Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Myrskylintu (kuolleena tai siipirikkona) | Charlie/Fleur, K11, 7/7 raapaletta

<< < (2/4) > >>

FractaAnima:
Vendela Hahaa, googlaaminen on kyllä minunkin heikkouteni ja sieltä minä kyseisen mestankin löysin. ::) No, tässä seuraavassa osassa on luettavissa toki missä muualla Húsavík sijaitsee kuin googlessa. :P Kiitos, kommentista ja ihanaa, että seuraat tätäkin. ;) <3

A/N: Osallistun tällä nyt sitten samalla fff1000 sanalla 965. Islanti. Ja hei, HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ WAULISH <3


3. (haaveilla)

Ensimmäisten päivien ajan keskustelut ovat hapuilevia. Fleur yrittää parhaansa mukaan peittää kipujaan, mutta Charlie näkee naisen silmistä, kuinka punahukka koettelee hänen sietokykyään.

"Joten millainen on Islanti?" Fleur kysyy muka hillittyyn, tasaiseen sävyyn. Samaan aikaan hän puristaa kätensä nyrkkiin niin, että rystyset valkenevat. Charlie nielaisee ja on kuin ei huomaisikaan.

"Islanti on hyvin kaunis. Kylmä, kuuma, kumpuileva, jopa karu, mutta ennen kaikkea kaunis", Charlie hukkuu sanoihinsa, eikä yhtäkkiä ole enää varma, puhuuko hän yhä Islannista vai naisesta edessään. Hiljaisuus venyy, ja on selvää, ettei Fleur kykene kivuiltaan vastaamaan. Simpukkamökin seinien läpi kuuluu tuttu kohina, kun meri hengittää sisään ja ulos.

"Vieläkö sinä haaveilet siitä kaikesta - maailmasta?" Charlie täyttää hiljaisuutta. Fleur sulkee silmänsä tuskissaan ja nyökkää. Huomaamattaan nainen painuu aavistuksen kasaan.

"Eikö tuolle voi tehdä mitään? Enkö voi mitenkään auttaa?" Charlien kantti ei kestä pidempään. Kipu heijastuu nyt myös hänen kasvoistaan. Fleur naurahtaa, koska ei osaa tehdä muutakaan ja pudistaa sitten päätään.

Saappaaton:
You are killing me.

Ensinnäkin, ei siitä kannata ottaa ressiä, että minä tykkään Daalioista niin kovasti. Mulla on täysi luotto, että sinä osaat jatkaa tätä tarinaa oikeaan suuntaan. :3

Mutta siis nämä kaksi uutta rapsua, uaah. Mulla ei ole oikeasti sanoja, muhun sattuu Charlien ja Fleurin puolesta ja yh. Etenkin Charlien. ;_; En oikeasti osaa sanoa mitään, tapat mut vielä tän tekstin kanssa (ei tää aktiiviseuraaminen ookaan kivaa, jos luen sit kerralla loppuun sunnuntaina :D).

No ei, yritän edes. Koska Charlien tilanne puhuttaa mua hirveästi. Tää pääsee nyt jotenkin ihan hirveästi enemmän iholle kuin Daaliat siinä mielessä, että Daalioissa pystyi edes leikkimään, ettei Fleur ole Charlielle niin iso asia kuin Charlie on Fleurille. Ja nyt vesität tämän illuusion ja se vähän sattuu, koska tykkään Charliesta hirveästi, enkä halua, että siihen sattuu. Mutta totta kai sattuu, koska Fleur on Billin vaimo. Eikö ole kivaa, kun otan sun tekstin emotionaalisen elementin ja väännän sen takaisin sulle rautalangasta, ehehe? :D

Anteeksi ihan hirveän levoton kommentti, mutta siis tykkään ja kuolen ja seuraan kyllä julkaisutahtia. Pus. <3

FractaAnima:
Saappaaton Mulla ei oo ihan yhtä hyvää luottoa kuin sulla, mut hyvä, että edes toisella meistä. :D Oot ihana ja levottomat kommentit best. <3 Tässäpä lisää, tää osa vähän venähti. ::)


4. (varjo)

Seuraavat päivät ovat vähän helpompia. Kipu Fleurin kehossa tulee ja menee, mutta ei käy niin voimakkaaksi kuin aiemmin. Charlie hoitaa puutarhaa ja kantaa keittiöön puita. Fleur ei suostu luopumaan keittiöstään, joten Charlien on annettava naisen tehdä ruokaa. Ajoittain Fleur istahtaa hellan äärelta alas levähtääkseen ja hoitaa sekoittamisen taikakeinoin. Toisinaan he syövät ateriansa hiljaa, toisinaan he kiertelevät ja kaartelevat.

"Mitä sinä ajattelet?" Fleur kysyy, kun Charlie on unohtunut katsomaan häntä.
"Myrskylintuja", Charlie sanoo laskien katseensa. "Ne ovat huonoja kävelemään, mutta mahtavia lentämään ja uimaan", hymy käy hänen kasvoillaan ja kuivuu sitten kokoon.

"Täällä ei ole myrskylintuja", Fleur kääntää katseensa keittiön ikkunaan ja kauemmaksi merelle.
"Ei, ne pitäytyvät pohjoisessa. Toisinaan Cornwalliinkin ajautuu jokunen yksilö, yleensä kuolleena tai siipirikkona."

Fleur kääntää katseensa takaisin ja jää tuijottamaan Charliea.

"'Etken luulin, että vertaat minua siihen lintuun, mutta taidatkin puhua itsestäsi", Fleurin katse on niin tuima, että varjot hänen silmiensä alla tuntuvat syvenevän. "Pahinta ei edes ole kipu", nainen vaihtaa yllättäen puheenaihetta. "Pahinta on tietää, että tämän kanssa on elettävä loppuelämänsä."

Charlien rintaa puristaa, sillä hän voisi sanoa samaa ilman sairauttakin.

"Mitä parantajat sanovat?"

Fleur nauraa taas sitä toimetonta nauruaan.

"'E sanovat, että edessä voi olla parempaa tai sitten edessä voi olla pahempaa."
"Luulin, etteivät reumasairaudet ole niin yleisiä meillä?"
"Velhoilla ja noidilla? Ei kai olekaan, mutta tässä on tämä susiasia, se on kuitenkin punahukka", Fleur sanoo ja nousee pöydästä kääntyen selin Charlieen.

Charlie säikähtää äänen katkeruutta.

"Mutta ethän sinä ole - ?"
"En niin, mutta olen kantanut 'eitä. 'Eillä on sitä veressään. 'Yvin vähän, mutta on kuitenkin."

Vendela:
Tämä on kyllä todella mielenkiintoinen tarina etkä (taaskaan) päästä lukijaasi helpolla tämän suhteen. Kun tuolla kolmannessa osassa mietti, että mikä ihmeen punahukka niin tässä nelosessa siihen saatiin vastaus. Todella hienosti olet punonut tätä juonta ja olisikin kiva tietää onko tämä sinulla pääpiirteittäin jo mietittynä vai kehitätkö tätä joka päivä?

Fleurin kivut ja Charlien reaktio niihin on sydäntä särkevää. Se, miten nämä kaksi kiertelevät toistensa ympärillä on jotenkin lumoavaa. Toisaalta sitä toivoo, että jompi kumpi ylittää rajan, toisaalta taas, että tilanne pysyy tällaisena. No, vielä on rapsuja jäljellä, joten suurella mielenkiinnolla odotan mihin tarina vie.

Kiitos jälleen kerran,
Vendela

FractaAnima:
Vendela Vastaus kysymykseesi on: sekä että. Eiliseen asti olen kirjoittanut tietäen vain vähän tulevasta, mutta eilen sitten jaottelin vielä tarvittavia tapahtumia tulevien osien alle. Silti tänään kun aloin kirjoittamaan, en tiennyt vielä, mitä kaikkea tässä osassa tarkalleen tapahtuu, vaikka tiesinkin pääteemat. Joten tosiaankin, sekä että. ::) Kiitos taas hurjasti kommentista. <3


5. (alku)

"Sinä olet ollut 'yvin 'iljaa tänään", Fleur tutkii Charliea katseellaan. He juovat kello viiden teetä ja kuuntelevat kohinaa. Sade ja tuuli vihmovat ikkunoita. Merellä myrskyää.

"Mmh", Charlie murahtaa seuraten sateen läpi vaahtopäitä, jotka iskeytyvät voimalla rantaan.

"Ajatteletko sinä taas niitä myrskylintuja?" Fleur nostaa teekuppinsa yrittäessään avata keskustelua.
"En", vastaus on lyhyt ja haluton.
"Mitä sitten?" Fleur yrittää yhä.

Charlie pudistaa päätään. Hän ei tahdo puhua siitä. Hän ei tahdo sanoa ääneen kuinka paljon häntä pistää vihaksi se, että hänen oma veljensä on aiheuttanut Fleurin sairauden ja kivut, joista nainen joutuu kärsimään. Bill ei ole tehnyt sitä tahallaan ja kantaa varmasti syyllisyyden taakkaa jo tarpeekseen, mutta se ei poista tunnetta, joka saa Charlien hengityksen käymään raskaaksi.

"Anna olla", Charlie puuskahtaa ja nousee ylös. Hänen on päästävä pois, joten hän suuntaa ulos. Simpukkamökin ovi narisee saranoillaan. Sade kastelee Charlien välittömästi litimäräksi, mutta Charlie jatkaa silti rantaan asti. Hänen huutonsa sekoittuu meren kohinaan ja hänen kyyneleensä sateeseen.


"Charlie?" Fleur kutsuu häntä, kun miehen hengitys alkaa taas tasaantua. Rintaa polttaa yhä.

"Mitä sinä teet täällä? Olet läpimärkä", Charlie huohottaa ja astelee hytisevän Fleurin luokse. Hän kietoo kätensä naisen ympärille ja painaa tämän rintaansa vasten.

"En kestä tätä enää yhtään enempää", sanat sekoittuvat Fleurin märkiin hiuksiin.
"Älä sitten", Fleur sanoo ja nostaa katseensa. "Älä sitten taistele vastaan."

Katse on anova. Charlien leuka vapisee, kun hän katsoo Fleuria silmiin ja harkitsee. Tällä kertaa hänestä tuntuu, että Bill on ansainnut sen. Hänestä tuntuu, että hän ainakin on, joten hän suutelee Fleuria, joka takertuu häneen kuin hukkuva pelastajaansa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu