Ficin nimi: Sivuun jäänyt
Kirjoittaja: CedarellaRiddle
Genre: Angst, parisuhdedraama
Ikäraja: k-11
Päähahmot: Aleksandra ja Joonas Kolehmainen
Summary: Kertoo tuhoutuneesta parisuhteesta.
Varoitukset: Maininnat lähisuhdeväkivallasta. Siihen liittyviä muistoja myös kuvaillaan.
A/N: Tämä on mukana haasteessa Originaali10.
01 | sivussa
Kaikki originaalit liittyy jollain tapaa Aleksandran elämään. Jotkut originaaleista ovat vaihtoehtoisia todellisuuksia, muutama niistä taas liittyy toisiinsa.
Sivuun jäänyt
Istuin huoneeni työpöydän ääressä ja kirjoitin työesseetä huomiselle. Väsyneet silmäni tuijottivat tietokoneen ruutua. Olin sitonut tummat hiukseni ylös nutturalle, ja päälläni roikkui musta, kulunut t-paita. Sen päällä oli kodikas, harmaa neuletakki ja jaloissani oli rennot farkut.
Huokaisin ääneen. Minä tein töitä, mutta mieheni Joonas roikkui taas baarissa. Se oli normaalia arkea minulle. Minä tein töitä molempien edestä, kun Joonas joi kaikki rahat. Tiesin suhteemme kuluttavan minua, mutten voinut sille mitään. Meillä oli yhteinen lapsi, ja minä kuitenkin rakastin Joonasta ja tämän höpsöä luonnetta.
Minä nimittäin ajattelin, etten kelpaisi muuksi kuin työtä tekeväksi vaimoksi. Olimme menneet naimisiin, kun olin täyttänyt 19 vuotta. Joonas oli minua pari vuotta vanhempi. Minun ollessani 20-vuotias, pienokaisemme oli syntynyt.
Purin huultani. Yritin olla välittämästä pelosta, joka kumpusi menneisyydestäni.
Pudistin päätäni. Tiesin, ettei Joonas tekisi minulle enää sitä samaa pahaa, mitä hän oli joskus tiennyt.
Vai tekisikö?
Minä nimittäin epäilin, että hän kävi vieraissa selkäni takana. Merkit olivat selvät. Joonas oli melkein jatkuvasti poissa kotoa, hänen vaatteissaan oli huulipunan jälkiä, hän ei oikein välittänyt lapsestamme Emmasta, ja hän suhtautui minuun joskus hyvin välinpitämättömästi. Joonas myös roikkui koko ajan puhelimessaan, mikä oikeastaan ärsytti minua.
Raavin niskaani. Kirjoitin työesseeni viimeisen lauseen, klikkasin hiirellä esseen oikeaa yläkulmaa ja kirjoitin siihen nimeni.
Aleksandra Kolehmainen
Klikkasin sivut kiinni ja sammutin tietokoneeni.
Menin olohuoneeseen katsomaan tv:tä. Päätin jäädä odottamaan Joonasta, sillä halusin jutella hänen kanssaan Emmaan ja kotitalouteemme liittyvistä asioista.
Selailin kanavia. Silmieni ohitse vilisi tylsiä ohjelmia, joita en edes viitsinyt vilkaista.
Kuitenkin, hetken kuluttua minun silmiini sattui edes jotenkin mielenkiintoinen ohjelma. Se kertoi onnellisista hetkistä parisuhteessa. Kohautin olkiani. Miksi ei?
Laitoin kanavan auki ja jäin tuijottamaan ohjelmaa. Alku oli perusteellista kerrontaa onnellisen parisuhteen tukipilareista, mikä oli minun mielestäni tylsää. Aioin juuri vaihtaa kanavaa, kunnes ohjelmassa tapahtuva asia kiinnitti huomioni.
Ohjelmassa myös kerrottiin onnellisen suhteen vastakohdasta, hyvin epäonnellisesta suhteesta. Siihen sisältyi parisuhdeväkivaltaa kuin pettämistäkin.
Nielaisin ja laitoin television kiinni. En saisi antaa pelkojeni nousta uudelleen. Se oli tapahtunut vain kerran, eikä se saisi vaivata minua enää.
Se kuitenkin vaivasi.
Joonas oli kerran raivostuessaan tönäissyt minut portaita alas, ja sen jälkeen hyökännyt kimppuuni. Tukahdutin kyyneleeni, kun muistot kivuliaista potkuista ja lyönneistä tulivat mieleeni.
"No niin, Aleksandra, rauhoitu", sanoin itselleni ja vedin syvään henkeä. Laskin rauhallisesti kymmeneen. Sitä tapaa minun terapeuttini oli suositellut, kun halusin ahdistavan olon pois.
Suljin silmäni helpottuneena, kun tunsin huonon olon raukeavan minussa. Muistot väkivallasta kuitenkin näkyivät vielä selvinä kuvina mielessäni.
Minun satuttamiseni jälkeen, Joonas oli tullut järkiinsä. Hän oli kauhistunut tekoaan ja soittanut paikalle ambulanssin.
Olin kieltäytynyt nostamaan syytettä Joonasta vastaan, mutta meidät kuitenkin oli laitettu parisuhdeterapiaan. Terapia oli toiminut sen verran, että se sai Joonaksen katumaan tekoaan syvästi. Kuitenkaan, terapia ei saanut pois henkistä arpea, mikä vallitsi minun ja Joonaksen luhistuvassa suhteessa.
Vilkaisin kelloa. Kello oli jo hiukan yli puolta yötä, mikä merkitsi sitä, että Joonas olisi pian kotona.
Tein sen virheen, että jäin odottamaan.
Varttitunnin päästä kuulin, kuinka eteisen ovi avautui. Nousin sohvalta ja meinasin mennä tervehtimään Joonasta eteiseen, kunnes jähmetyin.
Eteisestä kuului naurua ja kuiskittua puhetta. Joonas ei ollut yksin, vaan hänellä oli vieras nainen mukanaan.
Tuijotin pimeässä olohuoneessa, kuinka nuo kaksi ihmistä tulivat näkyviini. He eivät nähneet minua, sillä olin varjojen takana, mutta minä näin heidät.
"Missä vaimosi on?" nainen kysyi.
"En tiedä. Töissä, veikkaisin", Joonas vastasi.
Joonas ei ollut aavistanut, että olin ottanut omat työni mukaan kotiin.
"Hyvä", nainen kuiskasi.
Minun silmäni laajenivat.
Nainen suuteli Joonasta. Joonas vastasi suudelmaan, ja pystyin pimeydessä kuvittelemaan, kuinka hän virnisti naisen huulia vasten.
"Saisinko esitellä neidille makuuhuoneeni?" Joonas kysyi ja näykki naisen kaulaa.
"Mikäs siinä", nainen tokaisi ja kikatti. Nauru kaikui hiljaisessa asunnossa.
Joonas otti naista kädestä ja johdatti hänet meidän yhteiseen makuuhuoneeseen. Istuuduin ja jäin tuijottamaan järkyttyneenä makuuhuoneen ovea.
Pian minä vain asetuin sohvalle makaamaan. Tuijotin yön pimeydessä asuntoni kattoa. Tunsin samaan aikaan jäätävää tuskaa, tyhjyyttä ja surua sisälläni. Vaikka olin epäillyt asiaa jo pitkään, se oli tullut silti järkytyksenä päin kasvojani.
Minä tiesin, mitä tekisin seuraavana päivänä.
Minä lähtisin. Minä lähtisin, hakisin Emman yksinhuoltajuutta, hankkisin uuden kodin ja korjaisin särkyneen sydämeni.
Minä nimittäin tiesin, mitä minulle oli tapahtunut tässä parisuhteessa.
Minä olin jäänyt sivuun.
