Aistimuistoja | K-11, slice-of-life, 3 x raapale

[Parris]

Nimi: Aistimuistoja
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Beta: Saappaaton, tack <3
Ikäraja: K-11
Genre: höttöisä slice-of-life, het
Haasteet: Fluffy10 #2 sanalla "poissa", Het10 #2, Kaiken maailman ficlettejä V (viikko 10/2017: Suhteet), Yhtyeen tuotanto II kappaleella En mitään, en ketään (sanat), Otsikoinnin iloja (esine- / motiiviotsikko), Ficlet300 (240. Työ, 247. Musiikki ja 187. Haju)

A/N: Kun kuuntelin En mitään, en ketään -kappaletta, sain sen säkeistöistä vision kolmeen pieneen (irtonaiseen) raapaleeseen. Tässä on, nauttikaahan ~

Aistimuistoja


Alkukesän aamuöitä
Väreilevä helle kaupungin
Sankareiden töitä
Lähteä ja tulla takaisin

Vuosien varrella olen tottunut siihen, että lähdet, kun tarvitsee lähteä, eikä minun kannata valvoa turhaan iltaisin pitkään sinua odottaen. Sinä tiedät mitä teet. Vaikka sydämeni pinnalla on aina häivähdys pelkoa siitä, ettet palaakaan viereeni, haluan uskoa, että palaat. Toisaalta siihen liittynee toive siitä, että uskoni varjelee sinua.

Palaat tänään vasta aamuyöstä. Tulet sisään aina mahdollisimman hiljaa, kuten nytkin. Kuudelta uneni on kuitenkin niin seitinohutta, että pienikin rasahdus repii sen palasiksi. Makaan paikallani silti ääneti, kuuntelen kuinka hiivit suihkuun, ryömit lopulta sänkyyn viereeni.

Ihollasi tuoksuu savu, vaikka olet yrittänyt kuurata sen tarkasti pois. Kiedot kätesi ympärilleni. Se saa minut hymyilemään leveästi.

Tehdä lauluja ja soittaa
Laiturilla laivaa odottaa
Ajatella hyvä voittaa
Tai sängyn päädyn hellää narinaa

Kun odotan lauttaa, viileä merituuli saa minut vetämään kietaisumekkoa tiukemmin ympärilleni. Värikkääseen kukkakankaaseen on takertunut tupakanhaju, kun olen nauranut jutuillesi pitkään ja hartaasti parvekkeellasi savukkeiden palaessa yksi toisensa jälkeen.

Silmät sulkemalla palaan eiliseen iltaan. Kuulen pääni sisällä yksittäisiä sointuja kitarastasi ja kaikuja karheasta äänestäsi, ja ne ovat kovin rauhoittavia. Ne johdattelevat minut sängynnurkkaasi, juottavat minut taas humalaan halvasta punaviinistä, tuovat huulesi kaulalleni. Hengitän katkonaisesti, kun avaat paitani napit varmoin käsin ja liu’utat peukaloitasi vartalollani.

Tänään aamukahvi oli pitkää ja kitkerämpää kuin aiemmin. En halunnut lähteä, etkä sinä halunnut minun lähtevän. Meillä on kuitenkin omat elämämme, mutta ehkä rakkaus vielä voittaa.

Lueskella vällyn alla
Kun sade rummuttelee ikkunaan
Irrallaan ja maailmalla
Joka kadun kulmaa pitää kotinaan

Ulkoa kuuluu syvää jyrinää, ja näen ohuiden verhojen läpi hetken päästä kirkkaan väläyksen. Vedän itseni syvemmälle peiton alle, koska suoraan sanottuna ukkonen pelottaa minua melkoisesti. Sinun lämpösi siinä vieressä auttaisi paljon, mutta tiedän sinun olevan matkalla maailman ääriin, tuhansien kilometrien päähän.

Uskaltaudun pikaisesti vessaan ja kuuntelen siellä, kuinka sade ropisee pikkuruisen ikkunan ulkopuolella metalliseen ikkunanreunukseen. Pesukoneen päälle on jäänyt sinun kasvopyyhkeesi. Hamuan sen sieltä käsiini ja nuuhkaisen siihen takertunutta partaveden tuoksua. Sinulla on päälläsi puoliksi napitettu kallis egyptiläisestä puuvillasta tehty kauluspaita, kun suihkutat kevyesti kultaisesta pullosta hajustetta kaulaasi.

Meillä on vankka luottamus. Olimmepa missä tahansa, toistemme ajattelu toisi kodin luoksemme.

Mutten mitään, en ketään
Alla ikivanhan auringon
En mitään, en ketään
Enemmän kuin sua

[Secu]

Iltaa Kommenttikampanjasta! ^^

Ihan yleisesti pidän noissa raapaleissa tuosta matkalla olemisen ja pysymisen sekä odottamisen teemasta, kiva vastakkainasettelu. Se herättää sekä kiinnostuksen että kysymyksiä hyvällä tavalla :3 Tekstissä ei ole virheitä, ja se on ilmavaa luettavaa. Pienillä asioilla olet saanut luotua kivoja yksityiskohtia. Teksti ei ole kovin korukielistä, mutta silti tuossa on omanlaisensa tunnelma, pieniä asioita suuremmassa kaavassa, jota jää arvuuttelemaan. Mitä tulee noihin naisen ja miehen rooleihin, niin jossain mielessä ne ovat melko perinteiset, mutta ei se haittaa, siitä tulee omalla tavallaan jotenkin kotoinen olo ^^ On myös mielestäni kiva, että tuossa tosiaan on vain minä ja sinä, ei nimiä tai edes vuodenaikaa tai vuotta. Jättää tilaa lukijalle piirtää noista seikoista ihan omat versionsa, ja varmastikin eri lukijoille tulee erilainen mielikuva niin hahmoista kuin ajastakin, jossa he elävät.

Lyriikkapätkät sopivat hyvin, toimivat ikään kuin tiivistelmänä ja teemana joka raapaleelle ^^

Ihan ensimmäinen raapale tuo mieleen, että tekeeköhän mies vaarallista työtä, on vaikka poliisi tai palomies, kun tämän paluun puolesta pitää pelätä, tai ehkä jotain hämärämpää hommaa. Savu voisi viitata palomieheen, mutta seuraavassa raapaleessa mainitaan tupakointi.

Pidän musiikkielementeistä ficeissä ja originaaleissa, joten pisteet kitaraa soittavasta ja laulavasta miehestä ^^ Tuo persoonallisuutta hahmoon.
Tässä raapaleessa onkin sitten nainen, joka lähtee. Ilmeisesti paikka, jossa he ovat yhdessä, on eristyksissä tai kaukana muusta maasta, kun pitää mennä oikein lautalla. Ajatuksena ihan romanttinen. Toisaalta se tuo oman riipaisevan tunnelmansa. Joutuu jotenkin todellisemmin ja rajummin erilleen kuin jos lähtisi kävellen tai autolla.

Viimeisessä raapaleessa on jälleen nainen odottamassa, sitoutuu hyvin ensimmäiseen raapaleeseen. Kun mies on noinkin kaukana, herää kysymys, että vaatiiko hänen työnsä matkustelua vai onko siihen muita syitä, sota esimerkiksi. Vaatteet voisivat viitata työmatkaan. Ukkonen tuo dramaattisuutta viimeiseen raapaleeseen ja jonkinlaista uhan tuntua, kunnes viimeiset lauseet rauhoittavat ja saavat uskomaan siihen, että mies palaa kyllä.

Tuli mieleen, kun molemmat lähtevät vuorollaan, että olisiko miehen ja naisen suhde avioliiton ulkopuolinen. Se toisi kitkerää aamukahvia ja rakkauden voittamisen toivomista. Kenties he ovat jo vähän vanhempia, eivätkä enää parissakymmenissä, ja rakkaus on syttynyt yllättäen.

Joka tapauksessa mukavaa luettavaa, joka jättää alkusanojen mukaan höttöisän olon ^^

Kiitos lukukokemuksesta!

[Thelina]

Terveisiä kommenttikampanjasta! Poimin tämän ihan sattumanvaraisesti listaltasi, mutta tykästyinkin tosi paljon tämän tunnelmaan! Lisäksi tykkään kovasti tuosta Juha Tapion kappaleesta, joten lyriikat tuolla olivat kivat ja varmasti tuo biisi on ollut todella hyvä inspiskappale kirjoittamiseen.

Ihastelin jokaisen raapaleen pieniä, kauniita yksityiskohtia ja sanavalintoja: seitinohut uni, savuntuoksu, joka ei ole lähtenyt iholta edes kuuraamalla, kietaisumekko ja tuuli, äänen karheus, kitara, kitkerä kahvi, ukkonen ja pyyhkeen tuoksu. Nimi lunastaa itsensä upeasti juuri noissa eri aistien kuvailuissa ja ne tuovat kaipauksen ja tunteet jotenkin vieläkin selkeämmin esiin, kun äänet ja tuoksut tuovat mieleen hetkiä ja ajatuksia. Jotenkin minäkertoja sopii tällaiseen kaipaavaan tekstiin erityisen hyvin! Minulle tuli tuosta lähtijästä mieleen sellainen Nuuskamuikkusmainen kulkija, jonka on vain silloin tällöin pakko mennä (savunhaju sopi hyvin tähän mielikuvaan, aivan kuin hän olisi yömyöhään ollut jossakin nuotion äärellä ja sitten taivaltanut kotiin rakkaansa luo). Ah, pidän kyllä kovasti tällaisista haikeista rakkaustarinoista, joissa tiet syystä tai toisesta eroavat, vaikka rakkautta on. Tässä onneksi jää kuitenkin toiveikas olo siitä, että he vielä tapaavat, onhan niin ennenkin käynyt. Ja he ovat toistensa ajatuksissa kaiken aikaa.

Jo nämä pienet pätkät loivat elävän kuvan tarinan henkilöistä ja heidän tunteistaan, vaikka heistä ei kerrottukaan paljoa mitään. Pidin kovasti siitä, miten jälleennäkemisen ja yhdessäolon ilo vuorotteli haikeamman tunnelman kanssa. Keskimmäinen raapale oli tässä suhteessa suosikkini ♥

Kiitos näistä, kauniita raapaleita! Nautin näiden lukemisesta ja kauniista kielestä, teki mieli oikein lukea jokainen pätkä monta kertaa.