Originaalit > Pergamentinpala

Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (25. luku 27.8.)

<< < (7/7)

Kelsier:


Luku 23: Haluut jotain joka piristää


Millan herätessä oli pimeää. Hän ei heti käsittänyt, missä oli, sillä järki sanoi, että baarissa ja tuntemus, että sängyssä. Hänen sormissaan oli jotain, jonka hän koetti ravistaa pois tajutakseen vain, että ne olivat Danielin sormet, Danielin käsi. Mies istui nukahtaneena lattialla hänen sänkynsä vieressä. Millan pää tuntui edelleen sekavalta ja hän tökki Danielia saadakseen tämän havahtumaan. Kohta mies haukotteli, nousi hitaasti ja tuli istumaan hänen luokseen sängylle.

”Miten voit?” tämä kysyi silittäen Millan poskea.

Kyyneleet tulivat niin yllättäen, että Millan piti nikotella hieman. ”Mi-mitä tapahtu?”

Daniel jatkoi rauhallista silittelyään. ”Sinä menit kehnoon kuntoon. Kuin olisit ollut tuhannen tuiterissa.”

”Tyrmäystippoja”, Milla karahti hiljaa.

Ensimmäistä kertaa koko jutun aikana häntä pelotti kunnolla. Hullut nyt säikyttelivät ihmisiä jatkuvasti niin kuin Salem oli tehnyt heille, mutta tyrmäystipat edellyttivät jo suunnitelmallisuutta. Ja lisäksi ne altistavat…, Milla ei ajatellut ajatusta loppuun.

Daniel siveli hänen rystysiään. ”Sekoittavatko ne ihmisen pään? Minun piti melkein kantaa sinut taksiin, kun et voinut kävellä ilman tukea. Etkä vastaillut kysymyksiinkään.”

Milla tajusi kuin taikaiskusta mistä kuristava tunne jaloissa johtui; hänellä oli yhä eilisiltaiset housut päällään. ”Sä et riisunut mua?” hän pullautti saaden Danielin hätkähtämään.

”En minä… ei ole sopivaa auttaa naista riisuutumaan ilman hänen lupaansa.”

Milla katseli Danielin totista ilmettä ja mietti samalla, ettei mies ollut tullut edes hänen viereensä nukkumaan, vaikka se oli ihan sallittua. Hän kurottui spontaanisti halaamaan miestä. Daniel rutisti takaisin, mutta päästi pian irti.

”Voisit sä tulla viekkuun, kunhan mä ensin käyn vaihtaa vaatetta ja pesemäs meikit pois naamalta?” Milla kysyi. ”Ja tietty säkin saat käydä”, hän lisäsi huomatessaan, että myös Danielilla oli edelleen edellisiltaiset vaatteet päällään.

Mies kohautti harteitaan ja nyökkäsi. Milla kaivoi pyjamansa esiin ja sulkeutui kylpyhuoneeseen. Viileä vesi tuntui ihanalta kasvoilla. Hän harjasi hiuslakan pois tukastaan ja jätti vaatekasan mytyksi lattialle. Millan palatessa Daniel seisoskeli yöpöydän vieressä tuoremehulasi kädessään.

”Se ei ole kahvia, mutta kelpaa varmaankin”, hän sanoi laskien lasin alas.

Milla siirsi päiväpeitteen pois ja sujahti vällyjen alle. Hän viittoi Danielia, joka kiipesi toiselta puolelta hänen viereensä.

”Mistä sinä sait niitä tippoja?” Daniel kysyi, kun kumpikin oli asettunut suhteellisen mukavasti.

Millaa puistatti. ”Yks tyyppi tönäisi mua. Mä pidin koko ajan kiinni mun lasista, mut katoin hetken muualle. Sä olit sillon vessassa.” Hän hörppäsi ison kulauksen mehua.

”Hänkö laittoi ne olueesi?” Danielin näytti olevan vaikea uskoa, että niin voisi tapahtua.

”Joo niin mä luulen. Kai sullekin ruualla myrkyttäminen on tuttua?” Milla tarttui Danielin käteen peiton alla.

”Toki, sitä varten kuninkaalla on maistajat, mutta se on kuitenkin varotoimi.”

”No, tyrmäystipoil ja deittihuumeil ei oo tarkotus tappaa, vaa saada joku suostuvaisemmaks seksuaaliseen kanssakäymiseen.” Milla saattoi lähes maistaa omien sanojensa alleviivaukset.

Daniel tuijotti häntä. ”He… siis ovat valmiita makaamaan lähes tiedottoman naisen kanssa…” hän sanoi inhoten.

Milla painoi päänsä Danielin rintaa vasten. ”Nii. Mut tää kai liittyy enemmän meidän juttuun ku siihen, et joku haluis raiskata mut.” Hän toivoi teesinsä olevan totta, vaikka ei oikein tiennyt miksi se oli parempi.

”Salemin kätyrit varmaan olivat asialla, mutta minä lupaan pitää sinusta jatkossa parempaa huolta.”

Milla olisi feministisesti halunnut väittää vastaan, ettei häntä tarvinnut erityisesti suojella ja hän oli vahva nainen, mutta Daniel sanoista kuulsi sellainen kiintymys, että hänen sydämensä meni vähän sekaisin. Ehkä oli parasta vaihtaa aihetta.

”Taksikuski varmaa ihmetteli mun kuntoa.”

Daniel karautti kurkkuaan. ”Häntä kiinnosti kovasti, oletko oksentamassa penkeille. Hän välitti vain vähän siitä, minne olin sinua viemässä. Sanoin kyllä, että kotiin, mutta valehteleminen on helppoa.”

Milla oli jo myöntelemässä, kunnes tajusi, että oli yhtä todennäköistä, että kuski oli spotannut heidän sormuksensa ja tehnyt niistä päätelmiä. Daniel oli suloinen, kun ilmeisesti hänkin oli unohtanut, että he olivat naimisissa.

”Mitä?” mies kysyi katsoessaan Millan hymyyn vääntyvää suuta.

”Ei mitään, aviomies.”

Pian Danielinkin huulilla karehti. ”Ah, tosiaan.” Hän etsi Millan vasemman käden ja suukotti sormusta.

”Täst pitää varmaan kertoo Nemolle”, Milla sanoi tasattuaan hetken suukosta aiheutunutta tunnekuohua.

Daniel henkäisi syvään. ”Ymh… niin. Toisaalta en juuri nyt pidä yhtään ajatuksesta, että hän tulee näsäviisaasti selittämään, kuinka paljon tuoksun sinulta.”

Sanat kirpaisivat Millaa, vaikka hän tiesi heidän suhteensa tilan ihan hyvin. Mutta kai Daniel pystyi sentään puhtaan teoreettisesti kuvittelemaan, että he tuoksuisivat Nemon mielestä toisiltaan, koska… Mies oli huomannut hänen ilmeensä muutoksen.

”Tarkoitin, että se on meidän välisemme asia, josta hän saa luulla mitä lystää, kunhan pitää suunsa kiinni. Muistatko minkä näköinen se sinua tönäissyt tyyppi oli?”

Milla kohautti harteita sydän jälleen syrjällään. Hänen pitäisi kiertää tunteensa pienemmälle vaihteelle ennen kuin saisi halvauksen. ”Tavallisen? Sil oli sellane ruskee takki ja semipitkät hiukset. Farkut jalassa luulisin. Housut oli kummiski tummat. Mun keskittymine oli siin toisessa pöydäs eikä jossain törmäileväs ääliös.”

Daniel likisti häntä. ”Kyllä minä ymmärrän. Säikähdin vain kauheasti, kun olit yhtäkkiä ihan avuton. Se tyttö, jota seurasit muuten jäi seurueensa kanssa sinne vielä sen jälkeen, kun me lähdimme.”

Millalta pääsi suuri haukotus. ”Mä haluisin nukkuu vielä. On varmaan aika aikaista?”

”Kuuden tienoilla”, Daniel vastasi. ”Jos minäkin jään tähän. Lattia oli melko kova.”

Milla etsi nyt Danielin nimettömän ja pyöritteli sormusta kuin osoittaakseen, että miehellä oli oikein papin antama lupa ´jäädä siihen´. Tämä päästi hänet kaivautumaan omalle puolelleen ja asettui itse pitkäkseen omalleen. Kumpikin nukahti pian turhankin seikkailulliseksi muuttuneen illan uuvuttamana. Herättyään aamupäivällä he söivät yhdistetyn aamiaisen ja lounaan. Pöydässä Daniel pohti ääneen, miten he mahtaisivat saada yhteyden Nemoon. Tämän käynnit olivat sattuneet kreivin aikaan heidän kyselyhalujensa kannalta, joten kumpikaan ei ollut tajunnut tiedustella, miten he voisivat olla kontaktissa tähän päin.

”Ehkä se aistii, et jotain on sattunu? Viimeks sil oli tietty asiaakin, mut jos sen selkäpiitäki kutitteli tai jotain”, Milla esitti, vaikka se kuulosti aika kaukaa haetulta.

”Luulisin, että jos kyseessä olisi Salem itse, niin siinä tapauksessa olisit varmaan oikeassa. Mutta koska edellinenkin hiippari oli Nemon mukaan kätyri, niin kaiketi tämäkin on”, Daniel totesi kooten samalla leivälleen leikkelettä ja juustoa.

Milla kopautti munankuoren rikki lautasensa reunaan. ”Salemko sun mielestä käski antaa mulle tyrmäystippoi? Mitä se siitä hyötys, kun niihi ei edellenkään kuole?”

Daniel loi häneen turhautuneen katseen. ”Sinä itkit ja tärisit vieressäni muutama tunti sitten! Että sen hän siitä hyötyi.”

”No, en mä sen takii aio lopettaa. Nyt on jo paljo parempi ole, ku on päivä.” Millaa kohtaavat silmät muuttuivat suivaantuneiksi.

”Luuletko, että annan sinun asettaa itsesi alttiiksi enää tuolla lailla”, Daniel murahti.

Milla ei ehtinyt vastata, kun ovikello soi.

Kelsier:

24. luku: Menet tuoksusta sekaisin


Milla lampsi ovelle laiskasti. Toivottavasti Nemo oli tosiaan aistinut heidän tarpeensa. Oven takana ei ollut Nemo. Miehellä oli pitkä, tiukoille leteille vedetty musta tukka. Ja oudot liehukehousut, jotka Milla oli nähnyt aikaisemminkin.

”Salem”, hän sähähti ja yritti työntää oven kiinni miehen naamalle.

Siitä ei ollut hyötyä, Salem tuli sisään kuitenkin. ”Surkeaa.” Ääni oli pehmeää kuin samettia ja hunajamaista.

Daniel oli tullut keittiön oviaukkoon perääntyneen Millan taakse. ”Sinulla ei ole mitään asiaa tänne.”

Kapeille huulille karkasi kyllästynyt hymy. ”Mitä ajattelit tehdä minulle, Daniel-poju?”

Mies täytti koko asunnon ummehtuneella ja pelottavalla ilmapiirillä. Ja hän tietää sen itsekin, Milla ajatteli. Daniel puristeli käsiään nyrkkeihin ja murahti, muttei tehnyt mitään.

”Sitä ollaankin järkeviä. Huomaan myös, että pikku tempaukseni on tehonnut ainakin toiseen teistä.”

Milla oli iloinen, että seisoi miesten välissä, sillä hän tunsi, että Daniel olisi muuten hyökännyt päistikkaa Salemin kimppuun.

”Ei toi laittanu niitä tippoja. Se kundi oli ihan toisen näköinen”, hän sanoi katsahtaen Danieliin rauhoittavasti.

”Vähät minä siitä, että hän pani jonkun muun tekemään likaisen työn. Jos sinulle olisi tapahtunut jotain, niin hänen kätensä olisivat olleet tahratut.”

Salem haukotteli tympääntyneesti. ”Oi, nuorta lempeä. Se on aina niin kovin dramaattista. Hän on antautunut sinulle ilmeisen halukkaasti.”

”Milla ei ole antautunut minulle”, Daniel sihisi hampaidensa välistä.

”Millainen mies sinä sitten oikein olet?” Salem sanoi maiskauttaen epämiellyttävästi.

Nyt ei ollut kyse enää tuntemuksesta, sillä Daniel puhisi Millan korvan juuressa täynnä adrenaliinia, testosteronia ja mitä kaikkia hormoneja tappeluun tarvittiinkaan.

Milla korotti ääntään. ”Millä asial sä tääl oot?”

Salemin marmorinen ulkokuori ei ollut edes värähtänyt. Hän näytti välinpitämättömältä. ”Tulin katsomaan Nemon lempilapsia. Hän on naiivin kiintynyt teihin, niin kuin aina nappuloihinsa.”

”No nyt oot nähny ja voit häipyy.” Milla osoitti ovea sanojensa vakuudeksi.

Salem astui Millan eteen, mikä sai Danielien kurottamaan kätensä Millan kylkien ohi työntääkseen miestä kauemmaksi.

Salem sivalsi häntä kipeästi sormille. ”Neiti Etsivän on syytä luovuttaa. Vakuutan, että seuraavalla kerralla et selviä yhtä helposti kuin imbesillin apurini tempusta”, hän ilmoitti Danielin älähdyksestä välittämättä.

Millaakin alkoi suututtaa. ”Miten sä paskapää kehtaat tulla mun kotiin uhkaileen. Mun puolest voit painuu vaikka helvettiin, mä autan Danielia jatkossaki.”

Salemin valjuilla huulilla häivähti hymy. ”Ymmärrän kyllä, mitä Nemo näkee sinussa. Se ei estä raivaamasta sinua pois tieltä, kun tarve vaatii.”

Tämän sanottuaan mies kääntyi viuhahtaen kuin malli catwalkin päässä ja lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Milla päästi Danielin haastaan ja tämä oli tuiskahtaa nurin raivonsa jälkimainingeissa. Milla tarttui miehen olkapäähän.

”Rauhotu. Salem meni jo pois. Ei sen hakkaaminen tuusan nuuskaks auta meit yhtään, vaik mieli tekiskin.”

Daniel tuijotti häntä silmät pulppuillen. ”Sinä et auta minua enää.”

Äänen käskevyys hämmensi Millaa. ”Älä ny hulluja puhu. Tietty autan. Niihä mä just sanoin.”
 
Daniel lukitsi hänet nopealla liikkeellä käsiensä väliin. Iirikset olivat tyyntyneet luonnottomiksi. ”Kuuntele. Salem uhkasi henkeäsi. Sinun henkeäsi.” Mies veti syvään henkeään jatkaakseen.

”No, niin mut onhan Nemo…”, Milla keskeytti.

Daniel kiristi otettaan. ”Ei ole. Minä olen antanut sanani, ettet sinä joudu vaaraan. Minä selviän varmasti eteenpäin sillä, mitä olemme jo saaneet selville.”

”Kelle sä oot sellasta menny lupaamaan?”

Danielista paistoi turhautuneisuus. ”Jos en sinulle itsellesi niin vähintään Jenniinalle ja Petrukselle. Toden sanoakseni minulla ei ole harmaintakaan aavistusta tunteistani sinua kohtaan, mutta en halua sinuun missään tapauksessa sattuvan.” Mies oli niin lähellä Millan kasvoja, että hän tunsi puheen tuottaman ilmavirran.

Hän painautui leveää rintaa vasten. ”Harrastetaan seksiä.”

Daniel oli irrottautumassa kauemmaksi jo ennen kuin hän ehti lipsahduksensa loppuun.

”Milla”, ääni oli hellä… ja anova.

Millan päässä tuntui kevyeltä. Anoiko Daniel, että hän lopettaisi, etteivät he tekisi mitään tyhmää tai peruuttamatonta? Eihän häneen tuollainen tehonnut. Mies piti hänestä yhä kiinni. Milla sai loihdittua kasvoilleen heikon hymyn.

”No, kai mä saan mennä harrastaan omaa kivaa? Luoja tietää, et mä tartten sitä”, hän heitti kepeästi.

Daniel muuttui punaiseksi. ”Minä… anteeksi, että… saatat saada väärän kuvan, jos me… nyt… minun pitää miettiä”, hän soperteli päästäessään kokonaan irti.

Milla nojautui ovenkarmiin ja hengitti muutaman kerran. Järki alkoi palata pääkoppaan.
”Ehkä… jos me kumpikin otettas aikalisä. Salemin vierailu oli aika yllätys”, hän ehdotti.

Daniel nyökkäsi kiitollisen näköisenä ja karkasi saman tien olohuoneen sohvalle. Milla kävi kokoamassa herkimmät ruokatarvikkeet jääkaappiin ja meni sitten omaan makuuhuoneeseensa. Hänellä oli yhä yllään yöasunsa, ja paita ei rintaliivien puuttuessa jättänyt kiihotusta epäselväksi. Milla heittäytyi pitkälleen ja sulki silmänsä. Vieruspaikka tuoksui Danielilta. Sormet kulkivat lähes väkisin sivelemään kovettuneita nännejä. Väärinhän se tietysti oli, mutta jos tuollaisen kohtauksen jälkeen ei saanut käydä kuumana niin minkä sitten. Milla liu´utti kätensä paidan alle ja kuvitteli niiden olevan jonkun ihan muun. Huulilta pääsi kevyt huokaus. Hän ei muistanut milloin viimeksi oli kosketellut itseään tällä tavalla.

Raolleen jääneeltä ovelta kuului kevyt koputus. ”Saako tulla?”

Millan teki mieli huutaa yhtä aikaa, että et helvetissä ja totta vitussa. Suusta tuli vain äännähdys, jonka saattoi tulkita myöntymykseksi. Daniel livahti hämärään huoneeseen. Tämä oli hetken hiljaa eikä Milla uskaltanut avata silmiään. Kädet olivat yhä tiukasti rintojen päällä.

”Et sitten liioitellut itsesi koskettelun suhteen?”

Miehen ääni oli rauhallinen ja kujeileva. Milla päästi ulos pidättelemänsä henkäyksen ja laski kämmenensä takaisin sängylle. Daniel tuli istumaan hänen viereensä ja tunnusteli Millan sormenpäitä omillaan. Milla tarkkaili häntä raosta ripsiensä takaa.

”Et kai sä vaan yritä saada jotain jälkituntemuksia? Tarjous on edelleen voimassa, sä voit kokeilla itsekin.”
 
Daniel jatkoi silittelyä keskeyttämättä. ”En minä kokeile. Mutta… voiko jättää sen mahdollisuuden, että haluan kokeilla joskus… myöhemmin?”

Millan teki mieli tiuskaista, että hän halusi juuri nyt tällä sekunnilla, mutta hän ymmärsi, ettei saisi enempää. ”Näinkö lyhyes ajas ehit miettiä?” hän tyytyi murahtamaan.

Daniel huokasi ja lomitti sormensa Millan sormiin. ”Näin pitkään minulta meni tajuta, ettei tarvitse miettiä. Vaikka olemme tavanneet hyvin epäortodoksisella tavalla ja tunteneet vain lyhyen aikaa, niin minäkin olen ihastunut sinuun. Mutta haluan, että olet täysin varma, jos teemme sen. Et säikähdyksestä sekapäinen.”

Milla avasi silmänsä kokonaan ja venytteli tunnustellen jalkojaan. ”Eiks varmuus liity järkeen ja logiikkaan, joil näit asioit harvemmin ajatellaan?”
 
Daniel hymyili ja hänen iiriksensä näyttivät kesälämpimiltä lammilta, joihin hukkuisi oikein mielellään. ”Totta tuokin.”

Milla nousi istumaan puristaen kyntensä hellästä miehen rystysiin. ”Saat koklaa joskus tulevaisuudes. Ja ihana, kun tulit sanoo noi jutut, jotka just sanoit. Mut jos mä saisin nyt rauhan hoitaa tän session itsekseni loppuun? Muuten mä tuun hysteeriseks, niin ku te vanhat kunnon britit sanoisitte.”

Daniel pyhähti ja lähti pois.

Ilona Bell:
aijjai kun muuttuu mielenkiintoseks!! Edelleen lueskelen tätä:)

Kelsier:
Ilona Bell: Kiva, kun luet ja seuraat. Kiitos kommentistasi! :-* Jatkoa joutuu taas tämän jälkeen hetken odottelemaan.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



25. luku: Maanpetturuudesta vankilaan


Pienessä metsikössä lähellä Millan rivitaloa oli menossa kohtaus, jota ohikulkijat olisivat varmasti ihmetelleet, jos heitä olisi ollut.

”Mitä helvettiä sinä oikein teet?” Nemo murisi Salemille, joka loi häneen musertavan henkisen olennon katseen.

”Helvettiäpä juuri”, hän totesi vitsikkäästi.

Nemo ei ollut lainkaan kaskujen heittämistuulella. ”Tuollainen uhkailu on sääntöjen vastaista! Ne tyrmäystipat olivat likainen temppu, mutta… et sinä voi vain marssia sisään ja käskeä heitä lopettamaan.”

Salem tuhahti niin kuin olisi keskustellut viisivuotiaan lapsen kanssa, jolle oli selittänyt saman asian jo kymmenen kertaa. ”Kauhistus, olen rikkonut SÄÄNTÖJÄ.”

Nemo hengitti oikein syvään nenän kautta. ”Kuule nyt, minä olen ollut oman osani pahojen puolella”, hän sanoi piinallisen ymmärtäväisesti. ”Ja silloin voi tehdä kaikkia mukavia pikku pahalaisia. Tai vaikka tappaa, jos tarve vaatii. Mutta me sekaannumme itseämme suurempaan suunnitelmaan, jos käskemme kuolleita lopettamaan keskeneräisten asioidensa täyttämisen.”

Salemin kaavun liepeet liehuivat olemattomassa tuulessa. ”Kehotan, ettet sekaannu minun asioihini”, hän urahti vaarallisesti.

”Tämä on sinulle henkilökohtaista. Ja se…”

Salem katosi kitkerän harmaaseen savupilveen. Nemo jäi yskimään rikin katkua pois suustaan. Salem maistuu jo alakerralle, hän ajatteli ja lähti kulkemaan kävelytietä kohti.

Milla oli vahingossa nukahtanut orgasmin saamisen jälkeen. Keho oli rento ja raukea, mutta totteli silti kiltisti käskyä nousta ylös. Kännykkään vilkaisu kertoi, että kello oli kohta kaksi. Saisikohan Danielilta huijattua muutaman pusun, hän ajatteli.

Millan into suli, kun hän näki vieraan istumassa keittiössä. ”Täälhän lappaa väkeä, ku ämpärijonossa. Tulitko varmistaan, et ollaan viel elos?” hän kysyi äreästi.
 
Nemo huokasi. ”Tulin keskustelemaan herra Weatherin kanssa.”

Milla kaatoi itselleen jääkaapista ottamansa tuoremehun jämät. ”Aha. Jaatteko mullekin vai onko se salasta?”

Nemo ei sanonut mitään.

”Daniel?” Milla äyskäisi turhan terävästi miehen suuntaan.

”Nemo kertoi minulle, että Salem on rikkonut sääntöjä”, Daniel totesi rauhallisesti.

”Mikä yllätys!  Nyt se voiki varmaa paljastaa meille jotain, mitä ei älytä kysyä, iha vaan kostoks.” Milla kiersi istumaan Danielin viereen.

Daniel katsahti haluttoman näköiseen Nemoon. ”Nemon mielestä sinun pitäisi vetäytyä sivuun.”

Milla vei kätensä ristiin Mr. Burnsin tapaan. ”Upeeta! Mutta mäpä aion kattoo tämän korttipelin loppuun asti.”

Nemo irvisti niin, että he saattoivat nähdä, että hänen kauimmaiset kulmahampaansa olivat neulanterävät. ”Ainakin minä yritin, rouva Weather. Danielin surman täytyy olla Salemille erityisen tärkeä, koska hän on valmis menemään näin pitkälle. Tai itse asiassa vielä pidemmälle. Tämän olen tähän mennessä kertonut”, hän selitti huokaisten.

Milla tuki kyynärpäänsä pöytään. ”Tossa ei ollu mitään uutta”, hän urahti pettyneenä.

Daniel toi kätensä hänen reidelleen pöydän alla. ”Ehkä minä voisin antaa periksi. Olen kuitenkin hoitanut pääasiani ja muutama vuosi kummittelua on ihan sama. Tarkoitan, että jos meidän Herramme toinen tuleminen ei ole tapahtunut vielä tähänkään mennessä niin sieluni pelastus tuskin on aivan vuoden päälle.”

Nemo nyökkäsi vakavana. ”Ja olet hoitanut sen vielä erinomaisen hyvin. Usko pois, tässä on tullut nähtyä kaiken maailman kyhäelmiä ja tekeleitä uran aikana.”

Millaakaan ei naurattanut. ”Sä et tiiä, miltä Dani näytti ekalla kerralla, kun sai tietää, et sen sielu on ehkä vaaras. Mä en haluun nähä sitä ilmettä enää koskaan. Joten niin ku mä sanoin: loppuun asti.”

Nemo hieroi ohimoitaan kuin olisi potenut kovaa päänsärkyä. ”Dani, Dani. No, minä yritän parhaani mukaan suojella teitä nyt, kun herrasmiesmäisyys on kerran romukopassa.”

Daniel vaikutti hieman nolostuneelta, mutta katsahti kuitenkin Millaa lämpimästi. ”Kiitos. Ja seuraavaksi minä aion esittää kysymyksen, johon Nemo ei varmaan saisi vastata, mutta… no, päättäköön itse. Me olemme tulleet tulokseen, että murhaajani voisi olla Elijah Dashmeadow. Onko hän?”

Nemo levitti kätensä anteeksi pyytävään eleeseen. ”En tiedä. Mutta Salem kyllä tuntuu olevan kovin kiinnostunut Dashmeadow´n suvusta. ”

”Entäs Andrew Greenhillistä?” Milla tiedusteli innokkaasti.

Nemo kohautti harteitaan. ”Jotain kiinnostusta Greenhill nimisten henkilöiden suuntaan on. Myös Black esiintyi yhtä usein kuin Greenhill. Erään alaiseni antamassa raportissa siis.”

Daniel pohti hetken ja silitteli hajamielisesti Millan reittä, jolla hänen kämmenensä edelleen oli. ”Black on enemmän rahvaan sukunimi. En tunne ketään sennimistä, joka olisi ollut minun, Elijahin ja Andrew´n kanssa samoissa piireissä.”

Milla värisi kosketuksesta. ”Sä et tiiäkään kuinka paljon täst oli meille apuu. Nyt meiän tutkimuksilla on selvä suunta.” Optimistisuuden aalto pyyhkäisi hänen ylitseen. ”Siitä Elijahista kertovasta kirjast, jonka mä varasin selviää varmasti jotain kiinnostavaa.”

Nemo nousi väsyneesti. ”Minulla ei ole oikeastaan muuta sanottavaa. Kuin että toivotan teille onnea. Minun pitää pysytellä jonkin aikaa omissa sfääreissäni jahtaamassa Salemia.” Hän huikkasi kädellään veltosti ja jätti heidät ilman tavanomaista kiusoittelevaa loppukaneettiaan.

Milla jäi katsomaan hänen peräänsä ja ennen kuin ehti tehdä mitään, tunsi Danielien huulet korvallaan. ”Sinä tunnut lämpimältä.” Kuiskaus oli vain höyhenenkevyt ja lempeä huomautus.

”Oon ajatellu paljon sua lähiaikoina”, Milla vastasi kerkeästi. ”Pitäskö meidän yrittää spekuloida kuka se Black vois olla?” Hänen kömpelö aiheenvaihtonsa ei saanut miestä liikahtamaan.

”Saitko mitä halusit?” Ei vieläkään ironiaa, vain uteliaisuutta.

”Hyvä luoja! Kyllä, mä sormetin itelleni orgasmin ja kuvittelin, et se olit sä.”

Koko mies vetäytyi omaan tilaansa pikapikaa. ”Niin… tuota… ymh… ehkä Black oli Elijahin ja Andrew´n yhteinen tuttu? Se sopisi kuvaan.”

Millaa melkein nauratti Danielin nopea mielen muutos. ”Kai sä tiiät, et utelias kissa poltti viiksikarvansa.”

Tämä punastui poskipäistään. ”Niin. Anteeksi, kun kysyin. Se oli epäkohteliasta. Siirrytäänkö turvallisemmalle maaperälle?”

Milla nyökkäsi ja osoitti samalla olohuoneen sohvaa. He siirtyivät istumaan sinne, Milla divaaniosalle ja Daniel toiseen päähän sohvaa.

”Se kirja, joka meille on tulossa, on avainasemas”, Milla sanoi. ”Etitään siitä mainintoja Blackistä. Jopa mä tiiän, et se on niin yleinen sukunimi Britannias, et sillä googlettaminen on ku ettis neulaa heinäsuovasta.”

”Miksi sinä haluat auttaa minua niin paljon?” Daniel kysyi puristaen koristetyynyjä sylissään. Se siitä vakaasta maaperästä sitten, Milla ajatteli.

”Koska mä olen tuulella käyvä rämäpää. Niin äiti ainaki sanois. Mä vaan tiedän, et mua harmittais ihan saatanasti, jos mä en auttais sua.”

Daniel katsoi häntä jotenkin tutkimattomasti. ”Saanko minä kuitenkin suojella sinua?” Edes sitä, kaikui niin uhmakkaana sanojen taustalla, että Milla tunsi puhurin poskillaan.

”No, joo. Tuntu itse asias aika mukavalta, ku sä murisit sille tyypille siellä baaris. Sellanen alkukantasen lämmin tunne, et nyt on uros huolehtimas.”

Daniel näytti myrtyneeltä. Mumisten jotain siitä, että sitten heidän pitäisi varmaan vain odottaa sitä kirjaa, hän metsästi lattialta sinne säilömänsä pokkarin ja alkoi lukea tuhisten kuin teekattila. Milla nakkeli niskojaan. Tämä oli ollut kaiken kaikkiaan hyvä päivä. Heillä oli toivoa. Lauseen kaikissa merkityksissä.

He eivät juuri enää puhuneet päivän aikana, mutta Millan yllätykseksi Daniel tuli illalla oma-aloitteisesti hänen sänkynsä toiselle puolelle nukkumaan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu