tuntea samoin kuin hän. Ehkä. Ehkä ei. Ei se mahdotonta ole. Mutta silti… yksikin väärä liike voi myös pilata kaiken. Alex ei halua menettää Eelistä, kun on viimein löytänyt elämäänsä tällaisen tyypin, josta haluaa pitää kiinni.

Eelis on hänelle kiintopiste. Ankkuri. Eelis on vakaa siinä missä hän itse on pelkkä haahuilija. Mutta silti… pojassa on myös jotain rikkinäistä.

Alex ei kestä enää. Jotain on tehtävä, tai hän sekoaa päästään. Hän selvittää kurkkuaan.

”Eelis… nukutsä?”

Altais:
VII

Spurttisana tuoksu

(350 sanaa)


Eelis värähtää. Mistä Alex tietää, ettei hän nuku? Hän on maannut aloillaan kaiken yötä, kääntämättä kylkeä edes silloin, kun oikeaa käsivartta alkoi pistellä ja siitä meni tunto. Hän on yrittänyt jäljitellä nukkuvan tuhinaa, vaikka hänen aistinsa ovat ylivirittyneet Alexin tuoksusta ja läheisyydestä.

”Säkin oot vielä hereillä?” Eelis pelastautuu kääntämällä huomion Alexiin.

”Mm. En saanu unta.”

”Mietitkö sä jotain?”

”Joo. Pitäis puhua sulle yhdestä jutusta.”

Eelis kääntää kiireesti kylkeä. Alexin pieni, haavoittuva ääni saa hänet unohtamaan itsensä. Nopea liike saa Alexin melkein keikahtamaan sängyn laidan yli. Eelis pelastaa hänet kietomalla puutuneen käsivartensa hänen ympärilleen.

Molempia naurattaa, kunnes Eelis tulee liian tietoiseksi Alexin vatsasta, joka painautuu hänen omaansa vasten. Alex vakavoituu myös, eikä katso pois, vaikka he ovat ihan lähekkäin.

”Mistä jutusta? Alex?”

”No… mä en ollu sulle ihan rehellinen tänään.”

”Rehellinen mistä?”

”Siitä, että unohdin muka hanskat kotiin…. se oli ihan paskapuhetta.”

Eelis aikoo ensin nauraa Alexin järjettömälle tunnustukselle. Miksi kukaan valehtelisi yksien hanskojen takia? Mutta Alexia ei naurata. Silloin Eelis tajuaa, ettei kyse ole hanskoista alkuunkaan.

”Haluaisitko sä avata tätä vähän lisää?”

Alex räpyttää silmiään pari kertaa.

”No kun sä kysyit, miksi juoksin koko matkan tänne”, hän huokaa. ”Enhän mä voinu mitenkään sanoa, että se oli sun takia.”

”Mun takia?”

”Joo. Eelis, mä… siis… ei vittu. Oon niin surkea tässä.”

Alex piilottaa kasvonsa Eeliksen olkapäähän ja hytisee epämääräisesti. Eelis ei tiedä, onko se naurua vai itkua. Eeliksen sisällä on yhtäkkiä lämmin, eikä mikään enää pelota. Hän alkaa hellästi silittää Alexin sotkuista tukkaa.

”Ei se mitään”, hän kuiskaa. ”Ollaan molemmat sitten yhtä surkeita. Itse asiassa mäkin valehtelin sulle kerran…”

”Mitä? Mistä?” Alex nostaa päänsä ja katsoo häntä suurin silmin.

”Muistatko, kun tulin kännissä teille yöksi? Ja väitin, että mutsi oli työreissussa. Paskaahan se oli. Mutsi… sillä ei mee kovin hyvin. En vaan kehdannu myöntää sitä. Kai mä halusin… näyttää sun silmissä mahdollisimman hyvältä.”

”Tyhmä. Sä näytät mun silmissä joka tapauksessa hyvältä. Aina. Eikä sun mutsi liity siihen millään lailla.”

”Alex”, Eelis kuiskaa ja silittää peukalolla pojan poskea. ”Yritätkö sä nyt sanoa…?”

”Joo”, Alex äännähtää. ”Just sitä mä yritän sanoa.”

Eelis hengähtää syvään. Vielä viimeisen, täydellisen hetken hän odottaa ennen kuin suutelee.



Kirjoittajalta: Spurtti oli nyt tässä, mutta tarinaan tulee vielä ainakin yhden tai parin raapaleen verran jatkoa.

Altais:
Kirjoittajalta: Tarina jatkuu tästä siis edelleen raapaleilla, joiden tarkkaa määrää en osaa tässä kohtaa arvioida. Sokerisiivelle kiitos uusista inspissanoista! Ne tulivat tarpeeseen, koska huomasin tarinan jatkamisen spurtin jälkeen yllättävän vaikeaksi ilman niitä.



VIII

Inspissana hidas

(350 sanaa)


Yhdentoista jälkeen Eelis keittää heille aamukahvin, jonka he melkein unohtavat juoda. Keitin on jo sammunut ja kahvi haaleaa, kun he havahtuvat olohuoneen sohvalta ja muistavat, että aamiainen on edelleen syömättä.
 
Alexin huulet ovat rohtuneet ja puhki suudellut, tomaatti voileivän päällä saa ne kirvelemään. Eelis lisää itselleen huulirasvaa ja ovelasti hymyillen päättää, että myös Alex tarvitsee siitä osansa. Tyytyväisenä Alex toteaa, että Eeliksen hiukset ovat viimeinkin kunnolla sekaisin, ja kaulalla pieni, punainen jälki. Se jää juuri ja juuri näkyviin t-paidan kaula-aukon reunan alta.

Alex toivoo, että se olisi siinä vielä maanantainakin.

Saisivatpa koulussa miettiä, kuka sen on tehnyt.

Ellei sitten… Eelis haluaisi tehdä tästä jo julkista?

Ei. Alex sanoo itselleen, ettei sellaista mietitä nyt. Ei mennä asioiden edelle. Kaikki on vielä liian uutta ja ihanaa. Ei hän halua pilata tätä alkamalla kysellä hankalia liian pian.

Sitä paitsi kynnys on Eelikselle varmaankin monin verroin korkeampi kuin hänelle. Eelis on tuntenut lukiokaverinsa jo pitkään, toisin kuin Alex, joka ei muutenkaan ole tottunut pyytelemään olemassaoloaan anteeksi. Nyt Eelis saa määrätä tahdin.

”Mitä sä mietit noin vakavana?” Eelis kietoo käsivartensa Alexin ympärille takaapäin ja suukottaa takkuisia hiuksia.

”No että… mä rakastan tällasia hitaita aamuja. Varsinkin sun kanssa. Ja haluan niitä vielä paljon lisää.” Alex kääntyy ja varastaa Eelikseltä nopean suudelman.

”Saat.” Eelis naurahtaa ja näykkäisee hänen alahuultaan. Alexin vatsassa läikähtää.

”Ja että sä oot liian hyvä mulle. Ihan liian hyvä.” Se ei ole vitsi. Oikeastaan ajatus vähän pelottaa Alexia.

”Älä sano noin.”

Eelis kiskoo hänet ylös tuolista, painaa seinää vasten ja tarttuu ranteista. Alexin sisällä kohisee ja väreilee. On vaikea hengittää, kun Eelis painautuu kiinni niin tiukasti, mutta se ei häntä haittaa.

”Sä oot mulle just hyvä. Niin hyvä.” Eeliksen sanat kuulostavat kehrääviltä, pehmeiltä ja vaativilta samaan aikaan. ”Anna mä näytän, miten hyvä…”

Ainakaan juuri sillä hetkellä Alex ei epäile enää. Ei hän osaa kuin antautua tämän suloisen unohduksen vietäväksi ja ajatella, että hänellä kävi mieletön tuuri. Hän ei vieläkään ymmärrä miten, mutta näyttää siltä, että tuo ihmeellinen olento todella haluaa juuri hänet.

Alex haluaisi sanoa kaikenlaista, ja samaan aikaan ei ole tarpeen sanoa yhtään mitään. Sillä hetkellä ei ole olemassa maailmaa näiden seinien ulkopuolella.

Meldis:
Sitä jotenkin kuvittelisi, että tämä uusi poika koulussa, friends to lovers, idiots in love, mutual pining tarina olisi jo jossain vaiheessa liian monta kertaa luettu. Ja sitten minä söin tämän hetkessä ja tahdon lisää. ;D Eelis ja Alex ovat aivan ihania ja kumpikin omalla tavallaan epävarmoja. Olen katsellut paljon Auri Katariinan siivousvideoita, joissa hän siivoaa tuntemattomien ihmisten ja joskus myös perheiden koteja ja tuli heti tunne, että Eelis elää juuri tuollaisessa kodissa. Pitää itse yrittää nuoresta iästä huolimatta huolehtia kodista, eikä kehtaa kutsua kavereita kylään. Ja Alex, vaikka ei välittäisikään muiden mielipiteistä, hän on uudessa koulussa ja tavannut uuden hyvän ystävän ja siinä on jo paljon menettämisen arvoista. <3


--- Lainaus ---Mutta kun Alex seuraavan kerran näkee pojan englannin tunnilla, hän huomaa tämän repusta pilkistävän sateenkaarenvärisen kangaskassin.
--- Lainaus päättyy ---

Tämä jotenkin hymyilytti, kun sateenkaarevien ihmisten pitää olla juuri tällä tavalla paljon tarkkaavaisempia ja Alex on selvästi oppinut sen jo. Onhan se jotenkin kurjaa, mutta samalla hauskaa, kun pitää olla etsivä näissä tilanteissa. :D Jere oli kiva yksityiskohta Alexin elämässä. Kertoi minusta paljon, että Alex kutsui tätä Jereksi. Hän on asettunut tämän luokse asumaan ja asumistilanne selvästi toimii, mutta Alex kutsuu häntä silti vielä Jereksi ja ensin luulinkin hänen olevan isäpuoli. Ihanaa, että Jere tuntuu yrittävän menneistä virheitä huolimatta ja ihanaa, että Alex ymmärtää häntä niinkin paljon, että tietää, että juuri siksi tältä kannattaisi kysyä neuvoa. :) Ihhih ja kikatin ääneen, kun Eelis törmäsi häneen ensimmäistä kertaa pelkissä boksereissa. ;D


--- Lainaus ---Jos et tajua jotain kysymystä, siirry vaan eteenpäin ja vastaa kaikkiin kohtiin, jotka ainakin osaat.
--- Lainaus päättyy ---

Tämäkin hieno yksityiskohta, ainakin joskus Eeliksellä on ollut hyvä opettaja joskus, koska tuo on superhyvä neuvo ja hyvin konkreettinen. ^^


--- Lainaus ---Eelis hengähtää syvään. Vielä viimeisen, täydellisen hetken hän odottaa ennen kuin suutelee.
--- Lainaus päättyy ---

Ihh, tuo koko kohtaus sängyssä aamuyöllä oli niin nättiä. <3 Kumpikaan ei oikein sano mitään, muutamia tosi kankeita sanoja, kertovat valheista ja sitten päätyvät samaan lopputulokseen. Aivan ihanaa kangertelua ja tuntui hyvin tuo teini-iän vaikeus tietää mitä tuntea, saati sitten miten sitä sanoittaa.


--- Lainaus ---Alexin huulet ovat rohtuneet ja puhki suudellut, tomaatti voileivän päällä saa ne kirvelemään.
--- Lainaus päättyy ---

*pihinää* Kuvailet myös aivan ihanasti ja tuntuu kuin tässä olisi lukenut slow burnia muutamassa raapaleessa. Tämä morning after oli niin parhautta. Kiitos näistä, innolla luen lisää, jos kirjoitat lisää. ^^

Altais:
Meldis: No tämäpä, minulla on varmaankin ikuinen heikkous friends to loversia, idiots in lovea ja muita niihin liittyviä tropeja kohtaan. Noinhan se on, että tarina on ikään kuin loputtoman moneen kertaan kuultu, ja silti siitä ei ikinä saa tarpeekseen. ;D Tai siis itse en saa, ja ihana kuulla, että meitä on muitakin. Näitä poikia tuli joskus viime vuonna kirjoitettua pari vuotta vanhempina, ja nyt sitten huvitti kirjoittaa siitä, miten he ovat toisensa löytäneet. Kumpikin on omalla laillaan epävarma, mutta Eelis vielä paljon enemmän kuin Alex. Varmaan siihen vaikuttaa tuo, että Alexilla on kuitenkin rento ja mukava isä (jota hän ei osaa kutsua isäksi), vaikka onhan hänelläkin perhetaustoissa omat juttunsa, joista ehkä vielä kuullaan lisää. Mutta Eeliksellä on kyllä aika raskasta äitinsä kanssa, ja minäkin ajattelen, että hän on jo nuorena tottunut pyörittämään sekä omaansa että äidinkin arkea. Hänestä on ehkä tullut aika ylivastuullinen ja stressaaja, ja siksi rennommin elämään suhtautuva Alex tekee hänelle omalla laillaan hyvää. Oli aivan ihana kirjoittaakin noita kohtia, joissa pojat yrittivät kovasti saada jotain sanotuksi, vaikka sellainen on hirveän hankalaa ja pelottavaa, eikä todellakaan tiedä, mitä pitäisi sanoa tai tehdä. ;D Ajattelin kyllä jatkaa tarinaa vielä, vaikka se spurttiviikko, jolla tätä alun perin aloitin, onkin jo aikaa sitten mennyt. Näiden raapaleiden kirjoittelu tuntuu onnistuvan kohtuullisesti silloinkin, kun aika on vähissä ja motivaatio hukassa. Kiitos ihanasta kommentista, joka ilahdutti tosi paljon! :)



IX

Inspissana: aurinko

(350 sanaa)


Helmikuun lopun iltapäivässä on aavistus kevään tuntua. Jokirannan asfaltin ohuessa lumikerroksessa on siellä täällä auringon sulattamia, märkiä läiskiä. Kaikkialla kulkee käsi kädessä onnellisen näköisiä pariskuntia. Kevään ensimmäinen valon pilkahdus on jo tehnyt tehtävänsä, Eelis ajattelee.

Alexilla on takki auki, sen alta pilkottaa kaistale valkoista hupparia. Vaalea tukka valuu pipon alta silmille, ja on kuin aurinko olisi jo saanut pisamat pojan nenällä hieman lisääntymään.

Eelis ajattelee, että Alex on melkein sietämättömän kuuma ja ihana. Niin kertakaikkisen suudeltava, että hän antaisi melkein mitä vain, jos uskaltaisi edes tarttua tätä kädestä juuri nyt. Olla niin kuin muutkin onnelliset pariskunnat, joiden ei tarvitse yrittää pitää piilossa jotain tällaista. Jotain tällaista, joka ei halua tulla pidetyksi piilossa, Eelis ajattelee, ja häntä alkaa ärsyttää oma epäröintinsä.

Eikö se olekin aina hän itse, joka niin kovasti yrittää saada heidät näyttämään pelkiltä kavereilta, kun joku on näkemässä? Eikö juuri hän aina pidäkin Alexiin soveliasta etäisyyttä koulussa ja kaduilla?

Alex ei ole koskaan sanonut siitä mitään. Eelis ei tiedä, haittaako se Alexia, tai haluaisiko tämä asioiden olevan toisin. Alex ei koskaan vaikuta siltä, että tätä haittaisi tai liikuttaisi mikään. Maailma pyörii, pähkähulluja asioita tapahtuu ja koulussa on milloin mitäkin draamaa, mutta Alex on aina niin sinut kaiken kanssa.

Eelis haluaisi olla niin kuin Alex. Kantaa itsensä vailla kalvavaa epäilystä siitä, tekeekö kaiken kaikkien mielestä oikein.

Hetkeksi kapinanhenki iskee Eelikseen. Rohkeuden puuskassaan hän tarttuu Alexia kädestä.

Alex katsoo häneen yllättyneenä. Eelis irrottaa otteensa nopeasti ja tunkee kädet syvälle takin taskuihin.

”Sori…”

”Mitä?” Alex pysäyttää hänet keskelle kävelytietä. Siniset silmät katsovat häneen vaalean tukan alta. ”Mitä sä pyydät anteeksi?”

”No kun mä… siis...”

Alex työntää molemmat, lämpimät kätensä Eeliksen takintaskuihin ja puristaa ne hänen jääkylmien sormiensa ympärille. Lämpö lähtee liikkeelle sormista ja valtaa vähitellen koko Eeliksen kehon. Eelis alkaa jo unohtaa, että on koskaan pelännyt mitään.

”Ei sun tarvii ikinä pyytää anteeksi, jos sä kosket mua.”

”Mä en vaan tiennyt, että haluatko sä –” Eelis mutisee. ”Täällä… noiden nähden.”

”Haluan”, Alex kuiskaa. ”Mä haluan olla sun, niin että kaikki sen tietää.”

Alex nousee aavistuksen varpailleen. Siinä kaikkien onnellisten pariskuntien ja koiranulkoiluttajien katseiden alla hän painaa huulensa Eeliksen hiukan vapisevia huulia vasten.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu