Kirjoittaja Aihe: Vastaamattomuus ei ole vaihtoehto (Répondez s’il vous plaît) (S, Ron, oneshot)  (Luettu 3306 kertaa)

Beatrix Bones

  • Viinihaukka
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 425
Kommenttikampanjasta hyvää päivää! Mä päätin ottaa listauksestasi luettavaksi tämän tekstin, koska en ole tainnut koskaan lukea tekstiä, jossa Ron olisi päähenkilönä ja asioista kerrottaisiin nimenomaan Ronin näkökulmasta. Lisäksi tekstin nimi oli niin mielenkiintoinen ja puhutteleva, että koen tämän tuovan mukavaa virkistelyä gradun tuijottelemisen rinnalle!

Tämä sun teksti oli mun mielestä niin Ronia, että näin on aivan hyvin voinut käydä sinä Viisasten kiven ja Salaisuuksien kammion välisenä kesänä, kun Harry luuli ystäviensä hylänneen hänet - onhan se myös loogista, että Ronkin pohti päänsä kipeäksi miksi Harry ei vastannut hänelle. Toisaalta tässä myös huomaa sen, kuinka tärkeitä ystävyyssuhteet ovat ns. ala-asteikäisille (11-12-vuotiaille tässä tapauksessa) ja miksi sosiaalisten suhteiden ylläpito on tärkeää kaikenikäisille. Ron oli tässä myös aivan yhtä lojaali millaiseksi J.K. Rowling hänet sarjassa kirjoitti ja sait korostettua tätä piirrettä hyvin! Tykkäsin myös siitä, kuinka looginen Ron on 12-vuotiaaksi (opettajana oon huomannut, että 6.-luokkalaisten iässä olevien aivoitukset ovat hyvin usein kaikkea muuta kuin loogisia...) pohtiessaan syitä sille, miksi Harry ei ole saanut kirjettään. Joku toinen lapsi olisi voinut vain todeta, että Errol on niin vanha ettei löydä perille, mutta Ron osasi jo pistää merkille sen, että Hermione oli kuitenkin kirjeensä saanut vaikka hänkin asuu jästilähiössä. Loogista oli myös ajatus siitä, että ehkäpä ne ilkeät Dursleyt ovat estäneet kirjeet! Tässä tekstissä korostui myös lapsen viattomuus, sillä Ron ei edes halunnut hyväksyä sitä vaihtoehtoa, että Harry ei olisi enää halunnutkaan olla hänen ystävänsä - lapsilla on tapana nähdä asioiden positiiviset puolet. Toisaalta myös lasten ajattelua hallinnoiva mustavalkoisuus oli hienoisesti esillä juuri Dursleyn perheen pohdinnan muodossa. Kaiken kaikkiaan teit tässä Ronista ihanan syvällisen ja moniulotteisen hahmon!

Seuraavaksi haluan sanoa sanasen tavastasi kirjoittaa. Pidän sun tavasta kuvailla Ronin ajatuksia ja ympäröivää miljöötä, sillä siinä on jotain niin kaunista ja soljuvaa, että pystyin sieluni silmin näkemään asiat, jotka Ron näki ja joita hän ajatteli. Sulla on ihana kerronnallinen tapa kirjoittaa tällaisia kronologisia tekstejä, ja punainen lanka pysyy hyvin matkassa mukana koko tekstin ajan! Sun sanavalinnat ovat myös vaihtelevia, josta mä pidin hyvin paljon - se luo mun mielestä tekstiin sujuvuutta ja koheesiota. Lisäksi tätä oli helppo seurata eikä mulle jäänyt sellaisia ihmettelyn hetkiä, vaan mulle oli selvää mitä halusit tekstillä sanoa.

Lainaus
Yksin hänestä ei ehkä olisi tekemään juuri mitään (paitsi odottamaan, ja siihenhän hän ei enää suostuisi). Mutta onneksi yksinäisyyden tunteestaan huolimatta hän ei ollut yksin. Hän ei ehkä tiennyt, miten saisi yhteyden Harryyn, kun kirjeetkin tuntuivat haihtuvan savun lailla ilmaan, mutta hänellä oli veljinään kaksi ideanikkaria, jotka taatusti keksisivät jotain. Ideoiden luvallisuus olisi suurella todennäköisyydellä varsin kyseenalaista, mutta Ron ei välittänyt. Mitä vain, kunhan hän saisi kontaktin Harryyn vielä ennen koulun alkua.
Pidin tästä tekstinpalasesta eniten, sillä tämä jotenkin summasi koko tekstin. Koko "draaman kaari" kiteytyy mun mielestä tähän ja tästä saa luonnollisen jatkumon Salaisuuksien kammion tapahtumiin, joissa kaksoset ja Ron tulevat hakemaan Harryn Ford Anglialla. :D Ihanasti myös toit kaksosten keppostelevan mielenlaadun mukaan tässä pätkässä.

Kiitos paljon tästä tekstistä! Olen iloinen, että päätin tarttua tähän Kommenttikampanjan siivittämänä! <3
Ava © flawless

Larjus

  • チェリーブロッサム
  • ***
  • Viestejä: 3 903
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Kiitoksia kommentista Beatrix! On se hyvä, että säkin päädyit vihdoin lukemaan Ron-keskeisen ficin, koska Ron on paras :D Ja hyvä kuulla, että olen onnistunut kirjoittamaan hänen ajatuksistaan yms. tässä ficissä. Vastaamattomuuden ihmettely on varmasti ollut molemminpuolista, ja siitähän Ronkin vähän vaahtosi, kun vihdoin pääsi Harrya näkemään :3 Roniltakin löytyy jotain logiikan siementä ajatuksistaan, kun on niin pitkään ja antaumuksella miettinyt, että miksi Harry ei vastaa. Mä en oo hirveesti ollut ala-asteikäisten kanssa tekemisissä, mutta sitä pienempien kyllä (tälläkin hetkellä eskarien), ja voi että sen ikäisten lasten logiikkaa... ;D

Lainaus
Kaiken kaikkiaan teit tässä Ronista ihanan syvällisen ja moniulotteisen hahmon!
Kiitos tästä! Ron on mulle huisin tärkee hahmo, joten ihana kuulla, että olen kirjoittanut häntä hyvin canonin piirteitä huomioon ottaen :3 Hän on mielestäni syvällinen ja moniulotteinen, vaikka usein itseään yksinkertaisesti ilmaiseekin, ja siksi musta onkin kiva analysoida häntä 😊

Ja oi että mitä ihania kehuja kirjoitustyylistäni, kiitos ♥ Pyrin kirjoittamaan sellaista tekstiä, mistä itse pidän (sekä lukijana että kirjoittajana prosessin aikana), ja onhan se kiva että muutkin arvostaa :3 Varsinkin kun oikeesti koen sanallisen ilmaisun aika pahuksen vaikeaksi (vaikka tai oikeestaan juuri siksikin kirjoitan niin paljon), niin moiset kehut tuntuu tosi hyvältä ♥

Kiitos kauniista ja ihanan pohdiskelevasta kommentistasi, siitä oli mulle paljon iloa ^^ Ja ihana kuulla, että sinäkin tykkäsit tästä.

でもな、俺たちはひとりぼっちじゃない

Angelina

  • Stark-Rogers
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 067
Kommiksesta helou! Nappasin sun listauksesta Potteria koska se on fandomina tutuin, mutta myös siksi että mun suosikki Ron ei todellakaan ole ja halusin koittaa saisinko vähän uutta näkökulmaa hahmoon :D

Nuori Ron on kyllä aika symppis, nuo pohdinnat siitä että olisipa oma pöllö, tai että Percyn Hermekseen ei kyllä uskalla salaa koskea oli ihanan lapsenomaisia :: D On myös täysin inhimillistä ja ymmärrettävää, että Ron mielessään syyttää Dursleyita jo valmiiksi, koska ei halua miettiäkään sitä vaihtoehtoa, että Harry jättäisi tarkoituksella vastaamatta. 

Minäkin pidin siitä, että tekstissä olivat Molly ja Arthur mukana! Mielelläni olisin myös lukenut siitä, miten Fred, George ja Ron lopulta päätyivät siihen, että lainaavat Ford Angliaa, mutta ilahduin jo siitä miten Ron tässä ensimmäisenä ajattelee ideanikkariveljiään, joilta varmasti saa apua ;D Kyseenalaista kenties, mutta apua kuitenkin!

Tästä huomaa mun mielestä hyvin sen, että Ron kuuluu suosikkeihisi - olit mun mielestä tavoittanut tässä monia hänelle ominaisia piirteitä ja kokonaisuudessaan tää oli tosi toimiva ja uskottava teksti, joka täydensi tuota ensimmäisen ja toisen vuoden välistä kesää hyvin ja canonia erinomaisesti mukaillen. Kiitos tästä ♥


“He loved you. He loved you, and he admired you. Even when you fought.”

Larjus

  • チェリーブロッサム
  • ***
  • Viestejä: 3 903
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Toivottavasti sait tästä vähän uutta näkökulmaa Roniin, Angelina! Oon aina ollut sitä mieltä, että Ron tarvitsee HP-fandomissa enemmän rakkautta faneilta :D Ja vaik en pahemmin Pottereista kirjoitakaan niin pitäähän se oma korsi kekoon kantaa.

Kiva kulla, että Ron mielestäsi symppis ja että hänen ajatuksen juoksunsakin on järkevää (mutta sopivan lapsenomaista). Mä en muista enää, oliko mun alkuperäisessä ideassa Mollya ja Arthuria mukana, mutta kuten taisin aiemmissa kommenttivastauksissani mainita, tää kyllä koki sisällöltään varsinkin loppupuolen suhteen muutoksia. Ketään sisaruksista en kuitenkaan suunnitellutkaan ottavani mukaan, sillä vaikka oliskin hauska joku fici myös siitä, että he keksivät lainata salaa isänsä autoa jne., tän ficin pääpointti on kuitenkin toi ystäväänsä ikävöivä Ron, ja siksi kaikkea ei voi ottaa mukaan. Ehkä siinä olis toisen ficin paikka :D Kiitoksia kommentista! 😊

でもな、俺たちはひとりぼっちじゃない

Tikkis

  • Mrs. Black
  • ***
  • Viestejä: 1 260
  • Ava Fractalta <3
Oon lukenut tän ficin nyt varmaan kolmesti, koska tää on musta niin symppis! En tiiä, miksen oo aikaisemmin raapustellut kommenttia, mutta yritän nyt vihdoin saada senkin aikaiseksi.

Nuoressa Ronissa on jotain niin liikuttavaa, kun se on samaan aikaan vähän sellainen kovis ja rohkea, mutta sit samalla sitä nolottaa ja jännittää pienetkin jutut. Tässä esimerkiksi on niin söpöä, kun se pohtii ja haikailee sen parasta ystävää ja joku ääni siellä päässä vähän kummittelee, et mitä jos se ei nääkään Harrya kesän jälkeen, mutta saman tien se vaan päättää vaientaa sen äänen ja sitten hetken päästä se onkin jo uhmakkaasti miettimässä jonkinlaista sotasuunnitelmaa, ettei niin vaan pääse tapahtumaan. Tai miten se yrittää äidilleen esittää, että eipä tässä nyt varsinaisesti mikään hätä ole vaikka on valvonut puoli yötä miettien, miksei Harry vastaa. Jotenkin niin symppistä myös, että se on miettinyt, että voisko kirjeitä koittaa lähettää Kutkan matkassa Harrylle, kun Errol on vähän kehno pöllö eikä Hermestä uskalla lainata. :D Jotenkin niin Ronmaista myös se, että ruoka antaa uutta potkua pohdintoihin. Samaistun!

Tää on tosi onnistunut fic. Liian harvoin tulee avattua sellaisia tarinoita, joissa ei oo mitään paritusta tai romanttista juonta taustalla. Ehkä taas kerran tän ficin lukeneena ja tästä inspiroituneena voisin koittaa kaivella sellaisia tarinoita, missä se romanssi ei oo pääasia vaan ihan arkiset arjen jutut ja murheet. Kiitos tästä, tuun varmaan vielä neljännenkin kerran palaamaan tän ääreen, kun kaipaan jotain symppistä luettavaa.
Aina ei sanoja tarvita.
Vain katse alaston.

Larjus

  • チェリーブロッサム
  • ***
  • Viestejä: 3 903
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Tikkis: Voi ääää mikä ihana kommentti ♥ Kiitos tosi paljon!

Ehkä ihanin asia, mitä voi kirjoittajana kuulla, on että joku on lukenut ficin useaan kertaan. Siinä todella tuntee onnistuneensa ♥ Ja tervetuloa lukemaan tämä uudestaan koska vain! Ihanaa, että olet tästä pitänyt :3 Ja lue ihmeessä myös parituksettomia tekstejä, niitä täällä Finissä riittää, ja kaikki lukemani ovat olleet mahtavia! (ja uskallan luottaa siihen, että niin on ne muutkin.)

Tosi kivaa pohdintaa oot kirjoitellut auki Ronista :3 Mä tätä kirjoitellessa aattelin noita samoja juttuja. Jokaisella on varmasti elämässään vaiheita, jolloin yrittää olla rohkean huoleton ja vähän uhmakaskin vaikka samaan aikaan huolettais jokin suurestikin. Niin lapsena kuin aikuisenakin. Eihän sitä silloin usein pystykään myöntämään muille, että jokin olisi vialla, ja kyllä mäkin muistan omista lapsuusvuosistani, miten sitä vanhempien edessä oli, ettei huolia ole vaikka oliskin. Helposti jättää paljon kertomatta, vaikka puhumalla vois ainakin osa asioista ratketa ja vähintään henkinen taakka kevetä.

Lainaus
Jotenkin niin Ronmaista myös se, että ruoka antaa uutta potkua pohdintoihin. Samaistun!
Niin minäkin :D Kyllä ruoka aina auttaa ♥ Ja onhan se nälkäisenä vaikea ajatella mitään suuria, ja muutenkin haasteet on helpompi ottaa vastaan kun on perustarpeet tyydytetty.

Lainaus
Tää on tosi onnistunut fic.
😭😭 Kiitos ♥ Kommentti täynnä kauniita sanoja, ai että tän lukemisesta on tullut mulle niin hyvä mieli. Tuhannet kiitokset ♥

でもな、俺たちはひとりぼっちじゃない