Originaalit > Pergamentinpala

Uneen kätketty, K-11, luvut 14/?

<< < (6/8) > >>

Larjus:
Enpä muista, että olisin ennen lukenut uniin keskittyvää fantasiaa, mutta vaihtelu virkistää ja tää on ainakin tähän mennessä ollut mielenkiintoinen! Tykkään siitä, miten tässä on käytännössä tosielämää vastaava maailma, sellainen hyvin tuttu itsellekin, mutta jossa sitten on pieniä yliluonnollisia elementtejä (jotka nekin näyttävät keskittyvän uniin). Selvä jako todellisen maailman ja unimaailman välillä toimii (ja paljon on ehtinyt itsellä herätä kysymyksiä ja mietteitä unimaailmasta/maailmoista). Vaikka unet ja niihin liittyvät salaisuudet ovat mielenkiintoisia, tarinaa ei mielestäni tuntuisi niin kokonaiselta, jos välissä ei olisi tosielämän tapahtumia (hahmoistakin saa paremmin irti, kun he elävät oikeaa elämäänsä eivätkä vain seikkaile unissa, joissa periaatteessa kaikki on mahdollista). Aiheeltaan, miljööltään ja tyyliltään tästä tulee vähän mieleen nuorten(fantasia)kirjallisuus, jota luin paljon nuorempana, ja kyllä välillä näin aikuisenakin, koska jokin sellaisissa tarinoissa viehättää yhä (ja tuntuu ihan nostalgiselta ja turvalliseltakin).

Oot luonut tähän paljon kivan erilaisia hahmoja, joista on ollut mukava lukea. Eniten kyllä kiinnostaa salaperäinen Alice Winchester, koska uskon hänen olleen sama Alice, joka oli Eleanorin unessakin. Siinä on pakko olla jokin yhteys. Luovan kirjoittamisen kurssille ilmestynyt uusi tyttökin herätti mielenkiintoni! Uskon nimittäin, että hän oli se ruskeahiuksinen tyttö merenneitounessa, ja jotenkin tuli sellainen tunne, että ehkäpä hänelläkin on taito matkata toisten uniin... Mutta onko hänellä sitten uniavaimet Eleanorin uniin, ja mitä kautta hän on ne saanut? (Sellainenkin ajatus kävi mielessäni, että onko hänelläkin jokin yhteys Alice Winchesteriin :0)

Kiinnostaa kyllä tietää, miten tämä tästä jatkuu! Millä tavalla kaikkiin päässäni pyöriviin kysymyksiin lopulta vastataankaan :D

Uniprinsessa:
Larjus: Kiitos kommentista, se ilahdutti erittäin paljon! Vähän mietin että onko tätä järkeä laittaa Kommenttikampanjaan jos sitä sitten päätyy lukemaan joku jota ei yhtään kiinnosta, mutta onneksi näin ei käynyt. Oli tosi kiinnostavaa kuulla minkälaiset asiat sua on jääneet tässä tekstissä pohdituttamaan ja voin kyllä luvata että näitä asioita tullaan tulevaisuudessa kyllä käsittelemään. Oon muuten täysin samaa mieltä tuosta että hahmoihin tutustumisessa auttaa tuo tosielämän kuvailu. Unissa kun voi tapahtua niin outoja asioita niin ei henkilöistä varmaan pelkästään niiden avulla syntyisi kovin selkeää kuvaa.

Tässä nyt kerron samalla että en ole varma saanko ensi keskiviikoksi lukua valmiiksi. Se on kyllä aloitettu mutta kirjoittaminen tyssäsi kun mulle tuli perjantaina migreeni joka ei ole vieläkään oikein lähtenyt pois. Yritän kyllä saada luvun kirjoitettua jos päänsärky kohta suvaitsisi loppua mutta en voi täysin varmasti luvata.

Uniprinsessa:
Luku 11
Avaimen jäljillä

Luokan edessä opettajan tietokone käynnistyi yhtä tuskallisen hitaasti kuin yleensäkin. Minusta kyllä tuntui, että uni varmasti vielä pitkitti sitä, jotta odotus olisi mahdollisimman ahdistava. Tuijottaessani luokan etuosaa oma tietoisuuteni oli ajoittain vähällä kadota. Siitä minun olisi ehdottomasti pidettävä kiinni; jos minä unohtaisin olevani unessa, koko suunnitelmani olisi tuhoon tuomittu. Paitsi ettei minulla tästä eteenpäin ollut minkäänlaista suunnitelmaa, ei ainakaan vielä.

Viimein saimme käskyn ottaa kirjoitusvälineemme esiin. Muistin Matildan kertoneen, että heidän tulevassa kokeessaan oppilaiden pitäisi tunnistaa klassisia kappaleita korvakuulolta, ja oletin tämän olevan sellainen koe. Ja aivan totta, kun otin paperin edessäni olevalta pöydältä siinä oli siistissä vaakarivissä numeroituja vastauskenttiä.

Ei kulunut enää kauan ennen kuin neiti White aloitti kokeen. Koska en ollut keksinyt mitään keinoa saada Matildaa heti ulos luokasta, päätin odottaa suosiolla välituntiin ja toivoin kaikin voimin ettei Matilda heräisi ennen sitä.

Minulta meni muutaman kappaleen verran aikaa muistaa, että tämä koe ei tosiaankaan ollut todellinen ja että saatoin kirjoittaa paperiin ihan mitä hyvänsä. Vielä pari kappaletta myöhemmin ymmärsin, ettei minun edes tarvitsisi kirjoittaa jos en halunnut. Matildan aivot olivat selvästikin säilöneet hänen opiskelemansa tiedot hyvin. Olinhan minä itsekin käynyt viime vuonna saman kurssin, mutta nyt istuessani luokassa huomasin etten osannut nimetä enää kuin muutaman kappaleen. Ilmeisesti sen kurssin sisältö ei ollut oikein jäänyt mieleeni. Se ei ollut yllättävää; klassinen musiikki ei ollut koskaan ollut oikein minun juttuni. Päättelin kuitenkin, että nämä kappaleet varmasti olivat tosiaan niitä joita Matildan oli täytynyt opetella - ja jos ne olisivatkin olleet täysin Matildan aivojen keksintöä, hänen olisi pitänyt ehdottomasti ruveta saman tien säveltäjäksi. Ilmeisesti hän muisti myös unessa jokaisen niistä helposti, sillä lähes heti kunkin kappaleen alettua hän kuiskasi oman vastauksensa Janetille joka kirjoitti sen hänen puolestaan paperiin. Nyt kun koepaniikki oli ohi, luokkaympäristö klassisine musiikkeineen ja kahisevine papereineen oli oikeastaan aika rentouttava.

Koe tuntui kestävän ikuisesti ja minua alkoi joka minuutin jälkeen hermostuttaa yhä enemmän. Jokainen täällä viettämämme sekunti meni käytännössä hukkaan enkä voinut mitenkään tietää milloin Matilda heräisi. Saatoin myös olla vain kuvitellut istuneeni täällä tuntikausia. Oikeastihan en tiennyt kauanko koe oli jo kestänyt, sillä unissa ei ollut mitään kovin luotettavaa tapaa mitata ajan kulumista. Yritin olla vaikuttamatta liian levottomalta, mutta en tiennyt onnistuinko siinä. Toisaalta saattoihan hermostuneisuuden pistää myös silkan koejännityksen piikkiin.

Kun neiti White viimein sanoi seuraavan kappaleen olevan viimeinen, pystyin hädin tuskin estämään itseäni huokaisemasta helpotuksesta. Kun oppilaita vihdoin alkoi virrata luokasta käytävään, tartuin Matildaan mahdollisimman nopeasti ja aloin kiskoa häntä ulos luokasta.
”Vihdoinkin ruokatauko”, Matilda huokaisi kiiruhtaessamme käytävää pitkin. Se sopi minulle täydellisesti. Ruokatunti oli pidempi kuin normaali välitunti, joten jos Matilda pysyisi unessa koko sen ajan ehtisin hyvin koluta hänen alitajuntaansa. Vaikka eihän minulla kyllä vieläkään ollut mitään hajua miten sen pystyisin tekemään.

”Matilda!” huudahti kimeä ääni takanamme. Käännyin ja näin Matildan äidin, Clarissan, seisovan takanamme tuiman näköisenä. Voi ei, ajattelin. Tämä tästä nyt puuttuikin. Koska tämä uni oli käsittääkseni meidän molempien alitajuntojen yhteistä tuotosta, totta kai Matildan äiti ilmestyi paikalle juuri nyt.
”Äiti! Miksi olet täällä? Onko sattunut jotakin?” Matilda kysyi ja vaikutti aidosti huolestuneelta. Ymmärsin miksi. Hänen äitinsä ei ollut koskaan ollut erityisen kiinnostunut tyttärensä asioista, joten hänen ilmestymisensä tänne ihmetytti varmasti Matildaa joka ei tiennyt näkevänsä unta. Oikeastaanhan hänen vanhempansa inhosivat sitä, että olivat joutuneet ottamaan tyttärensä taas kotiin ja laittamaan hänet lähikouluun, ja siinäkin oli yksi lisäsyy tilanteen outoudelle – siis jos se olisi tapahtunut oikeasti. Miksi Matildan äiti tulisi koululle, kun koitti muutenkin välttää tyttärensä kanssa nähdyksi tulemista? Minun olisi keksittävä jotain ja päästävä rouva Everettistä eroon ennen kuin Matilda alkaisi epäillä olevansa unessa. Muut oppilaat käytävällä vain kävelivät ohi tyhjyyteen tuijottaen, ikään kuin eivät olisi nähneetkään koko kohtausta.

”Ei, mitään ei ole tapahtunut. Tulin vain varmistamaan että olet pukeutunut riittävän siististi. Jos olisit normaali ikäisesi tyttö, minun ei tarvitsisi miettiä moista lainkaan. Ei ihme ettei sinulla ole paljonkaan ystäviä kun olet aina tuon näköisenä liikenteessä”, Clarissa pauhasi itselleen hyvin epätyypillisen kovalla äänellä. Hänen puheissaan ei ollut mitään järkeä; Matildalla oli yllään koulupuku, kuten kaikilla muillakin oppilailla. Eihän hän ollut itse valinnut asuaan. Matilda oli kyllä kertonut näkevänsä usein unia, joissa hänen äitinsä haukkui häntä, mutta oli ihan eri asia kuulla siitä häneltä kuin todistaa sitä omien silmieni edessä. Matilda oli usein myös kertonut, että tällaisissa toistuvissa painajaisissa hän yleensä jossakin vaiheessa huomasi näkevänsä unta. Niinhän minullekin kävi tulvaunieni kanssa.

Pääni löi tyhjää. Lopulta tein ainoan asian, mikä mieleeni sattui sillä hetkellä juolahtamaan. Yritin heilauttaa kättäni Clarissan suuntaan ja vain yksinkertaisesti kadottaa hänet, niin kuin usein omissa unissani tein kutsumattomille vieraille. Se ei tällä kertaa kuitenkaan toiminut.
”Mitä sinä siinä huidot?” Clarissa vain ärähti ja kääntyi taas tyttärensä puoleen. Matilda oli jämähtänyt paikoilleen eikä ilmeisesti kyennyt sanomaan mitään tai edes liikahtamaan. Minun kävi häntä sääliksi, mutta nyt ei ollut aikaa miettiä sitä. Irrotin varovasti Matildan otteen käsivarrestani, mutta hän ei edes tuntunut huomaavan sitä. Ryntäsin nurkan taakse rouva Everettin rasittava ääni yhä korvissani kaikuen. Kaikki koulun muut äänet, kuten ohi kävelevien opettajien askeleet ja oppilaiden puheensorina, olivat lakanneet eikä mitään muuta kuulunut kuin Matildan äidin puhe.

Suljin silmäni ja kuvittelin Matildan isän - kookkaan, silmälasipäisen ja viiksekkään miehen jolla oli kotonakin aina puku päällä. Luojan kiitos muodonmuutos onnistui jopa tässä hämmentävässä unimaailman välitilassa ilman ongelmia. Muuten olisin ollut pulassa, sillä tämä oli viimeinen keino Matildan äidin hävittämiseen jonka keksin. Hetken päästä marssin takaisin käytävälle Matildan ja hänen äitinsä eteen kravatti ojennuksessa ja puvunkengät koulun lattialla kopisten.

”Daniel, miksi sinä olet täällä? Sinunhan pitäisi olla töissä”, Clarissa kummasteli ja näytti unohtaneen tyttärensä hetkeksi kokonaan.
”Saimme viime hetken kutsun eräisiin juhliin”, vastasin Matildan isän möreällä äänellä. ”Minä luulen että siellä saattaa olla kuninkaallisiakin. Tule nyt ettemme myöhästy!”
Matildan äidin silmät laajenivat jättimäisiksi ja hän näytti siltä että saattaisi kohta pyörtyä.
”Kuninkaallisia?” hän kiljahti onnessaan.
”Niin juuri, ala tulla nyt jo”, sanoin kärsimättömänä ja tartuin häntä käsikynkästä. Koska olimme unessa, pystyimme liikkumaan huomattavasti todellisuutta nopeammin ja pian olimmekin jo koulun ovilla.
”Mene odottamaan portille, minä unohdin... nenäliinani sisälle”, keksin kiireesti ja jätin Matildan äidin pihalle seisomaan kuin nallin kalliolle. Toivoin että hän haihtuisi pian itsekseen pois eikä palaisi enää, hänhän oli alunperinkin vain Matildan mielikuvituksen tuotosta.

Muutuin heti sisälle päästyäni takaisin itsekseni ja palasin Matildan luo. Tyttö oli ilmeisesti jo täysin unohtanut äskeisen välikohtauksen, sillä hän näytti tyyneltä ja iloiselta.
”Mihin sinä oikein katosit?” hän kysyi pysähtyessäni hänen vierelleen.
”Kävin vain vessassa”, mutisin ja vein häntä kohti tyhjän luokkahuoneen ovea.
”Minulla on vähän pää kipeä, joten voidaanko istua täällä hetki? Minusta tuntuu että kaipaan nyt hiukan hiljaisuutta tuon käytävän metelin ja sen... aika haastavan kokeen jälkeen”, jatkoin avatessani oven ja ohjatessani Matildan sisään.
”Ai haastavanko? Minusta se oli tosi helppo”, Matilda selitti hymyillen. ”Minä kyllä kuuntelin ne kaikki biisit eilen varmaan sataan kertaan läpi, että se helppous saattaa toki johtua siitäkin. Hetkinen... Eleanor, miksi sinä muuten olit siellä? Ethän sinä edes ollut sillä kurssilla jonka koe tuo oli.”

Hemmetti. Pitikö Matildan muistaa tosielämänkin tapahtumat niin hyvin unissaan? Juurihan olin selvittänyt yhden potentiaalisen katastrofin ja nyt hän jo kyseenalaisti minua ja aiheutti lisää päänvaivaa.
”Minä en ollut ihan tyytyväinen omaan tulokseeni sen kurssin kokeesta”, keksin nopeasti. ”Minä kävin sen jo jokin aika sitten, mutta en halunnut vielä silloin uusia sitä. Nyt kuitenkin päätin yrittää kun sinäkin olit siellä ja neiti White suostui antamaan minun uusia näin jälkikäteen.”

Matilda näytti onnekseni tyytyvän vastaukseeni eikä kysellyt enempää, vaikka tosielämässä hän olisi varmasti jatkanut kyseenalaistusta. Unissahan kaikenlaisia lentäviä norsuja piti usein tavallisina ja ne saattoi ohittaa korkeintaan pienellä hämmentyneisyydellä joka kuitenkin unohtui aina melkein heti kun huomio kiinnittyi taas muualle.

Toivoin todella, ettei kenenkään alitajunta enää järjestäisi ikäviä yllätyksiä, sillä olin saanut niistä jo yhden unen ajaksi tarpeekseni. Ehkä voisin lisätä selvitettävien asioiden joukkoon kysymyksen siitä, miten voisin muiden unissa estää heidän alitajuntansa järjestämät epämiellyttävät tilanteet. Harmi ettei unissa voinut tehdä pysyviä muistiinpanoja, joita voisi tarkastella valvemaailmassakin. En varmasti muistaisi näitä ajatuksia tarkasti enää herätessäni. Nyt halusin vain istua tässä kahdestaan Matildan kanssa ja selvittää hänen uniavaimensa. Kunpa vain olisin tiennyt mitä minun tulisi tehdä.

Yritin muistella mitä olin lukenut uniavaimista siinä paikassa, jossa olin muutama yö sitten vieraillut. En muistanut lukeneeni mitään muuta kuin että uniavainta tarvitaan toisen henkilön uneen pääsemiseen ja että sen saisi selvitettyä kohteen alitajunnalta jaetussa unessa. Kirjassa ei oltu annettu minkäänlaisia vihjeitä siitä, miten uniavainta kannattaisi etsiä tai millainen se voisi olla. Oliko se joku konkreettinen avain, joka minun pitäisi löytää? Vai pitäisikö Matildan jotenkin kutsua minut uneensa?

Olin istunut hiljaa jo ties kuinka kauan. Matilda ei ollut sanonut mitään, joten hän varmaankin ajatteli hiljaisuuteni johtuvan vain päänsärystä. Olin niin uppoutunut mietteisiini, etten hetkeen edes tajunnut puhuvani.
”Kuvittele, että joutuisit nyt lähtemään pitkälle matkalle etkä tietäisi milloin pääsisit taas kotiin. Saisit ottaa mukaan vain yhden esineen, kaikkein rakkaimman omaisuutesi. Minkä esineen ottaisit mukaasi?”
Sanat tulivat suustani ikään kuin automaattisesti, kuin joku muu olisi sanonut ne puolestani. Minä en ollut aikonut sanoa mitään, mutta olin silti puhunut. Onneksi Matilda ei nähnyt kasvojani, sillä ilmeeni mahtoi olla sillä hetkellä melko järkyttynyt ja se olisi pilannut seesteisen tunnelman täysin aiheuttaen vain entistä enemmän epäilyksiä.
”Miksi sinä tuollaista kysyt?” ystäväni sanoi huvittuneen näköisenä. ”Onko tämä joku tutustumisleikki tai jotain? Kyllähän sinä tunnet minut jo ihan tarpeeksi hyvin.”

Silloin muistin missä olin kuullut nuo sanat aiemmin. Puutarhaunessa, jossa Alice-niminen nainen oli esittänyt tuon täsmälleen saman kysymyksen ystävälleen, joka oli reagoinut melko samalla tavalla kuin Matilda nyt. Sitten Alice oli ottanut toiselta naiselta sen kummallisen hopeisena hohtaneen päiväkirjan. Sen jälkeen oli tapahtunut jotakin sekavaa ja uni oli loppunut yhtäkkiä. Olisiko mahdollista, että siinä unessa minulle oli näytetty miten uniavaimen voisi käytännössä saada haltuunsa?

Larjus:
En tiedä pitäiskö jopa vähän sääliä Matildaa, kun näkee kokeesta unta! :D Hänen aivonsa ovat selvästi nyt keskittyneet siitä selviämiseen, kun se tulee uniinkin asti (ja ihan "kunnollisena" eikä niin, että arvuuteltavat biisit olisivat luokkaa Hevisaurus, tai että koko luokka räjähtää kesken kokeen :))). Joskus on kyllä itsekin nähnyt unta koulujutuista tai ylipäätään jotain muita "tylsiä" unia. Kouluun ilmestynyt äiti kyllä oli jotain erikoista ja tavallisuudesta poikkeavaa. Onneksi hänestäkin päästiin lopulta eroon niin että uni pääsi jatkumaan Eleanorin haluamalla tavalla.


--- Lainaus ---Matilda oli kyllä kertonut näkevänsä usein unia, joissa hänen äitinsä haukkui häntä,
--- Lainaus päättyy ---
Tuollainen on kyllä kamalaa :( Ei vanhempien kuuluisi haukkua lapsiaan.


--- Lainaus ---Sanat tulivat suustani ikään kuin automaattisesti, kuin joku muu olisi sanonut ne puolestani. Minä en ollut aikonut sanoa mitään, mutta olin silti puhunut.
--- Lainaus päättyy ---
Uuuu, jännää, että noin kävi. Ja varsinkin vielä kun Eleanor oli nähnyt unessa aiemmin niin käyvän eri henkilöiden kohdalla. Mietin, että olisikohan Alicen unessa saama päiväkirja olla tämän ystävän uniavain tai ainakin keino sen löytämiseksi 🤔 Jotenkin se kyllä varmasti liittyy asiaan. Mutta miksi oli kuin joku olisi puhunut Eleanorin suulla tämän puolesta? Voisko olla vielä joku, joka ohjaileekin häntä? Pohdin myös aina vain entistä enemmän yhteyttä Eleanorin ja Alicen välillä. Saas nähdä, minkälaisia vastauksia onkaan vielä luvassa...

Uniprinsessa:
Larjus: Itekin nään jatkuvasti tollasia ns. tylsiä unia, just pari yötä sitten näin unta yo-kirjotuksista ja herätessäni luulin yhden kamalan hetken ajan että mulla on vielä tänä keväänä kirjotuksia ja että nimenomaan historian koetta olin menossa uusimaan. No mutta positiivista kai tässäkin tarinassa lopulta on se että hetken päästä tajusin että tosiaan valmistuin lukiosta jo viime kesänä ja voi sitä helpotuksen määrää ;D

Muakin tosiaan kiinnostaa vastaukset muutamiin sun esittämistä kysymyksistä, nimittäin kaikkia en oo vielä ihan kokonaan itsekään suunnitellut.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu