Kirjoittaja Aihe: HZD: Läpi yön | S | Nil/Avad | angst, hurt/comfort | oneshotsarja  (Luettu 1168 kertaa)

Aurinkolapsi

  • ***
  • Viestejä: 622
Nimi: Läpi yön
Kirjoittaja: Aurinkolapsi
Alkuperäisteos: Horizon Zero Dawn
Tyylilaji: angst, hurt/comfort
Paritus: Nil/Avad
Ikäraja: S
Oma sana: Ensin, kirjotin tämän parin sanasodan aikana joten… laatu on mitä on. Tai siis oikeammin ei ole. (Toisekseen, tässä on ihan vittuna liikaa sulkuja.) Kolmanneksi, kiitos Vilna kun luit tämän läpi xx
Sitten, Horizon Zero Dawn on ehkä mun lempipeli ja oon aivan rakastunut, varsinkin näihin poikiin ja mulla on… aika monimutkainen headcanon niistä. Pelissä tosiaan kerrotaan, että Nil lähetettiin vankilaan kahdeksi vuodeksi, ja että Nil ei ole hänen oikea nimensä. Toisella hahmolla, Liganilla on samanväriset silmät ja samanlaiset heimomerkinnät kuin Nilillä, joten… headcanonini mukaan Ligan on loogisesti Nilin isä.




Läpi yön


Auringonkaipuu
Sanoja: 1401


Meridian. Kultainen kaupunki, joka kylpee auringonvalossa. Carjan ylpeys, Metsästäjien koti, Nilin isän koti… Avadin koti. Avad. Aurinkokuningas. Nil ei ole nähnyt Avadia sitten tuomitsemisen. Kun hän lähetti Nilin vankilaan surullisin silmin, aivan kuin häntä olisi sattunut. Nilin oli pitänyt kuolla. Hänen sotarikoksensa olivat tarpeeksi vakavia, että hän olisi ansainnut kuolemantuomion. Jos hän olisi ollut kuka tahansa muu rivisotilas… Avad ei olisi miettinyt kahdesti. Nil olisi teloitettu. Mutta hän ei ollut kuka tahansa rivisotilas, hän oli Nil. Avadille aina Nil.

Avad oli tuominnut Nilin kahdeksi vuodeksi. Kahdeksi vuodeksi. Tuomio ei vastannut hänen rikoksiaan, ihan kenen tahansa standardeilla. Avad riskeerasi kaiken antaakseen Nilille kaiken. Kansalaiset olisivat voineet kapinoida sen takia, he olisivat voineet ajatella Avadin olevan liian hellämielinen… Avad oli hellämielinen, silloin kun kyse oli Nilistä. Aina, Avad oli aina pelastanut Nilin jokaisesta pinteestä, johon tämä oli itsensä saattanut. Avad oli pelastanut Nilin kuolemalta ja silti syyttänyt itseään.

Viimeisen yön ennen kuin Nil oli lähetetty vankilaan he olivat viettäneet yhdessä. Avad oli pyytänyt anteeksi neljäkymmentäseitsemän kertaa, Nil oli laskenut. Nil ei ymmärtänyt miten - miten Avad voisi syyttää itseään hänen pelastamisestaan? Miten Avad oli se, joka pyysi anteeksi neljäkymmentäseitsemän kertaa kun Nil pyysi anteeksi vain kerran? Kerran, joka ei riittänyt. Kerran, jota Avad tuskin edes kuuli.

Nil oli pidellyt kiinni Avadista niin tiukasti kun suinkin pystyi, yrittänyt vetää tätä aina vain lähemmäs vaikka he makasivat jo iho ihoa vasten. Nil oli kuiskannut anteeksipyyntönsä Avadin hiuksiin, vaikka tämä oli varmasti jo nukahtanut. Ja yön pikkutunteina Nil itki hiljaa, niin hiljaa ettei Avad varmasti heräisi. Nil olisi ollut valmis ottamaan kuolemansa. Sen vuoksi hän oli palannut Meridianiin punaisten surmien jälkeen. Tämä oli vaikeampaa. Avadin näkeminen tässä tilassa oli vaikeampaa kuin kuolema. Aamu olisi vaikeampaa kuin kuolema, kun Nilin pitäis päästää irti ja lähteä. Hän piteli Avadia lähellään kuin olisi oikeutettu siihen viimeistä kertaa.

Viimeinen kerta se olikin ollut. Kahden vuoden jälkeen Nil ei ollut palannut Meridianiin, ja pian hän oli kadonnut kartalta.

Nil oli nähnyt Meridianin hahmon viimeistä kertaa lähes viisi vuotta sitten, tuijottanut sitä vankivaunujen takaosasta kädet sidottuina. Hän oli antanut viimeiset kyyneleensä Avadille. Vaikka Nil tunsi rintansa painuvan kasaan, hän ei surrut Meridianin korkealla siintäviä torneja, sen täydellistä siluettia sinistä taivasta vasten.

Nyt hän katselee sitä puiden varjosta, piilossa kaikelta. Meridian ei näytä muuttuneen lainkaan. Korkeat kultaiset hissit vievät kylästä ylös kaupunkiin. Aurinko paistaa, satama on vilkas, kaikki on hyvin.

Nil ei tiedä miten hänen isänsä löysi hänet, mutta eräänä päivänä raivattuaan erään pienen lainsuojattomien leirin yksi metsästäjistä lähestyi häntä. Antoi kirjeen, joka ei selittänyt mitään… “Aika tulla kotiin, poika,” Ligan kirjoitti.

Nil kävelee kylän lävitse, eikä kukaan kiinnitä huomiota häneen. Siinä hän on ollut aina paras, piiloutumisessa - jopa etsivien katseiden alla. Nyt hänen pitää tavata etsijänsä, silmästä silmään. Nil ei tiedä miten tulee selviämään isänsä tapaamisesta. (Avadista puhumattakaan. Nil ei tahdo ajatella Avadia. Ehkä hän voi vain käydä Metsästysmajassa, puhua isänsä kanssa ja lähteä taas. Jättää Meridianin ja Avadin taakseen lopullisesti. Se olisi heille molemmille parasta.) Hän saapuu kultaisille hisseille ja astuu sisään. Matka ylös kaupunkiin on loputtoman pitkä. Nil ei tiedä miten päin olla, vaihtaa painoa jalalta toiselle puolen tuhatta kertaa, sormeilee veitsensä tuppia vyöllä, vilkuilee ympäri horisonttia.

Meridianin kaupunki on vilkkaampi, äänekkäämpi kuin kylä sen varjossa. Nil muistaa vieläkin jokaisen tien ja kujan, oikopolut ympäri kaupunkia, torit ja kauppiaat. Mausteiden tuoksun, auringon lämmön. Huudot ja puheensorinan. Vartijat teiden varsilla. Vartijat, jotka eivät katso Niliä kahdesti, kun hän kävelee kohti Metsästysmajaa. (Ehkä koska hän on edelleen pukeutunut kuten Carja-soturi, kaikkien niiden vuosien jälkeen kun hänet riisuttiin sotilasarvostaan.) Meridian on monella tapaa hyvin samanlainen kuin millaisena Nil muistaa sen. Nyt kaupunki kuitenkin tuntuu vapaammalta. Nil tarkkailee ihmisiä, näkee monia hymyjä, kuulee naurua ja keskusteluja ilman huolta kuuntelevista korvista.

He elävät onnellisina Avadin vallan alla, eikä Nil ole yllättynyt huomatessaan sen. Avad, hellä ja kiltti Avad. Avad, joka aina halusi kaikille hyvää. Avad, jota Jiran piti heikkona, joka oli Jiranin mielestä huono, jota Jiran halveksui, josta ei Jiranin mielestä koskaan voisi tulla hallitsijaa.

Nil ei koskaan halunnut Avadista hallitsijaa, eikä se ollut vain itsekäs toive. Avad ei koskaan halunnut hallitsijaksi. Aurinkoprinssi oli jo hänelle liikaa.

Kotkanpoika, Avad oli häntä kutsunut, vapaa kuin villinä virtaava joki. Nil.

“Mehen!” Ligan huudahtaa, kun Nil astuu sisään. Nil ei tiedä mitä ajatella vanhasta nimestä. Nimestä, jonka hän hautasi jonnekin Aurinkokiven vankilan linnanpihalle. Nimestä, joka ei ollut hänen arvoisensa. Ei sillä, että Avadin antama nimi olisi…

“Hei, isä,” Nil sanoo, pieni surullinen hymy huulillaan. Ligan vetää hänet halaukseen, ja Nil pysähtyy hetkeksi, jäätyy paikalleen. Sitten hän muistaa kuinka ihmiskontakti toimii, tai ainakin toimi ennen Aurinkokiveä. Hän halaa isäänsä kuin ei olisi nähnyt tätä vuosiin. Viiteen vuoteen, tarkalleen.

Nil ei tiedä mitä tuntea. Hän ei tiedä, onko hänen isänsä koskaan antanut anteeksi kaikkia niitä rikoksia, jotka Nil tunnusti. (Hän ei tiedä, onko Avad antanut anteeksi. Nil epäilee, että Avad sanoisi “Ei ole mitään anteeksiannettavaa.” Silti Nil tarvitsee heidän anteeksiantoaan. Janoaa sitä.) Nil odottaa pienintäkin muutosta Liganin kehonkielessä, joka merkitsisi irti päästämistä. Sitä ei tule - Ligan vain puristaa häntä lähemmäs, kuin pelkäisi hänen katoavan. Niin kuin viimeksi.

“Minä olen tässä,” Nil kuiskaa itkua nieleskellen. Hän on metsästänyt kymmenittäin maantierosvoja, kohdannut kuoleman silmästä silmään jokaikisen kerran ja selvinnyt toiselle puolelle veri ihoon ja vaatteisiin pinttyneenä. Hän on elänyt erämaassa yksin vuosia, kohdannut lukemattomia vaaroja. Kaikki ne kalpenevat tämän rinnalla. Nilin rintaa puristaa. Hän ei ole itkenyt sen jälkeen, kun kätki kyyneleensä Avadin hiuksiin, mutta nyt petolliset suolaiset pisarat uhkaavat karata hänen silmistään. “Olen tässä,” Nil lupaa ja Ligan perääntyy hieman, ottaa Nilin kasvot käsiinsä. Hän katsoo Nilin silmiin (omiinsa, jotka antoi Nilille syntymässä) ja hymyilee kyyneltensä takaa.

“Sinä olet siinä,” Ligan sanoo karhealla äänellä ja pudistelee päätään epäuskoisena. Aivan kuin Nil olisi ikinä voinut kieltäytyä isänsä kutsusta. Käskystä. Nil hymyilee hiljaa, antaa isänsä painaa huulensa hänen otsalleen. Hän on viimein kotona. Ehkä anteeksianto tulee myöhemmin.

Ligan päästää irti Nilistä vakuuttuneena siitä, että hän on todellakin siinä. Ettei hän aio taas kadota sanomatta puolta sanaakaan.Nil taas on vakuuttunut siitä, että jos hän edes yrittäisi metsästäjät löytäisivät hänet taas. Isä olisi yhä pettyneempi. Nilin on kohdattava vastuunsa, hän oli naiivi luullessaan että voisi paeta erämaahan ja vain unohtaa. Luullessaan, että hänet unohdettaisiin. Ligan johdattaa hänet Metsästysmajaan, yläkertaan missä hänen toimistonsa edelleen sijaitsee. Ehkä olisi helpompi selittää isälle ensin ja sitten… Sitten Avad. Jos Avad enää haluaisi edes nähdä häntä, jos Nil edes pääsisi enää kuninkaanlinnaan. Aiemmin hän aina vain käveli sisään huomioimatta vartijoita. Mitä jos tällä kertaa he estävät hänen kulkunsa?

Ligan vetää Nilin takaisin ajatuksistaan. Hän kysyy, tahtooko Nil teetä. Nil pudistaa päätään hiljaa ja istuutuu pehmeälle tuolille seinän vierellä. Nil tietää, mitä isä oikeasti kysyy. Mitä olet tehnyt näiden vuosien aikana? Missä olet ollut? Miksi et ole palannut kotiin? Nil tuijottaa käsiään ja yrittää olla tukehtumatta hiljaisuuden alla. Hänellä ei ole vastauksia, tai on, muttei halua kertoa kuinka on tappanut kymmeniä kasvottomia miehiä ja naisia ympäri maita, koska hänen elämällään ei ole ollut mitään muuta sisältöä ja ilman sotaa - taistelua, huutoja ja verta hän olisi tullut hulluksi. Hän ei halua kertoa, ettei pystynyt palaamaan kotiin, koska Avad. Koska pelkkä Avadin ajattelu sai hänen verensä kuohumaan hänen suonissaan niin, että hänen oli pakko hukuttaa se kuoleman alle. Peittää itsensä toisten vereen. Keskittää palavat silmänsä maalitauluun. (Tykyttävät kaulasuonet, suojaamattomat sydämet.) Ehkä isä tietää sen. Siis sen, että Avad on kaiken syy. Nilin elämän syy, kirjaimellisesti. Ehkei Nilin tarvitse selittää ainakaan sitä. Mitä hän on tehnyt, missä hän on ollut… Nil toivoo, että osaisi valehdella isälleen. Matkustanut ympäri maailmaa, hän voisi sanoa eikä se olisi edes niin kaukana totuudesta. Metsästänyt, tavannut uusia ihmisiä… Mutta puolitotuudet ovat puoliksi valheita. Nil avaa suunsa selittääkseen kaiken, mutta Ligan ehtii rikkoa hiljaisuuden ennen häntä.

“Ehkä sinun pitäisi tavata Avad,” hän sanoo ja Nil nostaa katseensa isäänsä niin nopeasti, että niska tuntuu naksahtavan. Hän tuijottaa Ligania hiljaa, järkytyksen ja pelon sekaisin tuntein. Tottakai isä tietää heidän suhteestaan, mutta…

“En voi,” Nil sanoo hiljaa. Hetken he ovat taas hiljaa, ennen kuin Nil uskaltaa puhua. “Miksi edes lähetit sen kirjeen?”

“Sinun oli aika palata kotiin,” Ligan hymyilee lempeästi ja Niliin sattuu. “Kaikki on annettu anteeksi.”

Isä ei edes tiedä, mitä kaikkea Nil on tehnyt. Sodassa, vankilassa, kaiken sen jälkeen. Kaikki on annettu anteeksi, hän sanoo eikä Nil osaa uskoa sitä. Mutta se antaa toivoa, että ehkä joskus, ehkä vielä joskus Nil voi saada anteeksi. Ehkä vielä joskus Avadkin voi antaa anteeksi. Vielä joskus hän voi sanoa sen ääneen, suoraan Avadille tämän lämpimiin pihkasilmiin tuijottaen. Olen pahoillani. Ole kiltti ja anna anteeksi. (Ole kiltti ja ota minut takaisin.)



Mehen - egyptin mytologiassa suojeleva jumalolento, joka kuvataan käärmeenä, joka kiertyy auringonjumala Ran ympärille turvatakseen tämän matkaa läpi yön.

Valitsin sen Nilin nimeksi siksi, että näen siinä paljon symboliikkaa. (Nil on tosiaan egyptiläistä alkuperää, kuten ehkä arvata saattaa.) Carjat tosiaan palvovat omaa auringonjumalaansa, ja no sen lisäksi on tietysti käärmeiden symboliset merkitykset, joten minusta tämä sopi täydellisesti.
« Viimeksi muokattu: 10.01.2020 12:07:37 kirjoittanut Aurinkolapsi »


i’ve cried like a river
fist fight with the mirror
i guess life ain't all glitter

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 4 114
Vaihdokkaista heips!

Olipas ilo löytää hzd-ficci! Ja vieläpä Nilistä, hän kun on yksi lempihahmoistani. Todella mielenkiintoinen näkökulma, että Nil olisikin tappanut unohtaakseen tai syntejä sovittaakseen, koska sellainen ei tullut minulle pelatessa edes mieleen. Siksi olikin virkistävää lukea näin erilainen tulkinta hänen hahmostaan, että Nilin motiivit ovatkin syvällisemmät kuin simppeli halu tappaa vain tappamisen ja hauskanpidon vuoksi. Pystyin hyvin kuvittelemaan Avadin tuskan, kun Nil tuomittiin, ja Nilin katumuksen sekainen kaipaus oli koskettavaa.

Olenko se vain minä, vai onko sinustakin Avad erittäin shipattava hahmo! Hän toimisi suunnilleen kenen kanssa tahansa :D Ja voi, Nil-nimen tarina oli huisin söpö. Shotin nimi oli myös todella kaunis. Nilin tunteet olivat hyvin kuvattu, kiitos siitä, että tartuit tällaiseen syventävään aiheeseen.

Pidin kovasti ja lukisin mielelläni myös lisää :)


hei rakas kerro mulle
mikä on tää tunne
kun ei riitä linnunratakaan

Aurinkolapsi

  • ***
  • Viestejä: 622
Sokerinen, tämäkin kommenttivastaus on jäänyt vaikka kuinka pitkäksi aikaa, anteeksi! Laitoin tämän fikin Vaihdokkaisiin ihan paineissa, että apua mitä jos tämä osuu jollekulle sellaiselle, jolla ei ole minkäänlaista fandomtuntemusta ja tämä onkin ihan hepreaa. :------D Ihanaa, että tämä sattui sitten sinulle! Nil on kovin rakas, hän on ehkä kaikista hahmoista ihan lempparini ♥ Vaikka hänestä ei saakaan kovin paljon pelatessa irti, niin kehitin ihan kunnon maailman päässäni hänen (ja hänen suhteensa Avadiin) ympärille. Kiva kuulla, että mielestäsi tämä syvällisempi näkökulma kuitenkin sopi hahmoon ♥ Toki voihan olla, että Nil tappaa myös ihan vain tappamisenhalustakin, mutta halusin tosiaan miettiä hänen tarkoitusperiään. Loistavaa, että sain tuotua esiin tuota tuskaa ja kaipausta ♥ Ja siis kyllä, Avad on erittäinkin shipattava hahmo! Eniten tykkään tosiaan tästä Nil/Avad-parista, mutta kyllä sitä on tullut shippailtua vähän kaikille :-----D Kiva myös kuulla, että pidit Nilin nimen tarinasta ja shotin nimestä ♥ Kiitos ihan loputtomasti kommentista, pitää palata tähän maailmaan taas mahdollisimman pian! Haluaisin kovasti seuraavaksi kirjoittaa Nilin ja Avadin jälleennäkemisestä tai sitten ehkä heidän lapsuudestaan (ja ehkäpä Jiranista!)


i’ve cried like a river
fist fight with the mirror
i guess life ain't all glitter

Lauchuo

  • Prince of Thrones
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 768
  • Try me.
Oooh mitä ihmettä löysinkään, HZD ficin <3____<3 En ole vielä ihan hirmu pitkällä tuossa pelissä itse (eh, oon kuitenkin pelannut sitä jo varmaan viitisentoista tuntia... Mutta kun jos aina jää tutkimaan kaiken ja aloittaa pelin uudestaan että muistaa tarinaa yhtenäisemmin :--D), mutta eipä tuo kovasti haittaa jos tässä on jotain spoilaavaa. Otan moisen riskin, koska haluan lukea hzd ficin u__u

Ai että pidin tästä ficistä ihan hurjasti! Vaikka tämä olikin ehkä vähän tämmöinen pohtivan tyyppinen, jossa ei juurikaan tapahtunut, niin oli kiva päästä vähän Nilin pään sisään. Ja olit minusta toteuttanut sen tosi hienosti ja kivasti. Eikä muuten sulkuja ollut yhtään liikaa! En edes huomioinut että niitä oli paljon, koska ne oli juuri oikeissa kohdissa ja niitä oli sopivasti :3

Tykkäsin tuosta lopusta ja siitä, että Nilin isä kertoo, että kaikki on annettu anteeksi. Nil ei ehkä sitä voi heti uskoa, mutta ainakin se valaa häneen toivoa. Voi, toivottavasti Nil uskaltaa mennä tapaamaan Avadia! Ehkäpä saamme seuraavaksi lukea tästä tapaamisesta!

Minulle jäi tämän jälkeen vähän semmoinen hzd nälkä! Toivottavasti kirjottaisit lisää pian :3 Oli ehkä myös hieman huono idea lukea ja kommentoida tämä nyt, koska tietenkin nyt tekisi mieli mennä pelaamaan... Ja olisi kyllä vielä muutakin tekemistä tänään kuin pelata :D Mutta joka tapauksessa kiitän tästä kivasta oneshotista, tykkäsin lukea! <3

Vain sinä voit vaikuttaa tulevaisuuteesi

Ava ja bannu Fractalta <3