Kirjoittaja Aihe: Joulurauhaa, Sirius/Remus, K-11  (Luettu 5347 kertaa)

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 787
Joulurauhaa, Sirius/Remus, K-11
« : 23.12.2022 11:01:48 »
Nimi: Joulurauhaa
Fandom: Harry Potter (jatkosijoituspaikka Godricin notko)
Kirjoittaja: Pahatar
Ikäraja: K-11 (lähinnä kielenkäytön vuoksi)
Tyylilaji: Draama, pre-slash, romantiikka, angst, hurt/comfort
Paritus: Sirius/Remus, mutta vain ajatuksen tasolla
Varoitukset:: Ei ole
Vastuuvapaus: J. K. Rowling ja Bloomsbury omistavat tässä tarinassa esiintyvät hahmot. Minä vain lainaan näitä, enkä tosiaankaan tee tällä rahaa.

Yhteenveto: Vilustunut James lähettää Siriuksen ja Remuksen puolestaan asioille Tylyahoon. Ongelmana on kuitenkin se, että nämä ovat pahasti riitaantuneet keskenään.


Lukijalle: Tämä ficci on kirjoitettu Tonttuiluhaasteeseen, jossa sain tehtäväksi täyttää hiddenbenin toiveen, joka oli seuraavanlainen:

Mitä tykkäät lukea? Erityisesti joulukuussa kaikenlainen lämminhenkinen ihastuttaa. Ystävyys, platoninen rakkaus, found family - erilaiset suhdekemiat kiinnostavat. Pidän pienistä taikuuden elementeistä ja eläimistä. Ehkä myös sellainen kiinnostaisi, missä kaksi (tai useampi) hahmoa on päätynyt erikoiseen tilanteeseen.
Mitä ET (missään nimessä) tykkää lukea? Synkemmistä aiheista kuten riippuvaisuusongelmista (alkoholi, huumeet) ja parisuhdeväkivallasta voi mainita, mutta mielellään ei niin, että ne ovat isossa osassa tarinaa. Muuten luen kaikkea 
Mitkä fandomit sinulle sopivat? originaali, Harry Potter, Nevermoor, Liikkuva linna, Star Wars


Yritin pitää tämän platonisessa rakkaudessa, mutta taisi se sittenkin lipsahtaa siitä pidemmälle, kuitenkin vain ajatuksten tasolla. Ei pääse tiikeri raidoistaan, enkä minä romantiikasta. ;D Bonustehtävistä sain mukaan sanan karhea. Hyvää Joulua, hiddenben!



JOULURAUHAA


”Biden ihmisellä voi olla dällainen duuri? Ja juuri jouluna”, James sanoi käheällä äänellä ja aivasti samassa neljä kertaa peräkkäin. Sen loputtua James niisti pitkään ja hartaasti, kunnes nojautui sängylleen selälleen voipuneen näköisenä.
”Kutsutko tuota tuuriksi? Sinä itse patistit joukkueen treenaamaan huispausta ilta toisensa perään räntäsateessa, ja nyt teistä on puolet kipeänä, sinä mukaan lukien”, sängyllään lojuva Sirius sanoi katsoen Jamesia kulmat koholla.
”Meidän bidi harjoidella. Seuraava madsi on heti dammikuussa. Enkä binä voinut diedää, että madami Pomfrey lähdee pois joululoman ajaksi, eikä voi auddaa.”
”Sitten ei auta kuin sairastaa. Älä sure, James. Jos et jaksa lähteä huomisiltana jouluaterialle, pyydän kotitontuilta sinulle jotain keittiöstä. Vaikka joulutortun tai pari.”

”Varsinainen ystävä. Ei, vaan saad hakea jodain nyt saman dien, että binä dulen parempaan kuntoon”, James sanoi katsoen Siriusta tiukasti.
”Niin kuin mitä? Ja mistä?”
”Dylyahosta. Siellä kaupat ovat auki vielä dunnin verran, kun pidäd kiireddä. Binä dein listan”, James sanoi ojentaen Siriukselle paperin, jossa oli rivikaupalla tekstiä. Sirius syventyi paperiin hetkeksi ja kohotti sitten katseensa Jamesiin epäuskoisen näköisenä.
”Tässähän on puoli Hunajaherttuaa! Pippurijuoman ja kuumerohdon minä kyllä ymmärrän, mutta mitä sinä teet tällaisella herkkumäärällä? En minä saa ikinä raahattua tätä kaikkea yksinäni tänne.”
”Joulu se on binullakin. Ja otad diedenkin Remuksen mukaan. Kyllä de ne kahdestaan saadde.”

Sirius käänsi katseensa Remukseen päin, joka makasi sängyllään selällään ja näytti syventyneen kirjaansa. Ilmeisesti Remus oli kuitenkin kuunnellut heidän keskusteluaan, sillä tämä vilkaisi Jamesia rypistäen otsaansa.
”Sirius pärjää yksinkin.”
”Ei bärjää. Binä tarvitsen yhdä ja doisda, muuten dämä joulu on pilalla vielä pahemmin kuin nyd. Ole kilddi, Remus. Etkö sinä halua, eddä binulla on parempi olo?” James sanoi katsoen Remusta suostuttelevan näköisenä pää kallellaan ja niiskautti nenäänsä.
Remus ja James tuijottivat hetken toisiaan, kunnes Remus huokaisi raskaasti. Tämä nousi istumaan sängyn reunalle ja alkoi vetää ulkovaatteita päälleen. Sirius teki samoin, ja James katseli heitä hymyillen leveästi.

”Loisdavaa! Ai niin, yksi juddu vielä. Binä unohdin luudani Pohjoisdorniin eilisiltana. Duokaa se paluumatkalla.”
”Miten sinä sen sinne jätit?” Sirius kysyi hämmästyneenä.
 ”No kun binä halusin vaihdaa Evansin kanssa eilen pari sanaa kahden kesken, kun dulin huispauskendäldä… mutta se on nyt doinen asia. Kunhan duodde sen. Ja kaiken muun, midä lisdalla on. Binä koetan nukkua vähän sillä aikaa, kun te oledde poissa, jos se vaikka auddaisi.”
”Kai se on sitten pakko”, Sirius totesi. Remus puki äänettömänä ja saatuaan kengät jalkaansa lähti makuusalin ovea kohti sanomatta mitään. Sirius vilkaisi Jamesia, joka katsoi häntä ymmärtäväisen näköisenä ja nyökkäsi. Sirius nyökkäsi takaisin ja kiirehti makuusalista portaikkoon Remuksen perään.

Sirius ja Remus kulkivat kohti ala-aulaa hiljaisuuden vallitessa. Aina välillä Sirius vilkaisi Remusta, joka tuijotti päättäväisen näköisenä eteensä katsomattakaan häntä. Se suretti Siriusta enemmän kuin mitä hän halusi myöntää edes itselleen. Hei eivät olleet olleet puheväleissä moneen viikkoon, aina siitä täysikuuyöstä lähtien, kun Sirius oli huijannut Kalkaroksen Rääkyvän röttelön salakäytävään. Seuraavana päivänä kuultuaan tapahtuneesta Remus oli haukkunut Siriuksen lyttyyn, ja sen jälkeen tämä oli lakannut puhumasta hänelle. Eikä ollut leppynyt, vaan aina siitä lähtien Remus oli käyttäytynyt kuin Siriusta ei olisi ollut olemassakaan. Sirius oli murehtinut viime viikkoina kerta toisensa jälkeen, mahtaisivatko heidän välinsä palautua enää ikinä ennalleen. Remuksen kylmä suhtautuminen häneen oli saanut aikaan myös sen, että tunnelma heidän neljän kesken oli nykyään vaivautunut, vaikka etenkin James yritti keventää sitä parhaansa mukaan.   

Sirius oli yrittänyt kaikkea, sekä ihmisenä että Anturajalkana, mutta Remus oli taipumaton. Aina ennen Remus oli ilahtunut nähdessään hänet koiran hahmossa, mutta nyt tämä ei halunnut katsoa häneen silloinkaan. Ja oli vain rypistänyt otsaansa, kun Sirius oli parina aamuna herättänyt Remuksen koiran hahmossa töykkimällä tämän kasvoja hellästi päällään. Sirius oli toivonut lukemattomia kertoja, että saisi tehdyn tekemättömäksi. Riippumatta siitä, mitä hän ajatteli Kalkaroksesta, ei hän ollut ikinä tarkoittanut vahingoittaa tätä. Se oli ollut pelkkä hetken mielijohteesta syntynyt tempaus, joka oli ollut vähällä mennä liian pitkälle. Hän oli yrittänyt kertoa sen Remukselle, mutta tämä ei ollut halunnut kuunnella hänen selityksiään.

Siriusta hämmästytti, että Remus oli ylipäätään suostunut jäämään koululle joululoman ajaksi. Mutta tämä oli sanonut uuden vuoden jälkeisen täysikuun olevan helpompi viettää Tylypahkassa kuin kotonaan. James oli yrittänyt saada Siriuksen lähtemään mukanaan kotiinsa, mutta hän ei halunnut Remuksen olevan yksin koko joulua, kaipasi tämä sitten hänen seuraansa tai ei. Se oli saanut Jamesinkin jäämään, mistä Sirius oli ollut suunnattoman kiitollinen, sillä ajatus joululomasta kahden kesken puhumattoman Remuksen kanssa ei tuntunut mukavalta. Peter oli matkustanut kotiinsa, ja ensimmäistä kertaa tämä oli vaikuttanut helpottuneelta päästessään pois heidän luotaan. Sirius oli halunnut jäädä koululle senkin vuoksi, että hänellä oli ollut toiveena saada selvitettyä asiat joululoman aikana Remuksen kanssa. Miten se voisi onnistua, siitä hänellä ei ollut aavistustakaan.

Juuri sillä hetkellä se ei vaikuttanut kovin todennäköiseltä, Sirius ajatteli katsoessaan jälleen vieressään kulkevaa Remusta. He kulkivat hiljaisuuden vallitessa ulos pääovista ja lähtivät kävelemään kohti Tylyahoa. Jouluaaton iltapäivä oli alkanut jo hämärtää, eikä tiellä kohti Tylyahoa näkynyt ketään muuta heidän lisäkseen. Äänettömyys ahdisti Siriusta, mutta minkäänlaisen keskustelun aloittaminen tuntui hyödyttömältä. Hän oli varma, ettei Remus olisi kuitenkaan reagoinut siihen, tai olisi enintään katsonut häntä kuin jotain kengänpohjaansa tarttunutta. Oli kuin Remus olisi pystyttänyt tieten tahtoen muurin heidän välilleen. Vaikka paremminkin hänen oma ajattelemattomuutensa oli sen tehnyt, Sirius totesi itsekseen onnettomana.

Saavuttuaan Tylyahoon he menivät ensimmäisenä taikajuomaliikkeeseen, josta Sirius osti Jamesin pyytämät lääkkeet ja pari ylimääräistä flunssarohtoa sen lisäksi. Sitten he menivät Hunajaherttuaan, jossa myyjänä toimiva keski-ikäinen noita säteili Siriuksen lukiessa Jamesin pitkän listan läpi, ja pakkasi monta isoa paperikassia täyteen erilaisia suklaita, toffeita ja muita herkkuja.
”Kyllä teille näiden kanssa tulee mukava joulu!” myyjä sanoi hymyillen leveästi Siriukselle. Hän vilkaisi vieressään seisovaa Remusta, joka katseli eteensä tutkimattoman näköisenä, ja tunsi vihlaisun sisällään.
”Niin tulee. Kiitoksia”, Sirius onnistui sanomaan.

Hän ojensi puolet kasseista Remukselle, joka otti ne vastaan varoen selvästi koskettamastakaan Siriusta. He lähtivät kävelemään takaisin Tylypahkaan. Sirius vilkaisi kaihoisasti Kolmeen Luudanvarteen päin, joka näytti vielä olevan auki. Tavallisesti hän olisi vaatinut saada tarjota Remukselle lasillisen siellä milloin mihinkin tekosyyhyn vedoten tietäessään hyvin, ettei tällä ollut koskaan paljon rahaa. Sirius oli aina nauttinut saadessaan viettää aikaa Remuksen kanssa kahden. James oli hänen paras ystävänsä, mutta Remuksen seurassa oli jotain hyvin rauhoittavaa. Oli kuin pelkkä Remuksen läsnäolo olisi onnistunut tyynnyttämään hänen levotonta mieltään ja saanut hänet uskomaan siihen, että kaikki järjestyisi kyllä, ja että maailmassa oli kaikesta huolimatta valoa ja toivoa. Aina tähän asti. Mutta nyt Remus olisi todennäköisesti juonut ennemmin myrkkyä kuin antanut hänen tarjota tälle kermakaljan tai mitään muutakaan. Ja vaikka tämä olisikin ihmeen kaupalla suostunut, pelkkä ajatus Remuksen etäisestä ja äänettömästä olemuksesta saman pöydän ääressä tuntui Siriuksesta pahalta. Ei, parempi oli mennä takaisin linnaan, ja mahdollisimman nopeasti.

Paluumatka meni samassa hiljaisuudessa kuin muukin reissu, eikä kyseinen kävelymatka ollut koskaan aiemmin tuntunut Siriuksesta niin pitkältä. He pääsivät linnaan, ja Sirius lähti vanhasta tottumuksesta suuntaamaan kohti Rohkelikkotornia, kunnes hän kuuli yllätyksekseen Remuksen puhuvan hänelle ensimmäistä kertaa koko matkan aikana:
”Se luuta.”
Sirius tuijotti Remusta. Tämä vastasi hänen katseeseensa varautuneen näköisenä, mutta katsoi sentään Siriusta silmiin, mitä ei ollut tapahtunut heidän riitansa jälkeen.
”Ai niin. Unohdin. Joo, mennään hakemaan se.”
”Minä voin kyllä hakea sen yksinkin, jos otat nämä”, Remus sanoi ja ojensi herkkukasseja Siriukselle, mutta hän ei tarttunut niihin.
”Ei kun mennään vaan yhdessä. Jos sopii.”

Remus ei vastannut mitään, mutta kohautti hieman olkapäitään sen näköisenä, että asia oli hänelle täysin yhdentekevä. Sirius tulkitsi sen myöntymisen merkiksi, ja he lähtivät kävelemään yhdessä kohti Pohjoistornia. Usean käytävän ja ylöspäin vievän portaikon jälkeen he saapuivat vankan tammioven luokse, avasivat sen ja menivät sisään. Pohjoistorni sijaitsi linnan syrjäisemmässä osassa. Se oli yksinkertainen pyöreä huone, jota reunustivat kivipenkit, ja jonka ikkunat avautuivat kolmeen ilmansuuntaan. Siriuksen silmät osuivat Jamesin luutaan, joka nojasi seinää vasten.
”James on varmaan yrittänyt taas pyytää Lilyä treffeille. Ja olisiko saanut ensimmäistä kertaa myöntävän vastauksen, kun on mennyt niin sekaisin, että on unohtanut rakkaimman omaisuutensa tänne”, Sirius sanoi katsoen Remusta ja hymyili tälle hieman.

Hetken ajan Remuksen silmissä näytti pilkahtavan entinen huvittuneisuus ja lämpö, ja tämä avasi suunsa ikään kuin sanoakseen jotain. Sitten Remuksen ilme kuitenkin muuttui jälleen torjuvaksi, ja tämä käänsi katseensa pois Siriuksesta. Sirius tunsi palan kurkussaan, ja hän katsoi myös poispäin, ettei Remus näkisi, miten pahalta hänestä tuntui. Hän otti Jamesin luudan kainaloonsa, ja seurasi Remusta, joka oli jo avaamassa tornihuoneen ovea. Paitsi, ettei se auennutkaan.

”Mikä tähän nyt tuli?” Remus tokaisi hämmästyneellä äänellä. Tämä laski ostokset lattialle ja yritti uudelleen, ilman tulosta. Remus veti taikasauvan taskustaan.
”Alohomora!”
Ovi ei hievahtanutkaan.
”Anna kun minä yritän”, Sirius sanoi ja otti myös oman taikasauvansa esiin. Hän yritti samaa avausloitsua, ja sen lisäksi paria muutakin, mutta turhaan.

Seuraavan neljännestunnin ajan he tekivät vuoron perään kaikkensa saadakseen oven auki. Ovi ei kuitenkaan reagoinut mihinkään yritykseen, eikä myöskään minkäänlaiseen muodonmuutos- tai hävitystaikaan. Oli kuin se olisi onnistunut torjumaan kaikenlaisen taikuuden. Välillä he yrittivät avaus- ja muita loitsuja oven lisäksi tornihuoneen ikkunoihin, mutta tulos oli aina sama.
”Ei vain onnistu”, Sirius sanoi epätoivoisena ja istahti penkille tuijottaen Remusta. Tämä vastasi hänen katseeseensa tyrmistyneen näköisenä ja istui alas jonkin matkan päähän hänestä.
”Kai James alkaa pian ihmetellä, kun meitä ei kuulu”, Remus sanoi huokaisten.
”Joo, varmaan. Mutta voi siinä jonkin aikaa mennä. Muistatko, kun James sanoi yrittävänsä nukkua?”
Remus tuijotti häntä äänettömänä ja nyökkäsi sitten.

He istuivat pitkän aikaa puhumatta mitään. Sirius vilkuili välillä Remusta, joka näytti tuijottavan tiiviisti lattiaa ikään kuin siinä olisi näkynyt jotain hyvinkin mielenkiintoista. Sirius pohti, mahtoiko Remuksesta tuntua vastenmieliseltä olla suljettuna tornihuoneeseen kahdestaan hänen kanssaan, kun tilanne oli mikä oli. Luultavasti. Se tuntui hänestä kurjalta, sillä hän tiesi aiheuttaneensa Remukselle jo muutenkin niin paljon surua, ettei olisi halunnut enää lisätä sitä. Viime viikkojen kuluessa Sirius oli alkanut käsittää, ettei Remus olisi ollut hänelle niin vihainen niin kauan, ellei tällä olisi itselläänkin hyvin paha mieli. Remuksen pahin pelko oli aina ollut se, että tämä vahingoittaisi jotakuta ihmissutena. Ja ilman Jamesia niin olisi hyvin voinut käydä tällä kertaa, Sirius ajatteli tuntien itsensä lohduttomaksi.

Aika kului, ja Sirius tajusi vatsansa kurnivan. Hän ajatteli, että päivällinen oli luultavasti jo alkanut. Eipä sillä, että hänellä olisi ollut suuremmin ruokahalua viime viikkoina, mutta olisi silti ollut hyvä syödä jotain. Samassa hän muisti, mitä heillä oli mukanaan.
”On meillä sentään syötävää täällä. Haluatko?” Sirius sanoi kaivaen paperikassista rasian kinuskitäytteisiä suklaasammakoita, joista hän tiesi Remuksen pitävän suuresti. Tämä katsoi häntä hetken, ja nyökkäsi sitten. Sirius avasi rasian ja ojensi sen Remukselle, joka poimi sieltä yhden suklaasammakon, ja hän otti itse samanlaisen. He söivät molemmat muutaman sammakon hiljaisuuden vallitessa, kunnes Sirius rohkaisi mielensä.

”Kuule… tiedän, ettet varmaan halua kuulla tätä… tai ylipäätään mitään minulta. Mutta olen todella pahoillani”, Sirius sanoi hiljaa. Remus katsoi häntä pitkän aikaa sanomatta mitään, ja Sirius vastasi katseeseen ajatellen, ettei olisi ikinä uskonut Remuksen voivan näyttää tuolta. Tavallisesti niin lempeät vihreät silmät tuntuivat hehkuvan suuttumuksesta niiden tuijottaessa häntä.
”Niin varmaan”, Remus totesi lopulta kylmällä äänellä.
”Olen minä, ihan tosissaan. En olisi ikinä halunnut…”
”Et olisi halunnut mitä? Yritätkö nyt väittää, ettet olisi halunnut mitään pahaa tapahtuvan Kalkarokselle? Koska se on paskapuhetta, ja me molemmat tiedetään se. Ole ystävällinen ja säästä minut edes noilta onnettomilta selityksiltäsi!”

He tuijottivat toisiaan, ja Sirius tunsi pahan olon sisällään kasvavan.
”Olet oikeassa… osittain. Halusin säikäyttää Kalkaroksen ja antaa hänelle sellaisen opetuksen, että hän muistaisi sen loppuikänsä. Mutta ei minulla käynyt mielessäkään, että siinä voisi sattua mitään sen pahempaa. Sinun täytyy uskoa minua”, Sirius sanoi epätoivoisena.
”Opetuksen? Ettekö sinä ja James ole kiusanneet häntä jo ihan tarpeeksi kaikki nämä vuodet? Miksi sinun oli pakko vielä vaarantaa hänen henkensä sen lisäksi?”
”Se ei ollut tarkoitus, ei ikinä. Mutta Kalkaros tuli aukomaan päätään, ja minä suutuin niin, etten ehtinyt paljon ajatella, mitä sanoin.”
”Sen minä kyllä uskon. Koska sinä nyt olisit ylipäätään ajatellut? Varsinkaan tekojesi seurauksia”, Remus ärähti. Tämä oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten viileään sävyyn, mutta uteliaisuuden pilkahtaessa silmissään:
”Ei sillä, että se muuttaisi asiaa. Mutta kerro nyt kuitenkin, mitä Kalkaros sanoi, kun sai sinut hermostumaan niin pahasti?”

Sirius vastasi Remuksen katseeseen tietämättä mitä sanoa. Totuutta hän ei voisi kertoa, ei nyt eikä koskaan myöhemminkään. Kuinka hän pystyisi sanomaan Remukselle, miten oli jo pitkään aikaa ajatellut tätä enemmänkin kuin ystävänä? Että oli ollut aikoja, jolloin ne unelmat ja haaveet, jotka hänellä oli Remuksesta, olivat olleet Jamesin lisäksi ainoa asia, jotka olivat tukeneet ja lohduttaneet häntä. Varsinkin silloin, kun hänellä oli ollut kaikkein vaikeinta. Se, mitä hän oli tuntenut jo kauan Remusta kohtaan, oli ollut hänen ikioma salaisuutensa, ja kauneinta, mitä vain saattoi olla. Siitäkin huolimatta, että Sirius oli varma siitä, ettei se koskaan voisi toteutua. Ja muutamalla sanalla Kalkaros oli tuhonnut sen ja muuttanut kaiken kauniin kertaheitolla rumaksi ja likaiseksi. Sirius saattoi edelleen kuulla tämän ivallisen äänen kaikuvan korvissaan:

Sinä olet yksi saatanan teeskentelijä, Musta. Hurmaat tytön toisensa jälkeen, vaikka kaiken aikaa kuolaatkin toisen pojan perään. Senkö takia te juoksette jatkuvasti ulkona epämääräisinä aikoina ja olette niin kiinnostuneita Rääkyvästä röttelöstä? Käytkö naimassa Lupinia siellä?

Sirius muisti elävästi, kuinka Kalkaroksen sanat olivat saaneet hänet kiehumaan, ja hetken ajan hän oli ollut vähällä hyökätä tämän kimppuun ja hakata tämän paljain käsin. Mutta jotenkin hän oli saanut hillittyä itsensä, ja sokean raivon tilalle oli tullut kylmä viha, jota hän ei ollut edes tiennyt omaavansa:

Kun olet niin kiinnostunut siitä, mitä me puuhaamme, mikset tule itse katsomaan? Tällipajun luota lähtee salakäytävä, joka johtaa suoraan Rääkyvään röttelöön. Tarvitsee vain tökätä pajun juuressa olevaa kyhmyä pitkällä kepillä, niin puu jähmettyy paikoilleen. Huomisiltana auringon laskun jälkeen. Tietenkin vain, jos uskallat, Kalkaros?
 
Siriuksella ei ollut aavistustakaan siitä, miten Kalkaros oli saanut tietää hänen tunteistaan Remusta kohtaan. Mutta tämä oli vakoillut heitä pitkän aikaa, ja oli voinut joskus nähdä hänen kantavan puolitajutonta Remusta sylissään täysikuun jälkeen takaisin linnaan. Ehkä tämä oli sen perusteella osunut sattumalta oikeaan. Tai sitten siitä, miten hän oli katsonut Remusta silloin, tai joskus muulloin. Tyhmä Kalkaros ei ollut, se hänen oli pakko myöntää.

Sirius oivalsi, että Remus tuijotti häntä edelleen vihaisen ja odottavan näköisenä, ja tajusi, että hänen olisi pakko vastata jotain.
”No kun Kalkaros alkoi puhua sellaista, että oli saanut selville meidän salaisuutemme… vaikka ei tajunnutkaan kaikkea. Ja puhui meistä niin alatyylisesti, että minä raivostuin. Ja sanoin hänelle sitten mitä sanoin, ennen kuin ehdin miettiä kunnolla”, Sirius onnistui sanomaan.
Remus katsoi Siriusta epäuskoisen näköisenä.
”Ai oikein alatyylisesti? Se tuskin on sinulle mikään ongelma. Miten muuten sinä ja James olette puhuneet Kalkarokselle ja kohdelleet häntä kaikki nämä vuodet kuin juuri sillä tavalla? Onko se mikään ihme, jos hän halusi kerrankin antaa takaisin?”

Sirius vastasi Remuksen katseeseen tietämättä, mitä sanoa. Hän olisi halunnut puolustautua ja selittää Remukselle, että ei se niin ollut. Vaikka he olivatkin pilailleet Kalkaroksen kustannuksella, se oli ollut vain harmitonta huvia, ja sitä paitsi tämä oli ansainnut sen. Mutta sillä hetkellä Sirius oivalsi, että ehkä Remus oli oikeassa, hän ei vain ollut halunnut myöntää sitä. Hän ja James olivat olleet omahyväisiä ja itsekkäitä ja kiusanneet Kalkarosta, vieläpä usein ilman mitään syytä. Jos tämä oli halunnut kostaa ja oli yrittänyt saada selville, missä ja miksi he olivat täysikuun öinä, vika oli yksinomaan heidän. Ja houkuttelemalla Kalkaroksen Rääkyvään röttelöön hän oli ollut vähällä tuhota kaiken lopullisesti. Heidän kaikkien kannalta.

”Joo… niin kai on”, Sirius totesi lopulta.
He olivat hetken hiljaa. Remus katsoi häntä silmät täynnä pettymystä ja mielipahaa, kunnes alkoi puhua hiljaa:
”Tajuatko, että sinä olisit voinut tehdä minusta tappajan? Kävikö sinulla kertaakaan mielessä, miltä se olisi tuntunut minusta? Miltä se tuntuu tälläkin hetkellä? Pahinta tässä on se, että se olit juuri sinä. Minä luulin, että me olimme ystäviä.”
Siriusta hävetti suunnattomasti. Ja suretti yhtä lailla. Miten hän oli saattanut satuttaa Remusta tällä tavalla? Sillä hetkellä hänestä tuntui vahvasti siltä, ettei edes ansaitsisi Remuksen ystävyyttä. Puhumattakaan mistään enemmästä.

”Niin me ollaankin. Tai ainakin oltiin. Ymmärrän hyvin, jos et enää… tai siis… No, kyllä sinä tiedät. Minä tein niin väärin kuin vain voi tehdä. Vaikka tajuan sen vasta nyt, kun on ollut aikaa ajatella”, Sirius sanoi käheästi. Hän käänsi katseensa lattiaan toivoen, ettei Remus näkisi, että häntä itketti. Vaikka ei silläkään olisi ollut niin väliä. Millään ei ollut enää. Ei ilman Remusta.
”Sirius. Katso minua.”
Sirius nosti vastahakoisesti päätään ja jäi katsomaan Remusta. He tuijottivat toisiaan pitkän aikaa, eikä Sirius pystynyt irrottamaan silmiään Remuksesta, vaikka tunsikin kyyneleiden valuvan pitkin kasvojaan. Hän tajusi ajattelevansa, että Remus oli sillä hetkellä kauniimpi kuin koskaan.
”Ääliö. Idiootti. Moninkertainen hölmö”, Remus sanoi karhealla äänellä pudistaen päätään. Siriuksesta kuitenkin tuntui siltä, että ensimmäistä kertaa moneen viikkoon Remus katsoi häntä ystävällisesti. Vai oliko se vain hänen toiveajatteluaan?

Sirius nyökkäsi pystymättä puhumaan. Remus huokaisi syvään, nousi ylös ja otti pari askelta istuen alas Siriuksen viereen.
”Älä itke, Antura. Kyllä tämä tästä”, Remus sanoi hiljaa ja kietoi kätensä Siriuksen hartioiden ympärille. Sirius nojasi päätään Remuksen olkapäätä vasten, ja tajusi itkevänsä vielä enemmän kuin äsken, mutta enää häntä ei hävettänyt. Hän tajusi, että kaikki ei ollut sittenkään menetetty. Ilmeisesti hän oli saanut Remuksen jälleen ystäväkseen, eikä millään muulla ollut merkitystä.
”Anteeksi, Remus. Olen tosi pahoillani”, Sirius kuiskasi Remusta vasten.
”Minä tiedän.”
He istuivat pitkän aikaa vierekkäin pitäen kiinni toisistaan ja puhumatta mitään. Mutta tällä kertaa hiljaisuudessa ei ollut mitään vaivautunutta. Sirius tunsi Remuksen silittävän hiljaa hänen olkapäätään, ja hän nojasi Remukseen tuntien itsensä suunnattoman onnelliseksi.

Samassa ovelta kuului hiljainen kolahdus, mikä sai heidät molemmat hätkähtämään. Sirius nosti päätään ja jäi katsomaan ovelle odottaen, että joku, luultavimmin James, tulisi sisään. Ovi pysyi kuitenkin edelleen suljettuna. Remus nousi seisomaan, meni ovelle ja kokeili sitä. Ovi avautui helposti, ikään kuin se ei olisi koskaan ollutkaan lukossa. Remus ja Sirius tuijottivat hetken aikaa toisiaan hämmästyneinä, ja Remus hymyili Siriukselle hieman.
”Se on auki. Voidaan mennä”, Remus sanoi ilahtuneella äänellä ja ojensi kätensä Siriukselle. Hän tarttui siihen ja antoi Remuksen vetää itsensä ylös.

He ottivat ostokset ja Jamesin luudan ja lähtivät kävelemään hitaasti kohti Rohkelikkotornia. Sirius vilkuili vähän väliä Remusta miettien, saattoiko tämä olla totta? Vai uneksiko hän vain ja heräisi seuraavana aamuna ankeaan todellisuuteen? Remus tuntui myös katselevan häntä yllättävän usein, ja heidän katseidensa kohdatessa Remus hymyili hänelle sitä pientä hymyä, jota hän rakasti. Sirius hymyili Remukselle takaisin ja mietti välillä, mahtoiko Remus tietää, mitä hän ajatteli tästä? Mutta sillä hetkellä hän ei pystynyt murehtimaan sitäkään. Kaikki oli jälleen hyvin heidän välillään, ja se tuntui Siriuksesta paremmalta kuin mikään muu.

Heidän tullessaan makuusaliin James lojui sängyllään unisen ja nuhaisen näköisenä lehti kädessään ja katsoi heitä rypistäen kulmiaan.
”No kyllä se kesdi. Jäiddekö te valmisdamaan niidä syötäviä?”
”Oli pieniä hankaluuksia. Mutta nyt on kaikki kunnossa”, Sirius sanoi hymyillen Jamesille leveästi.
”Niin on”, Remus vahvisti, ja tämän sanat ja äänensävy saivat jotain sykähtämään Siriuksen sisällä. James otti ensin annokset heidän tuomistaan lääkkeistä ja alkoi sitten availla innokkaasti herkkulaatikoita. Loppuilta kului mukavasti heidän kolmen istuessaan sängyillään, jutellessaan keskenään ja syödessään itsensä täyteen kaikenlaista hyvää.

Heidän käytyään nukkumaan Sirius makasi pitkän aikaa sängyssään saamatta unta. Hänen mielensä oli täynnä Remusta ja sitä, miten hyvältä tuntui, kun tämä oli antanut hänelle anteeksi, ja he olivat taas hyvissä väleissä. Sitten hän alkoi ajatella Pohjoistornin lukittua ovea ja ikkunoita ja Jamesin luutaa. Sekä sitä, että James ei näyttänyt heidän paluunsa jälkeen olevan millään lailla hämmästynyt siitä, että hän ja Remus puhuivat jälleen toisilleen.

Sirius nousi hiljaa sängystä ja hiipi varovasti Jamesin sängyn viereen. Remuksen sängystä kuului tasainen tuhina, joka kertoi tämän nukkuvan.
”James?” Sirius kuiskasi vuodeverhojen takaa.
”No mitä?”
”Kiitos.”
”Ei kestä.”
« Viimeksi muokattu: 27.12.2022 10:08:03 kirjoittanut Pahatar »
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
Vs: Harry Potter: Joulurauhaa, Sirius/Remus, K-11
« Vastaus #1 : 24.12.2022 22:38:38 »
Viimeinkin pääsen kommentoimaan tätä, olenkin jo odotellut sopivaa hetkeä, mutta viime päivät on olleet niin täynnä kaikkea pientä tekemistä, että olen juuri ja juuri saanut joulukalenterin luukut laitetuksi tänne. Nyt alkaa kuitenkin kiireet tämän joulun osalta olla ohi, ja niinpä aionkin käyttää aikani hyvin, eli lukemalla viimein tämän ihanan Joulukadun muita tekstejä, ja halusin tietenkin aloittaa Sirius/Remuksesta. Ihanaa, että nämä kolme olivat jääneet koululle lomiaan viettämään, vaikka kahdella sitten olikin hiukan vähemmän hyvät välit keskenään. Tylypahkassa on kuitenkin niin kamalan vähän tilaisuuksia olla ihan keskenään jonkun kanssa silloin, kun huvittaisi tai tarvitsisi saada olla, ja loma on siihen mitä parasta aikaa. 


”Tässähän on puoli Hunajaherttuaa! Pippurijuoman ja kuumerohdon minä kyllä ymmärrän, mutta mitä sinä teet tällaisella herkkumäärällä? En minä saa ikinä raahattua tätä kaikkea yksinäni tänne.”
”Joulu se on binullakin. Ja otad diedenkin Remuksen mukaan. Kyllä de ne kahdestaan saadde.”
Voihan James, joka meni hankkimaan jouluksi flunssan, ja joutui vielä potemaan sitä, kun ei ollutkaan terveydenhoitaja paikalla. Ja niin hänelle sopivaa laittaa häpeilemättä ystävät asialle Tylyahoon, ja vieläpä tuomaan kassikaupalla kantamuksia itselleen terveyttä ja joulumieltä tuomaan. Hän ei tosiaankaan ole mikään kursailija, ja onkin varmaan kotona tottunut hyvän päälle. Mutta taisi hänellä myös olla sellainen olo, että ystävien olisi aika hiukan päästä puhumaan asioita selviksi, eihän se kivaa ole, kun kaksi parasta kaveria on ihan vaikeina koko ajan, eikä mikään hauska varmaan onnistu kuten yleensä. Mutta vai oli James jättänyt rakkaan luutansa heitteille jonnekin, kyllä on maailmankirjat pahasti sekaisin. ;D

Lainaus
Sirius oli yrittänyt kaikkea, sekä ihmisenä että Anturajalkana, mutta Remus oli taipumaton. Aina ennen Remus oli ilahtunut nähdessään hänet koiran hahmossa, mutta nyt tämä ei halunnut katsoa häneen silloinkaan. Ja oli vain rypistänyt otsaansa, kun Sirius oli parina aamuna herättänyt Remuksen koiran hahmossa töykkimällä tämän kasvoja hellästi päällään.
Ymmärrän oikein hyvin, miten hankala Remuksen oli sulattaa Siriuksen tekosia, ja itse en hänenä varmaan olisi ikinä pystynyt unohtamaan tapahtunutta (canonissakaan ei taideta käsitellä mitenkään sitä, miten he sopivat välinsä, vai puhuttiinko tapahtuneesta edes sen kummemmin, mutta paljon olen tätä miettinyt, ja siksi se onkin niin kiinnostava ficcien aihe). Mutta mihinkään ei silti pääse siitä, etteikö Sirius olisi suloinen Anturajalkana, joka yrittää kaikin keinoin lepytellä Remusta ja hakea hänen huomiotaan.

Lainaus
James oli yrittänyt saada Siriuksen lähtemään mukanaan kotiinsa, mutta hän ei halunnut Remuksen olevan yksin koko joulua, kaipasi tämä sitten hänen seuraansa tai ei. Se oli saanut Jamesinkin jäämään, mistä Sirius oli ollut suunnattoman kiitollinen, sillä ajatus joululomasta kahden kesken puhumattoman Remuksen kanssa ei tuntunut mukavalta.
Kertoo paljon Siriuksen tunteista Remusta kohtaan, kun oli valmis jättämään väliin joulun Jamesin kotona vain, jotta Remus ei olisi yksin, vaikkei tämä edes puhuisi hänelle. Kyllä tässä kohtaa niin toivoin, että Sirius keksisi keinon olla riittävän tosissaan pahoillaan ja sanoa sen, jotta Remus voisi antaa anteeksi. Kun ei Remuksen varmaan ole myöskään helppo pitää vihaa kauan, etenkään Siriukselle, joka on aiemmin tehnyt niin paljon hänen eteensä, mikä tietenkin toisaalta saa luottamuksen menetyksen tuntumaan vielä pahemmalta.

Lainaus
Hän ojensi puolet kasseista Remukselle, joka otti ne vastaan varoen selvästi koskettamastakaan Siriusta. He lähtivät kävelemään takaisin Tylypahkaan. Sirius vilkaisi kaihoisasti Kolmeen Luudanvarteen päin, joka näytti vielä olevan auki. Tavallisesti hän olisi vaatinut saada tarjota Remukselle lasillisen siellä milloin mihinkin tekosyyhyn vedoten tietäessään hyvin, ettei tällä ollut koskaan paljon rahaa.
Onpa painostava tunnelma kyllä Siriuksen ja Remuksen välillä, kun erikseen varotaan koskettamasta edes vahingossa. Joskus huutaminen ja raivoaminenkaan ei ole niin kamalaa, kuin tuollainen raskas hiljaisuus. Mutta Remus ei toisaalta taida olla sellainen, jolla olisi tapana raivota, vaikka varmaan Sirius kestäisi senkin paremmin, onhan hän sellaista ainakin paljon kotonaan kuullut. On varmaan haikea olo ajatella, että mitä jos ei vaikka ikinä saa enää kutsua toista mukaansa lasilliselle. Ihanaa kyllä, kun Siriuksella on ollut tapana vaivihkaa hiukan tukea Remusta rahallisesti, ainkain tarjoamalla juttuja, joihin tällä muuten ei olisi varaa, vaikka ei Remus sellaista varmaan koekaan ihan helpoksi ottaa vastaan. (Ja kamalaa noin yleisesti ottaen sellainen, jos ei ole ikinä oikein varaa hauskoihin juttuihin, jotka omille kavereille ovat itsestäänselviä.)

Lainaus
”Se ei ollut tarkoitus, ei ikinä. Mutta Kalkaros tuli aukomaan päätään, ja minä suutuin niin, etten ehtinyt paljon ajatella, mitä sanoin.”
”Sen minä kyllä uskon. Koska sinä nyt olisit ylipäätään ajatellut? Varsinkaan tekojesi seurauksia”, Remus ärähti. Tämä oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten viileään sävyyn, mutta uteliaisuuden pilkahtaessa silmissään:
”Ei sillä, että se muuttaisi asiaa. Mutta kerro nyt kuitenkin, mitä Kalkaros sanoi, kun sai sinut hermostumaan niin pahasti?”
Ihanaa, että James oli ilmeisesti ajatellut, ettei olisi muuta vaihtoehtoa kuin turvautua pakkokeinoihin näiden kahden sovinnon edistämiseksi, kun järjesti nämä kahdestaan lukkojen taakse. Onneksi sentään oli suklaata mukana, se ehkä saattaisi osaltaan auttaa hiukan pehmittämään Remusta. Mutta tuo on kyllä mielenkiintoinen juttu, mitä sellaista Siriuksen ja Severuksen välillä olisi voinut tapahtua, että se olisi saanut Siriuksen menettämään harkintakykynsä niin pahoin. Kun vaikka onkin ihan uskottavaa, että hän olisi voinut haluta Severukselle käyvän hullusti, mutta onhan hänen kai ainakin normaalitilanteessa täytynyt tajuta oikein hyvin, mitä siitä seuraisi Remukselle, jos tämä ihmissutena tekisi selvää toisesta oppilaasta. Niin, että ymmärtää kyllä, miksi Remus haluaa saada kuulla sen, mutta niinpä vain se onkin juuri se juttu, jota Sirius ei olisi valmis kertomaan. (Ehkä kuitenkin kannattaisi.) :)

Lainaus
Että oli ollut aikoja, jolloin ne unelmat ja haaveet, jotka hänellä oli Remuksesta, olivat olleet Jamesin lisäksi ainoa asia, jotka olivat tukeneet ja lohduttaneet häntä. Varsinkin silloin, kun hänellä oli ollut kaikkein vaikeinta. Se, mitä hän oli tuntenut jo kauan Remusta kohtaan, oli ollut hänen ikioma salaisuutensa, ja kauneinta, mitä vain saattoi olla. Siitäkin huolimatta, että Sirius oli varma siitä, ettei se koskaan voisi toteutua.
Voi Sirius, tässä ihan sydän suli hänen takiaan, olipa hän muuten tehnyt miten väärin ja typerästi tahansa. Ihanasti kuvailtuja nuo hänen salaiset tunteensa, ja ihana ajatus, että hänellä naistenmiehen imagonsa takana olisikin tällaisia herkkiä, arkoja tunteita, joihin osumalla tietysti voi saada ihmisen menemään aika lailla pois tolaltaan, niin kuin Severus sitten oli onnistunut tekemään:

Lainaus
Ja muutamalla sanalla Kalkaros oli tuhonnut sen ja muuttanut kaiken kauniin kertaheitolla rumaksi ja likaiseksi. Sirius saattoi edelleen kuulla tämän ivallisen äänen kaikuvan korvissaan:

Sinä olet yksi saatanan teeskentelijä, Musta. Hurmaat tytön toisensa jälkeen, vaikka kaiken aikaa kuolaatkin toisen pojan perään. Senkö takia te juoksette jatkuvasti ulkona epämääräisinä aikoina ja olette niin kiinnostuneita Rääkyvästä röttelöstä? Käytkö naimassa Lupinia siellä?
Severus on pelottavan tarkkasilmäinen, kun on tällaisenkin onnistunut huomaamaan, mutta helppohan hänet on sellaiseksi kuvitella. Niin kuin myös sekin, ettei hän vuosien kiusaamisenkaan jälkeen alistu olemaan hiljaa, vaan sanoo juuri ne asiat, jotka osuvat vastapuoleen juuri kaikkein pahiten. Mikähän Siriuksen käytöksessä on eniten viitannut siihen, että asia olisi näin, jos hän samaan aikaan on piirittänyt tyttöjä? Varmaan pitkät katseet, toisen lähellä viihtyminen hiukan epäilyttävän usein, tai sitten jokin yleinen huomaavaisuus, luulisin. (Ja nyt huomasin, että tuota juuri Siriuskin mietti tuossa hiukan myöhemmin, mutta varmaan juuri tuollaiset jutut hänet olivat paljastaneet.)

Lainaus
Sirius nosti vastahakoisesti päätään ja jäi katsomaan Remusta. He tuijottivat toisiaan pitkän aikaa, eikä Sirius pystynyt irrottamaan silmiään Remuksesta, vaikka tunsikin kyyneleiden valuvan pitkin kasvojaan. Hän tajusi ajattelevansa, että Remus oli sillä hetkellä kauniimpi kuin koskaan.
”Ääliö. Idiootti. Moninkertainen hölmö”, Remus sanoi karhealla äänellä pudistaen päätään. Siriuksesta kuitenkin tuntui siltä, että ensimmäistä kertaa moneen viikkoon Remus katsoi häntä ystävällisesti. Vai oliko se vain hänen toiveajatteluaan?
Aika ihanaa, että sitten kuitenkin kaikkein eniten Remus taisi haluta nähdä, että tapahtunut tuntui Siriuksestakin joltain, eikä tämä ollut aivan välinpitämätön sille. Sirius varmaan piti hyvän huolen siitä, että pokka piti kaikissa tilanteissa, mikä olisi hyvin voinut olla kotoa omaksuttu tapa, ja ainoa keino jolla pärjää Kalmanhanaukion tapaisessa paikassa, eikä hän ehkä mielellään itkenyt muiden nähden, tai pyytänyt vilpittömästi anteeksi. Näin ainakin hänestä usein ajattelen, ja silloin se, jos hänestä saa irti tuollaisen reaktion, on paljon enemmän kuin se, jos ihan kuka tahansa tekisi niin. Ihanaa, että se lopulta sulatti Remuksen sydämen.

Lainaus
He istuivat pitkän aikaa vierekkäin pitäen kiinni toisistaan ja puhumatta mitään. Mutta tällä kertaa hiljaisuudessa ei ollut mitään vaivautunutta. Sirius tunsi Remuksen silittävän hiljaa hänen olkapäätään, ja hän nojasi Remukseen tuntien itsensä suunnattoman onnelliseksi.
Rakastin sitä, miten lopulta Sirius pääsi Remuksen kainaloon lohtua saamaan, ja varmaan tilanne lohdutti yhtä lailla kovia kokenutta Remustakin. Ja ilmeisesti tämä oli myös sitä, mitä James oli hakenut tällä pienellä pakkokeinollaan. Nyt on varmaan hänellä taas parempi rauha, hauskempia aikoja kavereiden kanssa, ja hyvä loma, kunhan paranee flunssastaan. Mutta kuinkahan hyvin hän on perillä Siriuksen todellisista tunteista (ja varmaan Remuksenkin)? Jotenkin ajattelen, että on hänen varmaan täytynyt huomata jotain, kun on koko ajan näiden tyyppien lähellä, ja Severus oli huomannut saman kauempaakin. :)

Olipa ihana lukea sinulta pitkästä aikaa Sirius/Remusta, joka on yksi ikiaikaisista lempiparituksistani, ja jonka pariin oli ihana palata tämän jouluisen ficin myötä. Ihanaa joulun aikaa sinulle! :)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 821
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Harry Potter: Joulurauhaa, Sirius/Remus, K-11
« Vastaus #2 : 25.12.2022 15:49:20 »
Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! :) Tämä uusi jouluinen Sirius/Remus herätti kiinnostukseni - paritus on aina ihana, myös platonisempana tai pre-slashina, ja alkutiedotkin vaikuttivat oikein lupaavalta. Tämä osoittautuikin tosi ihanaksi ja levolliseksi luettavaksi tähän joulupäivään!

”Tässähän on puoli Hunajaherttuaa! Pippurijuoman ja kuumerohdon minä kyllä ymmärrän, mutta mitä sinä teet tällaisella herkkumäärällä? En minä saa ikinä raahattua tätä kaikkea yksinäni tänne.”
Voi James ja Jamesin vaatimukset! ;D Hänelle sopii kyllä hyvin tietynlainen dramaattisuus sairastaessa, ja onhan se ymmärrettävää, että jouluna sairastaminen on kaksin verroin kurjaa, vaikka olisikin sen osittain itse aiheuttanut. Alusta asti ajattelin kuitenkin, että Jamesilla on myös taka-ajatus hänen lähettäessään ystävänsä Tylyahoon ja todellisuudessa ehkä vielä herkkujakin enemmän hän haluaisi, että Sirius ja Remus sopisivat viimein. Kyllähän tuollainen eripura vaikuttaa väistämättä koko tiiviiseen ystäväporukkaan, mikä ilmenee hyvin siitäkin, miten Peter vaikuttaa suorastaan helpottuneelta päästessään jouluksi kotiin. Luudanhakureissu varmistaakin sitten tyydyttävästi sen, että Jamesilla todella on näppinsä pelissä, kun ovi avautuu vasta sovinnon synnyttyä. :D Jamesia käy siis todellakin kiittäminen, ja ihanaa että Sirius myös sen lopussa tajuaa ja toteuttaa!

Olen aina pitänyt Remusta aika tyynenä, kaunaa kantamattomana ja anteeksiantavaisena, mutta hänen hahmoonsa ehdottomasti sopii juuri tämäntyylinen vihanpito - tai vihanpito on ehkä väärä sana, koska pohjimmiltaanhan kyse on satutetuksi tulemisesta, luottamuksen kokemasta kolauksesta ja siitä raskaasta taakasta, että ihmishenki on konkreettisesti joutunut vaaraan ilman, että Remus itse on voinut siihen mitenkään vaikuttaa. On siis hyvin ymmärrettävää, ettei Remus lepy hetkessä. Oikeastaan minusta tuntuu, ettei hän olisi leppynyt ollenkaan ilman avointa keskustelua ja ennen kaikkea sitä, että Sirius lopulta tajuaa ja tunnustaa omin sanoin, että toimi tosi ajattelemattomasti ja vastuuntunnottomasti eikä voi vierittää siitä syytä Kalkaroksen harteille, vaikka tämä olisi sanonut mitä. Severuksen kohtelu etenkin Jamesin ja Siriuksen taholta on kyllä ihan kammottavaa, eikä sitä voi oikeuttaa sillä, että Severus muka ansaitsisi sen. Sekin on kuitenkin helppo uskoa, ettei Sirius vain oikeasti ole tullut ajatelleeksi tekojensa seurauksia pidemmälle, varsinkin kun tällä kertaa Severuksen sanat ovat kolahtaneet erityisen syvälle (mainio taustatarina muuten, että tämä onkin hoksannut Siriuksen lämpimät tunteet Remusta kohtaan!). Teini-iässä sitä on vielä monellakin tapaa keskenkasvuinen, myös oikeudentajun ja pitkänäköisyyden suhteen, ja se ilmenee hyvin erityisesti Jamesin ja Siriuksen kohdalla. Remus puolestaan on saattanut joutua miettimään tällaisia asioita vähän enemmän ja perusteellisemmin ihmissuteutensa takia, ja ehkä sen takia hän suhtautuu tempaukseen niin vakavasti eikä suostu kuittaamaan sitä minään hauskanpitona tai pilailuna. Kuitenkin sitten, kun Sirius tunnistaa ja tunnustaa virheensä ja on aidosti pahoillaan, Remus leppyy hyvin nopeasti, oikeastaan saman tien, ja sekin tuntuu tosi luontevalta ja hahmoon sopivalta. ♥ Remuksella on vahva oikeudentaju, mutta se toimii toiseenkin suuntaan, niin ettei hän halua jäädä kantamaan kaunaa mistään turhista periaatesyistä.

Tämä tarina on kauttaaltaan tosi samaistuttava ja siivittää minut ihan jonnekin omiin lapsuus- ja teinivuosiin ja niihin kertoihin, kun olin riidoissa jonkun hyvän kaverin kanssa. Sydäntä kipristää, miten Sirius on jopa yrittänyt lähestyä Remusta koiramuodossa, koska aiemmin se on ilahduttanut tätä. Siriuksen kipuilu ja kaipuu takaisin hyviin väleihin välittyy tosi hienosti, ja on helppo uskoa, että hänellä on tukala olla. Tosi tunnistettavaa ja samaistuttavaa on myös tällainen hienovarainen muutos ilmapiirissä, kun uskaltaa sanoa jotain hauskaa ja hymyillä ja saakin vastakaikua, vaikkakin vain hetkeksi:
”James on varmaan yrittänyt taas pyytää Lilyä treffeille. Ja olisiko saanut ensimmäistä kertaa myöntävän vastauksen, kun on mennyt niin sekaisin, että on unohtanut rakkaimman omaisuutensa tänne”, Sirius sanoi katsoen Remusta ja hymyili tälle hieman.

Hetken ajan Remuksen silmissä näytti pilkahtavan entinen huvittuneisuus ja lämpö, ja tämä avasi suunsa ikään kuin sanoakseen jotain. Sitten Remuksen ilme kuitenkin muuttui jälleen torjuvaksi, ja tämä käänsi katseensa pois Siriuksesta.
Ai että, niin inhimillistä ja aitoa.

Paritus hienovaraisena pre-slashina toimii tässä todella ihanasti. Siriuksen lämpimät tunteet Remusta kohtaan välittyvät hienosti paitsi siitä, miten paha mieli hänellä on Remuksen loukkaamisesta, myös siitä, miten hän ylipäätään Remuksesta ja heidän suhteestaan ajattelee. Aivan erityisesti minuun kolahtaa se, miten Sirius ajattelee salaisten tunteidensa olevan kauneinta, mitä voi olla - niin ihanaa, että hän kokee ihastumisen positiivisena asiana eikä kanna esimerkiksi syyllisyyttä siitä, miten tuntee ystäväänsä kohtaan. ♥ Tarinan loppupuoli vihjaa ihanasti siihen suuntaan, että ehkä Remuskin voisi osaltaan vastata tunteisiin. Tai niin ainakin tällaisena ikuisena romantikkona toivon, vaikka ihanaa on jo sekin, että pojat saavat jakaa ystävyyden keskenään. :)

Kiitoksia tästä kauniista, lämmittävästä tarinasta! :-* -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 498
Vs: Harry Potter: Joulurauhaa, Sirius/Remus, K-11
« Vastaus #3 : 29.12.2022 16:51:57 »
Joulun kiireet (eli ankara laiskottelu) ovat takana päin ja pääsen vihdoin kommentoimaan tätä. Oli tosi kiva lukukokemus ja minusta oli kivaa lukea Siriuksesta ja Remuksesta myös ystävyksinä, koska se on platonisenakin minusta ihan yhtä hellyttävää. Kivan kerroksen toi kuitenkin Siriuksen tunteet ja onhan myös kivaa kun platoninen ystävyys muuttuu joksikin muuksi. Ideakin on tosi mielenkiintoinen, en ole aiemmin ajatellutkaan mitä kaikkea se Siriuksen jekku Kalkarokselle aiheutti, muuta kuin että James joutui pelastamaan Kalkaroksen ja että Kalkaros sai tietää Remuksesta. Mutta tietenkin Remus vastuuntuntoisempana kuin ystävänsä, olisi suuttunut, että Sirius olisi tehnyt noin typerän tempun, eikä vain siksi että Kalkaros joutui hengenvaaraan, mutta koska Sirius melkein teki Remuksesta murhaajan. Kauhea ajatus, kun oikeasti rupeaa ajattelemaan ja vieläkin typerämpi oli Siriuksen temppu. Huomaa, että hän oli vielä ajattelematon, lyhytnäköinen teini. Remuksella on kaikki oikeus olla suuttunut ja mielestäni Sirius saikin vähän aikaa tuntea olonsa pahaksi. :D

Hyvin pahaksi Sirius tuntikin olonsa. Onneksi hän oli aika nopeasti tajunnut, mitä typerä homma olikaan ja se minusta on tärkeää, koska kaikki tekee virheitä ja varsinkin teininä ja paljon tärkeämpää on se, miten toimii virheen tehtyä. Aloinkin jo säälimään hänen itsensä ruoskintaansa. Tuntuu että tuo tapaus oli ensi kertaa saanut Siriuksen huomaamaan, miten harkitsematonta hänen toimintansa saattaa olla. Joutuu oikeasti katsomaan itseään peiliin, että ei voi ikuisesti uhmata kaikkea sääntöjä, koska sillä uhmaamisella on seurauksensa. Ehkä siinä Remuksessakin oli vielä keskenkasvuisuutta, kun ei suostunut edes kuuntelemaan anteeksipyyntöä. Saa hän olla vihainen, mutta loppuelämän kestävä mykkäkoulu ei sekään ole kovin kypsää käytöstä. Puhuminen on ja vaikka Remus oli ymmärrettävästi loukkaantunut, niin luulisi hänen Kelmien fiksuimpana ymmärtävän, että joskus asiat on pakko puhua halki. Vai oliko tämä Remuksellekin vihdoin peiliin katsomisen paikka, että hän ei voi ikuisesti katsoa kaveriensa kouhkaamista läpi sormien. Joka tapauksessa tykkäsin, millaisia tuntemuksia tilanne molemmissa herätti. :)

Ihanan klassinen Jamesin amorin apurina toiminen ja Siriuksen ja Remuksen järjestäminen lukittuun torniin. ;D Ja vihdoin Remuksenkin oli pakko kuunnella Siriuksen anteeksipyyntö ja reagoida siihen. Syy siihen, miksi Sirius lopulta oli kyllästynyt Kalkaroksen suunsoittoon oli tosi kiva ja mielestäni myös osuvaa, koska miksi sitten Sirius aina vain pyörittäisi tyttöjä. ::) Eikä Kalkaroksen lätinä oikeuta Siriuksen tekoa, ymmärrän häntä vain vähän paremmin.

Lainaus
Hän tajusi ajattelevansa, että Remus oli sillä hetkellä kauniimpi kuin koskaan.

Oii ja nämä Siriuksen teinimäiset ihastuneet ajatukset olivat ihania, kivaa katkoa itsesyytöksiin. Minusta on söpöä, että Sirius ajatteli Remuksen olevan nimenomaan kaunis. ^^ Sovinto oli lopulta tosi nätti, että he puhuivat asiat halki ja Sirius sai itsestään irti itkua, joka viimeistään kertoo, että asia on tärkeä hänelle. Minusta on ihanaa, että Siriukselle oli tärkeää saada Remus takaisin ystäväkseen, että hänen tunteensa tätä kohtaan eivät merkinneet, jos heidän välinsä eivät korjaantuisi. Voi sitten itse kuvitella, mihin tämä tästä johtaisi, voisiko Remus ehkä joskus vastata Siriuksen tunteisiin.
Kiitos tästä tosi paljon, oli ihana kuvaus ystävyksistä sekä tosi nätisti mukaan oli pre-slashia, joka oli melkein kutkuttavampaa kuin hyppy suoraan suhteeseen. Kiitos ja myöhässä hyviä jouluja! ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 750
Vs: Harry Potter: Joulurauhaa, Sirius/Remus, K-11
« Vastaus #4 : 07.01.2023 11:23:59 »
Olipa ihanaa saada tonttuiluhaasteen kautta Sirius/Remusta! Tämä on yksi suosikkiparituksistani Potter-fandomissa ja tämä ficci kuvastaa monia niitä juttuja, joista näissä kahdessa tykkään :) Ilahduin myös kovasti siitä, että tämä sijoittuu canoniin ja etenkin tuon tapahtuman jälkeen, kun Severus melkein kuolee seurattuaan kelmejä Tällipajun alle. Se on tajuttoman iso tapahtuma, kun miettii hahmojen ikää ja miten suuria seurauksia teolla olisi voinut olla, joten oli huippua saada lukea tällainen rehellisen tuntuinen ficci tuon illan seurauksista.

Siriuksen huono olo ja katumus tulevat vahvasti esiin koko ficin ajan. Tavallaan häntä tulee sääliksi, sillä on kamalaa tuntea syyllisyyttä ystävän luottamuksen pettämisestä ja joutua kärsimään siitä, kun toinen ei edes halua katsoa silmiin. Samalla Remuksella on kaikki oikeus pitää mykkäkoulua. Tuo pohjoistornissa käyty keskustelu oli rehellinen ja aito, ja oli huippua saada lukea, mitä Remus tuosta kaikesta todella ajatteli. Ficciä lukiessa tuli mieleen, miten vaikeaa minun olisi itse olla mukana kaveriporukassa, jossa kaksi muuta kiusaisivat jotakuta ulkopuolista. En pystyisi hyväksymään sitä vaan jossain vaiheessa todennäköisesti minullakin keittäisi yli ja antaisin kunnon läksytyksen - tai pistäisin välit kokonaan poikki. Ja siinä mieelssä tämä ficci käsitteli tätä asiaa ja Remuksen roolia kelmeissä tosi hyvin :)

Tykkäsin myös kovasti siitä, miten tässä avattiin hitaasti Siriuksen tunteita Remukseen liittyen. Vaikka toiveessani olikin platonista rakkautta, en koskaan sano ei Sirius/Remukselle ;) Olikin toimivaa, että Kalkaroksen tarkkanäköisyys Siriuksen todellisista tunteista Remusta kohtaan toimi tässä kiihdyttäjänä, vaikka johtikin Remuksen suuttumiseen. Mutta siinäkin oli onni onnettomuudessa, kiitos Jamesin! Tykkäsin kuitenkin siitä, että tornissa oleskelu ei johtanut mihinkään suurempaan rakkaudenosoitukseen vaan keskustelulla oli suurempi, ystävyyden kannalta syvä merkitys.

Oli huippua, että James auttoi hoitamaan Siriuksen ja Remuksen välit kuntoon tempullaan! Tykkään joulun aikaan lukea mistelificcejä, joissa misteli pakottaa hahmot tunnustamaan tunteensa toisilleen, mutta tällainen trapped until you talk -tyylinen ficci toimi myös aivan erinomaisesti. Ilman sitä kaksikko olisi tuskin puhunut toisilleen. Tähän loppuun haluan vielä nostaa yhden lempikohtani:

Lainaus
Sirius vilkaisi kaihoisasti Kolmeen Luudanvarteen päin, joka näytti vielä olevan auki. Tavallisesti hän olisi vaatinut saada tarjota Remukselle lasillisen siellä milloin mihinkin tekosyyhyn vedoten tietäessään hyvin, ettei tällä ollut koskaan paljon rahaa.

Tässä kuvastuu niin hienosti se, kuinka hyvin Sirius ystävänsä tuntee ja minusta on ihanaa ajatella, että Sirius tekee tuollaisia pieniä kivoja tekoja Remuksen iloksi. Myös tuo, että Sirius tietää kinuskisammakoiden olevan Remuksen suosikkeja, jäi mieleen. Kiitos siis tästä ficistä! Tämä oli ihanan lämminhenkinen, ilahduttava ja joulun tunnelmaan täydellisesti sopiva teksti :) Kiitos!

between the sea
and the dream of the sea

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 787
Vs: Harry Potter: Joulurauhaa, Sirius/Remus, K-11
« Vastaus #5 : 16.01.2023 22:58:06 »
Suuri kiitos hyvin ilahduttavista kommenteistanne, ne merkitsivät todella paljon! :D

Altais: Minäkin ajattelin tässä, että hemmotellulle Jamesille olisi hyvin luonteenomaista pistää ystävät asialle ja näkemään suuremmankin vaivan hänen puolestaan. ;D Mutta tässä tapauksessa Jamesilla taisi olla taka-ajatus, ja senkin takia hän vaati herkkuja niin paljon, että niitä tarvittiin kaksi hakemaan. Tämä Siriuksen temppu ja se, miten muut suhtautuvat siihen on minullekin jäänyt niin mieleen, että siitä tekee aina välillä mieli kirjoittaa. Tykkäsin muuten kovasti siitä, miten tämä sama asia tuli esiin vähän toisesta näkökulmasta tuossa Elämäni mustin kesä -ficissäsi. :) Sirius olisi kyllä varmasti ollut minustakin söötti myös koirana, varsinkin nuorena. Canonissa ei kerrottu, millaiset kotiolot Remuksella olivat, mutta jotenkin olen aina mieltänyt hänet paljon vähävaraisemmaksi kuin nämä rikkaat pojat Jamesin ja Siriuksen, ja tuota mainitsemaasi epäsuhtaa on minunkin välillä tullut mietittyä. Mitä tähän Siriuksen tempaukseen tulee, olen aina halunnut ajatella, että olihan siihen pakko olla ihan kunnon syy, vaikka kirjoissa se ei selvinnytkään. ;) Minustakin oli tässä ihana ajatella, että ne Siriuksen todelliset tunteet olisivat olleet Remuksen luona, vaikka hän ei tässä vielä uskaltanutkaan sanoa mitään sen suuntaista, ja että Severus olisi tajunnut ne juuri jostain tuollaisista pienistä asioista, joita mainitsit. :) Minulla oli vähän sellainen ajatus, että James oli myös oivaltanut jotain Siriuksen tunteista, ja ehkä Remuksenkin, ja halusi senkin takia järjestää sovinnon ystäviensä välille (sillä ajattelin, että myös Remuksella oli syvempiä tunteita Siriusta kohtaan, vaikka tässä ei siihen asti mentykään :) ). Ja ajattelin juuri noin, että Remus leppyi tajutessaan Siriuksen olevan todella pahoillaan juurikin tapahtuneesta, eikä vain siitä, että oli suututtanut Remuksen. Kiitos paljon todella ihanasta ja ihan mielettömästä palautteestasi ja myöhäinen kiitos jouluntoivotuksista! :)

Waulish: Näin Jamesin ajatukset juuri tuollaisina kuin kuvasit, ja että kaiken takana oli suunnitelma saada Sirius ja Remus sopimaan välinsä, mutta että Jamesille ei olisi ollut mitenkään vierasta laittaa ystävät asialle puolestaan ja vaatia melkein kuuta taivaalta. ;D Todella mukavaa, jos Remuksen loukkaantuminen ja tapa ilmaista se oli tässä uskottavaa, se ilahdutti kovasti. Ajattelin tosiaan, että Remuksen oli vaikea uskoa Siriuksen olevan pahoillaan mistään muusta kuin heidän ystävyytensä kärsimisestä, ja se ei tässä kohtaa Remukselle riittänyt. :( Minuakin on jäänyt vaivaamaan tuo Severuksen kouluaikainen kiusaaminen, ja kun siihen ei canonissa oikein selitystä saatu (eikä ehkä ollutkaan mikään muu kuin itsekkyys ja ajattelemattomuus :( ), on tehnyt mieli käsitellä sitä ficeissä, ja olen iloinen, jos pidit siitä tässä. Olen ihan samaa mieltä tuosta, että Remuksella on ollut niin paljon vaikeampaa jo lapsesta lähtien, että hän oli senkin takia vakavampi luonteeltaan kuin huolettomat maailmanvaltiaat Sirius ja James. :) Ajattelin myös juuri noin miten sanoit, että Remukselle oli tärkeää, että Sirius kerrankin katui tosissaan, mitä on tullut tehtyä, ja kun niin oli, ei hänellä ollut enää syytä olla vihainen. Kyllä minäkin halusin ajatella tämän lopun niin, että molemmilla oli ystävyyttä lämpimämpiä tunteita toista kohtaan, ja että ne joskus tulevaisuudessa tulivat esiin. :) Tälle tarinalle voisi olla tavallaan jatkoa toinen ficci, jonka kirjoitin aiemmin (Tanssin taikaa), ja jossa Sirius ja Remus päätyivät yhteen, kun siinä myös sivutaan lyhyesti tätä Siriuksen temppua, mutta toki lukija voi myös ajatella näiden kahden jäävän ihan vain ystäviksi. Kiitos paljon todella mieltä lämmittävästä kommentistasi! :)

Meldis: Tämä Siriuksen pila Kalkarosta kohtaan on jäänyt vaivaamaan minua, ehkä siksikin kun kirjoissa Sirius ei aikuisenakaan tuntunut juuri välittävän siitä, vaikka sillä olisi voinut olla todella pahat seuraukset monenkin kannalta, ja senkin takia on tehnyt mieli käsitellä sitä ficeissä. Pahimmillaan Severus olisi voinut päätyä ruumishuoneelle, Remus lukkojen taakse loppuiäkseen ja Sirius Azkabaniin. :( Ajattelin Remuksesta juurikin noin mitä sanoit, että hän oli katsellut aika paljon läpi sormiensa, esim. juuri Severuksen kiusaamista, mutta tästä meni sitten kuppi lopullisesti nurin. Ja että Remuksesta ehkä tuntui, että ei voinut antaa periksi Siriukselle, vaikka olisi ehkä tehnyt mielikin, ennen kuin olisi varma siitä, että tämä oli todella pahoillaan. :) Toisaalta Remuskaan ei voinut tietää Siriuksen mielenmaisemaa, kun ei suostunut puhumaan Siriuksen kanssa. Ajattelin, että James ymmärsi tässä molempia ja uskoi, että nämä on nyt saatava puhumaan keskenään vaikka väkisin, kun ei tämä muuten ratkea, ja että sitten Remuksenkin on pakko kuunnella, mitä Siriuksella on sanottavaa, niin kuin sanoitkin. :D Halusin myös ajatella, että edes Sirius ei olisi tehnyt mitään tuollaista Severukselle, ellei olisi mennyt ihan pois tolaltaan, vaikka sitä ei canonissa niin selitettykään, ja olen todella iloinen, jos se toimi sinusta tässä. Minustakin oli niin mukava ajatella, että rakastuneena näkee sen kohteensa kauniina. :) Todella mukavaa myös, jos pidit tästä sovinnosta, ja ajattelin kyllä, että Remus vastaa myös Siriuksen tunteisiin, vaikka siihen asti ei tässä mentykään. Kiitos tosi paljon aivan ihanasta palautteestasi ja jouluntoivotuksista! :)

hiddenben: Todella ilahduttavaa, jos pidit tästä, kun sehän se Tonttuiluhaasteen idea on, että ilahduttaa toista, ja että paritus oli mieluinen myös, vaikka ihan sinne asti tässä ei tarkoituksella mentykään. :) Tuo Siriuksen tempaus on minustakin ollut aina todella iso juttu, ja tuntuu että se ohitettiin liian helposti kirjoissa. Sen sijaan pidin kirjoissa siitä, että Severuksen kiusaamisen sivusta katsominen oli jäänyt vaivaamaan Remusta aika laillakin, ja että se oli ehkä yksi syy, että Remus oli Severukselle niinkin ystävällinen kolmannessa kirjassa. Olisi todella ihan hirveä tilanne, jos ne omat rakkaat ystävät kohtelisivat jotain toista ihmistä sitten noin pahasti, niin kuin sanoit, ja pakkohan siinä olisi jossain vaiheessa itsekin valita puolensa. :( Minustakin tähän tarinaan ja Siriuksen ja Remuksen väleihin muutenkin sopi paremmin selvittää tämä Severuksen tapaus ystävinä, ja ne syvemmät tunteet tulivat mahdollisesti sitten joskus myöhemmin esiin, ja olen iloinen, jos se oli sinusta hyvä valinta tähän. :) Halusin myös ajatella, että Sirius ei ollut niinkään paha, vaan ajattelematon, ja oli toisaalta valmis tekemään ystävänsä vuoksi mitä tahansa, kuten tarjoamaan lasillisen aina sopivassa tilanteessa, ihanaa jos pidit siitä. Kiitos kovasti kommentistasi, ilahduin siitä tosi paljon! :)
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Karvis

  • Vieras
Vs: Joulurauhaa, Sirius/Remus, K-11
« Vastaus #6 : 06.02.2023 16:23:40 »
Mä olen lukenut tämän jo monesti, mutta aina kun kommentoin, mun tekee mieli  vaan vetää Siriusta lujaa turpaan. ;D Toi oli pahin teko, minkä Sirius olisi ikinä voinut tehdä Remukselle eikä sitä minusta voi selittää pelkkänä ajattelemattomuutena oli siihen kuinka hyviä syitä tahansa. Varsinkin tuota jäin miettimään, että olisiko se uskottavaa, että Sirius olisi ihastunut Remukseen ja sitten palkitsisi sen sillä, että lähettäisi Severuksen Remuksen suuhun? Musta ne on keskenään liian ristiriitaiset liikkeet, että jäin epäilemään Siriuksen todellisia tunteita siitä huolimatta, mitä hän itse itselleen väittää. Se ei ole rakkautta, että on valmis tuhoamaan toisen elämän tai käyttämään toista välineenä siinä, vaikka hän miten kokee itse rakastavansa. Se onkin mielenkiintoista, että mitä se sitten on ja miksi Sirius väittää itselleen rakastavansa? Tai sitten se on sitä, että alitajuisesti ei halua rakastaa ja pyrkii siitä eroon tuhoamalla sen kohteen. En tiedä miten Remus pystyisi tuon jälkeen ikinä täysin luottamaan Siriukseen. Ehkä ei pystyisikään, mutta sitä ei täysin sanota, että luottiko täysin tähän astikaan. Voisi kuvitella, että kun tässä viitattiin tuohon Severuksen kiusaamiseen niin täyttä luottoa ei ollut Siriukseen siihen astikaan.

Remus on onneksi anteeksiantava, mutta se luottamus pitää sitten ansaita ja Siriuksen oikeasti tutkailla tunteitaan. Jotenkin voisi kuvitella rikkinäisistä kotioloista, että rakastaminen ei ehkä ole Siriukselle muutenkaan kovin helppo juttu, joten se voisi selittää tuon ristiriitaisuuden. Kärsivällisyyttä tässä varmaan tarvitaan ja uskallusta käydä niitä tunteita läpi.  Hyvä silti että sopu syntyi, koska siitä on helpompi jatkaa. James oli kunnon ystävä ja hänelle kyllä sopi tuollainen määräily. 

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 787
Vs: Joulurauhaa, Sirius/Remus, K-11
« Vastaus #7 : 01.03.2023 21:57:26 »
Liz, kiitos paljon kommentista ja anteeksi, kun vastaan näin viiveellä. Kauheaa, jos tämä ficci sai aikaan murhanhimoa Siriusta kohtaan, mutta toisaalta olen iloinen, että tämä on herättänyt tunteita, vaikka sitten niitä huonompiakin. :) Ehkä itse ajattelin nämä Siriuksen motiivit niin, että ihmiset eivät läheskään aina mieti asioita kovin loppuun asti tai perusteellisesti, eivätkä etenkään nuorina, ja se selitti Siriuksen käytöstä. Juurikin selitti, eihän se mikään hyvä puolustus ole. :( Olen myös aina ajatellut Siriuksen hyvin impulsiiviseksi ja sellaiseksi, että miettii vasta jälkikäteen, tai ei mieti ollenkaan.

Tämähän jätti Siriuksen ja Remuksen jatkon auki, mutta ajattelin kyllä, että Remuskin tykkäsi Siriuksesta enemmänkin kuin ystävänä, ja ehkä siksikin hän oli Siriukselle niin vihainen, kun tuo temppu koski sitäkin kipeämmin. Mutta että tästä eteenpäin ystävyys sitten kuitenkin syveni ja muuttui aikaa myötä joksikin muuksikin. :) Kiitos kovasti, kun luit tämän! :D
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Sylikisu

  • Höttöilijä
  • ***
  • Viestejä: 444
  • Mitähän tänään mailansa kanssa tekisi?
Vs: Joulurauhaa, Sirius/Remus, K-11
« Vastaus #8 : 05.08.2023 01:07:04 »
Kommenttiarpajaisista bongasin tämän! Olisin halunnut jonkun pidemmän fikin  kommentoida mutta valitettavasti ei vaan nyt aika millään riitä. Olen lukenut tämän sen ilmestyttyä mutta kommentointi on tuottanut haasteita. Minua hämäsi alussa Siriuksen ja jamesin nyökkäykset siinä lohdin kun Remus ja Sirius lähtevät Tylyahoon. Olin varma että tämä oli yhteinen juoni pojilta. Olin ihan varma että James teeskenteli sairasta mutta varmaankaan ei? Tämä asetelma on hyvin herkullinen kun tajuaa että Sirius on houkutellut Severuksen Tällipajun luo ja Remus on suuttunut kydeisestä tapauksesta. On niin älyttömän helppo  samaistua lopulta kumpaankin. Sirius on nuori ja äkkipikainen. Kun Severus pilkkaa häntä osuvasti, Siriuksen järki sumenee. Sirius on kuumakalle, joka ei hillitse itseään eikä tajua hetkessä tekojensa seurauksia. Hän ei tarkoita pahaa ja se on tarinan tragedia. Remuksen on vaikea ymmärtää sitä. Pidän täysillä siitä että Remus vetää Siriuksen tilille siitä mitä hän on tehnyt mutta myös Kalkaroksen kohtelemisesta. Se ei varmaan tullut Siriuksen mieleen että siinä olisi mitään väärää mutta Remus.

Pidin myös sen havaitsemisesta että tulkitsin alun väärin. Sirius ei ollut juonessa mukana. Yksityiskohtana oli kiva että lukitussa huoneensa tornissa Sirius muisti mikä oli Remuksen suosikkimakeinen. Ilahduttavaa oli sekin miten iloinen Sirius on kun hänen välinsä Remuksen kanssa selviävät. Sulla on ihania fikkejä. Toivon että saan niitä tulevaisuudessa kommentoitua.

Koitos kovasti zästä!

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 261
Vs: Joulurauhaa, Sirius/Remus, K-11
« Vastaus #9 : 26.10.2023 22:17:58 »
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta :-*

Ihanaa, että arpaonni suosi! Listauksessasi on jonkin verran tekstejä joita en ole vielä lukenut, mutta aion kyllä korjata tilanteen! Siinä mielessä tämä on tietenkin postiviinen asia, että pystyin nyt ottamaan sieltä luettavaa arpajaisiin ;D Tämän valitsin, koska joulu ja ihan kohtahan se kolkuttelee jo ovella ;)

Voihan James parkaa kun on sairastunut juuri jouluna :( Itsekin tämän viikon puolikuntoisena olleena symppaan tosi paljon Jamesia. Tosin, saatoin ihan vähän lukea rivienvälistä, että tässä nyt järjestetään Sirius ja Remus väkisin kahdestaan asioille ;D Koska kyllähän James on tiennyt tämän kaksikon riidasta, mistä tuolla alkutiedoissa mainittiin, eikö ;) Luudan unohtaminen pohjoistorniin kuulostaa myös... no, mielenkiintoiselta.

Oi voi, syynä onkin tuo ikävä temppu minkä Sirius teki Severukselle. Nyt ymmärrän hyvin, miksi Remus tässä vihoittelee. No, toivottavasti tilanne muuttuu ennen kuin tarina on ohi :)

Huh, aika rankka tuo yhteinen ostosreissu kun Remus on noin juro ja vaisu. Tekee kyllä pahaa Siriuksen puolesta kun tilanne on noin pahasti solmussa. Taitaa Siriuksen ajatukset tosiaan olla jossain ihan muualla, kun meinasi unohtaa koko luudan!

Hahaa, arvasin että tuossa luudan haussa on joku koira haudattuna :D Ihanan herkullinen tilanne, kun joutuivat tuonne lukkojen taakse. Saas nähdä miten pääsevät sieltä pois.

Onneksi heillä oli mukanaan noita herkkuja. Ja toivottavasti saisivat nyt puhuttua asiat halki. Ehkäpä se olikin Jamesin ajatus alunperinkin kun lähetti heidät ensin ostoksille ja sitten hakemaan luutaa :) Luulen, että Jameskin haluaa että nämä selvittävät välinsä niin että kaikilla on mukavampaa sen jälkeen.

Lainaus
Kuinka hän pystyisi sanomaan Remukselle, miten oli jo pitkään aikaa ajatellut tätä enemmänkin kuin ystävänä?
Aaah, ihanaa! Jotain tämmöistä saatoin vähän toivoakin, mutta kun tuolla alkutiedoissa oli että paritus on vain ajatuksentasolla, niin en uskaltanut toivoa liikoja :D

Harmi kun Sirius ei kuitenkaan pystynyt edes vihjaamaan siihen, mitä Kalkaros oli sanonut. Vaikka toki ymmärtäähän se, että kun on omat tunteet vaakalaudalla niin sitä haluaa peitellä ja piilotella viimeiseen asti. Hyvä kuitenkin, että Remus nyt viimein hellitti vihassaan, ehkä tuo Siriuksen olemus oli tosiaankin niin surkea. Tai sitten Remuksella on myös ne omat salatut tunteensa, joita tämä ei hallua paljastaa.

Ja avautuihan se ovikin lopulta! Kyllä tässä jotain salaperäistä hommaa nyt oli ja hyvä niin. Tärkeintä, että Sirius ja Remus ovat taas puheväleissä ja ehkä seuraava askel on sitten jotain enemmän :)

Lainaus
”James?” Sirius kuiskasi vuodeverhojen takaa.
”No mitä?”
”Kiitos.”
”Ei kestä.”
Ihana lopetus! Tuli tosi hyvä mieli, kun ensinnäkin oma arvaus osui oikeaan, että James oli kaiken takana. Ja toisekseen tuli ihanan lämmin olo, että James on ystävä, joka välittää. Ehkä hän ei tiedä Siriuksen todellisia tunteita Remusta kohtaan, mutta jos Kalkaroskin on jotain huomannnut, niin miksipä ei Jameskin ;)

Kiitos tästä ihanasta iltapalasta!

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 120
  • Kurlun murlun
Vs: Joulurauhaa, Sirius/Remus, K-11
« Vastaus #10 : 29.10.2023 17:03:18 »
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! 😎

Minulla on ollut viime aikoina älyttömiä hankaluuksia keskittyä lukemaan ficcejä ja muita tekstilajeja, mutta tämän kimppuun pääsin mainiosti, vaikkei ollutkaan mikään lyhyin mahdollinen oneshot. Kelmeistä on aina mukavaa lukea varsinkin slice of lifea, ja etenkin Remus/Siriuksesta pidn paljon. 🖤 Ei niin läheistä ystävyyttä, etteikö joskus riideltäisi, ja nyt oli Remuksellakin vallan pätevä syy suuttua. Olisihan siinä voinut käydä Kalkarokselle huonosti, ja se olisi sitten ollut periaatteessa Siriuksen mutta käytännössä Remuksen kontolla. 😳

James on jotenkin sellainen hahmo, etten ole tavannut ajatella häntä sen syvällisemmin, mitä nyt vähän vallattomalta ja ylimieliseltä vaikuttaa jo canoninkin perusteella. Tässä hänellä oli hyvä rooli taustajuonijana ja sovinnon edesauttajana. 😄 Olisihan se pidemmän päälle hänellekin mälsää, jos kaverit liian pitkään jatkavat vaivaantunutta hiljaisuutta.

Olen kyllä kunnon sucker molemminpuoliselle pinetykselle, ja tässäkin olin aistivinani Remuksen suunnalta muutakin kuin tavallista veljeilyä. 🖤 Siriuksenkin maailmassa on jälleen rauha ja asiat sujuvat astetta somemmin. 😄

Kiitosta tästä, oli herttainen!

- Mai
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 787
Vs: Joulurauhaa, Sirius/Remus, K-11
« Vastaus #11 : 05.11.2023 22:23:59 »
Suuri kiitos todella ihanista kommenteistanne, ja anteeksi kovasti viipynyt vastaus.

Sylikisu: Tunnistan tuon hyvin, että aikaa tahtoo olla aina liian vähän ja sen takia ei tule tartuttua pidempiin ficceihin, etenkään silloin kun on tietty aikataulu, kuten Kommenttiarpajaisissa. Todella kiva, jos pidit tästä. :) Ajattelin tuon niin, että James oli tosiaankin kipeänä, eikä huijannut siinä, mutta oli sen myötä saanut idean, auttaisiko se saamaan Siriuksen ja Remuksen jälleen väleihin keskenään. Ja tuo nyökkäys Siriukselle oli kannustukseksi tyyliin ”mene nyt vaan”, kun Sirius epäröi Remuksen kanssa lähtemistä, ja James näki sen. Olipa ihana kuulla, että nämä kaksi tuntuvat samaistuttavilta. Kuvasit Siriusta juuri niin kuin itsekin hänet haluan nähdä: ajattelemattomana, mutta silti pohjimmiltaan lämminhenkisenä. :) Tuo Severuksen kiusaaminen on aina jäänyt minua vaivaamaan, ja varmaan siksi sitä tulee käsiteltyä näissä ficeissä, olin tosi iloinen, jos pidit siitä. Ihan mahtavaa kuulla, jos olet tykännyt näistä ficeistäni. Kiitos paljon kommentista! :D

Vendela: Ihanaa, kun valitsit juuri tämän, kun itselleni nämä vuodenaikaficit ovat jostain syystä lähellä sydäntä, sekä omat että toisten. :) Kyllähän tässä oli Jamesilla juuri se taka-ajatus, että nyt on saatava Sirius ja Remus sopimaan välinsä vaikka vähän väkisin, vaikka James olikin lääkettä ja herkkuja vailla, eikä varmaan epäröisi muutenkaan lähettää toisia asioilleen. ;D Olen monesti ajatellut, että tuollainen äänetön vihamielisyys olisi jotain ihan hirveää etenkin läheiseltä ihmiseltä ja jouluna, ja teki mieli kuvata sitä tässä. Olipa kiva, että tykkäsit siitä, että Siriuksella ja Remuksella oli välillään enemmänkin, vaikka siihen ei varsinaisesti tässä vielä mentykään. Ja ajattelin, että Remus tunsi Siriusta kohtaan myös ihan samoin, ja oli senkin takia ollut tälle niin vihainen. ;) Ehkä James tosiaan ymmärsi sen, vaikka sitä ei tässä tuotukaan esiin, ja nyt en enää muista, miten ajattelin asiaa tätä kirjoittaessani. Mutta James on joka tapauksessa välittävä ystävä. Kiitos ihanasta kommentistasi! :)

Maissinaksu: Todella kiva kuulla, että tätä oli helppo lukea, etenkin jos ficceihin uppoutuminen on ollut haastavaa. :) Oli mukavaa, että Remuksen suuttumuksen syyt olivat uskottavia. Minusta on kiva ajatella, että James on myös monitahoinen hahmo, kuten nämä muutkin. Kyllä minun mielessäni Remuksella oli myös ihan samoja salattuja ajatuksia Siriuksesta, vaikka se ei tässä tullutkaan esiin, ja oli ihana kuulla, että se oli arvattavissa tästä, sitä kovasti yritinkin. Kiitos paljon ilahduttavasta kommentistasi! :)
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi