Kirjoittaja Aihe: Kerralla neljästä kuudeksi | K-11 | Pansy/Hermione/Ron | 4/4  (Luettu 1855 kertaa)

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 998
Paritus: Pansy/Hermione/Ron
Ikäraja: K-11
Genre: Draama, romance
Vastuuvapaus: J. K. Rowling omistaa kaiken hänelle tunnistettavan ja minä vain leikin.
Tiivistelmä: Pansy on seurustellut Hermionen kanssa jo parin vuoden ajan, kun Hermione ja Ron päättävät haluta hankkia sisaruksen Roselle. Miten Pansyn itsenäisyyden käy?

K/H: Olen suorastaan rakastunut Pansy/Hermione/Ron-kuvitelmaani ja halusin nyt kirjoittaa heistä lisää. Näin jo aiempaa tekstiä kirjoittaessani mielessäni Hermionen raskaana, joten nyt päätin tutkia sitä tekstin avulla. Tämä teksti on jatkoa ficille Kaksi ynnä kaksi on kolme (K-15), mutta pärjännee myös yksin luettuna. Teksti myös osallistuu Raskauden olematon keveys -haasteeseen.

***

Kerralla neljästä kuudeksi

1 Tammikuu

Asunnossa oli epätavallisen hiljaista. Pansy yritti pakottaa itsensä ryhtymään töihin, mutta hänen oli jostain syystä vaikeaa keskittyä. Tai itseasiassa syy oli varsin selvä. Hermione oli matkalla Ronin ja Rosen kanssa. He eivät tulisi takaisin ennen ensi viikkoa, joten Pansy saattoi kerrankin tehdä rauhassa, mitä itse halusi. Eikä hän pystynyt keskittymään.

Hän oli sopinut treffit täksi illaksi, mikä toivottavasti auttaisi rentoutumaan, vaikka Pansy kieltämättä hieman epäili sitä. Jostain syystä hän oli solahtanut liiankin syvälle Hermionen perhe-elämään kuluneiden parin vuoden aikana. Hän ei ollut ajatellut haluavansa tällaista perinteistä perhettä tai perhettä lainkaan. Eihän heidän muodostamansa perhe toki ollut nytkään perinteinen, ei aivan, mutta liian lähellä sellaista eikä Pansy ollut koskaan viihtynyt yhtä pitkään saman ihmisen kanssa näin tiiviisti, ja se pelotti häntä. Sitoutuminen ja se, että hän halusi sitoutua.

Kun Pansy kelloaan vilkaistuaan ilmiintyi suoraan ravintolan eteen, oli ulkona jo hämärää. Viistokujan leijuvat lamput loivat kadulle tunnelmaa, jota lisäsivät ikkunalta toiselle lentelevät serenoivat kyyhkyset. Pansy näki odottamansa naisen heti, sillä Davian vaaleat hiukset hohtivat kilpaa verenpunaisen kaavun kanssa. Hän suuteli naista ensin poskelle ja sitten pitkään, pidenpään huulille.

“Sinua ei ole näkynyt pitkään aikaan”, vaaleaverikkö hymyili hänen huuliaan vasten ja Pansy varasti vielä toisen suudelman.

“Minulla on ollut kiireitä”, Pansy sanoi ja yritti näyttää huolettomalta.

Niinkuin kiireet olisivat tiukkoja deadlineja tai liian monia treffejä kauniiden naisten kanssa. Sen sijaan ne olivat iltoja Hermionen viereen käpertyneenä pelkät villasukat päällä ja keskusteluja tulevaisuudesta. He olivat löytäneet hyvän talon viime viikolla. Tai itseasiassa kaksi. Isommassa asuisivat Hermione, Ron ja Rose ja pienempi olisi Pansyn ja Hermionen. Pansy kuitenkin tiesi, että se ylittäisi rajan, jonka hän oli asettanut itselleen aikoja sitten, sen jälkeen hän ei voisi enää perääntyä.

Talojen lisäksi Hermione puhui lapsista. Hän halusi sisaruksen Roselle, he halusivat Ronin kanssa. Ja koska Pansy oli jotain muuta kuin pelkkä rakastajatar, hänenkin mielipidettään kysyttiin, vaikka mieluummin hän olisi antanut heidän tehdä valintansa. Silloin hän olisi voinut väittää olevansa ulkopuolinen.

“Olen kuullut huhuja, että olet napannut itsellesi tietyn ministeriön kiharapäisen aktivistin”, Davian ääni oli hyrräävä ja keskeyttää Pansyn mietinnän. “Eikö se ole hankala yhdistelmä, valitun paras ystävä ja entinen luihuinen?”

“Kyllähän sinä minut tiedät, pidän hauskaa monien kanssa”, Pansy kiersi kysymyksen ja virnisti. “Ja kun nyt olen täällä, keskittyisin mieluummin sinuun. En malta odottaa, että saan riisua tuon siveän kaapusi.”

Davia nauroi ja siirsi Pansyn käden reidelleen painautuessaan lähemmäs toista naista. Kun hän näykkäisi Pansyn polkkatukan alta näkyvää korvalehteä, Pansy murahti ja kiepautti vaaleaverikön vasten seinää.

“Luulen, että en ole sittenkään niin nälkäinen”, Davia huohotti aavistuksen verran liu’uttaessaan kättään Pansyn helman alle, “Minun luokseni vai sinun luoksesi?”

“Sinun”, Pansy suuteli naisen kaulaa, ennen kuin tarttui sauvaansa ilmiintyääkseen jälleen.

Aamun koittaessa Pansy heräsi Davian alaston iho omaansa vasten. Hänen vatsansa kurni, mutta se oli kai odotettavissa, sillä he olivat korvanneet illallisen monen tunnin leikeillä vuoteessa. Davia oli kuitenkin selvästi varautunut, sillä kaapissa oli voita, paksu ranskanleipä ja juustoa sekä karahvillinen jonkinlaista tuoremehua. Davia oli tehnyt näin heidän ensimmäisestä yöstään saakka, ja tapa jatkui edelleen kymmenen vuotta myöhemmin.

Pansy hätkähti ajatellessaan sitä, he olivat tosiaan tunteneet jo vuosikymmenen. Davia oli ollut toinen valituista Me noidat -lehden harjoittelijoista, ja he olivat molemmat ottaneet oppinsa ja lähteneet muualle mahdollisimman pian. Ja samalla he olivat purkaneet paineitaan yhdessä. Kymmenen vuotta tuntui kuluneen hetkessä. Kai tämäkin laskettiin jonkinlaiseksi sitoumukseksi Pansy ajatteli, ja mietti Hermionen kasvoja, kun tämä puhui Rosesta.

“En ole typerys, Pansy”, Davia sai Pansyn hätkähtämään, “Sinä et ole täällä. Voisit puhua minulle. Lupaan, etten kirjoita siitä TaikaViikkoon.”

Pansy ei voinut estää hymyä, joka hänen kasvoilleen nousi. Davia oli kietonut päälleen harsomaisen aamutakin ja näytti kauniilta. Ja samalla Pansy huomasi kaipaavansa Hermionea jollain kummallisella tavalla. Hän ei yleensä puhunut tämän kanssa treffeistään muiden kanssa, mutta tietysti Hermione tiesi. Eikä se haitannut häntä, mikä sai Pansyn nauttimaan hänen seurastaan vielä enemmän.

“Minä luulen, että olen rakastunut.”

“Minä tiesin sen jo”, Davia sanoi pehmeästi, “Hän siis tekee sinut onnelliseksi? Se kiharapää?”

“Kyllä hän tekee”, Pansy hymyili pienesti, “Hän on jopa saanut minut unohtamaan inhoni lapsia kohtaan. Tai Rose on saanut, hänen tyttärensä. Se tyttö on kuin miniversio hänestä, näsäviisas mutta samalla ihana.”

Davian kietoessa kätensä hänen ympärilleen, Pansy mietti, että ehkä hän sittenkin oli valmis. Taloon, lapsiin, kaikkeen. Yrittämään sitä, mitä oli aina pitänyt mahdottomana tienä itselleen. Kun Hermione palaisi, hän puhuisi heille.

“Hän ei tule matkaltaan vielä, vai mitä, joten voit tulla takaisin vuoteeseen noiden ruokien kanssa”, Davia nousi ja käveli takaperin kohti makuuhuonetta tiputtaen aamutakkinsa hitaasti maahan.

“Olen vain sinun vielä tämän päivän”, Pansy virnisti.
« Viimeksi muokattu: 26.01.2021 23:56:37 kirjoittanut Alice Katarina »
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Kommenttikampanjasta hei! Tartuin hurjan mielelläni tähän uusimpaan tekstiisi, koska edellisen tarinan tapahtumat olivat vielä niin vahvasti mielessä ja nautin sen lukemisesta hurjasti :) Erittäin hauskaa siis, että kirjoitat tätä lisää! Tykkään todella paljon siitä, että tämä hyppää tapahtumissa muutaman vuoden eteenpäin, koska tilanteesta tulee heti vieläkin mielenkiintoisempi, kun kolmikon suhde on jo vakiintunut omalla tavallaan. Silti se, että Pansy vielä tässä ensimmäisessä luvussa hakee tavallaan paikkaansa suhteessa, on todella elämänmakuista ja johdattaa lukijan lempeästi edellisestä tarinasta tähän.

Davia on toimiva hahmo ja hänestä oli helppo pitää! Pidin siitä, kuinka paljon hänestä tuli ilmi jo tämän osan perusteella ja oli helppoa hyväksyä hänet osaksi Pansyn elämää. Hauska idea tuo työharjoittelu Me noidissa! Siitä saisi varmasti hauskan tekstin. Myös se, kuinka Davia saa Pansyn puhumaan, on hyvä asia ja saa Pansyn olemaan itselleen rehellisempi kuin hän muuten ehkä olisi. Mielestäni tässä tulee hienosti esiin mielen kontrasti, että Pansy päättää mennä treffeille Davian kanssa rentoutuakseen, mutta onkin poissaoleva ja hänen ajatuksensa palaavat jatkuvasti hänen ja Hermionen suhteeseen. Pidin tässä osassa erityisesti siitä, kun Pansy sanoo oppineensa Hermionen kautta pitämään lapsista, varsinkin Rosesta. Se tuntuu hurjan tärkeältä näiden suhdetta (ja Ronia) ajatellen!

Odotan todella uteliaana, mitä seuraavissa osissa tapahtuu! Erityisesti Ronin ja Pansyn kanssakäyminen mietityttää, mutta on hauskaa saada nähdä, miten kolmikon suhde oikein toimiikaan. Ja miten tosiaan tuo lapsen hankkiminen vaikuttaa suhteeseen! Tämä ensimmäinen osa oli oivallista alkusoittoa tuleville tapahtumille, joten odotan mielenkiinnolla jatkoa :)

between the sea
and the dream of the sea

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 998
hiddenben, ihanaa, että valkkasit tämän ja kiva kuulla, että kolmikosta on mielenkiintoista lukea lisääkin! Kolmikon suhde tosiaan vielä hiukan hakee paikkaansa, mutta yritän tässä tekstissä ottaa vähän vähemmän angstisen kannan kuin yleensä, joten nyt kaikki lutviutuu ainakin ehkä hiukan helpommin.  ;D Halusin rakentaa Daviasta sopivan hahmon itsenäisen Pansyn rinnalle. Ajatuksissani Pansy on hieman yksinäinen susi, mutta huomaa sitten kuitenkin, että jotkut ovat pysyneet mukana jo aika kauan.

Tässä uudessä osassa on sulle hiukan Ronin ja Pansyn suhteesta. Toivottavasti viihdyt mukana!

K/H: Hui, vauvauutisia. Jännittävää! Tätä tekstiä on ihana kirjoittaa, toivottavasti se ilahduttaa muitakin!

***

2 Huhtikuu

“Olen raskaana.”

Hermionen yksinkertainen virke tuntui kaikuvan kodikkaasti sisustetussa olohuoneessa. Kerrankin Pansystä tuntui, että hän ja Ron olivat hetken täysin samalla viivalla: yhtä hämmästyneitä istuessaan eri puolella huonetta. Ron tokeni ensimmäisenä, varmaan kokemuksen takia, mutta Pansysta tuntui kuin huone aavistuksen keinuisi. Kun Ron kietoi kätensä vaimonsa ympärille, Pansy yritti vielä ymmärtää, mitä Hermionen lause todella tarkoitti.

“Pansy?” Hermionen ääni oli pehmeä, ja Pansy huomasi painaneensa päänsä käsiinsä.

“Minä vain”, Pansy sanoi, “yritän ymmärtää tätä kaikkea.”

“Älä huoli”, Ron naurahti ja käänsi katseensa Hermionesta Pansyyn, “Minulla kesti Rosen kanssa siihen asti, että hän syntyi. On itseasiassa hauskaa saada joku toinen seuraamaan tältä puolelta.”

“Ainakin siinä vaiheessa, kun Mione alkaa taas kaivata jotain yhtä kummallista kuin oliiveja suklaakastikkeella keskellä yötä, en ole yksin etsimässä niitä jostain epämääräisestä yön yli auki olevasta jästikaupasta”, Ron jatkoi, ja Pansykin tunsi jo rentoutuvansa hiukan.

“Et kai sinä todella syönyt jotain sellaista?” Pansy tuijotti Hermionea, jonka pään kääntäminen kertoi kaiken tarvittavan.

Hän nousi sohvalta ja käveli Hermionen luokse edelleen aavistuksen epäröiden. Hermionen syleily sai hänet vihdoin hengittämään syvään. Naisen säkkäröinä leviävät hiukset kutittivat Pansyn nenää ja tuttu hajuvesi tuoksui hennosti. Taustalla Ron yskähti merkitsevästi, ja Pansy irrottautui halauksesta. He olivat yhdessä toimin sopineet pitävänsä hellyydenosoitukset vähissä ollessaan kolmestaan, sillä näin kenenkään ei tarvinnut tuntea oloaan epämukavaksi.

“Mitä sitten seuraavaksi?” Pansy yllätti itsensäkin olemalla huolissaan. “Pitäisikö meidän tavata parantaja? Tai viedä sinut jästilääkäreille? Voitko vielä ilmiintyä vai pitääkö meidän nopeuttaa talon takan liittämistä hormiverkkoon?”

Hermione näytti suloiselta nauraessaan, ja Pansy tunsi itsensä typeräksi. Tottakai tämä kaikki oli Hermionelle, ja Ronille, jo tuttua, mutta hän ei voinut sietää ajatusta siitä, että hän oli se ylimääräinen, jolle kaikki oli uutta.

“Näen parantajan heti huomenna, haluan varmistaa, että kaikki on hyvin, ja loitsulla se onnistuu jo näin aikaisessa vaiheessa”, Hermione sanoi, “Jästien luona ensimmäinen ultraääni, josta voitaisiin katsoa lapsen tilaa, tehdään vasta kymmenennen raskausviikon kohdilla. Ja voin ilmiintyä vielä parin kuukauden ajan, joten ei mitään kiirettä, kulta.”

“Ja onhan meillä auto, mistä tulikin mieleeni, että meidän pitää hakea Rose vanhempieni luota kohta”, Hermione jatkoi, “Tuletko mukaan? Ronilla on iltavuoro.”

Pansy nyökkäsi, vaikka ajatus Hermionen kliinisen ystävällisistä vanhemmista sai hänet hieman hermostumaan. He olivat tavanneet ensimmäisen kerran, kun hän ja Hermione olivat sopineet seurustelevansa reilu pari vuotta sitten. Hermione oli selittänyt heidän kolmen suhteen, joka varsinkin jästien parissa tuntui olevan uskomattoman-erikoinen-tilanne, mutta hänen vanhempansa tuntuivat silti pitävän Pansya enemmänkin erikoisena ystävänä kuin tyttärensä kumppanina.

Pansya kuitenkin kohdeltiin Grangerien luona aina ystävällisesti, eikä tämä päivä eronnut muista. Rose halusi väkisin kiivetä melkein Pansyn syliin sohvalle esitellääkseen piirroksiaan, joita oli mummonsa kanssa tehnyt. Ensimmäisessä kuvassa joku, ilmeisesti Rose, lensi luudalla ympäri valtavaa stadionia. Selvästi viime viikonlopun vierailu Ginny-tädin pelissä oli innostanut pikkutyttöä. Seuraava kuva sai kuitenkin Pansyn vatsan muljahtamaan. Rosen innoissaan ojentamassa piirroksessa oli neljä hahmoa vierekkäin toisiaan käsistä pitäen, ja alla luki Rosen heiluvin tikkukirjaimin kirjoitettuna Rose + isi + äiti + Pansy.

Hermionen viittoillessa jo ulko-ovella, Pansy ja Rose nousivat sohvalta, ja Pansy taitteli piirroksen laukkuunsa. Ehkä se oli merkki siitä, että hän todella oli osa tätä kummallista perhettä. Pansy kaappasi Rosen olkapäilleen, kun he lähtivät kävelemään kohti vähän matkan päähän pysäköityä autoa. Tyttö kikatti ja kuulosti tiukkoja suuntaohjeita antaessaan niin paljon äidiltään, ettei Pansy voinut kieltäytyä vaan teki silmukoita, hyppyjä ja kaarteita Rosen mielen mukaan.

Yhteisen illallisen jälkeen Pansy käveli raikasta kevätilmaa hengittäen pihan poikki pienempään taloon. Hermione oli jäänyt huolehtimaan Rosen iltatoimista ja odottamaan Ronia. Tämä uusi jo kodiksi muokkautunut tila oli kieltämättä täydellinen löytö. Pihaa oli vaikka muille jakaa, eikä jästejä asunut aivan vieressä, joten taikomista ei tarvinnut varoa koko ajan. Ja tämä oli tuntunut hyvältä tavalta sijoittaa tädin talosta saadut rahat.

Koko seuraavan päivän Pansy oli levoton. Hän kirjoitti valmiiksi yhden jutun, tarttui toiseen ja tuijotti kelloa seinällä. Hermione oli sanonut tapaavansa parantajan neljältä töidensä jälkeen ja tulevansa sitten kotiin kertomaan uutiset. Ron oli töissä ja Rose isovanhempiensa luona, joten Pansy joutui jännittämään yksin. Hän oli jopa lähettänyt Davialle pöllön ja kertonut tilanteesta. Heidän oli tarkoitus nähdä tulevana viikonloppuna, mutta Pansy ei ollut lainkaan varma, että saisi ajatuksensa tarpeeksi kuriin siihen mennessä.

Oven kolahdus sai Pansyn lähes hypähtämään. Vielä enemmän hän kuitenkin pelästyi, kun näki Hermionen jännittyneet kasvot eteisessä. Nainen puristi käsiään nyrkkeihin ja näytti kaikin tavoin hermostuneelta. Pansy ei aikaillut harppoessaan kumppaninsa luokse ja vetäessään tämän halaukseen.

“Mikä on vialla?” Pansy kysyi. “Näytät siltä, että olet nähnyt aaveen, Hermione. Puhu minulle.”

“Parantaja”, Hermione takelteli aloituksessaan, “hän kertoi yllättäviä uutisia.”

Pansysta tuntui kuin jokin olisi iskenyt häntä vatsaan. Vaikka hän ei ollut vielä kunnolla sisäistänyt tulevan lapsen saapumista, tuntui riipivältä ajatella, ettei lasta tulisikaan. Hän ei saisi edes mahdollisuutta. Vaikka ehkä se olisi hyvä, sillä hän ei tosiaan ollut saanut hyvää mallia äitiyteen omalta äidiltään, joka oli tyypillisen puhdasverisen aatelisnaisen perikuva: kylmä, etäinen ja täynnä vaatimuksia.

“Ei, ei, älä huoli, kulta”, Hermione nosti Pansyn kasvot kohdatakseen tämän katseen, “Vauva on kunnossa. Hän voi hyvin. Tai he voivat. Vauvoja on kaksi.”

“Kaksi vauvaa?” Pansya pyörrytti hiukan.

“Kaksoset!” Ovelle saapunut Ron huudahti lähes haltioituneena ja rikkoi omia rajojaan kietomalla kätensä sekä Hermionen että Pansyn ympärille hetkeksi, “Jos pojista tulee lainkaan setiensä kaltaisia olemme pulassa.”

“Pojista?” Hermione naurahti siirtyessään istumaan olohuoneen yksinäiselle sohvalle.

“Tottahan ne ovat poikia”, Ron uhosi virnistellen, “Weasleyt saavat poikia. Meillä on jo Rose, joten on mahdotonta, että tyttöjä tulisi enempää.”

Pansy istui Hermionen viereen, ja kuunteli toisella korvalla Hermionen ja Ronin leikkimielistä kiistelyä. Hän ei välittänyt vauvan tai vauvojen sukupuolesta. Hänen kätensä tärisivät hiukan, mutta Hermionen ote rauhoitti ne. Nyt hän ei enää voinut perääntyä. Vaikka lapsissa ei ollut hänen vertaan, ne olivat silti hänen. Eikä hän halunnut ajatellakaan kohtelevansa jotakuta niin kuin hänen omat vanhempansa olivat häntä kohdelleet.
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Vihdoin pääsin tämän tekstin ääreen ja olikin todella mukavaa palata pohtimaan näiden kolmen suhdetta! On ihanaa, miten hyvin Ron ja Pansy suhtautuvat toisiinsa ja osaavat olla tekemisissä toistensa kanssa näin mutkattomasti. Tosin hyvänä periaatteena on se, ettei kumpikaan osoita liikaa hellyyttä Hermionelle kolmannen ollessa läsnä. Se tosin saa miettimään, miten Hermione tuollaiset tilanteet joskus kokee - tuntuuko hänestä joskus, että hänen pitäisi olla molempien luona samaan aikaan. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, ettei tässä ficissä mietitä sitä vaan keskitytään tuohon raskauteen ja vanhemmuuteen!

Tässä osassa oli ihana tunnelma ja kaikki oli todella aidon oloista. Yksi ystäväni on tällä hetkellä raskaana ja senkin takia tämä oli ihanaa luettavaa, koska hänen vauvauutisensa ovat niin vahvasti mielessä :D Otsikon perusteella olinkin osannut arvailla, että Hermione odottaa kaksosia. Nyt ehkä onkin ihan hyvä, että vanhempia on kolme, koska nyt kaksoset sekä Rose saavat riittävästi huomiota. Pansyn epävarmuus-varmuus-mietteet olivat todella mielenkiintoista luettavaa ja oli hauskaa, että otat esiin myös Hermionen vanhemmat ja näiden suhtautumisen kolmikon suhteeseen.

Tykkäsin hurjasti myös siitä, että tässä päästiin näkemään lähietäisyydeltä, miten Pansy on Rosen kanssa. Yleensä sillä on suuri merkitys, kun lapsi alkaa piirtää perheen uutta jäsentä mukaan piirroksiinsa, ja niin käy tässäkin. Rose on todella sympaattinen ja söpö, ja minua ilahduttaa, että Pansy viihtyy hänen kanssaan niin hyvin :) Ihana uusi osa! Ja kivaa, että tätä on vielä kaksi osaa jäljellä!

between the sea
and the dream of the sea

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 998
hiddenben, kiva että pysyt mukana! Halusin, että tässä vaiheessa Ron ja Pansy alkavat jo olla sinut toistensa kanssa. Varmasti mustasukkaisuutta edelleen on, mutta sitä pystytään hillitsemään yhteisten sääntöjen avulla. Voi olla kyllä, että Hermionella on välillä vaikeuksia valita kumman kanssa sitä sillä hetkellä viettää aikaa. Kaksosten kanssa kolmellakin vanhemmalla on varmasti kädet täynnä työtä, ainakin jos heistä Ronin arvelun mukaan tulee setiensä kaltaisia. Ja Rose on onnistunut kietomaan Pansyn ihan pienen sormensa ympärille.  ;) Kiitos ihanasta kommentistasi, ja toivottavasti pidät jatkostakin!

K/H: Tämä kolmikko (ja tietysti Rose) ovat ihania kirjoitettavia. Kirjoitusaikaa vain on vähän vähäisesti, mutta tämän pariin pääseminen on aina kivaa. Tässä siis jatkoa ja Rosen synttärit.

***

3 Heinäkuu

Pansy heräsi kevyen rentoutuneena. Lakanat hänen vieressään olivat vielä lämpimät, mutta Hermione oli jo päätalossa. Oli Rosen seitsemänvuotissyntymäpäivä, ja he olivat luvanneet tytölle pannukakkuja aamiaiseksi, mutta pelkkä aamiainen perheen kesken oli pian muuttunut täysiverisiksi juhliksi, kun Ron oli vahingossa maininnut äidilleen. Pansy tarttui nojatuolin päällä olevaan t-paitaan ja kiskoi sen päälleen. Paitaa seurasivat vielä rennott housut, ja sitten Pansy kurkotti paketoimansa lahjan vaatekaapin päältä.

Pansy oli ostanut Weasleyn Welhowitsien EläinMuuntimen jo ajoissa ja piilottanut sen sitten kaappinsa päälle. Hän virnisti jo valmiiksi, sillä tiesi lahjan aiheuttamat reaktiot. Rose rakastaisi sitä, Ron yrittäisi pitää vakavan ilmeen, mutta olisi yhtä innoissaan kuin tyttärensä ja Hermione tuhahtaisi ja nielisi sanansa vain Rosen ilon takia. Hermionen mielestä kasvojen muuntelu eläimiksi olisi ehkä turhaa, mutta Rose nauttisi.

Eikä Pansy turhaan ollut rakentanut imagoaan hauskana tätinä. Ystävänä. Vanhempana. Jonakin.

Ulkona oli hiljaista, kun Pansy käveli paljain jaloin päätaloon ja siellä suoraan isoon keittiöön. Kieltämättä siellä oli mukavampi kokata kuin hänen asunnossaan, mutta toisaalta Pansy ei ollut kokkaajatyyppiä. Eikä tosin ollut Hermionekaan, joka kirosi juuri lieden ääressä, missä pannukakku kärysi.

“Minähän sanoin paistavani ne pannukakut, ettei koko talo pala”, Ronin ääni kuului olohuoneen ovelta ja Hermione näytti hillitsevän itsensä vain vaivoin asettaessaan pannun takaisin hellan viereen.

Punapää käveli Hermionen luokse, otti pannun ja suuteli naista poskelle ennen kuin kääntyi hymyilemään Pansylle ja toivotti hyvää huomenta.

“Huomenta, hyvä, että tulit apuun, Ron”, Pansy hymähti ja siirsi katseensa Hermioneen, “Rose ei ehkä ilahtuisi, jos saisi aamiaiseksi aivan noin kärähtäneitä pannukakkuja, kulta.”

Hermione hieroi pyöreää vatsaansa ja hymähti sitten itsekin ennen kuin istui Pansyn antamalle jakkaralle.

“Vannon, että olisin onnistunut, jos jompikumpi kaksosista ei olisi potkaissut ja herättänyt sisartaankin taisteluun”, Hermione irvisti, “Siinä meni tarkkaavaisuuteni ja se oli sitten menoa. Uskomatonta, että joskus pystyin keskittymään enemmän kuin minuutin.”

“Tytöt ovat innoissaan isosiskonsa juhlista”, Ronin ääni oli pehmeä kuten aina kun hän puhui lapsistaan, “Etkä onnistunut tekemään mitään lopullista tuhoa. Jos minä paistan loput, niin te voitte keskittyä muuhun. Äiti taisi innostua hieman liikaa tästä aamiaisesta, joten tuskinpa kellekään meistä jää nälkä, vaikka emme paistaisi ainoatakaan pannukakkua.”

Ja kuin kutsusta ovelta kuului koputus. Pansy riensi avaamaan, koska Ron oli kiinni pannussaan ja Hermionelta menisi liian kauan nousta ylös. Oven takana seisova Molly Weasley suorastaan hehkui lämpöä kuten aina. Hänen takanaan seisoi haukotteleva Arthur ja ilmassa leijui kokonainen pino erilaisia koreja, kulhoja ja rasioita.

“Missäs minun pieni sankarini on?” Molly työntyi sisään ja vilkuili ympärilleen.

“Hän taitaa nukkua vielä” Pansy sanoi ja väisti sisään leijuvia astioita, jotka Molly kuin ohimennen asetteli taikasauvan heilautuksella olohuoneen ison pöydän ääreen.

Kun Hermione astui sisään eteiseen Molly sai muuta ajateltavaa Hermionen reilusti pyöristyneen vatsan ihastelusta. Pansy yritti pitää ilmeensä kurissa, mutta naurua oli vaikea estellä, kun näki Hermionen apua anovan ilmeen. Ronin äiti oli varsin mukava, mutta myös melkoisen tukahduttava sille päälle sattuessaan. Kun Ron oli kertonut äidilleen Hermionen raskaudesta, Molly oli järjestänyt yllätysjuhlat, jotka kestivät kokonaisen viikonlopun. Ja kun he olivat saaneet tietää kaksosten olevan tyttöjä, hän oli tuonut mukanaan kokonaisen vuoren vaaleanpunaisia ja keltaisia neuleita.

Hermionen onneksi Molly harhaantui jälleen pian nähdessään poikansa paistamassa pannukakkuja. Pian Ronkin oli hätistelty pois keittiöstä ja Molly hyräili tyytyväisenä paistaessaan pannukakkuja samalla kun kerma vispaantui yhdessä kulhossa ja mansikat pilkkoontuivat itsestään toiseen. Pansy saattoi myöntää vain itselleen, että olisi kernaasti halunnut osata taloustaikoja yhtä hyvin.

Hän vetäytyi luonnostaan taustalle, kun Rose vihdoin heräsi ja vieraita ilmestyi lisää. Ronin perhe oli suuri ja äänekäs, eikä mikään sellainen ollut tuttua Pansylle. Hänen lapsuutensa juhlat olivat aina olleet hillittyjä, eikä serkusten juoksun ja kiljunnan kaltainen toiminta olisi koskaan ollut mahdollista. Ja vaikka Pansy oli seurustellut Hermionen kanssa jo lähes kolme vuotta, oli se silti pelkkä murto-osa siitä ajasta, jonka muut olivat tähän perheeseen kuuluneet.

Hänen ja Ronin välit olivat nykyään hyvät ja kahden talon kombo oli antanut mahdollisuuden Hermionelle viettää aikaa helpommin molempien puolisoidensa kanssa. Pansy ei kuitenkaan halunnut leikkiä tulella.  Koko suvun ollessa paikalla hän mieluummin oli tekemättä itsestään liian suurta numeroa.

Kun lahjojen anto syömisen jälkeen koitti, Hermionen ilme oli juuri sellainen kuin Pansy oli lahjaa ostaessaan kuvitellut. Ja Rose tosiaan oli niin innoissaan, että tuskin pysyi paikallaan. Kun hän syöksyi halaamaan Pansya, nainen tunsi tytön säkkärät hiukset kätensä alla, ja jokin läikähti hänen rinnassaan. Hän ei ollut koskaan kuvitellut viihtyvänsä lasten kanssa. Mutta tämä lapsi oli sulattanut hänen sydämensä. Ja ne, joita Hermione vielä kantoi sydämensä alla, olisivat hänen alusta asti.
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Olipa ihanaa saada tähän jälleen jatkoa! Olen aivan tykästynyt tämän ficin lempeään, rauhalliseen tunnelmaan, josta dramaattisuus on kaukana ja hahmot tuntuvat niin aikuisilta: hallituilta, järkeviltä ihmisiltä, jotka eivät mene oma napa edellä vaan kykenevät ottamaan toisensa huomioon. Eihän aikuisuus sitä aina ole, ikä ei aina tuo kypsyyttä, mutta tästä ficistä sitä löytyy ja pidän siitä hurjasti :)

Tässä olikin tapahtunut jo suurempi hyppy ajassa eteenpäin, vaikka Hermionen laskettuun aikaan onkin vielä hetki. Hämmennyin ensin, kun Hermione mainitsi kaksosten olevan sisaria, koska sitä ei mainittu luvun alussa (kun taas luvun lopussa Ron oli ollut vakuuttunut vauvojen olevan poikia), mutta asia tuli paremmin esiin luvun loppupuolella. Se oli hauska yllätys, että perheessä tuleekin nyt olemaan viisi naispuolista henkilöä ja Ron – mietin kyllä, tuleeko Ron tarvitsemaan enemmän miesten iltoja tasapainottaakseen naisvaltaista arkeaan :D

Pidin tässä luvussa erityisesti Pansyn pohdiskelevasta roolista ja kuinka hän tietoisesti ottaa etäisyyttä/hiljaisemman roolin Rosen syntymäpäiväjuhlien aikana. Siitä tulee tunne siitä, että Pansy on ihmisenä kehittynyt huimasti Tylypahkan jälkeen. Hieman ehkä harmittaa se, kuinka Ronin perhe ei ota Pansya enemmän huomioon juhlien aikana, mutta toisaalta se on ymmärrettävää, varsinkin tällaisessa kontekstissa (pidin muuten hurjasti siitä, kuinka tuo pannukakkujen valmistusvastuu eteni Hermionelta Ronille ja sieltä suoraan Mollylle :D). Lohdullista on se, että Pansy kuitenkin kokee omaavansa vahvan ja tärkeän roolin perheen jäsenenä ja tuon ajatuksen kruunaa Rosen innostuneisuus saamastaan lahjasta ja rakkaudentäyteinen halaus, jonka Pansy tytöltä saa.

Tämä oli ihana luku, kiitos tästä! Viimeistä osaa vielä odotellessa :)

between the sea
and the dream of the sea

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 998
hiddenben, kiitos kommentistasi ja kiva, että tykkäät ja olet pysynyt mukana! Ron saattaa tosiaan tarvita vähän miesteniltoja tyttökatraansa lisäksi. Onneksi hänellä veljiä riittää. ;D Toisaalta voin hyvin kuvitella Ronin myös innoissaan hemmottelemassa pikku prinsessojaan. On kiva kuulla, että Pansyn luonteen kehitys on onnistunut. Olen yrittänyt kovasti pitää mukana tietynlaista särmää ja silti muokata hahmoa tiedostavammaksi. Tässäpä vihdoin luettavaksi viimeinen luku tähän tekstiin.

K/H: Hups, aika vain valuu sormien välistä, mutta vihdoin sain tämän kirjoitettua loppuun asti. Ehkä kaikkein eniten tuli pohdittua pikkutyttöjen nimiä... Tähän sarjaan tullee vielä yksi osa Ronin näkökulmasta, sillä nyt Pansysta kirjoittaessani arvelin hänenkin ansaitsevan vielä oman tekstinsä. Sitä ennen kuitenkin tämän pariin.

***

4 Marraskuu

Pansy huohotti rynnätessään sisään pyöröovista. Pyhään Mungoon ei voinut ilmiintyä sisälle, ja juoksumatka ulkoa vastaanottotiskille tuntui kestävän ikuisuuden. Pansy kirosi mielessään, ettei ollut urheilullisempi, ehkä jos hän olisi, matka olisi sujunut nopeammin.

“Missä Hermione on?” Pansy huusi vastaanoton noidalle, joka kääntyi häntä kohden kuin hidastetusti. “Hermione Granger-Weasley. Missä hän on?”

“Pieni hetki”, noita hymyili ja alkoi selata papereita. “Hän on tullut tänne puoli tuntia sitten. Voin välittää viestin, mutta vierailijoita ei sallita.”

“Missä hän on?” Pansy tivasi työntyen lähemmäs noitaa tiskin yli. “Minun on pakko päästä sinne. Nyt.”

“Rouva Granger-Weasley ei voi vastaanottaa vieraita, vain perheenjäsenet saavat tulla”, noita näytti jo hieman ärtyneeltä. “Tehän ette ole perheenjäsen, neiti..?”

“Parkinson. Pansy Parkinson. Hermione on minun–” Pansy empi aavistuksen.  “Hän on puolisoni. Jos et päästä minua nyt sisään, kiroan sinut ja jokaisen joka asettuu tielle.”

Vastaanoton noita ei hätkähtänyt ja Pansy tajusi, että noita saattoi olla tottunut uhkailuun. Ehkä ystävällisempi lähestymistapa olisi toiminut paremmin. Nyt se oli kuitenkin myöhäistä, joten hän vain jatkoi mulkoilua kaivaessaan sauvaansa esiin ulkokaavun taskusta. Noita näytti empivän hetken ja huokasi sitten.

“Voin välittää viestin, ja kysymme rouva Granger-Weasleylta oletteko tervetullut. Voitte istua odottamaan.”

Pansy ei istunut vaan ravasi hermostuneena edestakaisin ja laski askeleitaan. Tasan 563 askelta myöhemmin noita palasi. Pansyn sydän jyskytti rinnassa ja ajatus Hermionesta makaamassa jossain päin sairaalaa tuntui koko kehossa kipuna.

“Herra Weasley antoi teille luvan tulla”, noita sanoi. “Voit seurata minua. Olkaa ystävällinen ja laittakaa sauva pois, ette tarvitse sitä.”

Pansy pystyi miettimään vain sitä, miksi Ron oli vastannut Hermionen puolesta. Olikohan mies empinyt. Miettinyt, että nyt olisi hänen mahdollisuutensa pitää vaimonsa vain itsellään. Pansy puristi sauvaa edelleen kädessään, mutta nyt taskussa piilossa. Kauhu oli vallannut hänet sillä hetkellä kun Ronin suojelius oli ilmestynyt hänen työpaikalleen ja kertonut lyhyesti, että Hermione oli joutunut Pyhään Mungoon ja hänen pitäisi tulla. Pansy oli jättänyt haastattelun kesken, rynnännyt ulos ja ilmiintynyt suoraan tänne. Eikä kauhu ollut väistänyt vaan vallannut sekunti sekunnilta enemmän tilaa hänen sisältään.

Lukemattomien käytävien ja käännösten jälkeen vastaanoton noita vihdoin pysähtyi eräälle ovelle ja avasi sen. Pansy seurasi naisen perässä sisään jonkinlaiselta olohuoneelta tai taukotilalta näyttävään huoneeseen. Seinällä olevassa julisteessa hymyilevä nainen silitti vatsaansa ja alla olevat kirjaimet muodostivat vuorotellen erilaisia tsemppilauseita kuten “me olemme täällä teitä varten” tai “perhe alkaa toivosta”. Normaalisti Pansya varmaan olisi naurattanut mainoksen typeryys, mutta nyt hän vain ohitti sen.

Vain hetki Pansyn jälkeen huoneeseen aukesi toinen ovi, ja tavallistakin kalpeampi Ron käveli melkein huojuen sisään. Ron istui sohvalle ja laski päänsä käsiensä varaan. Pansy ei voinut estää itseään juoksemasta miehen luokse.

“Missä hän on?” Pansyn ääni tärisi.

“Leikkauksessa”, Ron vastasi hitaasti, “Hän oli yhtäkkiä pyörtynyt töissä ja kaatunut. Toisen vauvan sydänäänet eivät olleet kunnossa, joten he päättivät leikata. Minä olisin kai tiellä, joten he passittivat minut pois.”

He eivät puhuneet enempää, mutta, kun Ron tarttui Pansyn käteen ja puristi, nainen ei vetäytynyt pois. Toisen yhtälaisesta pelosta saattoi saada itselleen jonkinlaista tukea.  Ensimmäiset kolmekymmentä minuuttia tuntuivat päiviltä. Sitä seuraava puolituntinen taas eteni vielä hitaammin. Vuorotellen Pansy ja Ron vilkaisivat huoneen toisella seinällä olevaa seinäkelloa tai kävelivät pari kertaa huoneen ympäri. Ja sitten taas istuivat vierekkäin odottamassa.

Lopulta jotain tapahtui, kun Pansy oli jo valmis testaamaan kirouksia kiinni jämähtäneeseen oveen. Ovi heilahti auki ja sisään peruutti pyöreä parantaja, joka leijutti perässään punottua isoa koria. Pansy kuuli vauvat ennen kuin näki, ja jokin muljahti hänen vatsanpohjassaan.

“Tässä ovat tyttärenne, herra Weasley”, parantaja hymyili leveästi. “Jouduimme käyttämään paria elvytysloitsua pikkuisempaan, mutta nyt he ovat aivan kunnossa. Jos haluat, voit ottaa jommankumman syliisi.”

Pansy näki Ronin selän ohi vain vilauksen huitovista nyrkeistä ja tiukkana säkkäränä päälaelle kihartuvista kastanjanruskeista suortuvista. Sitten Ron yhtäkkiä väisti ja päästi Pansyn kehdon ääreen. Kummallakin tytöistä oli Hermionen silmät ja selvästi myös äitinsä luonne, sillä he eivät suinkaan nukkuneet rauhallisesti vaan tuijottelivat ympäriinsä kuin tutkien maailmaa analysoiden.

“Siinä meidän tyttäremme vihdoin ovat”, Ron painotti sanomaansa ja Pansy yritti räpytellä kyyneliä pois silmistään.

“Missä Hermione on?” Pansy kääntyi kysymään parantajalta. “Onko hän kunnossa?”

“Hän on heräämössä. Leikkaus meni hyvin, vaikka hän menettikin reilusti verta”, parantaja näytti edelleen osoittavan sanansa Ronille, mutta Pansy ei jaksanut välittää. “Saatamme teidät nyt huoneeseenne, ja tuomme vaimonne sinne.”

Pansysta tuntui kuin hän olisi voinut hengittää hieman vapaammin ensimmäistä kertaa Ronin suojeliuksen ilmestyttyä. Hermione oli kunnossa. Lapset olivat kunnossa. He kaikki olivat kunnossa.

Meni vielä kokonaiset kaksi tuntia ennen kuin Hermionen sänky työnnettiin heidän uuteen kodikkaan lämpöiseen huoneeseen. Nyt ajan kuluminen ei kuitenkaan haitannut, sillä Pansy ja Ron viettivät sen tutustuen uusiin perheenjäseniinsä. He nauroivat yhdessä vauvojen tahattomille hymyille ja kiukkuisesti nyrkkiin puristuville sormille. Pansy huomasi olevansa onnellinen, että Ron tiesi mitä tehdä, nostaessaan pikkuruisen ihmisen hänen syliinsä. Olisi ehkä mahdollista, että hänkin oppisi.

Kun Hermione sitten väsyneen näköisenä, kiharat epämääräiselle sykerölle sidottuna työnnettiin sisään, sekä Pansy että Ron syöksyivät halaamaan häntä. Pitkään aikaan kukaan ei sanonut mitään, vaikka sanottavaa tuntui olevan päiviksi. Riitti että he olivat siinä yhdessä, kolme isompaa ja kaksi pientä.

“He ovat niin kauniita”, Hermione lopulta kuiskasi ja hipaisi sormellaan toisen vauvan poskea. “En malta odottaa että Rosekin saa tavata Poppyn ja Hollyn.”

Pansy pyyhki kyynelen hihaan, kirosi mielessään itkuherkkyyttään ja nosti tuhisevan Poppyn syliin. Hän oli nyt äiti ja jostain syystä se tuntui juuri oikealta kyynelehtimisestä huolimatta.
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Voi että, olipa tämä ihana päätös tälle jatkikselle! Kyllä kannatti odottaa, ja hienoa, että sait tämän valmiiksi! :) "Spin-off" Ronin näkökulmasta kuulostaa hyvältä, olisi mielenkiintoista päästä kuulemaan hänen näkökulmansa tähän kaikkeen. Pansyn osa tässä suhteessa tuntuu löytäneen vakaan paikkansa, joten olen valmis kuulemaan Ronin näkökulman tähän kaikkeen :D

Tässä osassa on ihanaa jännitystä ja olet onnistunut tahdittamaan tapahtumat juuri sopivasti. Pidin siitä, että Pansylla kesti niin kauan päästä sairaalan käytäviltä lopulta tapaamaan Ron ja vielä odottaa leikkauksen päättymistä: kun kuvailuun käytettiin aikaa, se tuntui tavallaan odotusajalta myös lukijalle, mikä toi lisää aitoa tunnelmaa tekstiin :) Pansyn hermoilu ja reaktiot tapahtumiin olivat myös kovin aidon oloisia. Ilahduin kovasti, kun Ron otti Pansyn niin selkeästi mukaan tuohon kokonaisuuteen! Siitä tuli hyvä mieli ja usko näiden kolmen tulevaisuuteen :) Poppy ja Holly ovat myös oivia nimiä lapsille!

Kokonaisuutena tämä tarina on todella onnistunut ja kaikissa neljässä osassa on poimittu mukaan ne tärkeimmät tapahtumat kolmikon elämästä. Tunnelma on pysynyt näissä kaikissa samana ja tämä on kaikin puolin hyvän mielen tarina :) Nyt, kun selailin aikaisempia osia uudelleen, on hauska huomata Pansyn kehittyneen paljon tarinan aikana, eikä Daviaa mainita muissa osissa enää lainkaan. Siinä on selkeä käännekohta Pansyn elämässä ja se kantaa lopputarinan läpi. Kiitos tästä, tätä on ollut kiva lukea! Odotan uteliaana Ron-ficciä vielä täydentämään kokonaisuuden ;)

between the sea
and the dream of the sea

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 998
Ihanaa, että olet lukenut ja kommentoinut hiddenben! Se ilahduttaa kovasti. Pansy tuntuu tosiaan löytäneen itsensä ja oman paikkansa suhteessa. Tavoitteeni oli tässä pääsä tilanteeseen, jossa kolmikon suhde, vaikka erikoinenkin, olisi kuitenkin vakaalla pohjalla. Hyvä siis, jos se välittyy lukijallekin. Hyvän mielen tarinaa on hyvä välillä yrittää kirjoittaa, kun kovin usein omat kirjoitukseni päätyvät kovin surullisiksi tai vähintään melankolisiksi.  ;D Näemme siis vielä Ronin osassa, joskin joudut varmaan odottelemaan sitä tovin, kun gradukin pitäisi vihdoin saada pakettiin... Kiitos tuhannesti kommentistasi!
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.