Kirjoittaja Aihe: Usko, toivo, rakkaus -haasteficit (Severus, K-11)  (Luettu 8430 kertaa)

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Nimi: Usko, toivo, rakkaus -haasteficit || alaotsikko: Kohtauksia Severus Kalkaroksen elämän merkkipaaluilta.
Kirjoittaja: Fiorella
Tyylijaji: drama/ death
Paritukset: -
Ikäsuositus: K-11
Vastuuvapautus: Rowling omistaa kirjat henkilöineen, minä vain vilkkaan mielikuvituksen ja joutilasta aikaa kirjoittaa. :)
Yhteenveto: Kohtauksia Severus Kalkaroksen elämän merkkipaaluilta. Tarkoituksena valottaa miehen mietteitä ja sitä, miltä kokemukset kuolonsyöjänä ovat hänestä tuntuneet, miten vaikuttaneet. 
Lukijalle: Ensimmäinen haasteficcini. :) Kolme osaa, jotka liittyvät toisiinsa ja haasteen teemoihin. Kirjoitettu pitkälti ennen Deadhly Hallowsia, joten sisältää senhetkisiä omia mielikuviani aiheesta. Kertokaa toki mielipiteenne!



USKOLLISESTI SINUN


Nuori, vaaleahiuksinen mies johdatti tummaa seuralaistaan kulkien edeltä kapeaa, kosteaa käytävää synkimpien tyrmien syvyyksiin. Oli myöhäinen talvi-ilta, pimeässä heidän näkökenttäänsä haittasi höyrystyvien hengityspilvien sumentava ilma. Molemmat nuorukaiset olivat verhoutuneet tummiin viittoihin ja kiirehtiessäänkin tarkkasivat edetessään ympärilleen, välttääkseen turhan huomion muilta mahdollisilta, joskin epätodennäköisiltä, yön kulkijoilta. Heidän asiansa oli salainen, ulkopuolisten silmiltä kätketty; kuin mustaan harsoon verhottu hyinen aavistus, joka sai nuoremman miehen sisimmän värisemään kiihkeästä odotuksesta. Pian, pian koittaisi tuo kaivattu hetki! Hän joudutti askeltensa tahtia pitääkseen etäisyyden sopivana – hänen oppaansa harppoi innostuksen tuoman kiireen sävyttämin askelin. 

Tultuaan raskaan, hopealla heloitetun porttimaisen oven eteen tyrmäluolaston perukoille, vaalea mies viimein seisahtui, työnsi hupun kasvoiltaan ja kääntyi katsomaan toveriinsa. Hänen kylmää, siniharmaata jäätä hohkaavat silmänsä heijastivat vankkumattoman uskon mielipuolisuuteen vivahtavaa loistetta tavalla, jota hänen matkaseuransa ei ollut ennen havainnut, vaikka he olivat käyneet jo kauan aikaa pitkiä, salaisia keskusteluja. Kuinka hurjalta mies näyttikään tuo kiihkeän innostuksen palo katseessaan, jännitys äänessään, hengityksen huurujen kietoutuessa kiehkuroiksi hänen kasvojensa ympärillä kuin savukkeen päästä kohoava usva. Lyhyt, vaalea parta korosti leuan terävyyttä, ja silmiin tarkentui teräksenluja vakavuus hänen kysyessään viimeisen, ratkaisevan kerran lauseen, joka oli jo ehtinyt tulla nuoremmalle miehelle tutuksi. 
”Oletko varma asiastasi – mestarimme tavattuasi on vaihtoehtona enää kuolema.”

Tummakulmainen nuorukainen ei epäröinyt eikä hänen äänessään kuulunut hienoisintakaan tärinää, vaikka se vavahduttikin hänen koko ruumistaan sisältäpäin. Ääni oli viileän asiallinen, matala ja syvä.
”Tämä on sitä mitä haluan, tiedän sen.”
”Se riittää. Käy sisään.”

Hänen toverinsa nyökkäsi hyväksyvästi, ja vahvat, pitkät hiukset heilahtivat olkapäiltä eteen yhtenä kuulaanloistavana massana hänen kumartuessaan kaivamaan raskaan, tummuneen hopea-avaimen viittansa alta. Virnistäen villin riemun täyttämin ilmein hän heitti ne takaisin hansikoidulla kädellään, työntäen sitten avaimen kalskahtaen lukkopesään. Sen raksahdus jäi hetkeksi soimaan kapeassa käytävässä, ja miehen kiskaistessa sen voimalla auki kylmän viiman tuiskahdus löi nuorempaa miestä kasvoille niin, että hän joutui ottamaan askelen taakseen säilyttääkseen tasapainonsa. Kapeiden huulten kaartuessa uudelleen aavistuksen pilkallisina tämän heikkouden osoituksen edessä, tumma mies nosti tyynesti viitan hupun yltään ja ryhdisti hartiansa. Hänen ylevänä kohoava nenänsä värähti hänen niellessään tahtomattaankin palan kurkustaan, mutta mustista silmistä ei pystynyt lukemaan ainoatakaan tunteen merkkiä hänen kohottaessaan leukaansa merkiksi siitä, että oli valmis. Jalosukuisen vaalea nuorimies loi häneen hyväksyvän katseen ja nyökkäsi päällään oviaukkoon, tarjoten seuralaiselleen esteettömän pääsyn sysipimeään viileyteen raskaan tammioven sisäpuolelle.     
”Olen varma, ettet tule katumaan.”


***


Oven suljettua heidät tyrmän synkkyyteen oli hetken aikaa niin pimeää, ettei kumpikaan heistä osannut liikkua tai sanoa mitään. Ilmassa leijui vaaran ja jännityksen tuntu, ja jotain niin selittämättömän hyytävää, että sen pahuus kosketti heidän sisintään paatuneisuudellaan. Pimeyttä ahnaasti hengittäen nuorempi mies juhli sisimmässään luottaessaan, että tämä salainen verho raottuisi viimein hänen edessään. He eivät olleet tilassa yksin, sen aisti ytimissään, ja tummien nahkahansikkaiden verhoamien käsien puristuessa yhteen pimeyden turvin, nuori mies kuuli viereltään miltei äänettömän, mutta kiihkeyttä tihkuvan kuiskauksen: ”Nyt, nyt!”

Hän tunsi vaalean toverinsa käden lujan rutistuksen omassaan, ja yllättyi tuntiessaan tämän lihasten vapisevan. Oliko jopa Lucius noin jännittynyt? Hänestä itsestään tuntui, kuin verikin hänen suonissaan olisi muuttunut viileänä kiemurtelevaksi savuksi. Vastoin kuin oppaansa, hän ei tuntenut pelkoa tai jännitystä, ainoastaan kihelmöivää odotusta. Pian, aivan pian hänellä olisi valtaa enemmän, kuin hän oli milloinkaan uskonut voivansa omistaa. Tuo mahtava mies, jota Malfoy oli vihdoin tuonut hänet kohtaamaan, tekisi hänen synkimmät unelmansa todeksi.

Pimeydestä kuului matalaa, hyrisevää sihinää. Hänen kättään miltei kouristaen puristanut kämmen irrotti otteensa välittömästi. Lähemmäksi kuin hän oli arvannutkaan syttyi yllättäen valopisteitä; heidät saartaneen suurilukuisen joukon jokaisen taikasauvan päähän räpsähti pieni liekki täsmälleen yhtäaikaisesti. Oli yhä niin hämärää, ettei hän erottanut kuin huppupäisiä hahmoja, joiden tyhjiin silmäkuoppiin kiiluvat taikaliekit loivat karmivia varjoja. Kylmää valoa tuikkivat pisteet hänen ympärillään johdattivat reitin istuimelle, joka näytti luista kootulta. Siinä näkyi synkänpuhuva varjo, miehen ylväs hahmo, ja valo kuulsi hänen takaansa niin, ettei hänen kasvojaan voinut nähdä. Tumma nuorukainen aisti Luciuksen kääntyvän katsovan itseään, kiinnostuneena hänen reaktioistaan, mutta hän ei ollut enää kiinnostunut vallasta, jota nuori Malfoy oli mielikuvina maalaillut. Hänen katseensa oli kohdistunut hahmoon varjoissa, todelliseen vallanpitäjään. Mies, jonka edessä jopa Lucius Malfoy pelkäsi, oli se, jota hän oli hakenut kaiken aikaa. Vaalea nuorukainen oli ollut sen tavoitteen edessä pelkkä väline.   
 
Hämäryys yhtyi hiljalleen kohoavaan hyminään. Tumma hahmo viittasi kädellään, ja Lucius hänen vierellään laskeutui toisen polvensa varaan painaen nöyrästi päänsä niin, että pimeydessä itsevalaisevan hohtavilta vaikuttavat hiustenlatvat hipoivat tyrmän saastaista lattiaa. Tämä teki vaikutuksen jopa mustasilmäiseen nuorukaiseen, joka asteli hitaasti, arvokkaana kohti ylimmäisen pahuuden valtaistuinta. Sen eteen tultuaan hän laski päänsä ja jäi odottamaan hiljaa.

Samassa, yhtäkkiä jokin, kuin jäätävä pisto vihlaisi hänen sisällään. Hän kavahti tuntiessaan kuin kylmänpuhuvan kouran kaivelevan päänsä sisältöä. Lucius oli kertonut, ettei Pimeyden Lordilta voinut salata vähäisintä ajatustakaan. Hän ei ollut mitenkään osannut varautua näin julkeaan yksityisyyden loukkaamiseen, mutta järkytyksensä haudaten hän salli luodata aivonsa läpikotaisin. Hän tiesi, ettei sieltä löytyisi mitään, mistä olisi haittaa. Hänen mielensä oli täyttänyt koston ja julmimman oikeutuksen toivo, pimeyden synkkä houkutus. Ja tietämättä itsekään miten, hän aisti edessään seisomaan nousseen suurmiehen mieltyneen itseensä, jo ensi näkemältä yli toisien. Pimeyden Lordi oli nähnyt hänessä oikean kätensä, ja sallinut täyttää hänen mielensä tulevaisuuden voitokkaalla näkymällä. Hän tunsi tämän mielen vetäytyvän sisimmästään kolostaan luikertavan käärmeen tavoin ja riemuitsi sekavina kieppuvissa ajatuksissaan. Hän oli läpäissyt koetuksen. Pian hän olisi yksi heistä, jotka tulisivat hallitsemaan velhomaailmaa. Yksi voittajista. 

”Severus Kalkaros”, mies lausui hitaasti, astellen aivan tämän eteen, taikasauvojen synkkään valonkajoon. Tumma nuorukainen nosti katseensa arkaillen. Nyt hän ymmärsi Pimeän Lordin suunnattoman mahdin, ja samaten Luciuksen pelonsekaisen kunnioituksen. Pupillit mustissa silmissä kapenivat järkytyksestä hänen nähdessään ensi kertaa isäntänsä kasvot. Ne olivat kauheat katsoa, sillä komeista piirteistä välittyi jo jotain järkyttävän epäinhimillistä, luonnotonta, miltei eläimellistä näköä. Hänen teki mieli verhoutua mustina poskilleen riippuvien hiustensa varjoon, piiloon noiden punaisina kuultavien silmien katseelta, mutta terästäen itsensä hän ryhdistäytyi jälleen ja nyökkäsi myöntäen.
”Liitytkö joukkoomme, taistoon jästien ja kuraveristen karsimiseen velhoyhteiskunnasta? Oletko valmis taistelemaan puolestamme kuolemaan saakka? Ethän epäröi, kun panostasi tarvitaan?”

Hän karaisi itsensä, ja lausui äänellä, josta saattoi vielä aistia vivahduksen nuoruuden paljastavaa kimeyttä.
”En ole koskaan kohdannut mitään hyvää jästien taholta. Olen täysin puolellanne.”
”Oletko valmis noudattamaan jokaista käskyäni, vaikka olisitkin sisimmässäsi eri mieltä? Seisotko vahvojen vai heikkojen puolella?”
”Luonnollinen valinta karsii heikot. Tulevaisuus on velhojen, puhdasveristen, niiden, jotka ovat tulevaisuutensa arvoisia.”

Hänen äänensä oli nyt varma ja siitä hehkui usko asian oikeutukseen. Voldemort katsoi häneen hyväksyen, punahehkuisina kiiluvissa silmissään itsevarmuuden ja itsevaltiuden luoma palo. Hän kohotti kapean, miltei vihertävään asti valkoisen kätensä ja painoi tumman, ryhmyisen taikasauvansa kärjen tuoreen kannattajansa paljastetulle, laihankalpealle ranteelle. Hänen suustaan purkautui käärmemäisen sylkevää sihahtelua, kuulosti kuin hän olisi sähissyt kirosanoja tuntemattomalla kielellä. Severus haukkoi henkeä ja puri kielensä verille estääkseen itseään huutamasta kipuaan ääneen. Hän tunsi kuin kylmän tulen lieskojen uppoavan ihonsa alle mustan nesteen tavoin, kieppuvan muotoonsa sisällä hänen lihassaan ja sen korvennus sai hänet miltei pyörtymään tuskasta. Pimeys, kivun aistimus, nousevien ja laskevien äänien hymisevä kuoro hänen ympärillään kuljetti hänet unenomaiseen tilaan, josta hän aisti vain sekavia kuvia; hirvittävien kasvojen voitonriemuisen virneen yläpuolellaan, tahdottaan omaa käsivarttaan kuumeisesti puristavan Luciuksen tuskaisen voihkaisun etäämpää, taikaliekkien psykedeelisen loimahtelun hänen näkökenttänsä rajamailla ja ylitse kaiken sen, jota hän oli tullut tavoittelemaan; sen yhden, joka oli tehnyt tämän kaiken siedettäväksi kestää. 

Vallantunne, kiihkoisan voimakas, juovuttava ihmeellisyydessään, levisi häneen, täytti koko hänen sisimpänsä kuin mustin, julkeuttaan huutavin sävelin. Hän katsoi särkevää käsivarttaan, jota pimeyden piirto nyt kuvioi, ja kuuli ympäriltään messuavaa kuorolausuntaa.   
”Kumartakaa Pimeyden Lordia!”
”Hän auttaa meitä kostamaan vihollisillemme!”

Minun vihollisilleni. Vapise, Musta. Vapise, Potter. Tällä kertaa minä olen voittajien joukossa.

Ääni valtaistuimelta hänen yläpuoleltaan jääti hänen sydäntään, mutta hän katsoi sitä kohti mustat silmät vankkumatonta uskoa loistaen, kuin se olisi ollut mitä tervetullein valo hänen tyhjässä elämässään.
”Severus Kalkaros. Uusi kuolonsyöjäni.”

Sileäposkinen, tummahiuksinen nuori mies kumartui suutelemaan edessään armollisesti ojentuvaa niljaista, kylmää kättä. Alitajuisen inhonsa tukahduttaen hän täytti mielensä palavilla ajatuksilla koston suloisuudesta.
”Mestarini.”



TOIVO VERSOO TYHJYYDENKIN KESKELTÄ


Hämäryys hiipi illan peittämälle kujalle, ilmassa saattoi kuulla myöhäisten lintujen ääniä ja niitä kärkkyvien arpisten katukissojen pettyneitä vonkaisuja. Viimeinenkin takkuturkkisista kateista kaikkosi kauemmas, kun haisevan roskalavan taakse ilmiintyi äkkiä syvän luumunväriseen viittaan verhoutunut hahmo. Käsi kohosi kaavun alta ja naksautti pientä sytyttimen näköistä esinettä. Katulamppu tien toisella puolen värjyi sammuksiin. Pimeytin naksahti vielä kahdesti, jolloin kulman taakse ei enää pystynyt näkemään kadulta. Salaperäinen mies oli peittynyt varjojen syliin. Hän katsoi etsien ympärilleen, mutta kuja oli tyhjä ja autio.

Täyttyvää kuuta enteilevä sirppi taivaalla valaisi jo laitakaupungin maisemaa, kun yksinäinen mies sai odottamaansa seuraa. Varjoista hiipi hiiviskelevä hahmo, joka piti visusti viittansa hupun kasvojensa peittona. Se ei silti estänyt korkeana kaartuvaa, kalpeaa nenää pistämästä esiin. Vanha velho purppuraisessa viitassaan hymyili lämpimän oloisesti tulijaa kohti, mutta se oli vain pintaa - hänen pienten silmiensä katse puolikuunmuotoisten lasien takana oli tuikean vakava. 
”Severus.”

”Älä mainitse nimeäni! Koskaan ei voi tietää, kuuleeko joku!” sähähti ääni hupun alta.
”Luonnollisesti, näinhän asia on”, nyökytteli hopeapartainen vanhus. ”Kiitos, kun kutsuit minut paikalle. Pidän sitä suuressa arvossa. En osannut enää odottaa kuulevani sinusta, mutta minun on myönnettävä, että toivoin sitä monet kerrat. Niin monet kerrat ettet uskokaan, ystäväni.”

Viitan suojista kuului syvä huokaus, joka henki itsensä kieltämistä ja epätoivon tuomaa pakkoa. Pitkän hiljaisuuden jälkeen sitä seurasi matala, miltei pehmeä kuiskaus.
”Regulus on vielä nuori. Hänellä on vielä tulevaisuus. En voinut tehdä sitä. Tiesin, että sinä olet ainoa, joka voi auttaa häntä. Kätkin hänet ehdottamallasi tavalla.”

Vanha mies oli kuunnellut kärsivällisenä hänen sanojaan, ja astui lähemmäs tummaa, luihua, yöhön sulautuvaa hahmoa. Hänen äänensä oli lempeä, se toi varjoissa piileskelijän mieleen yksittäisiä onnellisia hetkiä, epäluonnollisen kauniita ajatuksia. Se häiritsi hänen mieltään; mieltä, joka ei enää ollut kauneutta tai onnellisia ajatuksia varten, niin paljon rujoutta ja pimeyden tekoja se oli joutunut todistamaan. Mutta kuitenkaan hän ei voinut torjua ääntä, joka vietteli häntä toiveikkuudellaan, enemmän kuin hän myönsi todeksi edes itselleen.   
”Tiedäthän, ei ole vielä liian myöhäistä sinunkaan osaltasi.”

Viittansa verhoama Kalkaros pudisti päätään, ja jotain kosteaa tykytti hänen luomiaan vasten, mutta hän pakotti sen takaisin sisälleen. Muiden patoutuneiden tunteittensa joukkoon. Häntä varten ei ollut tunteita, ne olivat houkkien ylellisyyttä; jotain, mihin pimeyden lähettiläällä ei ollut lupaa eikä oikeutta. Ehkä hän voisi pelastaa nuorukaisen, miltei pikkupojan, joka oli varomattomuuttaan lähtenyt tielle, jolta ei ollut paluuta. Hän itse oli oman valintansa aikanaan tehnyt, ja maksoi siitä jokaisena päivänään. Sen houkutus oli sammunut jo aikaa sitten, mutta hän oli kyllin viisas salatakseen tunteensa liittolaisiltaan. Vasta kuolema saattaisi vapahtaa hänen tuskaisan sielunsa, hän oli hyväksynyt sen tosiasiana. Mutta hän ei ollut vielä niin tuskainen, että olisi toivottanut kuoleman tervetulleeksi heti. Hän oli älykäs ja keksisi vielä keinon, jolla ylittää mestarinsa, vaikka tämä näkikin hänen sisimpäänsä tulisella katseellaan. Hän oli jo hyvän matkaa tiellä tämän edelle, ja salasi sen tavalla, jolle ei yltänyt kukaan toinen. Jos hän voisi estää toisen nuoren miehen elämän turmeltumisen, hän tekisi parhaansa. Hän oli saanut tehtäväkseen lahjoittaa tämän kuolemalle; nyt hän antaisikin hänet elämän odottaville käsivarsille. Ja itse hän jäisi tyhjyytensä syövereihin. Sitä ei käynyt muuttaminen.   

Tumma, kipeiden kokemusten sisäisesti arpeuttama mies erehtyi katsahtamaan vanhuksen viisaisiin silmiin ja käänsi katseensa värähtäen myötätunnosta, jota niistä aisti. Hän ei kaivannut sääliä, ei almuja. Hän oli tehnyt tietoisen valinnan ja kantoi kohtalonsa seuraukset omilla hartioillaan. Mutta Tylypahkan rehtori ei antanut hänen olla, kuten hän halusi – omien älykkäiden aivojensa varassa, kantaen taakkansa omilla hengenvoimillaan. Tämä kosketti hänen olkaansa ja sai hänet kohottamaan päänsä uudelleen.
”Olin vakavissani. Liity meihin, Severus. Ja sinullakin on tulevaisuus.”

Kalkaros kohtasi hänen katseensa uudelleen, valmiina lukemaan toisen kasvoista epätoivoista yritystä haalia kaikki kynnelle kykenevät puolelleen. Hän hätkähti sitä vakavuutta ja suunnatonta sielunvahvuutta, jonka edessään näki. Tämä mies oli kuin olikin täysin tosissaan, ja nuori kuolonsyöjä näki selvänä voiman, joka paloi noissa ajan uurtamissa kasvoissa. Dumbledore oli todellinen taistelija, ja toivo syttyi kalvakan liekin tavoin tummien silmien syvyyksiin. Parrakas mies hymyili sen nähdessään, ja puristi pitkäsormisen, kapean käden omaan suonikkaaseen kämmeneensä.   
”Yhdessä me voitamme varmasti. Luota minuun, ystäväni. Järjestän nuoren Reguluksen turvaan, eikä kukaan saa tietää hänen olevan yhä elossa. En paljasta sinua. Ja kun tapaamme jälleen, kerron sinulle suunnitelmani, joka mahdollistaa paluusi hyvien joukkoihin.”

Mies mustien hiusten ja raskaan viitanhuppunsa takana kohotti päätään äkisti kohti lämpöä, jota vanhus sinipunaisessa viitassaan ja velhonhatussaan tuntui säteilevän. Kuunkajo valaisi tummia silmiä, joissa toiveikkuus ja epäusko taistelivat.
”En ole koskaan kuulunut hyvien puolelle. Ehkä minua ei oteta vastaan.”

Vanhat silmät loistivat syvempää tunnetta kuin milloinkaan. Hänen äänensä oli hyvin, hyvin pehmeä, kun hän vakuutti hiljaa seuralaiselleen: ”Severus, Severus. Sinuun kätkeytyy enemmän hyvyyttä kuin itsekään tiedät omaavasi.”

Hän vastasi epäluuloisen kysyvään, mykkään katseeseen jatkaen lausettaan: ”Katsos, Voldemort ei ole ainoa, joka pystyy näkemään toisten sisimpään.”

Nuorempi mies kavahti kuin lyötynä ja vetäytyi äkisti pimeyteen, toisen ulottumattomiin. Dumbledore ennätti jo tuntea raskaan painon valuvan sydämelleen, kun hiljainen, tunteeton ääni kuiskasi hänelle varjoista.
”Sama paikka, uudenkuun aikaan. Odotan täällä, jos olen vielä hengissä.”

Hän kaikkoontui vaimeasti poksahtaen, odottamatta vastausta. Kujalle yksin seisomaan jäänyt mies siveli partaansa mietteliäänä ja hymyili lämpimästi kumartuessaan silittämään arkana paikalle palannutta takkukarvaista kattia. Kisu katsoi häneen kummastellen keltaisilla silmillään, revittyjä korviaan höristäen, kun hän mumisi itsekseen.
”Tervetuloa Kiltaan, ystäväni. Et vielä tiedä omaa arvoasi.”

Yhä levenevä hymy kasvoillaan hän sytytti katulamput ja katosi tyhjään ilmaan. Kaukaa liversi satakieli kaihoisan voitonriemuista sävelmäänsä.



RAKKAUS EI KUOLE KOSKAAN


Pimeän piirto hehkui vihreänä, riippuen ilmassa linnan korkeimman tornin yllä. Yöilma oli tyyni ja taivas pilvetön, rauhaa uhkuva. Mutta sisällä linnassa riehui taistelu, joka riiteli yön rauhaisaa tunnelmaa vastaan. Tämä yö olisi voinut olla niin erilainen, se olisi voinut päättyä niin toisin. Kuinka hartaasti mies tummien hiustensa verhon takana olisi toivonutkaan niin käyneen. Mutta nyt hänen ainoa tehtävänsä oli vastata kutsuun, jonka hän tunsi sydämessään; kutsuun, joka ylitti julman pakotuksen hänen käsivarressaan. Kaksintaistojen melskeitä väistellen hän pujotteli tietään kohti tornin suuta. Sydän hänen rinnassaan hakkasi aivan kuin hän itsekin olisi taistellut, vaikka molemmat osapuolet tekivät hänelle tietä. Kukaan ei käynyt vastustamaan hänen etenemistään. Severus Kalkaros taisteli ainoastaan oman sydämensä syvyyksissä.

Kiihkeimmän kamppailun keskuksessa olivat tähtitiedetorniin johtavat portaat, jotka taika oli sinetöinyt. Hänen kulkuaan ne eivät pidätelleet, vaan päästivät hänet juoksemaan pitkin harppauksin yhä ylemmäs, yhä lähemmäs kohtaloa, joka vain odotti toteutumistaan. Kohtaloa, jonka hän olisi suonut lykkääntyvän ikuisuuksien päähän. Mieluiten olemattomiin.

Mies kuuli yläpuoleltaan huutoa ja rääkymistä, hän kiirehti askeliaan. Ja kuitenkin, saavutettuaan portaiden pään ja tyrkättyään oven auki, hän jähmettyi hetkeksi paikoilleen, tuijottaen ruman vihreän kallonkuvan valaisemaa kohtausta yötaivaan alla. Sama merkki tykytti hullun lailla hänen ranteessaan, mutta hän ei edes tiedostanut sitä – jokin muu veti hänen kaiken huomionsa puoleensa.
”Severus, sinä tulit! Ehdit sittenkin!”

Kaareva torninhuippu, sakaraharjaista muuria vasten luhistunut hahmo, kuolonsyöjien, Harmaaselän ja Dracon muodostama piiri asettuneena alistunutta hahmoa vastaan.   
”Draco, tee se tai astu sivuun niin että joku meistä…” kirkui naisen ääni vihlovana edelleen hänen korvissaan, hänen katseensa kiersi toisesta toiseen. Ääni hänen sisimmässään oli lähtöisin miehestä, joka kyyhötti vasten muuria, voimansa miltei menettäneenä.
”Sinun on hoidettava tämä tilanne. Draco on puhuttu puolellemme. Huolehdi hänestä.”
”Kyllä, mutta…”
”Severus, sinun on tehtävä tämä. Muuta vaihtoehtoa ei ole.”


Päänsisäisen keskustelun keskeytti Amikus, hänen vinonaamainen kuolonsyöjäveljensä.
”Kalkaros, meillä on ongelma…” Rotevan miehen katse oli suuntautunut Dumbledoreen, eikä hän huomannut ajatustenvaihtoa, joka kimpoili kiihkeänä heidän välillään. 
”En voi. En pysty siihen. Mitä tahansa muttei tätä.”
”Kilta ei pysy pystyssä ilman sinua. Käsken sinua. Severus, sinun täytyy. Tämä keskustelu on jo käyty!”
”Ei. Älä pyydä sitä minulta.”


”Poika ei näytä pystyvän..” jatkoi Amikus. Kalkaros katsoi häneen kylmä ilme mustissa silmissään. Draco tuijotti kalpeana, transsiin vaipuneena sivusta. Hänen sauvakätensä vapisi niin, että hän oli tarrannut ranteeseensa toisella kädellään estääkseen turhaan sitä näkymästä. Fenrir tuijotti poikaa pilkallisesti, kieltään lipoen, ahnaan irvokas katse silmissään. Pullea pikku nainen, Alekto, kirkui yhä, ilmeisesti tehdäkseen edes jotain. Raskaskasvoinen kuolonsyöjä tuijotti häneen synkän paheksuvana. Dumbledore valui seinää pitkin yhä lysympään, kykenemättä kannattelemaan itseään enää riittävästi. Hän tuki kättään tornin kiviseen lattiaan ja katsoi tiiviisti mustatukkaiseen mieheen. Kaikki hätkähtivät, kun hän puhui ääneen. Hän anoi miestä, jota piti ystävänään, luotettunaan. Vain tämä itse tiesi, että vanha rehtori pelkäsi, ettei hän pystyisikään täyttämään saamaansa käskyä. Että kaikki olisi mennyttä.
”Severus…”

Mies harppoi mustat pitkät hiukset kasvojaan piiskaten lähemmäs, huutaen tälle mielessään.
”Mitä oikein aiot? Älä tee mitään tyhmää. Me keksimme jotain. Täytyy olla jokin muu keino!”

Hän tuuppasi Dracon kauas sivumpaan, pois Harmaaselän ulottuvilta, suojaan. Kuolonsyöjät väistyivät välittömästi hänen tieltään. Hän loi tuimimman katseensa ihmissuteen, joka vetäytyi etäämmäs hänkin, hampaitaan irvistellen.
”Muuhun ei ole enää aikaa. Huolehdi Dracosta, Harrysta, auta Narcissa turvaan. Sinä jäät paljosta vastuuseen. Pyydän anteeksi, ystäväni.”
”Ei, älä, tämä ei voi päättyä näin! Tämä ei toimi! En voi… Täytyy olla…”


Itseinhon, vihan, järkytyksensä vääristämin kasvoin Kalkaros tuijotti eteensä, tuijotti lujasti miestä joka pakotti hänet elämänsä vaikeimpaan, raskaimpaan tekoon. Tämä ponnisteli lausuakseen viimeiseksi jäävät sanansa ääneen.
”Severus… Minä pyydän…”

Ääni oli heikko, mutta se, joka edelleen vaati häntä tottelemaan, kaikuen hänen sisällään, oli vahva ja vakaumuksen täyttämä.
”Severus. Rakkauden nimessä, tee se nyt. NYT!”

Hänen sydämensä tulvi pelkkää vihaa ja katkeruutta. Mutta se kaikki kohdistui häneen itseensä kun hän kohotti sauvansa, osoittaen sillä mieheen, jolta ei ollut koskaan saanut osakseen muuta kuin silkkaa hyvyyttä, ystävällisyyttä, luottamusta - silloinkin, kun hän ei olisi sitä ansainnut. Hän oli ollut valmis tekemään mitä tahansa tämän miehen puolesta, lempeän vanhuksen, joka oli tukenut häntä kaikessa, erehdyksen kohdallakin puhunut terveen järjen puolesta, opettanut anteeksiantamusta, ystävyyttä, rakkautta. Tämä mies, joka nyt vaati häntä tekemään lopun elämästään, oli ainoa, joka sai hänet edes harkitsemaan moista.

Hän pyysi anteeksi sisimmässään, yrittäen haalia kokoon kylliksi vihaa saadakseen taian toimimaan. Hän tunsi odottavat katseet niin selässään kuin kasvojensa edessäänkin. Jokainen odotti häneltä samaa, eikä hän ohikiitävän hetken ajan tiennyt, pystyisikö täyttämään nuo odotukset. Syvään hengitettyään hän katsoi vakaasti vaaleansinisiin silmiin, jotka eivät enää jaksaneet tuikkia, ja vapautti vihdoin sanat huuliltaan.
”Avada kedavra!”

Hän ei suinkaan lausunut kirousta ensi kertaa. Kuinka monesti hän olikaan tappanut, tämä kerta oli silti vaikeampi kuin edes ensimmäinen. Mutta kukaan häntä kunnioittaen katsovista kuolonsyöjistä ei ollut tietoinen siitä, ettei hän ollut kyennyt kokoamaan vihaa tuota arvokasta, kaiken hyvän esikuvana toiminutta vanhusta vastaan enempää kuin nuori Dracokaan ennen häntä. Kirouksen lausumiseen vaadittiin äärimmäisen voimakasta tunnetta. Hän oli surmannut Dumbledoren käyttämällä rakkautta, jota ei ollut koskaan tunnustanut sisimmässään kantaneensa. Ohjatessaan yhä järkytyksen lamauttamaa Malfoyn poikaa edellään portaisiin hän kuiskasi vielä mielessään hyvästinsä miehelle, joka oli ollut hänelle läheisempi kuin hänen oma perheensä milloinkaan.

Rakastan sinua. Isäni.



***


// Ancka vaihtoi otsikon ikärajan oikeaan muotoon.
« Viimeksi muokattu: 24.05.2015 02:45:35 kirjoittanut Beyond »

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
vastaus
« Vastaus #1 : 23.07.2007 17:33:40 »
Daniel, kiitos kommentista ja kehuista! Tämä on vähemmän luettu ficci, kun ei ole paritusta, joten sitäkin suurempi ilo, että senkin joku tulee huomanneeksi.
Lainaus
Tykkään kauheasti lukea Severuksesta, jostain syystä sen ajatusmaailma vain kiehtoo.
Sama juttu. :D
« Viimeksi muokattu: 17.03.2008 18:59:34 kirjoittanut Fiorella »

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

yönkäpälä

  • ***
  • Viestejä: 227
    • C&M
Tässä oli jotain sellaista, mistä saa harvoin kiinni fikkejä lukiessaan. En osaa varmaan tälläkään kertaa kuvailla sitä oikeilla sanoilla, mutta ainutlaatuinen olisi varmaan sana lähinnä tarkoitustani. Ainutlaatuista kykyä ymmärtää Severuksen sielunmaisemaa ja tuoda se uskottavasti esille myös lukijalle. En ole ehkä ajatellut asioita aivan samalla tavalla kuin sinä tässä tekstissä, mutta keskeisimmät asiat ja itse tunnelma ovatkin niitä tärkeimpiä. Ja mielestäni onnistuit molemmissa. Pidän tavastasi kirjoittaa tunteista niin, että niistä lukeminen ei johda silmien pyörittelyyn tai haukotteluun, ilmaisut eivät hyppää angstisuudessaan tai ylikuvailussaan silmille ja vaikka Severuksen ja Mestarin keskustelu onkin hiukan liian mahtipontista, se kuuluu tilanteeseen. Voin hyvin kuvitella Severuksen miettineen sanoja moneen kertaan ennen paikalletuloaan ja käyttävän niitä nimenomaan tuossa muodossa sen vuoksi, että jossain osassa sisimpäänsä -siinä osassa, joka sai hänet lopulta uskomaan Dumbledoreen ja hyvyyteen- Severus tunsi tilanteen näytelmäksi vuorosanoineen eikä aidoksi tilanteeksi.

Lainaus
Minun vihollisilleni. Vapise, Musta. Vapise, Potter. Tällä kertaa minä olen voittajien joukossa.
Tämä kiteyttää ensimmäisen osan nuoren ja katkeran Severuksen melkein täydellisesti. (ja melkein siinä vain siksi, ettei kukaan voi kiteyttää fiktiivistä tai todellista henkilöä täydellisesti, IMHO) Siinä on seuraus kaikesta siitä epätoivotusta huomiosta, jota Kelmit ja muut oppilaat soivat Snivellukselle, syy kostonhimoon ja pakottavaan tarpeeseen voittaa, antaa kiusanhenkien maistaa omaa lääkettään.

Olisi näitä lainauksia enemmänkin, mutta luulen säästäväni sinut niiltä. Uskoisin tehneeni pointin selväksi tuolla jossain rivien välissä ja kertoneeni sinulle, että pidin tästä. Oikein kovasti.
You must be deaf, dumb and blind
I loath you and your kind. Die.

"It's not paranoia if someone's out to get you."
Ravenclaw means I'm smarter than you.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
yönkäpälä , kiitos ihanasta pohdiskelevasta kommentistasi! :) Severus on rakas hahmo minulle, olen iloinen jos kuvaukseni miellyttää. :D

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Hazandra

  • ***
  • Viestejä: 395
Okei, olen aika sanaton tämän ficin jälkeen...

Loistavaa tekstiä! Miten saitkin piirrettyä henkilökuvaa Severuksesta näin hyvin esille! Olen oikein tyytyväinen, että satuin vilkaisemaan ficcilistaasi lukemisen toivossa ja nappasin sieltä tämän. En todellakaan pettynyt, vaan pikemminkin yllätyin!

Kuvasit hienosti Severuksen valintojen hetket. Varsinkin Dumbledoren murha oli koskettava. Se saattaisi lisäksi mennäkin juuri noin, että Severus ja Dumbledore käyvät äänettömästi keskustelun. Mahtava idea! Ylipäätään koko ficissä oli oikein hyvin toimiva idea, ja kun sen hdistää ilmiselvään kirjoitustaitoosi, on lopputulos jo lähellä jotain taivaallista mestariteosta.

Joudun jättämään kommenttini näin lyhyeksi (näin hieno teksti ansaitsisi pidemmänkin), mutta minun pitää lähteä töihin.

Kirjoita jatkossakin lisää! :D
Olit kuin et edes olisi tästä harmaasta maailmasta.
Enkelit hakivat sinut takaisin kotiin liian pian.
Ja niin enkeli palasi omiensa luo...

L (1988-2007)

Hazandran tarinat

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Hazandra, kiitos kommentista! Tulin erikoisen hyvälle mielelle, kun tämäkin vähemmän luettu ficci välillä huomataan. Ilo kuulla, että pidit. :D Suurkiitos kehuista ja toivottavasti löydät jatkossakin listaltani mieleistä luettavaa. Kirjoitan kyllä lisää. :D

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Ficcipiirimme eksyy taas sinun tekstisi. Huokaisin alistuneena huomattuani ficin kertovan Severuksesta, mutta oli minulla silti jonkinlaista toivoa siitä, että ehkä nautinkin tästä jollain osalla, olithan ennenkin yllättänyt minut.

No, minulle tämä ei ollut mikään maata tärisyttävä teksti, mutta ihan mielenkiinnolla tätä luki. Alku vähän takkuili, koska en tiennyt ficin ideaa, mutta kun sen tajusin, mielenkiinto nosti päätään. Oli kiinnostavaa lukea näkemys Severuksen tapahtumista mieheltä itseltään. Alku oli kieltämättä vähän nihkeä, olisi kannattanut pistää yhteenvedoksi tai edes kirjoittajan huomioihin jotain mainintaa, että mitä ficci sisältää.

Tykkäsin tosi paljon tuosta viimeisimmästä, varsinkin Kalkaroksen ja Dumbledoren välisistä ajatusten vaihdoista. Se oli hyvin keksitty ja kirjan tapahtumat olivat kirjoitettu luontevasti mukaan. Hieman hämmensi vain Kalkaroksen rakkaus tappokirouksen kohdalla, mutta käyhän sekin hyvin järkeen. Osasin hyvin omaksua hänen sekavat ajatuksensa ja mielenliikkeensä, niistä oli mukava lukea.

Otsikoita odotin tekstissä ehkä eniten. Tykkäsin niistä, olit saanut hyvin lausahdukset rinnastettua tähän. Varsinkin toivo versoo tyhjyydenkin keskeltä oli ihana valitan, pidin kovasti.

Keskimmäisestä pätkästä.. Hieman kohottelin kulmiani sille, että Kalkaroksen tehtävä oli tappaa Regulus, mutta hän kuitenkin päästi hänet menemään. Sitä en oikein tajua, jotenkin ei kolahtanut mieleen Kalkaros ajattelemassa nuorta poikaa ja hänen tulevaisuuttaan. Se ei minun mielessäni käy oikein järkeen, kun muu teksti oli kuitenkin melko yhtenäistä ja johdonmukaista.

Kalkaros ei ole koskaan ollut mikään lempihahmoni eikä ole vieläkään. En yleensä lue hänestä kuin korkeintaan jotain random-pwp-pätkiä eikä tämä valitettavasti saanut mieltäni muuttumaan. Kirjoitat hyvin, mutta ei oikein sisäistynyt minulle. (:


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Arte, kiitos kommentistasi, pitkälti jaksoitkin kommentoida, vaikkei osunutkaan mielihenkilöihisi. (Miten joku voi olla rakastamatta Severusta?!? ;) No heh, varmaan helpostikin, vaikka minä en voikaan.) Tämä muuten onkin sellainen ficci, josta ehkä pitäisi olla enempi kuvailevaa tekstiä jo otsikosta lähtien, että ihmiset kiinnostuisivat, kun ei paritustakaan ole. (Se kaivattu alaotsikkorivi tekisi hyvää, toisin sanoen!)

Tämä on vanha ficci, kirjoitettu pitkälti ennen viimeistä kirjaa, joten sen tapahtumat ovat oman mielikuvitukseni tuotetta. Valitettavasti hieno teoriani ei ollut juolahtanut Rowlingin mieleen. (Ei kai tämä mitenkään spoilaava tieto ole?) Muistelisin, että koska tämä on niin lyhyt, en halunnut paljastaa enempää heti alkuunsa, mutta pitääkin miettiä, jos tuohon summaryyn jotakin silti lisäisi.

Severus on monisyinen ja vaikea hahmo kirjoittaa, ja on hyvin ymmärrettävää että siltä saralta on mahdotonta miellyttää kaikkia. Kiitos että kommentoit, ja mukava että kuitenkin pidit tekstistäni, vaikkei varsinaisesti kolahtanutkaan. On kiva, että tätäkin ficciä tulee luetuksi enemmän, se kun on ollut jo osastonsakin puolesta vähän paitsiossa. ;)

(Olen muuten aika lailla yllättynyt sekä vaikuttunut, että useampi ficcini on tullut valituksi ficcipiiriin! Kuulen kyllä oikein mielelläni mielipiteitänne, ja etenkin se avartaa, kun sellainen henkilö kommentoi, joka muuten ei olisi ehkä tullut avanneeksikaan koko ficciä!)
« Viimeksi muokattu: 17.03.2008 18:50:01 kirjoittanut Fiorella »

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Pahviprinsessa

  • Muumimamma
  • ***
  • Viestejä: 290
  • "Tämä on romanttinen retki miehille!"
Vs: Usko, toivo, rakkaus -haasteficit (Severus, K-13)
« Vastaus #8 : 26.04.2011 04:00:09 »
Onnistuit siinä, missä kukaan ei ole vielä onnistunut. Sait minut aivan oikeasti itkemään ficillä. Luin tätä sellaisen kunnioittavan ihmetyksen vallassa, ja viimeinen virke sen teki; kyyneleet, joiden en edes ollut huomannut kihonneen silmiini purkautuivat, ja minulla oli täysi työ olla hiljaa, etteivät porukat herää. Olen niin tunnelatauksen uhri, etten saa muuta sanotuksi kuin; Hyvin koskettava, pelottavan taidokas sekä kertakaikkisen mahtava ficci, johon olet sisäistänyt lähes täydellisen Severuksen. Kokonaisuutena; mahtavaa. Ehdottomasti paras Severuksesta itsestään kertova, paritukseton ficci, minkä olen lukenut.

Yhä itku silmässä kiittäen;
- lumi
luminary regenerated

Do not go gentle into that good night,
Old age should burn and rave at close of day;
Rage, rage against the dying of the light.
- Dylan Thomas

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Usko, toivo, rakkaus -haasteficit (Severus, K-13)
« Vastaus #9 : 27.04.2011 23:45:32 »
Oi miten sydäntä lämmitti lukea pitkästä aikaa kommenttia tähänkin ficciin! Siitä on aikaa ja tosiaan silloin kun tätä kirjoitin, oli valloilla sinnikkäästi ajatus, että Severus oli pettänyt kaikki ja minä olin yhtä sinnikkäästi Severuksen hyvien tarkoitusperien puolella ja uskoin että taustalla oli muutakin. Kuten nykyään tiedämme, mokoma Rowling vesitti minun upean Regulus-teoriani Deadhly Hallowsillaan, mutta ainakin jotain meni melko lailla oikein. ;)

Paljon kiitoksia kommentistasi, luminary! <3 Ihanaa jos teksti kosketti niin kovin.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

tutti frutti

  • Rouva Kalkaros
  • ***
  • Viestejä: 608
  • Ficci riippuvainen
Vs: Usko, toivo, rakkaus -haasteficit (Severus, K-13)
« Vastaus #10 : 27.05.2011 10:26:29 »
Minulta et pitkää kommentti nyt saa, sillä olen vieläkin sanaton. Loistavin, upein, itkettävin ja koskettavin fic, minkä olen parituksettomana Severuksesta lukenut. Ja yritä vieläkin olla itkemättä, sillä se ei olisi ollenkaan sopivaa, sillä katsomme juuri nyt videota Moskovan rauhansopimuksesta ja olen keskellä luokkahuonetta.
Ylistän vielä kerran sinua, aivan uskomaton!

tutti frutti kiittää ja kumartaa ja yrittää olla itkemättä


Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset.

Snarmione<3
Alan Rickman<3
Emma Watson<3
Helena Bonham Carter<3
Johnny Depp<3
Tom Felton<3

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Usko, toivo, rakkaus -haasteficit (Severus, K-13)
« Vastaus #11 : 19.06.2011 16:52:15 »
Paljon kiitoksia, tutti frutti! :) Toivottavasti ei tullut opettajalta noottia tunnilla kyynelehtimisestä. ^^

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Hirmu

  • ***
  • Viestejä: 86
  • ava © raitakarkki
Vs: Usko, toivo, rakkaus -haasteficit (Severus, K-13)
« Vastaus #12 : 22.10.2011 15:17:00 »
Suosittelit tätä ficciä minulle noin vuonna nakki ja ketsuppi, ja nyt sitten sain tämän luettua. :''D Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Pidin tästä kovasti! :) Kuvasit todella hyvin Severuksen ajatukset ja tunteet elämän tärkeissä käännekohdissa. Rowlinghan on aina näyttänyt vain "tutkimattoman katseen", ja tavallisesti on vaikea kuvitella että sen taakse kätkeytyisi paljonkaan tunteita... mutta tässä ficissä ne tulevat esiin uskottavasti. Ehkä tähtitornikohtauksen sanaton ajatustenvaihto oli hieman liioiteltu/pitkitetty - ainakin omissa mielikuvissani kohtaus on niin nopea, ettei siinä ehtisi vaihtaa kuin pari nopeaa ajatusta. Uskon silti itsekin ettei Dumbledoren tappaminen ollut Severukselle helppoa. Olit kirjoittanut heidän välilleen upean kohtauksen ficin keskellä. Rowlingin tekstissä Albus on IMO jotenkin tyly Severusta kohtaan (Kalkaroksen muistoissa), joten oli ihanaa lukea tuollaista lämmintä isällisyyttä.

Paikkojen ja tunnelman kuvailu oli loistavaa, mutta ehkä turhankin runsasta välillä. Joidenkin lauseiden sisältö tuntui lähes hukkuvan adjektiivien alle. Ehkä räikein esimerkki tarpeettomasta adjektiivista:

Lainaus
Varjoista hiipi hiiviskelevä hahmo

Tuo hymyilytti. : D Mutta muuten pidän todella paljon tyylistäsi. Ja ensimmäisen kappaleen Lucius oli ihana. ;) Kiitos tästä! ♥

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Usko, toivo, rakkaus -haasteficit (Severus, K-13)
« Vastaus #13 : 31.10.2011 18:14:15 »
Paljon kiitoksia kommentistasi, Hirmu! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja tämä tuli myös ihanasti yllätyksenä kun ehti jo unohtaa suositelleensakin!

Lainaus
Paikkojen ja tunnelman kuvailu oli loistavaa, mutta ehkä turhankin runsasta välillä. Joidenkin lauseiden sisältö tuntui lähes hukkuvan adjektiivien alle. Ehkä räikein esimerkki tarpeettomasta adjektiivista:

Lainaus
    Varjoista hiipi hiiviskelevä hahmo

Tuo hymyilytti. : D
Hi hii. Nyt kyllä sanon itsekin että LOL.  ::) :D Itse asiassa tuo on loistava esimerkki tästä asiasta. Kuten olen ennenkin todennut, vanhat ficcini pursuavat adjektiiveja, kuvailua ja yltiöpitkiä sivulauseita vieläkin enemmän kuin uudemmat, ja siitä olen ajan kanssa pyrkinyt poispäin, todennäköisesti vailla huomattavaa menestystä, mutta yritys kuitenkin on sinne suuntaan.

Tuo on kyllä itse asiassa niin hieno ylilyönti, että en edes korjaa sitä.  ;) Tuplakuvailua. :)

No, mutta kuitenkin, oli ilo kuulla, että kaikesta ylettömyydestäänkin huolimatta ficci onnistui miellyttämään lukijaansa. Kiitos kommentistasi, joka puolestaan teki minulle hyvän mielen.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Iloinen Sipuli

  • Potterhead forever
  • ***
  • Viestejä: 435
  • Olen jälleen takaisin!
Vs: Usko, toivo, rakkaus -haasteficit (Severus, K-13)
« Vastaus #14 : 06.12.2013 17:52:07 »
Tässä  taas ikivanhaa ficciniä kommentoimassa...

Upea. Mestariteos! Hyvin harvassa ficissä tavoittaa sellaisen tunnelman, mitä tässä. Tämä oli niitä ainutlaatuisia ficcejä, jotka todella täyttävät suoraan potterkirjojen loppumisen jättämää valtaisaa aukkoa, ja tempaavat vielä mukaansa tuohon ihanaan maailmaan. Toki on iso liuta muitakin hyviä ficcejä, mutta silti, tämä! Tätä lukiessa tuntui ihan siltä, kuin olisi lukenut oikeaa kirjaa. Niinkin paljon, että kun tekstin jälkeen oli kommentteja, katsoin niite hetken silleen että what? Kommentteja kirjassa? Ja sitten muistin :D

Kerrontasi ja kielesi kokonaisuudessaan on jotain niin täydellistä. Lauseet ovat pitkiä ja hienoja, kuvailu upeaa, kaiken kaikkiaan juuri niin kuin oikeassa kirjassa. Oikeassa HYVÄSSÄ kirjassa! Onnistuit iskemään suoraan sydämeen! Etenkin viimeinen osa, rakastin sitä! Se oli ihan älyttömän mielenkiintoinen, ja samalla niin IC että huh huh! Vaikka aihe on periaatteessa hyvin yksinkertainen, kuvata  mitä Kalkaros ajatteli tappaessaan Dumbliksen, mutta olet tehnyt sen käsittämättömän upeasti ja taitavasti.

Kalkaros on hyvin mielenkiintoinen hahmo ja rakennat hänelle taustaa upeasti, syvennät henkilöhahmoa ja muodostat eheän kokonaisuuden, joka on täysin sopusoinnussa alkuperäisten kirjojen kanssa. Juuri näin kaiken olisi voinut kuvitellakin tapahtuneen. Ja kun tuot sen esille, vieläpänoin taidokkaasti kirjoitettuna, riemu onhtä  suuri kuin olisi ilmestynyt vielä yksi pottrkirja!

Kertakaikkiaan loistava lukukokemus, kuuluu nyt suosikkiteksteihini! Rakentavaa palautetta on turha odottaa, mutta kiitos!

-Iloinen Sipuli
Fanfiction: all the stories live forever

Welcome to the Island - there's no coming back (Ei hätää, tämä ficci tullaan kirjoittamaan valmiiksi!)

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Usko, toivo, rakkaus -haasteficit (Severus, K-13)
« Vastaus #15 : 12.12.2013 20:40:58 »
Lämpimät kiitokset Iloiselle Sipulille ylitsevuotavista kehuista. :) Ei tämä nyt varmaan kovin kummoinen ole, mutta olen todella iloinen että joku tykkää lukea myös pitkiä lauseita! :D

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 439
  • ava by Rosmariini
Vs: Usko, toivo, rakkaus -haasteficit (Severus, K-11)
« Vastaus #16 : 01.11.2020 17:39:18 »
Kommenttiarpajaisista hei!

Tätäpä ficciä ei olekaan kommentoitu moneen vuoteen. Minusta olisi kiinnostava lukea enemmänkin kuvauksia siitä, miltä kuolonsyöjiin liittyminen näytti. Sinun kuvauksesi oli hurmoshenkinen ja kaikki olivat täynnä innonpaloa. Onkohan edes canonia, että juuri Lucius ´esitteli´ Severuksen kuolonsyöjien jäseneksi. Se vaan tuntuu luonnolliselta, kun Sirius (?) taitaa sanoa, että Kalkaros roikkui Malfoyn jengin liepeillä. Tykkäsin, että tässä versiossa Severus oli esitetty todella vastaanottavana aatteelle, vaikka ei ehkä ihan niin lampaana kuin muut kuolonsyöjät.

Lainaus
Minun vihollisilleni. Vapise, Musta. Vapise, Potter. Tällä kertaa minä olen voittajien joukossa.
Tämä oli lempilauseeni koko ficissä. Kuinkahan monta kertaa tämän ironia on tullut häiritsemään Severusta jälkeen päin, kun hän on tajunnut, ettei Mustalle ja Potterille kostaminen toteudu (no, ehkä välillisesti), hehän ovat puhdasverisiä, vaikka eivät kannattaneetkaan Pimeyden Lordia. Voittajien joukossa oleminen on haastavaa, kun kukaan ei voita aina.

Lainaus
Rakastan sinua. Isäni.
Aawws, all the feels. Elokuvien takia olen ehkä ajatellut Dumbledoren ja Severuksen suhdetta enemmän kolleegallisena. En vaihtaisi Alan Rickmania mistään hinnasta, mutta tosiasia on, että hän oli liian vanha näyttelemään Severusta. Kirjoissa on hyvinkin mahdollista, että heillä olisi ollut isä-poikamainen suhde. Ihanasti olit jo tuolla kakkososiossa tuonut esiin, että Severus kaipasi rohkaisua ja hyväksyntää ja niitä Dumppis osasi antaa, kun oli itsekin tehnyt virheitä.

Kiitos hyvästä lukukokemuksesta! :-*

-Kel
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Usko, toivo, rakkaus -haasteficit (Severus, K-11)
« Vastaus #17 : 10.11.2020 00:44:33 »
Kiitos kommentistasi, Kelsier! :D Tykkään kovasti, kun teksti herättää ajatuksia ja pohdiskelua aiheesta, niin kirjoittajana kuin lukijanakin. Tämäkin on hyvin vanha ficci, mutta kertoo siitä ajasta ja peilaa sen aikaisiin tuntemuksiin kirjan lukemisen jälkeen. Kirjoitin paljon Puoliverisen prinssin jälkeen ja mietin Rowlingin jättämää mysteeriä pitkään ja hartaasti, useammaltakin kantilta. Minulla oli ekasta kirjasta asti vahva visio, että Severus on väärinymmärretty hyvis pahiksen valepuvussa, mutta toisaalta hänen taustansa ja tapa, jolla hän kohteli oppilaitaan, kertoivat siitä ettei mies ollut mikään puhdas pulmunen taustaltaan ja että hän on ehtinyt tehdä yhtä jos toista ennen kuin on nähnyt, mihin onkaan ryhtynyt.

Minulla oli pitkään vahva teoria siitä, että Regulus olisi elossa, etenkin sen jälkeen, kun Sirius osoittautui kuolleeksi. Harmi, ettei niin ollut asian laita. Mutta ehkä jokin tällainen taustatarina olisi voinut mahdollistaakin sellaisen version. ;)

Lainaus
Elokuvien takia olen ehkä ajatellut Dumbledoren ja Severuksen suhdetta enemmän kolleegallisena. En vaihtaisi Alan Rickmania mistään hinnasta, mutta tosiasia on, että hän oli liian vanha näyttelemään Severusta. Kirjoissa on hyvinkin mahdollista, että heillä olisi ollut isä-poikamainen suhde. Ihanasti olit jo tuolla kakkososiossa tuonut esiin, että Severus kaipasi rohkaisua ja hyväksyntää ja niitä Dumppis osasi antaa, kun oli itsekin tehnyt virheitä.
Sanon samaa Alan Rickmanista; hän tavoitti Severuksen olemuksen hienosti, muttei vastannut sitä kuitenkaan täysin. Äänikin oli täyttä kultaa. Pakko kuitenkin myöntää, että surin vähän sitä, miten Rickman oli vanha ja tanakka, sekä lyhyempitukkainen rooliinsa, kuin olisin toivonut. En osaa kyllä ehdottaa ketään, joka olisi sopinut rooliin häntä paremmin. Mielikuvieni Severus on kuitenkin kirjojen luoma, ei elokuvien, ja näin ollen nuorempi kuin mitä elokuvat antavat ymmärtää. Dumbledore on toki kollega, mutta myös runsaasti vanhempi kuin Kelmien sukupolvi. (Jotka muutkin näyttävät elokuvissa runsaasti ikäistään vanhemmilta!)

Pidin Dumbledorea isona vaikuttajana Severuksen puolenvaihtoon, ja olin viimeisessä kirjassa tosi pettynyt siihen, ettei rehtorin kunniallisen pinnan takana ollutkaan niin vilpittömiä tunteita Severusta kohtaan kuin olisin uskonut. Jos Kalkaros nousi arvoonsa seiskakirjan myötä, niin samalla suurelle yleisölle paljastui todellisen Dumbledoren rumemmat kasvot. Se oli sääli, vaikka tekikin tästä suuresta ja ylikunnioitetusta velhosta inhimillisemmän luonteenheikkouksineen ja epätäydellisyyksineen.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~