Harry Potter -ficit > Hunajaherttua

Ei enää kaksin (S) Fred/Angelina, lempeä draama, romantiikka

(1/3) > >>

Fiorella:
Nimi: Ei enää kaksin
Kirjoittaja: Fiorella
Tyylilaji: Lempeä draama, romantiikka
Ikäsuositus: Sallittu
Paritukset: Fred/Angelina
Vastuuvapautus: Rowling omistaa kirjat henkilöineen, minä vain vilkkaan mielikuvituksen ja joutilasta aikaa kirjoittaa.
Yhteenveto: Miten käy, kun kaksikon onkin aika erota tahoilleen?
Haasteet: Tämä on Salainen Ystävä -ficci Thelinalle. Toivon, että ilahduttaa!
(Toiveina Weasleyt, romance, draama, slice of life, ja inspiraatiosanoista poimittu mukaan: pienet merkitykselliset hipaisut, höyryävä tee, baritoniääni, hassut sukat, halaukset, mietteliäisyys, innokkuus, värikylläisyys, narisevat portaat, lähdevesi, kissa, korttitalo, lehmus)
Osallistuu lisäksi jo kauan sitten kuopattuun Weasleyn perhepotretti –haasteeseen aiheenaan Fred ja Tylypahka, (parempi myöhään kuin ei milloinkaan?) sekä FFF1000-haasteeseen, sanalla 83. Kaksoset



Ei enää kaksin


George ei osannut tarkkaan sanoa, missä vaiheessa kaikki muuttui. Se tapahtui kuin vaivihkaa, mutta jotenkin heidän tiivis nelikkonsa oli jakautunut kahdeksi pariksi, joista kaksoset eivät olleetkaan enää automaattisesti se toinen. Hän huomasi jäävänsä yhä useammin lyömään korttia pöytään Lee Jordanin kanssa, kun Fred livahti jonnekin kahdestaan Angelinan kanssa.

Ensin George ei kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota. Angelina oli nyt vain Angelina. Ei siinä sen kummempaa. Mutta sitten hän alkoi kiinnittää huomiota siihen, kuinka tyttö halasi Frediä useammin kuin häntä tai Leetä – tai käytännössä ketään muutakaan. Heidän ollessaan kahden, Fred tuntui olevan kovin mietteliäs eikä pursunut energiaa entiseen tapaansa. Ja mikä epätavallisinta, ei jakanut hänelle tunteitaan. Tavallisesti Fred ei muuta tehnytkään kuin höpötti.

Kun George alkoi kiinnittää tähän huomiota, hän totesi, että Fredin luontainen innokkuus ei ollut kadonnut minnekään; se kasvoi heti huippuunsa, kun häntä kysyikin mukaansa Angelina jonkun toisen sijasta. George alkoi nähdä kiusallisen selvästi pieniä, mutta merkityksellisen tuntuisia hipaisuja siellä ja täällä. Kuinka tytön käsi viivähti veljen käsivarrella hieman liian usein ollakseen tavanomaista, ja kuinka Fredin hymy tuntui valaisevan koko huoneen aina kun Angelina saapui paikalle.

Pitkään aikaan hän ei kehdannut mainita asiasta mitään – ei oikein osannutkaan. Ja jonkin ajan kuluttua asia ei enää vaivannutkaan häntä niin pahasti. He olivat aina, niin pienestä asti kuin saattoivat muistaa, aistineet toistensa tunteet sanoittakin. George oivalsi, että tämä uusi Fred ei tainnut tietää vielä itsekään, mikä häntä mietitytti. Ei sen enempää kuin hänkään. Eikä Fred pimittänyt tunteitaan siksi, ettei olisi halunnut jakaa niitä toiselle puolikkaalleen; hän ei osannut tulkita niitä itsekään.

Ensin oli tuntunut ikävältä, että oma kaksonen tuntui pistävän jonkun muun hänen edelleen, mutta kun George näki Fredin hömelön onnelliset katseet, hän ymmärsi, että niin sen kuuluikin mennä. Hänkin halusi olla yhtä hurmaantunut ja onnellinen. George piti kovasti Angelinasta, muttei ollut koskaan tykännyt hänestä sillä tavalla, joten veljen ihastus ei ollut millään lailla häneltä pois. Ajateltuaan asiaa tarkemmin George myönsi itselleen, ettei Fred olisi voinut valita paremmin; kukaan toinen tyttö ei olisi sopinut yhtä luontevasti heidän porukkaansa.

Katsellessaan Angelinaa kuin Fredin silmin George näki enemmän kuin koskaan aiemmin. Hän huomasi, miten sointuisa nauru tytöllä oli, kun he vitsailivat höyryävien teemukiensa ylitse Voron kärsimälle kepposelle, ja kuinka lystikkäästi hänen huulensa kaartuivat virneeseen, kun hän kuvaili Norriskan ällistystä hänen napattuaan kissan sen hiippaillessa heidän ohitseen. Fredin lämmin baritoniääni yhtyi innokkaana selostukseen siitä, kuinka Voro oli paennut kolme kerrosväliä narisevia portaita perässään löntystävää, naukuvaa lumottua haarniskaa, jonne he olivat yhteistuumin onnistuneet katin tunkemaan.

Angelinan pitkiä sääriä verhosivat hassut, värikylläisen kirjavat sukat (George oli varma, että hän loihti niiden raidat vaihtamaan paikkoja ihan silkasta vaihtelunhalusta, mutta aina sieltä osuivat ensimmäisenä silmiin rohkelikon värit) ja hän oli kiinnittänyt muutoin sovinnaisiin koulukenkiinsä komeasti kiiltävät suuret soljet, eikä kenenkään tytön olemus voittanut hänen eloisina sädehtiviä silmiään ja lämpimänruskeaa, somasti pisamaista ihoaan. Mitä tahansa hän tytössä katsoi, hän ymmärsi entistä paremmin ihastunutta veljeään. Vaikka tämä oli toki sieväkin, George huomioi sen, ettei hän koskaan teeskennellyt tai hienostellut kuten jotkut tytöt, vaan oli aina valmis niin lumisotaan kuin mihin tahansa hupaisaan kepposeen, johon hänet haastettiin. Ja kilpailuhenkisyydessä hän päihitti kenet tahansa. Ainoastaan pinnauspurtavien testauksesta tyttö oli kieltäytynyt, ja silloinkin vasta vietettyään kolme päivää pysähtymättömän nenäverenvuodon takia matami Pomfreyn ylenpalttisen huolenpidon alla.

Kesän lähestyessä he notkuivat usein kolmisin tai Lee seuranaan Tylypahkan tiluksilla illat pitkät tuntien päätyttyä tai pelasivat luudanvarret viuhuen kentän yllä sen ollessa vapaa muilta huispaajilta. Angelinan nopeus ja tarkkuus oli omaa luokkaansa ja voittomahdollisuudet eivät koskaan olleet vaikuttaneet lupaavammilta. He lojuivat rennosti suuren lehmuksen varjossa rannan tuntumassa, eikä myöhäisten kevätpäivien hellekään kiusannut, kun kotitontut ilmiintyivät poksahtaen tarjoillen heille raikasta lähdevettä ja leivonnaisia suoraan keittiöltä.

Fred tunki kermaista kurpitsaleivosta suuhunsa seuraten tarkkaavaisena Angelinan näppäriä sormia, jotka rakensivat yhdeksäntoistakerroksiseksi kohonnutta korttitaloa, ja George puolestaan seurasi Fredin ilmeitä tämän selvästi pohtiessa, oliko tyttö tosiaan niin taitava vai oliko hän laittanut hieman taikaa peliin. Talo valahti levälleen leijailevien korttien pinoksi Katien ja Alician huutaessa Angelinaa luokseen. Hän heilautti hiuksiaan, väläytti Fredille leveän hymynsä ja lupasi palata pian.

Kaksoset vilkaisivat toisiinsa. Fred pyyhkäisi kermaa suupielestään ja katsoi veljeään vakavoituen äkkiä. Molempien katse seurasi Angelinaa, joka hypähteli tummat hiukset lennähdellen tyttöporukkaa kohti. Fred avasi suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta George nyökkäsi ja hymyili lämpimästi.
”Minä tiedän. Ja se on ihan huippua.”

Fredin kasvoille levisi helpotuksen ja jännityksen sekainen virne hänen nähdessään kaiken sen, mitä toinen koki. He olivat aina voineet tulkita toisiaan sanoitta. 
”Tiesin että ymmärrät.”

George seurasi katseellaan veljeään, joka asteli lähestyvää Angelinaa vastaan, kaappasi tämän halaukseen ja yllätti julkisella suukolla kaikkien edessä. Hän näki ilahtuneen oivalluksen Angelinan kasvoilla ja tytön rakkautta säteilevän katseen, eikä olisi voinut olla onnellisempi. Ensi kertaa elämässään George tunsi aidosti, että kolme voisi ollakin parempi kuin kaksi. Ja jonakin päivänä neljä vielä sitäkin parempaa.

* * *

Thelina:
Tästä tarinasta tuli lämmin olo ❤️ En edes itse muistanut, mitä inspissanoja olin toiveisiini kirjoittanut, joten sitäkin parempi yllätys ja nehän sopivat tuonne mukaan paremmin kuin hyvin! :)

Tässä olikin erilainen lähestyminen tuohon Fredin ja Angelinan suhteeseen, kun koko tarina kuvattiin Georgen näkökulmasta. Sopi hyvin, kun kyseessä on kaksoset! Tämä näkökulma otti myös kivasti Georgen mukaan tarinaan ja toi siihen sellaista hyväksyvää lempeyttä. Jos näkökulma olisi ollut kokonaan ihastuneen Fredin, George olisi jäänyt helposti ulkopuolelle, vaikka mukana tapahtumissa koko ajan onkin.

--- Lainaus --- Ensin oli tuntunut ikävältä, että oma kaksonen tuntui pistävän jonkun muun hänen edelleen, mutta kun George näki Fredin hömelön onnelliset katseet, hän ymmärsi, että niin sen kuuluikin mennä.
--- Lainaus päättyy ---
George on kyllä veljistä paras, kun ei anna mustasukkaisuuden nostaa päätään. Lisäksi hömelön onnellinen Fred on ❤️


--- Lainaus --- Ainoastaan pinnauspurtavien testauksesta tyttö oli kieltäytynyt, ja silloinkin vasta vietettyään kolme päivää pysähtymättömän nenäverenvuodon takia matami Pomfreyn ylenpalttisen huolenpidon alla.
--- Lainaus päättyy ---
Tämä on niin hauska :D onneksi tämän tarinan Angelina on itsekin hieman keppostelevaa tyyppiä, eikä varmaan muistele tällaisia sattumuksia pahalla.

Aivan ihana tuo kohta, missä George lukee Fredin ajatukset, ennen kuin tämä ehtii kertoa mitään. Ja loppu oli kaunis. Siinä oli puhdasta onnea toisen puolesta ja toiveikkuutta, että jonain päivänä kahdesta tuleekin lopulta neljä.

Tämä on aivan ihanasta lahja, pidän todella paljon näistä lempeän romanttisista kuvauksistasi ja Weasleyt (kaksoset varsinkin) kuuluvat ehdottomasti suosikkiasioihini Pottereissa. Kiitos kun kirjoitit ❤️

Fiorella:
Kiitos ihanasta kommentistasi, Thelina! :) Olen iloinen, että pidit.


--- Lainaus ---Jos näkökulma olisi ollut kokonaan ihastuneen Fredin, George olisi jäänyt helposti ulkopuolelle, vaikka mukana tapahtumissa koko ajan onkin.
--- Lainaus päättyy ---
Näin ajattelin itsekin, ja halusin nimenomaan tuoda sen esiin niin, että George on kuitenkin läsnä kaikessa muussa kuin siinä varsinaisessa suhteessa. ;)

hiddenben:
Oi, olipa tätä ihana lukea! Tykkään kyllä sinun teksteistäsi, kun nämä ovat niin lämminhenkisiä ja aina jotenkin täynnä rakkautta :)

Kuten Thelinakin kommentoi, tämä on hieno tulkinta Fredin ja Angelinan ja myöhemmin Georgen ja Angelinan suhteesta. Tässä koko suhdekuviosta tuli jotenkin ymmärrettävämpi, ja voisin hyvin kuvitella Rowlingin ajatelleen samalla tavalla! Varsinkin identtiset kaksoset tuntuvat aistivan toisensa aivan eri tavalla kuin sisarukset muuten, joten miksipä he eivät voisi tuntea samoin Angelinasta? Kuitenkin George tulee tässä esiin aivan erilaisella, hienolla tavalla, kun hän osaa ottaa etäisyyttä Fredin ja Angelinan suhteeseen, vaikka voisikin helposti ihastua tyttöön. Varsinkin tuo loppu, Ensi kertaa elämässään George tunsi aidosti, että kolme voisi ollakin parempi kuin kaksi. Ja jonakin päivänä neljä vielä sitäkin parempaa, oli todella kaunis ja kertoi Georgesta hahmona paljon.

Erityisesti pidin tässä siitä, kuinka George oppi Fredin silmin näkemään Angelinan eri tavalla. Se on hieno ajatus ja muistelen joskus itsekin kokeneeni saman jonkun kaverin alkaessa seurustella toisen tutun kanssa! Kaikki nuo hauskat yksityiskohdat, kuten sukkahousuista ja niiden raidoista – varsinkin sulkeisiin laitettu lause! – olivat ihastuttavia ja saivat minutkin näkemään Angelinan juuri sellaisena, joka sopii hyvin neljänneksi kaksosten ja Leen porukkaan. Tässä tulee myös ystävyys hienolla ja ihanalla tavalla esiin: kuvailut Tylypahkan tiluksilla vietetystä ajasta toivat mieleen ystävien kanssa vietetyt kesäyöt :)

Tässä kaikessa vain mietityttää se, miten Angelina Fredin kuoleman jälkeen suhtautuu Georgeen ja miten näistä kahdesta tulee pari? Kiitos tästä ihanasta tekstistä, joka tuntui olevan myös lupaus keväästä ja pitenevistä illoista :)

Unohtumaton:
Kommenttiarpajaisista hyvää iltaa!

Olipa ihanan lämminhenkinen fikki. George on tässä kovin tarkkanäköinen, mikä tuntuu luontevalta kun on kaksosista kyse. Sitähän ei välttämättä edes tajua, kuinka hyvin toista ihmistä osaa lukea ennen kuin on tarve tarkkailla toisen tekemisiä tai jokin päivittäisessa yhteiselossa saa uusia sävyjä - kuten tässä tapauksessa veli ihastuu Angelinaan. Kaksosena sitä osaa ehkä piirun verran paremmin myös asettua toisen asemaan!

Ehdoton lempparikohta oli tuo loppu, missä keskustelu on oikeastaan jo käyty ennen kuin se ehtii edes alkaa. Fredin ilmeen vakavoituminen on myös hienovarainen viesti siitä, että hän on jo jonkin aikaa miettinyt miten kertoa Georgelle kaikesta. Hän on todennäköisesti itsekin miettinyt, että mitä ihastuminen merkitsee hänen ja Georgen läheisille väleille. Georgen hyväksyntä on varmasti helpotus Fredille, ja syventää luottamusta heidän välillään.

Aivan ihastuttava fikki, kiitoksia!  :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu