Originaalit > Pergamentinpala

Katve – minne taikuus ei yllä | K-11 | Angst | 8/8

(1/5) > >>

Crys:
Nimi: Katve – minne taikuus ei yllä
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: K-11
Genre: Angst, maaginen realismi
Yhteenveto: Taikamaailmasta moderniin maailmaan karkotettu Haika törmää yllättäen tuttuun.
Varoitukset: Mainitaan pedofiileistä
Haasteet: Parittomien viikkojen viihdykettä: inspiraatiokuva
A/N: Tarkotin tän one-shotiksi, mutta toisaalta nyt alan pohtimaan pitäisikö kuitenkin kirjoittaa jatkoa tai vaikka itsenäinen jatko-osa tälle. Mielelläni kuulisin mielipiteitä asiasta :) // tästä tulikin 8 osainen jatkis :) Huomatkaahan että ikäraja nousi.

1. luku

Sade rymisi alas löystyneitä rännejä. Myöhässä oleva bussi jarrutti vauhdilla vesilätäkköön, saaden veden roiskumaan tulvivaa roskalaatikkoa vasten. Seisoin onneksi bussipysäkin vieressä, joten en saanut kuravettä jaloilleni. Bussista kiirehti ulos pariskunta, jotka avasivat sateenvarjon heti bussista noustessaan. Minä seisoin vesisateessa, tarkoituksella pois bussipysäkin katoksen alta.

”Tuletko kyytiin?” kuski huhuili, tai niin ainakin oletin, sillä en osannut täkäläisten kieltä vielä niin hyvin, että saisin sateen alle hukkuvasta puheesta täysin selvää.

”En”, vastasin ja pudistin päätäni sanojeni vahvistukseksi sen varalta, että sade söisi sanani. Bussi ajoi tiehensä ja pääsin taas tuijottamaan vastapäisen klubin vilkkuvia neonvaloja. Olin ollut täällä tarpeeksi kauan tietääkseni, että tällä pysäkillä ei kulkenut muita linjoja. En ollut ollut täällä tarpeeksi kauan tietääkseni, minne se linja kulki.

Käänsin kasvoni taivaalle ja annoin viileän vesisateen huuhdella kasvoni. Pidin sateesta ja samalla vihasin sitä. Sade oli muisto kodista. Tästä taivaasta tippuva sade tuntui samalta kuin Kankaalla, jonne minulla ei ollut paluuta. Olin päässyt yli menneisyydestä, olin löytänyt kodintapaisen täältä, elämän, jolla juuri pysyi elossa. Mutta sade oli pieni pala Kangasta, jota silloin tällöin kaipasin. Soin itselleni tämän hetken, vaikka tiesin näyttäväni oudolta kasvot kohotettuna taivaalle ja selviytymisen peruselementti oli joukkoon sulautuminen.

”Haika?”

Sydämeni tuntui hypähtävän ylös rinnasta kuullessani tuon nimen. Avasin silmäni ja laskin katseeni tyttöön, joka ei ollut muuttunut ollenkaan. Pyöreät ja punaiset posket, kaksi lettiä, suuret metsänvihreät silmät, täyteläiset huulet, sirot kädet, jotka pyyhkivät silmiltä pois lantiopituisia vaaleita hiuksia. Tyttö oli lyhentynyt. Tai ehkä itse olin kasvanut ja Niella pysynyt täysin samana. Ilmeisesti aika ei ollut yhtä armollinen Katveessa.

En vastannut, vaan siirsin jähmettyneen katseeni vilkkuviin neonvaloihin ja yritin käsitellä asiaa. Auto ajoi ohitsemme ylinopeutta, jota Niella säikähti. Tämä arkaili kaikkea tässä maailmassa. Niin olin minäkin aluksi, mutta kaikkeen tottui. ”Kun sinut sanottiin lähetettävän Katveeseen, en ajatellut…” tyttö puhui vanhalla kielellä, jota en ollut kuullut puhuttavan aivan liian pitkään aikaan. Sanat kuulostivat lohdullisen tutuilta, eivät vaatineet vilkasta aivotoimintaa yhdenkin sanan merkityksen ymmärtämiseksi.

Nyt järkytyksen tilalle siirtyi viha. Tutut metsänvihreät silmät avasivat vanhat haavat säteilemään kipua. ”Mitä sinä et ajatellut?” kysyin kylmästi. Vanha kieli kuulosti vieraalta suussani. En osannut edes sanoa lausuinko sanat oikein. Ääneni ei ollut läheskään yhtä pehmeä kuin se oli joskus ollut, se oli nyt terävä ja matala.

Toinen avasi suunsa, mutta ei löytänyt oikeita sanoja, vaan päätyi huokaisemaan. ”Miksi olet täällä? Tämä tappaa sinut, syö luontosi.”

”Luontoni on jo syöty.”

”Olisit voinut mennä jonnekin muualle, missä on luontoa, eivät he voi tietää minne tarkalleen lainrikkojat lähetetään.”

”Täällä ei pärjää luonnolla”, tokaisin ja mulkaisin tyttöä. ”Mitä itse teet täällä?”

Hän pysyi vaiti ja yritti piilottaa katseensa. Sydämeni valtasi järkytys. Miten Niella oli päätynyt tänne? Kankaan kultatyttö, hyvyyden perikuva? Lupaavin noita sitten kolmen kuninkaan ajan?

”Et tullut vain vierailulle”, totesin hitaasti. ”Mitä ihmettä sinä teit?”

Niella pudisti päätään, aihe oli selvästi epämieluinen. Olin silti sen verran vihainen menneistä, etten halunnut jättää asiaa sikseen.

”Luotitko sinäkin väärään henkilöön, joka oli valmis heittämään sinut bussin alle jäätyään kiinni?”

”Heittämään bussin alle?” Niella ihmetteli sanontaa. En viitsinyt selittää vaan jatkoin neonvalojen tuijottamista. Niellakin käänsi katseensa niihin.

”Nuo valot”, Niella sanoi tuijottaen vastapäisen klubin pinkkeinä ja punaisina vilkkuvia neonvaloja. ”Ne ovat kirkkaita kuin vastasyntyneen keijun valot”, hän ihasteli.

Tuhahdin. Sadevettä valui korvakäytävääni. ”On paras olla ihastelematta mitään tässä maailmassa. Katve on syystäkin seitsemän ulottuvuuden ainoa ulottuvuus, jossa ei ole taikuutta. Tämä on paha paikka, ihmiset ovat ahneita ja itsekkäitä. Puhumattakaan mielikuvituksettomia. Kutsuvat tätä Maaksi. Voitko kuvitella. Maa, miten typerä nimi.” Sanat lähtivät huuliltani ryppäänä, sillä olin kaivannut niin jollekulle valittamista.

”No, Kangas ei ole sen mielikuvituksellisempi”, Niella huomautti katsellen klubista ulos hoippuvia nauravia teinejä. Yltämme lensi lentokone, jota Niella katseli haukkoen henkeään.

Sade tiheni ja vesi pureutui viimein takkini läpi, jota ei ollut tarkoitettu tällaiseen säähän. Tarkoitukseni oli ollut kävellä sateessa vain hetken aikaa, mutta nyt en saanut jalkojani liikkeelle.

”Olen pahoillani kaikesta, Haika”, Niella sanoi viimein hiljaa.

”Se ei ole nimeni enää”, huomautin. ”Se on nyt Heikki. Sinunkin on syytä hankkia uusi nimi. Niella ei sovi tähän maailmaan.”

”Mikä sopisi?”

Vilkaisin Niellaa sivusilmällä. ”Et ole minun ongelmani. Minäkin jouduin selvittämään kaiken itse. Opit muutamassa vuodessa.”

”Vuodessa?” Niella ihmetteli. ”Kankaalla on kulunut vain seitsemän kuukautta.”

Katsahdin Niellaa, jonka lapsenkasvoilta paistoi hämmennys. ”Täällä se on ollut enemmänkin seitsemän vuotta”, kerroin.

”Se selittääkin miksi olet venähtänyt pitkäksi”, Niella sanoi tarkkaillen kasvonpiirteitäni. Tämä näytti syylliseltä. Sietäisikin. ”Miksi kasvoistasi kasvaa karvaa?”

Hipaisin sänkeä leuallani ja kohautin olkapäitäni. ”Saasteiden takia.” Samasta syystä kai ennen lantioille yltävät hiukseni paljastivat nyt korvat ja kasvonpiirteet, eikä leikkaus vaatinut edes jokapäiväistä leikkuuta niin kuin ennen.

”Alkaako minunkin kasvoistani kasvamaan karvaa?” Niella huolestui ja kosketti siroa leukaansa.

”Sinulla on tähdellisempiäkin huolenaiheita”, huomautin, ärtyneenä siitä, miten naiivi neljätoistakesäinen saattoi olla. Niella ei pärjäisi tässä maailmassa, mutta ei se minun ongelmani olisi. Olin seisonut sateessa nyt ihan liian kauan, joten kylmä alkoi yllättää minut. Aloin kävelemään asuntoani kohti. Niella seurasi minua.

”Mitä sinä teet?” tiuskaisin ja pysähdyin aloilleni.

Niella räpytteli suuria silmiään hämmentyneenä. ”En minä tiedä. Minä vasta saavuin tänne.”

”No, et ole minun ongelmani”, tuhahdin. ”Kuten minäkään en ollut ilmeisesti sinun ongelmasi, kun lähetit minut Katveeseen.”

”En tiennyt, että sinä todella joutuisit tänne!” Niella parkaisi ja hätkähti, kun joku ajoi moottoripyörällä heidän ohitseen jalkakäytävällä. ”Ajattelin, että koska sinulla ei ollut mitään aikaisempia rikkeitä, pääsisit pälkähästä, sillä minullahan oli jo se tonttutalojen vandalisointi”, hän mumisi punastuen häpeästä.

”Tonttutalojen vandalisointi ja toisen kuoleman aiheuttaminen ovat hieman eri asia”, huomautin kylmästi.

”En tarkoittan-”

”Niin, et sinä koskaan tarkoita, Niella!” kivahdin. ”Et sinä koskaan tarkoita satuttaa minua, mutta kuitenkin satutat!”

”Anteeksi”, tyttö sanoi silmät kyyneleisinä, tosin saattoivat kyyneleet olla myös sateen aikaansaamaa. Tytön valkoinen mekko alkoi kuultaa läpi sen kastuttua läpimäräksi.

Suljin silmäni ja huokaisin. Olinhan minä pienen hetken ajan toivonut, että saisin pienen palan Kangasta tähän kurjaan Katveeseen, mutta en minä tätä toivonut.

Kun avasin silmäni, Niella oli alkanut tärisemään. Ei ollut minun ongelmani, muistutin taas itseäni.

”En halua nähdä sinua enää”, tokaisin ja kävelin tytön ohitse. En vilkaissut taakseni, mutta en kuullut toisen askelien seuraavan minua. Se oli varmasti oikea päätös, Niella oli aiheuttanut minulle ihan liikaa päänvaivaa, jotta minulla olisi minkäänlaista velvollisuutta auttaa tätä.

Ennen kuin käännyin kulman taa, vilkaisin taakseni etsien valkomekkoista tyttöä. Kesti hetken aikaa ennen kuin erotin hänet parkkipaikalta viittovan jollekin keski-ikäiselle pukumiehelle. Tuijotin kaksikkoa hetken aikaa kulmat kurtussa. Mies tarttui Niellaa kädestä ja alkoi viittomaan autolle päin.

”Voi jumalauta”, kivahdin suomeksi ja aloin juoksemaan parkkipaikalle. Pamautin kiinni auton oven, jonka mies oli avannut Niellalle. ”Hei pedofiili”, huikkasin ja iskin nyrkkini miehen naamaan, kun tämä kääntyi katsomaan minua. Mies kompuroi autoaan vasten.

”Haika! Mitä sinä-” Niella aloitti ihmeissään, mutta ei ehtinyt saattamaan lausettaan loppuun, kun vedin hänet mukaani.

”Sinä et pärjää täällä yksin minuuttiakaan, idiootti!” ärähdin vanhalla kielellä alkaessani marssimaan asuntoani kohti Niellaa kädestä vetäen.

”Mutta uskon, että hän sanoi minun voivan yöpyä hänen luonaan”, Niella huomautti. Huokaisin ja pysähdyin katsoakseni Niellaa silmiin.

”Sinä et tajua! Nämä ihmiset ovat pahoja! Et voi noin vain luottaa tuntemattomiin!”

”No mutta miten minä sitten…” Niella aloitti ja nielaisi lopun lauseestaan ahdistunut katse kasvoillaan hänen pälyillessään pimeää ja pelottavaa kaupunkia.

”Tervetuloa taikuuden selän taakse”, tokaisin synkästi ja lähdin kävelemään eteenpäin. ”Tule, voit nukkua sohvallani.”

Se oli varmaan huono päätös, mutta epäilemättä huonompi olisi jäädä miettimään minne Niella päätyisi ilman minua. Katve ei suotta ollut seitsemän ulottuvuuden pelätyin ja onnettomin paikka.

Kaarne:
Ooh! Olipas tämä metka!

Katve on minusta tosi hieno nimi taiattomalle paikalle, hyvin keksitty. :) Kangaskin herätti samasta syystä mielenkiinnon: jos katve on taiaton paikka, onko kangas sitten sellainen, missä sitä kudotaan yhtä arkisesti kuin tavallisiakin kankaita? Samoin tietysti olin heti utelias myös loppujen ulottuvuuksien suhteen, koska rinnakkaiset maailmat - siinä on kyllä minun heikkouteni. Ah!

Tekstissä oli ihan pari kömmähdystä, bongaanpa ne sinulle.


--- Lainaus ---”Anteeksi”, tyttö sanoi silmät kyynelisinä, tosin saattoivat kyyneleet olla myös sateen aikaansaamaa. Tytön valkoinen mekko alkoi kuultaa läpi kastuttua läpimäräksi.
--- Lainaus päättyy ---

kyynelisinä -> kyyneleisinä, "valkoinen mekko alkoi kuulta läpi sen kastuttua..."

Tykkäsin tuosta luonnon syömisen tematiikasta ja siitä, ettei sitä avattu liikaa, vaan lukija sai vetää itse omat johtopäätöksensä. Se oli hieno päätös. Arvostan sitä, jos lukijalle jätetään tilaa, eikä asioita väännetä liikaa rautalangasta, ja olen aiemminkin ihastellut samaa piirrettä teksteissäsi. :) Samaa tässä tekstissä oli myös se, että suoraan ei kerrottu, miksi Niella ja Haika oli lähetetty pois maailmastaan. Jatkis, jossa näitä asioita avattaisiin, olisi kyllä tosi jees, lukisin sitä mielelläni!

Tykkäsin myös Haikan hahmon parkkiintuneisuudesta ja siitä, miten kyyninen ja karhea hänestä oli tullut Niellan hahmoa vasten. Kiva kontrasti! Myös tuo äänen muuttuminen yksityiskohtana sopi siihen hyvin ja oli erityisen hieno yksityiskohta.

Kiitos, tykkäsin kovasti!

Crys:
Nevilla: Itseasiassa koko teksti sai idean tuosta sanasta katve, koska ihastuin siihen niin kovasti, että oli pakko keksiä sille käyttöä :D Kankaaksi nimesin tuon toisen paikan viittauksena esim kangasmetsään yms eli sanan luonnontieteellisessä merkityksessä enemmän kuin objektiivisessa, mutta koska teksti tosiaan jätti paljon aukkoja (kiva kuulla muuten että ne ovat hyvin jätettyjä aukkoja, sitä aina miettii originaalia kirjottaessa että ymmärtääkö lukija varmasti kaiken tarpeellisen) niin siinä saa lukijan mielikuvitus lentää :) Kiinnostuin tämän maailman luomisesta sen verran, että melkein tosiaan tekee mieli kirjoittaa jatkoa, mutta saapi nähdä mitä käy :D Haika ja Niella on tosiaan kovin vastakohtia toisilleen, tosin Haikakin ennen Katveeseen tuloa varmasti oli samantyyppinen lapsellinen ja naiivi, mutta aikuisuus ja Katve ovat hänestä tuollaisen karhean tehnyt. Mukavaa että pidit :)

Fiorella:
Nappasin tämän kommenttikampanjasta, koska se kiinnitti heti huomioni. :) Minustakin tekstin nimi oli oikein onnistunut.

Tarina oli rakennettu hienosti. Alku tuntui hyvin arkiselta, mutta sitten tuleekin kuvioihin jotakin uutta ja erilaista. Ja ihan viimeisessä lauseessa puhutaankin jo ulottuvuuksista. Jännää.


--- Lainaus ---Olin päässyt yli menneisyydestä, olin löytänyt kodintapaisen täältä, elämän, jolla juuri pysyi elossa. Mutta sade oli pieni pala Kangasta, jota silloin tällöin kaipasin. Soin itselleni tämän hetken, vaikka tiesin näyttäväni oudolta kasvot kohotettuna taivaalle ja selviytymisen peruselementti oli joukkoon sulautuminen.
--- Lainaus päättyy ---
Tämä kohta tuntui kiehtovalta ja herätti kiinnostuksen siitä, mikä ja miksi vaatii selviytymistä, mikä tuottaa uhkan tässä taiattomassa maailmassa? Niellan myötä ilmenikin, että jo ihan perusasioissa on oma selviytymisensä, kun on viaton tällaiseen uuteen maailmaan, vaikka keijujen ja tonttujen keskellä olisikin syyllistynyt pikku vandalismiin.

Pidin nimistöstäsi kautta linjan, joskin Heikki yllätti - olin mieltänyt Haikan tytönnimeksi. Eipä sillä, että nykyaikana nimiä niin tarvitsisi määrittää sukupuolten mukaan, mutta jossain alitajunnassahan se on väkisinkin.

Jäin miettimään, miten Niella oli selvinnyt tuohon asti, vai oliko tyttö jotenkin ilmiintynyt juuri siihen, missä Haika sillä hetkellä vain sattui olemaan? Oli hyvä, että Haika pääsi katkeruuden tunteistaan yli ja otti kuitenkin lopulta vastuun avuttomasta toveristaan.

Kun tarina etenee, selviää myös enemmän Haikan Katveeseen tulon taustoista. Lukija kuitenkin jää kaipaamaan lisää tietoa ja toivonkin, että innostut jatkamaan tämän mielenkiintoisen uuden tarinan parissa. :)

Crys:
Fiorella: Mukavaa että pidät tekstin arkisuudesta ja ripauksesta fantasiaa, realismia ja fantasiaa on hauska sekoittaa. Taiaton maailma on kyllä taikomalla eläneelle hankala paikka sopeutua, että ihan jo sen takia Haika tuntee elämänsä hankalaksi. Heikki -nimen valinnasta ja Niellan päätymisestä juuri tuonne kuullaan lisää myöhemmin, olen itseasiassa kirjoittanut tälle jo jatkoa kuuden luvun verran, mutta haluan saada tarinan suunnan selvitettyä ennen kuin alan julkaisemaan, ikäraja tosin varmaan nousee K-11 joten mikäli saan tämän juonen kasaan, teksti siirtyy sitten Pergamentinpalaan. Kiitos kommentistasi, yritän saada jatkoakin tulemaan jossain vaiheessa :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu