Kirjoittaja Aihe: Tanssijasta taistelijaksi |S| Horatius Kuhnusarvion mietteitä  (Luettu 1938 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 11 543
  • BANG BANG!
Ficin nimi: Tanssijasta taistelijaksi
Kirjoittaja: Odo
Genre: melankolinen draama
Hahmot: Horatius Kunhusarvio & Minerva McGarmiwa
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Inspiraationmurusten tuotoksia jälleen, tällä kertaa Nevillan antama gif sanaan 042.Milloin? FF50: Luihuisiin. Myös Raapalehtien V. Tätä oli todella ihana kirjoittaa. Pidän Minervasta todella paljon ja kuvan nähtyäni inspiraatio syntyi heti Horatiuksesta ja Minervasta, kun jälkimmäinenhän oli lapsi, kun toinen oli nuori/aikuinen. En näe mahdottomana, että lapseton Horatius olisi joskus vahtinut pientä Minervaa. Kiitos, Nevilla. <3 Kerään tällä muuten myös Kuhniksen!



Tanssijasta taistelijaksi

1.

Milloin olivat ne vuodet, kun soitin pianoa ja sinä tanssit vieressäni? Hentona ja iloisena, nauravaisena, kerroit olevasi pian huispauslegenda.

Horatius istui Suuren salin päädyssä, opettajien pöydässä ja kuunteli Minervan puheita politiikasta ja viimeisimmistä uutisista. Synkistä varjoista velhomaailman yllä, joita Horatius ei toivonut enää koskaan näkevänsä, mutta niin oli käynyt. Sotaa seurasi aina toinen ja ensimmäistä edeltäneistä onnen vuosista oli kauan. Kahden sodan välissä hän ei koskaan uskaltanut kunnolla hengittää ja palaaminen Tylypahkaan oli ollut suurempi askel kuin hän oli uskonut.

Siellä hän kuitenkin oli miettien, miten kauan olikaan kun hän oli ensi kertaa astunut sisään tammiovista ja kohdannut oman paikkansa.



2.

Milloin olin vielä nuori, ja sinä viaton lapsi? Kysyit, onko Tylypahka koko maailman paras paikka ja vastasin, että siellä mieli lepää.

Pikarit ja lautaset katosivat pitkästä pöydästä ja seurue hiljeni Albuksen noustessa seisomaan, kertomaan tulevasta vuodesta. Horatius tunsi olonsa hieman tukalaksi ja tukevaksi. Paljon oli muuttunut 1900-luvun alusta, sillä hän muisti enää vain hämärästi nuoruutensa. Vuosien kipeän kohtelun hän näki parhaiten kuitenkin edelleen Minervasta, tytöstä, joka silloin joskus oli ollut hänet kaitsittavanaan.

”Horatius, kuunteletko sinä?” Pehmeä kiherrys oli muuttunut kovaksi ja siloposket vanhuutta kuvastaviksi. Minervan silmissä oli kuitenkin edelleen voima taistella, pieni soturi prinsessa, jota vuodet ovat niin väistämättömästi muuttaneet.



3.

Milloin vielä lauloin iloisesti? Milloin sanat muuttuivat melankoliaksi?

Horatius ei ollut soittanut pianoa sitten vuosikymmenten vaihduttua 50-luvulle. Minervan päästyä Tylypahkaan, ei tyttö enää saapunut kesäisin Horatiuksen mukavuuksilla varustettuun taloon. Piano jäi pölyttymään.

Milloin muutos oli tapahtunut? Horatius ei enää ollut varma, missä vaiheessa letit olivat vaihtuneet nutturaan ja kuoresta tullut murtumaton. Hän tunsi sisällään vanhentunutta pehmeyttä, kun katseli nuoruutensa peilikuvaa kollegastaan, joka nousi ylös pöydästä ylväänä kuin leijonanaaras, joka taistelisi pentujensa puolesta.

Milloin huomasinkaan, ettei hänellä ole omia lapsia? Minerva lähti kertomaan oleskeluhuoneen tunnussanan valvojaoppilailleen. Horatius muisteli aikoja, kun hän oli itse ohjannut omia pianokaisiaan toivoen Minervan olevan heidän juokossaan.



4.

Milloin tytöstä oli tullut sotilas? Sitä Horatius ei tiennyt, vaikka hän muisteli vuosikymmeniä eteen ja taaksepäin katsellessaan Minervan taistelevan Feeniksin killan riveissä pelastaakseen mahdollisimman monta surulta ja kivulta. Jopa kuolemalta.

Horatius etsi omaa rohkeuttaan syvältä sisimmästään ja ymmärsi sen löytyvän ulkopuolelta. Hänen rohkeutensa kumpusi lapsen uteliaista silmistä, haaveiden täyttämistä unelmista, ja tytöstä joka tanssi hänen soittaessaan pianolla sankari Odosta. Minerva oli odottanut häntä taisteluun, ja nyt hän oli valmis liittymään. Iloiten kaiken sodan synkkyyden keskellä siitä, että neidosta oli tullut soturi. Ja vuosista, jotka tuo taisteleva nainen oli lapsuudessaan viettänyt hänen matalan kattonsa alla luvaten tehdä maailmasta paremman paikan taidoillaan.
« Viimeksi muokattu: 03.10.2016 16:07:53 kirjoittanut Odo »

»"Whether we live or die isn't a big issue.
If you focus on being alive, you develop fear. Your eyes get clouded.

But if you have no such feelings...
you are capable of fighting right to
the end of the world.

Räntsäke

  • Vieras
Oiii tää oli kiva! ^^

Aivan ihana oli jo pelkästään tuo inspiskuva, ja hienosti se oli tässä toteutettukin. Horatius on ihan hyvin voinut hoitaa joskus pikku-Minervaa (olihan sen äiti noita), ja hirveen mukan kuvan oot kyllä miehestä tässä maalannut. Pienoa soittava, lapsista pitävä herroiksi eläjä.... : D Ja jotenkin niin Horatius-maista, että hän ois toivonut Minervan luihuisten joukkoon. Totta kai kaikki lempilapset ois kiva saada omaan tupaansa. : >

Lainaus
Horatius ei enää ollut varma, missä vaiheessa letit olivat vaihtuneet nutturaan ja kuoresta tullut murtumaton.
Tästä lauseesta jotenki tykkäsin. Toi jotenkin kivasti esiin sen, miten aikuisuus, vanheneminen ja sodat on Minervaa muovanneet matkan varrella. Aivan varmasti on ollut vapautuneempi ja eläväisempi pienenä, ku mitä se on nyt, mutta minusta on kiva ajatella, ettei lapsi-minervakaan olisi muksu kaikkein vakavimmasta päästä.

Niin ja tosiaan, tykkäsin tuosta otsikosta kovasti. Ja siis tän fikin kielestä kans, tässä ei ollut mun silmään mitään häiritsevää. Oikein kivaa ja helppoa luettavaa, niinku lasillinen raikasta vettä. : >

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 931
Oi että!! Tuon kommentointihaasteen puitteissa hain sanaa tanssi, ja todella toivon että joku muukin eksyy tänne!

Tykkäsin tosi paljon tämän rakenteesta. Nuo kursiivit alussa toimivat hirmu hyvin. Tässä toimi myös hyvin se juttu, mistä yleensä en (enää) pidä teksteissä, eli että niissä ei varsinaisesti tapahdu mitään ;D Tämä oli vain tällaista muistelointia, mutta olit kivasti ujuttanut mukaan toimintaakin - kuten sitä tanssia - ja se sai tämän tuntumaan minullekin tarpeeksi toiminnalliselta.

Parasta tässä olivat kuitenkin hahmot! Pidin siitä, miten olit tehnyt heistä aivan erilaiset kuin kirjoissa, mutta kumpikin oli silti tunnistettavissa. Minerva pienenä tyttönä tanssahtelemassa, puhumassa huispauksesta - erittäin mahdollista, ja erittäin kaukana professori McGarmiwasta :D Horatius taas oli kirjoissa vähän sellainen höpsö, ehkä pelkurikin, ja tässä tuli hyvin esiin hänen inhonsa sotaa kohtaan, mutta kuitenkin myös kaikkia muita puolia hänessä, jotka istuivat hyvin kokonaiskuvaan. Tykkäsin!!
Never regret something that once made you smile.

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 4 762
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Oiii mikä löytö ♥ Enpä ollut aiemmin ajatellutkaan, että McGarmiwan ollessa lapsi Kuhnusarvio oli aikuinen (jos unohdetaan Ihmeotus-leffojen aikajanasotkut :P). Onpa kiva että olet kehitellyt ficin semmoisen ajatuksen pohjalta. Ihanasti tässä sai Kuhnusarviokin lisää menneisyyttä ja tarinaa ympärilleen, ja niin sai Garmiwakin. Neljän raapaleen kokonaisuus toimii tässä hyvin, pilkkoo ja jäsentää tarinaa oivallisesti ja toimivat nekin onnistuneesti ihan itsenäisinäkin. Vähän niin kuin neljä minitarinaa, jotka ovat keskenään yhtä. Kursivoidut kohdatkin oli musta tosi kivoja, korostavathyvin  Kuhnusarvion ihmetystä, kun Garmiwa on kasvanut pienestä tanssivasta tytöstä vahvaksi naiseksi ja taistelijaksi.

Kaiken tämän kauniin mutta haikean nostalgisenkin tunnelmoinnin seassa mua alkoi hymyilyttää maininta sankari Odosta :D Onhan se tietysti hahmo Potter-universumissa, mutta mulle tuli väkisin mieleen, että sinusta kerrotun laulun tahdissa pikku-Minerva tanssi joskus! ;D
"Pois silmistäni niljakkeet! Täältä tulee nimittäin haihattelija!"