Kirjoittaja Aihe: Sinne missä satakieli laulaa | S | het, kaipaushömppää  (Luettu 1698 kertaa)

Wisteria

  • peilipallo
  • ***
  • Viestejä: 202
Nimi: Sinne missä satakieli laulaa
Kirjoittaja: Wisteria
Genre: kaipaushömppää (onko se edes genre?), het
Ikäraja: S

Haasteet: Kesäetydejä, 5 x jotain uutta 2015 (uusi inspiraationlähde: lainaus)



Sinne missä satakieli laulaa

"But you, you foolish girl, you have gone home
To a leaky castle across the sea,
To lie awake in linen smelling of lavender,
And hear the nightingale, and long for me."
(Edna St. Vincent Millay)


Sinä olit vain hupsu tyttö vaaleissa kiharoissasi. Iltatuulen tuoma muisto, koivujen lehtiin takertunut kuiskinta. Me istuimme vieretysten (sinun mielestäsi liian kaukana toisistamme) ja katsoimme kuinka aurinko laski vuosien sumentaman ikkunan takana. Sinä kerroit minulle salaisuuksiasi ja kummallisia elämänohjeita, joita olit kuullut kirkonkylän harmaatukkaisilta mummoilta, ja minua rupesi naurattamaan. Vakavoiduin kuitenkin heti, kun muistin tämän olevan viimeinen ilta toistemme seurassa. Sinun oli vaikea käsittää sitä ja minä typeryyksissäni olin mennyt lupaamaan, että olisin aina olemassa sinulle, vaikka sinä seuraavana päivänä olisitkin poissa. Tuskin enää kohtaisimme, mutta jos niin kaikesta huolimatta kävisi, tulisit onnelliseksi. Ehkä sattuisimme sille samalle mökkitielle kesäkuisena sunnuntaina, tai sinä kävisit mansikkavarkaissa mummin kasvimaalla. Silloin hymyilisimme toisillemme varautuneen ystävällisesti, sinä ahdistuksissasi ja minä pienessä hiprakassa. Haluaisit samaan aikaan olla siinä ja juosta pakoon muistojasi meistä kahdesta. Kasvoillesi nousisi kirsikkainen puna, ja me halaisimme miettien oliko niin sopivaa tehdä. Se saisi minut nolostumaan, sillä olin sinua neljännesosavaaksan lyhempi. Tärkeintä kuitenkin olisi se, että olisit siinä, sillä en voinut määrätä kuin omasta kohtalostani.

Mitään en siis voisi lähdöllesi, vaikka kuinka toivoisin kohtaavani sinut poimimassa mansikoita mummin penkistä. Se, että olisit poissa, ei tulisi loppujen lopuksi muuttamaan minun elämääni millään tavalla, vaikka en tohtisi sanoa sitä sinulle. Kaipaisin sinua viikon, ehkä toisen ja kolmannenkin, mutta kevään tullessa jo unohtaisin hymysi ja laventelilta tuoksuvat hiuksesi. Mutta kun sinä, hupsu tyttö, luulisit, etten muistaisi sinua lainkaan, olisit väärässä. Olin kätkenyt muiston sinusta niin syvälle sydämeeni, etten voisi sitä milloinkaan kadottaa. Minä kyllä muistin (ja tulisin aina muistamaan) silmistäsi heijastuvan auringonlaskun, vaikka en enää tekisi elettäkään tervehtiäkseni.

Ja kesiä lipui ohi yksi, toinen, kolmaskin. Sinä olit jo kaukana kotoa. Voi hupsu tyttö, mitä teitkään. Halusit löytää paikan, jota saatoit kutsua kodiksesi joutumatta tuntemaan kipua ja häpeää. Paikan, jossa et joutuisi enää kätkemään hymyysi niitä salaisuuksia, joista et koskaan uskaltanut kertoa minulle niin paljon että olisin ymmärtänyt. Minua suretti kuulla kohtalostasi. Suretti niin kovin, että toivoin vielä kerran näkeväni sinut, vaikka sinä et enää ollut siinä. Enkä tiennyt oliko se parempi kohtalo kuin jos olisit nukkunut pois, sillä minä tiesin että minun menettämiseni tuntui sinusta siltä. Olimme nykyään vain haamuja toistemme elämässä, etkä sinä osannut olla kaipaamatta minua edes silloin kun vuosia oli takana kymmeniä. Makasit edelleen satiinilakanoissasi ja kuuntelit ikkunan takana laulavaa satakieltä.

Joskus, minä lupasin hiljaa mielessäni, joskus olisin sinulle vielä se poika joka ei olisi koskaan ilmiantanut mansikkarosvoa mummilleen, ja sinä olisit minulle enemmän kuin pelkkä iltatuulen tuoma muisto. Makaisimme yhdessä satiinilakanoissa ja satakieli laulaisi kunnes nukahtaisit sylissäni. Olisimme onnellisia juuri siinä.
​det mørke vi har gør himlen klar, et andet sted

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 387
Oih, ihastuttavan kaunokielinen tekstinpätkä, soveltui loistavasti iltasaduntapaiseksi. Tässä oli takana kaunis tarina, se välittyi kuvailun takaa erittäin hyvin, vaikka aluksi muuta luulinkin. Pääosassa tuo tarina ei silti ollut, tunnelmointi ja sanavalinnat oli asetettu tällä kertaa etusijalle. Kaipaushömppä on juuri oikeanlainen kuvaus tällaiselle tekstille, kevyttä, ilmavaa, suloista, haikailevaa, haikeaa. Tähän oli helppo päästä sisään juuri sen takia, että kaikki tietävät tuollaiset tunteet omakohtaisen kokemuksen kautta.

Mulle tuli sellainen olo, että nyt ei oltu vielä 2000-luvulla, koska joku teki tästä tekstistä vähän vanhahtavan. Sellaisella romanttisella tavalla hiukan vanhanaikaisen, pidin siitä erittäin paljon. Sanoilla leikittely ja tunnelmallisten kuvauksien luominen pitivät myös otteessaan, jotkut vain osaavat. :')
Lainaus
Minä kyllä muistin (ja tulisin aina muistamaan) silmistäsi heijastuvan auringonlaskun
Tällaiset kohdat jäivät päällimmäisinä mieleeni, erittäin kaunista, mutta jotenkin helposti särkyvän tuntuista. Kiitos hienosta teoksesta, tällaisia haluaisin lukea useamminkin!
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."

Vuorna

  • tahdonalainen
  • ***
  • Viestejä: 932
Iltapäivää! Stalkkerinapin kautta löytyy mitä kivoimpia tekstejä, myös niitä vähän vanhempia joiden pariin en muutoin välttämättä koskaan tietäni löytäisi. Tämän nappasin lukulistalleni erityisesti kauniin otsikon ja kaipaushömpän houkuttelemina, kaipaustekstit kuuluvat nimittäin aina omiin lemppareihini, enkä pettynyt tälläkään kertaa.

Tästä jäi vähän semmoinen satumainen fiilis, etenkin kun hahmoja ei sen kummemmin nimetty. Oon myös samaa mieltä Orenjin kanssa siitä, että tarina ei varsinaisesti ollut tässä etuosassa, vaan nimenomaan tunnelmointi ja sanavalinnat olivat ennemmin keskiössä. Se oli minusta varsin pätevää tämän tekstin kohdalla – se tuki hienosti sitä kaipausaspektia tässä. Haikeus oli tässä vahvasti esillä, ja tietyllä tavalla myös semmoinen nuoruuden kepeä, mutta kuitenkin merkityksellinen romanssi. Tästä tekstistä jäi muutenkin vähän sellainen fiilis, että taustalla tapahtui jotain sellaista isompaa, mitä ei eksplisiittisesti lukijalle kerrottu. Se oli minusta mielenkiintoista, pohdintaa vaativat tekstit ovat tosin minusta varsin kivoja.

Lainaus
Joskus, minä lupasin hiljaa mielessäni, joskus olisin sinulle vielä se poika joka ei olisi koskaan ilmiantanut mansikkarosvoa mummilleen, ja sinä olisit minulle enemmän kuin pelkkä iltatuulen tuoma muisto. Makaisimme yhdessä satiinilakanoissa ja satakieli laulaisi kunnes nukahtaisit sylissäni. Olisimme onnellisia juuri siinä.
Oi miten hieno lopetus! Tähän kulminoitui todella hienosti se kaipauksen hieman järjettömämpi piirre: toivo siitä, että ehkä vielä joskus he tapaisivat ja kaikki olisi paremmin. Se sopi erinomaisesti muuhun tekstiin ja oli siten erittäin osuva lopetus.

Tämä oli hurjan nätti ja tunnelmallinen kaipausteksti, ja mä pidin tästä kovasti. Kiitos paljon tämän kirjoittamisesta!
i'm planning to build a whole new beautiful life here. one where, in my own small way, i can make the world a better place.

Ansa

  • runostaja
  • ***
  • Viestejä: 2 878
  • rakastettu
Voi ei, onpa tämä ihana teksti ja ihanaa luettavaa! <3 Tunnelmointia tosiaan, ja kauniita hetkiä ja sanavalintoja ja mielikuvia, ahh! <3 Haikea, ei katkera, mutta melankolinen. Ja silti salaa toiveikas. Unelmoiva. Love it. <3 Ja tuon lopun kaunis haavekuva yhteisestä onnesta. Tässä on jotakin kovin... nostalgista. Kiitos. <3

-Ansa


kirjoittelen runoja ja tunnelmoin