Originaalit > Pergamentinpala

Seitsemästä tunnista sekuntiin | K-11, slashdraama, raapalesarja, osat 7/7

(1/3) > >>

Tikkis:
Otsikko: Seitsemästä tunnista sekuntiin
Henkilöt/Paritus: Aatu/Jali
Ikäraja: K-11
Genre: draama

A/N: Kesä. Kesä. Vielä kerran: kesä. Inspiroiduin siitä, ja vanhasta tekstinpätkästä, jonka löysin selaillessani, mitä kaikkea onkaan tullut vuosien varrella aloitettua. Lyhyehkö raapalesarja.



Seitsemän tuntia
200 sanaa
On tässäkin savotta. Aatu oli mennyt lupaamaan isoisälleen, että voi halkoa pilkkopuut talvea varten. Niinpä hänen isovanhempansa ottivat viikko sitten Ford Fiestan takamustensa alle ja matkasivat koko kesäksi Lappiin sukulaisten luokse. Aatu oli sitten unohtanut isovanhemmilleen (ja minulle) kertoa, että aikoo laittaa minut iskemään kirvestä juovaisia ikärinkuloita vasten.

Alkukesä on ollut kuuma kuin Saharan autiomaa. Hikikarpalot kimmeltävät otsallani ja paarmat surraavat taukoamatta ympärilläni. Ne etsivät ihostani kohtia, joihin eivät ole vielä saaneet paukamaa aikaiseksi. Tukassani tuntuu mönkivän niitä tälläkin hetkellä kaksi. En tiedä, kuinka pian annan tämän Aatulle anteeksi, vaikka kuulemma apuni palkitaankin myöhemmin. Tuhahdan, sillä Aatua ei näy missään, vaikka hän sanoikin käyvänsä vain pikaisesti kusella. Just joo, ja hujun vitut, ajattelen.

Syy Aatun poissaololle selviää varsin pian. Hän kiikuttaa tarjottimella kahta juomalasia ja isoa kannullista sangriaa.
”Seitsemän tuntia saa luvan riittää!” Aatu huutaa kuistilta. Puhallan keuhkoni tyhjäksi, heitän hanskat kannonnokkaan ja pyyhkäisen hiusrajaani kämmensyrjällä. Vilkaisen pinoa vasemmalla puolellani. Ei huono, ajattelen kuin Jorma Uotinen performanssista. Hauiksiani särkee, mutta eipähän tarvitse pumpata rautaa tänä kesänä.

Astelen kuistille. Jääpalojen kalske lasia vasten kuulostaa jumalaiselle. Aatu ottaa toisen lasin omaan käteensä ja ojentaa toista minulle.
”Kesälle”, Aatu sanoo juhlallisesti. Lasini kilisee toista vasten.
”Kesälle”, vastaan. Kulautan lasillisen sangriaa kerralla kurkustani alas.

Tikkis:
Viisi tuntia
300 sanaa
”Ai saatana, se sauna!” Aatu huudahtaa kesken NHL-kisailun. Olemme yrittäneet lämmittää sitä saakelin saunaa jo kohta kaksi tuntia.
”Ehkä meidän olisi pitänyt sittenkin vaihtaa änärit mato-onkiin ja mennä sinne laiturinnokkaan odottelemaan, että se sauna lämpiää”, Aatu jatkaa.
Ehdotin sitä aiemmin, koska tiesin, että tässä käy näin. Tässä nimittäin aina käy näin, kun laitamme Aatun kanssa Playstationin laulamaan ja NHL-pelaajat tanssimaan pitkin kaukaloa mielivaltaisesti ohjainten nappuloita sormeillen.

Aatu täräyttää maalin, kun ajatukseni hiipivät saunaan ja sen kuumakosteisiin löylyihin. Kesä on ollut niin perkeleen lämmin. Olen hikoillut päivästä toiseen klapeja pilkkoessani, jopa enemmän kuin Sarasen liikuntatunneilla, mutta silti ajatukset rantasaunan natisevista lauteista, kylmästä kolmosoluesta ja pulahduksesta vilvoittavaan järviveteen huutavat mielessäni Hoosiannaa. Hoosiannaa huutaa Aatukin, sillä hän meni ja voitti taas koko pelin.

Aatun voitontanssi saa minut tuntemaan melkeinpä myötähäpeää, mutta Aatu jos joku osaa olla välittämättä paskaakaan siitä, mitä muut ajattelevat.
”Eikös sun pitänyt mennä katsomaan sitä saunaa?” kysyn, ja potkaisen Aatua polvitaipeeseen niin, että koko mies meinaa horjahtaa halailemaan olohuoneen laminaattilattiaa.
”Joojoo, äijä on vaan huonona, kun ei paini lähellekään mun kanssa samassa sarjassa”, Aatu irvailee, mutta lähtee lampsimaan kohti ulko-ovea ja saunalle johtavaa polkua.

Katselen ikkunasta ulos pihakoivuja. Kaivan jääkaapista tölkin Lapin Kultaa, sihautan sen auki ja lähden nykimään koivuista oksia.
”No mitä helvettiä?” Aatu kysyy, kun se askeltaa takaisin kohti päärakennusta ja näkee kädessäni melkein valmiin saunavihdan.
”No sitä, että ajattelin antaa sulle selkäsaunan siitä hyvästä, että oot pistänyt mut rehkimään täällä, vaikka meidän piti pitää äijien kesäreissu. Lisäksi ajattelin piestä sut saunassa, koska äijä pieksi mut änärissä”, vastaan.
Aatu naurahtaa, ja mutisee jotain huonosta häviäjästä.

Tuntia myöhemmin istumme Aatun kanssa hemmetin hikisinä ylälauteella mäiskien koivunoksilla selkää. Kumpikaan ei halua olla ensimmäinen, joka saunasta lähtee. Vasta kaksi tuntia (ja monta välitaukoa) myöhemmin Aatu luovuttaa, ja tunnen mielihyvän pistoksen kehossani leveä hymy huulillani. Voitinhan minäkin sentään jotain tänään.

Tikkis:
Kolme tuntia
200 sanaa
Viimeistelen viimeiset vedot vahaa Toyotan pintaan. Uljas ratsumme kiiltää kilpaa auringonsäteiden kanssa.
”Jumalauta”, Aatu sanoo silmät levällään, ja jatkaa: ”Ei ihme, että sulla kesti tässä ikuisuus. No, joko mennään?”
Aatu on odottanut koko aamun, että lähdettäisiin lätkimään palloa. Harrastimme joskus junnuina lentopalloa, mutta sitten se vaan jäi. Joskus on niitä päiviä, kun päätän palata lajin pariin. Sitten muistan, miksi lopetin, enkä ajattele asiaa taas hetkeen.

Käynnistettyäni auton siitä kuuluu moottorin hyrinä. Minäkin melkein hyrisen tyytyväisyyttäni. Lämpötila on tippunut alkukesän helteistä, mutta taivas on lähes pilvetön. On kuitenkin lämmin, joten ranta tulee vilisemään paljasta pintaa.
”Täydellinen pelisää”, sanon.
”Älä!” Aatu huokaa, ja avaa pelkääjän puolen ikkunan, koska vanha koslani ei tiedä sanaa ”ilmastointi”.

Saavuttuamme rannalle suurin osa ikäisistämme lojuu pyyhkeidensä päällä grillaamassa koipiaan. Hyppytorneilla huutavat lapset, joiden vanhemmat jurottavat retkipöytien ääressä oltuaan kuumassa koko päivän. Kaivan kassistani rantapallon, eikä pelikavereita tarvitse kauaa houkutella.

Saavuttuamme pelikentälle kuuluu kimakka ääni.
”Eikä! Aatu? Säkö se oot?”
Silmissäni näkyy tyttö ruskeine suurine silmineen ja sulosäärinen.
”Anna! Moi! Mitä sä täällä teet?” Aatu vastaa. Kaksikko juttelee pitkän tovin niistä kesistä, kun olivat joutuneet keskenään vaikka minkälaisiin vaikeuksiin.

Tyttö pyytää kavereitaan pelaamaan meidän kanssamme. Miten ihanaa, ajattelen. Saan seurata kolme tuntia aitiopaikalta Aatun ja Annan ”Kissa-hiiri” -leikkiä.

Kosmik:
Jihuu, tuo slashdraama ja tekstin otsikko vaikutti sen verran houkuttelevalta, että pakkohan tämä oli avata ja lukaista läpi. :) Ihmettelen, ettei tätä ole vielä kukaan kommentoinut, koska tämä on oikein helppoa luettavaa ja tarina on mukavan eheä ja saa odottamaan jatkoa. :D

Joskus on muuten hauska alkaa koluta tietokoneen tiedostoja läpi ja löytää niitä vanhoja aloitettuja tekstinpätkiä ja joskus niistä jopa inspiroituu uudelleen. Hauskaa, että joku muukin tekee sellaista. :'D

Mutta itse asiaan. Jotenkin tykkään lukea ja kirjoittaa äijäilytekstejä, jollaiselta tämäkin tuntuu, kun harrastetaan halonhakkuuta, änärin pelaamista, saunomista ja ryyppämistä. XD Ja jotenkin nuo kirosanat kerrontaan upotettuna tuovat tähän oman säväistyksenä. Ja tykkään myös, että kerronta on preesensissä, sitä itsekin suosin eniten kirjoittaessani, joten tulee heti jotenkin kotoisa olo ja että kaikki tapahtuu nyt ja tässä hetkessä. Tästä jää myös hyvin kesäinen olo, joka sopii hyvin tähän vuodenaikaan. :) Aatun ja Jalin suhteen kehittymistä jään odottamaan, kun kerran genrenä on slash. ;D Jännä nähdä, mitä tämä rannalla tavattu Anna tuo tullessaan. ;)

Ihailen myös sitä, miten paljon tunnelmanluontia ja tapahtumia pystyt luomaan näinkin lyhyisiin tekstinpätkiin. Saat tekstin tuntumaan paljon pitemmältä, mitä se on sanamääränsä puolesta.

Jatkoa jään odottamaan! :)

Tikkis:
Koskmik: Voi apua, oon nyt ihan fiiliksissä sun kommentista!
Hauskaa, että joku muukin selailee niitä keskeneräisiä tekstejä. Se on melkein kuin suoranainen harrastus, koska arkistoissa on huomattava määrä jo kertaalleen hylättyjä projekteja, joita en oo raaskinut vielä poistaakaan. :D Preesens on mulle kirjoitustavaltaan vähän vieraampi, mutta tätä kirjoittaessa oon huomannut, että se vie jotenkin ihan erillä tavalla mukanaan. Voi olla, että jää itsellekin käyttöön tää kirjoitustyyli tän rapsusarjan myötä. Tosi kiva kuulla, että äijäilyslash ja kirjotustyyli uppoavat. Oon tosi otettu sun ihanasta kommentista. Kiitos siitä!

Tässä olisi seuraava osa. :)

Tunti
200 sanaa
”Lähdetään lavatansseihin”, Aatu sanoo.
”Mitä vittua nyt taas Aatu?” kysyn silmiä pyöritellen.
”Joo joo, mennään!” Aatu yllyttää, ja avaa olutpullon sytkärillään.
”Eläisit nyt vähän”, Aatu sanoo ja pukkaa nyrkillään minua olkapäähän. Otan parhaimman ”Ootko nyt vittu tosissas” -ilmeeni käyttöön, mutta sekään ei saa Aatua lannistumaan, eikä aikaakaan, kun löydän itseni Aatun isoisän pyörän selästä polkemassa kohti Taikakuuta. Lähdin sillä ehdolla, että Aatu on se, joka ottaa Hilma-mummon kukikkaaksi maalatun kulkupelin.

Meidän viiden kilometrin matkamme on muuttunut oikoreitin myötä odotettua pidemmäksi. Aatu laulaa ikivihreitä koko matkan, eikä häntä tunnu haittaavan se, että olemme todennäköisesti eksyneet. Onneksi on sentään bisseä, ajattelen. Tunnen itseni ihan viisitoistavuotiaaksi, kun otimme ensimmäiset oluet Aatun kanssa ja menimme jo yksistä sekaisin. Silloin Aatu lauloi Pohjois-Karjalaa juodessaan Karjalaa ja fillaroidessaan kohti rantaa, jossa olimme päättäneet pulahtaa yöuinnille.

Lopulta jostain puiden takaa kuuluu musiikkia. Korjaan, oikeaa musiikkia, ei sitä Aatun epämääräistä versiota Juppihippipunkkarista.
”Noniin perillä ollaan”, Aatu sanoo.
”Eihän siihen mennytkään kuin tunti”, vittuilen.

Jätämme pyörät tien varteen ja askellamme kohti lipunmyyntipistettä. Hinta on hiton kallis siitä hyvästä, että näkee vanhuksia tanssimassa, mutta onneksi en maksa itse senttiäkään. Toinen ehto lähtemiselleni oli se, että Aatu hoitaa tämän huvin.

Kun saan baaritiskiltä oluen kouraani, Aatu on jo kadonnut Annan luo.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu