Kirjoittaja Aihe: Haikyuu!!: Ei sen määrää määrää etäisyys, S, IwaOi  (Luettu 830 kertaa)

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 719
Kirjoittaja: Hallahäive

Ikäraja: S

Fandom: Haikyuu!!

Paritus: Iwaizumi Hajime/ Oikawa Tooru

Genre: Hurt/Comfort, Draama

Disclaimer: En omista poikia, he kuuluvat Haruichi Furudatelle, minä ainoastaan leikin.

Spoilerivaroitus: Mangaspoileri joukossa, edetkää varoen

Summary: Muuttopäivä koittaa viikkoa ennen lukukauden alkua. Iwaizumi teippaa kiinni ruskeita pahvilaatikoita ja katsoo, kuinka Oikawa kirjoittaa niiden kylkeen terävin vedoin: särkyvää.


A/N: Ensimmäinen pidempi tekstini tässä fandomissa, jee. Niin siis mulla saattaa mahdollisesti olla tunteita siitä, miten nää kaksi on kohta kaukosuhteessa. Varsinkin sen viimeisen ottelun jälkeen. Ja siksi sitten syntyi tällainen puoliksi tajunnanvirtateksti, jossa hahmot vähän tekivät mitä tykkäsivät, muttei toivottavasti pahalla tapaa. Mulla oli muuten kamalia vaikeuksia päättää käytänkö suku- vai etunimiä, mutta päädyin sitten tällaiseen ratkaisuun tällä kertaa :) Olisi kiva kuulla, mitä piditte.



Ei sen määrää määrää etäisyys


Muuttopäivä koittaa viikkoa ennen lukukauden alkua. Iwaizumi teippaa kiinni ruskeita pahvilaatikoita ja katsoo, kuinka Oikawa kirjoittaa niiden kylkeen terävin vedoin: särkyvää. Pilvet roikkuvat yllä sateesta raskaina, mutta eivät vielä luovuta taakkaansa. Säätiedotteessa luvattiin aamulla ukkosta. Hiki kostuttaa Iwaizumin niskan ja hän nykäisee kauluksen irti ihostaan huokauksen kera, ennen kuin nostaa ensimmäisen laatikon syliinsä portailta ja kantaa sen autoon. Oikawa jatkaa vieressä rupatteluaan, eikä tee elettäkään auttaakseen kantamisessa. Iwaizumi ei tiedä mitä oli tältä odottanutkaan.

”—ja Aoi-chan kertoi, ettei hänen asuntolaansa huolita lemmikkejä, ei edes karvattomia, mikä tietenkin oli takaisku—”

Oikawa on tulostaan saakka puhunut puhumistaan, mutta vaikuttaa tosiasiassa sanoneen hyvin vähän mitään tärkeää. Se on vähän kuin kuuntelisi radiota, joka särähtää aina parin sekunnin välein niin, että sanomasta on mahdoton saada selkoa. Kuin Oikawan signaali olisi juuttunut kahden taajuuden väliin. Iwaizumi ei oikein osaa reagoida tilanteeseen. Hän on vuosikaudet puhunut sulavaa Oikawa Toorua, mutta nyt jo parin viikon ajan on tuntunut siltä, että tuttu kieli on vaihtunut vieraaksi slangiksi täynnä tyhjiä täytesanoja. Ajatus on häiritsevä.

”Hei, voisitko liikuttaa välillä muutakin kuin huuliasi”, Iwaizumi tyytyy murisemaan. Oikawa mutristaa suutaan tullessaan keskeytetyksi.

”Mutta Iwa-chan, miksi tuollainen luolamies tarvitsisi kantoapua? Alatko tulla vanhaksi?”

Iwaizumi mulkaisee häntä mahdollisimman myrkyllisesti, ja Oikawa irvistää noustessaan ylös. Iwaizumi työntää Oikawan käsiin yhden laatikoista. Se on pienempi kuin hänen itse kantamansa, mutta tietenkin aivan vahingossa.

He hoitavat viimeisetkin tavarat autoon. Jäljellä on vielä kaksi tuntia ennen kuin Iwaizumin äiti lähtee ajamaan hänet kohti uutta asuntolaa ja niinpä he suuntaavat Iwaizumin huoneeseen. Se näyttää jotenkin suuremmalta ilman työpöydän peittäneitä papereita ja figuureja. Seinälle on jäänyt vielä muutama juliste odottamaan hänen lomalle paluutaan. Yksi niistä on Oikawan antama joukkuekuva seitsemän vuoden takaisesta lentopallon maajoukkueesta. Iwaizumi muistaa, kuinka Oikawan kasvot olivat sädehtineet sinä päivänä kun tämä oli tuonut sen. Minulla on samanlainen! Pyysin äitiä ostamaan sen meille molemmille, koska joku päivä minä ja Iwa-chan ollaan molemmat siinä joukkueessa, joten se on ihan kuin katsoisi tulevaisuuteen!

Oikawa seuraa hänen katsettaan vaitonaisesti. Näyttää siltä, että puhetulva oli huuhtoutunut ulkona alkaneen sateen alle. Iwaizumi istuu hänen viereensä sängylle. Hetken he vain ovat, hengittävät samaa tahtia, ja sitten Oikawa rikkoo hiljaisuuden vaatimalla selfietä.

”Muuttosi kunniaksi, Iwa-chan”, Oikawa sanoo ja heittää käsivartensa hänen olkansa ylle. ”Hymyä.”

Iwaizumi katsoo Oikawan tähtitarroin koristellun puhelimen kameraan leikillisen ärtyneesti. Oikawa kaivaa kyynärpäänsä hänen kylkeensä. Se ei enää ole yhtä terävä kuin heidän ollessaan kymmenen, mutta välittää viestin yhä tehokkaasti. 

”Pilaat koko kuvan”, Oikawa nurisee. ”Hymyile nyt.”

Iwaizumi antaa suupieltensä kaartua hivenen ja Oikawa väläyttää kameralle voitonmerkin. Se on hänestä yhtä lailla ärsyttävää kuin myös vastahakoisen hellyttävää, aivan kuten useimmat Oikawan maneereista. Hymy alkaa nykiä aidosti kasvoja Oikawan lepuuttaessa päätään hänen olkapäätään vasten ja näperrellessään kuvan kanssa. Hänen hiuksensa tuoksuvat lievästi vaniljalle.

#kaunotarjahirviö, #muuttopäivä, Iwaizumi lukee ruudulta ja tuhahtaa. Mattsun ehtii tykkäämään kuvasta ensimmäisenä ja kommentoi jotakin hääkuvan odottelusta. Iwaizumi kääntää katseensa ennen kuin joutuu näkemään Oikawan epäilemättä makeilevan ja hymiöihin hukkuvan vastauksen. Ainakin Oikawa käyttäytyy taas itsensä lailla.

”Miten oma pakkaamisesi edistyy?” Iwaizumi kysyy. Ulkona jyrähtää ja hän rientää sulkemaan ikkunan.

Oikawa kohauttaa hartioitaan katse yhä kännykässään. ”Minulla on vielä aikaa. Kaksi päivää.”

”Älä jätä sitä viime tinkaan. Minä en ole kuuntelemassa vinkumistasi jos jätät”, Iwaizumi sanoo ja katuu sitä samoin tein. Oikawa jähmettyy, hymyilee kireästi.

”Etpä niin”, hän sanoo. ”Iwa-chan on niin nopea liikkeissään nykyään.”

”Oikawa—”

”Onneksi saat aloittaa lukukautesi rauhassa minun vinkumisiltani”, Oikawa jatkaa. Hänen silmissään välkkyy jokin vaarallinen ja terävä. Iwaizumi tuntee tämän sahalaitaisen version ystävästään jo vuosien takaa. Hän on nähnyt sen leikkaavan auki paksujakin nahkoja, eikä aio jäädä siihen itse kiinni.

”Hyvä niin”, Iwaizumi yrittää vielä tavoitella heidän normaalia aaltopituuttaan, sitä jolla piikittely on vain harmitonta rutiinia. Se on selvästi harha-askel. Oikawa puristaa kätensä nyrkkiin ja nousee seisomaan.

”Minun taitaa olla aika lähteä tieltäsi”, hän sanoo pingottuneen hymyn kera. ”Olen selvästi häiriöksi tällaisena tärkeänä päivänä.”

”Älä viitsi olla tuollainen tänään.”

”Millainen?” Oikawa kysyy petollisen kepeällä äänellä.

”Me olemme puhuneet tästä jo. Tämä ei muuta mitään”, Iwaizumi sanoo.

Oikawan naurahdus on kuin lasinsirpale. Sen helähdys viiltää ja kirpaisee iholla, saa hänet sävähtämään.

”Et usko tuota itsekään”, Oikawa sanoo. Hän kohtaa Iwaizumin silmästä silmään ja tuntuu siltä, että heidän väliinsä on jo heitetty verkko, jonka väärällä puolella Iwaizumi seisoo ennen ensimmäistäkään yliopistotason ottelua. 

”Meillä on skype, sinä tekstaat minulle jo muutenkin kymmenen kertaa päivässä ja välimatkaa on junalla vain tunti. Voidaan nähdä vaikka joka viikonloppu”, Iwaizumi toistaa jo tutuksi käyneen mantran. Sen saman, jolta hän olisi halunnut sinä päivänä välttyä. Sen saman, jota Oikawa itse oli hänelle tolkuttanut heidän valmistumisestaan saakka.

”Tai sitten voidaan vain unohtaa kokonaan”, Oikawa sanoo näennäisen kevyesti.

”Sitäkö sinä sitten haluat?” Iwaizumi kysyy.

Oikawa puree huultaan ja Iwaizumi näkee kuinka jokin hänen haastavuudessaan säröilee.

”Sitäkö sinä haluat, Oikawa?” Iwaizumi painostaa. Hänellä on yhtäkkiä kylmä. Huoneen seinät eivät voi mitään sisällä riehuville myrskyille.

”Tässä ei ole kyse siitä mitä minä tahdon”, Oikawa ärähtää viimein. ”Siitä ei ole ollut kyse siitä saakka kun sinä sait sen kirotun hyväksymiskirjeen.”

”Sinä tiesit, että minä hain sinne. Tiesit, että se oli ykkösvalintani. Helvetti, sinä kannustit minua hakemaan! Sinä sanoit, että siellä on hyvä joukkue ja olit iloinen kun minut otettiin sisään.”

”Mitä muutakaan minä olisin voinut tehdä? Valehtelin!” Oikawa kivahtaa. Hänen kasvonsa vääristyvät. Sitä ei ehkä odottaisi, mutta Oikawa on ruma itkijä. Hänen kasvonsa tulevat täyteen punaisia läikkiä ja räkää valuu vuolaasti leukaa kohden. Iwaizumin omat leukapielet kiristyvät.

”Miksi?” Iwaizumi kysyy. ”Miksi, sinä hiton ääliö—”

Miksi sinä et kertonut tästä aiemmin, miksi sinun pitää aina tehdä näin, mikset koskaan halua puhua mistään tärkeästä, miksi et tehnyt näin kun Hanamaki lähti, miksi juuri tänään

”Koska sinä olisit lähtenyt kuitenkin”, Oikawa sanoo.

Mitä siihen voi enää vastata? He kumpikin tuntevat toisensa niin läpikotaisin, ovat jakaneet niin monta tuntia ja ajatusta, että kieltäminen aiheuttaisi vain enemmän haavoja. Iwaizumi istuu takaisin sängynlaidalle ja puristaa sormensa päiväpeitteen ympärille. Ulkona sade rapisee yhä ikkunaa vasten.

”Koska sen piti olla sinun typerä valintasi”, Oikawa jatkaa. ”Koska halusin, ettei mikään muuttuisi ennen kuin sen olisi pakko. Koska en halunnut olla enempää vaivaksi tai hidastaa sinua tai saada sinua katumaan mitään. Koska olisit ehkä säälinyt minua. Mitä hittoa sillä on väliä? Sinä lähdet.”

Oikawan poskipäät ovat märät. Hän näyttää lähes samalta kuin silloin joskus, kun Iwaizumi oli noutanut hänet tyhjästä liikuntasalista kammottavalla tavalla pieleen menneen hyppysyötön jälkeen.

”Ja mitä”, Iwaizumi kysyy hiljaa, ”sinä kuvittelet tapahtuvan sitten kun olen lähtenyt?”

Oikawa pudistaa päätään. ”Eikö se ole itsestään selvää?”

Ja äkkiä hän ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa.

sitten voidaan unohtaa kokonaan

koska en halunnut olla enempää vaivaksi tai hidastaa sinua tai saada sinua katumaan mitään


”Tooru. Sinä et ole tyhmä.”

Oikawa kohottaa punoittavia kulmiaan selvästi hämmentyneenä keskustelun uudesta suuntauksesta. Iwaizumi ei ole koskaan ole ollut hyvä sanojen kanssa, mutta kuten todettua, hän on vuosikaudet harjaantunut puhumaan parhaan ystävänsä kieltä kentällä ja sen ulkopuolella. Oikawan vuoksi hän yrittää. Hän nykäisee tämän istumaan viereensä.

”Et ole tyhmä ja niinpä sinun on parasta ymmärtää, että sinä olet ehkä se viimeinen ihminen, jonka minä unohtaisin. Saati sitten muutaman kilometrin takia.”

Iwaizumi hieraisee niskaansa, miettii mitä kaikkea tekeekään Oikawan takia.

”Tiedätkö sinä miksi tämä yliopisto oli minun ykkösvalintani? Okei, kurssini tason takia, etäisyydenkin, mutta muuten? Se oli siksi, että siellä on tarpeeksi hyvä tiimi, jotta voin varmasti pelata sinun kanssasi samalla kentällä.”

”Iwa-chan…”

”Ihan vain tiedoksesi, että niin rasittava kuin oletkin… olet minulle paljon muutakin. Ja noh, ihan kuin minä muka voisin haluta sinusta eroon. Jos olisin halunnut, niin en olisi viettänyt yli puolta elämästäni kanssasi.”

Oikawa päästää tukkoisen äännähdyksen. Hän hieroo vielä hieman silmiään, ja Iwaizumi odottaa.

”Joten”, Oikawa aloittaa hieman käheästi, ”Oliko tämä kosinta, Iwa-chan?”

Iwaizumi työntää Oikawan lattialle. Tämä henkäisee loukkaantuneesti, katsoo ylös käsi rintaansa vasten.

”Ei.”

”Iwa-chan haluaa ikuisuuden Oikawa-sanin kanssa”, Oikawa sanoo ja räpyttelee yhä kosteita ripsiään.

”Älä puhu itsestäsi kolmannessa persoonassa, se on kuvottavaa”, Iwaizumi toteaa. Hän ei kuitenkaan kiistä väitettä täysin. Koska, ehkä vielä. No, todellakin hypoteettisesti, ehkä vielä. Aivan liian aikaista ajatellakaan.

Iwaizumi auttaa Oikawan ylös. Tämän sormet ovat lämpimät ja karheat sormenpäistä. Menee kauan ennen kuin hän päästää niistä irti. Sitä Oikawa ei kommentoi, ainoastaan puristaa takaisin.
« Viimeksi muokattu: 04.08.2016 14:51:39 kirjoittanut Hallahäive »
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • monokkeli huurussa
Tämäpäs osui nyt sopivaan saumaan; jostain tempaisin innostusta jatkaa pitkään kesken ollutta Haikyuun katselua, joten oli hurjan mukavaa saada fandomista ficciä luettavaksi.

Otsikko oli kiva ja jotenkin sellainen "maisteltava", ja pidin tekstin tunnelmasta muutenkin. Oli sellaista vähän haikeaa, muttei kuitenkaan lopulta varsinaisesti surullista, ja rivien väleissä kuulsi mukava arkinen lämpö. Ja aaahh, vaikka Oikawa nyt pienen draamapurkauksen saikin, niin tunteiden käsittely oli tässä ihanan hienovaraista, tykkäsin! Tai siis kun oli paljon tulkinnanvaraista ja sellaista vähäeleistä, ja sitten kunnon itkuparku naamanpunoituksineen tuli ihan yhtäkkiä kuten oikeassakin elämässä.

Ja lolz, se Oikawa-on-ruma-itkijä -kohta nousi kyllä lempparikseni tästä ficistä, se vaan toimi. On aina ihmeellisen viehättävää, kun sulavat ja haavoittuvuuttaan peittelevät tapaukset murtuvat totaalisesti, ja se tapahtuu uskottavasti.

Kaiken kaikkiaan siis sopivalla tavalla herkkä ja suloinenkin paketti, kiitos tästä.
sano mua rovastiks

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 719
Verinen Paronitar: Mukava, että tää osui sopivasti kohdalle ja kiva kuulla, että tunnelma upposi Oikawan parkumisien kanssakin :D Oikawa on yksi lempihahmoistani, joten sen persoonan eri ulottuvuuksilla ja heikkouksilla on hauska leikkiä. Kiitos paljon kivasta kommentistasi :)
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 472
  • ava Claire + bannu Ingrid
Ynh, mulla on ollut liikaa kiireitä kesäjuttujen kanssa, mutta onneksi nyt ehdin vähän nipistämään aikaa, jotta saan heitettyä kommentin tähän ihanaan tekstiin. Ah, olin niin iloinen, kun tajusin, että täällä oli uutta Haikyuu!!-ficciä ja vielä IwaOi-parituksella, oi että. Ja millainen teksti tää olikaan! Voi että, dem feels, vois vaan sanoa munkin ajatuksista, koska tän parin mahdollinen eroaminen kolmannen lukuvuoden lopussa on vaan erittäin nyyh.

Pojille varmasti tuleva eroaminen on erittäin vaikeaa, vaikka kumpikaan ei sitä täysin toiselle myönnäkään kuin vasta viimeisellä minuutilla, jos silloinkaan. Jätkät oli tässäkin erittäin omia itsejään, varsinkin Oikawa. Mun sydän suli totaalisesti pikku-Oikawalle, joka oli ostanut samanlaiset julisteet itselleen ja kaverilleen, superaww.

Lainaus
#kaunotarjahirviö, #muuttopäivä, Iwaizumi lukee ruudulta ja tuhahtaa. Mattsun ehtii tykkäämään kuvasta ensimmäisenä ja kommentoi jotakin hääkuvan odottelusta.
Hahahah, kiva, että muuten hiukan haikeahkon tekstin seassa oli tällaisia huumorijuttuja. Naurahdin tälle ihan kiitettävästi. ;D Mattsun taisi tietää parista ennen kuin Iwaizumi ja Oikawa itsekään... :D

Ah, tykkäsin tästä kyllä ihan kympillä. Pojat olivat ihania ja teksti oli ihana ja ihanaa, että lopussa saatiin lopulta Oikawankin suupielet kääntymään hymyyn takaisin. Kiitos tästä! <3
Hyppää lehtikasaan!

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 719
Grenade: Kiva, että tykkäsit pikku-Oikawasta, ja että huumori upposi :) Mukava myös kuulla, että pojat tuntuivat omilta itseiltään. Kiitos kommentistasi :-*
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 563
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Oon tänää taas vähän fiilistellyt IwaOita, joten niissä tunnelmissa oli hyvä jatkaa tämän ficin parissa. Nää kaks on niin mukava paritus, mä nyt oon muutenkin ihan heikkona (childhood) friends to loversiin, niin eihä sitä voi olla ku haltioissaan tätä lukiessa, vaikka olihan tässä myös sellaista kipuilun makua. Ei se helppoa ole, kun joutuu toisistaan vähän enemmän eroon, kun on niin pitkään pidetty tiiviisti yhtä. Oikawalla näyttäs olevan tunteiden piilottelua puheissaan (ehkä pientä Iwan testaamistakin), kun silleen teennäisen kevyesti puhuu unohtamisesta ja muusta. Ei selvästikään halua näyttää, miten paljon häneen sattuu :< Raukka. Mutta hyvä, että lopulta saivat puhua asiat auki ja suoraan, vaikka sekin kipeää teki. Mutta ei sitä ilmankaan oltais selvitty.

Lainaus
”Tiedätkö sinä miksi tämä yliopisto oli minun ykkösvalintani? Okei, kurssini tason takia, etäisyydenkin, mutta muuten? Se oli siksi, että siellä on tarpeeksi hyvä tiimi, jotta voin varmasti pelata sinun kanssasi samalla kentällä.”
Voi ääää ♥ Hyvä hyvä Iwa, kun sanot kaiken niin suoraan ja selkeästi kuin ne ikinä vain ovatkaan! Se sopii hänen tyyliinsäkin muutenkin. Ei ole mikään hyvä puhuja, mutta sanoo asiat sit mitään turhia kiertelemättä. Hän kuulosti tässä koko ficissä muutenkin niin itseltään (ihan niin kuin Oikawakin), olet kirjoittanut molempia hahmoja hyvin :)

Lainaus
#kaunotarjahirviö, #muuttopäivä, Iwaizumi lukee ruudulta ja tuhahtaa. Mattsun ehtii tykkäämään kuvasta ensimmäisenä ja kommentoi jotakin hääkuvan odottelusta.
Ihana kun mukana oli tällaista pientä huumoriakin! Sellainen keventää aina aiheeltaan vakavaa ja kipeääkin ficiä, ja tekee semmosen kotoisen olon :3

Lainaus
Hän ei kuitenkaan kiistä väitettä täysin. Koska, ehkä vielä. No, todellakin hypoteettisesti, ehkä vielä. Aivan liian aikaista ajatellakaan.
No awwws :3 Voi että, nyt sit tämän myötä iski tarve jollekin IwaOi-kosintaficille! (Tai vaikka kymmenelle.) Ne mun tänpäiväiset shippifiilistelyt on ollut hyvin domestic/perhepainotteisia (kiitos twitterissä näkemieni fanarttien), joten mieli on sillä tuulella jo valmiiksi :D

Tykkäsin kans maininnasta, että Oikawa on sellainen ruma itkijä :D Koska siis voi kyllä, mä niin näen sen mielessäni. (Mut Iwa rakastaa sellaisenkin Oikawan kasvoja ♥)

Kiitos tästä ficistä, tää oli ihana ♥
« Viimeksi muokattu: 08.05.2021 20:07:19 kirjoittanut Larjus »
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中