Nimi: Runoilija
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Pohdiskelua ja hahmotutkielmaa. Ficlet (paria vaille 500 sanaa).
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilö: Leppäsen Valenti
Yhteenveto: Valenti ei koskaan ole osannut kantaa itseään oikein.
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus.
A/N: Ficlet300 sanalla 087 (
poika). Albumihaasteeseen Juice Leskinen & Coitus Intin kappaleella Per Vers, runoilija (biisin voi kuunnella esim.
YouTubessa tai
Spotifyssa).
Tämä syntyi siitä, kun menin sanomaan Tumblrissa tässä päivänä muutamana, että headcanonoin Leppäsen Valentin muunsukupuoliseksi; että itse asiassa Leppäsen Valentin voi kaikessa kirjoittamassani lukea muunpuolisena; että se ei käytännössä näy ulospäin mitenkään, koska Valenti kuoli vuonna 1918 ja koska aika ja paikka ja olemassa olevat asenteet ja termit ja käsitykset ja suomen kieli jossa luojan kiitos on sukupuolineutraalit pronominit; ja että jos julkaisen pohjantähtificin otsikolla Runoilija, niin siitäpä tiiätte mitä odottaa. Lähestyn aihetta aika lailla oman sukupuolikokemukseni kautta (ml. se että sitä on melkoisen haastavaa ruveta sanoittamaan), ja täähän on siis ihan puhdasta omissa mieliteoissa lillumista.
RUNOILIJASe takertuu Valentin ajatuksiin muiden uusien sanojen mukana ja piiloutuu hänen tajunnanvirtaansa niin kuin nuppineula mattoon.
Hänellä on aina ollut valitettavaa taipumusta laiskuuteen ja hajamielisyyteen. Pudonneita neuloja ei joskus kerta kaikkiaan jaksa etsiä, ja kumartuminen vie keskittymisen, jota ei ole varaa kadottaa, joten hän arvioi kohdan, johon neula on uponnut, ja päätyy kävelemään sen ympäriltä.
Jossakin vaiheessa hän unohtaa, miksi kiertää. Silti levottomuus täyttää mielen, kun hän koettaa muuttaa askeltensa suuntaa.
Hän siis kiertää.
*
Kuluu kuukausia. Lukeminen kulkee paremmin kuin kirjoittaminen, kuunteleminen paremmin kuin puhuminen, mutta Valenti edistyy yhtä kaikki. Hänen kynäniekkuutensa huomataan, ja se saattaa hänet suomenkielisen naapurustonsa lehteen töihin. Kuluu vuosi, ja hän puhuu englantia sujuvammin kuin päätoimittajansa.
Kaiken aikaa se töröttää tikkuna hänen mielessään. Hän kiertää sen, mutta näkee etäältäkin, kuinka kirkas, rikkumaton virta hajoaa sekavaksi roiskeeksi juostessaan sen läpi.
Hän ei ajattele sitä liikaa.
*
Hän ei koskaan ole osannut kantaa itseään oikein.
Kun toiset rupesivat miehiksi kasvaessaan liikkumaan eri tavalla kuin siihen asti, yksi toisensa jälkeen, Valenti ainoana oli niin kuin oli aina ollut, mielellään puoli piilossa kirjoitustensa kanssa keittiössä Emman laitellessa iltasta. Hän ei koskaan ole ollut oikein kotonaan omissa nahoissaan.
Hän on päätellyt sen johtuvan siitä, miten muutoinkin on erilainen kuin muut. Hänellä ei ole ollut mitään syytä ajatella toisin, kun se jo yksin tekee niin paljon.
Hän katsoi joskus heijastustaan saunan ikkunassa, lyhdyn valon pimeydestä esiin tuomaa ja höyryn sumuiseksi huoannutta, muttei koskaan iljennyt katsoa liian kauaa. Kävellessään lyhyttä polkua saunalta taloon häntä huimasi, mutta sen hetken ajan hänen askeleensa tuntuivat osuvan maahan eri tavalla.
*
Hän pyörittää venähtänyttä hiussuortuvaa hajamielisesti sormensa ympäri, ja punastuu tajutessaan, mitä tekee. Hän on joutunut rahojen vähyyden takia odottamaan tavallista kauemmin, että pääsee leikkauttamaan tukkansa. Vielä ei kukaan ole sanonut siitä mitään, mutta äkkiä Valentista tuntuu kuin hän olisi eksynyt alasti keskelle markkinoita.
Hän kumartuu kiireen vilkkaa takaisin viimeistelemänsä artikkelin puoleen eikä mieti, miksi hänestä tuntuu kuin hän olisi jäänyt kiinni pahanteosta.
*
Maate käydessään, ohuessa rohdinpaidassaan, hän katsoo katuvalojen, sadepisaroiden ja kynttilän vääristämää kuvajaistaan pimeässä ikkunassa. Kallistaa päätään. Siristää silmiään.
Hän puhaltaa kynttilän sammuksiin ja vetää verhon ikkunan eteen. Kylmän lattian poikki kävellessään hänen sielunsa on hetken kokonainen ja kevyt.
*
Marraskuussa hän lähettää kotiin joulukortin.
Hyvää Joulua, hän kirjoittaa.
Terveisin Kynä häälyy kauan kortin yllä. Ontto epämukavuus puristaa Valentin rintaa. Se hämmentää. Tekee levottomaksi.
Poikanne Valenti, hän suhaisee tuskin vilkaistenkaan sanojaan, ja toivoo kortin ehtivän perille pyhiksi.
*
Kyse ei ole vain siitä, hän kirjoittaa kerran muistikirjaansa.
Ei kahdesta vaihtoehdosta. Ei siitä, ettäHän jättää lauseen kesken ja vilkaisee taakseen. Käsi tärisee, mutta sydäntä painaa niin, että sanat on saatava ulos. Hän hengittää syvään ja painaa kynän takaisin paperille.
minun vaihtoehtoni olisi vääräValenti katsoo sanoja otsa rypyssä. Vetää viivan sanan
väärä yli.
vastakkainen. Kyse on siitä, että vaihtoehtoja on.Hän alleviivaa viimeisen sanan. Hengitys värisee nopeasti kiertävän veren mukana. Hän ajattelee höyryn ja pisaroiden pehmentämää kuvajaista, joustavia, kokonaisia askelia, ja pelkää.
Hän päätyy repimään sivun varovasti irti ja polttamaan sen kynttilänsä liekillä.
*
Minä olen runoilija, lukee hänen muistikirjansa sisäkannessa.
Se on rohkein ajatus, johon hän kykenee.
