Kirjoittaja Aihe: Hermionen 24 joulua | S | 24/24  (Luettu 4030 kertaa)

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 457
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #60 : 21.12.2021 20:29:06 »
Taas muutama ihanainen luukku jäänyt kommentoimatta. ^^ Onpa jotenkin kiva tasapaino, miten suloisilta tuntuivat joulut alkuun Hermionen viettäessä niitä vanhempiensa kanssa ja nyt hänellä on toisenlaisia suloisia jouluja Pansyn kanssa. On myös asiaan sopivaa, että myös Hermione ja Pansy käyttävät tarvehuonetta hyväkseen, se kun on ollut monien muiden paritusten käytössä. Ihanaa, että Pansykin viimein löysi jouluista jotain iloa uusien muistojen kautta. Sitä kuvittelee, että jouluista vaan tekee omanlaisen aikuisena, että ne lapsuuden ikävät joulut ovat enää kaukainen muisto, mutta ei se niin yksinkertaista ole. Pansy on kasvanut tuollaisessa ympäristössä, eivät ne ole vain muistoja vaan häntä muokanneita tapahtumia. Joten rakastin, että hän pystyy lopulta olemaan onnellinen joulusta Hermionen kanssa. <3

Ihanaa oli myös, että Hermionen vanhemmat ovat tykästyneet Pansyyn. ^^ Varsinkin, kun Pansyn vanhemmat tuntuivat olevan aika etäisiä, eikä pelkästään joulun aikaan. On myös varmasti tosi tärkeää Hermionelle, että hänen elämänsä tärkeimmät ihmiset tulevat hyvin toimeen. Ahh, kun on ollut söpistä nämä viime luukut, on jumittunut tuollainen mukava vaaleanpunainen linssi omiin silmiin näitä lukiessa. <3 Kiitos luukuista, ihh, aatto lähenee! ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

mursuhilleri

  • vihertumpelo
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 227
  • kahvia koneeseen
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #61 : 22.12.2021 07:46:27 »
valokki, kiva kun eksyit tämän joulukalenterin pariin ja suuri kiitos kommentistasi! Ihanaa että pidit tästä, toivottavasti pidät myös tulevista luukuista ;)

Meldis, vaaleanpunaiset linssit <3 Ihana kuulla että tämä kalenteri on aiheuttanut semmoisen! Kiitos sullekin taas!


22. luukku – 2000

”Katso mitä löysin, Hermione”, Jean hihkaisi saapuessaan keittiöön, jossa muut olivat juuri käymässä jouluaterian kimppuun. Hänellä oli kädessään vanha satukirja. Hymy nousi Hermionen kasvoille.

”Oletko säilyttänyt tämän?” Hermione kysyi ottaessaan kirjan vastaan äidiltään.

”Tietysti”, Jean tokaisi. ”Sinä rakastit tuota kirjaa.”

Hermione selasi kirjan sivuja ja löysi siitä erään sadun, joka hänellä oli ollut tapana lukea joka joulu. Hänen rinnassaan läikähti jotakin lämmintä.

”Saanko lukea tämän teille?”

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #62 : 22.12.2021 16:10:05 »
Oi miten kiva, että Hermionen lempikirjaan palattiin vielä! Pansyn ensimmäinen hyvä joulu lämmitti mieltä. Tämä on muutenkin ollut ihana hyvänmielen joulukalenteri!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

mursuhilleri

  • vihertumpelo
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 227
  • kahvia koneeseen
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #63 : 23.12.2021 08:34:20 »
Thelina, kiitos taas kommentistasi :-*


23. luukku – 2001

Pitkän joulupäivän jälkeen Hermione ja Pansy palasivat omaan kotiinsa. He riisuivat takkinsa ja kenkänsä, ja asettuivat sohvalle kuuntelemaan joululauluja radiosta. He istuivat hiljaa, sylikkäin ja katselivat ikkunasta ulkona leijailevaa lumisadetta.

”Hermione”, Pansy sanoi hiljaa, lähes kuiskaten.

”Mmh”, Hermione mutisi vastaukseksi.

”Minä rakastan joulua”, Pansy kertoi levollisena.

”Ja minä rakastan sinua”, Hermione sanoi ja suuteli Pansya.

”Niin minäkin sinua.”

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 457
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #64 : 23.12.2021 23:03:29 »
Rakastin ihan hirveästi satukirjan paluuta! Miten ihanaa, että se on pysynyt tallessa kaikki nämä vuodet ja miten Hermionen sydäntä lämmitti muistaessaan tutun sadun, hieno sidonta Hermionen lapsuuden jouluihin. Kuuntelisin mielelläni Hermionen lukemana hänen suosikkisatujaan. Kaunista, että Hermionen jouluissa yhä on mukana hänen vanhempansa, vaikka välissä oli monta joulua, jotka vietti Tylypahkassa. Ja sitten siihen mukaan vielä Pansy, jonka Hermione on saanut pitämään joulusta. <3 Oli kyllä kauhean siirappinen tuo viimeisin luukku, jeee, Pansykin on löytänyt rakkauden jouluun! ^^ Vielä jäljellä on viimeinen luukku, jonka tahdon ehdottomasti lukea, mutta samalla on harmi, että tämä on loppumassa, tätä on ollut ilo lukea.
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

mursuhilleri

  • vihertumpelo
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 227
  • kahvia koneeseen
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #65 : 24.12.2021 07:41:32 »
Meldis, kiva kun olet seurannut tätä näinkin pitkälle! Nyt se tosiaan loppuu, nyyh. Kiitos :-*

A/N: Aattoluukun paikka, jee! Oon ylpeä, että saan tämän tarinan päätökseen, kun yleensä mulla jää aina kaikki ihan kesken. Kiitos vielä teille, ihanaa kun olette tätä jaksaneet lukea! Hyvää joulua kaikille <3


24. luukku – 2002

Hermione istui vanhempiensa olohuoneessa sohvalla ja katseli kun Pansy koristeli joulukuusta ja lauloi Kulkuset -kappaletta.

”Kullanmurut”, Jean sanoi tultuaan huoneeseen käsissään pieni lahjapaketti. ”Minulla on teille jotain.”

Hermione ja Pansy avasivat paketin yhdessä ja naurahtivat. Sieltä paljastui joulukuusenkoriste, räiskyvänpunainen pallo, jossa luki Baby’s first Christmas.

”Minä ostin tuon sinulle ensimmäisenä joulunasi”, Jean sanoi Hermionelle. ”Nyt sen on aika siirtyä teille.”

Harvey asteli huoneeseen sylissään puolen vuoden ikäinen tyttövauva, jolta oli juuri vaihtanut vaipan.

”Nyt on puhdasta!” Harvey ilmoitti hymyillen. Pansy ripusti viimeisen koristeen joulukuuseen ja kaikki oli täydellistä.

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #66 : 24.12.2021 15:47:36 »
Voi kiva että Pansy on alkanut nähdä joulussa hyvää. Ja ääää, tuo Hermionen babys first joulupallo siirtyi nyt seuraavalle vauvalle, ihanaa. Pappa on vaihtanut vaipan. Kyllä nyt kaikkien kelpaa. :)

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #67 : 24.12.2021 18:43:10 »
Söpö lopetus söpölle kalenterille :)) mahtia että sait kirjotettua ja hyvää joulua :)

Never underestimate the power of fanfiction

valokki

  • ***
  • Viestejä: 1 276
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #68 : 25.12.2021 12:36:02 »
Tämä oli kyllä kokonaisuudessaan niin ihana ja lämmin kalenteri. Ihana, kuinka kalenteri kävi läpi eräänlaisen syklin ja palasi lopussa aivan samoihin tunnelmiin kuin mitä alussa oli Hermionen ensimmäisinä jouluina. Ja ihan parasta, että myös Pansy oppi lopulta nauttimaan jouluista! Kiitos paljon tästä kalenterista ja oikein ihanaa joulua! :)
(ava @Claire ja bannu @Ingrid)

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #69 : 25.12.2021 17:53:10 »
Suloinen lopetus tälle kalenterille! Kiitos, tämä toi hyvää mieltä joulukuuhun :)
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #70 : 25.12.2021 18:13:54 »
Tää oli kyllä nimenomaan oikein hyvänmielen kalenteri ♥ Vaikka oli vähemmän mukaviakin vuosia seassa, niin pidin siitä ettei tässä esimerkiksi käsitelty velhosotaa vaan pääpaino oli nimenomaan hyvissä muistoissa ja kokemuksissa. Tykkäsin myös, että tuo Hermionen lapsena lahjaksi saama kirja pysyi tarinassa mukana :3 Tää oli kovin söpö ja mukavaa luettavaa, kiitos tästä. Ja hyvää joulua <3


ava & bannu © Inkku

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 457
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #71 : 26.12.2021 21:02:52 »
Eihän tässä sanotuksi saa, miten suloinen lopetus oli. <3 Sopivaa lopettaa kalenteri siitä, mistä alkoikin, Hermionen vanhempien luota, mutta muutamin, iloisin lisäyksin. Rakastan tosi paljon perinteiden, kuten esineiden siirtämistä seuraavalle sukupolvelle ja tuo joulukoriste tuntui älyttömän hienolta idealta sekä sinulta että Grangereilta. Mikä suloinen mielikuva, Harvey tulee vauvan kanssa ja huutaa, että on puhdasta. ;D <3

Kiitos tosi paljon koko kalenterista. On ollut hienoa lukea vähän erilainen versio Hermionen elämästä joulujen kautta sekä myös miten olet muokannut hänen elämäänsä. Angelina sanoikin, että kiva lukea nimenomaan hahmojen tunteista ja ajatuksista ilman sotaa painamassa niskassa. Tässä oli tarpeeksi vähän surullisiakin aikoja jouluna, joten ei tarvita mitään ylimääräistä. Minusta suurin osin tämä oli todella ihastuttava ja lämminhenkinen kalenteri ja olit tuonut Hermionen esiin tosi hyvin samalla kun toit häneen uusia kulmia esim Pansyn kautta. Kiitos tosi paljon koko kalenterista ja hyvää joulua myös sinulle! ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #72 : 30.12.2021 12:15:52 »
Täällä viimeinkin kommentoimassa näitä viimeisiä luukkuja :D

Ensinnäkin ihanaa, että sait tämän valmiiksi! Hurjasti onnea siitä! Ja toiseksi, tämä oli kyllä aivan ihana joulukalenteri, joten kiitos tästä :D

Tykkäsin valtavasti kuinka Pansy tuli mukaan kuvioihin ja kuinka hänen joulunsa muuttuivat Hermionen myötä paremmiksi. Myös tuo, että Hermionen lempisatu nousi uudelleen esiin ja aattoluukun huipennut sitoi tarinan hienosti päätökseen! Tässä oli kaikki tosi kivasti kohdallaan, oikein onnistunut paketti :)

Lämmin kiitos tästä ja ihanaa uutta vuotta sulle mursis

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #73 : 30.12.2021 12:23:56 »
Oi ihana, mikä viimeinen luukku tälle joulukalenterille! Se sai kyllä hymyn huulille niin kuin jokainen luukku tässä kalenterissa. Ja onnea joulukalenterin valmistumisesta! Se on aina upea tunne, kun saa vietyä jonkin projektin loppuun saakka ja kirjoitusprojektit osaavat kyllä joskus olla erityisen haastavia :D Mutta upeaa työtä!

Nautin aivan valtavasti näistä jouluaatoista ja jokaisesta löytyi jotain ihanaa ja hymyilyttävää. Tykkäsin kovasti siitä, että Hagrid pääsi mukaan yhteen luukkuun :D Mitäpä olisi joulu ilman Hagridin hampaita halkovia leivonnaisia... Jäin kaipaamaan Harrya ja Ronia näissä viimeisissä jouluissa, mutta toisaalta pidin myös kovasti siitä, että Pansy sai niin lämpimän vastaanoton Hermionen vanhempien luona ja että heidän elämänsä on ainakin joulujen perusteella lempeää ja rauhallista. Oli myös ihanaa, miten Pansy oppii pitämään joulusta.

Tässä toimi erinomaisesti pieni kaarre takaisin alkuun, kun tuo joulukoriste siirtyi seuraavalle sukupolvelle ja Hermione palasi tutun satukirjan pariin :) Tämä oli kaikin puolin ihana, kiitos vielä kerran, että tämän kirjoitit ja ilahdutit joulukuutani tällä kokonaisuudella! Lempeää loppuvuotta ja uuden vuoden alkua ♥

between the sea
and the dream of the sea

mursuhilleri

  • vihertumpelo
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 227
  • kahvia koneeseen
Vs: Hermionen 24 joulua | S | 24/24
« Vastaus #74 : 16.09.2022 16:53:05 »
Tänne on tullut niin hirmu monta kommenttia, että vastaan tällein yhteisesti teille kaikille, että KIITOS ihanista kommenteista! <3 Tätä joulukalenteria oli mukava julkaista, kun jaksoitte ihanasti lukea ja kommentoida loppuun asti! Etenkin kun musta tuntui, että tämä joulukalenteri meni aivan penkin alle, niin jokainen kommetti ilahdutti todella paljon, ja ilahduttaa edelleen <3

Kiitos vielä näistä viimeisistä kommenteista Fairy tale, Crys, valokki, Thelina, Angelina, Meldis, Vendela ja hiddenben <3