Harry Potter -ficit > Pimeyden voimat

Ympärillä humisee hiljaisuus (S, Harry/Draco, darkfluff, 6/6 raapaletta)

(1/5) > >>

Vendela:
Nimi: Ympärillä humisee hiljaisuus
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Vendela
Tyylilaji: Darkfluff, h/c
Pituus: 6 raapaletta, 600 sanaa
Vastuuvapaus: Rowling omistaa, minä lainaan

Tiivistelmä: Sodan jälkeen Harry sulkeutuu Kalmanhanaukiolle, kunnes saa sinne yllättäen seuraa.


Vapaa sana: Näin darkfluff-haasteen ja sain idean joka oli pakko kirjoittaa heti. Tämä toimi myös loistavana blokinpurkuna, sillä kirjoittaminen on takunnut viime viikkoina. Se, kuinka darkfluffya tämä on, saa jokainen lukija itse päättää.
Angelinalle iso hali ja kiitos tuesta ♥


Osallistuu haasteisiin Tutkimusmatka darkfluffiin, Harry/Draco – kaikkien aikojen paritus! #2, FFF1000 sanalla mitä sekä vuosi raapalehtien.




Ympärillä humisee hiljaisuus

Ensimmäinen kesä oli vaikein. Se oli täynnä hautajaisia. Hautajaisia ja todistajanlausuntoja. Harry melkein asui ministeriössä. Sillä siellä järjestettiin molemmat tilaisuudet. Sotasankareille. Ja syytetyille.

Syksyllä tilanne helpottui. Ginny palasi Tylypahkaan ja Harry saattoi taas hengittää.

Mutta Kalmanhanaukion huoneet olivat niin pimeitä. Pimeitä ja ahdistavia ja Harry oli yksin.


Saattoi kulua viikko ettei hän käynyt ulkona. Hän ei jaksanut, ei halunnut. Oli helpompaa kääntää aamulla kylkeä. Nukkua ja unohtaa. Illalla Harry tuijotti keittiön seinää ja pyöritteli jäähtynyttä teetä kupissa. Ympärillä humisi hiljaisuus.


Se oli lohdullista. Yksinäisyys. Pimeät huoneet. Hiljaiset yöt.


Sitten tuli talvi ja Harry hautautui tunkkaiseen pesään. Sanoi, ettei jaksanut. Nukkui.


*

Toinen kesä vyöryi esiin ryminällä. Ginny tuli ja kiskoi Harryn ulos valoon. Se ahdisti.

Se ei ollut sellaista niin kuin sen olisi pitänyt olla. Ulkona tuntui pahalta, kurkkua kuristi. Sisällä oli helpompi hengittää. Pimeät huoneet antoivat turvapaikan.


Riitoja. Loputtomia riitoja. Kunnes viimein Harry sanoi jotain lopullista. Jotain mikä loukkasi ja satutti. Eikä hän enää edes muistanut mitä se oli.

Sen jälkeen hän sai taas olla yksin. Rauhassa.


Syksyllä sateiden alkaessa Harry tuijotti ulos ikkunasta harmauteen. Hän oli unohtanut kuinka hymyillään. Mutta eihän kukaan olisi edes nähnyt sitä.

Yksin oli helppo olla. Sai vain olla. Nukkua. Ja olla.

Talvi toi pimeyden.


*

Kolmantena kesänä Harry sai kirjeen. Se oli määräys. Siriuksen testamentissa oli virhe. Harry tuijotti sitä pitkään. Ei ymmärtänyt sanoja. Joku muuttaisi hänen luokseen. Toinen perillinen.


Viikon päästä eteisessä seisoi laiha mies. Kaapu roikkui luisevilla olkapäillä. Jaloissa pieni nyytti.

Harry seisoi varjoissa katsellen tulokasta. Pureskellen peukaloa.

Huokaisten hän astui hämärään ja nosti kätensä tervehdykseen. Dracon huulilla ei näkynyt hymyä.


Äkkiä talo oli ahdas. Liian täynnä. He törmäsivät toisiinsa keittiössä, kylpyhuoneessa ja ullakolla. Missään ei ollut tilaa. Harryn kurkkua kuristi.

Öisin Harry makasi hereillä kuunnellen Dracon huutoa. Se oli loputonta. Päivällä, kun he kohtasivat näytti kuin kumpikaan ei olisi nukkunut koko yönä.


*

Kesän lopulla tilanne eskaloitui.

Eräänä yönä Dracon huuto oli liian kovaa. Eikä Harry saanut happea.

Siinä ei pitänyt käydä niin, mutta kaikkea ei voi aina ennustaa. Harry istui sängynlaidalla, piti kädestä ja puristi. Huuto loppui ja tilalle jäi hengästynyt huohotus.

Älä mene.

Kuiskaus oli hiljainen ja hukkui pimeään. Harry jäi.


Syksyn jälkeen he asuivat yhtä huonetta. Aluksi sanat olivat tahmeita ja hitaita. Tee voiteli kurkkua ja hiljaisuus antoi tilaa.


Talvella sanat muuttuivat kosketuksiksi. Hitaiksi tunnusteluiksi. Silityksiksi.

Oli helpompaa puhua kun saattoi maata lähekkäin. Vaikeat asiat hukkuivat pimeisiin huoneisiin. Muistot haalenivat vähitellen. Muuttivat muotoaan.

Hiljaisuus ei ollut enää hiljaista. Oli toivoa.


*

Neljäntenä kesänä puutarhassa paistoi aurinko.

Lämpö helli ihoa kuiskausten kutittaessa. Varovainen hymy saattoi äkkiä häivähtää kasvoilla. Käsi tunnusteli tietään käteen.

Oli vähemmän huutoa ja pimeyttä.


Takkatuli lämmitti sadepäivinä. Tee jäähtyi kupissa. Harry oli nukahtanut sohvalle, pää Dracon sylissä. Kevyt kosketus siveli ohimoita.


Valo siivilöityi ikkunoista, taittoi ja pisti siristelemään sisälläkin.

Ahdistus oli läsnä. Mutta enää ei tarvinnut olla yksin. Hiljaisuuden jakaminen oli helpottavaa. Varovaiset kosketukset muuttuivat. Syventyivät.


Syksy toi pimeyden. Erilaisen. Ennemmin hämäryyden.

Äkkiä talo oli täynnä kynttilöitä. Lepattavaa lämmintä valoa ja Harry huomasi nauravansa vahingossa. Dracon silmissä tuikahti pehmeys ja huulilla häivähti hymy.

Harry tajusi, että oli helpompi hengittää.


*

Yhdessä he huomasivat ettei tuska hävinnyt. Ei kokonaan. Se muuttui ja haalistui. Oli läsnä.

Yhdessä oli helpompaa hengittää. Kosketus auttoi, loi turvaa.

Pimeys muuttui hämäräksi.


Hiljaisuus oli edelleen läsnä. Se ympäröi heidät mutta antoi tilaa.


Seuraavana kesänä valonmäärä oli jälleen lisääntynyt. Harry osasi taas hymyillä ja tunsi poreilua sisällään. Dracon lähellä oli hyvä olla.

Painajaiset vähenivät vaikka eivät poistuneet. He kuitenkin selviytyivät niistä.


Heillä ei ollut mahdollisuutta palata ajassa taaksepäin. Muuttaa mennyttä. Mutta he olivat oppineet selviytymään. Yhdessä.

Vain sillä oli merkitystä. Sillä ja ajatuksella ikuisesta elämästä yhdessä.


Mutta vielä vuosienkin jälkeen he muistivat miltä tuntui kun ympärillä humisi hiljaisuus.

Sielulintu:
Oih, tää on ihan mahtavasti kirjoitettu! Pahoittelen jo etukäteen luultavasti hiukan sekavaa ja lyhyehköä kommenttia,johon on syynä yksinkertaisesti ilta ja väsymys, mutta tätä oli pakko tulla kommentoimaan heti.
Oon tullut viimeaikoina lukeneeksi aika paljon lyhyitä tekstejä, ja jokaisen kohdalla oon ollut positiivisesti yllättynyt, miten paljon asioita pienilläkin sanamäärillä voi oikeasti ilmaista. Tämä onkin musta loistava esimerkki siitä, miten kuusi raapaletta voivat tiivistää monen vuoden tapahtumat pieneen tilaan antaen kuitenkin lukijalle todella laajan ja koskettavan kuvan joka vuodesta. Pidin ihan hirveän paljon siitä, miten samat elementit kulki mukana raapaleissa.Valon määrä, teekupit ja hiljaisuus nyt ainakin toistuivat tosi monissa näistä, mutta erilaisina ja vuosien kulkuun mukautuen. Otsikko ja ajatus humisevasta hiljaisuudesta on mun mielestä hieno kuvaus, joka kertoo hiljaisuuden luonteesta oikeasti tosi paljon.
Ihanaa, että Harry lopulta päätyi keskeyttämään Dracon painajaisen. Siitä sitten lähtikin heidän lähentymisensä, ja yllättäen kumpikin sai elämäänsä paljon lisää sisältöä. Vaikka alku vaikutti surulliselta, ja epätoivo välittyi vahvasti alun raapaleista, oli ihanaa, miten loppupuolella valo alkoi lisääntyä, ja toivoakin alkoi taas olla ihan eri tavalla kuin aiemmin.
Kiitos hienosta tekstistä. :)

Angelina:
Ai että ♥ Tykkäsin tästä kovasti ja tää oli sulta jopa yllättävänkin angstista, mutta samaan aikaan kovin realistista!

Pidän tuosta, että tässä edetään kesä kerrallaan - vuoden tarkastelujakso tuntuu hyvältä, koska siinä ehtii tapahtua paljon, mutta se ei oo kuitenkaan loppujen lopuksi kamalan pitkä aika. Kuvaat hyvin tuota Harryn olotilaa ja sitä, että ei vaan jaksa ja ei huvita, koska ei mikään ihme hänen koulutaipaleensa jälkeen.


--- Lainaus ---Kolmantena kesänä Harry sai kirjeen. Se oli määräys. Siriuksen testamentissa oli virhe. Harry tuijotti sitä pitkään. Ei ymmärtänyt sanoja. Joku muuttaisi hänen luokseen. Toinen perillinen.
--- Lainaus päättyy ---

Tämä taas oli tosi mielenkiintonen plot twist ja käänne, joka toi Harryn ja Dracon yhteen! Hienosti keksitty <3 Painajaiset ja niiden myötä hiljalleen lähentyminen oli mun mielestä hienoa ja kovin lohdullista ajatella, että kaikki kamalat kokemukset yhdistää näitä kahta.

Mun suosikkikohta oli kyllä tämä;


--- Lainaus ---Äkkiä talo oli täynnä kynttilöitä. Lepattavaa lämmintä valoa ja Harry huomasi nauravansa vahingossa. Dracon silmissä tuikahti pehmeys ja huulilla häivähti hymy.

Harry tajusi, että oli helpompi hengittää.
--- Lainaus päättyy ---

koska tästä tuli sellainen helpotuksen tunne lukijanakin, että tässä ollaan kuitenkin menossa parempaan suuntaan :3 Kiitos tästä, nyt vaan eroon blokista ja lisää kirjoittamaan ♥♥

Avaruuspiraatti:
Kommenttikampanjasta moikka moi!

Oi voi, en ole varma, pidänkö darkfluffista genrenä ;D Olen niin kamala sokerisyöppö, että melkein itkettää, kun hahmot on niin kipuisia ja kaikki ihana söpöstelykin on kuorrutettu synkällä kuorrutteella. Harryn tuntemuksiin fikin alussa on tosi helppo samaistua. Yksin on helppo olla silloinkin, kun ei välttämättä haluaisi. Omassa seurassa ei tarvitse esittää ja on helppo esimerkiksi sitten nukkua päivät pitkät, jos siltä vain tuntuu. Kukaan ei ole arvostelemassa. Ei ihme, että Kalmanhanaukiokin tuntuu ahtaalta ja aivan liian täydeltä, kun Draco muuttaa saman katon alle. Vaikka Harry ei koko ajan joutuisikaan sietämään Dracon läsnäoloa, sitä tietoa ei pääse pakoon, ettei olekaan talossa yksin. Dracolle muutos on ollut varmasti yhtä vaikea, ottaen vielä huomioon Harryn ja hänen ei-niin-lämminhenkisen menneisyyden.

Mutta ihanaa, että vaikka Harry mieluummin palaisi taas siihen tuttuun ja turvalliseen yksinäisyyteensä, hän silti ottaa ensimmäisen askeleen ja auttaa Dracoa yön kauhujen kanssa selviämisessä. Dracokin on ollut asiasta varmasti huojentunut, vaikka voin myös hyvin kuvitella, että avun hyväksyminen juuri Harry Potterilta olisi hänelle vaikeampaa kuin ehkä joltain toiselta.

--- Lainaus ---Oli helpompaa puhua kun saattoi maata lähekkäin.
--- Lainaus päättyy ---
Nyyh, näen tämän niin silmissäni, Harryn ja Dracon makaamassa ihan lähekkäin yön pimeässä ja juttelemassa asioista, joita ei ehkä päivänvalossa uskaltaisi edes muistella. Harry ja Draco on molemmat kokeneet kovia Voldemortin takia. Vaikka he ovat erilaisia, heillä on myös paljon yhteistä tarttumapintaa. Vaikka molempien kärsimykset on omiaan, he ymmärtävät silti toisiaan ehkä paremmin kuin kukaan muu. Ja musta kans tuntuu, että vuosien piikittelyn ja vittuilun jälkeen he puhuukin toisilleen suorasanaisemmin. Ikäviäkään asioita ei ehkä tarvitse samalla tavalla kierrellä.

Se on ihan totta, että ikäviä kokemuksia ei voi unohtamalla tehdä tekemättömiksi. Mutta yhdessä on varmasti paljon helpompi sietää ahdistusta ja pahoja muistoja ja pelkotiloja ja muuta, mitä traumat ovat jättäneet jälkeen. Toistensa seurassa Harryn ja Dracon ei tarvitse peitellä mitään, varsinkaan sitä pahaa oloa. Se varmasti jo itsessään helpottaa. Tietenkin asiaan auttavat myös hellät kosketukset ja toisen turvallinen vartalo silloin, kun sanat ovat liikaa <3

Kiitos tästä, tämä oli ihana vaikka niin kamalan haikea!

Fairy tale:
Luin tämän jo eilen illalla käynnykästä juuri ennen kuin menin nukkumaan ja nyt oli hyvä hetki lukea se uudelleen.  :)
Tässä on jotain erilaista, mitä yleensä kirjoitat. Eikä se ole pelkästään sitä että tässä on tuo synkkä pilvi läsnä, ei. Vaan jotain muuta. Olet saanut todella paljon mahtumaan aina sadan sanan pieneen kokonaisuuteen ja tämä pursuaa yksityiskohtia, joita ei voi kuin jäädä ihmettelemään.

Kuten nyt vaikkapa tämä: "Kaapu roikkui luisevilla olkapäillä. Jaloissa pieni nyytti."
Kuvailet Dracoa muutamalla sanalla ja se kertoo yllättävän paljon. Hän on kärsinyt ja hän tulee vähin tavaroin koska hänellä ei taida olla vaihtoehtoa.

Olin juuri ollut ihmettelemässä tuota darkfluffyhaastetta, kun laitoit tämän luettavaksi ja tästä genrestä tulikin heti maistiaisia.
Tuo Harryn käpertyminen pimeään ja tunkkaisuuteen oli kyllä käsinkosketeltavaa. Ja se, kuin talo tuntui olevan yhtäkkiä täynnä vain sen tähden, että myös Draco muutti sinne. Paistaa se päivä risukasaankin, kuten niin ihanalla tavalla myös tässä. Yhdessä kohti valoisampaa aikaa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu