Kirjoittaja Aihe: Rozen Maiden: Akileijoja | K-11 | Megu & Suigintou | Ficlet  (Luettu 1124 kertaa)

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Ficin nimi: Akileijoja
Kirjoittaja: Beyond
Ikäraja: K-11
Fandom: Rozen Maiden
Hahmot: Megu & Suigintou
Genre: Drama
Varoitukset: Itsetuhoisuus
Yhteenveto: Enkeli tuhahteli usein mauttomille koristeille, vaikka syvänvioletteja akileijoja se tuntuikin katsovat salaa hieman pidempään.
Vastuuvapaus: PEACH PIT omistaa hahmot, enkä saa kirjoittamisesta muuta korvausta kuin silkkaa hupia.
A/N: Hah, Valloita fandom -haaste saa pitkästä aikaa minulta uuden tekstin! Osallistuu lisäksi myös 5 x jotain uutta -haasteeseen uudella hahmolla, Megu Kakizakilla. Itse tekstistä todettakoon, tetä Rozen Maidenin posliininen ote on minulle välillä todellinen guilty pleasure, mikä heijastuu varmaan kirjoitukseenkin. Myönnettäköön tosin, että seuraavan kerran kun kirjoitan tästä fandomista, lienee humoristisempi ote oletettavaa, sillä facepalmaan vähän.

***

Oranssi värjäsi taivaan, ja Megu rakasti auringonlaskuja. Kai ihan pienenä hän oli ollut enemmän aamunkoin lapsia, mutta sairaus mutkisti asioita ja persoonaa kovasti.

Auringonlaskuissa heijastui lupaus yöstä, jolloin enkeli tapasi saapua.

Megu oli ajatellut kuolemaa jo kyllästymiseen asti ennen kuin hänen rukouksiinsa oli vastattu. Hän ei ollut koskaan varsinaisesti pelännyt menehtymistä, sillä sairauden keskellä poispääsy oli ollut aina lohdullinen ajatus. Päivät kuluivat niin kovin hitaasti vuoteessa, eikä sairaalassa ollut niitä vähäisiäkään iloja, joita Megu oli vaalinut aiemmassa elämässään; ei ketään, jonka kanssa nauraa, sillä kuukausien vaihduttua vuosiksi ystävät olivat lakanneet käymästä. Ei hyvää teetä, sillä sairaalan resurssit eivät riittäneet sellaiseen, eikä ruokaa, koska sitä ei tohtinut syödä – kuihtumisesta oli tullut kai Megun tapa elää, koska kuollakaan ei annettu.

Oli kamalaa elää vaivaksi.

Megu oli käyttänyt lähes jokaisen yönsä rukoillen ihan mitä hyvänsä henkeä tai jumaluutta pysäyttämään vihdoinkin sen sydämen, joka hädin tuskin enää löi, kun uuttakaan ei ollut varmaan koskaan luvassa. Leikkausjonot olivat niin kovin pitkiä. Jos luovuttajia joskus kuolikin, eivät heidän sydämensä koskaan olleet kelvollisia. Jos veriryhmät täsmäsivätkin, oli potentiaalinen uusi sydän aina joko liian suuri tai pieni, eikä määräänsä pidemmän ajan jälkeen jaksanut enää uskoa, että sopivaa löytyisi koskaan.

Oli helpottavaa tietää, että kuolema oli kuullut rukoukset lopulta ja lähettänyt yhden enkeleistään.

Virheetön posliini-iho tuntui välillä kättä vasten melkein yhtä lämpimältä kuin lohtu, jota ajatus lopusta välillä soi.

Ei Megu ollut aiemmin ollut kovinkaan kiivasluonteinen persoona, mutta enkeli oli tuonut kuoleman niin lähelle, että hetkellisesti elämä virtasi Megun suonissa. Silloin hän tunsi olonsa kiihtyneeksi, mikä oli kohtalokasta iänikuisille kukkakimpuille, joita kukaan ei ollut pyytänyt alkujaankaan. Silti hoitajat toivat sinnikkäästi yhä uuden maljakon uusille kukille. Enkeli tuhahteli usein mauttomille koristeille, vaikka syvänvioletteja akileijoja se tuntuikin katsovat salaa hieman pidempään.

Toisinaan Megu ihmetteli, miksi kuolemalta kesti niin kauan viedä hänet vihdoin pois, mutta yksiselitteistä vastausta ei koskaan tullut, vaan lasisilmät lähinnä mulkaisivat paheksuvasti Megua.

”Sinun piti harjata hiukseni”, enkeli oli viimeksi muistuttanut tylysti, kun Megu oli jatkanut kyselyitään. Mieluustihan Megu oli kutreilla leikitellytkin, sillä kauniimpia hän ei ollut kenelläkään nähnyt. Eivät ne oikeasti olisi edes harjausta tarvinneet, mutta kai enkeli oli pikkiriikkisen turhamainen. Ehkä taivaallisillakin olennoilla sai olla yksi pahe. Hetken mielijohteesta Megu otti käteensä suortuvan ja jakoi sen kolmeen osaan. Hän toisti saman toiselle puolelle ja näytti sen jälkeen enkelille lopputuloksen käsipeilistä.

”Pidätkö siitä?” Megu kysyi. Peilistä heijastuvat lasisilmät vastasivat, vaikka enkeli tuhahtikin vain tyypilliseen tapaansa ja tuumasi sitten, ettei uudenlainen kampaus varsinaisesti haitannut. Megu naurahti ja poimi sitten varovaisesti yhden akileijan maljakosta, sekä asetti sen toiselle puolelle koristamaan pientä lettiä.

”Minä olen niin onnellinen, ettei minun tarvitse olla yksin sittenkään ennen kuolemaa”, Megu sanoi hellästi enkelille.

”Ja minä olisin onnellinen, jos pitäisit nuo kamalat rehut vaasissa”, enkeli jupisi, mutta ei sitä kai oikeasti akileija haitannut.

Megu naurahti vastaamatta enää mitään, sillä hän oli kai sanonut sanottavansa. Olisihan hän voinut vielä mainita, että ehkä hänkin oppisi pitämään akileijoista sen jälkeen, kun hänelläkin olisi siivet, mutta se tuntui tarpeettomalta. Sitä paitsi hetkeksi ajatus vain yhdestä pienestä hetkestä elossakin tuntui riittävän; harva sentään saattoi sanoa harjanneensa enkelin hiuksia jo elämänsä aikana.
« Viimeksi muokattu: 27.06.2015 20:21:01 kirjoittanut Beyond »
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 179
  • brick by brick
Ihanaa, että täältä löytyy ficciä tästä fandomista <3 Rakastan Rozen Maidenia tosi paljon etenkin sen tunnelman takia, ja olet kyllä tässä tavoittanut sellaisen samanlaisen fiiliksen todella hienosti.

Megu on tosi traaginen hahmo ja minusta tuntuu tosi pahalta hänen puolestaan. Kuvaat hienosti sitä, miten ristiriitainen suhtautuminen voi olla kuolemaan ja elämään tuollaisen sairauden keskellä kun koko ajan vain odottaa, joko sitä uutta sydäntä tai sitten kaiken loppua, joka vaanii jatkuvsti lähellä muttei kuitenkaan tunnu koskaan tulevan.

Toisaalta oli ihanaa lukea ficci, jossa kuitenkin Megunkin elämässä on näin paljon pieniä, kauniita asioita. Auringonlasku, kukat ja enkeli.
Lainaus
”Sinun piti harjata hiukseni”, enkeli oli viimeksi muistuttanut tylysti, kun Megu oli jatkanut kyselyitään. Mieluustihan Megu oli kutreilla leikitellytkin, sillä kauniimpia hän ei ollut kenelläkään nähnyt. Eivät ne oikeasti olisi edes harjausta tarvinneet, mutta kai enkeli oli pikkiriikkisen turhamainen. Ehkä taivaallisillakin olennoilla sai olla yksi pahe. Hetken mielijohteesta Megu otti käteensä suortuvan ja jakoi sen kolmeen osaan. Hän toisti saman toiselle puolelle ja näytti sen jälkeen enkelille lopputuloksen käsipeilistä.

”Pidätkö siitä?” Megu kysyi. Peilistä heijastuvat lasisilmät vastasivat, vaikka enkeli tuhahtikin vain tyypilliseen tapaansa ja tuumasi sitten, ettei uudenlainen kampaus varsinaisesti haitannut. Megu naurahti ja poimi sitten varovaisesti yhden akileijan maljakosta, sekä asetti sen toiselle puolelle koristamaan pientä lettiä.
Tämä on suosikkikohtani tässä. Suigintou on niin ihana :'D Olevinaan niin tunteeton, korkeintaan hiukan turhamainen, mutta kuitenkin antaa Megun leikkiä hiuksillaan ja laittaa niihin kukkia.

Lainaus
Olisihan hän voinut vielä mainita, että ehkä hänkin oppisi pitämään akileijoista sen jälkeen, kun hänelläkin olisi siivet, mutta se tuntui tarpeettomalta. Sitä paitsi hetkeksi ajatus vain yhdestä pienestä hetkestä elossakin tuntui riittävän; harva sentään saattoi sanoa harjanneensa enkelin hiuksia jo elämänsä aikana.
Tämä taas oli aika sydäntäsärkevä lopetus, kun Megulle antaa toivoa vain tuollainen ihan väärä käsitys, Suigintou kun on lopulta hyvin kaukana enkelistä. Mutta loppuun asti tässä on todella kaunis sävy, ja tämä jätti jälkeensä haikean ja nostalgisen olon. Kiitos tästä pienestä ficistä, tykkäsin kovasti <3
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 546
  • 707
Tämäpä oli mielenkiintoinen, vaikka fandomia en tunnekaan! Muistan teini-ajoilta, kun ensi kertaa kuulin Rozen Maidenista, että siihen olisi ihanaa päästä tutustumaan. Suomennosta ei kuitenkaan koskaan tullut, eikä englanninkielen taitoni tai kukkaroni sisältö oikein innostunut enkkupainoksista, vaikka olisihan niitä saanut esimerkiksi coneista. Joten nyt oli mukavaa vähän nostalgisoida sitä, mitä silloin  kaiveli vain kuvamateriaalina hahmoista, yms. ja päästä kurkistamaan tarinaa suomeksi. Ihastuin enkeliin, joka oli pikkuisen turhamainen ja näpäkkä sekä pidän siitä, miten kuolema oli tässä niin vahvasti läsnä! Fandomia tuntemattakin tähän pääsi  hyvin mielestäni sisälle, että sen tunnelma välittyi, vaikkei taustoja tai hahmoja tunnekaan.

Minusta se on todella taitavaa kirjoittajalta kirjoittaa fandomiin istuva, mutta siitä huolimatta sellainen teksti, joka tarjoaa jotain fandomia tuntemattomillekin! Kiitos siis tästä, oli oikein ihana ficci. <3
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Oih, kommentteja!

Pura, minuunkin aikoinaan Rozen Maidenissa se nätti ja välillä surullinen kuvasto kolahti kovaa! Suigintou oli mun ihan lemppari kaikessa näennäisessä kovuudessaan, kun sillä kuitenkin on varsin suuri sydän ja omat syynsä olla sellainen, mitä on. Erityisesti Megun ja Suigintoun ystävyys jotenkin antoi Suigintoulle ihan uudenlaista syvyyttä ja lempeyttä. Ja aaa, tää ystävyyshän tuo sille vielä tragisuuttakin. Hienoa, että tykkäsit! :>

Odo, ahaha, mullakin on tästä sarjasta tosi nostalginen olo. Multa jäi 2000-luvun puolivälin conit käymättä, kun eipä niihin olisi vanhemmilta rahaa hirveästi herunut, eikä meidän huushollissa uskottu netistä tilaamiseen, joten allekirjoittanut on varmaan siinä vuoden 2007 paikkeilla katsonut ne Rozen Maidenin Youtubesta jakso kerrallaan, paitsi että yks jakso taisi olla aina kolmen videon pätkissä ja videon latautumista sai aina vähän odotella, mutta niin vaan tuli Rozen Maidenit katsotuksi! Tavallaan aika jännä, ettei tuota sarjaa sit kuitenkaan suomennettu, kun se vaikuttaa sellaiselta goottisynkistelyltä, joka olisi varmaan näilläkin leveysasteille menestynyt ihan kohtuu hyvin. Kivaa kuulla, että tää teksti avautui sarjan tuntemattomuudesta huolimatta! c:

Oli ilo tulla Finiin ja huomata, että aiemmin kommentoimaton teksti oli korkattu, joten kiitoksia teille molemmille! ♡
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.