Kirjoittaja Aihe: Jouluksi kotiin | S, pieni teko (Sani & perhe junassa)  (Luettu 637 kertaa)

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 185
Nimi: Jouluksi kotiin
Ikäraja: S
Genre: draama? emt
Hahmot: Sani & perhe junassa
Haasteet: Ficlet300 (sanalla 213. Pyyteettömyys)

A/N: Julkaistu alun perin Finin joulukalenterissa 2020. Uudelleenjulkaisuun haasteiden vuoksi. Inspiroitunut yhestä yliopistokaveristani!




Sani selailee hajamielisesti sosiaalipsykologian tenttikirjaa ja katsahtaa välillä ulos junan ikkunasta hyytävään pimeyteen. Jossain siellä peltojen toisella laidalla maatalon ikkunat välähtävät, ehkä hajoavasta lampusta. Junanvaunun toisessa päässä lapsi kiipeää leikkipaikan tikapuita ylös ja liukuu sitten alas, toistaa saman uudelleen ja uudelleen. Lapsen äiti istuu hajareisin leikkipaikalla, pitää sylissään taaperoa ja lukee Tammen kultaisen kirjaston kirjaa tälle rauhoittavaan ääneen.

Jouluaatonaaton juna pohjoiseen on hiljaisempi kuin Sani olisi odottanut. Yleensäkin hän tykkäsi matkustaa kotikotiin vasta mahdollisimman lähellä pyhiä tietäessään, että silloin junat olivat kaikkein tyhjimmillään, mutta tämä tuntui ennätysmäisen hiljaiselta. Kuin koko maailma olisi jo rauhoittunut joulunviettoon ja vain hän ja tuo lapsiperhe, ehkä yksinhuoltajaäiti, olisivat liikkeessä. Kulkemassa pimeän hiljaisuuden läpi, halkomassa sen luoman kankaan taitteen kohdalta.

”Seuraavana Vihanti. Nästa Vihanti. The next stop Vihanti.”

Kuulutus särkee Sanin melankoliassa vellovan ajatteluketjun ja herättää hänet pukemaan kiireesti ulkovaatteita päälleen. Yleensä hän on hyvissä ajoin valmistautunut nousemaan junasta, mutta tällä kertaa hän on harhautunut ajatuksissaan. Sani työntää kirjaston kuitin Sapsfordin kirjan väliin, tuikkaa kirjan reppuunsa ja hetken mielijohteesta kaivaa esiin levyn Fazerin sinistä, joka hänen piti syödä matkalla. Saatuaan toppatakin päälleen, villahuivin kaulaansa ja matkalaukun hattuhyllyltä alas Sani nappaa suklaalevyn käteensä ja astelee äidin luo.

”Hyvää joulua. Sinulla on ihanat lapset.”

Äiti nostaa katseensa kirjasta, hänen silmissään on yllättynyt tuike. Hän ottaa levyn vastaan ja hymyilee ystävällisesti, silmäkulmiin asti, Sanille.

”Tämäpä… kiitos. Ja rauhallista joulua sulle myös.”

Sani nyökkää, kiirehtii nappaamaan reppunsa ja matkalaukkunsa ja ehtii alakertaan juuri, kun juna alkaa jarruttaa asemalle. Viimeisten kirskahdusten jälkeen Sani painaa ovenavausnappia, astuu kylmään viimaan laiturille ja vilkaisee vielä asemalla taakseen. Iloiset lapsen kasvot ilmestyvät nelosvaunun yläkerran ikkunaan Richard Scurryn piirrosten väliin.

Hymy tarttuu Sanin kasvoille.