Kirjoittaja Aihe: Tulen maailma | S | maailmanloppuraapaleita, 7/7  (Luettu 1407 kertaa)

Illa

  • ***
  • Viestejä: 311
  • Menninkäislapsi
Nimi: Tulen maailma
Kirjoittaja: Illa
Ikäraja: S



1.

Maailma paloi.

Ennen, kehitellessään mielessään maailmanloppuskenaarioita, Tammi oli kuvitellut, että ongelmaksi muodostuisi vesi. Vesi, ruoka, lämpö. Hän ei ollut osannut kuvitella, että kun kukaan ei hallitsisi tulta, tuli nousisi hallitsemaan maailmaa. Metsäpalot, vanhat sähköjohdot, varomattomasta nuotiosta lentänyt kipinä, tuntui melkein, että mikä tahansa riitti aloittamaan palon, joka kesti viikkokausia ja jätti jälkeensä satoja neliökilometrejä palanutta maata. Ehkä jopa jotkut sodan tulet paloivat yhä.

Hyvä renki, huono isäntä, sen merkityksen Tammi tajusi vasta nyt, eläessään maailmassa, joka oli tulen, ja noustessaan joka aamu tähystämään, mistä suunnasta savua nousisi tänään. Se määrittäisi, mihin suuntaan he sinä päivänä lähtisivät. Aina poispäin lähimmästä tulesta.


2.

He olivat sopineet vaihtavansa nimet.

Ennen Tammi oli nauranut ihmisille, jotka valitsivat luontonimiä. Se oli tietenkin ollut ennen kuin heidän vanhoihin nimiinsä oli alkanut pinttyä kaikuja kauhuista, joita he eivät halunneet kantaa mukana. Nimien vaihto oli ollut Vegan idea, niin kuin kaikki nykyisin. He olivat seisseet mäen päällä ja katsoneet ympärilleen, etsien kohtaa, johon katse pysähtyisi, kuten intiaanit olivat Vegan mukaan lapsiensa syntyessä tehneet.

Tammi tiesi kyllä, että Vega oli valinnut nimensä jo paljon aiemmin, jo ennen kuin maailma oli alkanut palaa. Mutta hän oli esittänyt, ettei tiennyt, kun toinen oli kohottanut katseensa kohti taivasta. Tammi itse ei ollut tiennyt omaansa vielä silloin. Hän oli jäänyt miettimään, tuijottanut mykkänä ympärilleen, kunnes Vega oli kyllästynyt ja osoittanut läheistä puuta, entä tuo? Ja jokin siinä oli kertonut hänestä kaiken tarpeellisen. Vega oli hänet valinnut jo Ennen, mutta ei siksi, että hänessä olisi ollut jotain erikoista. Vaan koska hänet oli kestäväksi luotu. Tammeksi.
« Viimeksi muokattu: 30.05.2020 12:48:41 kirjoittanut Illa »

Illa

  • ***
  • Viestejä: 311
  • Menninkäislapsi
Vs: Tulen maailma | S | maailmanloppuraapaleita, 2/7
« Vastaus #1 : 28.05.2020 10:36:45 »
3.

Tammi asetteli askeleensa Vegan tahtiin.

He olivat lähellä kaupunkia, joka ei palanut. Vielä, Vega olisi muistuttanut. Kaupungit olivat riskejä, tuli saattoi syttyä vanhoista sähkölaitteista tai -johdoista yllättäen, ilman varoitusta. Mutta kaupungeissa oli ruokaa ja tarvikkeita, kaupunkien lähistölle kerääntyivät eläinten lisäksi muut selviytyjät, täydentämään varastojaan ja etsimään muita. Siksi Vega ei halunnut kaupunkeihin.

Vega ei halunnut kohdata muita, tämän mielestä muita ei edes ollut. Ja jos oli, muut olivat vaarallisia, muut haluaisivat käydä heidän kimppuunsa, eikä Vega silloin voisi suojella häntä. Aiemmin Tammi oli väittänyt vastaan, mutta nyt hän tyytyi katsomaan jalkoihinsa, seuraamaan, kun tien tuhka värjäsi hänen kenkiään tasaisen harmaaksi.


4.

Iltaisin he pysähtyivät.

He eivät koskaan sytyttäneet lisää tulta tähän maailmaan. Eivät he sitä olisi tarvinneetkaan, ihmiskunta oli olemassaolonsa aikana luonut niin paljon ruokaa, että he kuolisivat ennen kuin se loppuisi. Eläimet pysyivät etäämmällä ilmankin, Tammi ei tiennyt miksi, sillä heillä oli ruokaa ja he olivat hiljaa.

Ennen Tammi oli ihaillut Vegan kykyä puhua, luoda äänellään vieraita maailmoja, saada kuulijat nauramaan. Ennen Tammi oli kuunnellut Vegaa iltaisin, hämärässä makuuhuoneessa, kun tämä oli etsinyt oikeita äänenpainoja. Kai hän silloinkin oli, omalla tavallaan, tiennyt, etteivät ne tarinat häntä varten olleet. Ja nyt, kun jäljellä oli enää vain hän, ei tarinoitakaan enää ollut.


5.

Vegan mielestä Tammi oli idiootti.

Vega oli ollut sitä mieltä jo Ennen. Silloin, toisinaan, Tammi oli laittanut vastaan. Hän oli ollut eroamassa Vegasta, varmasti oli, kun palaminen oli alkanut. Sitten hänellä ei ollutkaan enää ketään muuta kuin Vega, joka oli aina tiennyt enemmän selviytymisestä ja vahvimman oikeudesta.

Tammi tiesi, että tässä maailmassa hän todellakin oli idiootti. Hänen vaistonsa kertoi, että tulta kannatti välttää. Samaan aikaan Vegan vaisto kertoi, millä reitillä välttää ruumiskasat, minkä teiden varrelta löytyisi mökkejä, joiden pihapiirissä saattaisi olla kaivo. Tammi oli hyödytön ja siksi hän yritti tehdä itsestään niin hyödyllisen kuin mahdollista, mutta Vega näki hänen lävitseen.

Illa

  • ***
  • Viestejä: 311
  • Menninkäislapsi
Vs: Tulen maailma | S | maailmanloppuraapaleita, 5/7
« Vastaus #2 : 30.05.2020 12:48:32 »
6.

Nykyisin ilmassa leijui aina tuhkaa.

He yrittivät kiinnittää kankaanpaloja kasvojensa suojaksi, kulkea tuulen suuntaan, mutta se ei estänyt tuhkaa tunkeutumasta kaikkialle. Vegasta se teki entistäkin ärtyisemmän, kaikesta hänen puheestaan oli tullut tiuskintaa ja hän halusi vaihtaa kankaita Tammin kanssa monta kertaa päivässä, aina syyttäen, että Tammi oli jättänyt hänelle kehnoimman.

Vesistöjen luona Vega pesi itsensä moneen kertaan, hankasi irti jokaisen tuhkahiutaleen. Ihan kuin se olisi auttanut. Mutta Tammi oli kuukausien aikana tottunut tuhkan makuun, oppinut pitämään askeliensa aiheuttamasta tuhkahiutaleiden tanssista. Tuhka piilotti näkyvistä sen, mitä Tammi ei halunnut nähdä, kasautui ruumiiden ylle haudaten sen, mitä tuli ei ollut onnistunut tuhoamaan.


7.

Heillä ei oikeastaan ollut päämäärää.

Vega oli luvannut, että he päätyisivät vielä jonnekin, jossa tuli ei ollut käynyt. Sellaisia paikkoja kuulemma oli, jossain, niin olivat kertoneet ne kulkijat, joiden kanssa käydyistä keskusteluista Tammin ei olisi pitänyt tietää mitään. Tammi ei tiennyt, uskoiko sellaisiin paikkoihin, mutta hän ei kysellyt. He eivät kuitenkaan voisi pysähtyä ja jäädä. Tammi oli alkanut ajatella, ettei hän ehkä halunnutkaan jäädä. Ei ehkä koskaan. Ei Vegan kanssa.

Yön pimeinä tunteina ylös harmaiden tuhkapilvien täyttämälle taivaalle tuijottaessaan Tammi ei ollut keksinyt kuin yhden mahdollisen ratkaisun. Vega kulkisi aina tulesta poispäin, joten Tammille jäi vain yksi suunta.

Tulta päin.

Jastreb

  • ***
  • Viestejä: 8
Vs: Tulen maailma | S | maailmanloppuraapaleita, 7/7
« Vastaus #3 : 01.06.2020 13:08:58 »
Post-apokalyptinen genre on aina ollut lähellä sydäntäni, joten tämä kiinnitti huomioni. On kiinnostavaa, kuinka vähän lukijalle kerrotaan mitään, mutta kuitenkin sävy ja tunnelma välittyvät. Edes hahmojen sukupuoli, ikä tai kotimaa eivät käy ilmi eikä sekään, miksi kaikki palaa. Itselleni tuli mieleen ilmastonmuutos, välillä nytkin kesäisin uutisia lukiessa tuntuu siltä, että joka paikka on tulessa.

Toinen kulkee aina tulta pakoon ja toinen aikoo tulta päin... Symbolista, mutta ihan käytännössäkin saattaisi olla helpompaa pyrkiä jo kertaalleen palaneelle alueelle kuin joutua odottamaan tulen vääjäämätöntä saapumista.

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • ***
  • Viestejä: 799
Vs: Tulen maailma | S | maailmanloppuraapaleita, 7/7
« Vastaus #4 : 05.06.2020 18:24:10 »
Kiitos ihanan kesämuusatempauksen päädyin tutustumaan sun listaukseen, ja tämä erityisesti kiinnitti huomion. Tykkään paljon maailmanlopun jälkeisiin tunnelmiin sijoittuvista teksteistä, ja on aina mielenkiintoista lukea, miten kukakin kirjoittaja päätyy aihetta käsittelemään. Musta tässä toimi todella hyvin raapalemitta ja suhteellisen vähäiset taustatiedot niin hahmoista kuin maailmastakin. Tietoa kyllä sai ihan tarpeeksi, jotta mielikuva tilanteesta ja maailmasta muodostui, mutta toisaalta sopivan vähän, että koko ajan pysyi skarppina sen suhteen, saisiko taas uutta vihjettä siitä, miten tähän tilanteeseen on päädytty ja onko kenties kaikkialla samanlaista.

Pidin myös siitä, miten hahmot ja heidän suhteensa kuvattiin. Oli kiva, kuten jo sanoinkin, ettei hahmoja ihan hirveästi kuvattu taustoista puhumattakaan, jolloin koko huomio keskittyi heidän nykytilanteensa kuvaukseen. Syntyi kyllä Vegasta melko hankalan oloinen kuva. Juuri tuollainen vähän ylimielinen suhtautuminen Tammiin, syytökset kasvosuojina toimivien kankaiden vaihtamisesta ja muuta. Ymmärrän kyllä ihan hyvin, miksi Tammi on alkanut tulla tässä siihen tulokseen, että on parempi jatkaa matkaa kohti tulta sen pakoilun sijaan. Ehkä onkin kivempi asettua alueille, joilla tuli on jo palanut kuin juosta sitä pakoon ja odottaa, että se kohta taas saapuu.

Tässä oli mielenkiintoinen ja omaperäinen idea jatkuvasti tulessa roihuavasta maailmasta. Tunnelma, hahmot ja apokalyptisen ympäristön kuvailu sopivat hyvin yhteen, ja viimeisestä raapaleesta jäi fiilis, että tästä lukisi oikein mielellään lisääkin. Iso kiitos tästä. :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin