Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Haikea hiljaisuus, S, Molly (Kuhinaa Kotikolossa -ficin spin-off)

<< < (4/4)

ruttotohtori:
Heyo! Otin tän kommenttikampanjasta kun tää vaikutti söpöltä ja mukavalta, ja sitähän tää olikin, joten hyvä että tartuin kiinni. Pitänee mennä myös tuo Kuhinaa Kotikolossa lukemaan jossain vaiheessa, koska nyt jäin vaan janoamaan lisää herttaista ja ihastuttavaa Weasley-fiilistelyä!

Tää oli vaan kauheen ihana. Totta kai tässä oli melankolia koko ajan läsnä, mut tää ei kuitenkaan ollut läpeensä surullinen. Noi kaikki muistot vaan näytti kuinka hyvää ja täyttä elämää Molly on elänyt ja vaikka on tietysti haikeaa kun lapset varttuu ja itsenäistyy, niin jo se että on saanut kokea tuon kaiken on musta hyvin onnellinen asia. Noissa muistoissa oli niin paljon ihania yksityiskohtia, ja tykkään miten olit saanut Weasleyn lasten persoonat niin hyvin näkyville vaikka he eivät tässä konkreettisesti läsnä olleetkaan. Erityisesti tykästyin raisuun Charlieen joka laskettelee porraskaidetta niin lujaa että hampaat lähtee irti, vaikka häntä usein ficeissä kuvataan aika rauhallisena, voin kuvitella että hän on lapsena ollut just tuommoinen hulivili, kun miettii että sitä seikkailunjanoa aikuisenakin oli sen verta että meni toiseen maahan työskentelemään lohikäärmeiden kanssa. :--D Ja voi niin suloinen pikku Percy tiskaamassa!

Hirmu nätisti oot tämän kirjoittanut, tässä on tosi paljon kauniita sanoja ja sun tyyli on hyvin mukaansatempaavaa. Tää tunnelma oikein huokui joka rivin välistä ja tuli itellekin hirveen haikee olo, vaikken pystykään samaistumaan siihen miltä Mollysta tuntuu, kun ei ole omia lapsia. Mutta kirjoitit sen niin hyvin että pystyin silti tuntemaan kaiken myös itse. Lopussa tuli kyllä hyvä mieli kun Arthur tuli kotiin eikä Mollyn tarvinnut olla yksinään, ja ihanasti Arthur ajatteli vaimoaan kun tarjoutui auttamaan keittiössä. Varmasti Arthuristakin tuntuu aika haikealta, vaikka hän ei olekaan se, joka on koko ajan kotona lasten kanssa, mutta niin, onhan tuossa hiljaisuudessa hyvätkin puolensa kun he saavat kahdenkeskistä aikaa. Vähän kyllä pisti surettamaan kun tajusin että suurimman osan päivästähän Arthur sitten on töissä, ja Mollylla on seuranaan vain muistot, poor Molly, mut eiköhän hiljaiseen arkeen jossain vaiheessa totu, ja sentään lapset tulee käymään lomilla ja muutoinkin. Voisin kuvitella että varmaan ainakin Bill vierailee aina välillä lapsuudenkodissaan äitiä katsomassa.

Kiitos tästä ficistä, oli ihanaa lukea tällaisesta aiheesta ja näkökulmasta ja vieläpä näin aidosti ja tuntuvasti kirjoitettuna. Todella paljon kiitoksia että kirjoitit ja julkaisit, tää oli puhdasta kultaa <3

Fiorella:
Kiitos aivan ihanasta kommentistasi, ruttopoika! Nykyään näitä minun Potter-ficcejäni ei enää niin moni ole lukenut, että tulin tosi hyvälle mielelle, kun pidit lukemastasi! :)

Ja jos pidit tästä, niin suosittelen sinulle myös sitä Kuhinaa Kotikolossa -ficciäni, vaikka se vanha onkin. Siinä on paljon näitä samoja aiheita, ja minua erityisesti kiehtonutta tarinaa rivien välistä niiltä ajoilta, joihin kirjoissa viitataan vain hyvin ohimennen, vaikka sinne sisältyy paljon traagisia kohtaloita. Sekään ei suinkaan ole unohdettu, ehkäpä sitä nyt taas inspiroituisi julkaisemaan lisää. :)

Meldis:
Noniin, löysin tämänkin! ^^ Tai siis itse asiassa ensin löysin tämän ja sitten huomasin, että tämä olikin spin-off ja menin lukemaan Kuhinat ensin (saako niin sanoa ;D) ja tulin sitten heti tänne. Oli niin iso muutos menossa ja melskeessä, lähtien nimestä, joiden vastakkaisuudesta pidin tosi paljon. Minusta olit silti ihanasti saanut pidettyä saman Kotikolomaisen tunnelman, vaikka lapset puuttuivatkin näkymästä. Mollyn tuntemassa haikeudessa oli samanlaisia fiiliksiä kuin, miten hän ajatteli sodan tapahtumia ja menetyksiään, oli selkeää, että tämä todella oli se sama Molly, jonka kirjoitit edellisessä ficissä.

Vaikka rakastan sisäoppilaitos-ideaa kirjoissa, onhan se aika ikävää vanhemmille joutua lähettää 11-vuotias lapsi kouluun ja siitä eteenpäin nähdä häntä vain huonolla tuurilla kesäisin. Ja varsinkin se todella tuntui Mollylle ja Arthurille, joilla on niin paljon lapsia että vähintään puoli vuotta jatkuva hiljaisuus ilman heitä varmasti on todella raskasta. Mutta mukavaa, että Molly ja Arthur ovat löytäneet iloa ja rauhaa myös hiljaisuudesta, ettei heidän elonsa lasten kasvettua ole pelkkää menneisyyden perään itkemistä. Hekin osaavat kyllä olla niin suloisia vielä vanhemmalla iällä. <3


--- Lainaus ---Kun koko meluava katras on koolla, kaipaat vielä tätä rauhaa.
--- Lainaus päättyy ---

Se on kyllä jännä kuinka aina jää kaipaamaan sitä asiaa, josta niin kovasti ensin pääsisi vähäksi aikaa eroon. Et ole yksin tuntemuksiesi kanssa, Molly! :'') Osuvasti kuvasit sitä, mitä jokainen vanhempi tuntee, kun lapset muuttavat pois kotoa, että voisiko niitä riehuvia lapsia katsella vielä hetken aikaa, vaikka ennen toivoisi ihan päinvastoin. Ihanasti kuvasit myös Ginnyn ristiriitaista käytöstä ennen hänen lähtöään Tylypahkaan, ensin takertuessa äitiinsä ja sitten suuttunut, kun ei näkisikään veljeään jouluna, kunnes lopulta lähtenyt päättäväisen ja iloisena odottamaansa kouluun. Tämän kautta paremmin ymmärsin myös, mitä sanoit Ginnyn merkityksestä Mollylle. Onhan hän ainoa tytär ja nuorin, mutta Molly rakastaa uniikilla tavalla jokaista lastaan, joten näin nyt selkeämmin, miten Ginny oli eri tavalla merkityksellinen lapsi Mollylle. Ja vielä viimeinen, joka lähtee koulutaipaleelle.

Kiitos kovasti tästä eri tavalla tunnelmallisesta kurkistuksesta Mollyn ja Arthurin uuteen elämään. ^^

Fiorella:
Kiitos kommentistasi, Meldis, ja ihana kuulla, että pidit tästäkin tekstistä! :D Ihana kuulla, että tämä toimi yhteen alkuperäisen tekstin kanssa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu