Kirjoittaja Aihe: Väritöntä valoa: S, Luna Lovekiva, angst spurttiraapale 7/7  (Luettu 2062 kertaa)

Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
Ficin nimi: Väritöntä Valoa

Kirjoittaja: Linne

Ikäraja: S

Fandom: Harry Potter

Genre: Angst, hurt comfort, toiveikas draama

Varoitukset: tekstissä käsitellään mielenterveysongelmia, mutta hienovaraisesti ja lempeästi

Haasteet: Spurttiraapale

Hahmot: Luna Lovekiva, Harrykin nähdään jossain kohtaa

A/N: Olen halunnut jo pitkään kirjoittaa ficin Lunasta ja masennuksesta ja spurttiraapale tarjosi siihen oivan tilaisuuden! Olen tunnettu rönsyilevästä tyylistäni joten katsotaan mitä tästä tulee :D Mutta kokeillaan!


1. 100 sanaa, sanana timantti

Luna ei ollut koskaan välittänyt timanteista.

Äiti oli aina sanonut, että timantit olivat pelkkää rihkamaa, tarkoitettu ihmisille jotka kaipasivat tyhjää valoa jo valmiiksi tyhjään elämäänsä. Todellinen voima piili muualla: topaasi toi terveyttä, ametisti suojeli. Mitä vahvempi kiven väri oli, sitä voimakkaampi oli sen taikuus.

Kanna aina mukanasi muutamaa kiveä, tyttöseni, äiti oli sanonut. Apilanlehdet murenevat ja jäniksenkäpälät kuihtuvat, mutta kiviin voi aina luottaa.

Luna istui sängyllään ja tuijotti kivikokoelmaa jonka oli niin huolellisesti järjestänyt ainoalle hyllylleen. Ne kimalsivat heikosti pölykerroksen alla.

Hän kuvitteli nousevansa ja heittävänsä ne roskakoriin. Pudottelevansa yksi kerrallaan, katsovansa miten loiste hiljalleen himmenisi.

Mutta hän ei jaksanut.
« Viimeksi muokattu: 13.02.2022 22:21:57 kirjoittanut Linne »
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: Väritöntä valoa: S, Luna Lovekiva, angst
« Vastaus #1 : 08.02.2022 17:41:05 »
2. 100 sanaa, sanana lapsi

Lapsena Lunalla oli ollut paljon energiaa.

Vielä Tylypahkassakin hän oli jaksanut innostua ja ihmetellä. Tutkia kiellettyä metsää, kiinnostua taikaeläinten hoidosta, luennoida luokkakavereille narskuista, vaikka tiesi ettei kukaan kuunnellut. Lööperin jutut eivät kiinnostaneet ketään.

Hän pohti, mihin se kaikki energia oli kadonnut. Kellä nyt oli kaikki se into, kaikki se uteliaisuus joka oli saanut hänet tutkimaan maailmaa ja sen ihmeitä. Kuka nyt nousi aamuisin sängystä pursuten energiaa kun hän vietti jo kolmatta päivää yöpaidassaan, syöden sokerisia muroja suoraan paketista ja katsellen pientä sotkuista asuntoaan Lontoossa.

Jästien Lontoossa. Hän ei halunnut nähdä enää vilaustakaan suippohatuista tai haistaa taikuuden jälkeensä jättämää kitkerää katkua.
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: Väritöntä valoa: S, Luna Lovekiva, angst
« Vastaus #2 : 09.02.2022 20:33:22 »
3. Sanana fuusio

Jästimaailma oli paljon ihmeellisempi kuin Luna oli kuvitellut.

Tuntui melkein ironiselta että hän oli taikamaailmassa kuluttanut niin kauan aikaa olemattoman etsimiseen, kun todelliset ihmeet olivat koko ajan sijainneet Viistokadun toisella puolella.
Oli kahvinkeittimiä, oli puhelimia joilla sai yhteyden kehen tahansa vaikka he eivät oleskelisi takkansa lähettyvillä, ja oli kuuttakymmentä erilaista suklaata kirkkaissa paketeissa.
Ja sitten oli oli noutoruokalistoja.

Kiinalainen keittiö, italialainen keittiö, niiden kahden fuusio, meksikolainen keittiö, japanilainen keittiö…

Taikuutta on olemassa vaikka kuinka monta lajia, Luna tyttöseni, isä oli joskus sanonut .On virhe luulla, että kaikki olisi vain yhtä ja samaa.

Luna tilasi pizzaa, niin kuin kaikkina muinakin iltoina.
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: Väritöntä valoa: S, Luna Lovekiva, angst
« Vastaus #3 : 10.02.2022 23:27:17 »
4. sanana erilaisuus

Torstaina Harry tuli kylään.

Luna kuuli hänen kolistelevan rappukäytävässä ja soittavan ovikelloa. Hän ei noussut sängystä, sulki vain silmänsä ja kuunteli, kun Harry kuiskasi loitsun ja ovi kolahti auki.

Hän ei tiennyt, miksi Harry edelleen tuli. Kouluaikoina he kumpikin olivat olleet erilaisia mutta siinä missä Luna oli ollut outo, Harry oli ollut erityinen. Poika joka elää, sankari eikä syrjitty hylkiö.

"Toin donitseja", Harry ilmoitti ja rapsutti Silkkiä leuan alta. Kissa kehräsi. "Jos haluat käydä suihkussa, niin keitän sillä aikaa kahvit."

Luna kompuroi suihkuun. Kun hän palasi, kahvi porisi keittimessä.

Hän ei tiennyt, miksi Harry tuli, mutta oli siitä silti kiitollinen.
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: Väritöntä valoa: S, Luna Lovekiva, angst
« Vastaus #4 : 11.02.2022 18:27:46 »
5. sanana valta

Luna näki paljon painajaisia.

Joskus niissä esiintyi hänen äitinsä, aina melkein kosketusetäisyydellä mutta ei koskaan tarpeeksi lähellä. Joskus ne olivat täynnä kasvottomia hahmoja jotka juttelivat ja nauroivat hänen selkänsä takana, kuiskivat sanoja kuten lööperi ja friikki juuri niin kovaa että hän kuuli ne.

Joskus hän näki Ginnyn, joka sanoi pahoitellen, ettei voisi olla hänen ystävänsä, joskus taas Harryn joka ilmoitti hilpeästi ettei tulisi enää. Joskus hän näki isänsä pettyneen katseen.

Mutta melkein joka yö hän näki tummiin kaapuihin pukeutuneita hahmoja, Draco Malfoyn kalvakat kasvot, vihreitä ja punaisia valosuihkuja.

Oli uskomatonta, hän mietti aamuisin, miten paljon valtaa heillä vieläkin oli häneen.
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
6. 100 sanaa, sanana avaruus

Luna oli melkein unohtanut, miten laaja avaruus oli.

Se näkyi yllättävän hyvin hänen nuhjuisen kerrostaloasuntonsa katolta, itse asiassa niin hyvin, että hän epäili jonkun (luultavasti Hermionen) hälventäneen valosaastetta hiukan.

Oli kestänyt kauan, ennen kuin hän oli suostunut Harryn ehdotukseen tähtien katselusta ja vielä kauemmin, ennen kuin hän oli suostunut siihen että paikalla olisi muitakin kuin he kaksi: hän tiesi olevansa itsekäs, mutta pelkäsi siitä huolimatta että muiden seura saisi Harryn unohtamaan hänet.

Nyt hän oli kuitenkin iloinen että oli suostunut. Ronin ja Ginnyn kinastelu, Hermionen lempeä hössöttäminen ja Harryn rauhoittava läsnäolo tuntui hyvältä, kuin hän ei olisikaan aivan yksin maailmassa.

Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
A/N: sainpas tämän tehtyä loppuun!

7. 100 sanaa, sanana pahuus

Suurin osa päivistä oli edelleen pahoja.

Oli painajaisia, oli harmaita iltapäiviä joina hän silitteli kissaa eikä noussut sängystä. Oli päiviä joina hän ei jaksanut edes keittää teetä, päiviä joina hän söi kolme päivää vanhaa pizzaa ja tuijotti vanhoja komedioita toinen toisensa perään.

Sitten oli kirkkaita, hyviä päiviä. Oli päiviä joina Harry toi hänelle vinon pinon videovuokraamosta lainattuja fantasiaelokuvia ja he naureskelivat yhdessä jästien käsitykselle taikuudesta. Oli päiviä joina Ginny käski hänen vetää takin pyjamansa päälle ja he menivät ulos jäätelölle, antoivat auringon paistaa kasvoilleen ja tuoda pisamat esiin.

Oli päiviä, joina hän melkein uskalsi uskoa, että pahuus sittenkin häviäisi hyvälle.
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini
Kommenttikampanjasta hei!

Luin tästä jo osia viikolla, kun ne ilmestyivät, nyt kuitenkin vasta kokonaan. Vaikka aihe on surullinen, on kiinnostavaa nähdä Lunasta tällainenkin puoli. Ajatus siitä, että kaikki lööperit ja friikit ovat sattuneet häneen syvälle on jotenkin luonnollinen, kirjoissa hän vaikuttaa niin eksentriseltä, että taitaa olla noiden yläpuolella. Myös Malfoyn kartanossa koetut kauheudet ovat varmasti jättäneet jälkensä.

Lainaus
Jästimaailma oli paljon ihmeellisempi kuin Luna oli kuvitellut.
Tuntui melkein ironiselta että hän oli taikamaailmassa kuluttanut niin kauan aikaa olemattoman etsimiseen, kun todelliset ihmeet olivat koko ajan sijainneet Viistokadun toisella puolella.
Pidin hirveästi tästä lainauksesta. Jästimaailma on varmasti velhoille omanlaistaan taikuutta.

Lainaus
Joskus hän näki isänsä pettyneen katseen
Apua, miksi Ksenofilius olisi Lunaan pettynyt? Toisaalta masentuneena uskoo kaikenlaista. Tästä tuli kuitenkin erityisen paha mieli Lunan puolesta.

Kiitos, kun kirjoitit! :-*

-Kel
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
Kiitos kommentista Kelsier!

Mua on aina mietityttänyt, miten paljon Lunan eksentrisyydestä on todellista ja miten paljon pelkkää pintaa millä hän pyrkinyt peittämään sitä miten paljon kiusaaminen on oikeasti sattunut ja tehnyt kipeää. Myös Malfoyn kartano on varmasti ollut kauhea kokemus, vaikka sitä ei Kuoleman Varjeluksissa kauheasti käsiteltykään.

Mua kanssa kiinnostaa tosi paljon se, miten velhot näkevät jästimaailman! Omaanlaistaan taikuutta sekin on, ja tietyllä tavalla jästit ovat joukkoliikenteineen ja arkkitehtuureineen paljon velhoja kehittyneempiä :D En yhtään ihmettele että jästit kiehtovat Arthuria kovasti.

Uskoisin että Ksenofilius on Lunaan pettynyt (tai Luna ainakin ajattelee tämän olevan) siksi, ettei Luna olekaan seurannut hänen jalanjäljissään ja alkanut esimerkiksi toimittaa Saivartelijaa tai muuta, vaan on sen sijaan kääntänyt selkänsä velhomaailmalle ja paennut pahoja muistoja jästimaailmaan. Todellisuuttahan en tässä ficissä avannut, Ksenofilius voi yhtä hyvin olla vain hirveän huolissaan lapsestaan eikä laisinkaan pettynyt.

Kiitos kovasti kommentista, tykkäsin kovasti näiden kirjoittamisesta :)
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Eino

  • ***
  • Viestejä: 68
  • ava: Sokerisiipi
Tykkään tosi paljon lukea Lunasta, ja tämä fikki pääsi yllättämään vähän erilaisella Lunalla! Yleensä hänet esitetään juuri siinä valossa, ettei hän välitä ollenkaan muiden mielipiteistä, vaan on ylpeästi oma itsensä. Kuitenkin tuo, mitä kommentoit Kelsierille, että onko Lunan eksentrisyys todellista vai niiden todellisten tunteiden peittelyä, on tosi hyvä huomio. Nyt aikuisena vasta oikeastaan tajuaa, että Luna on ollut oikeasti koulukiusattu, vaikka kirjoissa se koko kuvio saatiin kuulostamaan aika harmittomalta nimittelyltä ja tavaroiden piilottelulta. Hänet kuitenkin myös suljettiin porukan ulkopuolelle, mikä on aika järkyttävä kohtalo sisäoppilaitoksessa ilman vanhempien tukea :'( Luojan kiitos Ginnystä, joka lopulta nappasi hänet mukaansa AK:hon.

Minusta tässä fikissä oli tosi paljon toivon pilkahduksia, vaikka masennus kaikessa olikin läsnä. Itse asiassa raapaleessa numero kolme erehdyin jo hetkeksi kuvittelemaan, että masennus on jo voitettu, koska Luna jaksoi suhtautua niin innostuneesti kaikkiin jästikeksintöihin ja -ruokiin. Tosiasiassa tietysti masennuksesta paraneminen ei ole ihan niin suoraviivaista, niin kuin minusta hienosti tuossa viimeisessä osassa kuvaat. Välillä on parempia päiviä, ja sitten on paljon huonoja päiviä. Oma asiansa on sitten se, tarvitseeko masennuksesta nimenomaan "parantua", vai voiko elää ihan hyvää elämää sen kanssakin. Tässäkin fikissä Lunalla on selkeästi niitä hyviä ja arvokkaita hetkiä, jolloin elämä tuntuu elämisen arvoiselta.

Kiitoksia tästä ajatuksia herättäneestä fikistä, nautin kovasti :)

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Ensinnäkin, onnittelut seitsemästä tiiviistä sadan sanan raapaleesta, vaikka rönsyily onkin se tutumpi tapa kirjoittaa :D On aina hauska haaste yrittää saada itsensä kirjoittamaan toisin kuin mihin on tottunut, ja mielestäni tässä onnistuit todella hyvin tuomaan paljon syvyyttä vähäisellä sanamäärällä! Minun pitäisi varmaan itse yrittää rönsyillä vähän enemmän, kun koen yleensä kirjoittavani vain sen, mitä ehdottomasti tarvitaan eikä enempää :P

Mutta sitten itse tekstiin! Vau, olipa mielenkiintoinen tulkinta Lunasta ja erittäin jännittävä tulkinta siitä, millainen hänen tulevaisuudestaan ainakin hetkeksi muodostui. Tämä tuntui todella luonnolliselta alusta loppuun ja oli mielenkiintoista lukea kommenteista tuosta eksentrisyyden todellisuudesta. Olen ihan samaa mieltä Einon kanssa siitä, että kirjoissa Lunan tilanne saadaan kuulostamaan siltä kuin se olisi hallussa, mutta eihän se kyllä ole. Ihanaa kuitenkin, että kuten kirjoissa, Luna ei tässäkään tarinassa jää yksin vaan etenkin Harry, mutta myös muut ovat siellä hänen tukenaan. Etenkin tuo raapale, jossa Harry tulee käymään, jäi mieleeni.

Pidin valtavasti siitä, miten paljon eräänlaista lohtua (tai vain pakoreitin) Luna löytää jästimaailmasta! Onhan se todella jännittävä, omanlainen maailma aivan sen saman oven takana, mistä pääsisi myös tuttuun taikamaailmaan. Luultavasti Luna löytää helpotusta siitä, että voi kadota jästien outoihin fantasiaelokuviin, keittää kahvia jästien tapaan ja tilata kotiin ruokaa sen sijaan, että eläisi siinä, mikä on ollut osana luomassa syvältä viiltäviä traumoja. Etenkin tuo Dracon jättämä trauma riipaisi minua syvältä, sillä onhan se jotenkin kamalaa, miten paljon pahaa Draco ehti tehdä - halusi sitä tai ei.

Ihanaa, että lopussa kuitenkin löytyi hieman valoa - ja se tuntuu värilliseltä värittömän sijaan. Toipuminen ei ole helppoa, mutta vertaistuki ja ystävät auttavat valtavasti. Hieno tulkinta Lunan hahmosta, viihdyin tämän raapalesarjan parissa mainiosti! Kiitos tästä :)

between the sea
and the dream of the sea

Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
Kiva kun pääsin yllättämään Eino!

Mä olen itse asiassa aina pohtinut, paljonko Lunan eksentrisyydestä on todellista ja miten paljon pelkkää pintaa millä hän on pyrkinyt peittämään sitä, miten paljon kiusaaminen on oikeasti sattunut. Eihän kukaan meistä pidä siitä että omia kiinnostuksenkohteita mollataan ja sydän särkyy kun ajattelee vaikka yksitoistavuotiasta Lunaa joka kertoo innostuneesti narskuista ja muista vain tullakseen pilkatuksi :(

Masennus ei tosiaan ole mikään suoraviivainen sairaus joten kiva kuulla, että sen kuvaaminen onnistui! Kyllä Lunankin elämä varmasti hiljalleen paranee, vaikka siinä kestäisikin hetki.

Kiitos ihanasta kommentista!

hiddenben tämä sujui yllättävän kivuttomasti :D Yleensä minulla tekstit tosiaan tuppaavat rönsyilemään ties mihin suuntaan. Suosittelen kyllä kokeilemaan, rönsyily on yllättävän kivaa!

Minulla on Lunasta hyvinkin vahvasti sellainen kuva, että sodan jälkeen tämä pyrkisi ravistelemaan pois vanhoja rooleja ja alkaisi ihan oikeasti etsiä itseään. Tämä on hyvinkin keittiöpsykologiaa mutta olen käsittänyt että vasta kun pahasta tilanteesta pääsee pois, alkaa tajuta miten paha se oikeasti oli. Ehkä Lunakaan ei ole pitänyt kiusaamista minään ennen kuin lähtee pois Tylypahkasta ja tajuaa miten kauhealla tavalla häntä onkaan kohdeltu vuosia. Siitä voisi syntyä apaattinen, jopa kyyninen asenne. 

Harry ja Luna pelaavat minusta hyvin yhteen! Tuntui luonnolliselta kirjoittaa juuri Harry auttamaan Lunaa vaikeiden tunteiden yli, hän kun varmasti tietää millaista on olla erilainen kuin muut. En myöskään nähnyt realistisena että Ginny, Ron tai edes Hermione vain unohtaisivat Lunan sodan jälkeen.

Minua on aina kiehtonut se, miten jästimaailma näyttäytyy velhojen silmin. Tässä tilanteessa se tarjoaa Lunalle tervetulleen pakoreitin, vähän samaan tapaan kuin Petunia aikoinaan kieltäytyi näkemästä mitään taikuuteen liittyvää. Uskon, että jästimaailma on samaan aikaan tarpeeksi erikoinen kiehtoakseen Lunaa että turvallisen ennustettava että hän uskaltaa pysyä siinä. Ja voi Draco-parka, hän joutuu tekemään paljon töitä hyvittääkseen tekonsa.

Lunan toipuminen ei varmasti ole helppoa enkä totta puhuen tiedä pitäisikö hänen koskaan toipuakaan täysin. Lunalle tekee varmasti hyvää tajuta, ettei häntä voi kohdella niin kuin ennen on kohdeltu ja että hän ansaitsee kunnioitusta niin kuin kaikki muutkin. Ystävistä on tässä varmasti apua.

Kylläpäs tämä vastaus pääsi rönsyilemään :D Vielä kerran kiitos kummallekin ihanista kommenteista!
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

idairara

  • Hellfire Queen
  • ***
  • Viestejä: 27
  • cherry coke
Olipas nautittavia pieniä pätkiä yhden ikuisen lempihahmoni elämästä! Minua itseäni on jotenkin aina kiinnostaneet ficit, joissa käsitellään Lunan kokemia tragedioita (äidin kuolema, koulukiusaaminen & aika Malfoyiden kartanossa vankina) ja sitä, miten ne ovat häntä muovanneet. Olet hienosti tavoittanut tässä sen ulkopuolisuuden tunteen, jota potiessa ei haluaisi mitään edes pieniä muistutuksia ns. "edellisestä elämästä" kuten nuo velhonhatut ja taikuuden katku. Rivien välistä huomaan myös, että Lunalla tuntuu olevan omat hahmoon oikein hyvin sopivat rutiinit, joista pitää kiinni (yksi asia miksi häneen samaistun ja oikeastaan oma headcanon jos tarkemmin miettii). Ihanaa myös, että olet antanut hänelle kissan! <3 Luen mielelläni lisää tekstejäsi Lunasta (ja miksei muustakin).
Bannu © Ingrid

valokki

  • ***
  • Viestejä: 1 267
Olipa tämä kivaa ja ajatuksia herättelevää luettavaa! Pidän itsekin kovasti Lunasta hahmona ja ilahdun aina, kun hän esiintyy jossain fikissä, mutta harvoin hänestä tulee luettua näin pääroolissa. Itsellenikin oli yllätys myös se, ettei tässä ollutkaan samanlaista elämäniloista ja haaveilevaa Lunaa, johon yleensä tulee törmättyä, vaikka fikin nimi ja jo aiheessa mainittu 'angst' vähän vastakkaiseen suuntaan viittasivatkin. Se ei siis missään nimessä haitannut, vaan päinvastoin oli todella mielenkiintoista saada lukea Lunasta tällaisesta näkökulmasta.

Lainaus
Hän pohti, mihin se kaikki energia oli kadonnut. Kellä nyt oli kaikki se into, kaikki se uteliaisuus joka oli saanut hänet tutkimaan maailmaa ja sen ihmeitä. Kuka nyt nousi aamuisin sängystä pursuten energiaa kun hän vietti jo kolmatta päivää yöpaidassaan, syöden sokerisia muroja suoraan paketista ja katsellen pientä sotkuista asuntoaan Lontoossa.
Aivan erityisesti pidin masennuksen kuvailusta, se oli mielestäni todella osuvaa. Luna on kirjoissa kuvailtu eläväiseksi ja kaikesta ympäröivästä innostuneeksi haaveilijaksi, mikä teki tästä raapalesarjasta vieläkin vaikuttavamman. On valtavan suuri kontrasti lukea yllättäen Lunasta, joka ei nyt vain millään jaksakaan innostua kaikesta samasta, mistä ennen, ja joka ei tahdo jaksaa nousta edes sängystä ylös. Kuten moni muukin tässä on jo sanonut, vaikuttaakin tällaisesta Lunasta lukeminen oikeastaan hyvin realistiselta, koska olisi ihme, jos ei syrjintä ja pahimmillaan vuosia jatkunut koulukiusaaminen (vieläpä sisäoppilaitoksessa, jossa kiusaamista ei voi päästä hetkeksikään pakoon) olisi vaikuttanut hänen mielenterveyteensä. Tämän lisäksi Lunalla oli varmasti valtavat traumat sodasta ja etenkin panttivankina olemisesta. Oletkin tässä siis mielestäni hienosti tuonut esille sitä, kuinka valtava ero on aikaisemman Lunan ja nykyisen Lunan välillä, ja kuinka Luna vaikuttaa jopa itse tajuavan sen.

Lainaus
Hän ei halunnut nähdä enää vilaustakaan suippohatuista tai haistaa taikuuden jälkeensä jättämää kitkerää katkua.
Tämä kohta oli itsestäni ehkä riipaisevin kaikista. Voin hyvin ymmärtää, kuinka se, että Luna on saanut niin paljon pahaa osakseen taikamaailmassa noidilta ja velhoilta niin koulumaailmassa kuin sen ulkopuolellakin, voi lopulta kääntyä vihaksi jopa taikuutta kohtaan, mikä on hyvin surullista, kun taikuus on kuitenkin niin iso osa häntä, ja tuntuu siltä, että hän on joutunut leikkaamaan itsestään ja jopa syvemminkin minuudestaan osan pois. Tämä kuvaa mielestäni todella hienosti myös ihan oikeata elämää ja sen toimintamalleja.

Lainaus
Oli painajaisia, oli harmaita iltapäiviä joina hän silitteli kissaa eikä noussut sängystä. Oli päiviä joina hän ei jaksanut edes keittää teetä, päiviä joina hän söi kolme päivää vanhaa pizzaa ja tuijotti vanhoja komedioita toinen toisensa perään.

Sitten oli kirkkaita, hyviä päiviä. Oli päiviä joina Harry toi hänelle vinon pinon videovuokraamosta lainattuja fantasiaelokuvia ja he naureskelivat yhdessä jästien käsitykselle taikuudesta. Oli päiviä joina Ginny käski hänen vetää takin pyjamansa päälle ja he menivät ulos jäätelölle, antoivat auringon paistaa kasvoilleen ja tuoda pisamat esiin.
Myös loppua ja asteittaista paranemista kohden pidin kovasti edelleen masennuksen kuvauksesta. Tässäkin on hyvin osuvaa se, ettei paraneminen ole mitenkään suoralinjainen prosessi, vaan välillä tulee oikein pahoja jaksoja eikä edelleenkään jaksa nousta sieltä sängyn pohjalta tai pitää itsestään huolta. Oli kuitenkin ihanaa, että olit kirjoittanut tähän loppuun pieniä toivonkipinöitä ja ihan Lunan itsensä tekemiä huomioita siitä, että joskus elämä on parempaa ja se voi kääntyä hiljalleen paremmaksi. Muut ovat jo tästäkin maininneet, mutta pidin itsekin kovasti siitä, että muut vain pitivät sitkeästi huolen Lunasta eivätkä jättäneet tätä yksin, vaikka tällä olisi ollut oikein synkkä vaihe päällä. Tuntui, että Luna itsekin uskoi siihen, ettei hän ollut aivan yksin ja että elämässä todella oli ihmisiä, jotka eivät hylkäisi ja jotka haluaisivat aidosti olla läsnä ja välittivät.

Kiitos hurjan paljon tästä! Tämä oli todella kaunis, koskettava ja ennen kaikkea toiveikas tarina, ja nautinkin tämän lukemisesta todella paljon! :)
(ava @Claire ja bannu @Ingrid)