Kirjoittaja Aihe: Voltron: Seuraava Takashi Shirogane, S, Keith/Shiro, oneshot  (Luettu 1307 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 745
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Ficin nimi: Seuraava Takashi Shirogane
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Voltron – Legendary Defender
Ikäraja: S
Paritus: Keith/Shiro
Genre: Draama

Summary: ”Miten niin ’heitettiin ulos Kasarmilta’?” Shiro toisti. ”Oletko tosissasi?”

A/N: Lämmintä joulua, Piraatti! <3 Osallistuu haasteisiin Teelusikan tunneskaala (alemmuus), Fandomkohtaiset OTP:t ja Neliottelu. Juonellisesti sijoittuu toisen jakson tuntumaan.

Lyriikoissa Shiro mustalla ja Keith punaisella


***



Niiden sekuntien aikana, jona Shiro käsitti hänen sanansa, Keith melkein toivoi, ettei olisi edes sanonut mitään. Tapa, jolla Shiron kulmien väliin laskeutui ryppy ja suupielen hymy vakavoitui, muistutti häntä liiaksi katseista, jollaisia hän oli saanut osakseen koko elämänsä.

”Miten niin ’heitettiin ulos Kasarmilta’?” Shiro toisti. ”Oletko tosissasi?”

”Miksi mä valehtelisin jostain sellaisesta?” Keith silmäili ympärilleen Linnaksi kutsutun paikan oleskeluhuoneessa. Sen lisäksi, että uusi paikka sai hänet yhä hieman varuilleen koreista puitteista huolimatta, hän ei tahtonut nähdä pettymystä ja ärtymystä Shiron kasvoilla.

”Miksi kerrot tästä vasta nyt?”

Keith puhalsi ilmaa hitaasti nenänsä kautta. Kysymys oli ihan jumalattoman ärsyttävä.

”Niin, olisinhan mä voinut pamauttaa kaiken tiskiin heti sen jälkeen, kun sä palasit anestesiapöllyistäsi takaisin maan pinnalle”, hän tokaisi kyynisesti. ”Oikeasti, ensin mä en näe sua yli vuoteen, luulen sun kuolleenkin, ja sitten kun sä taas ihmeen kaupalla olet siinä, mun olisi siinä paikassa pitänyt alkaa ripittäytyä?”

”Hyvä on, ymmärsin yskän”, Shiro murahti, muttei näyttänyt paljoakaan lauhtuneemmalta. ”Mitä sitten tapahtui?”

Mitäkö tapahtui, Keith tuumi mielessään. Kai moisella fiaskolla oli ollut jotain tekemistä sen kanssa, että hän oli väsynyt havainnoimaan, miten muut kurssitoverit olivat muitta mutkitta ansainneet opettajien oikeudenmukaisen suhtautumisen johdonmukaisine palautteineen. Heillä oli jo lähtökohtaisesti jotain enemmän kuin hänellä, eikä kokonaisuus ollut muuttunut, vaikka hän miten olisi osoittanut lahjakkuuttaan. Lahjakkuutensa ansiosta hänessä olisikin kuulemma ollut ainesta seuraavaksi Takashi Shiroganeksi, mutta paha kyllä sellaista ei milloinkaan tapahtuisi, sillä jotain oleellista puuttui. Kukaan ei silti koskaan ollut tarkentanut näitä rivien välistä heitettyjä toteamuksia.

Keithistä syy kaikkeen penseyteen oli yksinkertaisesti se, ettei hän ollut Takashi Shirogane. Hän halusi pärjätä omana itsenään, kävi se sitten helposti tai ei. Ennen kaikkea vertailu ärsytti, vaikka hän olisikin sijoittunut sellaisessa edukseen. Taitojensa puolesta ehkä, muttei sen ansiosta, kuka hän oli itse henkilönä. Sellaisissa tapauksissa suitsutuksen esimerkeiksi päätyi usein Shiron lisäksi muuan James Griffin.

”Ehkä mä menetin malttini vähän liian monta kertaa”, Keith sanoi lopulta.

”Ehkä?” Shiro ei tainnut olla mielissään hänen itsekritiikkinsä tasosta. ”Ajauduitko taas tappeluun?”

Keith hymähti kieltävästi. ”Enemmänkin se oli kritisointia, joka tulkittiin tahallaan niskoitteluksi. Mä olin muutenkin niiden silmätikku.”

”Joskus on tultava toimeen sellaistenkin tyyppien kanssa, joita ei normaaliolosuhteissa voisi sietää.”

”Sulle se ehkä onkin helppoa”, Keith äyskähti kiihtyen nollasta sataan sekunnissa. ”Sä et tajua, millaista oli elää sellaisessa sekasorrossa! Kerberoksen jälkipyykkiä puitiin suljettujen ovien takana, kukaan ei kertonut mitään, mä pelkäsin pahinta ja siinä samalla mun piti yrittää todistella ties kenelle kusipäälle, että mä voisin joskus olla yhtä jalo kuin mitä sä olet! Ainoa, mikä niille merkkasi jotain, oli se, että nimenomaan uskoit mussa olevan ainesta, eivätkä ne muuta sitten tehneetkään kuin arvostelleet joka välissä!”

Sä jätit mut yksin sinne niiden keskelle, Keith oli sylkäistä, mutta jopa suutuspäissään hän tajusi syytöksen olevan aivan kohtuuton. Paha kyllä Shiro osasi toisinaan lukea hänen ajatuksiaan.

”Olen pahoillani”, Shiro sanoi synkästi. ”Minun olisi pitänyt olla paikalla ja pitää sinut poissa ikävyyksistä.”

Keithin sisuskalut muljahtivat kiepin. ”Älä viitsi olla noin alentuva.”

”Ei, olen tosissani”, Shiro napautti takaisin. ”Tiesin kyllä, millaisen leiman saattaisit saada otsaasi takiani, enkä olisi halunnut työntää sinua sellaisen myllyn läpi. Siltikin uskoin, että sinusta on kestämään se kaikki, ja uskon niin edelleen.”

”Ei ole tainnut maksaa vaivaa”, Keith totesi hiljaa ja uskaltautui viimein taas katsomaan Shiroa silmiin. Lämmin käsi laskeutui rohkaisevasti hänen olkapäälleen.

Miten hän olikin ikävöinyt Shiron kosketusta.

”Kuule, mitä tahansa sitten teetkin, anna sille kaikkesi, äläkä mieti miten muut toimivat tai mitä ajattelevat.”

Keithin hymähdystä söi kyynisyyden sivumaku. ”Niinpä kai.”

”Ja mitä tulee Kasarmiin, saa nähdä milloin se tulee taas ajankohtaiseksi”, Shiro tuumasi silitellen peukalollaan hänen hartiaansa.

”Jos edes tulee. Paha sanoa mitään etukäteen.”

Äkkiseltään palaaminen tuntui kohtuullisen yhdentekevältä, sama se miten asiat olisivat mennäkseen Shiron paluun ja muiden muuttuneiden olosuhteiden painosta. Heillä oli nyt tärkeämpää mietittävää.

”Jos tulee”, Shiro myönsi hivenen apeasti. ”Taidettiin kaikki saada aika suuret saappaat täytettäviksi, mikäli prinsessaa on uskominen.”

”Hmh, kevyet universumin kokoiset saappaat”, Keith naurahti tarttuen Shiron käteen hartiallaan. "Onneksi sä olet siinä."




Happoradio – Ihmisenpyörä

Kiivas ja kopea, aina liikkeissä nopea
Olla liehuva liputus, olla voittojen niputus
Ehdi ei katua, kun on tehtävä latua
Olla viimaa ja vetoa, olla liukkaampi petoa


Aikaista matoa, jahdataan kuin perikatoa
Olla tiukka ja kätevä, olla huikean pätevä

Puhu mitä puhut, mut juoksemista älä lopeta (vaikka suunta puuttuu)
Sano mitä sanot, ei historia meitä opeta (tuskin reitti muuttuu)
Puhu mitä puhut, mut juoksemista älä lopeta (vaikka suunta puuttuu)
Sano mitä sanot, ei historia meitä opeta

Kostea lakana, minä piiskattu pakana
Olen rannaton soutaja, olen linnuton noutaja

Valvojan vapina, ihmisenpyörästä rapina
Olla riippuva liputus, olla vuotava tiputus

Puhu mitä puhut, mut juoksemista älä lopeta (vaikka suunta puuttuu)
Sano mitä sanot, ei historia meitä opeta (tuskin reitti muuttuu)
Puhu mitä puhut, mut juoksemista älä lopeta (vaikka suunta puuttuu)
Sano mitä sanot, ei historia meitä opeta

Kerää minut talteen, vie täältä pois
Palaseni talteen, siivoa pois
Kerää minut talteen, vie täältä pois


Puhu mitä puhut, mut juoksemista älä lopeta (vaikka suunta puuttuu)
Sano mitä sanot, ei historia meitä opeta (tuskin reitti muuttuu)
Puhu mitä puhut, mut juoksemista älä lopeta (vaikka suunta puuttuu)
Sano mitä sanot, ei historia meitä opeta (tuskin reitti muuttuu)

Puhu mitä puhut, mut juoksemista älä lopeta
Sano mitä sanot, ei historia meitä opeta
Ole kuka olet, mut juoksemista älä lopeta
Sano mitä sanot, ei historia meitä opeta

« Viimeksi muokattu: 29.04.2019 16:54:23 kirjoittanut Ayudara »
"Pitkäkyntisillä ei ollut kylliksi kynsiä."

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 245
Kiitos ihanasta joululahjasta <3 Minä olen vähän myöhässä kommenttini kanssa, Voltron-intoiluni on laskukaudella :O Ajattelin yrittää herätellä intoani lukemalla fikkejä ja sinä nyt olet minun go-to "tarvitsen jotain kivaa ja varmasti hyvää luettavaa" -kirjoittaja! Tässä on aika alakuloinen pohjavire, mutta jollain tapaa tämä jätti minuun silti ennemmin toiveikkaan kuin onnettoman fiiliksen. Vaikka Shiron kannustus olikin nyt osoitettu Keithille, minulle itsellekin tuli olo, että hei! Mä pystyn vaikka mihin ja voin valloittaa vaikka kokonaisen maailman, jos vaan pistän pääni siihen ;D Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokainen tarvitsisi yhden Takashi Shiroganen elämäänsä (tai minä ainakin haluaisin...)

Lainaus
Keith naurahti tarttuen Shiron käteen hartiallaan.
Odotin tällaista elettä Keithiltä heti, kun Shiro laski kätensä tämän olalle ja jes, sinä tarjoilit! Sydämeni on täynnä kaikkea vaaleanpunaista ja ihanaa.

Se on kyllä totta, ettei Keithillä ollut helppoa Kerberos-fiaskon jälkeen. Olikohan Keith canonissa silloin jotain 16–17 vuoden väliltä? Onneksi kyseessä on vain lastenohjelma, koska muuten olisin kamalan surku Keithin kohtalosta. Odotukset ovat korkealla, mutta kukaan muu kuin Shiro ei oikeastaan usko hänen saavuttavan niitä. Ja sitten Shiro katoaa ja Keithiltä odotetaan aina vain enemmän ja enemmän, eikä kukaan edes tue häntä. Ja sitten Kasarmin ratkaisu Keithin oireiluun on potkaista tämä pihalle... Ei ole sarjan aikuisilla ollut järki kädessä :p Onneksi sentään vuoden jälkeen Keith ja Shiro kohtaavat jälleen ja Keith voi alkaa käsittelemään tapahtunutta. En kyllä ihmettele, miksi hän on niin erakko, en minäkään haluaisi tuollaisen kohtelun jälkeen olla missään tekemisissä muiden ihmisten kanssa.

Kiitos vielä lahjasta <3


"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 745
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Kiitosta paljon kommentista, Piraatti! <3 Oma Voltron-kauteni kytee tällä hetkellä pienellä mutta vakaalla liekillä, jos jotenkin muotoilisin fiilikseni. Pitäisi katsoa pari viimeistä kautta uudemman kerran, mutta ehkä kesäloman alun kunniaksi viimeistään. Meinasin tuumata, etten olekaan kirjoittanut siitä vähään aikaan, mutta ilmeisesti olin vähällä unohtaa kevään pikku Lancelot-tarinointini, öhhh. Muisti hyvä mutta suhteellisen valikoiva? Lukea varmaan sietäisi enemmänkin. Onneksi Voltronista on materiaalia tarjolla vaikka kuinka. Olen kyllä niin kiukkuinen parille mainiolle ficille, jotka eivät ole tyyliin joulukuun jälkeen jatkuneet. Viihdettäni sabotoidaan, mrrh. xD

Lainaus
Ajattelin yrittää herätellä intoani lukemalla fikkejä ja sinä nyt olet minun go-to "tarvitsen jotain kivaa ja varmasti hyvää luettavaa" -kirjoittaja!
Voi, kiitos ja kuin myös! :3

Siitä olen ehdottoman samaa mieltä, että jokainen tarvitsisi elämäänsä oman Shiron! Pessimistisyyteen ja kyynisyyteen uppoaminen käy hankalammaksi, kun tarjolla on kannustusta ja nippu käytännön viisauksia. <3 Shiro on monin tavoin niin viehättävä hahmo. Onneksi Keith sai hänet takaisin ja avaimia sekä työstää mennyttä että katsoa tulevaan. :3

Lainaus
Keith naurahti tarttuen Shiron käteen hartiallaan.
Lainaus
Odotin tällaista elettä Keithiltä heti, kun Shiro laski kätensä tämän olalle
Tämä oli suorastaan pakollinen manööveri. ;D

- Ayu
"Pitkäkyntisillä ei ollut kylliksi kynsiä."

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 5 042
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Otsikko noilla hahmovalinnoilla lupaili jotain kiintoisaa draamaa, ja sitähän tämä piti sisällään 8) Keithin on kyllä aika reppana tapaus välillä, kun päälle ladotaan paljon odotuksia mutta tukea on nihkeästi saatavilla. Ajatus siitä, että hänen pitäisi olla Shiron seuraaja, on varmasti raskas. Muistuu mieleen ne jaksot, joissa hänen piti ohjata mustaa leijonaa ja toimia joukon johtajana, ja no, ei ollut helppoa kellään 😅 Suuret saappaat täytettäväksi tosiaan, ihan kaikilla niin yhteisen tavoitteen kuin omien haasteidenkin kanssa.

Oon iloinen siitä, että tää ei paisunut miksikään riidaksi, vaikka molempia selvästi risoo jutun aihe. He ovat kuitenkin loppujen lopuksi toistensa puolella ja haluavat vain auttaa toisiaan :3 Kevyet kosketukset tässä oli söpö lisä, miten Shiro siveli Keithin hartiaa ja miten tämä lopulta tarrasi siitä kädestä kiinni. Paljoo ei tarvita, vähäisetkin eleet kertovat kaiken tarvittavan - kuten Keithkin ihan lopussa sanoi: "Onneksi sä olet siinä." ♥

Kappale loppuun oli sekin mukava lisä, ja toi jaottelu Shiroon ja Keithiin toimii hyvin. Nyt sit vaa tartten tosta niiden vetämän coverin ;D (en vaa tiiä miltä se kuulostais, ku on tottunut enkkuääniin, ja sen kielen puhujilta ei suomi ilman kovaa harjoitusta usein taivu nimeksikään :D enkä oo valmis kuulemaan niitä suomidubbiääniä, vaikka esim. Aksu Palménin äänen muistankin)
"Pois silmistäni niljakkeet! Täältä tulee nimittäin haihattelija!"