Originaalit > Pergamentinpala

Kirjaston uumenissa, K-11, ficlet-sarja, fantasia, 6/x

(1/3) > >>

LillaMyy:
Otsikko: Kirjaston uumenissa
Kirjoittaja: LillaMyy
Ikäraja: max. K-11
Hahmot: Winston, Harald, Angela,
Oikolukija: Karvala
Tyylilaji: fantasia, huumori
Tiivistelmä: Winston, vaillinaiseksi jäänyt ihmissusi ja Harald, kummitus pitävät yllä Ludovian kuningaskunnan suurinta, kattavinta ja erikoisinta kirjastoa kuninkaansa Radovidin määräyksestä.
Varoitukset: sisältää viitteitä synkempiinkin teemoihin, kuten hirttämiseen ja lasten tappoon
Haasteet: Fantasiahaaste, Originaali10
K/H: Tutkailin tässä jokin aika sitten Finin inspiraatiotopiceja (töks ja töks) ja jommastakummasta niistä löysin tämän kuvan. Siitä sitten alkoi kuumeinen pohtiminen, mitä tuosta voisi kirjoittaa ja keksin tämän, joka kulki pitkään nimellä fantasia-/satukirjasto. :D Nyt, sain viimein innostuksen pistää tätä julkikin, ja toivon, että tekin pidätte tästä yhtä paljon kuin minä ja oikolukijani! ((:



1
Winston käveli pitkin vanhan kirjaston käytäviä kokoelman uusin lisäys hyppysissään. Hän metsästi kuumeisesti oikeaa osastoa lukuisten hyllyjen joukosta, kunnes viimein paikallisti hyllyvälin XXVIII. Hän asetti opuksen varovasti sille sopivaan koloon ja laskeutui sitten varovasti alas tikkailta. Hän muisti vieläkin sen ensimmäisen kerran, kun hän oli kiivennyt tikkoja ylös ja hänen häntänsä oli melkein saanut hänet tippumaan alas.

Winston päästi tukahtuneen haukahduksen, joka olisi kenties vastannut tavallisen ihmisen tuhahdusta, ja nosti housujaan ylemmäs. Ne tuppasivat vieläkin välillä tipahtamaan epämukavasti hänen häntänsä päälle, joten niitä piti muistaa nostaa aina silloin tällöin. Winston rapsutti selkäänsä kädellään ja käveli työhuoneeseensa.

Kahvipannu porisi iloisesti liedellä, vaikka Winston ei kummemmin sen hajusta pitänytkään. Se oli kuitenkin ainoa asia, mikä piti Haraldin tyytyväisenä, joten hänen oli ollut pakko opetella sietämään kahvin hajua kuonossaan.

Työhuoneessa kuului kirjoituskoneen jatkuva naputus, kun Harald kirjoitteli ylös toisten seikkailuja vieraissa maissa. Winston tai Harald ei ollut kumpikaan ikinä nähnyt niitä maita tai seikkailijoita, joista kirjaston tarinat kertoivat, mutta oli heidän tehtävänsä huolehtia, että tarinat säilyivät muistissa.

Winston haukahti muistellessaan, kuinka oli ensi kerran eksynyt linnaan ja sen kirjastoon hieman ensimmäisen, kesken jääneen muutoksensa jälkeen. Harald oli jo silloin istunut naputtelemassa kirjoituskoneensa äärellä silmälasit vinossa ja kahvikuppi vierellään. Jokin tuossa haamukirjoittajassa oli saanut Winstonin jäämään linnaan, eikä hän osannut vieläkään sanoa mitä se jokin oli. Kenties se oli jotain outoa hengenheimolaisuutta vaillinaisen ihmissuden ja haamun välillä. Kenties se oli jotain muuta.

Kun Harald nosti kahvikuppia huulilleen ja irvisti sen tyhjennyttyä, Winston nousi nopeasti täydentämään sitä. Hän ei tosiaankaan kaivannut taas yhtä poltergeist-kohtausta, ei nyt, kun hän oli vasta viikko sitten edellisen kerran siivonnut Haraldin jälkiä kirjastolla.

LillaMyy:
2
Winstonin aarnikotkan sulasta tehty sulkakynä rapisi pergamenttia vasten, kun…

                                                                                                                    BONK

Ihmissuden kidasta kaikuva murina olisi saanut kenen tahansa muun paitsi kahvipannun hänen päähänsä nakanneen kummituksen tutisemaan pöksyissään. Harald vain tuijotti toista tiiviisti noin kahden sekunnin ajan, ennen kuin katosi takaisin kirjoituskoneensa taakse ja alkoi naputtaa sitä.

Winston puolestaan otti kahvipannun mukaansa ja lähti kahvinkeittoon. Häntä ärsytti, että hieno käännöstuokio oli keskeytynyt, mutta Harald oli vieläkin ärsyttävämpi ilman kahvia, joten oli parasta täyttää haamukirjoittajan komento, jos halusi säilyttää järkensä edes jollain tasolla.

Kun Winston hetken kuluttua palasi täyden kahvipannun kanssa takaisin, hänen sulkakynänsä ja pergamentin vierellä odotti paksu pino uutta käännettävää. Hän tuijotti pinon päällä komeilevaa nimeä ja innostui aivan liikaa.

Winston alkoi vimmatusti kääntää uusinta lukua tarinaan, jonka oli luullut loppuneen jo aikoja sitten, kun päähenkilö näytti kuolleen viimeisessä luvussaan. Sillä hetkellä ei mikään, ei edes Haraldin kahvipannun nakkaaminen olisi varmaan saanut Winstonia erotettua aarnikotkan sulkaisesta kynästään, koska hän itsekin odotti niin vimmatusti tietoa siitä, miten tarina oikein jatkuisi.

Edellinen luku oli ollut pelkkää typerää, jopa turhaa, maisemointia. Edes päähenkilön nimeä ei ollut mainittu koko kahdenkymmenenkuuden sivun luvussa. Winston urahti ärtyneisyyttään Haraldin suuntaan, yrittäen viestittää typerälle kummitukselle, että olisi saanut palata aikaisemmin tämän tarinan pariin.

Winston pelkäsi hajottavansa kalliin ja harvinaisen sulkakynänsä kääntäessään niin vimmatusti Haraldin tekstiä muidenkin luettavaksi. Vanhaa aarnikotkan sulkaista kynää ei ollut tehty kestämään sellaista vimmaa, jota ihmissusi tunsi sillä hetkellä halutessaan saada selville tarinan jatkoa.

Avaruuspiraatti:
Tämä on jo jonkin aikaa odotellut lukulistallani. Vaillinainen ihmissusi ja kummitus kuulostaa varsin eriskummalliselta parivaljakolta - ja mitä kummallisempi, sen parempi! Tämä kaksikko oikeastaan herättikin mielenkiintoni. Harald on mitä mainioin sanaleikki(hahmo), tarkoitit haamukirjoittajamme sellaiseksi tai et :'D Kiitoksia näistä kahdesta ensimmäisestä alkupalasta, toivottavasti jatkat piakkoin tätä tarinaa!

Parris:
Piraatin kommentin myötä mäkin tänne päädyin! Kirjasto tapahtumapaikkana tarjoaa tunnelmallisen ympäristön tarinalle, ja tässä fantasiaelementit vaan lisäävät miljöön mystiikkaan. Kaksikko vaikuttaa kyllin mielenkiintoiselta - puolikas ihmissusi on jännä konsepti (ja pitikin palata alkuteksteihin, kun toi yksityiskohta jäi huomioimatta ja mietin, että miksi Winston oikein haukahteli) ja kirjaimellinen haamukirjoittaja, kuten ylläoleva kommenttikin huomioi, on kovin hilpeä idea. Kaikkiaan mielenkiintoinen alku, toivottavasti jatkoa seuraa pian! ^^

LillaMyy:
Avaruuspiraatti: Winston ja Harald saattavat vaikuttaa eriskummallisilta yhdessä, mutta loppupeleissä he ovat oikein sopiva paketti. :D Haamukirjoittaja oli myös hyvin tarkasti valikoitu sana, koska HAAMU! :D Täältä pukkaakin sitten jatkoa ja kiitoksia kommentista!

Ronen: Winston tulee haukahtelemaan vielä mooonta monituista kertaa, mutta pyrin kyllä pitämään sen lukijankin muistissa, että tässä on kyse vaillinaisesta ihmissudesta (jolle tulee selityskin jossain kohtaa). (: Toivottavasti jatkokin on mielenkiintoista (ja eritoten hauskaa) luettavaa! Kiitoksia kommentistasi!


3
Harald istui taas kerran nuotion äärellä pienessä viikinkikylässä tarinoimassa seikkailuistaan. Kylän nuorimmat katsoivat parrakasta viikinkisetää silmät innosta kiiltäen. Harald rakasti tarinoidensa kertomista, parasta seikkailemisessa oli se, että palatessaan hän sai kertoa muille siitä, mitä oli nähnyt ja kokenut.

Kylän lapset istuivat rinnatusten hirrellä ja kuuntelivat silmät ymmyrkäisinä Harald-sedän tarinointia. Harald oli koko viikinkikylän ainoa, joka jaksoi tarinoilla seikkailuistaan nuoremmille, joten niitä kuuntelemaan kerääntyivät vähän vanhemmatkin lapset. Nuotion vierellä tuli joskus jopa kinaa parhaista paikoista, kun lapsukaiset kerääntyivät Haraldin ympärille kuulemaan tämän suurista seikkailuista.

Hiljaiseen kylään tuli yhtäkkiä eloa. Harald hätkähti kuullessaan tuttua kalinaa kylänsä laitamilta. Hän yritti jouduttaa nuoremmat pois alta, mutta myöhästyi kostoretkeläisten saavuttaessa heidät. Hän ei halunnut katsoa, mutta ei saattanut katsoa poiskaan, kun…

Harald pudisti päätään ja rapsutti haamukutiavaa kurkkuaan siitä, mistä hirttoköysi oli satoja vuosia sitten kuristanut häntä. Hänen tarinansa oli jäänyt ikuisiksi ajoiksi kesken, koska kukaan ei enää halunnut kuulla hänen viimeisimmästä viikinkiretkestään. Kukaan ei enää istunut hirrellä hänen vieressään silmät kiiltäen kuuntelemassa ja pyytämässä lisää seikkailuja.

Niinpä haamu kirjoittelikin nykyisin muiden tarinoita. Se taisi ollakin ainoa keino tarinoiden säilymiseen oikeasti. Kertomalla ne jäisivät elämään vain siksi aikaa, kunnes kuulija katoaisi maan päältä. Vaikka nykyisellään hän kirjoittikin jo vuosia sitten kuolleella kielellä, mikä ei erityisemmin auttanut asiaa. Onneksi sentään edes Winston osasi hänen kieltään, jotta hänen kirjoittamansa tarinat leviäisivät muidenkin ulottuville edes sitten ihmissuden kääntäminä.

Kummitus nosti pullonpohjalasit silmiltään ja unohti ne tapansa mukaisesti kahvipannun vierelle kammetessaan itsensä taas istumaan iänikuisen kirjoituskoneensa taakse. Ainakin naputus pitäisi hänet hereillä, ettei hänen tarvitsisi nähdä taas unia Harald-nimisestä viikingistä, joka hän oli joskus ollut. Nykyisin hän oli joku muu. Hän oli haamukirjoittaja-Harald.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu