Paljon onnea Kommenttiarpajaisten voitosta!
Luin tämän ficin jo jokin aika sitten, ja tämä teki minuun ison vaikutuksen, vaikka en silloin saanutkaan aikaiseksi kommentoida. Nyt haluan korjata tämän puutteen ja kertoa, mitä ajatuksia tämä herätti, vaikka tämä onkin sitä lajia ficcejä, jotka jättävät aika hiljaiseksi. Sirius/Harry on sellainen paritus, jota kohtaan minulla on jossain määrin ristiriitaiset tunteet, mutta olen kyllä samaa mieltä, että jotain merkillisen kiehtovaa tässä on.
Ehkä se on se, kun tässä on lähtökohtaisesti kyseessä kielletty rakkaus. Ja vaikka yleensä fluffy on enemmän minun juttuni kuin angst, täytyy kyllä sanoa, että tähän pariin tuskin mikään kovin pehmoinen ja hempeä lähestyminen sopisikaan.
Tuntuu, että tässä ficissä jokainen lause oli niin täynnä merkitystä, että on vaikea nostaa oikein mitään esiin tästä. Ehkä kuitenkin tässä voimakkaimmin tuli minulle tunne siitä, että vaikka Sirius itse väittää tässä toisin, syyllisyys on juuri se, jota hän tuntee. Ja jopa niin pahasti, että Siriuksen on aika lailla mahdotonta nauttia tästä hänen ja Harryn välisestä suhteesta, tai nauttii enintään vain hetkittäin.
Se tuntuu minusta jollain lailla ikävimmältä tässä, kun onko siinä mitään mieltä ns. tehdä syntiä ja rikkoa rajoja, ellei se tunnu hyvältä? Jotenkin hirveän surullista, että vaikka Sirius ei vain pysty pysymään erossa Harrysta, hän taitaa olla ihan yhtä onneton heidän ollessaan erossa kuin silloin, kun he ovat yhdessä.
Lisäksi Sirius on mitä ilmeisimmin menettänyt Harryn takia myös Remuksen ystävyyden, mikä tuli tässä todella hienosti esiin:
Minä vedin käteni irti hänen kädestään, särjin hänet liian moneen sirpaleeseen, uskoin ja uskottelin, että voin elää ilman, ettei Harry todella halunnut, että se todella oli yhtä hullua kuin Remus oli väittänytkin ennen lyöntiä avokämmenellä poskelle.
Mietin, että mikä on se maaginen voima, mikä vetää Siriuksen Harryn luokse? Vaikka tässä ei mitenkään viitattu Sirius/Jamesiin, minulla kävi mielessä se, oliko Siriuksella ollut aikanaan suhde Jamesin kanssa, ja näkeekö hän Harryssa jollain lailla Jamesin uudelleen? Jotenkin on vaikea kuvitella, että Sirius olisi ajautunut noin ahdistavaan tilanteeseen pelkän seksin takia, vaikka onhan sekin mahdollista. Silti tämä, mitä Siriuksen ja Harryn välillä tässä on, tuntuu paljon enemmältä. Tuollainen tilanne olisi kyllä aivan hirveä, ja silti pidän kovasti siitä, että tässä ei mitenkään ihannoitu Siriuksen ja Harryn suhdetta, vaan tuotiin rehellisesti esiin se, miten vaikea se oli.
Mietin, olisiko tilanne ollut toinen, jos Harry olisi tosiaan ollut jo 20-vuotias, eikä vasta 15? Olisiko Sirius siinä tapauksessa pystynyt nauttimaan Harryn kanssa olemisesta enemmän, vai olisiko hän silti kokenut samaa syyllisyyttä? Sitä ei kumpikaan eikä myöskään lukija saanut koskaan tietää, mutta itse jäin pohtimaan tätä. Lisäksi tuli mieleen, että tämä selitti myös hyvin sitä, miksi Sirius oli niin synkkämielinen koko tuon vuoden Kalmanhanaukiolla, ja jokin siinä kauhistutti ja huvitti samaan aikaan.
Harry taas tuntui suhtautuvan tähän kaikkeen sellaisella innolla ja valoisuudella, jonka voi luultavasti vain noin nuorena kokea. Harrya ei tuntunut surettavan mitkään seuraukset, eikä hän kokenut mitään syyllisyyttä, tosin ei siihen Harrylla ollut aihettakaan, koska hänhän olisi tässä ollut ikänsä puolesta se uhri, noin ulkopuolelta arvioituna. Tosin Siriuksen ahdistus oli sitä luokkaa, että kävi myös mielessä, kumpi tässä oli loppujen lopuksi se suurempi syyllinen ja kuka se, joka kärsi enemmän.
Kun ajattelin tätä, mitä Harrysta tässä kerrottiin tuli elävästi mieleen se sanonta nuoruudesta ja hulluudesta, ja tässä se sai ihan uuden merkityksen. Ajattelin tämän niin, että Harry oli onnellinen, kun oli ensimmäistä kertaa elämässään rakastunut, eikä siihen verrattuna mikään muu tuntunut merkitsevän Harrylle mitään. Ehkä oli jollain lailla myös oikein, että kun Sirius oli lähtenyt tällaiseen leikkiin – tai peliin – vasta 15-vuotiaan kanssa, niin hän oli sitten näistä kahdesta se, joka loppujen lopuksi joutui kärsimään eniten seurauksista.
Se minua suretti kovasti, kun tuntuu, että tälle suhteelle ei voi olla mitään onnellista loppua, eikä se johtunut edes Siriuksen kohtalosta, vaan lopputulos olisi luultavasti ollut karu joka tapauksessa. Ehkä Siriuksen ahdistus olisi jossain vaiheessa kasvanut niin suureksi, että ero olisi ollut vääjäämätön.
Toistaiseksi se ei ollut onnistunut, vaikka Sirius oli yrittänytkin sitä, ja olihan se surkeaa, että kun Sirius oli onnistunut hetken tekemään niin kuin tunsi oikeaksi, hän oli saanut sillä vain satutettua Harrya ja itseäänkin. Tämä, että ollaan yhdessä, mutta se tuntuu näin pahalta, on varmaan kuitenkin se huonoin vaihtoehto.
Ero tai syyllisyyden karistaminen ja onnen löytäminen yhdessä olisivat molemmat olleet minusta parempia vaihtoehtoja, mutta ne eivät ilmeisesti sitten olleet mahdollisia. Äh, minusta tuntuu, että menen ihan metsään, kun yritän jotenkin järjellä selittää sellaista tunnetta, joka ei ole mitenkään järjellä selitettävissä.
Se tuli tässä koko ajan todella hyvin esiin, ja silti jostain syystä minun on vaikea hyväksyä sitä, vaan yritän koko ajan miettiä perusteluja puolesta tai vastaan.
Tämä vertaus peliin oli todella hieno ja toimiva.
Se oli hyvin vaikuttavaa, kuten kaikki muukin tässä, ja niin mielettömän monitahoista. Tämä herätti todella paljon ajatuksia ja mietteitä, ja se jos mikä on hyvän tekstin merkki.
Tämä alku oli valtavan upea, tykkäsin tästä todella paljon, kun tässä niin muutamilla sanoilla osattiin kertoa kaikki olennainen tästä suunnattoman vaikeasta tilanteesta, ja näiden molempien suhtautumisesta siihen:
Ei teini-ikäisen pojan kanssa sovi pelata rakkaudella. Minä tiedän sen paremmin kuin kukaan. Minä tiedän, ja toimin silti kuin en tietäisi.
Harry ei näe valinnassaan mitään väärää. Hän ei tunne sääntöjä kielloista puhumattakaan. Enkä minä ole oikea henkilö niistä hänelle kertomaan. Kukaan ei ole.
Suuri kiitos tästä hyvin paljon ajatuksia herättävästä tarinasta. Tämä todella jäi mieleen.
