Todistetaan ihmettä kilpaa | S | pohdiskeleva draama | Harry/Draco

[Sokerisiipi]

Ikäraja: S
Tyylilaji: pohdiskeleva draama
Paritus: hyvin mieto Harry/Draco
Haasteet: Vuosi raapalehtien VII, Spurttiraapale V, Ime kappale tyhjiin (Platoninen vuosi – Vuoret), Teelusikan tunneskaala II (kiinnostus) ja FinFanFun1000 (362. Riemu)

A/N: Lopun ajat ovat täällä! Minä + H/D on kieltämättä aivan mahdoton yhtälö, mutta kerrankos sitä inhokkiaankin koettaa. Toivottavasti joku tykkää!

Todistetaan ihmettä kilpaa

Tappio lyö hapen Harryn keuhkoista, kun hän laskeutuu Tulisalamaltaan. Hän kompuroi ruohokentälle olkapäät häpeästä kyyryssä. On Harryn vika, että rohkelikko hävisi. Hän ei saanut sieppiä kiinni, mutta se ei tuntuisi näin pahalta, elleivät he olisi hävinneet juuri luihuisille.

Harry ei halua kohdata joukkuetovereidensa katsetta. Hän kääntää päänsä ilakoiviin luihuisiin päin, vaikka tietääkin sen vain suututtavan häntä. Malfoy on totta kai riemuissaan. Hän pitelee yhä kultaista sieppiä nyrkissään, huutaa ja nauraa joukkueensa jykevillä olkapäillä. Harryn sisällä räiskähtää kateus ja harmi. Hän muistelee kriittisiä sekunteja. Harrylla oli etumatkaa. Hänen olisi pitänyt voida päihittää Malfoy. Kaikki faktat puhuivat sen puolesta, mutta tässä hän nyt seisoo, hävinneenä. Mikä meni pieleen?

Se oli yksi parhaimpia tunteita maailmassa. Harry kiisi läpi ilman. Hänen sydämensä yritti ryskyä rintakehän läpi. Harryn keho oli jännittynyt ja valmis. Sieppi oli lähellä. Kohta hän voisi kurottaa kätensä ja voittaa!

Malfoyssa on jotain outoa. Harry siristää silmiään eikä saa heti kiinni siitä, mikä on toisin. Kun Harry lopulta tajuaa, hän hämmentyy havainnostaan. Malfoy on onnellinen. Hän ei esitä, kerskaile tai ole vahingoniloinen jonkun muun kärsimyksestä. Harry on aina ajatellut, että Malfoy kilpailee vain sortaakseen, mutta ei se näyttäisi tuolta. Malfoyn säkenöivä, teeskentelemätön ilo muuttaa hänet täysin. Yhtäkkiä hän ei olekaan enää se Draco Malfoy, jota Harry halveksuu ja vihaa. Hän on vain tavallinen, teini-ikäinen poika, joka on voittanut rakastamassaan urheilulajissa. Tässä hetkessä, riemunsa valloittamana, Malfoy näyttää sellaiselta pojalta, jonka Harry haluaisi tuntea.

Harry miettii, kuinka usein Malfoy edes tavoitteli tunnustusta vain itselleen. Ehkä huispaus on Malfoylle tapa irrottautua isän kovista vaatimuksista ja tupatovereiden odotuksista. Ehkä Harryssa ja Malfoyssa on samaa kaipuuta lentää, koska vain korkeuksissa voi kokea todellisen vapauden.

Malfoy huomaa Harryn katseen. Suipoille kasvoille leviää häijy, voitonriemuinen virnistys, jota seuraa ruma kommentti hänen kuolleista vanhemmistaan. Se paiskaa Harryn kovin käsin todellisuuteen. Hän puristaa suuttuneena luutaansa. Niinpä niin. Malfoy on vain Malfoy, typerä ja pikkusieluinen. Heissä kahdessa ei ole mitään samaa.

Myöhemmin oleskeluhuoneen mietiskelevässä lämmössä Harrysta kuitenkin tuntuu, että se iloinen, hymyilevä poika, joka Malfoyssa hetken viivähti, ansaitsee tulla nähdyksi ja muistetuksi. On lohdullista tietää, että kaikkein kamalimmissakin ihmisissä voi olla sellainen puoli. Salaa Harry toivoo, että hän vielä näkisi sen pojan.

[Winga]

No mutta tämähän oli kivaisa teksti! Minusta tämmöinen pohdiskeleva palanen toimii oikein hyvin, Harryn ajatuksia on kiva seurata näin, kun se näkee toisen taas. Tykkään siitä, että tällä tavalla Harry valaistuis siitä, että Dracossa on vähän muutakin kuin se ilkimys, mikä nytkin toki on. Huispaus on kuitenkin se suurin yhdistävä tekijä näille pojille koko kirjasarjan, niin on kiva lukea tämmöinen, missä Harrykin oikeasti tajuaa, että se yhdistää heitä. Draco kun vielä tajuais

Tykkään myös hirveästi tuosta lopusta, että Harry jää toivomaan, että näkis sen uudelleen, Dracon paremmassa valossa. Semmoinen toivonhäivähdys ajattelussa.

Kokonaisuudessaan siis tosi kiva kurkistus tuohon hetkeen! Ihan hyvin voisit liittyä meihin drarryfanaatikkoihin ja vaik jatkaa tätäkin pitemmälle.

[Thelina]

Luin tämän jo pari päivää sitten ja olen samaa mieltä kuin Winga: tällainen pohdiskeleva palanen toimii tällä parituksella oikein hyvin ja ikään kuin sitoo sitä vähän enemmän canoniin. Harry alkaa yhtäkkiä nähdä Dracon uudessa valossa, vaikka ne vanhat riidat ovatkin edelleen siellä taustalla ja nousevat myös pintaan Dracon laukoessa ilkeitä kommentteja. Draco taitaa kyllä vain pitää yllä pientä kulissia, ettei luihuispoppoo huomaisi hänen ihastuneen Potteriin

Tykkäsin kovasti tuosta kielikuvasta, miten Draco nauraa joukkueensa jykevillä olkapäillä. Myös Harryn pohdiskeleva herkkyys on jotenkin ihanaa luettavaa. Olisipa kivaa lukea vielä jatko-osa, jossa kaksikko kohtaa uudelleen, tai ehkäpä kurkistaa vuorostaan Dracon ajatuksiin! Kivaa, että tartuit tähän paritukseen, ei sitä tiedä, jos inhokista vaikka tulee uusi suosikki

[hiddenben]

Tämä olikin Drarry minun makuuni! Tykkään tämän kuvauksesta, pohdiskelevasta draamasta, koska se osuu niin kohdilleen yhdistettynä mietoon Harry/Dracoon ja tämä yhdistelmä toimii erittäin hyvin! Olen Thelinan kanssa samaa mieltä siitä, että tämä sitoo itsensä hyvin canoniin ja toimii myös, vaikka kyseessä olisikin vain näiden kahden välinen orastava ystävyys. Tässä jää ikään kuin lukijalle itselleen päätettäväksi, miten Drarry tämä todella on, ja se on mukavaa

Tämä ficci sai miettimään sitä päivää, kun peruskoulu päättyi ja vanha luokka kokoontui viimeisen kerran saamaan todistukset ennen kesälomalle lähtöä. Silloin pojat pukeutuivat poikkeuksellisesti pukuun ja juuri sinä päivänä, tuona viimeisenä päivänä, silmäni avautuivat ihan eri tavalla tietyille luokan pojille, koska nämä näyttivät niin hyviltä mustissa puvuissaan ja solmioissaan Muuten olin nähnyt kyseiset pojat luokan hiljaisimpina ja vähän kummallisina tyyppeinä, joista ei koskaan oikein saanut selvää. Tuo päivä kuitenkin muutti ainakin puolet ajatuksistani niihin poikiin liittyen! Joten tuo, kun Harry näkee Dracon onnellisena, on juuri sellainen hetki, jolloin toisen ihmisen näkee aivan toisenlaisessa valossa, mikä tekee sen, että on ehkä valmis antamaan henkilölle uuden mahdollisuuden. Tässä ficissä on siis sinänsä hieno muistutus ihan omaan elämään!

Pidin myös erityisen paljon siitä, että tämä pohdiskeleva hetki sijoittui juuri tuohon huispausottelun päättymiseen ja tavoitat siinä hienosti Harryn pettyneen olon ja luihuisten riemuisan tunnelman. Minusta on hienoa, että Harry kykenee jotenkin asettumaan tilanteen yläpuolelle ja näkemään Dracon positiivisessa valossa häviöstä huolimatta. Kiitos siis lyhyestä, mutta ajatuksia herättävästä pätkästä

[Kelsier]

Terveisiä kommenttikamppiksesta!

Siellä kehotettiin valitsemaan jotain Ime kappale tyhjiin -haasteesta ja otin tämän sun tekstin, kun olen jo monta kertaa ihaillut sein ihanaa nimeä
Minusta oli kaunista, että Harry osasi ajatella - edes hetken - että Dracon on isänsä paineiden, ennakkoluulojen ja odotuksien tuotos. Tätä puolta ei canonissa nähdä oikeastaan edes silloin, kun Draco on kirjaimellisesti murtumassa niiden paineiden alle. Tykkäsin myös siitä kuinka luonnollista oli, että tällainen pohdinta tuli esiin juuri huispauksen yhteydessä. Harryhän rakastaa huispausta, joten hän varmasti pystyy näkemään myös muiden puhtaan innostuksen lajiin (ja lentämiseen).

...nauraa joukkueensa jykevillä olkapäillä.

Lainasin tämän pikkupätkän siksi, että olet vanginnut siihen luihuisille harvinaista tiimihenkeä. Toki luihuiset kannustavat omaa joukkuettaan kirjoissakin, mutta ehkä Harryn näkökulmasta johtuen siinä tuntuu olevan tulos tai ulos -hengen makua eli siinä joukkueessa ei olisi kauhean mukava jäsenenä olla

Harryn mietteitä oli kiva seurata, kiitos tästä palasesta!