Vapaa keskustelu > Saivartelija
Cosplay, naamiaiset ja muu "pukuilu", meikit ja maskeeraus ym.
Fairy tale:
Noita kaikkein halvimpia peruukkeja on hankala pitää siistinä. Olenkin pohtinut myydäänkö peruukkeja jossain vähän kalliimmalla jotka ovat selvästi tasokkaampia kuin nuo pilailukauppojen versiot. Ainakin pitkänhiuksen peruukki on kohta aika kamalassa takussa ja solmussa. Eikä sitä voi hommata ylimääräistä huonetta pelkille mallipäille, joiden päissä säilyttäisi peruukkeja. Saati ylimääräistä vaatehuonetta pelkille puvuille.
Kun minä oli pikkunappula, sellainen 4-vuotias, muistan haaveilleeni "kiiltohameesta." Ei silloin ollut prinsessahameita eikä netistä voinut tilata parilla eurolla kiinasta mitään roolivaatteita muksuille. Sitten minulta jäivät vanhojentanssit väliin. Omissa häissäni minulla oli äidin tekemä perinteinen valkoinen mekko. Mutta jokin minussa on jäänyt kaipaamaan tuollaisiin pukuihin pukeutumista. Minun arkityylinikin on lähinnä farkku/olohousu-huppari-lippis-tyyliä. Ne tilaisuudet kun on syytä ja voi oikeasti laittaa jonkun oikein kivan puvun ylle, niin vitsi.
Odo, kuulostaa kivalta että sulla on tulossa tuo Tracon, johon voi pukeutua.
Monet tuttuni käyvät coneissa, mutta en ole itse ikinä saanut aikaiseksi osallistua niistä mihinkään. Pitäisi varmaan.
Larjus:
Mäkin olen menossa Traconiin! En tosin varmaan cossaa siellä mitään, vaikka monesti Tracon on ollut mulle se "cossi-con". Ei vain huvita tällä hetkellä kierrättää mitään vanhaa cossiani, ja vielä vähän huvittaa jatkaa sitä, mikä mulla on työn alla :D Teen Nanatsu no Taizain Kingin asua, ja itse asiassa aloitin sen noin vuosi sitten, tarkoituksenani laittaa se viime vuoden Traconiin. Mutta sitten aloitin työt enkä halunnut vaivata päätäni sen asun kengillä ja huppari/takki/liivi-jutskan yksityiskohdilla, joten se on vaiheessa edelleen (= en ole jatkanut sitä sen jälkeen) :D Vain housut ovat valmiina (ja peruukki + syntitatska hankittuna). Mutta kyllä mä sen ehkä jossain vaiheessa saan tehtyä, ja oon päättänyt, että mitään uutta cossia en aloita ennen sitä. Siihen olen kuitenkin jo hyvän määrän rahaa saanut palamaan viime vuonna, kun hankin kankaat, eivätkä ne todellakaan olleet mistään halvimmasta päästä.
Hiljaa hyvä tulee tai jotain. Ehkä toi cossi on valmis 2022 tai jotain.
Violetu:
--- Lainaus ---Noita kaikkein halvimpia peruukkeja on hankala pitää siistinä. Olenkin pohtinut myydäänkö peruukkeja jossain vähän kalliimmalla jotka ovat selvästi tasokkaampia kuin nuo pilailukauppojen versiot.
--- Lainaus päättyy ---
Itse olen tilannut wishiltä ja aliexpressiltä, ja olen saanut (ainakin omalla mittapuulla) oikein hyviä peruukkeja alle parillakympillä. Suomessa tuntuu, että pilailukauppojen peruukit on kalliin lisäksi vielä huonoja, ne on tarkoitettu iskettäväksi kerran vappuna päähän ja thats it. ::)
Omia peruukkeja en anna perheen enää edes kokeilla ilman että valvon tilannetta, ne ei vaan osaa kohdella niitä oikein, kun eivät käytä niitä "vakavasti". Eli siis silleen, että peruukki olisi päässä viittä minuuttia kauempaa.
Pukuilu yms on kyllä yksi ehdottomia suosikkiaiheitani ;D
Cosplayn myötä viimeiset 11 vuotta tai sinnepäin, ja larppaamisen myötä pukuilu on aina vaan lähempänä sydäntä.
Youtubesta olen (välillä pinterestin suosiollisella avustuksella) onnistunut löytämään muutamia erittäin yksityiskohtaisia meikkaustutoriaaleja, joita on tullut hyödynnettyä mm. Dean Winchester (Supernatural) *klik* ja Black Widow -cossissa.
Itse en ole kovin tarkka saati perfektionismiin taipuvainen cossaamisen kanssa, hyvin suuri osa tekemistäni cosseista on oikeastaan kaappicosseiksi laskettavissa, mitä nyt jotain yksityiskohtaa tai vaatetta on pitänyt erikseen lähteä metsästämään (esim. Castielin takki). Mottoni on cossaamisen yms pukuilun kanssa oikeastaan se, että hauskanpito on tärkeintä. Ihan ensimmäisissä Naruto-cosseissani en edes meikannut viiksiä kummemmin (kun ei vielä ollut kokemusta saati tietämystä).
Toisaalta vuosien varrella on myös yleistynyt "cosplay ilman kärsimystä on teeskentelyä", koska aina joku asia onnistuu tuottamaan epämukavuutta, oli se sitten peruukki, piilolinssit tai ihan vaan se, että tulee kuuma kun on liikaa vaatetta päällä ::)
Minullakin siintää tulevaisuudessa Tracon, mutta en ole vielä keksinyt mitä siellä cossaisin. Tällä hetkellä Fruits Basket on suurinta huutoa, mutta pitäisi sitten varmaan tilata peruukki tai pari, kunhan ensin keksisi, kuka se cossin kohde tulee olemaan, kun on niin paljon ihania hahmoja joista valita ;D + ohjelmaa pitää pystyä pitämään siinä cossissa.
Itseäkään ei tällä haavaa inspaisi kierrättää mitään vanhaa cossia, jos ei sitten keväistä larppihahmoa Xander Nottia, joka on Theodore Nottin huomattavasti nuorempi velipuoli ja aivan ihana tapaus. Nyt kun on omistuksessa se luihuisen kravattikin (joka ilmaantui postiluukkuun otollisesti pari päivää larpin jälkeen)...
Kaverin kanssa on puhuttu "läpällä", että olisi mahtavaa tehdä joskus paricossina Artemis Fowl ja Holly Short. Siitä tuntuu olevan vuosisata, kun viimeksi paricossattiin kunnolla, koska nykyään fanitetaan aina eri fandomeja eri aikaan. :'(
// Ja niinhän siinä kävi, että Yuki Sooman peruukki lähti tilaukseen, nyt pitäisi sitten vielä päättää vaatetus ja löytää se jostain🙈 kaapista löytyy miesten tummansininen neule, johon kuuluu valkoinen kauluspaitamainen kaulus, se on ainakin varasuunnitelma jos muuta ei löydy.
Katselin jo netistä kiinalaistyylisiä miestenpaitoja, mutta kun järki sanoo, että jos ei ihan hirveästi rahaa kuitenkaan laittaisi... ::)
Röhkö:
Eksyin vasta nyt tänne, vaikka olen lapsesta asti "pukuillut". ;D
--- Lainaus ---Oletko harrastanut pukuilua tai tehnyt itse meikkejä/maskeerauksia, esim. juhliin, kuten Halloween tai Vappu tai vaikkapa coneihin
--- Lainaus päättyy ---
Kaikkia noita. Järjestän aina Halloween- ja vappukekkerit ihan vain jotta saa taas syyn panostaa. Lisäksi opiskeluaikoina tykkäsin pukeutua kaikkiin teemajuhliin. Olen todella visuaalinen, joten siitä se varmaan jo lapsena lähti. Mun tanssiharrastuksissa oli yleensä joku teema, jonka mukaan täti sitten teki mulle ties mitä asua ampiaisesta karhuun. Olen ollut myös maskeerausopiskelijan mallina.
Cosplay tuli sitten myöhemmin, larppaamisen jälkeen.
Sattumalta mun yliopistoaikainen kämppis cossasi, joten siitä se hiljalleen lähti.
Nykyään cossaan lähinnä miehiä, animepoikia. Mutta seuraavaan Desu Frostiin on suunnitteilla naishahmo, enpä vielä paljasta siitä tänne sen enempää.
Oletko omin kätösin rakentanut jonkunlaista asukokonaisuutta, sen osia tai vaikkapa koruja, panssareita tai proppeja tms.?
Juuri äsken tein Worblasta rannejuttuja, siksipä keksin etsiäkin tällaista topaa.
Onko ketään tulossa Frostiin parin viikon päästä?
LillaMyy:
Viimeksi, kun kävin täällä höpisemässä, puhuin tuosta minun ja avopuolisoni Halloween-ajatuksesta ja tässä olisi kuva minun asustani. Tuo hattu kuului kyllä virallisesti avopuolison asuun, mutta tämä kuva oli onnistunein näistä, joten... :'D Me kuitenkin ostettiin asumme siis ihan vaan tylsästi Wishistä, mutta molempien asusteita tuunattiin vähän steampunk-henkisemmiksi liimailemalla sinne tänne rattaita, kuten esim. tuossa hatussa näette. Hatussa olevat lasit on myös liimattu kiinni, koska ne meinasi tipahdella aina, kun vähänkään kumarteli. Minä jouduin myös ostamaan ruskeaa kangasta korjaillakseni miehen liivin selkää, kun se oli nahasta tehty ja oli ollut paketoituna niin tiiviisti, että kun sen levitti, se nahka oli ihan liimautunut kiinni ja repeili paikoitellen. Piti sitten sinne selkään ommella kiinni vähän toisenlaisesta kankaasta palanen, että sai edes suurimman osan niistä repeämistä peitettyä, kun etupuolella riitti pari ratasta hoitamaan asian. (: Nyt pitäisi sitten vain miettiä, että mitähän haluaisi tänä vuonna Halloweenina keksiä. :D
Olen toisaalta hieman kateellinen teille, että jaksatte nähdä vaivaa oikeasti cossata jotain tiettyjä hahmoja, minä itse kun menen yleensä aika yleisellä linjalla, koska en jaksa. :D Nyt on kyllä vähän ruvennut mietityttämään, että pitäisikö sitten kuitenkin yrittää etsiä jotain Keski-Maahan sopivaa asustetta päällensä, mutta sitten tulee taas kysymys, että mistä ja minkä rodun edustajan vaatetusta, kun noissa tarinoissa ei turhan montaa naishahmoa ole esiteltynä. :'D Eikä jotenkin innostaisi pukeutua mieheksi, etenkin koska mies varmaan nousisi kapinaan siinä kohtaa. xD
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta