Kirjoittaja Aihe: Tuokioita tarinoiden takaa, S  (Luettu 3416 kertaa)

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 069
  • Sateenvarjounelmia
Tuokioita tarinoiden takaa, S
« : 07.07.2023 18:28:35 »
Nimi: Tuokioita tarinoiden takaa
Kirjoittaja: Saappaaton
Ikäraja: S

A/N: Päätin tehdä tällaisen omaan Ahdistus-verseeni sijoittuvien, kodittomien raapaleiden kotitopikin. Tänne tulee siis yksittäisiä pieniä tuokioita ja pätkiä, joilla ei ole minkäänlaista juonta, vaan pelkästään tunnelmointia ja ajatuksenpuolikkaita.

« Viimeksi muokattu: 07.07.2023 18:30:18 kirjoittanut Saappaaton »


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 069
  • Sateenvarjounelmia
Vs: Tuokioita tarinoiden takaa, S
« Vastaus #1 : 07.07.2023 18:29:35 »
Ikäraja: S
Genre: fluffinen slice-of-life
Paritus: Tuomas/Sulo



Suorastaan käsittämätöntä

Tuomas katseli ympärilleen: tavaroita, joille he olivat jo löytäneet paikan, ja tavaroita, jotka olivat vielä jääneet odottamaan. Yhteisvoimin tuotetun kaaoksen viimeisiä henkäyksiä ennen kuin se asettuisi lopullisesti uomiinsa.

Vaaleanpunainen ukulele oli nostettu kirjahyllyn päälle - paraatipaikalle. Sen alkujaan kiiltävä maalipinta oli ajan saatossa kulunut sieltä, mistä pienet kädet olivat koskettaneet eniten. Otelaudasta näki mistä kohtaa sointuja oli harjoiteltu eniten. Ja kaiken kruunasi kantta halkovat, haparoivat mustat viivat, jotka risteilivät, yhdistyivät ja muodostivat jotakin, jota saattoi erehtyä luulemaan ihmishahmoksi.

Sulon ensimmäinen ukulele. Se seisoi koivupuisessa telineessä, jonka Tuomas oli teettänyt Sulolle joululahjaksi.

Tuomaksen huulille oli kohonnut hymy, joka ei johtunut pelkästään Sulon lapsuusajan nostattamista mielikuvista. Hän ei kuullut kuinka Sulo käveli hänen taakseen kissan askelineen ja niinpä Tuomas hätkähti kevyesti käsien kietoutuessa hänen ympärilleen.

“Tämä on ihan absurdia”, Sulo tokaisi ja painoi poskensa vasten Tuomaksen selkää.

“Niin on.” Hymy tihkui lämmöksi Tuomaksen ääneen toisen eleen myötä.

“Käsittämätöntä, että meillä on yhteinen koti.”


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache