Harry Potter -ficit > Pimeyden voimat

Pimeään (Remus/Sirius, K-11, one-shot)

<< < (2/2)

lurikko:
marieophelia, ihanaa kun luit tämän ja kiitos kommentista! Mietin itse asiassa vähän että pitäisikö tähän edes laittaa tuota AU-merkintää... Mutta halusin jättää auki mahdollisimman monta tapaa lukea tätä, ja AU:han voi olla melkein mitä tahansa! Oli tosi kivaa lukea ajatuksiasi tästä, ihanaa että tästä löytyi kaikenlaista mietittävää! Täytyy myös tunnustaa, että olen jotenkin onnistunut ohittamaan Muumit melko lailla ja siksi Muumien majakanvartija ei ollut mulle tuttu, mutta kuulostaa hyvältä mielleyhtymältä. Ihanaa kuulla että tässä oli kolmannellakin lukukerralla vielä jotain jäljellä!

Avaruuspiraatti:
Tykkäsin tämän mysteeristä! Tämä aukeni tosi herkullisesti pala palalta, en lukenut alkuunsa alkutietoja ja piti kesken kaiken mennä katsomaan, että onko tämä nyt AU vai ei, kun en malttanut vain antaa mysteerin viedä. Ja olihan se ja sitten mietin, että mihin suuntaan tämä on menemässä. Että onko ehkä jokin fantasia-AU ilman velhoja vai jokin vanhaan, mutta "oikeaan" aikaan sijoittuva. Loppu tuli minulle tosi yllätyksenä, mikä on kauhean kivaa, koska sellaiset mysteerit, joiden ratkaisu ei yllätä, ei ole kamalan antoisia mysteerejä ollenkaan :D

Itse luin tätä niin, että Remus itsekin ehkä tuossa tarinan aikana alkaa laskea yks yhteen, ensin keittelee teetä kahdelle, vaikka asuu yksin ja on asunut kauan, ei edes tajua keittelevänsä, majakka vetää puoleensa, mutta ei tiedä miksi, ja sitten lopuksi oppii muistamaan ja löytää takaisin Siriuksen luokse. Tämä on joku kuoleman jälkeinen välitila, mihin he on juuttuneet. Eläessä heidän välilleen on jäänyt paljon selvittämättömiä tunteita ja sen takia he eivät ole päässeet jatkamaan eteenpäin - on tuo "eteenpäin" missä tahansa sitten. Ja se vaatii juuri sen, että Remus ottaa ohjat käsiin, menee itse Siriuksen luokse. Ehkä eläessä hän sitten on torjunut tunteitaan Siriusta kohtaan enemmän kuin Sirius. Ja sitten Sirius menee ja kuolee (ehkä tahattomasti, ehkä tahallaan) ja jää sitten tuonne välitilaan odottamaan, että Remus tajuaisi tunteensa. Ehkä hän on siellä omasta tahdostaan odottelemassa, ehkä hänkin sitten syystä tai toisesta jumissa. Aattelen, kun Sirius sanoo, ettei odottanut Remusta näin pian, että Remus ottaa oman henkensä, ehkä Siriuksen menetys ja yksinäisyys on olleet liikaa, ja koska hän ei eläissään ole tajunnut, miksi niin yksinäinen ja surullinen on, jää hän sitten jumiin tuonne välitilaan, mikä ehkä peilaa sitten sitä yksinäisyyttä, mitä hän on elämässäänkin tuntenut. Aattelen, että vaikka Remus ja Sirius on molemmat todella läsnä tässä tarinassa, niin silti koko tämä kyläpahanen ja majakka on Remuksen omaa välitilaa, tai miten tätä ajatustani nyt selittäisin :D Kun Remus lopulta sitten osaa mennä Siriuksen luokse (kirjaimellisesti, kuvainnollisesti), niin heidän tekemättä jääneet asiat ratkeaa ja he pääsee jatkamaan matkaan sinne "minne tahansa".

En nyt osaa kommentoida mitään järkevää, halusin ehkä enemmän jakaa ajatuksiani, miten tän tarinan luin ja mitä asioita siitä jäi mieleen. Tämä oli tosi kaunis ja haikea, tykkäsin kovasti lukea ^^

lurikko:
Avaruuspiraatti, kiitos, ihanaa kuulla että tämä tuntui mysteeriltä! Tämä oli kirjoittaessa mullekin vähän mysteeri, muistaakseni tämän alkuperäinen idea tai inspiraatio oli sellainen että "kirjoitanpa nyt AU-tarinan jossa Sirius on majakanvartija jossain syrjäisessä paikassa ja sitten Remus ilmaantuu sinne", mutta sitten tästä tulikin jotain aika lailla ihan muuta, tai ainakin oman tulkintani mukaan. Aprikoin myös tuota että laitanko tähän AU-merkintää ollenkaan, mutta luluen että AU-merkintä lisää tähän tulkinnan mahdollisuuksia huomattavasti, ja AU:han voi olla sekin vaikka mitä! Tosi antoisaa lukea mietteitäsi tästä ja että mitä tarinassa mahtoi tapahtua, en muista milloin viimeksi olisin kirjoittanut sellaisen tarinan missä näin kovasti innostun nimenomaan siitä, että lukijat kertovat mitä heidän mielestään tarinassa tapahtui, mutta tämän tarinan osalta se on kyllä ollut ihan parasta! Ja toisaalta hyvällä tavalla turhauttavaa kun tekisi mieli vastata että minun mielestä tämä meni näin mutta en missään nimessä halua tehdä sitä :') Ihanaa kun luit tämän ja kiitos kommentista!

HevosIhminen:
Kirjoitan tämän kommentin aikaan, jolloin mun pitäisi jo nukkua niin tää on varmasti sekava. Tuo tarina oli vaan samalla niin todellinen ja surullinen. Tulkitsin tarinan niin että Remus eli yksin ja suri kaikkia läheisiään, jotka olivat kuolleet. Kylä, mökki ja majakka olivat todelliset paikat, joissa Remus ja Sirius elivät molemmat yksin tietämättä että toiset olivat siellä. Kun majakan valo sammui molemmat astuivat eteenpäin, jonnekkin pois maan päältä.

hiddenben:
Oho, olipa tämä hauska ja ajatuksia haastava mysteerificci! Olen aika samoilla linjoilla Avaruuspiraatin kanssa, että minullekin tämä tarina sijoittuu välitilaan, jossa Sirius ja Remus kohtaavat seitsemännen kirjan tapahtumien jälkeen ja jonne Sirius on jäänyt odottamaan Taikaministeriön taistelun jälkeen. Ja myös siitä, että Sirius oikeastaan jää odottamaan Remusta, koska haluaa aloittaa seuraavan elämänvaiheen, tai elämän jälkeisen vaiheen yhdessä eikä erikseen, kuten on koko elämänsä tehnyt. Oikeastaan tämä onkin siis todella syväluotaava rakkauden voimaa kuvastava ficci synkästä tunnelmastaan huolimatta :P

Pidin aivan hurjasti tämän tulkinnanvaraisuudesta, sillä Remus/Sirius majakkasaarella on oikeasti aivan mahdollinen skenaario, jota lukisin mielelläni! Siriukselle sopisi tuollainen työ, jossa valvotaan yöt tupakkaa polttaen ja levotonta merta tarkkaillen, Remus taas keittäisi heille aina teetä yön pimeinä tunteina ja voisipa vielä käpertyä majakan pohjakerroksen lattialle nukkumaan pois sutensa aina täysikuun aikaan. Nautinkin tässä ficissä etenkin sen miljööstä aivan valtavasti ja tuosta pienestä kylätunnelmasta, joka tulee esiin alussa. Synkkä tunnelmakin pysyttelee sopivan etäällä, ehkä etenkin lopun ansiosta, ja oikeastaan tässä on paljon realismia, josta nautin. Erityisen paljon pidin tästä kohdasta:


--- Lainaus ---Hän mietti sitä ja silitti kasvojaan. Jos taivutti käden pään yli ja silitti nurin päin, tuntui melkein siltä kuin joku toinen olisi silittänyt.
--- Lainaus päättyy ---

Ja myös sitä seuraavasta kappaleesta, sillä onnistut todella yksinkertaisella tavalla tavoittamaan jotain oleellista yksinäisyydestä ja kosketuksen sekä tunnustuksen kaipuusta. Ihminen katoaa, muuttuu näkymättömäksi, jos kukaan ei todella näe tai kutsu nimeltä. Huh, ahdistavaa ja sinun kirjoittamanasi samalla tuskallisen kaunista.

Nautin tästä tekstistä valtavasti. Kiitos kovasti, että kirjoitit!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu