Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) > Toinen ulottuvuus
Inuyasha: When Your Heart Makes a Wish (K11 - Inuyasha/Kagome)
Sinjata:
* TAUOLLA! *
Nimi: When Your Heart Makes a Wish
Kirjoittaja: Sinjata
Ikäraja: K11
Tyylilaji: Romantiikka, draama, angsti
Päähenkilöt: Kagome Higurashi, Inuyasha
Fandom: Inuyasha anime/manga
Vastuunvapaus: Rumiko Takahashi omistaa alkuperäisen tarinan/hahmot, joiden elämää jatkoin omalla erityisellä värikynälläni.
Tiivistelmä: Kagome on ollut omassa ajassaan jo kolme vuotta palattuaan kotiin, pysyvästi omaan aikaansa Japanin sisällissotien aikakaudelta 500 vuoden takaa menneisyydestä. Kykenemättä unohtamaan Inuyashaa, mutta muistaako hän Kagomea? Miksi kaivo ei enää toimi? Rakkautta on ilmassa, mutta jokin yrittää varjostaa sitä kaikin keinoin. Saavuttavatko he oman onnellisen tarinansa lopun, otetaan selvää!
A/N: Heipä, lukijat!
Tämä on ensimmäinen Inuyasha fanficcini ikinä, joten olettehan kilttejä. ;D Löysin Inuyashan vasta maalis-huhtikuussa 2020 ja voin sanoa, että rakastuin tähän täysin. Yllätyin siitä, että mangat löytyvät suomeksi käännettynä. Ja voi mikä yllätys oli sekin, että löydän tämän samana vuonna, kun julkaistaan Yashahime: Princess Half-demon! Inspiroiduin kirjoittamaan monien vuosien jälkeen ja mietin, piileskeleekö Suomessa Inuyasha faneja. Toivottavasti! Anime vain jotenkin särki sydämeni ja niin teki vähän mangan epilogikin, joten saa nähdä kuinka surullinen tästä tulee. ::) Ficcin ymmärtänee paremmin, jos on katsonut koko sarjan + 4 elokuvaa, sekä lukenut mangat. Upea Rumiko Takahashi (joka muuten juhlii tänään 10.10. syntymäpäiväänsä) omistaa alkuperäisen tarinan/hahmot, joiden elämää jatkoin omalla, erityisellä värikynälläni. :) Ficci löytyy myös englanniksi Wattpadista ja Fanfiction.net sivulta. Jos satut löytämään kirjoitusvirheitä, kerrothan niistä, niin saan korjattua ne. Kommenttinne ovat timanttia ja inspiroivat jatkamaan! P.S. Suosittelen kuuntelemaan Inuyasha animen soundtrackia samalla, kun tätä luet. Se on luonut paljon tunnelmaa tähän tarinaan!
When Your Heart Makes a Wish
Vanha, kätketty kaivo. Se odottaa, sydämen toiveen kuulleena. Muistaen. Kun jäljellä on enää vain muistot. Ne sellaiset, jotka vain joku erityinen voi jakaa kanssasi. Ajasta, paikasta riippumatta. On esitetty toinenkin toive, arastellen. Uskaltamatta toivoa sitä, mitä sydän kaipaa eniten. Mutta se riittää. Kaivo ei ole yksin - joku juoksee kohti. Lujaa, kuin kyseessä olisi elämä tai kuolema. Avaa ovet, ryntää portaat alas, pysähtyy ja hyppää epäröimättä hetkeäkään. Toivoen.
”Minun on pakko nähdä hänet. Ole kiltti, päästä minut hänen luokseen!”
Valonkajo hohtaa kaivon syvyyksistä, mutta kaikki ei ole kohdallaan. Tuo vanha kaivo tietää toiveet, muttei niiden kohtaloa.
Luku 1 - Kaikkien näiden vuosien jälkeen
Kagome katselee haltioissaan yötaivasta kotipihassaan temppelin aukiolla. Ihmetellen, miten tähdet loistavatkaan nyt niin kirkkaasti. Eivät ne olleet hänen ajassaan koskaan näkyneet näin, valosaasteen kätkiessä liian taitavasti sen kauneuden. Mutta nyt ne loistavat, kuin koko kaupungin valot olisivat sammuneet.
”Tähdenlento... Toinenkin, kolmas!” nuori nainen henkäisee lumoutuneena.
Tähtiä tippuu hänen yläpuolellaan, kuin pieniä timantteja. Näky on niin mykistävä, ettei Kagome huomaa edes toivoa. Mutta se saa hänet myös muistamaan, miten hän rakasti nukahtaa tähtitaivaan alla. Jospa vain voisin jakaa tämän näyn... Hänen kanssaan. Tämä huomaa miettivänsä. Yhtäkkiä hän kuulee sen; pyhäkkö rakennuksesta kuulunut ääni oli niin tuttu, ettei siitä voinut erehtyä. Sitä ei ollut kuulunut vuosiin. Kagome pinkaisee juoksuun pitkät mustat hiukset hulmuten, kuullen veren kohinan korvissaan. Hän riuhtaisee ovet auki, juoksee raput alas ja hyppää vanhan kaivon syleilyyn. Kagome putoaa, mutta odottamatta joku ottaakin kopin syliinsä kaivon pohjalla. Säikähdyksestä selviydyttyään Kagome puhkeaa hymyyn.
”Inuyasha, sinä pääsit tänne! Kuinka se on mahdollista??” Kagomen iloinen ääni kaikuu kaivon seinämistä.
Hän pudottautuu alas Inuyashan sylistä ja kapsahtaa tämän kaulaan halaten lujasti. Inuyasha epäröi pienen hetken, halaa sitten varovasti takaisin, kunnes halaa lujemmin, kuin koskaan ennen on häntä halannut. Kagome yllättyy, mutta samalla ilahtuu tämän halatessa niin. Sinä todella olet täällä... En voi uskoa tätä! Kagome tuntee pakahtuvansa onnesta.
”Taisi sinullakin olla edes vähän ikävä minua?” Kagome kysyy koskettaen hellästi toista, Inuyashan pään päällä olevaa pehmeää, hopeanvalkoista koirankorvaa.
”Kagome...” Tämä saa vain hiljaa vastattua.
”O-onko kaikki hyvin?” Kagome ihmettelee tämän ollessa melko hiljaa, vain halaten häntä.
”Halusin nähdä sinut. Tuoksut hyvältä, en haluaisi päästää sinusta irti...” Inuyasha sopertaa Kagomen hiuksiin kuulostaen siltä, kuin hän olisi puoli unessa.
”Älä sitten päästä”, Kagome vastaa onnellisena.
”Hei... Haluaisin olla näin kanssasi, vaikka kuinka pitkään, mutta mennään ylös. Haluan näyttää sinulle jotain!” Kagome sanoo hetken päästä, muistaen tähtitaivaan.
”Ei, en tullut jäädäkseni. Minä päätin... Tein valintani; aion suojella Kikyota. Valitsen helvetin, kuten hän kohtaloksemme toivoo. Olen hänelle elämäni velkaa...” Inuyasha sanoo nyt kylmästi.
Kagome räpyttelee silmiään epäuskoisena ja riuhtaisee itsensä irti halauksesta. Jokin on nyt pahasti pielessä... Kagome ajattelee.
”Mitä ihmettä sinä oikein selität? Eihän hän ole -” Kagome kysyy tutkien Inuyashan rauhallisia kasvoja, tämän keskeyttäessä hänet.
”Jää tänne. En aio enää tavata sinua. Anteeksi...”
Kagome alkaa ahdistua ymmärtämättä, mitä Inuyasha puhuu. Hän haluaa edelleen seurata Kikyota, kaiken kanssani kokemansa jälkeenkin? Mutta Kikyon sieluhan on saanut rauhan jo vuosia sitten, ei hän helvetissä ole. Mitä toisessa ajassa on oikein tapahtunut ollessani täällä? Hän miettii kuumeisesti, kykenemättä enää estämään kyyneleitä tulemasta.
”Olen ikävöinyt sinua vuosia sydänjuuriani myöten ja nyt kun olet vihdoin siinä, oletkin vain hylkäämässä, niinkö?!” Inuyashan lasittunut katse muuttuu turhautuneeksi, kun hän katsoo hätääntynyttä Kagomea.
”Lopeta tuo märiseminen! Tarvitsen myös nämä -” Inuyasha näyttää pientä lasipurkkia, jossa on Shikon-kuulan sirpaleita. Kagome kokeilee vaistomaisesti vihreän hameensa taskua, joka todella on tyhjä.
”Senkin lurjus, halasitko minua noin vain kuulan sirpaleiden vuoksi?!” Kagome ärähtää katse leimuten, kunnes tajuaa jotakin.
Hetkinen nyt - kuulahan eheytyi ja se on tuhottu, miksi minulla oli sirpaleita edelleen? Kagome hämmentyy entisestään.
”En... Tarkoitin todella sitä, mitä sanoin halatessani sinua. Minun on sanottava sinulle hyvästit, en halua satuttaa sinua enempää. Mutten todellakaan halua sinun vihaavan minua”, Inuyasha puhuu jälleen, mutta pehmeämmin, kasvojen ilme muuttuneena lempeämmäksi.
”Ei... Et voi mennä, et kuulu sinne!” Kagome tarraa kauhuissaan kiinni Inuyashan punaisen kimonon rinnuksista, ravistaen tätä.
”Miten voit noin vain valita Kikyon? H-hän yritti tappaa sinut - ja minutkin! Etkö sinä yhtään välitä??” Kagome sanoo, tämän kyyneleille kun ei näy loppua.
”Kikyo ei ikinä olisi tehnyt sellaista sinulle, miksi sepität tuollaisia valheita? Tämä on jo tarpeeksi vaikeaa...” Inuyasha töksäyttää hieman vihaisempana.
Hän ei usko minua... Miksi et voi uskoa minua?! Kagome ajattelee tuntien, ettei hän saa henkeä.
”Se ei ole rakkautta, jos vie toisen mukanaan helvettiin! Sinun pitää elää, Inuyasha! Sinulla on täällä ystäviä, jotka todella välittävät sinusta! Ja m-minä... Rakastan sinua!” Kagome yrittää puhua, sen tuntuen kuitenkin hetki hetkeltä vaikeammalta ja hän hautaa nyyhkyttäen kasvonsa Inuyashan kimonoon.
”L-lopeta jo! Minun oli pakko valita! Hän tarvitsee minua, elämäni kuuluu hänelle... Olet täällä turvassa - minultakin”, Inuyasha huutaa tämän katseen ja äänen ollessa nyt täynnä tuskaa, poskille valuneiden kyyneleiden putoillessa Kagomen hiuksiin.
Inuyasha tuntuu kamppailevan, että saa sanansa sanottua. Hän työntää vastustelevaa Kagomea kauemmaksi itsestään, tämän alkaessa hieman vapista ja käsien puristuessa nyrkkiin. Kagome katsoo tätä peläten hieman, että puolidemoni muuttuisi kokonaan demoniksi, hetkenä minä hyvänsä. Tämän kauhuksi Inuyashan kyyneleet muuttuvat punaisiksi, vereksi. Verikyyneleitä, onko Kukka Keisari demoni herännyt henkiin? Oletko hänen vallassaan? Kagome ajattelee kauhuissaan, muistaessaan kammottavan tapaamisen ja miten Inuyasha oli päätyä seuraamaan Kikyota unensa kautta tuonpuoleiseen. Hän yrittää pyyhkiä verta pois Inuyashan kasvoilta paidan hihoillaan, mutta veri kyyneleet eivät ota loppuakseen.
”Mekin tarvitsemme sinua myös täällä, senkin idiootti! En anna hänen viedä sinua pois! Älä tee tätä, pyydän!” Kagome anelee, hän ei halunnut menettää Inuyashaa enää uudelleen.
Inuyasha rauhoittuu viimein. Tämän pitkät, hopeanvalkoiset hiuksensa alkavat muuttua mustiksi ja kullankeltaiset silmänsä ruskeiksi, hänen muuttuessaan ihmiseksi. Torahampaiden, pitkien kynsien ja koirankorvien kadotessa myös. Inuyasha tyrkkää järkyttyneen Kagomen polvilleen maahan, riisuu kimononsa yltään ja heilauttaa sen Kagomen ympärille, polvistuen tämän eteen.
”Anna sen suojella sinua, minä epäonnistuin siinä. Toivon, että pystyt antamaan minulle joskus anteeksi. Hyvästi, rakas Kagome”, hän hymyilee Kagomelle surullisesti koskettaessaan hänen poskeaan, nousee ylös sulkien silmänsä ja katoaa liekkeihin.
”INUYASHAA!” Kagome huutaa tätä hädissään, mitä itkultaan kykenee, mutta turhaan. Tämä tuntee liekkien polttavan häntäkin hirvittävällä tavalla, jota ei ollut koskaan ennen tuntenut. Liekit eivät kuitenkaan jättäneet häneen palovammoja, ei pientä jälkeäkään. Hän kuulee Kikyon naurun, ilkeän sellaisen, jonka hän oli kuullut kerran aiemmin. Kagome hakkaa paniikissa kaivonpohjan maata niin rajusti, että käsistä irtoaa nahka ja veri alkaa virrata. Tämä ei välitä, hän menetti Inuyashan jälleen. Ja hän ei näkisi tätä enää koskaan.
Kagome ei käsitä itsekään, millä voimilla saa itsensä kiipeämään tikkaita pitkin ylös kaivosta ja pyhäkön raput ylös tyhjään kotipihaan. Hän pysähtyy keskelle pihaa katsoen yötaivaalle, joka on nyt täysin musta - tähdetön. Kyyneleet kihoavat taas hänen silmiinsä. Tämä laahustaa Pyhän puun luo ja nojautuu sitä vasten, kuin rukoillen siltä apua tuskaansa. Kun hän koskettaa puunrunkoa, heidän molempien vertaan tarttuu sen kuoreen hänen käsistään. Kagome valahtaa maahan puun juurelle kädet ympärillään, sulkien silmänsä. Kuullen Inuyashan äänen, tämän hyvästien kaikuessa korvissaan.
Sanoit, että olet aina luonani, Inuyasha... Mutta en pysty tuntemaan sinua enää.
Tähdet Kagomen taivaalta ovat kadonneet.
Uusi päivä
Kagome herää omasta vuoteestaan hikisenä, henkeään haukkoen ja itkien. Buyo kissa kierähtää hänen vatsaltaan lattialle, hypähtää tottuneesti takaisin sängylle ja kiertyy keräksi jalkopäähän tämän jalkojen viereen. Se on nukkunut joka yö Kagomen vieressä tämän kotiinpaluusta lähtien, kuin vartioiden hänen untaan. Se olikin vain unta, hyvää, pahaa unta... Kagome ajattelee ja tuntee olonsa jotenkin vihaiseksi. Hän on nähnyt taas viime aikoina hyvin painostavia unia toisesta ajasta, mutta tämä uni oli ehdottomasti yksi pahimmasta päästä. Kagome nousee istumaan sängyn reunalle yrittäen rauhoittua. Hän ei ollut pitkään aikaan itkenyt unissaan, varmaan pariin vuoteen. Näin oli alkanut käydä kaivon sulkeutuessa pysyvästi ja se on hänestä edelleen jokseenkin inhottava tapa herätä.
”Hyvää syntymäpäivää vaan...” Kagome mutisee, pyyhkäisee kyyneleitä pois silmistään ja tutkailee käsiään.
Hän ei lainkaan yllättyisi, vaikka näkisi niissä haavoja. Niin todentuntuinen uni oli, kuin hänen kätensä olisivat olleet oikeasti tulessa kivusta. Kagome hätkähtää muistaessaan yhtäkkiä hetken, kun Inuyasha piti häntä kädestä samaisessa huoneessa ja melkein suuteli tätä.
”Mistä tuo nyt tuli...?” Kagome ihmettelee.
Tämän mieleen hiippaillut ikävä tuntuu pitkästä aikaa kasvavan isoksi hyökyaalloksi, joka hukuttaisi hänet hetkessä, jos sille antoi vallan. Kagome sulkee hetkeksi tiukasti silmänsä ja huomaa tärisevänsä. Hän vilkaisee herätyskelloa. Vasta viisi aamulla, mutta tiedän, etten saa unta enää, vaikka kuinka yrittäisin...
Hiljaisuudesta päätellen hänen äitinsä, vaarinsa ja pikkuveljensä Sota nukkuvat vielä sikeästi. Hän nousee varovaisesti vapiseville jaloilleen ja pukee ylleen lämpimän, pitkän vaaleanpunaisen aamutakin. Viileä ulkoilma tervehtii häntä avatessaan huoneensa ikkunan. Kagomen katse osuu ikkunalaudalla näkyviin tomuisiin jälkiin. Hän ei ole halunnut putsata niitä pois, vaikka on heikkoina hetkinään vakavasti harkinnut sitä. Haluten kuitenkin säilyttää edes jotakin - pienen palan hänestä. Enää tuo tomuvarpainen vieras ei käy meitä katsomassa... Kagomen olkapäät putoavat hänen huomaamattaan tuuman alemmas.
Hän sulkee ikkunan ja päättää sijata jo vuoteensa. Tämä hiipii sitten kylpyhuoneeseen ja pysähtyy peilin eteen. Musta, pörröinen tukka näyttää kipeästi tarvitsevan kesyttäjää. Hiussuortuvia näkyy siellä täällä tarttuneina kiinni hikiseen ihoon. Jokseenkin surulliset, vielä itkusta tuhruiset siniset silmät tapittavat takaisin peilistä. Näky saa Kagomen tuntemaan olonsa entistä surkeammaksi. Höh. Tästä tulee näemmä taas yksi niistä päivistä, kun olisi vain pitänyt pysyä lämpimän peiton alla. Onneksi näitä päiviä on ollut enää todella harvoin... Kagome miettii pesten kasvonsa mahdollisimman kylmällä vedellä ja katsahtaa peilikuvaansa uudelleen. Miten ihmeessä saan suupielet käännettyä tänään ylöspäin, teipillä ehkä? Tämä huokaisee syvään mietteissään.
”Iloiset kasvot, Kagome. Iloiset ajatukset... Syntymäpäivä. Se on jotakin iloista, eikö?” hän juttelee peilikuvalleen, jonka näkee hymyilevän ja koettaa huijata itseään paremmalle tuulelle.
Kaikki on ihan hyvin, eikö niin? Kyllä se hymy vielä yltää silmiinkin, toivottavasti myöhemmin. Kagome kuivaa kasvonsa pesten sitten hampaansa. Hän tarkastelee peilikuvaansa hammasharja suussaan. Pitäisiköhän tehdä tuolle tukalle jotakin muodonmuutosta, jos kävisin vaikka lyhentämässä sitä olkapäille? Osaamatta päättää hän kohauttaa olkapäitään ja suuntaa sitten keittiöön keittämään teetä. Veden kiehuessa Kagome hakee kengät eteisestä ja miettii untaan. Miksi uneni ovat taas niin todentuntuisia, niin pirun ahdistavia? Taidan mennäkin nauttimaan teeni ulos, raitis ilma tekisi varmasti hyvää.
Siitä on jo kolme vuotta, kun hän palasi kotiin, pysyvästi omaan aikaansa Japanin sisällissotien aikakaudelta 500 vuoden takaa menneisyydestä. Alku oli ollut hirveää, suorastaan helvettiä. Silloin tuntui, että ikävä muuttui päivä päivältä fyysisemmäksi. Ja vaikka hän oli tuntenut kipua, jos jonkinmoista elämänsä aikana, tällaiseen hän ei ollut osannut edes varautua. Kuin myrkyllinen miasma olisi jäänyt kaihertamaan hänen suoniinsa. Hän ei kyennyt kunnolla hyväksymään sitä, ettei Inuyasha enää tulisi häntä vastaan, nojaisi pyhäkön ovenpieleen ja tervehtisi hänelle tyypillisellä, joskus karulla tavallaan.
Hymyllään, joka oli Kagomen huomaamatta alkanut viemään häneltä melkein jalat alta. Tuo vaarallinen ajatus hänen menettämisestään, lähes lamautti hänet silloin täysin pitkäksi aikaa. Hän saattoi yhtäkkiä pudota polvilleen maahan kesken askareiden, pääsemättä ylös omin avuin. Kagomen teki mieli huutaa häntä, mutta ei pystynyt lopulta enää siihenkään. Hänestä tuntui siltä, kuin hänen yötaivaaltaan olisivat yhtäkkiä puuttuneet tähdet kokonaan, vain pimeyden jääden jäljelle.
Unet pitivät huolta siitä, ettei hän unohtaisi Inuyashaa nukkuessaankaan. Kiitos alitajuntansa, jonne muistot tuntuivat myös syöpyneen kiinni. Painajaiset muuttuivat pahimpina aikoina unihalvauksiksi. Milloin hän näki vieressään Narakun tukehduttamassa häntä tyynyllä, milloin Kikyon uhkaamassa hänen henkeään nuolella, pystymättä puolustautumaan mitenkään. Niistä Kagome alkoi pikkuhiljaa oppia herättämään itsensä, mutta painajaiset jatkuivat läpi yön ja niille hänestä ei ollut vastusta.
Kagomesta on tuntunut siltä, kuin osa hänestä olisi jäänyt toiseen aikaan. Hän mietti, saisiko hän koskaan sitä takaisin, vai tuntuisikohan hänestä tältä vielä kymmenienkin vuosien päästä. Perhe, ystävät ja kouluun keskittyminen auttoivat häntä jatkamaan elämää niin normaalisti, kuin pystyi. Silti, jokin piti Kagomea otteessaan, eikä antanut unohtaa, vaikka niin olisikin ollut helpompi. Hän ei vain ollut tuntea itseään enää.
Tämän täytyi yrittää saada elämänsä takaisin raiteilleen, koettaa eheytyä. Olla reipas, selviytyä edes jotenkin. Hän alkoi työntämään syrjään mielestään muistoja menneestä ajasta, ystävistään - lähes kaikesta. Kagome ei kyennyt katsomaan kärsiviä läheisiään, jotka olivat koko ajan hirveän huolissaan hänen voinnistaan. Tämä ei todellakaan halunnut aiheuttaa heille huolta loputtomiin. Hän rukoili isältään voimia, niin itselleen kuin läheisilleenkin, jotta he jaksaisivat häntä noina vaikeina aikoina.
Kagome nappaa lempi teemukinsa kaapin hyllyltä. Hän lisää hunajaa teen sekaan ja hämmentää sitä, Buyon ilmestyessä Kagomen viereen puskemaan tämän jalkoja.
”No huomenia, pullukkani. Sinun on parasta jäädä sisälle, ulkona on vielä melko viileää”, Kagome sanoo kyykistyen rapsuttamaan Buyon korvia vajoten ajatuksiinsa, kun muisto iloisesta Inuyashasta lattialla leikkimässä kissan kanssa yllättää hänet.
”Juuri se henkilö, jota odotin! Oi, Kagome!”
Kagomen sydän jättää lyönnin välistä. Mitä - hänen äänensä... Kagome ravistaa epätoivoisesti päätään, yrittäen saada ajatuksensa kasaan. Äshh. Hän teki sen taas, hiipi ajatuksiini, kuin varkain...
”Kaipaatko sinäkin häntä?” Kagome kysyy Buyolta, joka vain tuijottaa häntä iskien oikeaa silmäänsä.
Kagome nousee ylös, pujottaa kengät jalkoihinsa ja ottaa teekupin matkaansa. Hän astuu ovesta ulos ja hengittää syvään kupistaan kohoavaa piparmintun tuoksuista höyryä. Aurinko on jo noussut, piha on hiljainen lintujen laulua lukuun ottamatta.
”Näyttää tulevan liian kaunis päivä mielialaani nähden... Tällaisina päivinä pitäisi sataa kaatamalla vettä. Ja sammakoita”, Kagome murahtaa ja sulkee oven takanaan.
Hän miettii, uskaltaako sittenkään olla sellaisessa hiljaisuudessa ajatustensa kanssa kahden juuri nyt. Kagome nyökkää, kuin itseään rohkaisten ja kävelee hitaasti eteenpäin pihan poikki, kuin hänen jalkansa olisivat itse päättäneet päämääränsä. Hän seisahtuu hetkeksi ja vilkaisee pyhäkköön päin muistaen edelleen selkeästi painajaisensa. Kagome muistaa nyt pitkästä aikaa myös sen kipeän hetken, kun Inuyasha katosi takaisin kaivoon heidän palaamisensa jälkeen. Hän oli tuntenut lähes samanlaisen tuskan aallon, kuin juuri unessaan tajutessaan, ettei kaivo enää luultavasti toimisi kumpaankaan suuntaan Shikon-kuulan ollessa tuhottu.
Niin paljon jäi sanomatta... Suuren, jo yli 500-vuotiaan Pyhän puun lehtien havina havahduttaa Kagomen syvistä ajatuksistaan, tuulenpyörteen pyyhkäistessä hiuksia tämän kasvoille. Hän istahtaa penkille puun viereen, vetää aamutakkinsa hupun päähänsä ja keskittyy teehensä, ettei se jäähtyisi. Tai ainakin yrittää parhaansa mukaan.
...Jatkuu...
A/N: Tämähän oli vasta tarinan alku! Jätäthän kommenttia, mitä mieltä olit.
Arvostaisin sitä todella. Lisään lukuja noin kerran kuussa, ellen jopa useammin. Kiitos, kun lukaisit! :)
Larjus:
Hiii, kiva että Finiin löytää uutta porukkaa, ja vieläpä sellaisia, joilla on samoja fandomeita kuin minulla! ;D Kuten just vaikka Inuyasha. Itse löysin Inuyashan jo joskus 2007 (ja rakastuin ♥), ja on se edelleenkin lähellä sydäntä. Fiilistelen tällä hetkellä Hanyou no Yashahimen parissa ♥ Ficejä tästä sarjasta ei ole kyllä tullut oikeastaan luettua (lol oonkohan ees lukenut muita kuin ne pari, jotka oon itse kirjoittanut 😅).
Tätä lukiessa tuli kyllä todella nostalginen olo. Laitoin vielä taustalle soimaan Inuyashan taustamusaa ja lopputunnareita, niin tunnelma oli taattu.
Toi alku oli kyllä erittäin hämmentävä, ehdin jo miettiä et mitä, eiks tän pitänytkään sijoittua niiden kolmen "välivuoden" jälkeen, kun Kagome oli lukiossa, kun Inuyasha alkoikin puhua Kikyoun seuraamisesta helvettiin ja Shikonin sirpaleista :D Aloinkin sitten pohtia, että kai tää on unta, pakko tän on olla unta! Ja sitähän se sitten olikin. Huh :D
Hidastempoinen mutta tunteikas alku, mielelläni lukisin, mitä seuraavaksi tapahtuu. (Haluan jo Inuyashan mukaan ♥)
Sinjata:
Jee, kiva että löytyi yksi lukija! Se on jo paljon! :) Inuyasha on niin aliarvostettu. Enpä tiedä, millainen sarja olisi suomi dubeilla ollut... ::)
Siitä onkin ihan ääälyttömän pitkä aika, kun ficciä olen rustaillut. Harry Potteria Ron/Hermione parituksella viimeksi varmaan joskus 2004? :o Ja kyllä huomaa, miten hitaaksi kirjottaminen on käynyt, heh. Mutta ei anneta sen häiritä. Englanniksi kääntäminenkin vie aikaa. Tosiaan tämä on hidastempoinen, sorry siitä. Mutta jollain tavalla se vaatii sen, sen voisi ajatella jotenkin niin, että kun aiempi aika heillä oli yhtä miekan heiluttelua, niin nyt vähän hengähdetään ja nuuskitaan mitä tapahtuu. Kyllä hän sieltä eksyy mukaan, tavalla tai toisella. ;)
Löysin Inuyashan YouTube fanivideon kautta, Sailor Moon kun on ollut aikoinaan ensi kosketukseni animeen, enkä olisi uskonut, että joskus luen mangaa näin innolla! ;D Se on myös jännä, etten ole kuin muutaman Inuyasha ficin lukenut kokonaan. Inspis kirjoittamaan oli suurempi, kun pää oli täynnä ideoita.
Siis apua, olin aikeissa kirjoittaa tuohon alkuun, että tätä ficciä ei välttämättä olisi edes mieleen tullut kirjoittaa, ellei se taustamusiikki olisi tehnyt sellaista vaikutusta ja se tosiaan on soinut taustalla paljon, kun näitä ideoita tähän olen rustaillut ylös. :D Mieletöntä, se on suuri osa animen viehätystä.
Jatkoa yritän tässä saada vielä tällä viikolla laitettua. ^^
Sinjata:
A/N: Piti julkaista tämä toinen luku jo aiemmin, mutta tässä tämä nyt vasta kuitenkin on. :) Olkaatten hyvät!
Luku 2 - Muistot jostain kaukaa
Kagome ei mahda itselleen mitään, joskus hänen on vain pakko antaa muistojensa tulla kuuluville, vaikka se kuinka tuskallista onkin. Jossain vaiheessa hän ymmärsi, että hänen pitää yrittää oppia vaalimaan muistojaan. Eivät ne hänen mielessään huvikseen pysyneet. Miten voisin ikinä unohtaa? Joka paikka muistuttaa Inuyashasta, jopa kauppa missä kävimme yhdessä... Kagomen oli ollut pakko vältellä sitäkin jonkin aikaa. Hänen on ollut vaikea suojella itseään musertavilta ajatuksilta, mutta vähitellen se onnistui. Kunnes nyt, kun Kagomen mieli täyttyy pitkästä aikaa kysymyksistä, joihin ei ole uskaltanut miettiä vastauksia.
Onkohan Inuyasha unohtanut minut, mennyt elämässään eteenpäin? Miettikö hän milloinkaan sitä, että yhteinen aikamme saattoi olla loppumaisillaan? Miten muut voivat? Pääsivätkö Sango ja Miroku naimisiin? Shippo ja Kirara, kuinka haluaisin halata teitä molempia juuri nyt. Ikävä, hirveä ikävä teitä kaikkia! Sota ikävöi sinua myös, Inuyasha, muttei sano sitä ääneen, koska pelkää satuttavansa minua... Kagome vain näkee sen hänestä silloin tällöin, jolloin hän halaa tätä sanattomasti ja Sota ymmärtää.
Yhtäkkiä Kagomen mieleen palaa muistoja, niin hyviä että kipeämpiä, kuin joku olisi avannut niitä suojelleen valtavan portin. Tämä on yrittänyt viimeiseen saakka sysätä etenkin tiettyjä muistojaan yhtenä isona mörkönä johonkin hyvin kauas mielestään. Mutta nyt ne tuntuvat kuin tukehduttavan hänet, elleivät pääse vapaaksi. Hän ei voi muuta, kuin luovuttaa niille.
Kagome muistaa hetken, kun hän tuhatjalkais demonin hyökkäyksestä selviydyttyään nousi ylös kaivosta, päätyen metsikköön. Luullen löytäneensä kotipihansa Pyhän puun, mutta näkeekin pojan, Inuyashan puuhun nuolella naulittuna. Hän muistaa nyplänneensä tämän koirankorvia, mitenkään pystymättä vastustamaan kiusausta. Tuollaiset korvat... Ne eivät kyllä kuulu ihmiselle. Tämä muistaa miettineensä, havahtuen silloin ajatuksistaan vasta, kun kyläläiset ampuivat heitä nuolilla.
Äkkiä Kagome hätkähtää ja on pudottaa teemukinsa. Hän tajuaa nyt, että jo silloin vaistomaisesti suojeli Inuyashaa kyläläisten nuolilta heittäytymällä tämän eteen, ehtimättä ajatella, että häneen itseensä voisi osua. Olisinhan voinut vaikka hypätä maahan suojaan, vaan en jostain syystä tehnyt niin... Hän kummastelee.
”Kiitoksena siitä, sinä yritit vain tappaa minut”, Kagome hymähtää surullisesti.
Mutta Inuyasha piti kyllä minusta hyvää huoltakin... Kagome miettii ja hymyilee ajatuksilleen. Kun tämä sairastui ja palasi kotiin, Inuyasha seurasi. Valmisti hänelle lääkkeen äitinsä reseptillä ja piti vahtia yöllä, että Kagome sai nukuttua. Eikä hän saanut edes mustasukkaisuuskohtausta, vaikka Hōjōkin oli täällä... Ehkä hän oli keskittynyt enemmän miettimään keinoja, millä saada minut parempaan kuntoon.
Inuyasha kyllä haukkui häntä usein idiootiksi käyttäytyen kuitenkin itse välillä niin, mutta hän pysyi siitä huolimatta Kagomen tukena tällaisina hetkinä, auttaen parhaansa mukaan. Kuten hänkin Inuyashaa, siitä ei ollut epäilystäkään.
Kagomen mielessä käy kaukaa muisto, kuinka Inuyasha ei ollut alkuun päästää häntä lähtemään takaisin omaan aikaansa, kun hän halusi ja yritti tukkia (siis tuhota) kaivon isolla kivellä. Kagome raivostui ja käytti toistuvasti istu-käskyä Inuyashaan, niin että tämä rojahti maahan kiven iskien selkään. Myöhemmin naamio demoni kävi Kagomen ja Sotan kimppuun, Inuyashan pelastaessa heidät tuhoten tämän. Inuyasha oli kuitenkin todella loukkaantunut käsky löylytyksestä ja kieltäytyi tylysti auttamasta heitä, ennen anteeksipyyntöä. Aamun sarastaessa Kagomen lähtiessä kouluun, hän vannotti tätä lähtemään kotiin omaan aikaansa ja niin Inuyasha lähtikin - hetkeksi.
Kagomen tultua koulusta tämä löysikin huoneestaan Inuyashan, joka kökötti sängyllä Buyon nukkuessa vierellään. Ensin Kagome oli suuttua, koska tiesi miten mahdotonta oli opiskella tämän läsnä ollessa. Inuyasha kun kyllästyi älyttömän nopeasti, jos ei keksinyt mitään tekemistä, eikä Kagomella ollut aina aikaa pitää tälle seuraa. Sota onneksi auttoi häntä siinä välillä, mutta nyt hän ei ollut vielä kotona.
”Sinä! Miksi olet täällä? En ole vielä palaamassa, ettäs tiedät -” Kagome ihmetteli tälle, pudottaen reppunsa olaltaan lattialle.
Pian hän kuitenkin näki, ettei tämä ollut kunnossa. Inuyasha istui vastaamatta korvat luimussa, pidellen kylkeään kasvot vääristyneinä kivusta.
”Inuyasha, mikä sinun on?” Kagome kysyi istahtaessa Inuyashan viereen, huolen pyyhkäistessä tämän yli nähdessään hänet sellaisena.
”Selkä”, pahantuulinen hanyō murahti katsoen syyttävästi Kagomea. Toivottavasti en tullut tänne turhaan... Mitä jos hän ei haluakaan auttaa? Inuyasha mietti hieman huolissaan.
”Oi ei - vieläkin? Se taisi saada sitten pahan osuman...” Kagome mutisi hermostuksissaan, tuntien pienen syyllisyyden pistoksen. Jotenkin outoa... Inuyasha saa turpaansa usein pahemminkin demonien kanssa, parantuen osumistaan todella nopeasti. Mutta nyt yksi kivikö aiheutti tällaisen tuskan? Kagome ihmetteli uskaltamatta tiedustella asianlaitaa sen enempää.
”Miksi et näyttänyt sitä Kaedelle? Hän olisi varmasti löytänyt oikeat yrtit kipuihisi -”
”Sille vanhalle haahkalle mitään näytä! Hngh... Tee nyt sinä jotain, äläkä jahkaile siinä!” Inuyasha kärtti säryissään.
”No, kun kerran noin kauniisti pyydät...” Kagome sanoi sarkastiseen sävyyn, huokaisten syvään.
”Riisu”, Kagome käski.
”Yläosat”, hän tarkensi nopeasti, nähdessään Inuyashan ilmeen.
Inuyasha nyökkäsi sitten nopeasti ja laski Tessaiga-miekkansa sylistään lattialle nojaamaan yöpöytään. Hän käänsi selän ja alkoi ottaa varoen kimonoaan pois. Tämän yllätykseksi, hän tunsi Kagomen auttavan, huomanneena jokaisen liikahduksen tuntuvan sattuvan tähän.
”Kiitti...” Inuyasha sanoi hiljaa. Miten hemmetissä tämäkin voi tehdä näin kipeää...
Inuyashan saatua paidankin pois yltään, Kagome näki tämän kalpeahkossa selässä useampia isoja mustelmia, mutta jo paraneviakin sellaisia. Näky kouraisi silti tämän vatsaa ikävästi, Inuyashan selän näyttäessä siltä, kuin tämä olisi saanut pahemmankin selkäsaunan.
”Anteeksi...” Kagome sanoi hiljaa, koskettaessaan selkää kevyesti sormenpäillään.
”No nyt kuulostit jo enemmän siltä, että tarkoitit sitä myös. Viimeksi et oikein vakuuttanut”, Inuyasha murahti, sävähtäen tämän kosketuksesta.
”Hei! Tajuatko edes, että aioit rikkoa kaivon pysyvästi?!” tämä sai Kagomen sähähtämään vihaisesti ja laittamaan kätensä puuskaan.
”Miten kuvittelit minun pääseväni enää takaisin omaan aikaani ilman kaivoa, häh? Tänne, omaan elämääni?? Vähän vaikeaa sellaisen jälkeen pyytää mitään anteeksi! Selvä, en istuta sinua enää kivenlohkareen tai minkään muunkaan alle, mutta et voi olettaa -”
”Okei okei, ymmärsin yskän!” Inuyasha keskeytti, kääntyi tähän päin ja naulitsi kullankeltaisen katseensa Kagomeen.
”Ehkä vähän sitten ylireagoin, mutta minkäs teet, kun lähdet tänne takaisin aina väärään aikaan! Shikonin sirpaleita on pakko etsiä, mutta sinulla tuntuu aina olevan täällä jotain helvetisti tärkeämpää -”
”Olisin jäänyt sinne varmaan loppuiäkseni, jos kaivo olisi hajonnut!” Kagome yritti saada hänet näkemään, kuinka vakava tilanne oli ollut.
”Ei se niin pahalta kuulosta...” Inuyasha mutisi, enää katsomatta tähän. Hitto, mitä minä oikein puhun?!
”Mitä...?” Kagomella löi hetken tyhjää miettien, kuuliko oikein.
”Ei se niin pahasti olisi hajonnut!” Inuyasha sanoi lujempaa.
Ihan kuin olisit sanonut jotain aivan muuta... Kagome ihmetteli silti mielessään.
”Inuyasha, minun on myös pakko käydä täällä koulua tai lennän sieltä muuten pellolle! Tulevaisuuteni riippuu siitä, se on minulle todella tärkeää. Milloin sinä ymmärrät sen?” Kagome puuskahti pudistaen hitaasti päätään.
Nähdessään Kagomen ilmeen, Inuyasha ymmärsi olla vänkäämättä vastaan, jos halusi saavan häneltä apua.
”Ehkä minä yritän sitä nyt”, Inuyasha kohautti olkiaan kääntäen selkänsä, jättäen Kagomen hetkeksi ihmettelemään suu auki. Kunhan et potki minua ulos, vaan autat...
”En tiedä, auttaisiko hierominen vai pahentaisiko se vain”, Kagome mietti ääneen, päättäen myös antaa pölyn laskeutua ja keskittyä selän hoitamiseen.
”Kokeile”, Inuyasha päätti tämän puolesta.
”Mene makuullesi, helpompi niin”, Kagome opasti ja tämä totteli laskien päänsä Kagomen tyynylle.
”Sanot heti, jos sattuu liikaa, onko selvä?” Kagome vannotti ja Inuyasha hymähti myöntävästi, Buyon ottaessa uuden unipaikan itselleen jalkopäästä.
Kagome liikahti lähemmäksi siirtäen Inuyashan pitkät, hopeanvalkoiset hiukset sivuun ja paineli aluksi varovasti tämän selkää etsien kivuliaita kohtia. Mustelmat antoivat hyvää osviittaa, mutta myös Inuyashan äännähdyksistä oli helppo arvata nämä. Hieman jumissa hän ainakin on, se mikään ihme tosin ole... Kagome huomasi käyttäessään enemmän voimaa.
Miten voikin tuntua niin... Kagomen kädet, hänen tuoksunsa tässä pehmeässä... En ole kai koskaan osannut rentoutua näin... Inuyasha mietti jokseenkin unisena.
”Helpottaako tämä yhtään kipujasi?” Kagome kysyi hetken päästä.
”Mm-mh...” oli ainoa vastaus, jonka silmänsä sulkenut Inuyasha antoi.
Nukahtiko hän? Ainakin taitaa luottaa minuun vähän enemmän... Kagome ajatteli, eikä voinut olla hymyilemättä. Inuyasha tuntui rentoutuvan hetki hetkeltä, helpottaen Kagomen työtä. En halunnut sinulle tällaista aiheuttaa, mutta mitäs olet jäärä... Muuten olisin nyt ihmettelemässä kaivon jäännöksillä, että miten pääsisin takaisin kotiin. Kagome mietti, saadessaan idean. Hmm, uskaltaisinko kokeilla häneen... Kyllä, se saattaisi hyvinkin auttaa!
”Inuyasha, palaan ihan hetken päästä. Odota täällä, hiljaa.”
”Mm...” kuului jälleen tyynyltä.
Taisi hän jotenkin olla hereillä. Kagome hymähti mielessään, suunnaten sitten kylpyhuoneeseen. Hän nappasi peilikaapista mintunvihreän tuubin ja palasi huoneeseensa. Kagome istuutui varovasti takaisin Inuyashan viereen ja avasi tuubin. Buyo heräsi kuin salamana Inuyashan viereltä ja sen kauhistunut ilme kertoi, mitä mieltä se oli tökötistä. Kissa hyppäsi lattialle ja siitä kauemmaksi Kagomen tuolille turvaan kerälle. Samalla heräsi Inuyashakin.
”Mikä hitto täällä löyhkää noin vahvasti? Polttaa silmiä!” tämä nousi ähkäisten istumaan ja ihmettelemään silmät sirrillään Kagomen puuhia.
”Laitan sinulle kylmägeeliä, se helpottaa kipuja. Mutta sen vaikutus saattaa tuntua sinusta alkuun hieman oudolta, kunhan varoitan”, Kagome antoi varovasti Inuyashan haistaa avointa tuubia ja tämän reaktio muistutti Buyon reaktiota, joka ei myöskään voinut sietää mentolin tuoksua.
”Yrität myrkyttää minut tuolla, myönnä pois vain!” Inuyasha intti pidellen nenästään ja perääntyi vuoteella seinän viereen jaloillaan potkien. Juuri kun olin aikeissa luottaa häneen...!
”Ei tämä ole mitään myrkkyä, hölmö. Katso vaikka...” Kagome sanoi ja laittoi geeliä hieman omalle kädelleen, Inuyashan meinatessa hyökätä estämään tätä.
Hullu nainen... Miten uskallat laittaa lähellekään ihoasi tuommoista?! Inuyasha ajatteli vilkaisten Kagomea silmät suurina ja sitten tuijottaen herkeämättä tämän kättä, kuin odottaen ihon suunnilleen syöpyvän. Molempien hetken odotellessa kädelle mitään merkittävää tapahtumatta, Inuyasha pähkäili vaihtoehtojaan. Hän siirtyi sitten takaisin Kagomen vierelle ja tyrkkäsi kätensä tälle.
”Omalla vastuullasi, nainen”, tämä sanoi, johon Kagome vain nyökkäsi hymyillen, levitti pienelle alueelle geeliä tämän kädelle ja odotti hetken sen, että Inuyashan reaktiota.
Inuyasha tuijotti kättään naputtaen kynsillään polveaan. Kärsimättömän luonteen kun omasi, hän oli jo kysymässä, että mitä he oikeastaan odottivat. Kunnes...
”Gaaah! Mitä...! Mit...? Tuntuu - kylmältä... Ei, polttavalta?!” Inuyasha oli hetken vauhkona, kunnes hillitsi jotenkin itsensä ja nuuski kättään varovasti, meinaten maistaa sitä myös.
”Ei! Tuota et saa tehdä!” Kagome tarrasi tämän käteen viime hetkellä, yrittäen vetää sitä pois Inuyashan ulottuvilta, mutta vetäenkin vahingossa koko potilaan lähemmäksi itseään.
Selkeästi en... Inuyasha mietti katsoen heidän käsiään, sitten Kagomea, kieli jo hieman suustaan ulkona.
”Suuhun sitä ei saa joutua, tuskin maistuisikaan kovin hyvältä...” Kagome sanoi vapauttaen sitten nopealla liikkeellä Inuyashan käden ja perääntyi posket punehtuen hieman kauemmas tästä.
Miten hän voikin näyttää välillä niin... Miksi minä punastun?? Ajatukseni harhailevat nyt aivan liikaa! Sehän on Inuyasha, herää nainen! Kagome mietti sulkien hetkeksi tiukasti silmänsä ja tuntien käsiensä hikoavan.
”Luota minuun nyt vain. Käänny”, Kagome käski taas, jotta välttyisi Inuyashan katseelta.
Mitä juuri - tapahtui? Inuyasha mietti, Kagomen ilmeen jotenkin jääden häiritsemään häntä. Tämä nyökkäsi hitaasti ja käänsi selkänsä jokseenkin vastahakoisesti. Hän nappasi Kagomen tyynyn syliinsä ja antoi hieman jännittyneenä tälle luvan levittää geeliksi kutsuttua ainetta selkäänsä.
Kagome ryhtyi jälleen töihin, Inuyashan pysytellessä hiljaa. Toivottavasti tästä on sinulle apua... Hän mietti katsellen mustelmia, geelin viilentäessä tämän sormenpäitä. Hänestä oli salaa hauska seurata Inuyashaa, kun tämä yritti kiemurrellen ymmärtää, mitä tunsi kehossaan sillä hetkellä, geelin alkaessa reagoida pikkuhiljaa siellä täällä tämän iholla.
Tämä tuntuu jotenkin erikoisemmalta, kuin aiemmin. Kuin hänen kosketuksensa polttaisi... Mutta se ei kuitenkaan satu, vaan päinvastoin. Jännä tunne... Inuyasha mietti tuijotellen edessään seinällä roikkuvaa korkkitaulua.
”Valmista tuli”, Kagome tokaisi sulkiessaan tuubin.
Ai... Nyt jo? Inuyasha huomasi miettivänsä.
”Ihme myrkkyä... Se - sehän auttaa”, tämä sanoi hetken päästä, kurkistaen helpottuneen näköisenä olkansa yli.
Jostain syystä Kagome tunsi jälleen punastuvansa. Hänestä tuntui hyvältä auttaa, ja se että Inuyasha antoi auttaa, tuntui hänestä siltä, että suunta oli oikea.
”Ole hyvä vain... Älä silti rehki sen kanssa nyt liikaa. Anna sille aikaa parantua”, Kagome neuvoi noustessaan sängyltä, Inuyashan pukiessa vaaleaa paitaa ylleen.
”Keh, täytyy sitten toivoa, ettei tule yllätyksiä vastaan kotimatkalla. Et - lähtisi jo mukaan?” Inuyasha huikkaa vielä ikkunalaudalta napattuaan Tessaigan lattialta, vaikka tietää kyllä jo vastauksen.
”En vielä, täytyy pakata ja -”
”No, kunhan palaat pian!”
Kagome katsoi Inuyashan loikkaavan näkymättömiin. Ja hän on jälleen poissa... No, pistetään töpinäksi sitten! Hän päätti käydä vielä kylvyssä ja pakkasi sitten keltaisen reppunsa. Reppu tuli vähän liian painavaksi koulukirjoista ja muusta tarpeellisesta, kuten tavallista. Hän ehti nopeasti sanoa heipat vaarille ja äidilleen, ennen kuin astui ulos ovesta, törmäten Sotaan.
”Hei sitten, Sota”, Kagome huikkasi tälle pysähtymättä.
”Sisko, eikö tavaraa ole liikaa? Olet taas lähdössä?” tämä kysyi, nähden siskonsa painavat kantamukset.
”Tyttö ei voi matkata tyhjin käsin. Ikinä ei tiedä mitä siellä tarvitsee”, tämä perusteli.
”Ahaa, näinkin jo muuten -”
*RYSKIS*
”...Inuyashan”, Sota jatkoi, kuin taivaalta tipahtavan Inuyashan keskeytettyä.
”Mitä teet siinä??” Kagome henkäisee säikähdyksissään, hopeatukan rysähtäessä hänen reppunsa päälle.
”Pöljä...” Inuyasha sanoi, nappasi Kagomen repun olalleen ja suuntasi pyhäkköön.
”Mentiin jo!” Inuyasha sanoi tomerana, mutta pysähtyikin äkisti kääntyen vielä Kagomen puoleen.
”Oi - et sattunut pakkaamaan sitä myrkkyä -”
”Ai sitä, mukana on”, Kagome hymyili tälle taputtaen reppua, tietäen matkaseuralaisensa puhuvan kylmägeelistä ja tämä nyökkäsi myös hymyillen.
Ainakin hän odotti, mutta täälläkö...? Hän tosiaan kantaa repun... Selkäkin näyttäisi voivan paremmin. Kagome mietti tyytyväisenä, seuraten tätä uuteen seikkailuun, unohtaen hetkeksi kaiken muun.
Hän vihdoin alkoi luottaa minuun, edes vähän... Hän miettii nostaen teemukin huulilleen muistellen, miten alku oli niin hankalaa Inuyashan kanssa, mutta miten hän päätti kuitenkin olla luovuttamatta tämän suhteen. Tapahtui mitä tahansa. Miten hän kykeni siihen, hän ei oikein tiedä itsekään. Kuinka kauan ihminen voikaan ikävöidä? Lopun elämän, vai tottuuko siihen jotenkin? Vielä en ainakaan ole tottunut, jos ikinä edes totun... Kagome tuijottaa tyhjän mukin pohjaa mietteissään.
Kagome miettii sitä, miten tällä paloi hermot Inuyashan ylitsevuotavaan mustasukkaisuuteen Kogan vuoksi, kestettyään sitä kuitenkin yleensä jotenkin heidän yhteentörmäyksiensä aikana. Olihan se tavallaan suloista olla minusta mustasukkainen, mutta... Olinko hänelle silti itsestäänselvyys? Siltä se vain välillä tuntui... Hän kun juoksi heti Kikyon luokse, jos haistoi tämän jossain lähellä - minun muuttuessani hänelle silloin ilmaksi. Kunnes tätä ei hetkeen näkynyt. Vai kuvittelinko minä vain? Mutta jopa Koga huomasi sen ja senkin, miltä se minusta tuntui... Ja Inuyasha vain ihmetteli, jos olin jotenkin kireänä niinä aikoina.
En mahtanut itselleni mitään... Ja kun joku näytti vähänkin kiinnostumisen merkkejä minua kohtaan, hän veti pultit, vaikka minä en tehnyt mitään. Kuin olisin ollut vain hänen omaisuuttaan. En ole mikään räsynukke, jolla leikitään, kun huvittaa! Sinä senkin - itsekäs...! Ähh... Mutta minkä hänkään itselleen mahtoi, sellainen hän on; yrittää aina pelastaa kaikki, vaikka se olisi kuinka mahdotonta. Kagome miettii alakuloisesti tuntien pulssinsa kohoavan, mutta saa itsensä rauhoiteltua.
Lopulta häneltä pinna vain napsahti katki poikki, eikä tämä voinut olla räjähtämättä päin Inuyashan naamaa, että lakkaa pitämästä häntä itsestäänselvyytenä. Ja että tämä katosi aina omaan pikku maailmaansa kuullessaan Kikyosta. Inuyasha ei huomannut vaaran merkkejä ilmassa vängätessään aiheesta ja Kagome suuttui käyttäen istu-käskyä tähän useamman kerran. Mutta asian sanominen ääneen tuntui puhdistavan ilmaa - ainakin lyhyeksi hetkeksi.
Kagomen sydän taisi kuitenkin särkyä totaalisesti jo ennen sitä, löytäessään Inuyashan ja Kikyon yhdessä metsästä, tietäen Inuyashan tehneen valintansa - ja se ei ollut Kagome. Tämän ollessa valmis sanomaan hyvästit, keskittyäkseen suojelemaan Kikyota. Hän ei ollut itse kuitenkaan valmis kuulemaan sitä vielä, vaan lähti takaisin omaan aikaansa. Kagome tajusi silloin, miksi ei voinut antaa vain olla; palauttaisi Shikonin sirpaleet ja palaisi kotiin, lopullisesti. Hän tajusi lopulta, että rakastaa Inuyashaa.
En tavannut häntä sattumalta. En olisi voinut hylätä häntä, en vaikka oma sydämeni tuntisi miten monta puukon iskua tahansa... Kagome miettii, kunnes peittää äkkiä suunsa kädellään ja romahtaa lähes äänettömään itkuun. Miksi sydän muistaa sen tutun kivun vieläkin samalla tavalla, yhä uudestaan ja uudestaan? Senkö vuoksi sydämeni tuntuu olevan vähän kallellaan? Se ei vain kai ole unohtanut vieläkään...
Kagome laskee tyhjän mukin maahan ja laittaa penkille makuulle. Hän ristii kätensä vatsalleen yrittääkseen rauhoittua. Se kaikki on mennyttä ja takana päin, on ollut jo kauan aikaa. Olisi jo vihdoin hyvä aika unohtaa kaikki paha... Hän katselee puun latvoja ja koittaa saada ajatuksensa positiivisempaan suuntaan.
...Jatkuu...
A/N: Sellainen jatko, kiva jos lukaisit! Kagome ja Inuyasha jakoivat muistonsa, kumpikin omassa mielessään, omassa ajassaan. Siksi muisto kohdassa on näkökulmia molempien osalta. Selvennyksenä vain tämä. :)
Larjus:
Voi hyvinkin olla, että lukijoita on enemmän kuin luuleekaan, kaikki kun eivät tuppaa jättämään kommentteja (mikä on kyllä sääli). Ja on niitäkin, jotka lukevat ficejä ilman profiilia (jolloin he eivät edes voi kommentoida). Kiva että minun höpinäni ilahduttavat ^^
Suloinen kohtaus tuo, missä Kagome hoitaa Inuyashan selkää. Sarjassakin mua on aina viehättänyt se, miten Inuyasha suhtautuu nykymaailman eri keksintöihin ja kommervenkkeihin, ja tuo kylmägeelijuttu sopi siinäkin mielessä hyvin. Niissä on kyllä aika tujut hajut, voin kuvitella, miten herkkänenäinen Inuyasha ei siksi olekaan alkuun kovin innoissaan :D
Oli kiva myös lukea vähän Inuyashankin ajatuksia ja tuntemuksia, niitä kun ei canonissakaan kovin isolla kauhalla jaettu.
--- Lainaus ---En tavannut häntä sattumalta.
--- Lainaus päättyy ---
Ei tavannut ei, joten voitaisko mekin nyt jo tavata Inuyasha tässä ficissäkin ihan kunnolla? Pls? 🥺 I miss him.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta