Kirjoittaja Aihe: Hyvät, pahat ja rumat: Vartija | k11 | Blondie/Tuco Ramirez  (Luettu 2985 kertaa)

Aladdin Sane

  • [ə læd ɪnˈseɪn]
  • ***
  • Viestejä: 738
  • just a lad :-)
    • tumblr
Nimi: Vartija
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Hyvät, pahat ja rumat
Genre: Hurt/comfort
Ikäraja: k11
Paritus: Blondie/Tuco Ramirez
Yhteenveto: Blondiella on ilmeisesti kuumetta, jonka takia hän nyt on kylvyssä viilenemässä. Tuco väittäisi hänen esittävän, liioittelevan, mutta – pakko hänenkin on myöntää, että Blondie näyttää pahalta.
Vastuunvapaus: Hyvät, pahat ja rumat ei ole meikäläisen omaisuutta, enkä minä tee tällä tekstillä minkäänlaista voittoa.

A/N: Mielestäni on tosi tärkeää, että täälläkin tiedetään, että tämän ficin englanninkielinen versio, Guarding (T/K11), on Archive of Our Ownin Blondie/Tuco-tägin 69. teksti. Nice.










VARTIJA





Haaleita vesipisaroita roiskahtaa Tucon housunlahkeelle.

”Anna olla”, hän äsähtää.

Puinen kylpyamme on hädin tuskin riittävän suuri Blondien kokoiselle miehelle. Hänen polvensa jäävät vedenpinnan yläpuolelle. Auringonpolttamat hänen ihollaan näyttävät raaoilta ja kivuliailta – ne ovat vaarassa tulehtua, elleivät sitten ole jo ehtineet – Tuco ei tiedä, munkeilta ei ole saanut suoria vastauksia. Suurin osa palovammoista on Blondien kasvoilla, mikä on kai onnekasta, koska ilmeisesti hänellä on myös kuumetta, jonka takia hän nyt on kylvyssä viilenemässä.

Tuco väittäisi hänen esittävän, liioittelevan, mutta – pakko hänenkin on myöntää, että Blondie näyttää pahalta. Hän hengittää raskaasti suun kautta, silmät ummessa, pää sivulle retkahtaneena, ammeen reunaa vasten.

Hän roiskauttaa taas vettä kädellään, voimakkaammin tällä kertaa, kastellen Tucon lahkeen likomäräksi polvesta alaspäin.

”Anna olla”, Tuco ärähtää.

Tietysti munkit ovat pistäneet hänet kaitsemaan Blondieta – eikä Tuco voi edes syyttää heitä siitä – hän on kuin veli minulle, ette tiedäkään kuinka paljon tämän pojan henki minulle merkitsee, ja totta kai täällä pannaan veli huolehtimaan veljestään. Sota lähestyy vääjäämättä tätäkin pikku luostaria – tänäkin aamuna tänne kannettiin jälleen uusi onneton, käsipuoli ja veristen siteiden alla silmätön äitiään parkuva raukka, jota kaikki munkit parhaillaan yrittävät pitää hengissä.

Taas loiskahtaa – Blondie liikkuu, yrittää liikkua, pää roikkuen ja hikeä otsallaan. Haljenneet huulet liikkuvat niin kuin hän yrittäisi puhua – Kristus sentään, Tuco ei varmasti näyttänyt noin rapsakalta oman autiomaavaelluksensa jälkeen – mutta pihaustakaan ei kuulu. Hän huojuu, ja Tuco on melko varma, ettei hän voi hukkua näin pieneen ammeeseen, mutta – ei hän helvetti vie ala sellaista riskiä ottamaan nyt, kun pelissä on kaksisataatuhatta dollaria ja vain Blondiella on avain, jonka Tuco tarvitsee ne saadakseen. Tuco siis kyykistyy, ja sitten polvistuu, nojaa käsivarren ammeen laitaan. Blondien silmät ovat puoliksi auki, ja totta tosiaan, hänen huulensa liikkuvat. Hänen hengityksensä on käynyt ohueksi.

”No niin, Blondie, annahan – ”

Märät kädet tarraavat täristen Tucon käsivarteen, käärittyyn hihaan – Blondien kädet eivät koskaan tärise, Tuco on varma siitä. Hänen kätensä eivät tärise, ja siksi hänen täytyi ampua köydestä ohi tarkoituksella silloin kerran, mutta nyt, nyt ne tärisevät, ja hän takertuu Tucoon sellaisella voimalla, jonka voi antaa vain pelko.

Hän pelkää.

Blondie pelkää. Ja –

”En halua kuolla”, hän mumisee hädin tuskin kuuluvasti, epätoivoisella ja ohuella äänellä. Hän hengittää epätasaisesti, karheasti. ”Minä en halua kuolla.”

”Jeesus”, Tuco mutisee. Hän ei ole varma, puhuuko Blondie hänelle ensinkään. Hän ei katso Tucoa. Hänen silmänsä ovat sameat, silmäluomet roikkuvat raskaasti. Hetken – vain hetken – Tucon omatunto kolkuttaa.

”Et sinä kuole”, hän sanoo Blondielle. ”Sinä et kuole koskaan. Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, ja sinun olisi pitänyt potkaista tyhjää jo kahdesti. Ei, Blondie, sinä tokenet kyllä.”

Se kuulosti vihaisemmalta hänen päässään. Katkeralta. Helvetti sentään, kun hän sanoo sen näin, se kuulostaa suorastaan lohduttavalta. Ja Blondie takertuu häneen molemmin käsin, painautuu kiinni hänen hihaansa niin kuin yrittäisi piiloutua joltain tai joltakulta. Aivan sekaisin ja – niin uskomattomalta kuin se tuntuukin – vilpittömän kauhuissaan.

”Tulehan”, Tuco kehottaa. Hän keplottelee käsivartensa vapaaksi ja auttaa Blondien ulos kylvystä. Blondie valuu vettä hänen vaatteilleen, nojaa häneen liian raskaasti – hän on yhä liian lämmin, ja hän vapisee Tucon kääriessä hänet puhtaaseen lakanaan ja taputellessa hänet kuivaksi. Blondie kaatuu sängylle, ja lakana lipsahtaa toiselta olkapäältä. Siitä saisi jonkin härskin vitsin. Saisi moniakin – mutta – jotenkin sellaisen hauskuus katoaa, kun Blondie ei ole edes tarpeeksi tajuissaan mulkaistakseen häntä niin kuin hän tavallisesti mulkaisisi.

Blondie säpsähtää hiukan, kun Tuco istuu sängynlaidalle ja koskee hänen otsaansa kämmenselällään, ja sitten hänen poskeaan, hänen kaulansa syrjää. Kuumetta hänellä on vieläkin. Ehkä kuitenkin vähemmän kuin aiemmin. Tuco ei ole varma. Kumma juttu – kuinka monta kertaa hän on elämänsä aikana kokeillut jonkun ruumiinlämpöä, ja kuinka kauan he kaksi ovat kulkeneet yhdessä, ja kuinka tämä silti on se tapa, jolla hän ei koskaan ole tullut koskeneeksi Blondieta.

Tuco ottaa viltin sängyn jalkopäästä ja levittää sen Blondien ylle. Blondie käpertyy häneen kiinni, silmät ummessa ja hengittäen yhä hermostuttavan säikysti. Tuco silittää hänen hikisiä hiuksiaan otsalta.

”Nukuhan”, hän sanoo. ”Minä pysyn tässä vieressä ja pidän vahtia.”

Hän pitää äänensä kevyenä, koettaa tehdä sanoistaan vitsin. Koettaa.

Blondie hengittää paremmin, kun hän nukahtaa. Hänen ihonsa on yhä lämmin Tucon rystysiä vasten.

Hän pysyy siinä missä on.
« Viimeksi muokattu: 12.07.2023 00:51:47 kirjoittanut Aladdin Sane »
ole minulle ihminen, kun toiset tappaa toisiaan
rakasta minua
minä rakastan sinua