Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Susan Bonesin onni ja epävarmuus | K-11 | kokoelma | 4/xx

(1/3) > >>

hiddenben:
Nimi: Susan Bonesin onni ja epävarmuus – hetkiä elämän varrelta
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S - K11
Genre: slice of life, elämän ylä- ja alamäet, ystävyys
Hahmot/paritus: Susan Bones
Haasteet: Sana/kuva/lause10 #2 käännähtää ja FF1000 sanalla selkäranka
Yhteenveto: Kokoelma hetkiä Susan Bonesin elämän varrelta – ennen Tylypahkaa ja Tylypahkassa. Elämänkäänteitä, oppitunteja, onnistumisen ja onnen hetkiä, murrosikäisen kasvua, ystävystymisiä ja ihastuksia.

A/N: Olen jo useamman kuukauden kirjoittanut pidempää ja seikkailullista Susan-ficciä, mikä on tehnyt sen, että en ole ehtinyt tai edes halunnut työstää muita ficcejä Susanista. Ja se, ollakseni rehellinen, on ollut kurjaa, koska ideoita ja ajatuksia on monia! Sen takia päätin sen kummemmin suunnittelematta aloittaa tämän ficlet-kokoelman hetkistä Susanin elämän varrelta, jotta pääsen vähintään näiden tekstien muodossa kirjoittamaan Susanin lapsuudesta ja nuoruudesta lisää :) Nämä ovat vähän kaikenlaisia – joskus viihdyttäviä, joskus mietteliäämpiä. Ensisijainen tarkoitus on avata kirjoituslukkoja ja kertoa samalla lisää Susanista hahmona. Kaikki tekstit rakentavat Susan-jatkumoani, joita löytyy lisää listauksestani.


Susan Bonesin onni ja epävarmuus
– hetkiä elämän varrelta
01 Setripuuta | Susan Bones | S | drama
02 Syksyn ensimmäinen katse | Susan/Neville | S | lempeä ystävyysdraama
03 Urapolkuja | Susan ja Hagrid | S | drama
04 Silkinsileä painajainen | Susan(/Neville) | S | teini-ikäisyyden draamaa

hiddenben:
Yksi | Setripuuta
Susan yrittää seurata Viistokujan katukivetyksen reunassa juoksevaa puroa, mutta tiukka nykäisy kädestä lennättää tytön punaruskeat letitetyt hiukset aivan toiseen suuntaan.

“Ami-täti!”

“Täällä sataa kaatamalla, Susan”, Ami-täti vastaa eikä katso Susaniin niin kuin yleensä vaan kiihdyttää askeliaan. “Meidän pitää ehtiä kotiin ennen kuin vilustumme molemmat.”

Susan kohottaa toista käsivarttaan nähdäkseen, kuinka kauniisti pienet vesipisarat räpsähtävät sadetakin hihaan. Sitten Ami-täti vetää hänet sisään pieneen, pölyiseen puotiin, jossa on ensin vaikea nähdä mitään.

“Amelia Bones, mukavaa nähdä teitä.”

Susan katselee uteliaana vanhaa miestä, jonka ääni on hapertuva, kuin ohuen ohutta pergamenttia, mutta samalla täynnä jäntevyyttä ja päättäväisyyttä. Susan tietää tämän miehen, mutta ei ole koskaan tavannut häntä. Kuullut vain tarinoita.

“Kuin myös teitä, herra Ollivander. Tässä on sisarentyttäreni Susan.”

“Vai niin”, Ollivander sanoo ja nojautuu massiivipuuta olevan pöytänsä yli. “Mukava tavata, nuori neiti Bones.”

Susan niiaa, kun ei tiedä, mitä muutakaan tehdä. Ollivanderin huulille kohoaa hymyntapainen. Sitten mies kohottaa kulmiaan kuin esittäen äänettömän kysymyksen.

“Nuorempi neiti Bones on matkalla Tylypahkaan, eikö vain? Eiköhän anneta taikasauvan valita hänet.”

Susan seisoo jännittyneenä paikoillaan, kun Ollivander kävelee hänen luokseen mittanauha kädessä. Ami-täti istuutuu alas penkille ja seuraa Ollivanderin liikkeitä hymy huulillaan. Kun sauvamestari hymähtelee ja mutisee itsekseen, Susan tuijottaa pölyistä lankkulattiaa ja näpertää sormillaan mekkonsa helmaa.

“Kokeillaanpa”, Ollivander sanoo hetkeä myöhemmin palattuaan hyllyjen välistä. Miehellä on mukanaan kolme kapeaa laatikkoa, jokaisessa niissä taikasauva Susanin kokeiltavaksi. Susan tarttuu rohkeasti ensimmäiseen ja tietää jo, mitä tehdä. Ami-täti on selittänyt hänelle sauvanoston eri vaiheet, ja tämä on niistä mielenkiintoisin.

Ensimmäinen taikasauva posauttaa harmaata savua heilautuksella. Ollivander älähtää järkyttyneenä, repäisee sauvan Susanin kädestä ja mutisee jotain herkkyydestä ja liian jäntevän kirsikkapuun sopimattomuudesta.

Susan ottaa vastaan seuraavan sauvan ja heilauttaa. Tällä kertaa sauvapuodin ilmatilan täyttävät pastellinväriset konfetit. Ami-täti naurahtaa ilahtuneena, ja Susan kääntää innostuneen katseensa Ollivanderiin, mutta vanha mies rypistää vain kulmiaan.

“Miltä sauva tuntuu kädessänne, neiti Bones?”

“Mm…”, Susan etsii sanoja. “Ihan hyvältä?”

“Se ei riitä”, Ollivander puuskahtaa ja antaa Susanin kokeilla kolmatta taikasauvaa.

Lopulta kuitenkin viides taikasauva on se, joka saa Susanin niskavillat kohoamaan ja polvet värisemään. Odottavainen hiljaisuus laskeutuu sauvapuotiin, kun Susan katselee kädessään olevaa kauniin ruskeaa sauvaa. Sitä heilauttaessaan hän tuntee jonkinlaisen vieraan energian virtaavaan lävitseen, ja Ollivander hymähtää tyytyväisen oloisena kultaisen tähtisateen singotessa sauvan päästä.

“Arvelinkin niin”, mies myhäilee itsekseen. Susan katsoo Ollivanderiin odottavaisesti, mutta mies katsoo Ami-tätiä. “Hän on tullut teihin, neiti Bones. Setripuuta, aivan kuten ajattelinkin.”

“Entä ydin?”

“Feeniksin sulka, kuten teilläkin.”

Ami-täti nyökkää ja Susan miettii, miksi tämä näyttää siltä kuin aikoisi itkeä. Sitten Ollivander vetää Susanin huomion itseensä.

“Setripuusta tehdyt sauvat kuuluvat noidille tai velhoille, joka on lojaali ja mieleltään niin teräviä kuin vahvojakin. En henkilökohtaisesti itse haluaisi koskaan suututtaa setrisauvan omistajaa”, Ollivander selittää hiljaisella äänellä haudanvakavana. Susan tuntee hermostuvansa, mutta onneksi sauvamestarin kasvoille kohoaa lopulta pieni hymy. “Tämä sauva vaatii itselleen vahvan omistajan, mutta uskon sinun olevan sille sopiva vastus.”

Susan nyökkää ja ottaa laatikkoon pakatun sauvan vastaan. Ami-tädin maksaessa Ollivanderille Susan katselee käsissään olevaa aarretta ja miettii, kenet Ollivander on ehkä suututtanut. Mutta sitten hänen uusi setripuusauvansa katoaa Ami-tädin käsilaukkuun ja he kiitävät puodista sateeseen ja sieltä Vuotavaan noidankattilaan, eikä Susan ehdi kysyä vanhalta mieheltä enää mitään.

Thelina:
Kiva ajatus tällainen sarja, johon voi koota pieniä palasia Susanin elämästä <3 Tässä lukija jotenkin hyppäsi todella elävästi Susanin mukaan: pystyin kuvittelemaan käden nykäisyn, sateen ja Oliivanderin puodin melkein kuin olisin itse ollut mukana ❤️ Taikasauvapuodissa asiointi on niin jännittävää ja on kivaa lukea siitä sinun / Susanin versio. Tuo miten oikea sauva saa polvet värisemään, on mielestäni osuva kuvaus ja sauva tuntuu tyypiltään muutenkin juuri sopivalta Susanille.

Mukava pieni palanen ja odotan innolla, mitä muita palasia tähän seuraavaksi ilmestyy!

hiddenben:
Ihana Thelina, kiitos kommentistasi! Olipa ilahduttavaa kuulla, että onnistuin tavoittamaan sauvapuodin tunnelman sekä valitsemaan Susanille luontevan sauvan! Kiitos – tässä tulee uusi ficlet! :)

A/N: Vehka toivoi lohturaapaleita, ja mieleeni tuli heti kirjoittaa keveää Neville/Susania! Näistä kahdesta tulee aina hyvä mieli, joten kirjoitin tällaisen lempeän kohtauksen viidennen vuoden ensimmäiseltä yrttitiedon tunnilta.


02 | Syksyn ensimmäinen katse
Kaikki muut oppilaat tuntuvat supisevan keskenään Pimennon ensimmäisistä oppitunneista, mutta Susan kertoo Nevillelle mieluummin siitä, kuinka ihanaa olikaan olla palata pitkän kesäloman jälkeen oman tuvan oleskeluhuoneeseen. Toisaalta hän haluaisi myös kertoa, kuinka ihanaa on saada olla taas yrttitiedon tunneilla yhdessä hänen hyvän ystävänsä kanssa, mutta siihen Susanilla ei riitä rohkeus.

Professori Verso on määrännyt heidät kaksi tekemään jälleen yrttitiedon projektitöitä yhdessä eikä Susan voisi olla iloisempi.

“Kaikkein eniten rakastan sitä tuoksua, joka on kuin sekoitus multaa, tammea ja sellaista raikkautta, jonka voi haistaa ilmassa keskikesän aikaan, jos tiedät mitä tarkoitat?”

Neville nyökkää ja ojentaa Susanille puutarhasakset tämän ryhtyessä harventamaan kesän aikana raskaasti tuuheutunutta pölkkykasvia. Se värisyttelee ihastuksesta tummanoransseja lehtisiään, kun se pääsee keventämään oksiaan, ja lehtien kiitollinen hyväily Susanin käsivarsia vasten kihelmöi ihoa vasten. On harvinaista, että professori Verso antaa heidän työskennellä vielä viidentenäkin vuotena näin lempeiden kasvien kanssa, mutta Susan ei valita.

“Mutta onko se todella totta, että koko oleskelutupanne on täynnä kasveja?” Neville kysyy.

“Keneltä sinä olet sen kuullut?” Susan kysyy vilkaisten ystäväänsä uteliaasti, joka punastuu.

“Hannah kertoi. Kesällä.”

“Ai.”

Olisihan Susanin pitänyt muistaa, kuinka läheisissä väleissä Hannah ja Neville olivat olleet viime keväänä. He eivät ole vielä ehtineet puhua Nevillestä tyttöjen makuusalissa kesän jälkeen ennen kuin tunnit jo alkoivat, joten Susan saa syyttää vain itseään yllätyksenä tulleesta tiedosta.

“Mutta kyllä se pitää paikkaansa. Ne ovat kylläkin suurimmaksi osaksi jästimaailman kasveja, etteivät ne aiheuttaisi liikaa harmia”, Susan sitten sanoo tajuten paikata lyhyeksi jäänyttä vastaustaan. Kyllä Hannah ja Neville voivat olla ystäviä yhtä paljon kuin Susan ja Nevillekin. “Niitä on vähän kaikkialla: köynnöksiä, suuria, rehenteleviä palmukasveja ja pieniä, ujoja ruukkukasveja, jotka menevät piiloon, jos tulet liian lähelle tai huudat turhan kovaa. Se on ihanaa. Keskellä talveakin tuntuu kesältä.”

“Saisinpa nähdä ne”, Neville sanoo lempeällä, unelmoivalla äänellään, joka saa Susanin suupielet aina kohoamaan. “Rohkelikon oleskeluhuoneessa on vain… mukavaa.”

“Mitä rohkelikkomaista siellä on?”

“Paljon punaista”, Neville vastaa vikkelän yksioikoisesti ja saa Susanin naurahtamaan. “Ihan oikeasti: matot, verhot, nojatuolit, kaikki rohkelikonpunaisia muutamilla kultaisilla yksityiskohdilla. Siinä kaikki. Teidän oleskeluhuoneenne kuulostaa täydelliseltä.”

“Jos voisit tulla käymään siellä, saisit kyllä minun puolestani tulla. Uskon, että viihtyisit. Voisimme hakea keittiöstä keksejä ja teetä ja syödä niitä yhden pyöreän pöydän ääressä, josta on hyvät näkymät kaikille kasvien peittämille seinille.”

Neville keskeyttää hetkeksi oman pölkkykasvinsa harventamisen katsoakseen Susania niin lempeällä hymyllä, että Susanin polvia heikottaa. Siinä katseessa tiivistyy heidän ystävyytensä, joka alkoi pitkälti tasan vuosi sitten neljännen vuoden ensimmäisellä yrttitiedon tunnilla.

Rohkelikkopoika ei tajua jähmettyneensä paikoilleen edes siinä vaiheessa, kun tummanoranssit lehdet alkavat hermostuneen oloisesti sukia hänen käsivarsiaan huomion toivossa.

“Herra Longbottom, keskittykää.”

Vasta professori Verson kumea ääni, joka kaikuu kasvihuoneen toiselta puolelta, saa Nevillen havahtumaan Susanin silmistä ja palaamaan äärimmäisen stressaantuneen pölkkykasvinsa ääreen. Susan ei sano mitään, mutta hymyilee kasvilleen hyvillään.

Thelina:
Voi, miten tämä olikin lempeä ja ihana! Pidän hirveästi siitä, miten kuvailet kasveja: esimerkiksi lempeä ja tuuheutunut pölkkykasvi, rehentelevät palmukasvit ja ujot ruukkukasvit. Ujoista kasveista itselleni tulee mieleen tuntokasvi, jollainen serkullani joskus oli. Se on kuin jokin taikakasvi, koska se sulkee lehtensä heti, kun joku vähänkin hipaisee niitä.

Susanin ajatus teestä ja kekseistä oleskeluhuoneessa on lämmin ja herttainen. Hauska yksityiskohta oli myös tuo, miten pölkkykasvi alkoi stressaantua, kun hoivaajien huomio oli hetken aikaa muualla :D

Kiitos tästä, jälleen ihana hyvän mielen palanen :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu