Harry Potter -ficit > Pimeyden voimat

Kahle, S, Sirius/Remus, ficlet

<< < (2/2)

Thelina:
J, onpa kivaa kuulla, että olet käynyt kurkkimassa tekstejäni ja täytyy sanoa, että kommenttisi teki minut todella iloiseksi. ♥  Sirius tupakoimassa yhdistyy minun mielessäni aina tällaiseen ahdistavaan sota-ajan tunnelmaan, olen joskus törmännyt siihen muissakin ficeissä. Ihanaa kuulla, että teksti oli soljuvaa, sitä tavoittelinkin. Kiitos kommentista ♥

vaahtokarkkiunelma, ihanaa kuulla, että tykkäsit! Luulen, että minun olisi vaikeaa kirjoittaa Sirius ja Remus riitelemässä, sillä rakastan heitä ihan liikaa. ♥ Siksi tähänkin oli pakko laittaa hieman rakkautta ja toivoa, vaikka synkissä tunnelmissa muuten ollaankin. Hienoa kuulla, että pidit tämän kielestä - joskus tuntuu, ettei oikeita sanoja tahdo millään löytää, joten on erityisen mukavaa kuulla, että joukossa oli paljon onnistuneita lauseita. Kiitos kommentista ♥

Waulish:
Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! :) Tämän tekstin pariin päädyin paitsi siksi, että halusin lukea sinulta jotain Sirius/Remusta, myös siksi, että huomioni kiinnittyi oitis Azkabanin vangista tuttuun "Te vaihdoitte... kertomatta minulle?" -repliikkiin. Tästä salaisuudesta, väärinymmärryksestä ja totuuden valkenemisesta on varmasti kirjoitettu ja luettu paljon, mutta se onkin niin tavattoman inspiroiva kokonaisuus, ja minun alkoi heti tehdä mieli tutustua sinun näkemykseesi siitä!

Tekstin nimessäkin esiintyvä kahle toimii minusta hienona, luontevana ja samaistuttavana motiivina läpi tekstin. Ensin on sodan paino, sitten salaisuuksien ja sanomattomien sanojen paino, ja lopulta vuosikausien kurimus johon sekä Sirius että Remus osaltaan kuristuvat ja tukahtuvat. Minusta tuntuu aina ihan hirveältä ajatella, miten Remus on niin pitkän aikaa uskonut Siriuksen pettäneen ja kavaltaneen Potterit ja Sirius taas vastaavasti riutunut vankilassa paitsi syyttömänä, myös tuskallisen tietoisena siitä, että kaikki hänen rakkaansakin todennäköisesti pitävät häntä syyllisenä. Kahdentoista vuoden kahle on niin upeasti ja osuvasti ilmaistu - siitä välittyy kouriintuntuvasti se, mitä miehet ovat joutuneet kestämään ja miten kokonaisvaltaisesti se on heidän elämiinsä vaikuttanut. Onneksi taakka lopulta raukeaa. ♥ Minua hiddenbenin tavoin sykähdyttää se, miten nopeasti Remus saa kiinni uudesta totuudesta ja pääsee sinuiksi sen kanssa, mitä oikeasti on tapahtunut. On kuin hän sisimmässään kaiken aikaa tietäisi ja vaistoaisi, ettei hänen tuntemansa Sirius kavaltaisi rakkaitaan, ja siksi hänen on niin helppo muuttaa maailmankuvaa, jota hän on vuosia yrittänyt hyväksyä.


--- Lainaus käyttäjältä: Thelina - 10.05.2020 18:47:47 ---Hänen on opeteltava elämään elämäänsä uudelleen, seuranaan Siriuksen virhe, jota hän ei nähnyt ja josta siksi tuli hänen omansa.
--- Lainaus päättyy ---
Tämä kohta jäi erityisesti mieleeni, koska on niin inhimillistä syyttää itseään asioista, joita ei ole osannut nähdä. Erityisesti Remuksen ajatuskulku koskettaa siksi, että näin lukijana tietysti tiedän, ettei Siriuksen virhe ole aivan sellainen kuin Remus uskoo, ja ettei kumpikaan loppujen lopuksi osaa nähdä tulevaa. Remuksen myöhempi tajuamus siitä, että kyseessä on kuin onkin hänenkin virhe, on sekin koskettava. Onhan se tavallaan virhe molemmilta, mutta toisaalta kukapa osaisi ennakoida läheisestä ystävästä jotain niin kamalaa ja peruuttamatonta. Vaikka salaisuudenhaltijan vaihtaminen maksaa Harryn vanhempien hengen, ei se välttämättä olisi ollut väistettävissä. Luottamukseen kätkeytyy paljon hyvää ja kaunista, mutta myös vaaroja. :-\

Vaikka tästä tekstistä välittyy paljon synkkyyttä ja vaikeita vaiheita, loppu on ihanan toiveikas. Ajatus vuosien jälkeen yhdistyneistä teistä ja pian koittavasta vapaudesta on lohdullinen. Nämä hahmot ansaitsevat niin paljon hyvää tämän kaiken jälkeen!

Kiitos koskettavasta lukukokemuksesta! :-* -Walle

Thelina:
Walle, ihanaa saada sinulta kommentti juuri Sirius/Remus-tekstiin :-* Minustakin on ihan hirveää ajatella, miten paljon Remus on joutunut kestämään! Hänhän menetti käytännössä kerralla kaikki parhaimmat ystävänsä :'( Samoin tietysti Sirius, joka vielä kaiken lisäksi joutui istumaan Azkabanissa 12 vuotta, joka on ihan hirveän pitkä aika. Kirjoissakin Remus tajusi aika nopeasti asioiden laidan ja Harry ja kumppanit ihmettelevät, kun hän halaa Siriusta. Tietysti koko juttu saa vielä uuden sävyn, kun mukaan lisätään romantiikkaa. Halusin loppuun hieman toiveikkuutta, sillä sitä nämä kaksi kyllä ansaitsevat ja halusin tuossa lopussa hetkeksi unohtaa sen, miten canon tuosta eteenpäin kulkee. Se tuntuu kuin pieneltä hengähdystauolta kahleiden rauettua. Kiitos ihanasta kommentista, kiva kun luit juuri tämän ♥

Vendela:
Ryhdyin ihailijaksesi tuolla ihailijakaarti-haasteessa ja tämä valikoitui puhtaasi nimen perusteella ensimmäiseksi tekstiksesi mitä kommentoin :D

Voi olla, että juuri tuo kyseinen repliikki on poikinut satoja, ehkä tuhansia ficcejä. Mutta minulle tämä oli ensimmäinen laatuaan :) Tai ainakaan näin nopeasti ei tule mieleen ficciä, mikä olisi näin suoraan rakentunut näiden sanojen ympärille. Toki tätä teemaa on käsitelty monissa ficeissä, mutta tällaisena canonia täydentävänä en muista lukeneeni. Ja sellaisena tämä oli oikein oivallinen ja onnistunut!

Tuossa alussa, kun Sirius pohti että onko hän tehnyt virheen. Voi että kun lukijan sydäntä väänsi, kun tiesi mistä Sirius puhuu ja sitten Remuksen seisoessa raunioilla, olisi tehnyt mieli mennä huutamaan että "olet väärässä, ei se niin mennyt"! Onneksi kuitenkin tässä mentiin tuonne Röttelöön saakka ja oli aivan ihanan kutkuttavaa lukea tuota Remuksen oivallusta! Iiih! Sitten tuo koko kohtaus Remuksen ja Siriuksen välillä, juuri niin ihanaa kun se piti ollakin.

Tämä loppui jotenkin tosi sopivasti, tuohon hetkeen kun nämä ikään kuin palaavat yhteen ja ymmärtävät jälleen seisovansa samalla puolella. Vaikka siis toki Sirius on tiennyt koko ajan kuinka asiat ovat, mutta helpotus siitä, että Remuskin tietää oli luettavissa tuolta :) Lisäksi pidin kuinka tämän tekstin nimi avautui tuolla ihan loppumetreillä :D

Kiitos tästä, oli oikein hieno yöpala :)

Vendela

Thelina:
Vendela, olipa ilahduttava yllätys, kun otit minut tuolta ihailijakaartista! Olen ollut superkiireinen, enkä ole edes ehtinyt vastailla kommentteihin, mutta ne ovat ilahduttaneet päiviäni suuresti ♥

Minäkään en muista lukeneeni ficcejä, jotka olisivat inspiroituneet tuosta Azkabanin vangin kohdasta, vaikka kyseinen kirja muuten onkin inspiroinut sekä kirjoittamaan että lukemaan. Tykkään kovasti sitoa tekstejä canoniin ja ehkä tässäkin tieto Siriuksen syyttömyydestä helpottaa lukijaa vähän, vaikka Remus-parka joutuu elämään vuosia väärän tiedon kanssa. Kiitos kovasti kommentista!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu