Harry Potter -ficit > Pimeyden voimat

Kuplan ulkopuolella | S | Lily Potter

(1/2) > >>

Claire:
Ficin nimi: Kuplan ulkopuolella
Kirjoittaja: Claire
Ikäraja: S
Tyylilaji: angst, oneshot
Vastuunvapaus: Potter-fandomista kaikki kunnia Rowlingille. En saa tästä rahallista korvausta.
Yhteenveto: Jamesin kanssa yhdessäolo oli lähes yhtä helppoa kuin hengittäminen, mutta Lily huomasi yhä useammin toivovansa, että James olisi myös se, joka saisi hänen henkensä salpautumaan.

A/N: Pitkästä aikaa kirjottelin suomeksi jotain ja ajattelin tänne julkaista. :)






Yö oli aina ollut Lilyn mielestä paras hetki vuorokaudesta. Siinä oli jotain niin kaunista ja taianomaista, kun muut nukkuivat ja normaalisti niin kaoottinen maailma tuntui pysähtyneen edes pieneksi hetkeksi. Hetkeksi, joka oli vain ja ainoastaan Lilyn oma.

Toisinaan se tuntui Lilystä melkein rikolliselta: laiminlyödä nyt oma leponsa valvomalla aamun pikkutunneille asti, kun hetken kuluttua aurinko jo sarastaisi ja uusi päivä koittaisi, tuoden mukanaan arkielämän kiireet ja velvollisuudet. Sillä hetkellä Lily ei kuitenkaan osannut olla kovinkaan pahoillaan. Ei, vaikka aamulla hänen seuranaan olisivatkin tummuneet silmänaluset ja valvomisesta seurannut päänsärky.

Hän ei katunut, sillä juuri tässä hetkessä hän oli vapaa. Samaa hän ei kuitenkaan voisi sanoa neljän kuukauden kuluttua: silloin yksin vietetyt yöt tulisivat olemaan pitkäksi aikaa historiaa. Pelkkiä muistoja, välähdyksiä menneisyydestä. Ei muuta.

Lily huokaisi ja silitti vatsaansa. Tottakai hän odotti innolla poikansa tapaamista. Hän tiesi, että tulisi rakastamaan tätä heti siitä hetkestä lähtien, kun näkisi tämän ja saisi pidellä tätä sylissään. Ja tietysti hän tunsi rikkomattoman siteen poikaansa jo nyt. Hänen sisällään oli herännyt äärettömän suuri suojeluvietti poikaansa kohtaan, vaikkei ollut tätä vielä tavannutkaan. Mutta samalla hänen olonsa oli jollain lailla epätodellinen, kuin koko raskausaika ja oman lapsen saaminen olisi pelkkää unta. Kaikki tulisi konkretisoitumaan todella vasta neljän kuukauden kuluttua: uusi arki, uusi perheenjäsen, Lilyn esikoinen. Lilyn ja Jamesin esikoinen.

Niin, Jamesin… Jamesin, jonka tasainen ja onnellinen kuorsaus kuului makuuhuoneesta aina olohuoneeseen saakka. Siellä Lily seisoi ikkunan luona, pimeässä, tuijotellen tähtitaivaalle, miettien samalla, kuinka yksinäiseltä hänestä tuntui siitä huolimatta, että häntä rakasti hyvä mies, jonka kanssa hän parhaillaan oli rakentamassa perhettä.

Lilyn sydäntä vihlaisi, niin surusta kuin syyllisyydestäkin. Ei Jamesissa mitään vikaa ollut: hänen kanssaan Lilyllä oli hauskaa, ainakin oli ollut. Kouluaikoina heidän yhdessä olonsa oli ollut lähes yhtä helppoa kuin hengittäminen. Toisinaan, aurinkoisina päivinä, se yhä tuntuikin siltä.

Samalla Lily kuitenkin huomasi usein toivovansa, että James olisi se, joka saisi hänen henkensä salpautumaan. Joka niiden aurinkoisten päivien ohella valvoisi yön pimeydessä hänen kanssaan, keskustellen syvällisistä, kipeistäkin asioista. Sillä yhä useammin Lily huomasi ajattelevansa, ettei mikään todellisuudessa ollut helppoa, vaikka James saikin sen siltä aina hetkellisesti tuntumaan.

Myös mitä vanhemmaksi Lily varttui, sitä enemmän hän oli alkanut ymmärtämään, kuinka nuoria he vielä olivat. Liian nuoria ymmärtämään, mitä todella elämältä halusivat. Ja vaikkei hän sitä koskaan tulisi ääneen kenellekään sanomaan, edes itselleen, niin jossain syvällä sisimpänsä perukoissa hän myös ymmärsi, että he olivat liian nuoria saamaan lapsia, varsinkin tähän kaoottiseen, sodan ympäröimään ja runnomaan maailmaan.

Mutta siinä he nyt olivat. Yhdessä ja kuitenkin erillään: James omassa onnellisuuden kuplassaan ja Lily jossain sen ulkopuolella. Kupla ei ollut koskaan puhjennut, Lily oli vain huomannut ajelehtivansa sen ulkopuolelle hiljalleen, eikä hän tuntunut löytävän enää tietään takaisin.

Totta puhuen, ehkä hän oli eksyksissä, sillä ehkei hän enää halunnutkaan löytää takaisin. Sillä hän huomasi välillä leikittelevänsä ajatuksella, mitä tapahtuisi, jos hän kulkisi tietä toiseen suuntaan? Sinne, minkä hän oli joskus tuntenut kodikseen, mutta sittemmin hylännyt? Ottaisiko se hänet avosylin vastaan, rakastaisiko se hänet ehjäksi?

Lily tunsi uuden syyllisyyden piston sydämessään. Ei hänen kuuluisi edes harkita sellaista, oli jo liian myöhäistä. Jotkut valinnat elämässä olivat peruuttamattomia, ja tämä oli yksi niistä. Lily ei koskaan haluaisi riistää lapseltaan ehjää kotia. Ei, vaikka sen kustannuksella hän itse tulisi aina olemaan osittain rikkinäinen. Hän oppisi hyväksymään sen. Ja ehkä jonain päivänä hän myös oppisi rakastamaan Jamesia.

Sinä yönä Lily kuitenkin antoi ajatustensa vaeltaa muistoihin, jotka yhä salpasivat hänen henkensä. Katsellessaan tähtitaivaalle hän samalla mietti, mahtoiko Severuskin ikävöidä häntä.

Fiorella:
Oi, olipas tämä ihana, sillä lailla haikealla tavalla. Pidin erityisesti siitä, että Lily kuitenkin elätteli toivetta kadotetusta rakkaudestaan; se antaa myös toiveikkaan tunteen siitä, ettei Severus ollut ainoa, joka jäi kaipaamaan.


--- Lainaus ---Myös mitä vanhemmaksi Lily varttui, sitä enemmän hän oli alkanut ymmärtämään, kuinka nuoria he vielä olivat. Liian nuoria ymmärtämään, mitä todella elämältä halusivat. Ja vaikkei hän sitä koskaan tulisi ääneen kenellekään sanomaan, edes itselleen, niin jossain syvällä sisimpänsä perukoissa hän myös ymmärsi, että he olivat liian nuoria saamaan lapsia, varsinkin tähän kaoottiseen, sodan ympäröimään ja runnomaan maailmaan.
--- Lainaus päättyy ---
Lapsen odotus saa varmasti pohtimaan sitä, mitä on nyt ja mitä tulee jatkossa olemaan. Lilykin elää nyt näiden vakavien ja valtavien mietteiden keskellä, samalla kun James kuorsaa tyytyväisenä. Samat ajatukset pyörivät varmasti monien nuorten mielessä näinäkin aikoina, mutta kuitenkin lapsissa on tulevaisuus. Lilyn tapauksessa pikku Harry pelasti koko velhomaailman ja toi rauhan heidän nuoruutensa levottomaan maailmaan.

mursuhilleri:
Vau, tää oli tosi hieno. Tosi herkkä ja haikea teksti. En yleensä lue angst-tekstejä, mutta selkeästi pitäisi ;D Tää riipaisi oikein jostain syvältä ja nostatti tunteet pintaan. Upeaa kuvailua, kaunis teksti!


--- Lainaus ---Yö oli aina ollut Lilyn mielestä paras hetki vuorokaudesta. Siinä oli jotain niin kaunista ja taianomaista, kun muut nukkuivat ja normaalisti niin kaoottinen maailma tuntui pysähtyneen edes pieneksi hetkeksi.
--- Lainaus päättyy ---
Lainaan heti tän tekstin alun, koska tää jotenkin kolahti. Yö on juuri sellaista taianomaista aikaa, jolloin maailma pysähtyy ja saa hengittää hetken <3


--- Lainaus ---Niin, Jamesin… Jamesin, jonka tasainen ja onnellinen kuorsaus kuului makuuhuoneesta aina olohuoneeseen saakka. Siellä Lily seisoi ikkunan luona, pimeässä, tuijotellen tähtitaivaalle, miettien samalla, kuinka yksinäiseltä hänestä tuntui siitä huolimatta, että häntä rakasti hyvä mies, jonka kanssa hän parhaillaan oli rakentamassa perhettä.
--- Lainaus päättyy ---
Musta on ihan tosi surullista, että Lily miettii näitä asioita yksin yön pimeinä tunteina, kun James nukkuu onnellisena viereisessä huoneessa :-[ Kun jää yksin niiden omien ajatusten kanssa, niin kaikki tuntuu sata kertaa pahemmilta. Voi Lily <3


--- Lainaus ---Totta puhuen, ehkä hän oli eksyksissä, sillä ehkei hän enää halunnutkaan löytää takaisin. Sillä hän huomasi välillä leikittelevänsä ajatuksella, mitä tapahtuisi, jos hän kulkisi tietä toiseen suuntaan? Sinne, minkä hän oli joskus tuntenut kodikseen, mutta sittemmin hylännyt? Ottaisiko se hänet avosylin vastaan, rakastaisiko se hänet ehjäksi?
--- Lainaus päättyy ---
Eii, mun sydänparka menee rikki tällaisista jutuista.


--- Lainaus ---Katsellessaan tähtitaivaalle hän samalla mietti, mahtoiko Severuskin ikävöidä häntä.
--- Lainaus päättyy ---
Mä arvasin heti alusta asti, että tässä on kyse Severuksesta! Mä tarviin tälle jatko-osan, jossa Lily kirjoittaa kirjeen Severukselle. Kaipaan nyt Lily/Severusta elämääni ihan tosi kovasti. Oon muutenkin aina ollut team Severus, koska en tykkää Jamesista yhtään :D

Kiitos tästä ficistä, ihanaa kun kirjoitit ja julkaisit tämän meidän luettavaksi <3

Claire:
Kiitos paljon kommenteistanne, Fiorella ja mursis! <3 Mukava kuulla, että tämä pieni ficceröinen ja nuo Lilyn pohdinnat miellyttivät, vaikka angstista meininkiä vähän olikin. :) Mä olen usein miettinyt tuota, kuinka nuorena ja nopeasti Lily ja James menivät naimisiin ja perustivat perheen, ja että millaisia ajatuksia Lilyllä olisi mahdollisesti pyörinyt päässä yön pikkutunneilla raskaana ollessaan. Vaikka tottakai sitten, kun Harry syntyi, Lily rakasti tätä enemmän kuin mitään tai ketään muuta maailmassa.

Pitää myös laittaa korvan taakse, mursis, sun toiveesi kirjeestä Severukselle. Kirjeficit on kyllä ihania, ehkäpä jotain sen suuntaista joskus voisikin kirjoitella. 😎

Angelina:
Kommiksesta heippa ♥ mursis oli tarjonnut tätä luettavaksi ja koska Lily on ficcipuolella jäänyt mulla oikeestaan täysin pimentoon, niin päätin tarttua tähän!

Vitsit mä tykkäsin heti tosta alusta ja samaistuin Lilyyn ihan huolella - yö todellakin on parasta, se oma rauha ja hiljaisuus ja nimenomaan se, että koko muu maailma tuntuu nukkuvan 🥰

Lily ja James todellakin olivat nuoria mennessään naimisiin ja saadessaan Harryn, joten nää Lilyn ajatukset tuntui uskottavilta. En epäile yhtään, etteikö hän (ja kenties Jameskin, vaikka tässä hän olikin niin onnellinen ja tyytyväinen :'3) olisi jossain kohtaa epäröinyt tai ainakin kyseenalaistanut kaikkea. Erityisesti kun sota riehuu ympärillä, saati sitten jos vähän on epävarmaa sekin, mitä Lily miestään kohtaan tuntee. Onhan turvallisuus ja helppous tärkeää, mutta pitäisihän sen kumppanin nimenomaan olla sellainen, joka saa sydämen sykkimään 😭

Ja voi ei Severus, tietenkin se ikävöi Lilyä myös 🥺 Joskus elämä vaan on epäreilua </3

Tää oli ihanan haikea ja jotenkin tosi samaistuttava teksti! Olit hienosti kuvaillut Lilyn epäröintiä JA päättäväisyyttä hankalassa tilanteessa, mutta pienestä angstisuudesta huolimatta tätä oli ihana lukea :3 Kiitos tästä!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu