Fruits Basket: Posliinivativapaus K-11 (Yuki)

[Violetu]

Title: Posliinivativapaus
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: Fruits Basket
Ikäraja: K-11
Genre: Hurt/comfort (canon-AU?)
Varoitukset: Alaikäisen itsetuhoisuus
Hahmot: Yuki, Hatsuharu
Osallistuu 12+virkettä XVI -haasteeseen.

Summary: Vesi tuntui joka aamu vapautukselta, kun Yuki upotti kasvonsa Akiton huoneeseen tuotuun posliiniseen pesuvatiin.


A/N: Sijoittuu aikaan, jolloin Yukia pidettiin Akiton huoneessa. Yuki on tässä siis vielä lapsi/esiteini (en muista ihan tarkkaan, mihin Yukin "vankeus" canonissa sijoittui, mutta tämä tapahtuu ennen (spoilaa niitä, jotka etenevät 2019 animen tahtiin)

Spoiler: näytä

sitä tapausta, jossa Yuki karkaa ja auttaa Toorua löytämään kotiin

.



***


Posliinivativapaus




Vesi tuntui joka aamu vapautukselta, kun Yuki upotti kasvonsa Akiton huoneeseen tuotuun posliiniseen pesuvatiin.
Kuinka helppoa olisikaan pysyä veden alla niin kauan, ettei tarvitsisi enää kuunnella muita, ajatella.
Joskus Yuki onnistui pidättämään hengitystään niin pitkään, että valkea sumu levisi silmien reunoille.

Talvi hiipi keuhkoihin, ja hetkeksi hänet valtasi huojennus, keveys, mutta sitten hänen oli aina pakko nostaa kasvonsa vedestä, hengittää.

Hänen hyödytön, uppiniskainen ruumiinsa ei suostunut tekemään itselleen vahinkoa, vaikka pää kiljui vapautusta tästä kaikesta.
Yuki tiesi olevansa jotenkin rikkinäinen, miksi hänen vanhempansa muuten olisivat hylänneet hänet tänne, yhtä hauraan ja hajoavaisen Akiton leluksi?

Jossain huoneen ulkopuolella kolahti, ja Yuki säpsähti kauemmas pesuvadista pyyhkien kiireesti kasvojaan kuivemmiksi.
Ei kai Akito voinut vielä tulla takaisin?
Vain ani harvoin huoneessa kävi kukaan muu kuin Akito tai perheen lääkäri, ja juuri nyt Akito oli terveystarkastuksessa. 
Ehkä äiti tai isä oli viimein tullut hakemaan hänet pois?

He hakevat minut ehkä sitten, kun minusta on enää haiseva raato jäljellä, Yuki ajatteli.

Hän ei nähnyt tulevaisuudessa toivoa, valoisin visio oli onnistua joku kaunis aamu pesuvadin kanssa.
 
Kalpea varjo lankesi ulkoa paperioven läpi huoneeseen, ja Yuki vetäytyi nurkkaan käpertyen pieneksi ja sulkien silmänsä.

Seuraava tunne oli lempeä ilmavirta, kuin höyhenen kosketus poskella, ja hiukan epäröiden Yuki avasi silmänsä sirrilleen.

”Tule, aika on kortilla”, Hatsuharu istui hänen vieressään ja nyki Yukin paidan leveää hihaa kärsimättömästi.
Yukin sydämessä läikähti, mutta hän ei aivan uskaltanut hymyillä Harulle.

Poika saattoi olla Yukin harhakuvitelmaa aivan niin kuin kissa, jonka hän oli yksi päivä luullut nähneensä oven ulkopuolella.
Harhojen määrä oli hiljalleen lisääntynyt, Yuki ei aina ollut edes varma, löikö Akito todella häntä, ennen kuin hän löysi mustelmat.

Ulkona avautuva sininen taivas tuntui yhtä epätodelliselta kuin Harun lämmin käsi hänen omassaan.
Ajatella, että ulkopuolella ihmiset saattoivat huolettomina leikkiä hippaa, siemailla appelsiinimehua, tai vaikka vain itkeä pelkäämättä, että joku sulkisi heidät pimeään huoneeseen ihan vain, koska ei pitänyt tavasta, jolla he asioita tekivät.

Yuki oli ollut pimeässä niin pitkään, että taivaalla olisi voinut auringon sijaan helottaa yhtä hyvin kirkas täysikuu.
Haru leikitteli hellästi yhdellä Yukin hopeisista hiussuortuvista, ja Yukista tuntui, että hän hengitti ensimmäistä kertaa vuosiin.

[Kaatosade]

Yukin ja Akiton välinen suhde on kyllä niin kipeä, että hyvin voi nähdä mielessään tällaisen skenaarion henkisestä hajoamisesta. Kun sitä on niin lopussa, että pesuvatiin hukuttautuminen alkaa tuntua houkuttelevalta ajatukselta. Eikä ne Yukin vanhemmatkaan varsinaisesti asiaa auta.

Harhojen määrä oli hiljalleen lisääntynyt, Yuki ei aina ollut edes varma, löikö Akito todella häntä, ennen kuin hän löysi mustelmat.

Huh, tämä oli pysäyttävä ja sydäntä särkevä kohta. Ihana Haru, kun ilmestyi pelastamaan. <3

Tykkäsin siis, vaikka angstinen olikin, niin joskus sellainen sattuu fiilikseen todella hyvin. Kiitoksia. <3

[Violetu]

Kiitos kommentista, Kaatosade ^^
Kiva, että tykkäsit. Yukin suhde Akitoon on kyllä ehtymätön angstikaivo (tosin niin on kyllä oikeastaan koko Fruits Basket, näennäisestä kepeydestään huolimatta😅).
Haru on kyllä <3 miksi kaikki sanoo Yukia prinssiksi, kun Haruhan se selvästi on paitsi ehkä Haru on ennemminkin ritari...

[Okakettu]

Moikka kommenttiarpajaisista! Muistelin, että olet kirjoittanut ficcejä Furubasta, joten ehdottomasti halusin valita jonkin niistä kommentoitavaksi.

Voi Yuki. 😭 Muistan yhä tosi hyvin, miten paljon hänen taustarinansa minua aikoinaan hätkähdytti, kun sen mangasta luin, ja tämä palautti mieleen niitä samoja tuntemuksia. Yukin mielenmaisema on vankeuden aikana niin synkeä ja lohduton, että on surullisen helppoa kuvitella hänen käyneen läpi tällaisia ajatuksia. Minua kosketti erityisesti kohta, jossa Yuki syyttää kehoaan uppiniskaiseksi ja hyödyttömäksi, kun se ei suostu tekemään vahinkoa itselleen. Siinä näkyy vahvasti se, miten hän kokee mielensä jo luovuttaneen, mutta silti jokin hänessä ei suostu antamaan vielä periksi, ja on kammottavaa, että hän pitää sitä huonona asiana. Olit myös kuvannut Yukin elinpiirin pienuutta ja sulkeutuneisuutta hyvin; pienikin kolahdus saa hänet hätkähtämään ja pelkäämään Akiton paluuta. Minunkin pitää nostaa esiin tämä lainaus, se oli todellakin pysäyttävä:Harhojen määrä oli hiljalleen lisääntynyt, Yuki ei aina ollut edes varma, löikö Akito todella häntä, ennen kuin hän löysi mustelmat.

En yleensä lue ihan näin synkkää angstia, mutta uskaltauduin valitsemaan tämän alkutietojen Hatsuharu-maininnan vuoksi,. Olikin todella ilahduttavaa huomata, että hänen hahmonsa kautta tässä on mukana Yukille myös toivon pilkahdus. Hatsuharu on ehdottomasti ritari, sanoisin. ♥ Tykkäsin paljon hänen "aika on kortilla" -repliikistään, se kuulosti minulta juuri sellaiselta, jonka hän voisi mangan suomennoksessa sanoa. Myös hänen kärsimättömyytensä oli sympaattista, vaikkakin sydämeni vähän särkyi, kun Yuki ei uskaltanut siltikään hymyillä hänelle.

Ajatella, että ulkopuolella ihmiset saattoivat huolettomina leikkiä hippaa, siemailla appelsiinimehua, tai vaikka vain itkeä pelkäämättä, että joku sulkisi heidät pimeään huoneeseen ihan vain, koska ei pitänyt tavasta, jolla he asioita tekivät.

Kaikessa surullisuudessaan tämä tiivisti minusta hienosti Yukin tilanteen. Lopetuslause oli kuitenkin ihanan lohdullinen, ja muistutti ylipäätään siitä, että Yukin tarina tulee jatkumaan toiveikkaampana, vaikka se pitkä ja vaikea prosessi onkin. Pitää myös sanoa, että olipas tämä hieno 12+virkettä -haasteen toteutus - en olisi ilman alkutietoja edes tullut ajatelleeksi, että tämä siihen osallistuu, kaikki sanat sopivat mukaan sen verran hyvin. Kiitos paljon lukukokemuksesta!

[Maissinaksu]

Ai että minä niin pidän hurt/comfortista ja synkistelystä, jossa kuitenkin on toiveikas loppu. 😍🖤 Fruits Basketkin pitää sisällään niin paljon sekä hienovaraista että selkeää angstia, joka saa sielun särkymään positiivisesti. Onneksi Haru on pelastava enkeli ja haluaa, että Yukilla on asiat paremmin. ❤️ Haluaisinpa niin kovin spin offin, joka kävisi läpi Yukin ja Harun välejä perusteellisesti, se kaksikko kun vain on niin reppana ja ihastuttava. 🥺

Harhojen määrä oli hiljalleen lisääntynyt, Yuki ei aina ollut edes varma, löikö Akito todella häntä, ennen kuin hän löysi mustelmat.

Komppaan toisia ja poimin minäkin tämän pätkän, koska äääää niin hyvä. 😭🖤 Yuki angst mind break -meno nykii niin hyvin oikeista naruista ja yhyy, kun kyse on vielä niin nuoresta raasusta. Aivan ihanaa, että pelastus tapahtui viime hetkillä ja uusi elämä Shiguren talolla voi alkaa. ❤️

- Mai

[Lusikkasirri]

Tämä oli surullinen ja kaunis. Suoraan syvään päätyyn kaikessa Yuki-angstissa. Kuvailen Fruits Baskettia usein siten, että kun katsot sitä, saat tuntea kaikki tunteet. Ja juuri siksi se onkin niin hyvä. Onnistuit tosiaan kuvailemaan hyvin ensin epätoivon, pelon, mielen hajoamisen ja sitten epäuskon, helpotuksen, paranemisen alun. Kiitos tästä!