Harry Potter -ficit > Godrickin notko
Elo pelkkää sepitettä | K-11 | Hermione/Severus | raapalesarja 69/x 5.5.2021
Alice Katarina:
Author: Alice Katarina
Title: Elo pelkkää sepitettä
Pairing: Hermione/Severus (Hermione/Ron)
Rating: K-11
Genre: Angst, draama, romance
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa kaiken hänelle tunnistettavan ja minä vain leikin.
Summary: Toisen velhosodan jälkeen Hermione ei tiedä mitä haluaa, kun mikään ei tunnu samalta kuin ennen sotaa. Kun yhteiskunnan paineet alkavat työntää häntä liian ahtaalle, löytyy yllättävä ratkaisu.
A/N: Tästä tekstistä täytyy antaa kunnia FractaAnimalle, joka kommentoi ikivanhaa ficciäni ja sai minut tajuamaan, etten ole kirjoittanut Severuksesta ja Hermionesta (tai edes Pottereista) ikuisuuteen. Teksti osallistuu myös Fake love not war -haasteeseen, vaikka siltä ei ehkä alussa tunnu. Uskokaa vaan, sinne asti päästään kyllä!
Elo pelkkää sepitettä
Osa 1: Kiinni menneisyydessä
1
Kun toinen velhosota päättyy, päättyy paljon muutakin. Hermione ei osaa sanoa, miksi mikään ei tunnu samalta, mutta siltä tuntuu varmasti monesta muustakin, sillä niin monet kulkevat kaduilla hämmentyneinä. Jotkut irrottavat entisistä tavoista ja ihmisistä kuin korostaakseen eroa vanhaan, ja samalla toiset roikkuvat menneessä kynsin ja hampain.
Harry ja Ginny kiirehtivät naimisiin. He haluavat julistaa koko velhomaailmalle, että paha on nyt mennyttä ja uusi aika alkanut. Hermione kohottelee itsekseen kulmiaan tälle, mutta tukee tietysti ystäviään. Sitähän hän on aina tehnyt.
Kun Ron häiden jälkeen hieman sammaltaen kysyy, pitäisikö heidänkin mennä naimisiin, Hermione nauraa ja kuittaa kysymyksen pelkkänä vitsinä vaikka haluaisi oksentaa.
2
Kotikolon päivät ovat ahtaita, äänekkäitä ja liioitellun kiireisiä, mutta yöt ovat vielä pahempia. Silloin Hermione kuulee taloa vavisuttavat nyyhkytykset ja syö jästiapteekin unettomuuslääkkeitä, jotta nukkuisi edes hiukan joskus.
Ronin kuorsaus vieressä saa Hermionen ravistelemaan inhon väreitä päältään ja sitten sättimään itseään, sillä mies oli aina ollut hänen tukenaan. Hermione työntää miehen käden päältään ja nousee ylös ahdistus rintaa kuristaen.
”Tule takaisin sänkyyn, ’Mione”, Ron tuhisee unisesti.
”Ihan kohta, nuku sinä vain”, Hermione puree huultaan tarttuessaan vesilasiin.
Hän pyörittelee kädessään Tylypahkan kirjettä ja kiroaa äänettä. Nieltyään vielä yhden melatoniinin hän palaa sänkyyn ja kietoutuu peittoon mahdollisimman kaukana Ronista, joka kuorsaa jälleen.
3
”Minä aion palata Tylypahkaan”, Hermione puuskahtaa eräänä aamuna.
”Sinä aiot mitä?” Ron tuijottaa häntä hämmästyneenä suu täynnä paahtoleipää.
”Aion palata Tylypahkaan suorittamaan viimeisen kouluvuoteni. Koulutusta tarvitaan, jos haluan edetä urallani. En aio juuttua tänne. Kyllähän sinä tiedät, että kaipaan muutakin kuin kodinhoitoa”, Hermione puolustelee valintaansa hiukan liian kärkkäästi.
Ron haroo sojottavia hiuksiaan ja näyttää edelleen hämmentyneeltä. Hermione muistaa kuinka joskus piti sitä hämmentyneisyyttä suloisena. Nyt se ainoastaan ärsyttää häntä. Aikuisen ihmisen pitäisi kyetä reagoimaan nopeammin.
”Lähden huomenna hankkimaan tarvikkeita ja yövyn Vuotavassa noidankattilassa. Lukuvuosi alkaa ylihuomenna”, Hermione keskeyttää Ronin, joka näyttää muodostavan jonkinlaista lausetta, ”Kirjoitan sinulle, kun olen päässyt perille.”
4
Hermione ei kadu hetkeäkään, kun hän syyskuun ensimmäinen päivä astuu Tylypahkan pikajunaan. Se tuntuu uudelta alulta, ja sitä hän kaipaa kipeästi. Ohi vilisevät maisemat rauhoittavat pamppailevaa sydäntä.
Koko syksyn hän hukuttaa ajatuksensa työntekoon. Ronin lähettämät kirjeet vähenevät viikko viikolta Hermionen lyhyiden vastausten takia, mutta Hermione ei tunnu edes huomaavan. Hetkittäin tuntuu helpommalta hengittää, kun Ronia, Harrya ja muita entisestä muistuttavia ei ole paikalla.
Tylypahka on suuri ja muita ihmisiä on jopa naurettavan helppo vältellä, kun tietää mihin mennä. Sen syksyn aikana Hermione käy kirjaston kaikki kirjat läpi aakkosjärjestyksessä. Vähitellen ahdistus rinnassa hälvenee hiukan ja työn uuvuttamana hän jopa nukkuu öisin.
FractaAnima:
Ohohohooo! Hyvää huomenta aamuteen ääreltä. Miten hyppäsinkään tänä aamuna sängystä ylös, kun näin sinun aloittaneen uuden snarmu-ficin! Hermionen ahdistus ja irrallisuus on realistista ja käsin kosketeltavissa. Näen hyvin Harryn ja Ginnyn ryntäämässä naimisiin ja järkevän Hermionen kohottelemassa tälle kulmiaan. Myös todella onnistuneesti kuvailtu tuo miten ennen niin ihana Ron onkin vain inhottava ja kuorsaava ja yhä lapsi. Kun tunteet laimenee, kaikki alkaa nopeasti ärsyttää. :|
Odotan tähän innolla lisää! En voi uskoa, miten nopeaa toimintaa oli tämä toiveisiini vastaaminen! <3_<3
Kiitos!
- Frac
hiddenben:
Oi, olipa tämä mukavaa ja mukaansatempaavaa luettavaa! Kuten FractaAnima tuossa aikaisemmin kommentoi, Hermionen ahdistus ja kaipuu jonnekin muualle tuntui niin aidolta. Ylipäätänsä asetelma tuntuu uskottavalta, velhosodan jälkeen enemmän tai vähemmän kaikki tuntuvat etsivän uutta pohjaa elämälleen.
Saat raapalemittaan mahtumaan paljon tunnetta, jotka maalavaat lukijalle todentuntuisen ja elävän kuvan tilanteesta: itkusta Kotikolossa, inhosta Ronin kuorsausta kohtaan, ja varsinkin tämä:
--- Lainaus ---”Ihan kohta, nuku sinä vain”, Hermione puree huultaan tarttuessaan vesilasiin.
--- Lainaus päättyy ---
Tähän jotenkin pysähdyin, koska lauseessa tiivistyy epäonnisten parisuhteiden "pinnalla kaikki hyvin, mutta sen alla kuohuu".
Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa, koska paluu Tylypahkaan tuntuu Hermionen tilanteessa oikealta valinnalta – ja toki parituskin kiinnostaa ;)
Alice Katarina:
Kiitos inspiraatiosta FractaAnima! En muista koska olisin viimeksi ollut näin innoissani pidemmästä tekstistä. Hyvä että Hermionen ahdistus tuntuu realistiselta, koska sitä taitaa olla tulossa vielä jonkin verran. ::)
Hauskaa, että pidit alusta hiddenben! Tylypahkaan ei nyt tässä kohtaa hirveästi syvennytä, mutta kyllä sinnekin sitten päästään kohta paremmin. Olen otettu, että mielestäsi kuvailuni välittää tunteita.
A/N: On taottava silloin kun rauta on kuuma ja mitä näitä nyt on. Innostus kirjoittaa tätä tarinaa on tällä hetkellä suuri, joten yritän ottaa siitä kaiken irti. Tässä siis jatkoa!
***
5
Joulukuun saapuessa Hermione saa kirjeitä Ronilta, Harryltä ja jopa Mollylta. Kaikki toivovat hänen tulevan Kotikoloon viettämään yhteistä joulua. Ron pahoittelee samalla, että on kirjoittanut harvoin, Harry toivoo saavansa Hermionen mielipiteen auroriopiston pääsykokeisiin ja Molly kertoo jo neuloneensa Hermionen jumpperin. Oleskeluhuoneessa Ginny pakottaa Hermionen vastaamaan myöntävästi.
Hermione pakkaa tavaransa vältellen ajatuksia ”kotiin” paluusta. Hän voi jo kuvitella Ronin innostuksen ja ystävien liian monet sanat. Georgen vitsailemassa kahden edestä hymy naamiona. Mollyn hössöttämässä.
Ennen kaikkea Hermione pelkää, että muut huomaavat hänen muuttuneen.
Lähes tyhjä pilleripurkki muistuttaa Hermionea, että hänen täytyy myös käydä apteekissa ennen joulua, sillä muuten öisin olisi liikaa aikaa ajatella.
6
Joulukuun 24. päivä Hermione kävelee Tylyahoon ja ilmiintyy sieltä suoraan Kotikolon puutarhaan. Ron on häntä vastassa. Halaus tuntuu yhtä aikaa kömpelöltä, oudolta ja turvallisen tutulta.
”Hei ’Mione”, Ron potkii hiekkaa kengällään, ”Meilla on ollut ikävä. Minulla on ollut ikävä.”
”Minä tiedän”, Hermione sanoo ja ottaa laukkunsa kantaakseen sen sisälle.
Keittiössä on ainakin kymmenen astetta lämpimämpää kuin muualla talossa. Molly leipoo pipareita kapellimestarina sauva monimutkaisia muotoja ilmaan luoden: uunin vieressä tikittää ajastin, yhdellä pöydällä kaulin kaulitsee taikinaa itsekseen ja toisella pöydällä muotit leikkaavat kuvioita valtavasta levystä.
”Hermione-rakas, tervetuloa kotiin”, Mollyn ääni on niin lämmin ja halaus lempeä, että Hermione huomaa itkevänsä.
7
Olohuoneessa on kova puheensorina, kun Hermione astuu sisään. Sohvalla istuvat Harry ja Ginny ryntäävät heti halaaman häntä. Percy hymyilee ystävällisesti ja Charlie virnistää taputtaessaan veljeään selkään. Oviaukosta Hermione kuulee Arthurin tervehdyksen.
George tipauttaa heittelemänsä pallot, kun hän huomaa Hermionen saapuneen ja Bill on kietonut kätensä Fleurin ympärille. Hermione hämmästyy huomatessaan vaalean noidan selvästi pyöristyneen vatsakummun ja hehkuvat kasvot.
Vielä enemmän hän hämmästyy kuitenkin nähdessään huoneen nurkassa nojatuolissa istuvan hahmon. Miehen mustat hiukset ovat lyhyemmät kuin Hermione muistaa, mutta musta kaapu on samanlainen kuin aina ennenkin. Severus Kalkaros näyttää halveksuvan kaikkea ympärillään, eikä Hermione voi ymmärtää miksi hän on edes tullut.
8
Illan edetessä Hermione huomaa vilkuilevansa Kalkarosta säännöllisesti. Mies ei osallistu mihinkään ja näyttää jatkuvasti yhtä aikaa tylsistyneeltä ja inhoavalta. Aina välillä Harry käy hänen luonaan vaihtamassa muutaman sanan kuin kohteliaisuudesta, mutta Harrykaan ei saa hänestä paljoa irti.
”Mitä sinulle kuuluu, Hermione?” Ginny kysyy yllättäen, ”En ole nähnyt sinua koko syksyn aikana kuin vilaukselta vaikka olemme sentään samassa tuvassa.”
”Minulla on ollut kiire”, Hermione takeltelee vain aavistuksen, ”On niin paljon opiskeltavaa S.U.P.E.R.-kokeita varten.”
”Mutta mitä sinulle oikeasti kuuluu?” Ginny toistaa ja näyttää kovin paljon äidiltään.
Hermione tuijottaa seinällä olevia tauluja, joulukuusen koristeita ja toisessa nurkassa veljiensä kanssa nauravaa Ronia.
”En tiedä.”
9
Jouluyö tuntuu rauhalta, mikä yllättää Hermionen. Kun hän istuu Ronin sängyn laidalla ja nauraa tämän selostukselle, tuntuu hetkittäin kuin viimeistä puoltatoista vuotta ei olisi ollutkaan. Mutta se on ollut ja sitä ei pysty unohtamaan.
”Ron, minä olen miettinyt paljon syksyn aikana”, Hermione puree hermostuneena huultaan, ”Minusta meillä meni paremmin ystävinä. Tästä kaikesta muusta on seurannut vain ongelmia.”
Hermionen yllätykseksi Ron puuskahtaa helpottuneena ja hymyilee sitten.
”Onneksi sinä sanoit sen”, hän sanoo ja naurahtaa hiukan, ”Koko seurustelujuttu vain tuntui joltain mitä piti tehdä ja rehellisesti sanottuna, emme tehneet sitä kovin hyvin.”
Kun Hermione nyt halaa Ronia, se tuntuu vain tutun turvalliselta.
10
”Ron kertoi, ettette te… Tai siis että te…” Harry tuijottelee kenkiään.
”Me emme koskaan olleet hyvä pari. Olemme parempia ystävinä”, Hermione naurahtaa.
”Se ei ehkä silti ollut hyvä päätös”, Harry kurtistaa kulmiaan, ”Kai sinä tiedät millaista keskustelua käydään?”
”Eivät he voi ketään pakottaa hankkimaan lapsia tai seurustelemaan”, Hermione tokaisee tiukasti.
”En olisi niin varma. Ainakin Ronin kanssa teillä oli toisenne. Percy kertoi, että ministeriössä on jo otettu käyttöön erityisiä bonuksia niille, jotka tekevät osansa velhoyhteiskunnan elvyttämiseksi.”
”Sinulla ja Ginnyllä ei ainakaan ole hätää”, Hermione kääntää keskustelun vitsiksi, ”Milloin saamme vauvauutisia?”
”Jos nyt annetaan Billille ja Fleurille ensimmäinen vuoro”, Harry punastuu.
FractaAnima:
Ehdottomasti kannatan kuuman raudan takomista! <3
Aah, voi että, minä niin kovasti pidän tästä. Yllätyin hurrrrrjan paljon siitä, että Severus oli joulunvietossa. Mitenköhän se oli pakotettu mukaan? ;D Hienoa, että Harry yritti käydä sille välillä vähän juttelemassa. Mies oli varmasti melko orpona, joskin enimmäkseen omasta tahdostaan.
Ihanaa, että Ronin ja Hermionen ero oli lopulta noin lempeä. Kaiken surun ja ahdistuksen keskellä se tuo lohtua, tavallaan.
Lisäälisäälisää. Voin olla sun liekkinä täällä kuumentamassa sun rautaa. ::)
- Frac
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta