TSH: Hopealla kruunattu | S | Elrond/Celebrían

[Harsopilvi]

Kirjoittaja: Harsopilvi
Beta:  Zug
Ikäraja: S
Genre: Romance, draama, oneshot
Fandom: Taru sormusten herrasta
Paritus: Elrond/Celebrían
Vastuuvapaus: Taru sormusten herrasta hahmoineen, paikkoineen ja kaikkine muine upeine asioineen kuuluvat J.R.R. Tolkienille, minä vain unelmoin.
Varoitukset: -



Hopealla kruunattu

Haikea ilta-aurinko laskeutui rauhallisesti horisontin taa, maalaten taivaan unelmoivilla punertavan sävyillä. Meri kimmelsi sinisenä ja kohisi kaipuuta herättävästi aaltojen hyväillessä Harmaiden satamien laitureita. Elrond tunsi surun raskaana taakkana sydämessään, ja Celebríanin yllä lepäsi väistymätön kivun varjo.

Elrond katseli vaimoaan kasvot vakavaksi kivettyneinä yrittäen pysyä tyynenä, vaikka hänen sisällään kuohui. Celebrían näytti niin hennolta ja hauraalta seistessään siinä kärsimyksen hunnuttamana, että hän olisi voinut särkyä kosketuksesta keveän unen lailla. Ja silti hän oli yhä niin kaunis kuin vain Lothlórienin valtiattaren tytär saattoi olla hopeisine hiuksineen, jotka laskeutuivat lumoavina kiharoina pitkälle yli puolen selän. Vaikka neito oli asettanut päähänsä jalokivikoristeisen, kuunvalon lailla himmeästi hohtavan otsarivan, hänen hiuksensa olivat hänen todellinen kruununsa. Niin Elrond oli aina ajatellut - jo silloin, kun hän oli salaa rakastanut neitoa sydämessään ja ennen kuin oli tunnustanut tälle kiintymyksensä ja esittänyt kosintansa. Hiukset olivat Celebríanin kruunu, jonka pehmeyteen Rivendellin herra oli niin monen, tähtikirkkaan yön huomassa painanut päänsä, juoksuttaen sormiaan kiharoiden läpi niiden kesäiseen tuoksuun hukuttautuen.

Heidän lapsensa olivat Harmaissa satamissa heidän kanssaan, kaksospojat Elladan ja Elrohir sekä tytär Arwen. Celebrían ei ratsastaisi takaisin kotiin heidän kanssaan. Hän nousisi laivaan ja purjehtisi sen mukana kuolemattomille maille, ainoaan paikkaan joka saattoi parantaa hänen haavansa ja poistaa väsymyksen viitan hänen harteiltaan. Keski-Maasta hän ei löytäisi enää lepoa, ei kaiken kokemansa jälkeen. Elladan ja Elrohir olivat pelastaneet äitinsä örkkien säälimättömistä kynsistä ja Elrond oli hoitanut vaimonsa myrkylliset haavat kaikkien taitojensa mukaan, muttei ollut kyennyt parantamaan kokemuksen aiheuttamia henkisiä arpia. Kärsimyksen jäljet sielussa ja sydämessä polttelivat, ja pian Celebrían oli kertonut aikovansa lähteä meren taa kultaisille rannoille. Jäähyväisten hetkellä Elrondin sydän oli haljeta kahtia, sillä hän tiesi, ettei vielä ollut hänen aikansa jättää Keski-Maata.

Kimmeltävä kyynel vierähti Arwenin poskelle ja äiti kietoi lohduttavat kätensä Iltatähden ympärille. Celebríankin näytti taistelevan kyyneleitä vastaan. Ei hän olisi halunnut jättää rakkaimpiaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja, sillä he olisivat joutuneet vielä suuremman surun ääreen, jos hän olisi jäänyt ja menehtynyt tuskaansa. Halattuaan tytärtään pitkään ja kuiskattuaan jäähyväisensä tälle hopeaneito syleili Elladania ja Elrohiria, lausuen näille hyvästinsä.

Sen tehtyään Celebrían kääntyi aviomiehensä puoleen.

”Anna anteeksi”, vaimo sanoi hiljaa. He olivat puhuneet edellisenä iltana pitkään ja viisaita sanoja, mutta nyt kaikki tuntui juuttuvan kurkkuun.

”Ei ole mitään anteeksipyydettävää”, vastasi mies näennäisen vakavana ja tyynenä, hienoinen värinä äänessään. Silloin Celebrían alkoi nyyhkyttää lohduttomasti ja Elrond sulki hänet syliinsä, painaen päänsä neidon olalle ja haudaten kasvonsa tämän hiuksiin. Voisinpa pitää hänet turvassa näin. Pitkään he olivat siinä, kunnes Celebrían vähitellen rauhoittui. Rivendellin herra kuivasi rakkaansa kyyneleet ja he katsoivat toisiaan silmiin, hämmentyneinä kuin vastarakastuneet ja viisaina kuin kaksi aikojen alusta saakka yhteen punottua sielua. Hitaasti he hakeutuivat lähemmäs toistensa kasvoja ja antoivat huuliensa kohdata hellässä suudelmassa.

”Tiedän, että olet vahva”, kuiskasi Elrond vaimolleen. ”Mene edeltä ja ota minut vastaan sitten, kun seuraan perästä.”

”Minä pärjään kyllä”, vastasi Celebrían haikeasti hymyillen. ”Te tarvitsette rohkeutta täällä, tällä puolella merta. Ajatukseni ovat aina kanssanne, kunnes kohtaamme taas kultaisilla rannoilla.”

Illan ensimmäiset tähdet olivat jo syttyneet taivaalle, kun hopealla kruunattu nainen hymyili viimeisen kerran perheelleen ja astui laivaan. He katselivat rauhassa, kuinka purjeet lipuivat vähitellen kauemmas. Laivan kannella Celebrían puhkesi lauluun. Hänen kirkas äänensä kantoi vanhalla, kauniilla kielellä lausuttuja sanoja rannalle jääneiden korviin. Vasta laulun vaiettua aaltojen kohinaan ja laivan kadottua kauas haltiasilmien erottamattomiin Elrond lapsineen alkoi tehdä lähtöä. Pojat olivat hiljaisia, Arwen näytti hiukan yksinäiseltä ja eksyneeltä. Hetken harkittuaan isä laski kätensä hellästi tyttärensä olalle ja johdatti heidät pois laiturilta. Oli aika palata kotiin, ja jonakin toisena päivänä, vuosien päästä tulisi aika seurata Celebríania.

[Frederica]

Piireilystä sunnuntaita. ( :

Tämä on kyllä hieno teksti TSH:n maailmasta. Olen pitkään kaivannut kohtausta Celebríanin lähdöstä ja olin aivan innoissani, kun löysin näin hienon tekstin täältä! Hopealla kruunattu on muuten tälle todella osuva ja toimiva nimi.

Taustatarina ja hahmojen väliset suhteet käyvät tässä hyvin ilmi. Elrondin näkökulma toimii tässä hyvin, ja minusta on ihailtavaa miten koko perhe on tasapuolisesti esillä näissä hyvästeissä. Tästä välittyy muuten todella hyvin Elrondin ja Celebríanin välisen siteen lujuus ja heidän suhteensa lämpö. He kumpikin tietävät, että heidän polkunsa eroavat pitkäksi aikaa, koska molemmat tietävät, että Elrondin aika Keski-Maassa ei ole vielä täysi. Mutta Celebríanin on lähdettävä, sillä haltioiden maailmassa Mandosin salit ovat kuitenkin eri asia kuin Kuolemattomat maat noin kokonaisuudessaan, kun heille on kuitenkin valinnan mahdollisuus suotu.

Kimmeltävä kyynel vierähti Arwenin poskelle ja äiti kietoi lohduttavat kätensä Iltatähden ympärille. Celebríankin näytti taistelevan kyyneleitä vastaan. Ei hän olisi halunnut jättää rakkaimpiaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja, sillä he olisivat joutuneet vielä suuremman surun ääreen, jos hän olisi jäänyt ja menehtynyt tuskaansa. Halattuaan tytärtään pitkään ja kuiskattuaan jäähyväisensä tälle hopeaneito syleili Elladania ja Elrohiria, lausuen näille hyvästinsä.

Hetken harkittuaan isä laski kätensä hellästi tyttärensä olalle ja johdatti heidät pois laiturilta. Oli aika palata kotiin, ja jonakin toisena päivänä, vuosien päästä tulisi aika seurata Celebríania.

^Nämä kaksi kohtaa nousivat ehdottomiksi suosikeikseni tässä. Arvelisin sen johtuvan siitä, että Arwenille nämä ovat kuitenkin lopulliset jäähyväiset, vaikkei kukaan heistä tiedäkään sitä vielä.

Tämä on kaunis ja upea teksti. ( : Ihanaa, että olet kirjoittanut tästä kirjoissa sivuhuomiolle jääneestä canonfaktasta näin hienon tekstin.

Kiitos tästä.<3

[Pollomuhku]

Ensiksi on pakko sanoa, että inhoan Elrondia. Tässä fikissä sait minut kuitenkin ainakin melkein pitämään hänestä vaikka vastaan taistelinkin. Pisteet siitä.
Lisää pisteitä ropisee aiheen valinnasta. Elrond ja Clelebrian eivät todellakaan ole mikään fikkimaailman ykkösparitus (en ole koskaan törmännyt siihen ennen tätä).

Mielestäni onnistuit kuvaamaan lähdön haikeutta juuri oikealla lailla ja herkästi. Minulle nousivat melkein kyyneleet silmiin. (Vain melkein, koska Elrond. ) Tästä välittyi hyvin myös haltioiden tietämys ja kohtalon tuntu.

Haikea ilta-aurinko laskeutui rauhallisesti horisontin taa, maalaten taivaan unelmoivilla punertavan sävyillä. Meri kimmelsi sinisenä ja kohisi kaipuuta herättävästi aaltojen hyväillessä Harmaiden satamien laitureita. Elrond tunsi surun raskaana taakkana sydämessään, ja Celebríanin yllä lepäsi väistymätön kivun varjo.

Tämä ensimmäinen kappale nousi kauneudessaan suosikiksi!

[Harsopilvi]

Isot kiitokset palautteista, tuli hurjan hyvä mieli niitä lukiessa :--)

[Vlad]

Oi, tämä taitaa olla ensimmäinen ficci ikinä, jonka olen tästä fandomista lukenut, jännää..

Ja pakko sanoa, että tämä oli oikein viehättävä. Jotenkin sellainen kovin seesteinen ja rauhallinen ja todella haikea. Celebrianin lähtö ei ole itselle se tutuin teema/aihe/what ever, joten piristävää lukea siihen keskittyvä fic.

Erityisesti tykkäsin tässä kielestä. Se oli samaan aikaan todella kevyttä että kaunista ja jotenkin vain tähän fandomiin sopivaa, melkein runollista. Rakastin sitä, miten kielessä näkyi se, että tässä oli jäähyväiset kyseessä ja samalla näkyi se, että nämä hahmot ovat haltioita. Elrond ei ole se ykkössuosikkini kirjoissa, mutta tässä Elrond on samaan aikaan sekä hyvin IC ja oikein oma itsensä että jotenkin erilainen - hyvällä tavalla erilainen.

En osaa kommentoida mitenkään järkevästi, kunhan ajattelin ilmoittaa, että luin ja pidin. Kiitos!

[Harsopilvi]

Tuli äsken ihan randomilla sellainen olo että "käynpä tässä Finissä" ja voi sitä riemua, kun sisään kirjauduttuani sain lukea ihanaa palautetta. Kiitos kovasti! :--)

[Cilla]

Oli mukavaa huomata, että olet kirjoittanut toisenkin Taru Sormusten Herrasta aiheisen ficin. Löysin tämän eilen sen Thranduilista kertovan ficcisi kautta, mutta en ehtinyt silloin jättää kommenttia. Parasta korjata asia. : )

Tämä on ensimmäinen ficci, jonka olen lukenut Elrond/Celebrían parituksella. Hienoa, että olet kirjoittanut heistä. Elrond ei ole koskaan herättänyt oikein minkäänlaisia tunteita minussa. Olen suhtautunut häneen neutraalisti ja hahmo on oikeastaan jäänyt muiden taustalle. Tekstisi toi kauniilla tavalla kummankin hahmon esille. Celebríanista en edes hirveästi tiedä mitään, joten oli kiinnostavaa lukea hänestä. Samoin Elrondin hahmoon sain uuden näkökulman. Myös kaksoset ovat olleet melko tuntemattomia hahmoja minulle, mutta oli mukava lukea teksti, jossa koko perhe oli hyvästelemässä Celebríanin.

Tekstisi on todella kaunis kuvaus Celebríanin lähdöstä. Hänen ja Elrondin välinen lämpö ja toisesta välittäminen tuli heti lukijalle selväksi. Kieli on taas hyvin kaunista. Sinä osaat totisesti käyttää fandomiin sopivaa kieltä. Lisäksi tekstistä välittyy tunnelma hienosti, on lähdön aiheuttamaa haikeutta ja surua ja sellaista asiaan kuuluvaa herkkyyttä. Osittain haikeutta tuo myös se, että lukijana tietää, ettei Arwen tule koskaan purjehtimaan äitinsä luokse muiden mukana, vaikka hahmot itse eivät sitä vielä tiedäkään.

Harmittaa, kun en Thranduil -ficciäsi kommentoidessa muistanut sanoa mitään otsikosta, joka sopii tosi hyvin tarinaan. Tämän kohdalla muistan. Ficin nimi Hopealla kruunattu on mainio vertaus Celebríanin hiuksista ja oikein onnistunut valinta nimeksi.

Kiitos lukukokemuksesta!

[Harsopilvi]

Kiitos tosi paljon! Ja anteeksi myöhäinen vastaus, huomasin juuri, etten ole eksynyt tänne hetkeen. Täytynee aktivoitua enemmän silläkin saralla :-)

[Vuorna]

Iltapäivää! Aina välillä sitä haluaa lukea jotain ihastuttavan nostalgista, ja TSH-ficit sujahtavat nätisti kyseiseen kategoriaan. Tämän joskus aikapäiviä sitten bongasin osastojen syövereistä, nyt sateisena perjantaina vihdoin tämän kimppuun pääsin. Celebríanista ei pahemmin puhua pukahdeta kirjoissa, mutta hän on silti minusta hurjan kiinnostava hahmo – Elrondin puoliso, Arwenin äiti, Galadrielin tytär... Siitä löytyy jo monta kiehtovaa roolia täytettäväksi, ja on hänen tarinansakin kaikessa surullisuudessaan mielenkiintoinen.

Pidin tosi paljon tämän haikeasta tunnelmasta! Celebríanin tunteiden kaksijakoisuus oli hyvinkin riipaisevaa, sillä ei tietenkään hän olisi halunnut lähteä – kukapa vapaaehtoisesti haluaisi jättää koko perheensä. Kuitenkin örkkien aiheuttaman trauman takia muita vaihtoehtoja ei jäänyt, ja olitkin hienosti tuonut esille sen, että lähteminen oli loppujen lopuksi parempi vaihtoehto kuin kuolema. Mutta vaikka se olikin parempi ratkaisu, ei se tekstin surumielisyyttä vähentänyt. Elrondin suru oli vahvasti läsnä, ja se loi hienoa syvyyttä hänen koko henkilöhahmoonsa. Tekstistä välittyi semmoinen perhefiilis, toki surullinen, mutta siitä huolimatta se oli oikein miellyttävä.

”Tiedän, että olet vahva”, kuiskasi Elrond vaimolleen. ”Mene edeltä ja ota minut vastaan sitten, kun seuraan perästä.”

Ai että, tämä oli minusta hurjan hienosti sanottu ja varsin mainiosti Elrondille sopiva repliikki. Hyvissä määrin semmoista realismia ja romantiikkaa!

Tässä tekstissä oli myös tosi kaunista kuvailua, melkein jopa runollisuuteen asti taipuvaa. Se sopi hurjan hyvin juuri TSH-tekstiin, erityisesti adjektiivien runsas ja nokkela käyttö ilahdutti! Tätä oli ilo lukea, en ole aiemmin näistä kahdesta tainnut minkäänlaisia tekstejä lukea, joten erityisesti tästä mielenkiintoisesta tapahtumasta oli hyvä aloittaa. Tämä oli hyvin onnistunut teksti, ihana löytää tämmöisiä vielä näinkin kauan julkaisuajankohdan jälkeen. Kiitos paljon tämän kirjoittamisesta!