Harry Potter -ficit > Godrickin notko
Tyhjää kolinaa | K-11 | Harry/Draco | jatkotarina, 4/4 - VALMIS
Avaruuspiraatti:
Ja vaikka Draco oli jo Tylypahkassa päättänyt, ettei hän antaisi Harry Potterin komennella itseään, aina vain hän taipui tämän tahtoon.
Nimi: Tyhjää kolinaa
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: Harry Potter
Paritus: Draco/Harry
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: draama
Haasteet: FinFanFun1000 (260. Brandy), Teelusikan tunneskaala II (alemmuus)
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat J.K. Rowlingille. En ansaitse tällä rahaa.
A/N: Minä en ole mikään potterkirjuri enkä minä ole suurin drarryshipperikään, mutta juhannustaikojen innottamana päätin sitten tarttua tähän paritukseen uudenlaisena kirjoitushaasteena ja katsos, tämä lähtikin sitten vähän käsistä. Ehkä juuri se sitten innosti jatkamaan ihan loppuun asti. En olisi koskaan uskonut kirjoittavani yli 12 000 sanaa yhtä ainokaista fikkiä useamman päivän putkeen ja vielä vähemmän olisin uskonut, että se fikki olisi juuri drarrya, mutta tässä sitä ollaan! Erityiskiitos Melodielle esiluvusta ja fandomtarkastusavusta. HP ei ole tutuin leikkikenttä minulle, joten ylimääräisestä ja tietäväisemmästä silmäparista oli suuri apu!
Toivottavasti hei pidätte tästä ja erityisesti haluan omistaa tämän Fairy talelle, jolle aloin tätä alunperin juhannustaiaksi kirjoittamaan! En olisi varmasti koskaan eksynyt näiden hahmojen pariin, jos ei olisi ollut juhannustoivetta potkimassa. Toivottavasti siis pidät tästä myöhäiskesän yllätyksestä, vaikka tämä ei ihan ”viralliseksi” juhannustaiaksi ehtinytkään ♥ Ensi kerralla kirjoitan jotain lyhyempää ;D
T Y H J Ä Ä K O L I N A A
I
7. tammikuuta 2008
Lontoo
Ulkona satoi räntää. Kellarikerroksen jästikapakka oli savuinen ja hiljainen, vaikka ulos jätetyssä mainostaulussa luvattiin livemusiikkia koko illaksi. Draco istui korkealla jakkaralla ja katseli vaitonaisena katonrajan ikkunoista ulos. Hän näki vain harmaata loskaa ja ohikulkevien ihmisten kastuneet housunlahkeet. Hän nyökkäsi merkitsevästi baarimestarille, joka kävi kaatamassa hänelle toisen brandylasillisen. Kultainen neste pyöri lasin pohjalla, kunnes asettui. Hän nosti lasin huulilleen. Brandy lämmitti kurkkua ja vatsanpohjaa, mutta silti Dracon sisuskalut tuntuivat koleilta, kuin roudan kylmettämiltä. Hän oli aina päässyt pakoon paikkoja ja ihmisiä, mutta omalta itseltään hän ei ollut vieläkään oppinut piiloutumaan. Draco oli silti vakuuttunut siitä, että humalassa hänen oli helpompi kestää itseään, ja joi.
Baarimestari putsasi rätillä tiskiä ja tervehti kohteliaalla nyökkäyksellä miehiä, jotka tulivat sisään märkää lunta valuen. Draco oli kiitollinen siitä, että jästit osasivat olla hiljaa silloin, kun hiljaisuutta kaivattiin. Täällä hän sai olla tai vaikka olla olematta, jos hän niin päätti. Lontoo oli suuri kaupunki täynnä samannäköisiä tiilitaloja, pieniä kujia ja maan alla mutkittelevia metrotunneleita. Sinne oli helppo kadota silloin, kun halusi. Draco oli aikaisemmassa elämässään halveksinut jästejä, mutta nyt jästi-Lontoosta oli tullut hänen turvasatamansa. Hän meni sinne pakoon kaikkea sitä, mikä kiusasi häntä velhomaailmassa: ihmisiä, jotka halveksivat häntä tai muistuttivat vanhoista synneistä. Siinä oli ehkä jotain ironistakin, jos asiaa jaksoi ajatella yhtään pidempään. Draco ei jaksanut ja joi lisää.
Nuhruiseen pikkutakkiin pukeutunut mies nousi lavakorokkeelle ja siirsi matalan mikrofonin paikkaa edemmäksi. Miehen kultainen saksofoni näytti vanhalta ja elämää nähneeltä, rumalta, joku olisi ehkä sanonut, mutta sen sointi oli kaunis ja sai Dracon melkein itkemään. Surullinen melodia täytti kapakan hiljaisuuden ja hetkeksi myös tyhjät onkalot, jotka hänen sisällään kolisivat. Musiikissa oli jotain tuttua, vaikka Draco oli varma, ettei ollut kuullut sävelmää aikaisemmin. Ehkä se johtui tunteesta, jota nuotit kantoivat: siitä, kun maailma kääntää sinulle selkänsä.
”Malfoy?” ääni kuiskasi hänen korvaansa ja painava käsi tarttui häntä olkapäästä. Draco säikähti niin pahoin, että kaatoi brandyt housuilleen. Hän katsoi järkyttyneenä baarimestaria, joka oli kuin ei olisi huomannutkaan, ja sitten Harry Potteria, joka istuutui hänen viereensä jakkaralle, kuin viime näkemästä olisi ollut vain muutama päivä eikä viittä vuotta.
”Potter?” Draco kähisi yllättyneenä ja yritti taputella servietillä housunsa kuiviksi, mutta eihän se mitään auttanut. Brandy oli jo imeytynyt kankaaseen. Hän hengitti kiivaasti nenänsä kautta ja yritti näyttää yhtä rauhalliselta kuin Potterkin näytti, mutta ei uskonut onnistuvansa siinä kamalan hyvin. Potter näytti erehdyttävästi omalta itseltään. Hänellä oli mitäänsanomaton villapaita ja ne kamalat pyöreät lasit ja hänen sottainen musta tukkansa valui otsalle niin, ettei salaman muotoista arpea nähnyt. Potter oli ryhdikkäämpi nyt kuin nuorempana, ja Draco mietti sellaisen sopivan aurorille mainiosti. Baarimestari oli tuonut hänen eteensä uuden lasillisen, vaikkei hän sellaista ollut edes pyytänyt, ja hän joi siitä puolet siinä toivossa, että ehkä Potter ymmärtäisi lähteä ja jättää hänet rauhaan. Potter kuitenkin pysyi siinä ja katseli häntä silmälasiensa takaa sellaisella ilmeellä, jota Draco ei osannut tulkita. Potterin silmät olivat kamalan vihreät ja saivat hänen korvansa lämpenemään, ja hän kulautti loput brandysta kurkkuunsa, vaikka tiesi, että se oli huono idea.
”Sitä ei kannattaisi juoda noin nopeasti”, Potter sanoi.
”Minä tiedän, mitä teen.”
”Tiedätkö?”
Draco tunsi olonsa äkkiä pahantuuliseksi ja naputti etusormellaan baaritiskiä. Hän oli aina ajatellut, että yksinäisyys tuntui pahalta, mutta nyt hän toivoi, että olisi saanut viettää sittenkin koko illan omissa oloissaan. Mikä tahansa olisi ollut parempaa kuin Potterin seura.
”Mitä sinä teet täällä?” Potter vaihtoi puheenaihetta.
”Miltä näyttää?”
”Vedät viinaa ja murehdit?”
Draco puuskahti ja mietti, miten paljon hänen teki mieli vetää nyrkillä Potteria naamaan. ”Mitä sinä edes teet täällä? Taikaministeriökö sinut on minun kannoilleni lähettänyt?”
”Näetkö tuon miehen?” Potter kysyi ja osoitti mahdollisimman huomaamattomasti saksofonistia. ”Hän oli minun musiikinopettajani kahdella ensimmäisellä luokalla koulussa.”
”Ei meille opetettu koskaan musiikkia.”
”Jästikoulussa”, Potter tarkensi. ”Hänen nimensä on Simons. Hän olisi antanut minulle soittotunteja, mutta Dursleyt eivät koskaan ostaneet minulle saksofonia.”
Draco hymähti. Potterin kanssa puhuminen sai hänet aina kiukustumaan. Hänestä tuntui, että he kilpailivat alinomaa jostain, vaikka mitään tarvetta kilpailulle ei edes näennäisesti ollut. Ehkä tämäkin oli yksi niistä kilvanaiheista, Potterin lapsuus ja miten se oli ollut niin paljon kurjempi kuin Dracon, joka oli elänyt rikkauksien keskellä ja saanut ensimmäisinä elinvuosinaan jopa Malfoyna enemmän rakkautta ja hyväksyntää vanhemmiltaan kuin Potter. Ja silti Potter oli heistä se, josta oli kasvanut velhomaailman pelastaja ja taikaministeriön aurori, ja Draco oli menettänyt parisuhteensa ja kasvonsa ja muuttanut jästi-Lontooseen piskuiseen kerrostaloasuntoon pakoon sitä kaikkea. Hän oli ollut sodan aikaan vielä lapsi, täysin häntä vanhempien aikuisten vietävissä, mutta kuolonsyöjän leima oli pinttynyt hänen nimeensä aivan samalla tavalla kuin pimeän piirto hänen käteensä, vaikka hän oli yrittänyt tehdä kaiken oikein sodan jälkeen. Hetken aikaa hän oli siihen pystynytkin, mutta menneisyys ei ollut koskaan lakannut kirimästä ja lopulta se oli saavuttanutkin hänet.
”Otatko jotain juotavaa?” Harry kysyi ja veti Dracon ajatuksistaan. ”Oliko tuo brandy hyvää?”
Haista paska ja jätä minut rauhaan, Dracon teki mieli sanoa. ”En taida ottaa enempää”, hänen kuitenkin sanoi.
”Etkö todella?”
”Minä en tullut tänne vetämään päätäni täyteen, jos sitä ehdotat”, Draco hymähti ja taputteli servietillä taas housujaan, jotta saisi jotain tekemistä käsilleen. Potter tilasi brandylasillisen ja jäi juomaan sitä hänen seuraansa. He kuuntelivat Potterin vanhaa opettajaa mitään puhumatta, kunnes tämä lopetti ja siirtyi takahuoneeseen tauolle. Lavalle tuli uusi muusikko uusien alakuloisten sävelmien kanssa, ja Draco päätti, ettei kestäisi kuunnella sellaisia enää minuuttiakaan.
”Lähdetkö jo?” Potter ihmetteli, kun Draco nousi ylös, ja näytti pettyneeltä, kuin he olisivat puhuneet paljonkin toisilleen kuluneen puolituntisen aikana.
”Minulla on aikainen herätys”, Draco valehteli ja veti villakangastakin päälleen. Se oli paljon kalliimpi ja hienompi kuin Potterin vanha ja kauhtunut toppatakki, ja sekin ärsytti Dracoa, vaikka siinä ei ollut mitään järkeä. He kävelivät ulos kellarikapakasta ja ylös kadulle. Räntäsade oli yltynyt. Draco kiroili ja veti takkinsa kauluksen ylemmäs. Hän oli unohtanut kaulahuivinsa kotiin.
”Minä voin saattaa sinut asunnollesi”, Potter tarjoutui.
”Sano ihan suoraan, oletko sinä täällä taikaministeriön toimesta? Odotatko vain hyvää hetkeä pidättää minut?”
”Häh? En tietenkään. Oletko sinä sitten tehnyt jotain, mistä minun pitäisi tietää?”
Draco puuskahti ja olisi varmasti läimäyttänyt Potteria korville, jos hän ei olisi juonut illan aikana niin montaa brandylasillista, jotka olivat viedä häneltä tasapainon.
”En tietenkään ole tehnyt”, hän mutisi ja istahti lähimmälle bussipysäkille suojaan. Siltä pysäkiltä ei edes kulkenut linjoja hänen asuntonsa suuntaan, mutta hänen tarvitsi olla hetki aloillaan ja kerätä itsensä kasaan, ennen kuin jatkaisi taas matkaansa. Ehkä Potter nousisi seuraavaan bussiin ja hän pääsisi miehestä helpolla eroon. Ohi ajoi autoja pyyhkimet ilkikurisesti vilkkuen ja renkaat loskaa roiskuttaen. Draco tuijotti harmaata katua ja vältti katsomasta Potteria ja tämän talvisaappaita, jotka näyttivät uusilta verrattuina tämän takkiin.
”Mitä sinä teet täällä?” Potter kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Odotan bussia.”
”Ei, Draco. Mitä teet jästi-Lontoossa?”
”Ai voimmeko jo käyttää toisistamme etunimiä?”
”Totta kai me voimme. Älä ole näin lapsellinen. Haluan vain puhua kanssasi.”
”Tulitko oikeasti katsomaan vanhaa opettajaasi vai etsitkö minut varta vasten kiusattavaksesi? Tunsitko edes sen miehen?”
Harry pisti kädet takkinsa taskuihin ja istui Dracon viereen jäykin elein. Harryn silmälasit olivat alhaalta huurussa ja linssien pinnalla oli vesipisaroita. Dracon teki mieli siirtää Harryn otsahiuksia ja katsoa, oliko arpi vielä paikallaan, mutta humalassakin hän tiesi olla tekemättä niin. Harry hengitti syvään.
”En minä tullut kiusaamaan sinua”, Harry sanoi. ”Me emme ole nähneet toisiamme moneen vuoteen.”
”Minä en ole halunnut nähdä sinua.”
”Minusta tuntuu, ettet sinä ole halunnut nähdä ketään.”
Draco mutristi huuliaan. Ei se ainakaan vale ollut, eikä hän lopulta keksinyt mitään muutakaan vastaanväitettävää, joten hän pysyi hiljaa. Pysäkille jarrutti bussi, eikä kumpikaan heistä noussut sen kyytiin. Draco oli siitä yllättävän vähän harmissaan.
”Astoria jätti minut”, Draco sanoi, kun bussi ajoi pois, ”sen jälkeen, kun minä ja sinä…”
”Tiedän. Kuulin siitä Hermionelta.”
”Mistä Granger sen kuuli?”
”Naiset tietävät kaiken”, Harry sanoi ja kohautti olkiaan. Dracolla ei ollut siihen mitään sanottavaa.
”Entä sinä?” hän kysyi. ”Joko te olette menneet Ginnyn kanssa naimisiin ja perustaneet perheen? Saaneet ehkä rumia punapäisiä lapsia, joilla on kamalat rillit?”
Harry naurahti kuivasti ja pudisteli päätään. ”Ei siitä olisi tullut mitään.”
Draco oli asiasta salaa hyvillään. ”Paska mäihä.”
”En nyt tiedä. Onneton avioliitto olisi ollut huonompi vaihtoehto.”
”Niin kai sitten.”
Pysäkin ohi ajavan bussin renkaat heittivät loskaa heidän molempien housunlahkeille. Harry hengähti takinkaulukseensa ja tyrkkäsi Dracon polvea omallaan.
”Mitä?”
”Missä sinä asut? Voisimme ottaa taksin.”
”En halua sinua luokseni.”
”Olen etsinyt sinua kolme kuukautta ja uskon ansaitsevani käydä edes kääntymässä eteisessäsi”, Harry sanoi sellaisella tarmokkuudella, johon Dracon oli erittäin vaikea vastata kieltävästi. Hän mietti, että ehkä Harry käytti samanlaista äänensävyä kuulustellessaan velhomaailman pohjasakkaa taikaministeriön tiloissa. Draco yritti kuvitella, miltä Harry näytti aurorinkaavussa, vaikka olihan hän nähnyt kuvia lehdessä. Ei se silti ollut täysin sama asia kuin nähdä se omin silmin.
Hän pudisti päätään. ”Sinä et halua olla missään tekemisissä kanssani”, hän sanoi ja taputti merkitsevästi vasempaa kättään. ”Sinä olet nyt aurori.”
”Ja sinä olit ennen kusipää”, Harry sanoi. ”Maailma ja ihmiset muuttuvat, Draco. Älä yliajattele kaikkea.”
”Minä en halua olla enää missään tekemisissä velhomaailman kanssa.”
”Tuo on vale ja tiedät sen itsekin. Nouse ylös. Mennään, ennen kuin tulee liian kylmä.”
Draco taipui, vaikka hän oli jo Tylypahkassa päättänyt, ettei antaisi Harry Potterin komennella itseään.
**
19. heinäkuuta 2003
Wiltshire
Astoria hymyili kauniisti ja mallikelpoisesti hänen kainalossaan ja vastasi vieraiden kohteliaisuuksiin paljon rehellisemmin kuin Draco, joka toivoi sen kaiken olevan jo ohi. Kesäaurinko paistoi kirkkaalta taivaalta Malfoyn kartanon puutarhaan ja kylvetti vieraita ja värikkäitä kukkia lämmössään. Draco olisi halunnut palata sisälle tai löysää edes solmiotaan, mutta kekkerit olivat vasta alkaneet, eikä Astoria olisi päästänyt häntä niin helpolla. Se ei olisi sopinut siihen kiiltokuvaan, joka naisella oli mielessään. Astorian käsi oli hänen lantionsa ympärillä ja läheisyys tuntui tukahduttavalta siinä kuumuudessa, mutta Draco tiesi, että esittelykelpoisen miesystävän rooliin oli sitouduttava niin pitkäksi aikaa, että Astoria olisi tyytyväinen ja lähtisi seurustelemaan ystävättäriensä kanssa toiselle puolen puutarhaa. Sitten hän voisi livahtaa sisälle ja mennä tupakalle viinikellariin tai juomaan Luciuksen vanhoja viskejä.
”Malfoy”, tuttu ääni tervehti häntä kohteliaasti takaapäin. Draco olisi halunnut olla, kuin ei olisi kuullutkaan, mutta Astoria kääntyi jo ympäri ja veti häntä vaativasti kauluspaidan hihasta. Hän hymyili kireästi ja kääntyi puristamaan Potterin kättä. Se oli lämmin ja vähän hikinen.
”Potter”, hän sanoi yhtä kohteliaasti ja huomasi, ettei Potterinkaan hymy ollut järin aito. Ginny Weasley seisoi Potterin kainalossa. Tämä oli laittautunut nätiksi tilaisuutta varten ja tervehti häntä paljon iloisemmin, kuin Potter, mutta Dracosta tämänkin hymy näytti aika valjulta – ainakin Astorian hymyyn verrattuna.
”Ihanaa, että pääsitte tulemaan”, Astoria hehkui ja suuteli Ginnyn poskia, kuten hienostoemännän sopikin. Ginny näytti vaivaantuneelta, mutta Astoria ei sitä näyttänyt huomaavan. Draco näki tilaisuutensa tulleen ja otti vaivihkaa askeleen kauemmas, jottei Astoria tulisi enää niin lähelle. Hän tunsi, miten hiki valui hänen selkäänsä pitkin housuihin ja persvakoon.
”Kiitos kutsusta, se oli… öh, varsin yllättävä”, Ginny takelteli ja katsoi Potteria vähän sen näköisenä, että kaipasi pientä apua, mutta Potter katseli jo noutopöytätarjoilua.
”Teillä on varsin kaunis puutarha”, Ginny kehui. Astorian hymy leveni ja hän nappasi Ginnyn käsikynkkäänsä jutellen samalla uusista kukista, joita hän oli pyytänyt kotitonttujen istuttaa alkukesästä. Ne olivat kuulemma paljon kauniimman näköisiä kuin ne, joita Narcissa oli puutarhaan vielä eläessään istuttanut. Astoria varmaan luuli, ettei Draco kuulisi sitä, mutta Draco kyllä kuuli, eikä hän viitsinyt edes teeskennellä enää hymyilevänsä.
”Joten”, Potter yskäisi nyrkkiinsä. Draco vähän hätkähti, koska hän oli jo luullut, että tämä olisi lähtenyt etsimään syötävää tai jotain parempaa juttuseuraa. Potter oli varttunut vuosien varrella mieheksi, Draco pisti merkille ja toivoi, että hänellä olisi ollut nyt jotain juotavaa.
”Sinä perit sitten teidän kartanonne”, Potter jatkoi kömpelösti. Draco katsoi tätä tympeänä takaisin, eikä varmasti aikonut tehdä keskustelun eteen mitään. He olivat ehkä aikuisia, mutta ei hänen ollut pakko pitää Potterista vieläkään. Hän ei ymmärtänyt, miksi Astoria oli kutsunut Potterin ja tämän naisystävän puutarhajuhliin, kun Draco oli varta vasten pyytänyt, ettei Potteria kutsuttaisi. Mutta Potter oli nyt velhomaailman pelastaja ja valittu juuri auroriksi, joten totta kai Astoria oli kutsunut tämän. Se kuului niihin statusasioihin, joita Draco ei ollut pienenä ymmärtänyt ja joita hän nykyään inhosi, vaikkei oikeastaan tiennyt, miksi. Ehkä ne sitten muistuttivat häntä liikaa lapsuudesta ja vanhemmista ja elämästä Malfoyn kartanossa.
”Olen pahoillani”, Potter sanoi ja sotkotti mustaa tukkaansa niin, että se jäi päältä pystyyn. Dracon teki mieli huomauttaa asiasta, muttei lopulta viitsinyt. Hän etsi katseellaan leijuvia juomatarjottimia, muttei nähnyt yhtäkään. Hän repi vähän kaulustaan, muttei löysännyt vielä solmiotaan. Astoria oli näköetäisyydellä.
”Minä luin siitä Päivän Profeetasta”, Potter vain puhui, eikä ymmärtänyt lopettaa ajoissa. ”Ginny ehdotti, että me lähettäisimme adressin, mutta minä en lopulta halunnut. Tai olisin halunnut, mutten viitsinyt. Tai siis totta kai olisin viitsinyt, mutta –.”
”Lakkaa jo puhumasta, Potter”, Draco hymähti. ”Ei sinun tarvitse esittää.”
”Anteeksi?”
”Minä en halunnut sinua näihin juhliin, mutta Astorian mielestä oli tärkeää, että lähettäisimme kutsun. Se on niitä statusasioita, joista tuskin ymmärrät hevon paskaa. Mene sinä syömään jotain tuonne telttaan ja minä pysyn toisella puolen puutarhaa. Niin meidän kummankaan ei tarvitse esittää mitään.”
Potter yskäisi ja korjasi silmälasejaan, vaikka ne eivät olleet edes vinossa.
”No?” Draco kysyi, kun tämä ei liikkunut mihinkään suuntaan.
”Anteeksi. Ajattelin vain, että ehkä sinä olisit jo aikuistunut.”
”Anteeksi mitä?”
”Että ajattelin sinun aikuistuneen viidessä vuodessa”, Potter sanoi kuuluvammalla äänellä.
”Kyllä minä sen kuulin.”
”Hyvä. Niin sinun oli tarkoituskin.” Sen sanottuaan Potter asteli tarjoilutelttaan ja ryhtyi syömään kotitonttujen valmistamia cocktailpaloja, kuin päivä olisi ollut kamalan hieno ja hän ei olisi juuri saanut Dracoa kihisemään raivosta. Jos Draco ei olisi tiennyt paremmin, hän olisi loitsinut Potterin rupikonnaksi ja potkaissut lähimpään ruusupuskaan, mutta se ei olisi ollut heidän statukselleen hyväksi – ja Draco tiesi, miten paljon status merkitsi Astorialle. Draco ei myöskään välittänyt nukkua seuraavaa yötä sohvalla, joten hän marssi Astorian luokse ja veti tämän omistavasti kainaloonsa siinä toivossa, että edes se ärsyttäisi Potteria, joka tosin ei katsellut heidän suuntaansa vaan pisteli ruokaa suuhunsa ja jutteli jonkun Astorian ystävättären kanssa ehkä taikaministeriöstä tai maailmanpelastamisesta. Hän ei ollut varma, miksi eleen olisi pitänyt Potteria edes ärsyttää, enemmän se ärsytti häntä itseään, mutta hän päätti kuunnella sisäistä ääntään ja hymyili oikein leveästi, kun Ginny kehui taas puutarhaa ja Astorian istuttamia kukkia, jotka olivat niin paljon kauniimpia kuin Narcissan.
**
Potter seisoi yksin ruokasalin laitamilla ja tutki Luciuksen viskikokoelmaa. Tai se oli ollut joskus Luciuksen, nythän kaikki pullot olivat Dracon. Muut vieraat olivat vielä nauttimassa iltapäivän auringosta ja esityksestä, jonka Astoria oli puutarhajuhliin järjestänyt. Potteria ei sellainen ilmeisesti kiinnostanut. Dracoa melkein hymyilytti, kun hän ajatteli, että heissä oli sentään jotain samaa. Hän katseli Potterin selkää ovensuulta ja mietti, miten paljon tämä oikeastaan oli muuttunut viidessä vuodessa. Potter oli ollut aina vähän hontelo, vaikka hän nyt olikin ollut kova huispaaja kouluaikoina ja lopulta tietenkin kukistanut pimeyden lordinkin, mutta nyt hänen hartiansa olivat huomattavasti levenneet ja vartalo oli saanut tietynlaista miehekkyyttä. Potterin tukka oli kuitenkin ihan yhtä vallaton kuin kouluaikoinakin, ja Draco mietti, että tämä ei ainakaan menettäisi mitään, jos kokeilisi hiusvahaa. Hän nuolaisi kuivia huuliaan ja käveli ovensuulta peremmälle.
”Anteeksi, etsin vain vessaa”, Potter sanoi hänet huomatessaan ja nyki kauluspaitansa hihansuita alemmas.
”Vessa on käytävän päässä.”
Potter nyökkäsi ja oli jo lähtemässä, kun Draco käski häntä odottamaan ja kaatoi kahteen lasiin viskiä siitä pullosta, jonka tiesi kalleimmaksi. Potter otti lasin epäröiden vastaan ja haistoi juomaa.
”Minun ei varmaan pitäisi…” Potter mutisi.
”Minä en ole myrkyttänyt sitä, jos sitä mietit.”
Potter hymähti ja maistoi viskiä. Dracokin joi, joi lasin ihan tyhjäksi, ja kaatoi sitten itselleen lisää. Hänestä tuntui, että hän tarvitsi rohkaisuryypyn, vaikkei oikein tiennyt, miksi. Potter laski viskilasin takaisin pöydälle.
”Eikö maistu?”
”Minä olen juonut jo aika paljon tänään…”
”Eikö Ginny sitten pidä siitä?”
Potter hätkähti vähän ja rypisti otsaansa. ”Ei se ole mitään sellaista.”
”Eikö?”
Potter pudisti päätään ja käänsi Dracolle selkänsä. ”Minä menen nyt sinne vessaan.”
Draco kulautti omat ja Potterin viskit kurkkuunsa ja kiirehti sitten tämän perään. ”Minä näytän, missä se on.”
”Kiitos…”
Kartanon hiljaisuudessa oli helpompi olla. Draco oli ehtinyt jo toivoa, ettei Astoria olisi samanlainen seurapiirinainen kuin Narcissa oli ollut, mutta eihän hänelle voinut niin hyvä tuuri käydä. Onneksi Astoria sentään antoi hänen kadota juhlista omiin oloihinsa aina sen jälkeen, kun pakolliset esittäytymiset oli hoidettu ja vieraille näytetty, kuinka hyvin heillä meni. Kainalossa roikkuminen ja kuivat pusut kuuluivat esitykseen. Draco ei tiennyt, rakastiko hän Astoriaa tai rakastiko Astoria häntä, mutta hän tiesi, että yksin hän ei halunnut jäädä. Malfoyn kartano oli liian iso kahdellekin.
Potter ei puhunut mitään, kun he kävelivät käytävän päähän ja seisahtuivat kylpyhuoneen ovelle. Alakerran kylpyhuone oli hienompi kuin mikään toinen, koska se oli ainoa, jota vieraat saivat käyttää. Draco avasi Potterille oven ja napsautti sormiaan. Kirkas valo räpsähti päälle ja sai siivotut pinnat ja kullalla päällystetyt hanat ja nupit kiiltelemään. Potter seurasi jäykästi hänen perässään sisälle.
”Löydän kyllä pöntölle yksin”, Potter hymähti. Draco pisti oven heidän takaansa kiinni.
”Malfoy?”
”Sinä käyt nyt kusella ja peset kätesi ja sitten minä suutelen sinua”, Draco sanoi ja nojasi takapuolensa käsienpesutasoon mahdollisimman rennon näköisenä. Hän otti tasosta kiinni, jotta hänen kätensä lakkaisivat vapisemasta.
Potter nielaisi kuuluvasti. ”Oletko nyt ihan tosissasi?”
”Olen.”
”Onko joku loitsinut sinut?”
”Käytkö sinä vessassa vai kusetko mieluummin housunlahkeeseen?”
Potter karisti kurkkuaan ja kääntyi pöntölle. Draco katseli kylpyhuoneen laattoja sillä aikaa, kun Potter pissi ja pesi sitten pitkään käsiään. Tarpeettoman pitkään. Niin pitkään, että sen täytyi olla viivyttelyä. Dracon sydän hakkasi lujaa, mutta Potter ei toivottavasti kuullut sitä veden kohinan alta.
”No?” Potter kysyi ja käänsi hanan kiinni.
”Mitä no?”
Potter nyki taas paitansa hihoja. ”Etkö sinä uhannut tehdä jotain?”
**
”Helvetti”, Draco huohotti ja yritti pysyä pystyssä. Malfoyn kartanon viinikellarissa oli hiljaista ja viileää. Dracon iholla kuulsi siitä huolimatta hiki ja sisällä leiskui polttava pakotus, kun Potter painoi hänet viinitynnyriä vasten ja suuteli kuumeisesti hänen huuliaan. Potter oli repinyt hänen kauluspaitansa liepeet housujen sisästä ja yritti nyt kömpelösti avata hänen vyötään siinä kuitenkaan onnistumatta.
”Helvetti, anna minä teen sen”, Draco sihahti ja töni Potterin kädet kauemmas. ”Ei sinusta ole mihinkään.”
”Muistitko lukita oven?”
”Totta kai minä muistin.”
”Entä hiljennysloitsu?”
”Pidätkö minua idioottina, Potter?”
Hän sai housunsa auki ja Potter nykäisi ne saman tien hänen polviinsa sellaisella itsevarmuudella, jollaiseen hän ei ollut tottunut edes Astorian kanssa. Ja Astoria sentään oli nainen, joka tiesi, mitä elämältään halusi. Potter seisoi taas suorempana ja imi hänen paljasta rintaansa kauluspaidan alta niin lujaa, että siitä varmasti jäisi jälki ja Dracon pitäisi miettiä jokin loitsu, jolla mustelmat saisi hävitettyä pois. Hänellä ei ollut koskaan ollut sitä ongelmaa Astorian kanssa. Draco huohotti ja tarttui Potterin mustasta pehkosta kiinni. Hän ei voinut uskoa, että aikoi tehdä tämän.
”Älä jätä jälkiä”, hän käski ja nykäisi Potteria hiuksista, kun tämä puri häntä kuin vastalauseeksi solisluun kohdalta. Potter oli yllättävän kovakourainen, ei yhtään sellainen kuin Draco oli kuvitellut, mutta tämän silmissä oli silti aavistus epävarmuutta, joka sai Dracon hymyilemään aika itsetyytyväisesti. Hän oli niskan päällä, kuten kuuluikin. Hän painoi Potteria alaspäin, mutta Potter pistikin vastaan.
”Ota minulta suihin”, Draco sanoi.
”Mitä?”
”Vai otanko minä sinulta ensin?”
Potter näytti viimein havahtuvan siihen, missä he olivat ja mitä he olivat tekemässä. Hän korjasi vinoja silmälasejaan hermostuneen näköisenä ja vilkuili ympärilleen.
”Älä vain sano, ettet sinä halua”, Draco ärähti.
”Ei, kyllähän minä”, Potter takelteli, mutta hänen otteensa Dracon lantiolla hellitti ensin vähän ja sitten kokonaan. ”Minä vain –.”
”Mitä sinä luulit, että me tulisimme tänne tekemään? Juttelemaan?” Draco oli niin turhautunut, että pelkäsi menettävänsä järkensä. Hän seisoi siinä housut polvissaan ja niin kovana, että tulisi varmasti kalsareihinsa, jos Potter vain vähän häntä hipaisisi, mutta nyt Potter halusikin jarrutella ja jättää koko touhun kesken.
”En minä jotenkin…” Potter mutisi ja astui vähän taaksepäin. Hän kietoi käsivarret ympärilleen, eikä Draco tiennyt, johtuiko se viinikellarin kylmyydestä vai hermostuksesta.
”Helvetti”, Draco kiroili ja veti housut takaisin jalkaansa.
”Anteeksi. Ginnykin odottaa ylhäällä ja…”
”Helvetin helvetti.” Hän pisti paidan takaisin housuihinsa ja kiristi solmiotaan, ja sitten hän korjasi Potterin sotkuisen tukan ja suoristi tämän kauluksia, koska Potter tuskin ymmärtäisi tehdä sitä itse. Potter näytti kamalan pahoittelevalta ja syylliseltä ja siltä, että voisi ehkä purskahtaa kohta itkuun. Draco ei aikonut jäädä todistamaan sitä.
”Minä en jotenkin –.”
”Lakkaa jo puhumasta, Potter”, hän sylkäisi ja marssi tiehensä. Olisi Potter voinut edes vetää häneltä käteen. Se olisi ollut vain kohteliasta.
Hän oli niin vihainen, että kun hän viimein pääsi lähimpään yläkerran kylpyhuoneista ja istahti pöntölle, hänellä ei enää edes seissyt. Ihon alla kuumotteli silti painostavasti, kuin hän ei olisi saanut vuosiin, ja hän istui siinä kiukkuisena ja hiuksiaan repien niin kauan, kunnes Astoria tuli koputtelemaan oven taakse ja ilmoitti, että kaikki vieraat olivat jo lähteneet. Että tulisko Draco hänen kanssaan illalliselle vai aikoisiko hän kenties murjottaa koko loppuillan. Draco lähti kylpyhuoneesta pahantuulisena, eikä jaksanut edes välittää siitä, miten Astoria risti kädet rinnalleen ja näytti siltä, että passittaisi hänet sohvalle nukkumaan, jos hän tällä tavalla vielä kiukuttelisi. Draco ajatteli, että hänellä oli kaikki oikeus olla vihainen. Hän oli saanut aina haluamansa, aina, eikä Potter olisi poikkeus siihen sääntöön.
Melodie:
Eikä miten ihana nimikin!!! Draco on niin hurmaavan kiukkuinen ja vittumainen pieni olento, ja Harry niin kovin yritteliäs. <3 Ihanaa miten Harryn hiuksia ja silmälaseja aina kommentoidaan. Alku on niin kutkuttava ja sitten tämä historiakohtaus! Voi Harry!
Tässä on niin ihanan nokkelia lausahduksia vaikka miten, esim. se miten Ginny katsoo Harrya apuakaivaten ja Harry jo noutopöytää! Kieltäsi on ilo lukea!
Nyyhti:
Minä olin vailla luettavaa ja en sitten jaksanutkaan selailla mitään. Tämän linkki hyppäsi vastaan ja jotenkin taas kummasti päädyin lukemaan vihaamaani paritusta ::)
Pidin siitä että tässä oltiin jo aikuisia! Se antoi tilaa pohdiskella että miten hahmot ovat kirjojen jälkeen jo muuttuneet. Suoraan toimintaan hyppääminen ei oikein ole minun juttuni varsinkaan tämän parituksen kanssa, mutta sen siitä saa kun päätyy näistä lukemaan ;D Erityisen kivaa oli silti se että tämä seikkailu ei johtanutkaan tämän pidemmälle, hauskaa! Ja Dracon lopetus tässä luvussa oli ihanan dramaattinen! Toisaalta siitä tuli fiilis että hän alkaa nyt metsästää Harrya, mutta tuo alun pätkä näyttikin muuta, mikä tekee tästä asetelmasta hirmu kiinnostavan! Toinen pätkä myös selitti tosi paljon ensimmäistä. Pidän siis rakenteesta valtavasti!
Vendela:
Oho mikä timantti täältä löytyikään! Ihanaa <3
Alkuun on varmaan todettava, että olen oikein kunnon H/D-shipperi (jos joku ei sitä vielä tiennyt ;D) ja olen kaivannut juuri jotain tämän tapaista luettavaa jo piemmän aikaa. Tässä on jotain uutta ja tuoretta tähän paritukseen, mutta kuitenkin sellainen vanhanliiton vivahde josta itse tykkään kuin hullu puurosta. Asetelma ja lähtökohdat ovat hyvät (Draco jästimaailmassa ja Harry häntä etsimässä) sekä tuo takauma menneisyyteen valotti alkuasetelman syitä. Toki jäin miettimään, että tuo viinikellariepisodi tuskin oli se syy, miksi Astoria jätti Dracon, mutta tämä jää varmasti nähtäväksi.
Luin tätä todella suurella ilolla, sillä kuten Melodie jo tuossa totesi, niin kielesi on ihanaa. Ellet olisi tuolla alkutiedoissa sanonut, ettei tämä ole aivan ominta alaasi, niin en olisi sitä tekstistä huomannut lainkaan. Joten todella onnistunutta Drarrya :)
Tykkäsin ja jään odottamaan lisää, sillä tämä koukutti minut!
Vendela
Fairy tale:
No nyt ehdin istua alas oikein ajan kanssa ja tarttua tähän. Iso kiitos Avaruuspiraatille, että tällaisen kirjoitit. ♥
Minua ei haittaa lainkaan, että tämä venahti aiotusta oneshotista pitemmäksi.
Jästipubi ja loskakeli. Ja murjottava Draco! Murjottava ja kiukutteleva Draco on ihan parasta. En kyllä osannut Harrya odottaa vielä tuonne pubiin, mutta mikä onkaan sen takana, että hän on etsinyt Dracoa jo muutaman kuukauden.
Ja sitten tarjoilet mielenkiintoisen asetelman kaikkeen. Mukana on ollut Astoria ja näemmä hyvin ekstrovertti emännöidessä. Vai että oli nainen mennyt kutsumaan Harryn ja Ginnynkin puutarhajuhliin.
--- Lainaus ---"Lakkaa jo puhumasta, Potter”, Draco hymähti. ”Ei sinun tarvitse esittää.”
--- Lainaus päättyy ---
Draco osui asian ytimeen.
Vaikka näyttää kyllä siltä että Dracolla on tylsää ja hän kaipaa äksöniä, kun on takaa-ajatuksineen valmis saattamaan typerän Potterin melkein sinne vessanpöntölle asti.
--- Lainaus ---Olisi Potter voinut edes vetää häneltä käteen. Se olisi ollut vain kohteliasta.
--- Lainaus päättyy ---
Olen samaa mieltä Dracon kanssa. Olisi ollut kohteliasta... tai siis.
Kuinka monessa kohtaa olenkaan nauranut. Minusta on virkistävää, että Dracosta ja Harrysta kirjoittaa joku sellainen (kuten nyt sinä) joka ei näitä hahmoja ihan omakseen koe, koska silloin tekstiin tulee sellaista sävyä, jota siinä ei muuten olisi. Tämä ensimmäinen osa on viihdyttävä ja mielenkiinnolla jään ihmettelemään mitä muuta löytyykään, kun vähän kaivelee. ;)
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta