Kingdom Hearts: Meri tuo ja vie | S

[Odo]

Ficin nimi: Meri tuo ja vie
Kirjoittaja: Odo
Genre: Draama
Paritus: Riku/Sora
Ikäraja: Sallittu
Fandom: Kingdom Hearts
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettava kuuluu Square Enixille ja Disneylle. En saa tästä rahallista korvausta.
A/N: Ja-aa, piti kirjoittaa raapaleita. Tästä tuli aika erilainen, mitä aluksi suunnittelin... Toiseen raapaleeseen sain inspissanoja Lauchuolta, kiitos!  Pitkästä aikaa tätä fandomia, ja tietysti OTP:llä. Osallistuu siis Fandomkohtaiset OTP:t ja jokainen osa Vuosi raapalehtien V. Ja Multifandom-haasteeseen kans!

Meri tuo ja vie

I

Meri näytti loputtomalta. Se vain jatkui ja jatkui kauas horisonttiin. Sora oli katsellut merta Rikun kanssa monet kerrat, seilannut sen aalloilla pienelle saarelle, josta oli tullut heidän leikkipaikkansa. 

Maailma loppui meren reunalle tai niin he uskoivat. 

Heidän veneensä karahti vasten hiekkarantaa ja pojat nousivat veneestä omalle saarelleen. Muutkin lapset leikkivät siellä, mutta pojista ajatus omasta saaresta oli hauskempi. 

"Aion seilata joskus maailman laidalle", Riku sanoi reippaasti venytellessään auringon lämmittäessä heitä säteillään.   

Soran ei tarvinnut sanoa, että hän tulisi mukaan. He olivat yksi ja aina yhdessä. Niin oli aikoinaan vannottu. 

Ei ollut mitään tai ketään, mikä heidän väliinsä olisi voinut rantautua.

II

He olivat juuri rantautuneet kotisaarelleen myrskyn heiteltyä venettä koko matkan. Sora ja Riku olivat läpimärkiä ja halusivat juosta kotiin, mutta huomasivat kuohuvien aaltojen kantavan rantaan jotain.

Pojat kiirehtivät katsomaan nähdessään tytön, jonka punaiset hiukset olivat liimaantuneet kasvoille. Ehkä heidän ikäisensä.

Epäröimättä he vetivät tytön paremmin rantaan ja nostivat yhdessä. Molemmat ehdottivat jaloina omaa kotiaan turvapaikaksi, mutta lopulta he päättivät viedä tytön pormestarin luokse.

He tunsivat tytön pehmeän ihon pidellessään yhdessä kiinni ja miettivät ainoastaan tuntemattoman turvaan viemistä. 

Sade piiskasi heitä, mutta rohkeasti ja kompastellen he veivät tajuttoman tytön pormestarin ovelle, joka otti tytön vastaan vaimonsa kanssa luvaten hoitoa ja huolenpitoa. 

III

Sora ja Riku makasivat oman saarensa hiekkarannalla auringon taas paistaessa. Sade oli kestänyt monta päivää, mutta nyt oli taas tyyntä ja lämmintä. Merikin oli rauhoittunut ja sen suolainen tuoksu oli houkutteleva ja kotoisa.

Poikien kädet oli liitetty yhteen sen enempää ajattelematta. Riku piteli kiinni toisesta, hajamielisesti silitti kämmenselkää. He olivat ottaneet usean juoksukilpailun ja kaatuneet sitten hietikolle tasaamaan hengitystään. Jokaisen kisan hävinnyt Sora oli murjottanut siihen asti, että Riku oli tarttunut toista kädestä ja saanut vastaukseksi hymyn. 

Se oli tutuksi ja tavalliseksi muodustunut ele, mutta myös tärkeä ja erityinen. Riku osoitti, että oli siinä Soraa varten. 

Veneen karahtaessa rantaan he näkivät punaiset hiukset.

Sora nousi nopeasti ja näytti niin innostuneelta uuden tytön näkemisestä, että Rikun vatsasta tuntui putoavan pohja. 

Merituuli hyväili heitä, kun he tutustuivat ja ennen illan hämärtymistä ystävystyivät. Lähtiessään koteihinsa Riku ajatteli itsekseen, että asiat eivät olleet enää ennallaan. Heitä oli nyt kolme.

Hiljalleen vaipuessa kohti unta Riku tiesi, että heidän väliinsä oli sittenkin rantautunut jotakin. Kairi.

Meri oli tuonut heille jotain muutakin: tiedon muista maailmoista, jotka piilottelivat horisontin takana. Tiedon, jota Riku ja Sora olivat odottaneet koko lapsuutensa.

Riku päätti rakentaa lautan ja matkustaa yli horisontin. Ottaa Soran mukaansa ja löytää maailman, joka oli vain heitä varten.

[ruttotohtori]

Voivoivoi. Yksi päivä luin tämän ja yritin kommentoida mutta ei siitä tullut mitään kun niin itketti. En tiedä tuleeko nytkään, että varaudu hyvin tasottomaan kommenttiin. Mutta yritän silti. Naurattaa muuten kun luin tuon yhden toisen ficcisi kans näistä kahdesta ja olin vissiin joskus kommentoinut siihen että en välitä tässä fandomista slash-parituksista - kuinka ajat muuttuukaan, voivoi, nykyään minä en muuta teekään kuin luen KH-slashficcejä. Erityisesti näistä kahdesta, koska he ovat niin tärkeitä ja rakkaita ja voi kauhea, olen niin tunnetta täynnä koska nämä poiot ja koska tämä ficci. Vaikka tää olikin suhteellisen lyhyt ja yksinkertainen niin silti. Minä vain en nyt kestä.

He olivat yksi ja aina yhdessä. Niin oli aikoinaan vannottu.

Voi yhyy. ;_; <3

Ensin voisin aloittaa että voi kuinka rakastankaan tätä otsikkoa! Niin kaunis ja kertoo enemmän kuin tarpeeksi. Meri tuo ja vie, tuo Kairin saarelle ja tiedon muista maailmoista mutta myös vie Rikun sitten myöhemmin pimeyteen ja aaa, mä en ehkä kestä. Tämä ficcikin. Ihanaa että kirjoitit heistä pikkuisina, koska tällaisia ficcejä ei vaan ole tarpeeksi. Ja niin, tässä tuli parivaljakon dynamiikka hyvin esille. Kuinka Sora ei vaan tajua ja kuinka Riku on tuommone omistushalunen kateellinen angstipeppu. Samaistun kyllä Rikuun enemmän kuin ehkä mihinkään hahmoon koskaan, joten mulle on hyvin tärkeää millaiseksi hänet kirjoittaa, ja tässä hän oli juurikin oma itsensä. Haluaa vain viedä Soran pois ja jättää Kairin rannalle nököttämään. Kauhee. Mut, semmonen hän tuppaa olemaan.

Riku osoitti, että oli siinä Soraa varten.

Tämä oli niin tärkeä huomio, koska Riku tosiaan elää aina vain Soraa varten, ei ikinä itseään, ja se kai hänen isoin ongelmansa onkin. Tyhmä lapsi, välittäis ittestäänkin joskus, höh.

Nätisti olit tämän kirjoittanut, raapalemuoto toimi hyvin ja toi tällaisia pieniä palasia kehityksen eri vaiheista. Miten kaikki sitten vaan muuttui, pikkuhiljaa. En mä osaa sanoa mitään järkevää, oikeasti, anteeksi. Olen vain niin tunteellinen. Kiitos että kirjoitit minun OTP:stäni, pidin tästä kyllä niin kovin. Kiitos. <3

[sugared]

Lukaisin sulta juuri kaikkiaan kolme KH-ficciä, ja haluan käydä jättämässä edes lyhykäisen kommentin jokaiseen! Oon ollut ihan KH-fiiliksissä, kun lainasin kirjastosta KH2 Final Mixin ja oon paukuttanut sitä tässä läpi, olipa siis erityisen kiva löytää nämä! Kingdom Hearts on pirullinen fandom, kun teoriassa siitä olisi tosi inspiroivaa kirjoittaa, mutta mulla homma kaatuu siihen, että en ymmärrä sen kaoottisesta juonesta ja kaikista ihmeen anti-dark-reinkarnaatio-heartless-nobody-tietokonesimulaatio-aikamatkustus-kerroksista yhtään mitään, ja kun olen pelannut vain 1 ja 2, tuntuu hirveän vaikealta tarttua. Tämä oli siitäkin ihana, että tässä palattiin ihan tarinan alkulähteille, kun kaikki oli vielä suhteellisen yksinkertaista (olkoonkin, että opin juuri, että Soraankin oli tyyliin siirtynyt jonkun heppulin sydän vai häh???)!

Tykkäsin tosi paljon tämän tunnelmasta, suunnattomasta merestä ja pienestä saaresta. Kun Sora ja Riku ovat vielä lapsia, on helppo uskoa, että heidän maailmassaan ei vielä paljon muuta olekaan kuin leikit ja seikkailu (kun taas peleissä yms. ton tyyppiset paikat on jotenkin vähän koomis-omituisia, kun lapset keskenään vaan seikkailee menemeään)! Rakastan sitä, miten KH:ssä ystävyys on sellainen kaikkien myrskyjen läpi pitävä side (siksi myös mieluummin luin tätä ystävyyslasit kuin parituslasit päässä), ja tässä Rikun ja Soran välinen side tulee hienosti esiin. Mä en rehellisesti muista KH1:stä juuri mitään, kun siitä on kovin paljon aikaa kun oon viimeksi sitä pelannut, joten en muista onko nuo kateuden juonteet canonia vai ei, mutta joka tapauksessa ne tulee tässä tosi koskettavasti esiin. Tiedän, että KH:ssa on varsin voimallinen "valo=hyvää ja pimeys=pahaa"-tematiikka, mutta mä jotenkin ajattelen, että esim. Rikun hahmossa (ja monessa muussakin) pimeys on enemmänkin jälki joistakin pahoista asioista, jotka ovat häntä koskettaneet, traumasta tai muusta. </3

Rakastan meriaiheisia vertauskuvia, ja tässäkin meri oli ihanasti läsnä. Meri tuo ja vie, tosi kaunis ja kuvaava otsikko. Aloin miettiä myös tuota loppua, jossa meri tavallaan kääntyikin Rikua vastaan. Lämmin päivä ja tyyni meri eivät houkuttele Soraa seikkailuun vaan ehkä jäämään kotirantaan Kairin kanssa.

Kiitos kovasti kauniista ja koskettavasta lukukokemuksesta!