Harry Potter -ficit > Pimeyden voimat

Kesäkuu 1981 | S | Sirius/Remus | oneshot, angst | rakkauskirje 2010-luvun Finille

(1/2) > >>

DulzGraham:
Author: Dulz
Ikäraja: S
Fandom: Harry Potter
Disclaimer: En tienaa, en rienaa.
Paritus: Sirius/Remus
Genre: angst, darkfic
Warnings: mainintoja väkivallasta
Haasteisiin: FinFanFun 1000 - 934.  Tukehduttaminen, 5 x jotain uutta II - uusi miljöö: Lontoo -81, Juhannustaikoja 2021


Summary: Remuksen hiukset olivat niskasta hien kostuttamat. Sirius kuljetti sormiaan ruskettuneella iholla ja nieli epäilyksen katkeran sapen. Tämä oli Remus. Remus ei pettäisi heitä.

Kesäkuu 1981: Ensimmäinen velhosota oli etenemässä / juuri edennyt avoimeen sotaan, taikaväkeä kuoli ja katosi viikottain, ja Ministeriöllä oli kädet täynnä työtä sen yrittäessä pitää velhomaailma salassa jästeiltä samaan aikaan kun jästien surmat lisääntyivät. Kukaan ei luottanut enää kehenkään. Potterit elivät piilossa, Peter oli jo paljastanut heidän olinpaikkansa Voldemortille ja Sirius ja Remus epäilivät toistensa olevan pettureita. -- Harry Potter Wiki


A/N: Tämä on kesäkuussa aloitettu, unohdettu ja vihdoin muistettu rakkauskirje 2010-luvun Finille. Luin 2014 tienoilla paljon sirremusta ja tää muotoutui peilikuvaksi niiltä ajoilta muistiin jääneille tunnelmille. Meinasinpa jopa tehdä tästä songficin, mutta siihen en taipunut. Ihan näin synkkä tästä ei pitänyt tulla, vaan nostalgisen haikea :-D mutta menin lukemaan ensimmäisestä velhosodasta ja irl Lontoosta kesällä -81, ja hupsis. Tässä on kyllä otettu paljon taiteilijanvapauksia.

Kiitän Finiä olemassaolosta: Fini ja sen käyttäjät ovat muovanneet mua viimeiset 8 ja puoli vuotta, sekä hyvässä että pahassa, enkä tiedä, missä olisin ilman.




Kesäkuu 1981


Painostava kuumuus viipyili Lontoon kaupunkilähiöiden yllä vielä laskeutuneessa yössäkin. Lämpöaalto oli kestänyt kesäkuun alusta asti ja nurmet kärvistelivät ruskeina. Kaupunki oli levoton. Kuin helle ei olisi ollut ainoa, mikä sitä näännytti. Kuin se olisi tiennyt, että sen kaduilla ja kortteleilla käytiin sotaa.

Taivas oli oikeasti liian kirkas lentää, mutta Ministeriöllä oli kädet täynnä työtä jästien murhien lavastamisessa onnettomuuksiksi ja perhesurmiksi. Jästit olivat hyviä uskomaan mitä halusivat, olivathan työttömyysluvut vuosisadan masentavimmat, mutta pikkuhiljaa nekin alkoivat puhua vaihtoehdoista. Viiltäjä-Jackista ja mafioista. Taivaalta käsin surmat kutistuivat pieniksi kuin postimerkkitonteilla nousevien talojen valaistut ikkunat. Viima vetisti silmät ja heitti tukan taakse, haihdutti hien iholta. Taivaalla kaikki oli hetken varmaa.

Sirius ajoi, kunnes varmuuden eteen alkoi lipua pilviä, joita ei hälventänyt enää edes syöksy niin matalalta, että hän oli murtaa varpaansa savupiippuun. Hän laskeutui maahan Hampsteadissa suoraan postimiehen edessä. Ei kukaan miestä kuitenkaan uskoisi. Korttelin varrella huojui humalaista sceneporukkaa, joka piti häntä yhtenä omistaan: kotoaan karanneena hylkiönä, köyhänä ja työttömänä. Ne eivät olleet kaukana totuudesta.

Kolmannen kerroksen keskimmäisestä asunnosta paistoi lukuvalon pehmeä hehku. Ikkuna oli auki. Tyvenessä verho ei hievahtanutkaan.

Remus makasi vatsallaan sängyllä lukemassa kirjaa. Remus oli ohuen lakanan alla alasti. Sirius leijutti moottoripyörän sisään ja riisui hitaasti kenkänsä ja nahkaliivinsä. Ja lopulta farkkunsakin. Hän ei kysynyt mitä Remukselle kuului eikä kertonut miten oli itse melkein tappanut kuolonsyöjän, tainnuttanut niin että Dolohov oli pudonnut kymmenen metriä, sillä välin kun Remus oli juossut laumassa ja leikkinyt sietävänsä sitä sadistista paskiaista, joka oli pilannut viisivuotiaan lapsen elämän ihan huvikseen ja urheilun vuoksi. Ehkä Remuksen ei tarvinnut enää teeskennellä. Sirius puri itseään poskeen. Tämä oli Remus. Hän tunsi Remuksen. Remus käänsi sivua ja sanoi, että jääkaapissa oli tähteitä. Sirius nyökkäsi ja kysyi, mitä Remus luki.

”Tällaista kevyttä jästiromanssia vain”, Remus sanoi poissaolevana.

Sirius haukahti naurusta: ”Romanssia? Sinä?”

Remus näytti hänelle kieltään ja käänsi sivua, vaikka ei mitenkään ollut voinut lukea edellistä aukeamaa loppuun, ja käänsi sitten sivun takaisin. Sirius kasteli kasvonsa ja niskansa hanavedellä, jota joutui näpäyttämään taikasauvalla, jotta se muuttuisi kädenlämpöistä viileämmäksi. Hän koppasi vettä jääkaapista Remuksen kylmähaudutetun teen vierestä. Keittiön pöytätasolla oli Päivän profeetta, josta Sirius yritti parhaansa mukaan huomata vain luutamainoksen. Kuvassa taaperoikäinen lapsi roikkui luudalla hädin tuskin ilmassa. Tulevaisuuden tupamestareille! Markkinoiden turvallisin! Erinomaiset pehmustusloitsut! Taapero nauroi pudotessaan selälleen maahan. Sirius laski vesipullon pöydälle. Ehkä hän voisi hankkia tuollaisen Harrylle syntymäpäivälahjaksi. Jos kukaan heistä olisi kuukauden päästä vielä elossa. Siriuksen suu vääntyi synkkään hymyyn. Hän meni Remuksen luokse ja poimi kirjan tämän edestä.

”Eihän tämä ole romanssi vaan kauhua”, hän pudotti Hohdon pyykkikoriin.

”Sen keskiössä ovat ihmissuhteet ja tunteet”, Remus protestoi. Sirius laskeutui polvilleen sängyn viereen ja painoi huulensa Remuksen huulille, vei kätensä helteestä kuumeiseen niskaan. Remus suuteli takaisin samalla pelokkaalla raivolla. Sirius ohjasi Remuksen selälleen ja nousi hajareisin tämän päälle. He sotkeutuivat lakanaan, mutta saivat sen lopulta revittyä syrjään. Suudelmat rauhoittuivat, mutta kiihko ei laantunut. He rakastelivat perusteellisesti, eivät hellästi, mutta kiirehtimättä. Oli liian kuuma olla nopea.

Remuksen hiukset olivat niskasta hien kostuttamat. Sirius kuljetti sormiaan ruskettuneella iholla ja nieli epäilyksen katkeran sapen. Tämä oli Remus. Remus ei pettäisi heitä. Mutta Remuksen hartioilla ja niskassa oli arpia, joista osa oli tuoreempia kuin toiset. Uusia arpia ei ollut paljon laumassa vietettyjen kuiden jäljiltä. Siriuksen päässä pyörivät Päivän profeetan otsikot. Floor ja Felix Fireside kateissa. Brixtonin mellakoitten kaltaiset levottomuudet voivat edelleen toistua. Jästimellakat ylittivät uutiskynnyksen ainoastaan siksi, että eräs Madeleine Shmithereen oli joutunut Mungoon oltuaan väärässä paikassa väärään aikaan. Kyynelkaasu ei reagoinut hyvin elimistössä yhdessä älynteroitusjuoman kanssa. Tapaus oli herättänyt kiihkeää väittelyä siitä, oliko tiedät-kai-kuka sittenkin oikeassa. Jästiperhe löytyi kotoaan vegetatiivisessa tilassa. Alle kolmen kuukauden ikäinen vauva oli jo nääntynyt perheen löytyessä. Oli epävarmaa, oliko vauvakin saanut ankeuttajan suudelman. Perhe oli kolmas kahden viikon sisään. Hyökkäys lähellä Godrigin notkoa, mukana ihmissusia. Tällä kertaa oli sentään ollut täysikuu. Taikaministeriö kiristää epäihmisiä koskevia lakeja. Remus oli saanut eilen pöllöntuoman kutsun joka kuukautiseen täyden kuun jälkeiseen kontrolliin, jossa kynsien alta ja hampaista otettiin näytteet. Ennen käyntiä ei toivottu peseytyvän.

Sirius sulki silmänsä ja painautui vasten Remuksen paljasta selkää. Remus vetäytyi unissaan pois. Oli liian painostavan kuuma.

”Ehkä ankeuttajasta saisi hyvän ilmanviilentimen”, hän mutisi ja nielaisi kurkkuun pompanneen sydämensä, kun Remus vastasikin: ”Älä vitsaile tuollaisilla asioilla.”

Remus oli aina niin vakava. Sirius painoi suudelman Remuksen niskaan. Tämä oli Remus. Hän rakasti Remusta. Vaikka helvettiin ja takaisin. Sirius painoi tuhahtavan Remuksen niskaan toisen suudelman, nousi sängystä ja torkahteli loppuyön koirana ikkunan alla. Aamuyöstä sisään tulvahti viileä henkäys, mutta tunne lipui nopeasti ohi.

Uhkarohkea:
Tämä oli oikein kaunis teksti. Kiitos.

Näin myöhemmin vielä lisään: kirjavalinta oli huikea ja sopi mielestäni tekstiin.

DulzGraham:
Uhkarohkea, kiitos kun luit ja pidit ♥ Kaunis ei ollut sana, jota odotin!

hiddenben:
Oho, olipa tämä hienon synkkä ja ahdistava, mutta samalla, niin kuin Uhrarohkea sanoi, kaunis! En tiedä, mikä tästä tekee kauniin. Ehkä se on tuo Siriuksen rakkaus epäilyksistä huolimatta ja jonkinlainen toivo tai usko kaiken epätoivon keskellä. Kuinka vain, tämä on kyllä todellinen rakkauskirje Finille! Sirremus löysi paikkansa sydämessäni jo silloin 2010-luvulla, joten tämä tuntui ihan oikealta ficcilahjalta :D

Tykkäsin tästä kyllä tosi paljon! Myös se, että olit yhdistellyt velhomaailman tapahtumia 80-luvun Lontoon kanssa sopi tähän hyvin ja pidin siitä, että tässä nuo kaksi maailmaa yhdistyvät juurikin hallitsemattomaksi käyneen sodan takia. Tällaisesta tilanteesta saadaan toki myös vähän vihjauksia 6. ja 7. Potter-kirjan alussa, mutta tämä ensimmäinen velhosota on aina tuntunut pahemmalta ja raaemmalta, minkä takia tätä oli mielenkiintoista lukea. Pidin myös siitä, miten Siriuksen suhtautuminen moottoripyörällä lentämiseen muuttuu välinpitämättömäksi, sillä etenkin se kuvaa hyvin tuota, miten pahaksi tilanne on mennyt.

Remuksen ja Siriuksen välinen keskustelu on täynnä jännitteitä ja samalla siinä näkyy vuosien ystävyys ja rakkaus. Oli jotenkin kivuliasta lukea tuota luottamuksen ja luottamuksen puutteen ristiriitaa Siriuksessa, ja etenkin tuo


--- Lainaus ---”Ehkä ankeuttajasta saisi hyvän ilmanviilentimen”, hän mutisi ja nielaisi kurkkuun pompanneen sydämensä, kun Remus vastasikin: ”Älä vitsaile tuollaisilla asioilla.”
--- Lainaus päättyy ---

jäi mieleeni tosi vahvasti. Tuo jännite tulee vain niin iholle! Myös tuota kohtaa edeltävä pitkä kappale, jossa Sirius miettii kaikkia huonoja uutisia ja miten Remus saattaisi olla niihin yhteydessä, ja kuinka ihmissusia kutsutaan kontrolliin, oli todella hyvä ja hyytävä. Se onnistui kuvaamaan tilanteen kaoottisuutta täysin.

Koko tämä teksti pääsi kyllä kiemurtelemaan ihon alle, olemalla samaan aikaan kamalan synkkä ja samalla kaunis. Kiitos siis, että kirjoitit tämän :)

marieophelia:
Onpa jotenkin painostava teksti! Siis hyvällä tavalla! Mielessä jäytävät toinen toistaan pelottavammat epäilykset yhdistettynä tukahduttavaan kuumuuteen on semmoinen dystooppinen yhdistelmä, joka toimii tosi hyvin. Mielestäni kuvaa myös tosi hyvin sitä todellisuutta, jossa nämä elävät, että velhosotaan verrattuna Hohtoa voi ihan hyvin pitää vaan kevyenä ihmissuhdedraamana. (Siinähän on vaan yksi hullu mies ja kirves, ei kovin paha.) :D


--- Lainaus ---Korttelin varrella huojui humalaista sceneporukkaa, joka piti häntä yhtenä omistaan: kotoaan karanneena hylkiönä, köyhänä ja työttömänä. Ne eivät olleet kaukana totuudesta.
--- Lainaus päättyy ---

Voi Siriusta! Tämä oli kyllä hyvä, lakonisen osuva kuvaus hänestä! Tässä oli muutenkin tosi hyvää ajankuvaa ja pidän siitä, miten jästit pohtivat tilannetta. Se, että Viiltäjä-Jack riehuisi vielä satavuotiaana Lontoon kaduilla, ei edes kuulosta kovin absurdilta totuuden rinnalla. Muutenkin kaikki uutiset toi tähän sellaista sopivaa kaaottisuutta ja painostavuutta. Ja sitten Sirius muuttuu koiraksi, että kuumuutta ja sotaa olisi helpompi kestää </3


--- Lainaus ---”Ehkä ankeuttajasta saisi hyvän ilmanviilentimen”, hän mutisi ja nielaisi kurkkuun pompanneen sydämensä, kun Remus vastasikin: ”Älä vitsaile tuollaisilla asioilla.”
--- Lainaus päättyy ---

Hahhah, mun mielestä tämä oli hauska läppä. Mutta siitä, että Remusta ei naurata tuli mieleen, että hän ehkä itse uskoo joutuvansa pian Azkabaniin, eikä juttu siksi naurata..

Vaiks itse en (nyyhh) ole pyörinyt Finissä 2010-luvulla (urpo, kun olin), tunnistin tästä tosi paljon sellaista räjähdysherkkää Sirius/Remus -angstia, jota vähän vanhemmista ficeistä löytää (niitä oon kuitenkin paljon lukenut!) Tuommoiset jutut, että Remus juo teetä (kesällä tietysti kylmähaudutettua ;D) yms. yhdistän myös tosi kiinteästi tähän fanoniin. :)

Kiitos, kun kirjoitit!<3

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu