Harry Potter -ficit > Hunajaherttua

Parhaimmat pakarat ja panssarivaunut, K-11 | Severus/Gilderoy

(1/1)

Sanderra:
Nimi: Parhaimmat pakarat ja panssarivaunut
Kirjoittaja: Sanderra
Ikäraja: K-11
Paritus: Severus Kalkaros/Gilderoy Lockhart
Genre: Suhdehömppä, huono huumori
Vastuunvapaus: Enhän minä heitä valitettavasti omista.
Yhteenveto: Hän tuolle torvelolle vetreydet näyttäisi.

A/N: Kolmas kerta toden sanoo, vai sanooko sittenkään? Josko ensi kerralla asiat saataisiin onnellisesti päätökseen ;) Nyt käsillä olevaan tilanteeseen ovat kuitenkin johtaneet mm. nämä (K-11) tapahtumat.

Osallistuu Älyttömät otsikot vol. 6 -haasteeseen, joka antoi älyttömyydellään kummasti potkua tämän valmiiksi saattamiselle. Saattaa myös olla, että otin hiukan vapauksia sen suhteen, miten hormiverkko - tuo velhomaailman videopuhelu - tässä yhteydessä toimii.


Neljäsluokkalaiset oppilaat valuivat ulos luokkahuoneesta sekalaisen puheenpulputuksen saattelemana ja Severus Kalkaros huokaisi raskaasti. Yksinkertaisten liemiainesten ja taikakasvien tunnistaminen ei kerta kaikkiaan voinut olla niin vaikeaa, kun niitä oli opeteltu ensimmäisestä kouluvuodesta lähtien. Vuoheinä ja kidusruoho olivat hänen silmissään yhtä lähellä toisiaan kuin alruunanjuuri aprikoosin versoa, mutta tylsänä tuijottavien oppilaiden pääkoppaan hän ei nähtävästi saanut tietoa taottua.

Päivän viimeisen oppitunnin jälkeen Severus kaipasi ainoastaan omaa rauhaa, hiljaisuutta ja kenties teekupillista jonkin kiinnostavan opuksen äärellä. Hän pyyhälsi pergamenttipino sylissään läpi kolkkojen käytävien, kunnes saapui tutulle ovelle. Ovelle, jonka avaaminen tietäisi jälleen yhden kuluttavan opetuspäivän ja -viikon olevan ohi ja jonka takana odottaisi hänen kauan kaipaamansa hiljaisuus ja yksityisyys. Ovelle, jonka alle jäävästä muutaman millin raosta loisti kuitenkin valo. Lieron liemilykky sentään, ei käy laatuun. Severus arvasi varsin hyvin, kuka olisi katsonut jälleen oikeudekseen kutsua itse itsensä hänen yksityisiin tyrmiinsä, sotkea hänen huolellisesti järjestetty juomahyllynsä ja arvatenkin lojua – jos ei hänen lakanoissaan niin vähintäänkin hänen sohvallaan pilaamassa ilmapiiriä ja hänen kohtuullisen tasaista mielialaansa.

Severus kirskautti painavan oven auki, astui sisään ja lukitsi sen visusti, sattuneesta syystä. Hän paineli työhuoneeseensa suomatta katsettakaan – tällä kertaa nojatuolissa loikovalle – kultakutriselle velholle, joka nautti tulisijassa räiskähtelevien liekkien lämmöstä ja siveli hajamielisesti koristeellisia kalvosinnappejaan. Severuksen saapuessa mies ponnahti jaloilleen.

”Severus, olenkin odottanut sinua!” tämä touhusi lähestyen uhkaavasti työhuoneen oviaukkoa, ja Severus vetäisi oven kiinni tämän nenän edestä. Gilderoy Lockhart ei tuntunut ymmärtävän hänen ei-niin-hienovaraista vihjettään vaan jatkoi papatustaan oleskelutilan puolella: ”Päätä vain rauhassa työpäiväsi, minä odottelen kyllä täällä. Ja samallahan päättyy myös työviikkosi, jonka rankkuuden saattaa sivumennen sanoen päätellä hetkellisestä käytöstapojen puutteestasi, mutta onneksesi satun olemaan tarpeeksi hienotunteinen ymmärtääkseni, että sinä todellisuudessa kaipaat auliisti tarjoilemaani erinomaista seuraa.”

Severus huokaisi jälleen. Hän lajitteli pergamenttikääröt oikeisiin lokeroihin ja liemipullot niille osoitettuun laatikostoon ja tarkasti vielä muutamien ensi viikon oppituntien esimerkkiainesten riittävyyden varastoistaan. Kun hän ei keksinyt enää tehtävää työhuoneessaan, avasi hän päällysviittansa soljen ja viikkasi vaatteen siististi työtuolinsa selkämykselle. Oven toisella puolen Lockhart oli hiljentynyt, jopa niin pitkäksi aikaa, että Severus ehti hetkeksi unohtaa miehen läsnäolon. Siunattu unohdus kaikkosi kuitenkin saman tien, kun hän palasi oleskelutilan puolelle suuntanaan keittiönurkkauksen hella ja kuparinpunainen teepannu. Lockhart oli kaivanut teetarvikkeiden joukosta hänen tarkoin varjelemansa ja vain erityistilaisuuksissa avaamansa kalliin ja harvinaisen teepakkauksen ja haudutti parhaillaan hänen aarrettaan muina miehinä kesken ankean arki-illan. Jostain kumman syystä Severus pani merkille myös tämän syvänsiniset, kiiltäväpintaiset housut.

”Mitä oikein luulet tekeväsi?” hän älähti saatuaan katseensa irti miehen vaatevalinnasta. ”Tuo tee on kallisarvoinen erikoisuus, jota käytän vain ja ainoastaan juhlatilaisuuksissa.”

Lockhart käännähti ympäri teepannun ääressä suorastaan säteillen.

”Mutta täytyyhän myös arjessa olla ripaus juhlaa, eikö totta”, mies kujersi ja läimäytti Severuksen teepakkausta lähestyvän käden päättäväisesti pois. ”Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa alkavaa viikonloppua, rauhaa ja hiljaisuutta sekä meidän yhteistä aikaamme kuin miellyttävä iltahetki korkealaatuisen teen parissa?”

Rauha ja hiljaisuus eivät mahtuisi Gilderoy Lockhartin kanssa edes samaan sanakirjaan, Severus vastasi mielessään ja koetti hillitä ohimoillaan tykyttävää, kasvavaa ärtymystään. Teeannos oli kuitenkin jo haudutettu ja se taistelu hänen osaltaan hävitty, joten ainakin hän voisi yrittää nauttia juomasta ennen kuin se jäähtyisi käyttökelvottomaksi. Hän sulki ja tiivisti jäljelle jääneen teepakkauksen tiukasti, nosti sen turvaan ylimmälle hyllylle ja otti kaapista kaksi hillityn väristä posliinikuppia.

”Juodaan se tee sitten, mutta sen jälkeen katoat silmistäni. Minä todella tarvitsen nyt yksinoloa ja rentoutumista”, hän murahti ja istuutui höyryävä teekuppi kädessään sohvan nurkkaan.

”Rentoutumista sinä todellakin tarvitset ja sitä tulet myös saamaan, Severus-hyvä”, Lockhart lupasi ja siemaisi juomaansa vastapäiselle nojatuolille poikittain asettuen. Mies nosti jalkansa käsinojalle ja sinisten housujen muoto korosti tämän piukkaa pakaraa, jota Severus ei missään nimessä ollut juuri vilkaissut.

Taasko tämä alkaa?

Severus tunnisti keskustelukumppaninsa ääneen hiipineen sävyn ja valmistautui passittamaan tämän ulos heti, kun viimeinen pisara juomaa kulkisi tämän lämpimien, pehmeiden huulten ohitse. Suuhun. Siis kurkusta alas. Merlinin tähden, ryhdistäydy nyt. Kaikkein vähiten hän tässä hermoja kiristävässä tilassaan kaipasi kollegansa säädyttömiä kuiskutuksia ja kosketuksia häiritsemään ajatuksiaan. Niin se oli, kuumaa suihkua ja hyviä yöunia hän kaipasi ja siirtyisi niiden pariin sillä sekunnilla kun olisi poistanut Lockhartin tungettelemasta huoneistostaan.

”Voi, Severus, sinun täytyy maistaa tätä!” vaaleakiharaisen velhon autuas huokaus palautti Severuksen nykyhetkeen ja hän katsoi, kuinka mies nuolaisi lämpimiä ja pehmeitä huuliaan. Siis huuliaan. ”Lisäsin kupilliseeni ripauksen Hunajaherttuan sokerisäikeitä ja se ikään kuin avaa makuelämyksen aivan uudelle tasolle”, tämä ihasteli ja taputti tuolinsa käsinojaa kutsuvasti, ”Erinomainen ajatus, vaikka itse sanonkin…”

Severus silmäili miestä epäilevästi, eikä tiennyt, kumpaan luotti vähemmän; tämän kokeellisiin juomasekoituksiin vai omaan itsehillintäänsä, joka oli jälleen jostain käsittämättömästä syystä alkanut rakoilla.

”Hmph,” hän tuhahti, väänsi kasvoilleen yrmeän ilmeen ja asteli sitten kuitenkin lähemmäksi. Kyllähän hänen liemimestarina kuuluisi arvioida mokoma mielivaltainen tuotos, hän perusteli ratkaisuaan ja tarttui teekuppiin, jonka toinen velho ojensi hänelle hipaisten vain hetken pidempään kuin oli tarpeellista.

Tee oli kuumaa ja upean vivahteikasta, mutta nyt siinä tosiaan oli aavistus jotain uutta. Lockhart ei ollut täysin väärässä väitteessään, mutta sokerisäikeet olivat liian makeita näin hienoaromisen juoman kumppaniksi. Varovaistakin varovaisempi pisara karamellia tai muuta makeuttavaa uutetta voisi sen sijaan hyvinkin toimia, Severus mietti laskiessaan astian matalalle sohvapöydälle.

”Litkusi ei ole aivan avuton yritys”, hän myönsi vastahakoisesti, ”mutta valitsemasi ainesosa saattaa juojan pikemminkin sokerihumalaan kuin minkäänlaisen oikean makunautinnon äärelle.”

Lockhart kuunteli arviota pää kallellaan kuin koulupoika liemitunnilla ja hymyili sitten jälleen. ”Vai niin, vai niin. Saisinko siinä tapauksessa tarjota arvon liemimestarille vielä toisen kokeellisen makunautinnon?” Odottamatta vastausta tämä kiiruhti takaisin keittiönurkkaukseen, rapisteli siellä jotain ja kehotti Severusta sulkemaan silmänsä.

”Älä viitsi olla lapsellinen”, Severus jupisi tympääntyen jälleen miehen touhotuksesta, ”saatan maistaa kokeiluasi ja sen jälkeen toivotan sinulle hyvää matkaa omaan huoneistoosi, ihan vain tiedoksesi.”

”Tottahan toki”, Lockhart myhäili ja jatkoi sitten: ”Mutta vain jos suljet silmäsi nyt.”

Merlinin parrat ja patakintaat, eikö tuosta hupakosta pääsisi muuten eroon? Severus puristi silmänsä kiinni, nosti kädet puuskaan ja päästi päivänsä tavaramerkiksi jo muodostuneen syvän huokauksen. Hän kuuli Lockhartin lähestyvän.

”No niin, täältä tullaan.”

Sormet tarttuivat Severuksen leukaan, hän avasi suunsa raolleen ja tunsi jotain pehmeää, haurasta ja makeaa huulillaan. Hän puuskahti ärtyneenä. Oli tämäkin makuelämys. Mies oli noutanut keittiöstä samaisia teehen sekoittamiaan sokerisäikeitä, jotka nyt sulivat ohuina hattaramaisina rihmoina hänen kielellään. Severus avasi suunsa jälleen, valmiina läksyttämään toista velhoa tämän typeristä päähänpistoista, mutta jokin kosketti taas hänen huuliaan. Sitten kädet koskettivat hänen niskaansa ja kylkeään ja hän maistoi Lockhartin lämpimät, pehmeät, makeat huulet. Sokeri suli heidän suussaan ja teki huulet tahmeiksi ja samalla liukkaiksi ja Severus tunsi, kuinka mies hymyili hänen suutaan vasten.

Hän irtautui suudelmasta huohottaen ja käänsi pistävän katseensa Lockhartiin. Severus ei ollut varma, mikä tunne hänen sisimmässään todella kuohui, mutta päätti lopulta sen olevan hänen jo aiemmin tuntemansa tuohtumus miestä kohtaan. Kuka Lockhart luuli olevansa? Ei tämä voinut noin vain marssia hänen huoneistoonsa silloin kun halusi, sekoittaa hänen päätään aivottomuuksillaan ja saattaa häntä jatkuvasti mitä kiusallisimpiin ja arkaluontoisimpiin tilanteisiin.

Nyt tämä pelleily saisi riittää.

Lockhart oli huomaamatta kietonut häntä tarkasti manikyroidun pikkusormensa ympärille koko lukuvuoden ajan, ja Severus oli käyttänyt jo aivan liikaa kallisarvoista aikaansa kevytkenkäisen kollegansa yllätysvisiittejä ja keimailua sietäessään. Puhumattakaan siitä, että heidän yhteiset hetkensä saattoivat hänen maineensa ja uskottavuutensa kerta toisensa jälkeen vaaraan. Oli vain ajan kysymys ennen kuin joku opettaja, tai luoja paratkoon, oppilas, sattuisi taas väärään paikkaan väärään aikaan ja näkisi omin silmin Severuksen Lockhartin kimpussa. Tai siis, Lockhartin Severuksen kimpussa. Ei toisin päin.

”Mitä nyt?” toinen velho kysyi kulmiaan viehkosti kohottaen. ”Voitko muka väittää, ettet nauttinut äskeisestä makuelämyksestä?”

”Ulos täältä”, Severus murahti huitaisten oven suuntaan. ”Olen saanut tarpeekseni kieroilustasi enkä aio tuhlata enää hetkeäkään epätoivoisten viettely-yritystesi kohteena.”

Lockhart hymyili sitä hymyään, joka oli joskus, vain kerran tai pari, saanut hänen puolustuksensa murtumaan ja polvensa veteliksi. ”No mutta Severus-hyvä, tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että tuo äksyily on vain kovaa, itsepäistä ulkokuortasi. Tietysti jättäisin sinut rauhaan, jos en näkisi, että selvästi pohjimmiltasi kaipaat sytyttävää seuraani synkkien sapatti-iltojesi piristykseksi.”

Mies alkoi avata röyhelökauluksisen paitansa nappeja ja tutkaili Severuksen ilmettä. ”Tulisit luokseni, viime kerrasta on jo aikaa”, tämä suostutteli. ”Severus…”

”Tuki suusi, tai minä teen sen puolestasi”, Severus ärähti äskettäin löytämänsä päättäväisyyden turvin, vakaana aikomuksenaan heittää hermojaan koetteleva velho korkeimman omakätisesti niskakaapuotteella ulos.

”Tulisit nyt, tule vain”, mies kehräsi, ja Severus tarttui tätä hartioista ja talutti huoneistonsa ovelle.

”Nyt riittää”, hän tiuskaisi ja painoi Lockhartin ovea vasten, ”sinä saatat minut kerta toisensa jälkeen ongelmiin ja nyt sille tulee loppu.”

Saatuaan asiansa sanottua hän hiljeni ja tuijotti miestä rintakehä kiivaasti kohoillen. Lockhart katseli häntä kultaisten silmäripsiensä alta katse tummana ja kaukana viattomasta. Mitä pidempään katsekontakti kesti, sitä vähemmän Severus kykeni muistamaan epäilemättä varsin päteviä syitään heittää velho ulos ja sitä enemmän hän halusi painautua kiinni mieheen, vielä kerran. Taas kerran.

Tästä ei taatusti seuraa mitään hyvää, Severus totesi itselleen ja ihmetteli toden teolla itsehillintänsä täydellistä sulamista, kun painoi kätensä miehen vyötärölle ja suuteli tätä vaativasti. Lockhart huokaisi kuin olisi aidosti odottanut hänen kosketustaan ja tämän kädet hakeutuivat jälleen hänen niskalleen. Severus pujotti sormensa miehen kiiltäväpintaisten housujen taskuihin ja veti tämän kiinni itseensä. Kaksikko kompasteli takaisin oleskelutilaan. Severus ohjasti heitä pitkin harppauksin kohti makuuhuonettaan, mutta Lockhart kyyristyi kesken matkan tulisijan edustalla olevalle paksulle matolle, keikautti itsensä kyljelleen parhaaseen poseerausasentoonsa ja iski silmää.

”Katsotaan, vieläkö olet yhtä vetreä kuin ennen”, Lockhart hymyili niin, että hohtavan valkoinen hammasrivistö välkkyi.

Paukkupatruunat ja panssarivaunut periköön, hän tuolle torvelolle vetreydet näyttäisi. Severus laskeutui polvilleen ja töytäisi velhon selälleen kömpien sitten hajareisin tämän päälle.

”Voi, Severus, varmat otteesi saavat minut niin, niin –”,

”Ole hiljaa”, hän murahti.

Hän lukitsi Lockhartin kapeasormiset kädet omiensa alle ennen kuin kumartui suutelemaan, tai oikeammin puraisemaan tämän kaulaa. Lockhart äännähti ja puski lantiotaan kohti Severusta. Mies hänen allaan liikehti siihen malliin, että se oli menoa viimeistään nyt hänenkin osaltaan. Tämä katsoi häntä utuisen sinisillä silmillään ja henkäisi:

”Riisu minut.”

Severus – jonka aivojen rationaalinen osio epäilemättä ruoskisi häntä myöhemmin verbaalisesti senhetkisen tapahtumaketjun johdosta – siirtyi miehen vierelle, näpläsi hetken vyötäisillä olevia kiinnityshakasia ja vetäisi sitten syvänsinisen vaatteen alas. Hän kuuli Lockhartin hengityksen kiihtyvän ja tarkkaili tämän odottavaa kiemurtelua lattialla, hipaisi sitten miehen vatsaa kerran ja tarttui tämän –

Takkatuli räpsähti äänekkäästi ja sinkautti muutaman voimattoman kipinän ennen kuin tasaantui jälleen, ja liekkien ja hiilloksen keskelle alkoivat piirtyä ihmiskasvot. Eihän tämä voinut olla todellista. Näin ei kerta kaikkiaan voinut tapahtua. Sekunnin sadasosassa Severus kelasi mielessään läpi, kenellä kaikilla oli yhteys hänen huoneistonsa hormiverkkoon, mutta ei keksinyt ketään, jonka verkkokalvot olisivat kestäneet edessään pian avautuvaa näkyä. Hän ei lopulta paniikissaan kyennyt kuin tuijottamaan hätääntyneenä tulisijaan muovautuvaa ihmishahmoa.

”Iltaa, Severus, ajattelin vain pistäytyä kertomaan, että liemiluokan varastoon tilaamasi ainesosat toimitettanee – hyvänen aika sentään, mitä siellä tapahtuu?” Albus Dumbledoren kasvot siristelivät silmiään liekkien lomassa. ”Odotas tovi, noudan vielä kakkulani, jotta näen keskustella kanssasi.”

Tylypahkan rehtorin kuvajainen katosi hetkeksi tulisijasta ja aiemmin kauhun kangistama Severus ponkaisi jaloilleen ja sihahti Lockhartille:

”Mene johonkin! Häivy!”

Lockhart sipsutti sukkasillaan Severuksen näkökentän ulkopuolelle ja oman paljaan ylävartalonsa missä kohtaa hän itse oli ehtinyt riisuutua? peitoksi hän kiskaisi ensi hätään ryttyisen sohvatyynyn.

Dumbledore ilmestyi jälleen näkyviin ja jatkoi: ”Niin, asiani siis koski – ”.

Rehtorin lause jäi jälleen kesken ja Severus ehti miettiä, oliko hänen paidattomuutensa nyt sentään niin järkyttävää katseltavaa. Dumbledore yskäisi teatraalisesti ja nyökkäsi vilkuillen johonkin liemimestarin ohitse.

”Tuota, Severus, saattaisit haluta tarkistaa, mitä kuvajaisesi taustalla tapahtuu”, tämä kehotti ystävällisesti ja jatkoi sitten, ”Iltaa, Gilderoy.”

Severus käännähti katsomaan taakseen vain löytääkseen sohvan viereltä seisomasta avonaiseen paitaan ja smaragdinvihreään sukkapariin pukeutuneen kollegansa. Hän älähti hädissään ja viskasi Lockhartia sohvatyynyllä.

”Minähän sanoin, että painu muualle!” hän sihisi ja viittilöi vimmatusti käsillään, jotta mies ymmärtäisi siirtyä edes pari askelta sohvan taakse saadakseen minkäänlaista näkösuojaa tässä jo muutenkin tarpeeksi kammottavassa tilanteessa.

Dumbledore hymyili tietävästi. ”Jospa minä sitten kertoisinkin uutiseni heti huomenna opettajain yhteisen viikonlopputeen äärellä ja jättäisin teidät, hmm, iltapuhteidenne pariin?”

”Sopii”, Severus kirahti hampaidensa välistä, tarttui pöydällä lojuneeseen taikasauvaansa ja sammutti takkatulen yhdellä vihaisella kätensä heilautuksella. Hän kuolisi häpeään. Hän ei missään tapauksessa pystyisi näyttäytymään huomisilla teekesteillä, eikä varsinkaan Lockhartin läsnä ollessa. Hän päätti mielessään, että jonkun kysyessä olisi huomenna tarttuvan sairauden kourissa ja pysyttelisi visusti tyrmissään. Yksin. Ja aivan koko viikonlopun. Siitä puheenollen…

Severus etsi katseellaan kullankeltaista hiuspehkoa ja sen aivotonta omistajaa, joka oli juuri järjestänyt hänelle elämänsä nöyryytyksen. Lockhart asetteli sivummalla sohvatyynyjä paikalleen kuin ei välittäisi tuon taivaallista heidän juuri kokemastaan kauhistuksesta.

”Mitä sanot, jatkaisimmeko siitä, mihin hetki sitten jäimme?” mies kysyi heitettyään viimeisen tyynyn muiden joukkoon. Tämä oli mitä ilmeisimmin jälleen valmiina toimintaan ja koukisteli sormeaan kutsuvasti.

Severus veti syvään henkeä, puuskahti keuhkonsa tyhjiksi ja harppoi suorinta tietä makuuhuoneeseensa. Hänen yksityinen aikansa koittaisi nyt eikä hetkeäkään myöhemmin.

rosiee:
Lockhart-energia on aina piristävää! Ei ehkä niille, jotka on miehen ympärillä mutta sitä on aina hauska lukea (ja kirjoittaakin joskus) :D Jotenkin myös jo ficin nimikin huokuu sitä "Lockhart-energiaa", hyvin valittu siis! Päätin nyt kokeilla kommentoida sitä mukaa kun luen, joten nää on kutakuinkin ajankohtaisia reaktioita ;D


--- Lainaus --- ”Päätä vain rauhassa työpäiväsi, minä odottelen kyllä täällä. Ja samallahan päättyy myös työviikkosi, jonka rankkuuden saattaa sivumennen sanoen päätellä hetkellisestä käytöstapojen puutteestasi, mutta onneksesi satun olemaan tarpeeksi hienotunteinen ymmärtääkseni, että sinä todellisuudessa kaipaat auliisti tarjoilemaani erinomaista seuraa.”
--- Lainaus päättyy ---
Totta kai Gilderoy on oikein hienotunteinen ja ymmärtäväinen, sehän nyt on selvä ;D


--- Lainaus ---”Litkusi ei ole aivan avuton yritys”, hän myönsi vastahakoisesti
--- Lainaus päättyy ---
Tämähän oli jo melkein ylistys Severukselta :D Liekö vaikutusta sillä jo mainitulla rakoilevalla itsehillinnällä ;)


--- Lainaus --- Mitä pidempään katsekontakti kesti, sitä vähemmän Severus kykeni muistamaan epäilemättä varsin päteviä syitään heittää velho ulos ja sitä enemmän hän halusi painautua kiinni mieheen, vielä kerran. Taas kerran.
--- Lainaus päättyy ---
Ei yhtään yllättävää, että näin pääsi käymään, että se itsehillintä alkaa sitten haihtumaan. Tämä oli ehdottomasti yksi tähänastisista lempikohdistani.


--- Lainaus --- ”Iltaa, Severus, ajattelin vain pistäytyä kertomaan, että liemiluokan varastoon tilaamasi ainesosat toimitettanee – hyvänen aika sentään, mitä siellä tapahtuu?” Albus Dumbledoren kasvot siristelivät silmiään liekkien lomassa. ”Odotas tovi, noudan vielä kakkulani, jotta näen keskustella kanssasi.”
--- Lainaus päättyy ---
APUA! :D Tätä en osannut odottaa, vaikka olisihan se pitänyt arvata, ettei tällä parilla tietenkään kaikki voi mennä ihan sulavasti. Oli kuitenkin ihanaa, miten ymmärtäväisesti Dumbledore suhtautui asiaan, vaikka olikin vähän yllättynyt. Hyvin Dumbledoremaista kyllä <3 Vielä jäin pohtimaan, että noinko olisi, että Severus olisi saanut viikonlopun ihan omassa rauhassaan :D

Rakastin tätä koko tekstiä, sen tyyliä ja käänteitä. Pidin myös siitä, että tässä oli huumoria ja jonkinlaista romantiikkaakin sopivassa suhteessa, kuten voi olettaakin tältä parilta. Kiitos tästä erittäin miellyttävästä lukukokemuksesta <3

Ygritte:
Hahaa, hyvää kannatti odottaa ;D Aiemmat osat luettuani olin ihan superiloinen, että tähän oli sisällytetty samoja maneereja! Rupesin sisäisesti hykertelemään heti, kun Severus ryhtyi haaveilemaan teenjuonnista. Nimittäin aiemmissa osissa rauhallinen teenjuonti on vaikuttanut toimivan alkusysäyksenä alamäkeen kohti yritystä saada lemmenhetki käyntiin, eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä ;D Minä olen suuri tämänkaltaisten fikkien ystävä, jossa tavallaan toistuu samankaltainen idea, mutta aina uudella tavalla! Nämä ovat aivan täydellisiä! Toivottavasti kirjoitat vielä lisääkin, oli se sitten sattumusten jatkumista tai vihdoin se onnistunut fyysisen rakkauden kukkaan puhkeaminen ;D


--- Lainaus ---Päivän viimeisen oppitunnin jälkeen Severus kaipasi ainoastaan omaa rauhaa, hiljaisuutta ja kenties teekupillista jonkin kiinnostavan opuksen äärellä.
--- Lainaus päättyy ---

Ensimmäisen kerran tosiaan aloin hihittelemään jo toisesta kappaleesta lähtien:D Voi Severus, Severus, Severus, luulisi sinun jo tietävän miten vaarallista on toivoa rauhaa, hiljaisuutta ja kupposta teetä  ;D


--- Lainaus ---”Mutta täytyyhän myös arjessa olla ripaus juhlaa, eikö totta”, mies kujersi ja läimäytti Severuksen teepakkausta lähestyvän käden päättäväisesti pois. ”Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa alkavaa viikonloppua, rauhaa ja hiljaisuutta sekä meidän yhteistä aikaamme kuin miellyttävä iltahetki korkealaatuisen teen parissa?”
--- Lainaus päättyy ---

Tästä olen toisaalta Lockhartin kanssa samaa mieltä! Myös arkea kannattaa piristää pienellä ripauksella luksusta, ja Severuksen kallisarvoinen erikoistee sopii tällaiseen tilanteeseen täydellisesti. Ehkä Gilderoy ottaa tästä onkeensa ja yrittää seuraavan kerran Severuksen pöksyihin lahjomalla tätä mieluisilla teeseoksilla ;D


--- Lainaus ---”Tottahan toki”, Lockhart myhäili ja jatkoi sitten: ”Mutta vain jos suljet silmäsi nyt.”

Merlinin parrat ja patakintaat, eikö tuosta hupakosta pääsisi muuten eroon? Severus puristi silmänsä kiinni, nosti kädet puuskaan ja päästi päivänsä tavaramerkiksi jo muodostuneen syvän huokauksen. Hän kuuli Lockhartin lähestyvän.

”No niin, täältä tullaan.”
--- Lainaus päättyy ---

Ihana Gilderoy! "No niin, täältä tullaan" ;D Hetken ehdin jo minäkin jännittää mitä ihmettä se meinaa Severukselle tarjota, mutta onneksi kyseessä oli vain makea yllätys pusun muodossa. Taitaa Severuskin vähän tykätä kuitenkin, kun tilanne sitten niin nopeasti eskaloitui eteenpäin:D Mutta sitten, ah ja voi, tälläkään kertaa ei päästä aivan maaliin asti


--- Lainaus ---”Iltaa, Severus, ajattelin vain pistäytyä kertomaan, että liemiluokan varastoon tilaamasi ainesosat toimitettanee – hyvänen aika sentään, mitä siellä tapahtuu?” Albus Dumbledoren kasvot siristelivät silmiään liekkien lomassa. ”Odotas tovi, noudan vielä kakkulani, jotta näen keskustella kanssasi.”
--- Lainaus päättyy ---

Hyvänen aika sentään, samat sanat Dumbledore ;D Minusta on aivan mahtavaa miten keksit näitä keinoja keskeyttää Severuksen ja Gilderoyn puuhat! Ja Dumbledore menee hakemaan oikein lasit päähän, että näkee paremmin, mitä Severuksen tyrmissä tapahtuu! Ei ehkä kannattaisi, armas rehtori ;D Onneksi Gilderoyn luontainen optimistisuus pelastaa tämänkin, mikään mahti maailmassa ei selvästikään saa hänen hyvää tuultaan kaatumaan eikä yritystä Severuksen suhteen laantumaan!

Sanderra:
rosiee: Lockhart-energia tosiaan jaksaa piristää! Hän on myös luonnollisesti hienotunteinen, ymmärtäväinen ja loistava kuuntelija, totta kai! Ja eiväthän ne hommat tosiaan menneet aivan putkeen, vaan hormiverkko humahti ja Dumbledore ilmestyi paikalle pilaamaan kaksikon touhut  ;D Jäänee mysteeriksi, saiko Severus todella viettää vapaansa omissa oloissaan :D
Kiitos sulle kun luit <3

Ygritte: Ihanaa, että jaksoit kahlata tämän "sarjan" alusta lähtien aina pakaroihin ja panssarivaunuihin saakka! Teenjuonti on tosiaan osoittautunut heidän kohdallaan melkoisen riskialttiiksi puuhaksi, mutta silti Severus jaksaa haaveilla rauhallisesta, ylhäisen yksinäisestä teehetkestä kerta toisensa jälkeen. ;D Ja Dumbledore tupsahti tulisijaan ja asiat jäivät jälleen kesken - saattaa tosin hyvinkin olla, että jossain kohtaa hommat hoituvat lopulta keskeytyksettä  ;)
Kiitos taas kun luit <3

Thelina:
Jee, ihanaa että olet kirjoittanut lisää tätä paritusta! En meinannut päästä alkua pidemmälle, kun jo huomasin monta huikeaa juttua tässä tekstissä :D esim. Lieron liemilykky sentään on aivan mahtava sanonta! Ja ihanko ”sattuneesta syystä” Severus haluaa lukita oven jäljessään ;D rakastan tällaisia viittauksia aiempiin tapahtumiin, joita lukija voi sitten bongailla!

Voihan Lockhartin koristeelliset kalvosinnapit, siinäpä yksityiskohta jota en ole hänen asuissaan älynnyt ajatella, mutta jotka epäilemättä ovat vähintään glitterkoristeiset tai vastaavaa :D Armas Gilderoy on täsmälleen oma itsensä tarjotessaan erinomaista seuraansa Severukselle, samoin kuin tietysti tiukat housut ja Severuksen oman teen XD tämän parituksen parhaimmistoa on se, miten Severus jotenkin aina lankeaa Gilderoyn pauloihin ja ilman muuta kaikki oudot tuntemukset johtuvat vain ärtymyksestä :D olet muuten todella hyvä kirjoittamaan kummankin repliikit, käytät hauskoja sanankäänteitä ja molemmille sopivasti omantyylisiä.

Voi apua, että taas kaksikko keskeytettiin ja tällä kertaa hormin kautta! Gilderoyn romanttinen takan edessä rakastelu sai hieman erilaisen käänteen XD en tietä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun Dumbledore lähti hakemaan kakkuloitaan! Melkein kaksikko olisi voinut pelastua, mutta liekö Gilderoy jäänyt tahallaan rehtorin näkökenttään - ehkä taka-ajatuksena olikin saada Severus linnoittautumaan koko viikonlopuksi omaan huoneeseensa häpeämään ja toki jäädä itse lohduttamaan tätä. Vaikka Severus marssikin viettämään omaa aikaa, en usko hetkeäkään että hän olisi päässyt Gilderoysta vieläkään eroon, eiköhän tämä tullut oikopäätä perässä ;D

Kiitos tästä, tämä oli taattua laatua ja erittäin hauska!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu