Kirjoittaja Aihe: Alan Griffinin levykauppa (S)  (Luettu 3884 kertaa)

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 506
Alan Griffinin levykauppa (S)
« : 10.01.2017 19:51:05 »
Ikäraja: S
Genre: drama
Hahmot: OC nimeltä Alan, Sirius, yksi huppupää
Paritukset: tulkinnanvaraista
Beta: Lupus Daemonis - kiitos!
Varoitukset: Vähän kiroilua, mutta ei kai niin paljoa ettei oltaisi S:n puitteissa
Yhteenveto: Alan's Recordissa on uusi apupoika.
Vastuuvapaus: Kaikki minkä tunnistatte on Rowlingin, paitsi nimien ja loitsujen suomennokset Kapari-Jatan. Minä en omista enkä saa rahaa.

A/N: Oudohko dialogisekoilu. Ensin näin Ben Barnesista tämän kuvan, sitten työmatkalla peurakolarin. Lopputuloksena Alan Griffin levykauppoineen. Alan osallistuu One True Something 20 -haasteeseen (Vuodet 1978–1982).

Tässä ei ole kyllä päätä eikä häntää. Tai sarvia.



Alan Griffinin levykauppa


Alan Griffin oli erittäin ylpeä pienestä mutta hyvän funk-kokoelmansa takia lontoolaisten musiikinharrastajien piirissä melko hyvin tunnetusta levykaupastaan. Kaksi viikkoa sitten Alan's Record oli saanut uuden työntekijän. Poika oli vain yksi lauantai-iltapäivä kävellyt sisään liikkeeseen, esitellyt itsensä ja kysynyt töitä. Alan ei ollut ajatellut tarvitsevansa lisää työvoimaa, ei varsinkaan 18-kesäistä harjoittelijaa. Jokin pojan kohteliaassa mutta innostuneessa jutustelussa samalla, kun tämä selaili new wave -hyllyn uusia vinyylejä yhdistettynä tämän leveään hymyyn, oli saanut Alanin ajattelemaan niitä aikoja, kun hän oli itse ollut nuori. Liike oli ollut vasta perustettu, eikä kuluista ollut aina meinannut jäädä elämiseen, mutta musiikin parissa eläminen oli ollut kaikki ravinto mitä hän oli tarvinnut.  Ei siitä niin kauan ollut, tosiasiassa, mutta naimisiin meno tuntui heittäneen hänet uuteen aikakauteen, josta hän tähysi pojan nuoruutta ja huolettomuutta hieman kateellisena. Hän oli palkannut pojan siltä istumalta. Palkinnoksi hän oli saanut vielä leveämmän hymyn, ja hän oli ollut päätökseensä varsin tyytyväinen.

Nyt Alan istui tiskinsä takana teetä juoden ja kuukauden laskuja läpikäyden, veti hieman ohueksi käynyttä ponihäntäänsä kireämmälle ja katseli, kuinka poika nosteli laatikosta Patti Smithin uusia albumeja hyllyyn. Kahden viikonlopun perusteella hän oli edelleen kohtalaisen tyytyväinen päätökseensä. Rahojen käsittelyssä poika oli täysi katastrofi, ja toistaiseksi oli kaikkien kannalta parempi pitää hänet kaukana kassasta, mutta muutoin pojalla oli puolensa. Ensinnäkin, levyt löysivät tiensä hyllyynsä käsittämättömän nopeasti. Noin vikkeläsormista apulaista hänellä ei ollut ollut aikoihin. Lisäksi pojan leveä hymy toimi mustasilmäisiksi meikattuihin tyttöihin kuin magneetti, ja hän oli täysin varma siitä, ettei Alan's Recordin hyllyjen välissä pyörinyt tähän aikaan lauantaiaamuna yleensä näin montaa teini-ikäistä tyttöä. Poika ei vaikuttanut tekevän sitä tarkoituksella, kunhan nyt katsoi kohteliaasti silmiin ja hymyili. Näytti tehoavan joihinkin kundeihinkin, Alan hymähti huomatessaan nuoren kanta-asiakkaansa, joka selasi samoja vanhoja levykasoja läpi hivuttautuen aina vain lähemmäksi poikaa. Ja nekin, joihin hymy ei toiminut, poika sai nauramaan jollain osuvalla kommentillaan. Hieman vanhemmille asiakkaille poika taas osasi olla kohtelias tavalla, jota ei olisi heti arvannut tämän ulkonäöstä. Nahkatakki, rikkinäiset mustat farkut. Mutta toisaalta, tämän kasvonpiirteissä ja puhetavassa oli jotain varsin yläluokkaista. Varmaan se tyypillinen tarina, rikkaan perheen pentu ottaa etäisyyttä ja etsii itseään. Hyvä tapakasvatus, hieman liian tiukka kuri. Tai ehkä vain kyllästyminen perinteisiin, siihen, ettei mikään ikinä muuttunut. Mutta toisaalta, pojalla oli aika hassu etunimi, kuulosti enemmän hippien antamalta.

”Hei Musta”, Alan huikkasi ja viittoili poikaa luokseen. ”Jätä ne hetkeksi ja tule tänne.”
 
Poika tuli tiskin luo, mutta näytti vaisulta. Hymy pitäisi saada houkuteltua esiin. Hymy tai kassakone, siinä olivat pojan vaihtoehdot.

”Kaikki hyvin?”

”Äh, joo. Sori, herra Griffin – ”

”Alan.”

”Alan. Sattui vain yksi outo juttu tullessa.”

Alan siirsi laskut syrjään ja katsoi poikaan odottavasti. Tämä haroi mustaa tukkaansa ja näytti epäröivän.

”Kakista ulos. Täällä meillä pidetään toisista huolta.”

Poika nyökkäsi edelleen aika vakavan näköisenä.

”Ei se mitään kovin ihmeellistä ollut. Tulin ensimmäistä kertaa bussilla”, poika aloitti.

”Ai ensimmäistä kertaa? Millä sinä aiemmin olet tullut?”

”Lentänyt”, poika sanoi ja naurahti sitten hänen ilmeelleen. ”Se oli vitsi. Mulla on moottoripyörä. No, tänään tulin bussilla ja siellä oli… öh. Sitä… että mikään ei liiku mihinkään.”

Alan kohotti kulmiaan.

”Ruuhka?”

Hymy palasi taas hetkeksi pojan kasvoille.

”Joo, ruuhka!”

Ruuhka Lontoossa. Alan ei laskisi sitä kovin oudoksi jutuksi.

”Bussi mateli eteenpäin ja jossain kohtaa näin, miksi…”, taas epäröintiä, ”liikenne! Näin, miksi liikenne ei liikkunut.”

Poika katsahti Alaniin ja jokin välähti tämän silmissä.

”No, oliko siellä kolari?”

”Joo, kolari. Auto oli törmännyt saksanhirveen.”

Sitä sattui näin kaukana Lontoon keskustasta. Woodfordissa asutus alkoi jo harveta ja ruuhkaisimmat tiet olivat melko kaukana. Eläimiä näkyi yllättävänkin usein, niin isoja kuin saksanhirvet toki melko lailla harvemmin.

”Se eläin oli mennyt ihan mäsäksi. Verta oli kaikkialla.” Poika näytti yhtäkkiä melko kalpealta. ”Ja sen pää…”

”Etkö tykkää verestä?”

Poika kohautti olkapäitään, tuijotti lattiaan.

”Kyllä ne saa sen siivottua ennen kuin lähdet kotiinpäin.”

”Siis ihan mäsäksi…”

Nyt poika näytti todella huonovointiselta. Väärä suunta. Ehdottomasti väärä suunta. Oveen kiinnitetty kulkunen kilahti, kun tytöt lähtivät kaupasta.

”Kuule. Ota vähän teetä ja koita unohtaa koko juttu.”

”Anteeksi, herra Griffin. Alan”, poika veti syvään henkeä ja katsoi taas silmiin. ”Mistä halusit puhua?”

Mistä hän halusikaan? Pojan huonovointinen ilme hämmensi häntä. Ai niin, nimestähän se oli.

”Mistä sinä olet kotoisin?”

”Lontoosta”, poika sanoi ja sormeili tiskin viereen nostettuja uutuuslevyjä. Alan oli ylpeä monipuolisesta levyvalikoimastaan ja siitä, että häneltä löytyivät uutuudet heti ilmestymisen jälkeen. Rollarit, Some Girls. Black Sabbath, Never Say Die! Ja tietysti Ramones, Road to Ruins. Pitäisi muistaa kysyä pojalta, mitä tämä tykkäsi Ramonesista.

”Joo, kyllä minä sen kuulen. Mistä tarkemmin?”

”Islingtonista.”

Ah, rikkaan perheen teoria sai vahvistusta.

”En nyt halua olla tungetteleva, mutta…”

Poika kallisti päätään, virnisti vähän. Tämä meni oikeaan suuntaan. Ajatukset pois saksanhirven jäänteistä.

”Sinulla on aika erikoinen nimi.”

”Niinkö?”

”Niin. Sirius. Ei mikään ihan tavanomainen. Kuulostaa siltä kuin olisit Ziggyn bändissä”, Alan naurahti. ”Onko se alter egosi rocktähteyttä varten?”

Pojan katse muuttui ylpeäksi.

”Ei, se on ihan oikea nimeni.”

”Niinkö? En ole koskaan aiemmin kuullut sitä. Onko sinulla sisaruksia?”

”Joo. Tai… no joo, on mulla nuorempi veli.

”Etkö ole varma?”

Hetken epäröinti kävi pojan kasvoilla ennen kuin tämä vastasi: ”Meillä on välit poikki.”

Alan onnitteli itseään vikkelästä salapoliisintyöstä. Yläluokkainen perhe ja välirikko olivat nyt selvillä. Enää piti päästä perille siitä, oliko välien riitautumisen taustalla jotain isompaakin kuin vain täysikäiseksi tulleen perijän halu miettiä kuka oli ilman perheensä painolastia. Ei sillä, että hän yleensä olisi yrittänyt lukea ihmisiä näin innokkaasti, mutta poika muistutti hieman häntä itseään siihen aikaan, kun hän vanhempiensa suuresta vastustuksesta huolimatta jätti yliopisto-opinnot kesken ja jatkoi hanttihommia Camden Townin levykaupoissa.

”Ah. Kurjaa”, Alan totesi myötätuntoisesti.

”No ei oikeastaan. Parempi näin.”

”Mikä sinun veljesi nimi on?”

Poika näytti epäröivän, maiskautti sitten kieltään. ”Se on Regulus.”

Alan naurahti, tahtomattaan. Kerrassaan erikoisia nimiä.

”Ja oletteko te ihan englantilaisia?”

Poika katsoi häntä hassusti. Olisi voinut melkein sanoa synkästi, jos hymy ei olisi ollut noin leveä.

”Joo. Mustan perhe on seissyt niillä sijoilla maailman alusta asti.”

Ovi kävi ja keski-ikäinen mies tuli sisään. Alan nyökkäsi kevyesti pojalle, joka käännähti ja kiiruhti auttamaan asiakasta.

*

Lauantai-iltapäivän ruuhka tuli tyypillisen tapaan heti lounastauon jälkeen. Tai ruuhka ja ruuhka – tiskille ehti kertyä välillä muutaman asiakkaan jono. Kun kauppa kello kolmen aikaan hiljeni, Alan laittoi Rolling Stonesin uuden levyn soimaan ja viittoili uuden apupojan taas luokseen.

”Kuule Musta. Harjoitellaanko kassakonetta?”

Poika irvisti hieman. Ensimmäinen kerta ei ollut sujunut kovin hyvin, mutta toisaalta, mitä Alan tekisi työntekijällä, jota ei voisi jättää kassalle itsekseen.

”Ei se ole kovin vaikeaa. Jos haluat olla kaupassa töissä, sinun pitää osata käyttää kassakonetta.”

Poika näytti edelleen vastahankaiselta, ja Alan tunsi hieman hermostuvansa.

”Kerrohan, mitä sinä edes haluat tehdä työksesi? Opiskeletko sinä edes?”

”Joo, kyllä mä opiskelen”, poika aloitti samalla, kun kulkunen kilahti asiakkaan merkiksi. Tulija oli nuori mies hänkin, mutta sen enempää oli vaikea erottaa kasvoille nostetun hupun alta. Poika kääntyi ympäri. Alan ehti juuri nähdä tämän ilmeen kiristyvän, ennen kuin poika jo harppoi ovea kohti.

”Tämä on hillitöntä”, tulija sanoi ja katseli ympärilleen kaupassa. ”Musta, olet jälleen kerran ylittänyt itsesi.”

”Haista paska”, poika sanoi kovalla äänellä ja osoitti ovelle, ”ja painu helvettiin täältä!”

Alanin teki mieli puuttua ja kieltää puhumasta asiakkaille tuohon sävyyn, olivat he kuinka tuttuja tahansa. Tulija kuitenkin jatkoi, sanoi jotain, mitä Alan ei ihan ymmärtänyt. Mätikauppa? Läskikauppa? Siinä ei ollut mitään järkeä.

”Sanoin, että lähde vetämään täältä!” poika huusi. Kaupassa ei onneksi ollut muita asiakkaita, totesi Alan samalla kun tunsi sykkeensä hieman nousevan. Viimeinen asia, mitä hän kaipasi, oli joidenkin nuorisoporukoiden välienselvittely kaupassaan.

”Älä sure, Musta”, tulija sanoi ja astui askeleen kohti ovea. Taustalla Jaggerin falsetti lauloi ooh ooh. ”Tänään vielä saat jatkaa –” Taas se outo sana. Läskinnuolentaa? Mäskinnuolentaa? ”Ei tule kyllä yhtään yllätyksenä”, huppupää jatkoi. ”Vieläkö panet sitä puoliveristä?”

”Painu nyt vittuun täältä”, poika huusi. ”Painu takaisin nuolemaan sen hyypiön persettä!”

”Hei”, yritti Alan.

Huppupäinen mies näytti vielä iskevän pojalle silmää ja katosi sitten ovesta. Poika tuijotti tämän perään, olkapäät kohoillen kuin olisi kovastikin hengästynyt. Kääntyessään Alaniin päin tämä näytti kuitenkin jo tavoittaneen tyyneytensä.

”Anteeksi, herra Griffin, Alan”, poika sanoi. ”Yksi kusipää entisestä elämästäni.”

Alan nyökkäsi tyytyväisenä siitä, että tilanne oli rauhoittunut nopeasti.

”Tuota”, poika epäröi hieman, näytti punnitsevan jotakin mielessään. ”Mun pitäisi päästä tänään lähtemään hieman aiemmin. Me pidämme polttarit parhaalle kaverilleni.”

”Ah. Ymmärrän tietysti.”

”Ei mitään ihmeellistä, pojat on tulossa meille. Siis minun luo. No, meille.”

”Onko sinulla kämppis?”

Poika pureskeli huultaan ennen kuin vastasi: ”Joo, mun … Siis, se on mun asunto. Remus asuu siellä myös.”

Mistä nämä nimet oikein tulivat?

”Vai Remus. Tuletteko hyvin juttuun?”

”Joo, tietysti. Remus on paras kaverini. Toisiksi paras. Yksi parhaista.”

Pojan hymyssä oli jotain levotonta, eikä Alan osannut sanoa johtuiko se kaupassa käyneestä huppupäästä vai heidän keskustelunaiheestaan.

”No, vietä hauska ilta Remuksen ja –”

”Jamesin ja Peterin”, poika täydensi voitonriemuisen näköisenä.
 
”Jamesin ja Peterin kanssa”, Alan toisti kaksi perienglantilaista nimeä hieman pettyneenä. ”Ja olkaa varovaisia”, hän lisäsi ajankohtaisen uutisen tullessa hänen mieleensä. ”Nyt on ollut niitä erikoisia kuolemia. Varmaan jotain vahvoja huumeita.”

Pojan silmät muuttuivat, ihan vähän vain. Vähän tummemmiksi, vähän kapeammiksi.

”Vaimoni tosin uskoo, että täällä liikkuu syanidimyrkyttäjä. Hän näki uusimman James Bondin tässä äskettäin, se oli hänelle ihan liikaa.”

”Uusin mi–”, poika aloitti, pudisti päätään ja yritti uudelleen: ”Mistä si–?”

”Elät vain kahdesti”, Alan sanoi. Poika tuijotti häntä.

”Kahdesti?”

Keskustelu meni omituisesti väärään suuntaan.

”James Bond”, Alan toisti kuitenkin vielä. Poika näytti epäluuloiselta. ”Etkö ole kuullut niistä äkillisistä kuolemista?”

Se sai pojan liikkeelle. ”Olen. Olen kyllä.” Poika veti jo takahuoneessa takkia päälleen. ”Täytyy mennä”, hän mutisi ja kiiruhti ovelle, kääntyi vielä, silmät edelleen kapeina mutta ääni taas selkeänä. ”Kiitos, herra Griffin. Alan. Pärjäile!”

Ovi sulkeutui, kulkunen kilahti. Sitten poika avasi oven vielä uudestaan, kohotti kättään ja sanoi selvästi: ”Unhoituta!” Taas kerrassaan outo sana, mutta niin poika joka tapauksessa sanoi. Ovi sulkeutui, ja poika oli poissa.

Outoa sanaa itsekseen toistellen Alan vaihtoi Jaggerin tilalle The Whon uusimman levyn. Loppuiltapäivä olisi rauhallista, joten hän saisi rauhassa kuunnella musiikkia ja katsella levyhyllyjensä yli kadulle.

Seuraavana lauantaina Alan odotti turhaan apupoikaansa paikalle. Kun hän mietti asiaa tarkemmin, hän ei oikein muistanut, miltä tämä näytti tai edes mikä tämän nimi oli. Eikä hänellä ollut pojan puhelinnumeroa tai osoitettakaan. Ohimennen hän toivoi, ettei poika vain ollut ajautunut käyttämään huumeita. Se olisi selittänyt sen… no, jotakin oli tapahtunut, mikä sai hänet ajattelemaan niin. Hän ei nyt vain oikein saanut palautettua mieleensä, mitä se tarkalleen ottaen oli ollut.

Kajaalityttöjen laumat Alan's Recordin ahtaissa hyllyväleissä vähenivät, ja muutaman viikon kuluttua Alan Griffin oli jo unohtanut koskaan palkanneensakaan uutta apupoikaa. Vain kerran, ajaessaan myöhemmin syksyllä High Roadia pohjoiseen päin ja katsoessaan tien penkalla makaavaa autoon törmännyttä uroshirveä hälytysajoneuvon sinipunavaloissa, hänelle tuli outo olo, ikään kuin hänen mielensä olisi yrittänyt muistaa jotain kauan sitten unohtunutta.
« Viimeksi muokattu: 11.01.2017 22:35:16 kirjoittanut Ricolette »
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 750
Vs: Alan Griffinin levykauppa (S)
« Vastaus #1 : 10.01.2017 22:14:16 »
Tämähän oli perin mielenkiintoinen! Ensiksi katsoin otsikkoa, että kyseessä jokin originaali ja hämmennyin kyllä valtavasti.

En siis tiedä Alan Griffiniä ollenkaan ja taitaakin olla siis sinun oma keksimäsi hahmo? Turhaan koetin googlatakin. :D Mutta tämä oli mielenkiintoista luettavaa toisesta näkökulmasta, jästin näkökulmasta siis. Tykkäsin tästä varsinkin:
Lainaus
Tulija kuitenkin jatkoi, sanoi jotain, mitä Alan ei ihan ymmärtänyt. Mätikauppa? Läskikauppa? Siinä ei ollut mitään järkeä. -- Taas se outo sana. Läskinnuolentaa? Mäskinnuolentaa?
Tämän toistelu oli kivaa, varsinkin kun se toistettiin. Ensimmäisessä kohdassa se meni minulta ohi totaalisesti ja hämmennyin, kuinka tekstin tyyli vaihtui aivan kesken. Mutta sitten kun se toistettiin uudelleen, tajusin tässä tarkoitettavan tietenkin jästiä. Oli kyllä siis kiva tajuta ja tietää enemmän, kuin Alan itse.

Tässä jäi niin paljon avonaisia kysymyksiä. Kuka oli huppupää? Olisiko voinut olla itse Regulus? Alanin nimien mietintä oli kiva, varsinkin kun vähän pettyi Jamesin ja Peterin nimien ollessa "normaaleita". :D Ja se kolari oli aika. Noh, ensiksi aloin miettiä, olisiko se voinut olla James animaagihahmossaan mutta hylkäsin sen idean. Toisaalta voin uskoa, että Sirius on säikähtänyt sodanaikana, koska koko ajan pitää pelätä ihmisten puolesta.

Yksityiskohtiakin oli paljon ja ää! Kuten ne kihertelevät tytöt, jotka eivät voi vastustaa Siriuksen luontaista charmia. Tai kasvatusta, että valloittaa vanhemmatkin ihmiset puolelleen. Entä sitten se poika, jolla oli myös ihastus! Pidin myös hirmuisesti siitä Sirius/Remus-viittauksesta, koska olen pesunkestävä wolfstar-shippari. Kaikki levyt ja se levykaupan tunnelma kyllä vastasivat omia kuvitelmiani levykaupoista. Olen siis käynyt vain kerran elämässäni levykauppa X:ssä ja sekin kaverin seurana. :D

Loppu oli yllättävä mutta myös niin tavattoman surullinen. Siriuksella ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin yrittää mahdollisesti pelastaa Alanin henki ja en kyllä usko siinä onnistuneen loppujen lopuksi, vaikka olisikin unhoitettu. Tai mistäs sitä tietää, ajoihan se lopussa kuitenkin ja törmäsi uuteen kolariin. Se oli niin.. En tiedä. Tunteisiin menevää! Että olisi pitänyt muistaa jotain kenties mitä ei voinut ja no, niin. Ensiksi kyllä ajattelin, että Alan on joku velho myös, joka on karannut taikuutta ja sotaa mutta ei ollutkaan. Lisäksi mietin, oliko Sirius näppäräsorminen oikeasti vai taikuudesta.

Noh, oli miten oli, pidin tästä hyvin paljon ja olit saanut tekstiin kaikkia mielenkiintoisia kohtia, joita minun on vaikea muistaa kirjoittaa ylös. Kiitoksia paljon tästä tekstistä! <3 :>

- Syksy

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 506
Vs: Alan Griffinin levykauppa (S)
« Vastaus #2 : 11.01.2017 22:34:43 »
Oi, kiitos kaunis kommentista, Syksy! Ihanaa palautetta, me so happy! Alan on tosiaan ihan oma hahmoni, taidanpa laittaa asian vielä vähän selvemmin tuonne alkuun. Avoimia asioita jäi tosiaan paljon. Huppupäätä kirjoittaessa mulla oli eräs herra mielessä, mutta jätetään se avoimeksi, kun ei se Alanillekaan paljastunut. Ihanaa pohdintaa sinulla ficin kulusta, kiitos tosi paljon!
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 506
Vs: Alan Griffinin levykauppa (S)
« Vastaus #3 : 15.01.2017 16:28:33 »
Kiitos, Nevski! High Fidelityn olen tainnut vain lukea kirjana ja olen kyllä ihan tosi otettu, jos olet saanut tästä samanlaiset fibat! Kiva myös kuulla, että brittitunnelmat ovat välittyneet. Sirius on tässä 18 ja siis aika teini vielä. Ja joo, Alan oli vähän pihalla ja sitä myöten lukijakin ehkä pikkuisen. :)
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

unihukka

  • ***
  • Viestejä: 4
Vs: Alan Griffinin levykauppa (S)
« Vastaus #4 : 16.03.2017 11:33:22 »
No niin, kiitos nyt vaan, kun houkuttelit mut takaisin ficcien pariin.  ;D Tämäkin tarina muistutti mieleeni, miksi ficcailu oli aikanaan niin kivaa ja niin täynnä mahdollisuuksia, joten kai sitä pitää yksi kommenttikin tänne kirjoittaa.

Olipahan viihdyttävä pläjäys, vaikka pohjalla väreilikin sulle tyypillinen angsti (josta tykkään, obviously). Nauroin ääneen keskustelulle Bond-elokuvasta. Tykkään yleensäkin tosi paljon siitä, miten kirjoitat Siriusta muiden hahmojen silmien kautta ja sun dialogit on oikeasti tosi hauskaa luettavaa, mitä ihmettelen, koska itse koen aina hemmetin vaikeaksi kirjoittaa luontevaa dialogia suomeksi.

Hyödynsit myös tyylikkäästi sitä, miten lukija tietää enemmän kuin tarinan näkökulmahenkilö (esim. saksanhirvi), mutta ai että kun jäikin häiritsemään kaikki tulkinnanvaraisuus.  ;D Erityisesti tuo huppupäisen hahmon henkilöllisyys jäi kiinnostamaan vanhaa kuolariaddiktia. Tuskin Regulus, kerta puhutteli Siriusta sukunimellä, eikä sen käyttäytyminen ehkä oikein kalkarosmaiseltakaan vaikuttanut (?)

Hyvä meininki siis tässä. Jotenkin melkein kaipailisin tästä sellaista pidempää, kokonaisempaa versiota.

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 506
Vs: Alan Griffinin levykauppa (S)
« Vastaus #5 : 16.03.2017 19:35:06 »
No voi unihukkaseni, ihan mahtavaa, että jätit kommentin! Tää teksti onkin ihan kevyimmästä päästä mitä olen ikinä kirjoittanut. Hauska kuulla, että oli viihdyttävää. Ja mitä, jossain vaiheessa oon oppinut kirjoittamaan jotain hauskaa, enkä vain sitä synkistelyä. Jee, jos dialogi oli onnistunutta! Usein jotain kohtausta päässä miettiessä hahmot, varsinkin HP:ssa, puhuvat englantia, mutta jotenkin ne sitten onnistuvat kääntämään itsensä suomeksi.

Ja no, kuolariaddikti on oikeilla jäljillä, ei ollut Regulus eikä Kalkaros. Kiitos ja tuitui ja niin hauskaa, että tulit vähän nostalgiatrippeilemään!

(Niin ja uh ah ei mitään pidempiä kokonaisuuksia ficcipuolella nyt. Alan oli kyllä tosi hauska tyyppi ja toi vähän Lontoo-ikävää, joten saatan kidnapata sen johonkin muuhun juttuun.)
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Alan Griffinin levykauppa (S)
« Vastaus #6 : 10.04.2017 18:46:28 »
No olipas löytö! Tykkäsin tosi paljon, tähän oikein uppoutui, syvemmin kuin mihinkään aikoihin. Kokonaisuus oli erittäin hyvin onnistunut ja tyylikkäästi toteutettu.

High Fidelityn tunnelmiin tämä hiipi minunkin mielessäni, mutta positiivisella tavalla. :) Jäin vähän sanattomaksi, mikä on minulle harvinaista, mutta enempiä erittelemättä ainakin voin sanoa, että pidin oikein kovasti. Hieno ficci!

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 506
Vs: Alan Griffinin levykauppa (S)
« Vastaus #7 : 14.04.2017 19:40:30 »
Jee, kiitos kaunis kommentistasi, Fiorella! Kiva, että toteutus upposi, otan sanattomuuden kohteliaisuutena. ;)
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

lurikko

  • ***
  • Viestejä: 1 381
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Vs: Alan Griffinin levykauppa (S)
« Vastaus #8 : 16.04.2017 16:25:03 »
Aaaaah tää on ihan mahtavaa, hihittelin ääneen tätä lukiessa. Tykkään hurjasti tuosta Alan Griffinin ajatustenjuoksusta ja koko tästä kirjoitustyylistä missä kerrontakin on koko ajan puolittain siellä Alanin päässä, ja Siriuksen omituisuuksien katseleminen Alanin silmien läpi toimii tosi hyvin ja kuten jo sanoin, hihitytti kyllä kovasti. Siriuksen kykenemättömyys muistaa jästisanoja ja ongelmat kassakoneen kanssa ja kaikki tuommoinen hymyilytti, koska Alan jatkuvasti jotenkin järkeilee Siriusta itselleen ja se on todella kivaa luettavaa ja Alan-raukkahan ei voi millään tajuta mistä Siriuksessa on oikeasti kyse, ja sitten lukijana tietysti tulkitsee Siriuksen outoudet vähän eri tavalla kuin Alan, ja on aina hauskaa kun tekstissä on piilotettuna jotain sellaista mitä kertoja ei tajua ja mitä lukija kuitenkin tajuaa.

Mun suosikkikohta tähän liittyen oli ehkä tämä, joka aiheutti myös äänekkäimmät naurunpyrskähdykset:

Lainaus
Tulija kuitenkin jatkoi, sanoi jotain, mitä Alan ei ihan ymmärtänyt. Mätikauppa? Läskikauppa? Siinä ei ollut mitään järkeä.

Voi Alan!

Tykkäsin muutenkin tässä hurjasti yksityiskohdista noin niin kuin ylipäänsä, mutta mainittakoon nyt vielä erikseen tuo saksanhirvi-juttu, joka oli tavallaan aika väkivaltainenkin ja sitten kuitenkin pilkahteli aika arkisesti siellä Alanin ajatuksenjuoksun keskellä, esimerkiksi tässä:

Lainaus
Poika kallisti päätään, virnisti vähän. Tämä meni oikeaan suuntaan. Ajatukset pois saksanhirven jäänteistä.

Ja nyt vasta tätä kommenttia kirjoittaessa tajusin että ehkä Siriuksella oli animaagi-kavereihin liittyvä syy erityisesti järkyttyä juuri hirvikolarista. Lukiessa olin ihan tyytyväinen jo siihenkin tulkintaan että Sirius nyt vaan järkyttyi liikennekolarista jossa oli eläin osallisena ja että Alan kuittasi sen jotenkin sellaisella kaikennähneellä käytännöllisellä kyynisyydellä ja niiden kahden yhteentörmäyskin oli ihan mainiota luettavaa.

Mullekin tulee High Fidelity -viboja tästä mikä on tietysti plussaa! Ja jo heti alussa tykkäsin Alanin kertojaäänestä hurjasti, en muista ehdinkö jo mainita asiaa mutta jos en niin nytpä mainitsen, Alanin kertojaääni on ihanan rupatteleva ja arkinen ja vähän poukkoileva ja tätä lukiessa tuli tosi vahva fiilis siitä millainen tyyppi Alan on, mikä on tietenkin mahtavaa koska eihän Alan tässä juurikaan puhu itsestään vaan pelkästään Siriuksesta, josta ei tietenkään tiedä loppujen lopuksi mitään. Jo tuossa alussa Alanin pohdinnat Siriuksesta ovat myös ihan huippuja, Siriuksen valloittava hymy sun muut ilahduttivat mua suuresti, ja lisäksi Alanista tulee ovelasti jotenkin sellainen aika keski-ikäinen tai ehkä ennemminkin keski-ikäiseksi itsensä tulkitseva fiilis, koska tuntuu että Alan tulkitsee Siriusta sellaisena nuorena tyyppinä ja samalla itseään jo aikuisena.

Kiitos tästä tarinasta, tämä on ihan mainio ja todella hauska, harvemmin tulee luettua mitään mikä laittaa nauramaan ääneen ja se on aina ihan luksusta!
Avatar: Sokerisiipi
Fikkilistaus

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 506
Vs: Alan Griffinin levykauppa (S)
« Vastaus #9 : 20.04.2017 14:44:15 »
Hahah, kiitos toyhto! Mainiota kuulla, että Alanin pähkäilyt huvittivat! Rupesin oikein miettimään tuota, kun kirjoitit, että tässä ollaan koko ajan puolittain Alanin päässä ja totesin, että mun kolmannen persoonan eli potentiaalisesti mukamas kaikkitietävät kertojat ovat usein hyvin tiukasti henkilössä kiinni eivätkä oikeastaan tiedä yhtään mitään. :D Ja juu, saksanhirvet ovat ehkä erityisen herkkä kohta Siriukselle! Kiitos vielä ihanasta kommentista!
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

Paquette

  • ***
  • Viestejä: 359
Vs: Alan Griffinin levykauppa (S)
« Vastaus #10 : 08.07.2019 20:52:49 »
Onhan tässä ficissä päätä ja häntää vaikka kuinka! Kommentistani en voi välttämättä sanoa samaa, mutta haluan nyt vihdoin postata sen, kun aloitin sen kirjoittamisen jo joskus kauan sitten ekan lukukerran jälkeen, mutta jostain kumman syystä jätin kesken. Joka tapauksessa tykkäsin tästä paljon. Levykauppa tekstin nimessä sai jo kiinnostumaan, koska olen jossain määrin nostalgiaan taipuvainen. Levykauppojen katoaminen surettaa, joten on kiva lukea sellaiseen aikaan sijoittuvia tarinoita, joissa kyseinen ala vielä on voimissaan. 70-luvun musiikista pidän myös, mikä vielä lisäsi miljöön viehättävyyttä. Kelmeistä ja rock-musiikista on mielestäni jonkin verran kirjoitettu, mutta tämän fikin näkökulma on kyllä piristävän erilainen. 

Alan vaikuttaa hyvältä tyypiltä ja Sirius on tässä myös oikein symppis, mitä varmaan vielä edesauttaa se, että häntä kuvataan täysin velhomaailman ulkopuolisen henkilön vinkkelistä. Alanin pohdinnat hänen taustastaan ovat hauskoja ja jännällä tavalla osuvia esimerkiksi kapinoinnin ja välirikon suhteen, mutta kuitenkin pohjimmiltaan hakoteillä. Totta on, että tuollaiset nimet sopisivat paremmin hipeille kuin vanhalle yläluokkaiselle perheelle. Mäti-/läskikauppa-kohta nauratti, samoin jo aiempi dialogi, jossa Siriuksella oli vaikeuksia jästisanaston kanssa.

Loppu puolestaan on surullinen. Velhomaailman tuolloiseen tilanteeseen nähden huumeet vaikuttavat jopa harmittomalta jutulta. Alaninkin puolesta alkoi pelottaa, onneksi hänen kohtalonsa tässä jätettiin avoimeksi, ja hänelle voi kuvitella onnellisen lopun. :D

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 506
Vs: Alan Griffinin levykauppa (S)
« Vastaus #11 : 15.07.2019 21:00:24 »
Kiitos kommentistasi, Paquette! Onpa kiva, että jätit sen vaikka olikin joskus jäänyt kesken! Levykaupat, 70-luku ja kelmit ovat kyllä aika lyömätön yhdistelmä. :>
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 832
  • 🇺🇦
Vs: Alan Griffinin levykauppa (S)
« Vastaus #12 : 28.01.2021 12:03:34 »
Oh, miten mahtava ficci! Tahdon ehdottomasti jättää kommentin, vaikka tämä onkin jo pari vuotta vanha tarina.

Alan on loistava ja sinulta kirjoittajana rohkea ratkaisu ficin kertojaksi. Jotenkin luen tätä melkein kauhutarinana: Alan pitää Siriusta ehkä vähän reppanana apupoikana, mutta kuitenkin pojalla on valta päästä tuhoamaan hänen muistonsa... Ihan mieletöntä! Muutenkin tuo, miten Alan vähän omahyväisesti onnittelee itseään terävästä päättelystä asettuu todella ironiseen valoon, kun lukija tietää, ettei Alan oikeasti voi eikä saa tietää Siriuksesta oikein mitään todellista. Lukija oikein tuntee oman yliotteensa Alaniin nähden.

Myös viittaus kuolleeseen hirveen on karmaiseva, kun sitä miettii animaagi-näkökulmasta ja kun lukija kaiken lisäksi tietää, että Siriuksen pelko ystävän menetyksestä on hyvin aiheellinen.

Paljon pohdittavaa tämä ficci myös jätti, mikä on ainakin omasta mielestäni hieno juttu. Kukakohan tuo huppupää mahtoi olla ja miksi Sirius pakoili häntä? Hmmm, olisiko Siriuksella ollut suhde johonkuhun kuolonsyöjään? Aika kiihkeiltä välit vaikuttivat. Mietin myös miksi Sirius matkusti bussilla eikä ilmiintynyt? Ehkä hän halusi suojella jästejä kuolonsyöjiltä ja soluttautui siksi heidän sekaansa? Lopun kuollut hirvi ei kai mitenkään voi olla James..? Mutta karmaiseva ajatus, että se olisi voinut olla!

Ja voi, olisipa 1970-luku, lähistöllä levykauppa ja olisipa kaupassa Sirius apupoikana! Ihan varmasti norkoilisin mustasilmäiseksi meikattuna hyllyjen välissä vähän useammin kuin olisi varaa :)

Tuhannet kiitokset tästä!

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 506
Vs: Alan Griffinin levykauppa (S)
« Vastaus #13 : 29.01.2021 18:24:25 »
Kiitokset, marieophelia, onpas hauskaa että tämä vanha teksti yhä löytää lukijoita. Ihanaa kuulla, että pidit Alanista kertojaratkaisuna, saksanhirveen liittyvistä huolista sekä mystisestä huppupäästä!
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)