Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) > Toinen ulottuvuus
Star Wars: Anna menneen kuolla | K-11 | fix-it-ficlettejä | 3/x
Rosmariini:
Fandom: Star Wars
Ikäraja: max. K-11
Tyylilaji: Vaihtelee
Paritus: Rey/Kylo, Finn/Poe
Vastuuvapautus: Star Wars-hahmot ovat Lucasfilmin ja Disneyn omistuksessa, minä vain lainaan heitä. :)
A/N: Sarja erinäisiä Star Wars-aiheisia ficlettejä fix-it-konseptilla, eli esittäen vaihtoehtoja jollekin canonissa esitetylle skenaariolle. Isoja sekä pienempiä The Rise of Skywalker-spoilereita luvassa, näistä varoitetaan erikseen.
- ANNA MENNEEN KUOLLA -
OSA I
Paritus: Finn/Poe
Genre: hurt/comfort
Pituus: 234 sanaa
Yhteenveto: Vaihtoehtoinen todellisuus, jossa Finn & Poe jakavat force-bondin Reyn & Kylon tapaan. Kirjoitettu alun perin joulukalenteriluukkuun 17 promptilla Finn/Poe.
Jaettuja unia
Finn näkee painajaista.
Kaikkialla ympärillä on punaista, eikä hän saa henkeä.
Iskusotilaan panssari on tukahduttavan painava. Maa jalkojen alla on kylmää tervaa.
Ase hänen käsillään painaa sitäkin enemmän. Korvassaan hän kuulee kapteeni Phasman äänen kaiun.
”Tähdätkää.”
Finnin sormi siirtyy liipaisimelle, ja hänen joka solunsa huutaa tämän olevan väärin.
”Avatkaa tuli.”
*
Poe näkee painajaista.
Kaikkialla ympärillä on punaista, eikä hän pääse pakoon.
Hän putoaa. Maisema kieppuu hänen ympärillään. Varoitusvalot välkkyvät, ja sireenien ulvonta hänen korvissaan tukahduttaa hänen omat huutonsa alleen. Rinnan poikki vedetty turvavyö kahlitsee hänet paikalleen. Kädet kurkottavat yltääkseen ohjaimeen, mutta katosta pudonnut paneeli painaa hänen kättään. Hän on loukussa.
”Poe?” radio puhuu hänen korvassaan. ”Oletko vielä siellä?”
Poe syntyi lentämään, mutta hän ei koskaan halunnut kuolla näin.
Ilma vihmoo hänen kasvojaan. Savu pistelee hänen keuhkoissaan. Viimeinen asia, jonka hän näkee, on liekkien kirkas loiste.
*
Finn ja Poe heräävät yhtä aikaa.
Poe kääntyy sängyssään oikealle, Finn vasemmalle.
He ovat kaukana toisistaan, mutta sillä hetkellä he ovat molemmat samassa paikassa.
”Näitkö painajaista?” he kysyvät toisiltaan yhtä aikaa.
Kummatkin nyökkäävät. Finnin kasvot ovat hiestä kosteat. Poe on kauhusta valkea.
”Mistä?” Poe kysyy hiljaa.
”Tulesta”, Finn vastaa.
”Niin minäkin.”
Poe kurottaa sormensa Finniä kohti. Vaikka he ovat galaksin vastakkaisilla puolilla, sen yhden, sekunnin sirpaleen ajan he saattavat koskettaa toisiaan.
”Olen tässä”, Poe sanoo. ”Se on nyt ohi.”
Finn hymyilee pimeässä, eikä hänen rintansa tunnu enää lainkaan painavalta. Se on kevyempi kuin vuosikausiin.
”Niin minäkin”, hän vastaa.
Rosmariini:
OSA II
Paritus: Rey/Kylo
Genre: darkfic
Pituus: 745 sanaa
Yhteenveto: Vaihtoehtoinen skenaario The Rise of Skywalker-elokuvan loppupuolelta, jossa Rey tekee tärkeän valinnan.
Valtiatar
Vastarinnan laivasto paloi.
Kyteviä metallinkappaleita satoi taivaalta tuhansina pieninä tähdenlentoina, kun punaiset Ritarikunnan tuhosäteet repivät kappaleiksi viimeisimmätkin Vastarinnan rippeet. Räjähdys toisensa perään vavahdutti Exegolin pintaa, ja liekehtivää taivasta katsoessaan Rey ei voinut olla ajattelematta, että tämä oli hänen syytään.
Hän oli johdattanut kapinalliset Exegolille. Hän oli uskotellut heille heidän voivansa voittaa, vaikka todennäköisyydet olivat häviävän pienet. Hänen ansiostaan hänen ystävänsä kuolisivat. Kenties he olivat sitä jo. Finn. Poe. Jokainen heistä. Oliko kukaan enää elossa tuon avaruusromun joukossa? Oliko mitään syytä taistella enää?
”Voit vielä pelastaa heidät”, keisari Palpatinen matala ääni porautui hänen kalloonsa. ”Jos toteutat kohtalosi. Surmaa minut, ja ota oikeutettu paikkasi keisarinna Palpatinena.”
Palpatinen luurankomaiset kädet vetivät Reyn katseen mustan valtaistuimen suuntaan, ja kauhu löi ilman hänen keuhkoistaan. Moneen kertaan oli hän kohdannut tämän näyn unissaan, tavalla tai toisella. Näyissä yhteistä oli vain yksi asia.
Ikuinen pimeys. Yksinäisyys. Hänen pahimmat pelkonsa.
”Tee se”, Palpatine käski. ”Tai ystäväsi kuolevat.”
Rey tiesi sen. Yksi isku riittäisi lopettamaan kaiken. Mutta sitä varten hänen olisi luovuttava itsestään.
”Hyvä”, Palpatine hymyili. Hänen kasvonsa olivat siniset syttyvän valomiekan hehkussa.
Pelon kohtaaminen on jedin kohtalo.
*
Tiedän, mitä minun on tehtävä, mutta en tiedä, riittääkö rohkeuteni siihen.
Han Solon kasvot kummittelivat Benin mielessä. Isän kasvot.
Riittää, isä sanoi. Se riittää. Vaikka hän oli pelkkä muisto, Ben tunsi hänen kätensä lämpimänä kasvoillaan. Ben nojautui tuota kosketusta vasten; tarrautui siihen kuin pelastuslauttaan, joka kannatteli häntä Kef Birin vellovien aaltojen yllä.
Tiedän nyt, mitä minun on tehtävä.
Ben juoksi. Hän laski TIE-hävittäjänsä Luke Skywalkerin vanhan aluksen viereen – aluksen, jolla hän tiesi Reyn tulleen. Kaksi vanhaa vihollista, jotka tulivat nyt yhteen vastustaakseen pimeyttä. Ben juoksi, loikkasi, antoi Voiman johdattaa häntä syvemmälle Exegolin uumeniin. Mitä lähemmäs hän pääsi määränpäätään, sitä vahvempana hän tunsi yhteyden hänen ja Reyn välillä. Ben tunsi Reyn pelon ja rohkeuden, hän tunsi hänen vihansa ja kipunsa.
Ja Ben tiesi tekevänsä kaikkensa lopettaakseen sen.
Menneiden sith-herrojen patsaat katselivat häntä korkeuksistaan. Salamoiden välkähdykset valaisivat hänen polkunsa, ja jokaista vastaantulevaa varjoa vastaan Ben taisteli pistoolinsa avulla. Hän oli luopunut viitastaan, kaavuistaan ja valosapelistaan – jokaisesta tunnuksesta, joka oli tehnyt hänestä Kylo Renin. Se oli alkanut jo Kijimillä, jossa hän ja Rey olivat tuhonneet yhdessä Darth Vaderin naamion, jonka kautta Palpatine oli kuiskinut hänelle valheitaan. Hänen koko elämänsä tähän mennessä oli ollut valetta, manipulointia varjoista käsin. Mikään siitä ei ollut aitoa.
Paitsi tämä. Paitsi hän.
Hän seisoi keskellä Exegolin sydäntä valtavan, tumman areenan keskellä. Sinisen valosapelin hehku piirsi näkyville hänen jäntevän vartalonsa, hiusten kolmen sekaisen nutturan ääriviivat. Hän oli kauneinta, mitä Ben oli koskaan nähnyt.
”Rey”, Ben henkäisi. ”Rey!”
Rey ei vastannut. Hän vain seisoi paikallaan, laski sapelinsa alas, ja antoi sen valon sammua. Jostain kaukaa kuului räjähdyksen kumahdus, kun taivas täyttyi tulikukkasista heidän yläpuolellaan. Murtuvaa kiveä rohisi kammion lattialle.
”Rey?” Ben kysyi astuessaan edemmäs. Niin tehdessään sith-kultistit ottivat myös askeleen eteenpäin, kuin heistä jokaisen liike olisi yhtä. Ben jähmettyi.
”Kylo Ren”, Rey vastasi silkkisellä äänellä, joka ei kuulostanut häneltä alkuunkaan. Ben tunsi hiuskarvojensa nousevan pystyyn. ”Tiesin, että saapuisit.”
”Mitä täällä tapahtui? Missä keisari on?”
Reyn pää kääntyi hitaasti hänen olkansa yli. ”Hän on täällä.”
Salamien välke paljasti hänen takanaan lattialla makaavan mustan mytyn. Palpatine. Rey teki sen. Hän surmasi keisarin. Mutta… miten?
Vasta sitten Ben huomasi, ettei hän aistinut enää Reytä Voiman kautta.
Hän kuulosteli ja kurkotti pidemmälle valoon, kohti näkymättömiä säikeitä heidän välissään, mutta vastauksekseen hän sai pelkkää pimeyttä. Jotain kylmää kiertyi kerälle hänen vatsassaan.
”Kun sanoit, että hän on täällä, et vain tarkoittanut tätä tilaa”, Ben käsitti. ”Tarkoitit… itseäsi.”
”Joskus meidän on tehtävä uhrauksia suuremman hyvän nimessä”, Rey vastasi. Hänen oikea kätensä hiveli valtaistuimen käsinojaa. ”Tätä pahuutta ei voi pysäyttää. Sitä voi vain… hallita.”
”Rey… kuuntele minua. Tämä et ole sinä. Sinä olet hyvä.”
”Rey oli hyvä. Minä olen enemmän. Liity minuun, Kylo. Yhdessä voimme tuoda uuden tasapainon galaksiin.”
”Ei”, Ben kuiskasi. Vielä vähän aikaa sitten nuo olivat olleet hänen sanojaan. Vielä vähän aikaa sitten hän luuli halunneensa tätä. Galaksin valtiutta. Vaikka kaiken aikaa hän oli tahtonut vain Reyn. ”Rey… olethan sinä vielä siellä?”
Rey hiljensi hänet kätensä heilautuksella, ja Voima väreili heidän välillään. Ben tunsi kehonsa kangistuvan, ja hän saattoi vain katsoa, kun Rey istuutui hitaasti alas mustalle valtaistuimelle, asetti kätensä sen käsinojille. Kaikkien areenalla olevien sith-kultistien suusta kuului yhteinen kohahdus, kuin jotain olisi tapahtumassa.
”Kylo”, keisarinna Palpatine paljasti hampaansa, mutta hänen ilmeensä oli hyvin kaukana hymystä. ”Liitytkö minuun?”
En tällaisena. En enää.
Benin kasvot olivat ilmeetön naamio. Aito tunne välittyi vain hänen silmiensä kautta.
Tätähän minä halusin. Olla hänen kanssaan. Enkö vain?
”Kyllä”, Ben laskeutui yhden polven varaan. ”Valtiattareni.”
Vendela:
Juuri tänään leffan katsoneena oli pakko lukea nämä ja hurr sentään! Pistän kommenttini spoilerin taakse, sillä se sisältää yksityiskohtia ja spoilereita The Rise of Skywalker-elokuvasta.
Spoiler: näytä
Leffassa ärsytti tuo Finn todella paljon, tai ei hän hahmona vaan se kuinka hänelle oli kirjoitettu miljoona erilaista parivaihtoehtoa ;D Joten siinä mielessä tämä Poe-vaihtoehto oli oikein ihana. Lisäksi tykkäsin tuosta, kuinka olit kirjoittanut heidän välilleen tuon voima-siteen.
Rey oli puolestaan hurja! Huh sentään, jos se olisikin mennyt noin! Hyytävää, mutta toteutus tässä tekstissä oli loistava, pidin. Myös nuo Benin fiilikset olivat hienoja ja hänen ratkaisunsa "oikea". Itse olin leffassa pettynyt siihen, että näiden kahden suhde jäi siihen yhteen ainoaan pusuun. Mutta no, onneksi on ficit ;D
Kiitos paljon näistä, pidin ja nautin :) Ja nyt ihan viime metreillä tajusin, että näitä on siis tulossa lisääkin? Jäänpä siis kuulolle!
Vendela
Angelina:
Kommiksesta moi! Heti alkuun pakko sanoa, että en oo lukenut kuin ihan yhden-kaksi SW ficciä aiemmin, joten ollaan aika uusilla vesillä tässä :: D Lisäksi en lähtökohtasesti yhtään shippaa Reyloa, koska se vaikuttaa musta yleisesti vähän väkisin väännetyltä, mutta sen sijaan Finnpoe on musta mielenkiintonen! Nää on tämmösiä turhanpäiväisiä etukäteen pohdittuja juttuja, mutta sitten itse tekstiin ;D Laittelen kans spoileritägiin, ettei käy vahinko!
Spoiler: näytäAaaaah tuo Finn/Poe oli jotenkin niin <3 Voin kuvitella heidän välilleen tuollaisen yhteyden ja oon forever katkera siitä, ettei heistä uskallettu tehdä paria : ( Mut onneks meillä on ficit! Mielelläni kyllä lukisin tuosta heidän yhteydestään enemmänkin, wink wink ;)
--- Lainaus ---Ben juoksi. Hän laski TIE-hävittäjänsä Luke Skywalkerin vanhan aluksen viereen – aluksen, jolla hän tiesi Reyn tulleen. Kaksi vanhaa vihollista, jotka tulivat nyt yhteen vastustaakseen pimeyttä. Ben juoksi, loikkasi, antoi Voiman johdattaa häntä syvemmälle Exegolin uumeniin.
--- Lainaus päättyy ---
TÄMÄ kohtaus oli yks harvoista valopilkuista leffassa mulle, koska olihan se nyt epic! Mulla oli Kylosta vähän ristiriitanen fiilis, mutta tää viimenen leffa kyllä teki musta fanin : D Ja toi Ben -moment oli jotenki sellanen ah <3 Mutta oli kyllä mielenkiintoista lukea, mitä olisi voinut tapahtua, jos Rey olisikin valinnut toisin. Melkein kyllä toivoin, että Ben/Kylo antaisi tässä kohtaa kuitenkin sen hyvän puolensa voittaa, mutta tottahan oli, että hän itse alunperin tuota halusi. Pidin noista kursivoiduista kohdista, jotka kuvastivat Benin ajatuksia ja noinkin lyhyessä pätkässä sait kuitenkin hyvin esille sitä ristiriitaa, joka hänessä on varmasti ollut!
Mutta loppukaneettina siis - pidin ja luen mielelläni lisää!
sugared:
Myönnän ihan suoraan, että I'm here for the Reylo. o/
Ei sillä, pidin kyllä kovasti tuosta Poe/Finn-pätkästäkin ja mäkin olisin toivonut römänssiä canoniin, vaikka en sillai heitä shippaakaan! Tuo force bond -idea toimi tosi hyvin ja painajaisasetelma oli just sellaista ihanaa hurt/comfort-kamaa, mitä rakastan. :')
Mutta silti... I'm here for the Reylo. :') Mun romantikkosydän halajaa palavasti jotain oikein maireaa onnellinen loppu kaikille -fixittiä, ja vaikka Valtiatar ei nyt ehkä ollut ihan just sitä, mitä mulla oli mielessä, niin <3<3<3 ihana tämä oli silti. Ehkä tavallaan ihanampi kuin sellainen disney-loppu, vaikka sellaisenkin haluaisin lukea (vink vink eiku).
--- Lainaus ---”Kyllä”, Ben laskeutui yhden polven varaan. ”Valtiattareni.”
--- Lainaus päättyy ---
Ahh, sydän halkeaa. Rakastan traagisia rakkaustarinoita, ja tällainen twisti olisi kyllä uponnut meikään canonissa! Tää kohtaus oli leffassa musta jopa yllättävänkin hyvin toteutettu ja kovat panokset todella välittyi, ja oon iloinen, että oot valinnut sen työstettäväksesi! Sekä Reyn että Benin ajatukset tuntuivat hyvin uskottavilta ja erityisesti Benin myös tosi koskettavilta. Niisk!
Tykkään sun kirjoitustyylistä, lyhyistä ja ytimekkäistä lauseista, jotka saa tekstin soljumaan kauniisti ja voimallisesti. Muutama juttu lauseenvastikkeiden käytössä osui silmään.
--- Lainaus ---Vielä vähän aikaa sitten hän luuli halunneensa tätä.
--- Lainaus päättyy ---
Mun mielestä tuossa lauseenvastikkeessa on väärä aikamuoto, koska nyt tuo olisi ilman lauseenvastiketta "Vielä vähän aikaa sitten hän luuli, että oli halunnut tätä", kun pitäisi olla "Vielä vähän aikaa sitten hän luuli, että halusi tätä." Eli lauseenvastikkeen kanssa tuo olisi "Vielä vähän aikaa sitten hän luuli haluavansa tätä." Ja nyt kun tätä kirjoitin, niin laittaisin vielä pluskvamperfektiin tuon päälauseen, koska tekstin nykyhetki on imperfektissä, eli "oli luullut haluavansa". Tässä pitäisi nyt olla niitä mietteliään näköisiä emojeita, koska jäin miettimään tätä ihan laittoman pitkäksi aikaa. :''')
--- Lainaus ---Niin tehdessään sith-kultistit ottivat myös askeleen eteenpäin
--- Lainaus päättyy ---
Tässä taas tekijänä ovat nyt noi sith-kultistit. Jos sen haluaisi näin sanoa, niin olisi esim. "Hänen niin tehdessään sith-kultistit...." mutta tässä lauseenvastike ei ole välttämättä paras ratkaisu. Etenkin, kun kirjoitat niin hyvin tuollaisia aktiivisia, ytimekkäitä virkkeitä, luottaisin suna siihen, että ne ilmaisevat tehokkaasti tapahtumien ajallista kulkua. :)
Toivottavasti et pahastu, että tartuin näihin kielioppijuttuihin! Uskalsin tehdä sen siksi, että pyörit tuolla Kunnianhimoisten kirjoittajien kahvikesteillä. :-)
Ahhh, kiitos näistä niin paljon! Jään todellakin odottelemaan seuraavia!
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta