Kirjoittaja Aihe: Sokeus (S, Walburga Musta, taidehaaste, one-shot)  (Luettu 6085 kertaa)

lurikko

  • ***
  • Viestejä: 1 391
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
nimi: Sokeus
kirjoitettu: 30.3.2007
päähenkilö: Walburga Musta
ikäraja: S
genre: angst, one-shot

A/N: Taidehaasteeseen, inspiraationa toimi Edward Munchin Madonna.

*

Sokeus

Ne olivat hullun työtä, hukkaan heitettyä aikaa, sekunteja korppikotkille, jotka vaanivat talojen katoilla ja sielujen reunoilla tuolla aikana. Silti me koristelimme jokaisen nurkan ja kiillotimme lattian viimeistä senttiä myöten, kiillotimme kätemme verille, vaikka emme koskeneetkaan lattiaan. Äiti nauroi, että hyvän emännän tunnisti kyvystä saada mahdollisimman paljon aikaan tekemällä mahdollisimman vähän. Sillä hän tarkoitti tietysti kotitonttuja. Minä sovittelin huntuani ja mietin, sopiko se mustien hiusten kanssa vai ei, ja oliko sillä mitään väliä.

Orion Musta oli sivistynyt mies, sanottiin, minä en koskaan saanut siitä selvää. Olin nähnyt hänet kerran aiemmin. Silloin hän oli suudellut minua kädelle ja hymyillyt niin kuin piti, mutta minä en koskaan muistanut, olinko vastannut hymyyn. Luultavasti en. Hänen kätensä olivat olleet lämpimät, ”kyllä ne siitä kylmenevät”, uskoi äiti.

Meidän häissämme ei ollut kovin paljon vieraita. Toiset eivät olleet päässeet tulevaan ja toiset olivat tulleet vain siitä ilosta, että saivat täytekakkua. Orion leikkasi kakun ja me söimme sitä samalta lautaselta (epähygieenistä), leikkasimme valkoista kermaa viipaleiksi niin kuin elämää ainakin. Orionia nauratti, kun hän näki minun siristyvät silmäni ja juonteen suupielessäni. Minua nauratti, kun näin lapsen hänen silmissään, kun tajusin, että saisin hetkellä millä hyvänsä käännettyä hänen kakkulapionsa.

Merlin, että minä nautin niistä hetkistä, niistä korppikotkille varatuista, turhuudesta, jolla ei ollut mitään merkitystä eikä päämäärää eikä loppua. Minä seisoin hänen rinnallaan ja leikin olevani kunnollinen puhdasverinen vaimo; vuosien päästä muutin siksi itsekin. Orion oli hämmentynyt. Hän yritti olla kunnollinen puhdasverinen mies, yritti riisua minut vaivalloisesti tottumattomilla sormillaan ja asetella kauniisti sängylle, yritti rikkoa minusta viattomuuden vain itseään varten, yritti saada minut sidotuksi häneen, ja lopulta hän teki sen virheen vain omalla kohdallaan. Minun oli helppo painaa huuleni hänen otsalleen, kun hän makasi paljasta ihoani vasten raukeana ja tarpeekseen saaneena. Silloin korppikotka vei hänen kohtalonsa ja minä olin melkein tyytyväinen, kun olin saanut jonkun korvauksen aikani tuhlauksesta.

Hän alkoi kirjoittaa. Aluksi minä kysyin, mitä hän kirjoitti, ensin kohteliaasti, sitten nälvien. Hän ei koskaan vastannut, katsoi vain ulos ikkunasta leuka kiristyen ja silmät vilkkuen, tätä minä en kerro sinulle, sinä vain pilkkaat, vaimo rakas, sinä et tajua mitään maailmasta. Minä keitin kahvia ja tajusin kyllä, tajusin miten hänen oli hautauduttava kirjoituksiinsa itseään ja maailmaa pakoon, niin, juuri sitä, jota hän niin kuvitteli ymmärtävänsä. Minua nauratti, ja nauroinkin muotokuville. Ne eivät aivan ymmärtäneet, mutta jotain sinne päin.

Me ehdimme olla naimisissa ikuisuuden, ennen kuin pojat syntyivät. Siinä vaiheessa Orion oli jo melko lailla hukkunut papereihin, joita lainehti hänen työhuoneessaan niin, että kotitonttu valitti tukehtuvansa sinne. Minä en koskaan astunut jalallanikaan siihen paikkaan. Hän näytti yllättyvän, kun minä sanoin olevani raskaana; niin kuin hän ei olisi muistanutkaan maanneensa sisälläni niinä hämärinä öinä, joina kumpikaan meistä ei nähnyt omaa sieluaan pitemmälle. Minusta oli mukavaa nähdä järkytys hänen silmissään.

Sirius oli tuuliviiri, muuttolintu, sellainen jota kyllä rakastetaan mutta jota ei koskaan voi pitää. Aina se lentää etelään. Sirius lensi pohjoiseen ja päätyi Azkabaniin. Minä hakkasin pianoa niillä soittotaidon rippeillä, mitkä minulla yhä oli. Orion ei enää nähnytkään minua, mutta se oli vain hyvä. En olisikaan halunnut hänen näkevän, että minun sormeni pianon koskettimilla olivat vereslihalla niin kuin silloin, kun rakastetaan ensimmäistä poikaa.

Nuorempi oli se heinänkorsi, johon tarraudutaan, kun parempi pettää. Ehkä siksi Regulus vihasi Siriusta niin kovasti viimeiseen saakka, ehkä siksi hänenkin oli kuoltava, ehkä minä en edes välitä tietää. Häpeä oli riittävän paha rangaistus minulle, häpeä kun hän petti meidät niin kuin isoveljensä mutta vain pahemmin, sillä hänestä me emme olisi sitä koskaan uskoneet, hän oli aina ollut niin heikko. Minä join viiniä ja puhuin vinohuuliselle noidalle makuuhuoneen taulussa, sille joka oli itsekin menettänyt poikansa. Se ei ymmärtänyt, miksi minä tahdoin paiskoa viinilasit päin seiniä.

Orion tukehtui pian Reguluksen kuoleman jälkeen. Minä luulin pitkään, että hänen oma kirjoittamisensa ja pakenemisensa olivat tappaneet hänet, kun löysin viinilasin hänen pöydältään ja syanidia lipastonlaatikosta, mutta myöhemmin tulin ajatelleeksi, että ehkä se olinkin minä. Minä sentään olin vienyt hänet jo kun hän oli ensi kertaa ollut minussa; minä olin raadellut hänet pieniksi palasiksi ja sitonut jokaisen siihen kurjaan elämään, josta hän halusi päästä karkuun ja lopulta onnistui. Olin melkein kateellinen. Korjasin lasinsirpaleet lattialta, hautasin hänet ja aloin siivota taloa, sillä eihän enää ollut ketään sitä sotkemassa.

Muotokuva maalattiin hieman ennen kuolemaani. Taiteilija katsoi minua niin kuin olisi joka hetki yrittänyt päättää, halusiko hän minua vai pelkäsikö. Molempia, minä luin hänen silmistään ja houkuttelin kasvoilleni häivähdyksen siitä naisesta, joka ei muistanut koskaan silittäneensä poikiensa hiuksia. Minä muistin. Mutta muistin myös korppikotkat, jotka olivat raadelleet minut ja jättäneet sielunpalaseni riekaleiksi niin kuin toki olin tiennyt alusta alkaen, muistin miten Sirius oli lentänyt pois ja Regulus kuollut ja Orionkin lopulta. Mietin, miten meidät kaikki oli revitty. Taitelija oli heikompaa tekoa kuin luulin, hän ei jaksanut kuin kymmenen minuuttia ja jäi sitten huohottaen makaamaan minun ylleni. Minä työnsin hänet pois ja päätin, etten tarvinnut enää yhtään miehiä.

Linnut pysähtyivät ikkunalaudalleni. Ne nokkivat ikkunaa ja minä mietin, olisiko pitänyt hypätä. Pihan kiveys oli yhtä kaukana kuin aina ennenkin. En hypännyt, vaan menin antamaan kotitontulle ohjeita päivällisestä.
« Viimeksi muokattu: 02.09.2021 21:15:08 kirjoittanut toyhto »
Avatar: Sokerisiipi
Fikkilistaus

dio

  • ***
  • Viestejä: 22
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #1 : 21.07.2007 13:45:13 »
Olisi upeaa osata joskus kirjoittaa edes puoliksi niin hyvin, kuin sinä kirjoitat. Tyylissäsi on sitä jotain. Jätät sopivasti tilaa lukijalle, mutta ohjaat hyvin oikeaan suuntaan. Osaat kirjoittaa tavallaan salaperäisesti - tekstiä janoaa lisää ja lisää, ja sitä lukee aivan huomaamatta. Tämä on sellaista tekstiä, minkä lukemisesta minä pidän.

En osaa antaa tästä oikeastaan minkäänlaista kritiikkiä, ainakaan näin ensimmäisellä kerralla. Vau.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut dio »
Takes me completely, touches so sweetly, reaches so deeply

Nynaeve

  • Taivasmaalari
  • ***
  • Viestejä: 43
    • Taivasmaalari
Re: Sokeus (K-13, Walburga Musta, taidehaaste, one-shot)
« Vastaus #2 : 07.08.2007 01:11:34 »
Tämä on ollut pakko-kommentoida- listallani jo varmaan ikuisuuden ja nyt sain kimmokkeen kirjoittaa kommenttia, kun luin toisenkin Walburga-ficin. Walburga vain jaksaa kiehtoa mua jostain syystä ja onneksi hänestä kirjoitetaankin näin hienoja ficcejä!  

Walburga vs. Orion- asetelma tuntuu aina olevan sama - Walburga hallitsee enemmän tai vähemmän salaa, Orion on ihan pihalla ja sulkeutuu johonkin syrjäiseen huoneeseen kirjoittamaan. Vaikka tämä asetelma toimii, niin haluaisin joskus lukea jotain muutakin. Dominoiva Orion, tasavertainen Walburgan kanssa, ehkä jopa vahvemman edessä alistuva Walburga? Olisi kiva nähdä, millaisia puolia hahmoista silloin nousisi esiin, sillä näissä kahdessa on potentiaalia vaikka mihin! Toisaalta kyllä tykkään Walburgasta juuri tällaisena - voittamattomana. Ja loppuhan näyttää, että Orionissa on kyllä särmääkin - en usko, että ihminen voi olla kovin tahdoton, jos tappaa itsensä. (Vaikka Walburga pohtiikin, olisiko hän voinut aiheuttaa Orionin kuoleman. Tosin tuo ei tarkoita konkreettista tappamista, mutta henkiselläkin tasolla tukehduttaminen oli taas yksi lisäpiste Walburgalle ja tarkoitti nolla-Orionia.)

Kuvaukset Siriuksesta ja Reguluksesta olivat todella osuvat! Sirius, jota rakastetaan mutta jota ei voi pitää itsellään ja Regulus, joka oli vain Siriuksen varjo, köyhä korvike, joka aiheuttaa äidilleen kuitenkin kaksinkertaisen häpeän. Ehkä se oli Regulus, joka oli veljeksistä rohkeampi ja vahvatahtoisempi.

Muotokuvan maalaaminen oli ihana kohta! Se, että Walburga vielä vanhana ja katkerana naisena sai houkuteltua itsestään häivähdyksen menneisyyden hehkua, osoitti selvästi, kuinka voimakkaana hän oli säilynyt loppuun asti. Taiteilijan vietteleminen oli niin walburgamainen teko, etten osaa muuta kuin virnuilla. :D Lopetus oli hieno - Walburga on samaan aikaan sekä rohkeampi että heikompi kuin muu perheensä, kun ei seuraa heitä ja riistä henkeään.

Kielenkäyttö oli jälleen kerran upeaa, en vain osaa ylistää tarpeeksi kaikkia noita kielikuvia ja sanoja. Jos mun pitäisi lainata paras kohta, lainaisin oikeastikin koko ficin. Kirjoitustyylisi kerta kaikkiaan iskee minuun ja tämä ficci erityisesti. Mun mielestä tämä on yksi parhaimpiasi eli aika helvetin hienoa työtä.
Drench yourself in words unspoken, live your life with arms wide open. Today is where your book begins, the rest is still unwritten.  || Avatar by Satine

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Vs: Sokeus (S, Walburga Musta, taidehaaste, one-shot)
« Vastaus #3 : 15.06.2019 15:38:46 »
Taidehaaste kuulosti kiinnostavalta! Piti googlettaa maalaus, ja oli tosi kiinnostavaa lukea teksti ja katsoa, miten oot tässä sitä hyödyntänyt! Madonna olikin sitten itse Walburga! Se sopikin tämän ficin ylimieliseen ja itsetietoiseen naiseen, ja sitten lopussa vielä maalattiinkin muotokuvaa!

Lainaus
Hänen kätensä olivat olleet lämpimät, ”kyllä ne siitä kylmenevät”, uskoi äiti.
Onpa karmea toteamus. Ei ihme kun Walburgasta tuli sellainen kuin hän oli, kun äitikin on tuollainen...

Yllättävää kyllä, että Orion oli tässä noin "heikossa" tai jollain tapaa alistuvassa asemassa. Toisaalta kyllähän Walburga selvästi oli voimakastahtoinen ihminen, mutta ehkä sitä vain stereotyyppisesti kuvittelee, että Orionkin olisi jotenkin sellainen puhdasverinen macho-alfa.

Surullista, että Walburga tuntui kokevan elämässään vain pettymyksiä. Molemmat lapset pettävät, ja mieskään ei ollut kummoinen. Mutta tykkäsin tuosta pienestä itsereflektiosta, että ehkä kaikki - tai ainakin Orionin kuolema - olikin ihan hänen omaa syytään. Koska varmasti Walburgalla on ollut oma osansa koko perheen kohtalossa.

Tämä oli kiinnostava, tykkäsin. Kiitos!


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman