Kirjoittaja Aihe: Ylivalottuneita muistoja (onnesta), K-11, Neville/OFC, ficletsarja 3/x  (Luettu 342 kertaa)

Vehka

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 6 579
  • Phantom Thief of Hearts
Nimi: Ylivalottuneita muistoja (onnesta)
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: onnen ylivalottama kuva, non-magical AU
Paritus: Neville/OFC (Nevilla 2012)
Vastuuvapautus: Rowling kirjoitti Potterit, minä vain lainaan.
Haasteet: Lisään myöhemmin.

K/H: Tämä on tällainen hyvänmielenprojekti vuodelta 2012, kun kirjoitin jotain höpsöä Neville/Nevillaa ja olin ihmisenä vielä ihan toisenlainen. Selailin tänään vanhoja tekstejä ja päätin julkaista tämän alun, kun kerran menee nätisti myös FF100:n. Varautukaa muutenkin nevilletulvaan, koska löysin vanhat ficcini ja kaipa ne ansaitsevat palata päivänvaloon.

*

Ylivalottuneita muistoja (onnesta)


1.

Myöhemmin, käydessään läpi muistojaan, Neville huomasi, että ne muistuttivat kovasti valokuva-albumia. Jotkin muistoista olivat sumuisia, kuin kiireessä näpättyjä, tarkentuivat joko johonkin täysin epäolennaiseen tai sitten eivät oikein mihinkään. Joskus hän muisti kaiken terävästi ja tarkasti, joskus valo hehkui muiston läpi kuin ylivalottuneissa kuvissa. Joskus muisto tuntui Nevillestä itsestäänkin hämärältä: kuin valokuva, jonka kyllä tunnistaa, mutta jonka ottajasta tai ajankohdasta ei ole minkäänlaista aavistusta.

Muistoista ensimmäinen oli kuitenkin yksi terävistä, selkeistä kuvista. Ja ehkä se oli lopulta myös syy siihen, miksi Neville vertasi tarinaansa Sophiasta valokuva-albumiin.


2.

Syyspäivän valo heijastuu Sophian hiekanruskeilta hiuksilta, tytön silmäkulmat siristyvät hullunkurisella tavalla kun tämä hymyilee. Kamera peittää tytön kasvojen alaosan, se on kohotettu leikkisän huolimattomasti, kuin vastauksena Nevillen omalle, jonka takaa hän tyttöä tiirailee.

Ilma on täynnä naurua, ensimmäisen koulupäivän innostuneisuutta, eikä kirjallisuustieteen opiskelu ole vielä menettänyt viehätystään luentosalien pölyisyyteen tai loputtomien tenttikirjojen sivuille. Neville ahmii katseellaan valoa, uusia kasvoja, asfalttiin liimautuneita kirjavia lehtiä, kiivaasti elehtiviä käsiä. Hänen kameransa sieppaa hetkiä sieltä täältä, näennäisen satunnaisesti mutta kuitenkin tarkasti rajaten – poika ei halua hukata mitään.

Kun Neville tarkentaa kameransa Sophiaan, tyttö hymyilee ja kohottaa oman kameransa. Päälle unohtunut salama sokaisee Nevillen ja ylivalottaa hänenkin kuvansa.


3.


Sophia suutelee Nevilleä ensimmäistä kertaa kaatosateessa. Nevillellä on kylmä, sormenpäät ovat tunnottomat ja Sophian huulet viileät ja kasvot märät. Ohi ajaa auto, mutaista vettä roiskuu farkkujen lahkeille.

”Minä asun tässä lähellä”, Neville sanoo.

”Minä en”, Sophia vastaa ja virnistää, tarjoaa käsivartensa pojalle. Avain ei tahdo sopia lukkoon, niin kovasti pojan kädet tärisevät.
i'm working on a song / it isn't finished yet
but when it's done and when i sing it / spring will come again