Sisään | S | Psykologinen kauhu | Lyhyt novelli

[Crys]

Nimi: Sisään
Kirjoittaja: Crys
Ikäraja: S
Genre: Psykologinen kauhu
Yhteenveto: Minun täytyy päästä sisään.
A/N: Tämä syntyi tänään iltalenkillä, kun pysähdyin erään rakennuksen ikkunattoman sivun eteen ja aloin pohtia, että elementtejä kauhuun voi löytyä ihan arkisista asioista. Mielestäni kaikkein pelottavinta kauhua aiheuttaa epävarmuus, tai jos ei pelottavinta, niin ainakin mielenkiintoista. Osallistuu haasteisiin FinFanFun1000 sanalla illatiivi (koska se on sisäinen tulosija joka ilmaisee liikettä jonkin sisään ja siten kuvaa tätä tekstiä hyvin) ja Väripaletti värillä keltainen


Minun täytyy päästä sisään. Tähyilen edessäni olevaa korkeaa rakennusta ylöspäin – se on ainakin neljä- tai viisikerroksinen rakennus. Useimmissa nykyään rakennettavissa kerrostaloissa on ainakin kahdeksan kerrosta, joten neljä- tai viisikerroksinen talo ei välttämättä vaikuta kovin korkealta ajatuksen tasolla. Mutta jos olet koskaan seisonut suoraan neljä-, viisi- tai vaikka kahdeksankerroksisen talon juurella ja katsonut ylöspäin, tuntuu neljäkin kerrosta kovin korkealta.

Juuri siten minä tarkastelen taloa. Katselen ylöspäin, aivan sen juurelta, ehkä metrin päässä sen peruksesta ja mietin, että minun on pakko päästä sisään.
 
Rakennus on keltainen. Ei kuten aurinko tai voikukka vaan sellainen vaaleankeltainen, niin kuin ne hyvätuloisten ihmisten vaaleankeltaiset puutalot kaupungin trendikkäimmillä puutaloalueilla. Tämä ei kuitenkaan ole puutalo, vaan vaaleankeltaiseksi värjättyä betonia, jonka kaupungin oranssit katuvalot saavat näyttämään astetta tummemmilta.

Minun täytyy päästä sisään tähän neljä- tai viisikerroksiseen vaaleankeltaiseen betonitaloon, mutta en näe ovea. Rakennuksessa ei ole edes ikkunoita, jotta tietäisin, onko se neljä- vai viisikerroksinen.

Kierrän rakennuksen toiselle sivulle – sille pidemmälle – mutta kohtaan vain lisää samantapaista korkeaa vaaleankeltaista betonia. Rakennus jatkuu ja jatkuu kaukaisuuteen. Sen pääty näyttää kääntyvän vasempaan, joten se on J- tai L-kirjaimen mallinen. Myöskään rakennuksen pidemmällä sivulla näy ikkunoita eikä ovia. Jos ei tietäisi sen olevan rakennus, voisi luulla, että se on sisältäkin betonia, mutta mikä järki siinä olisi. Erotan kuitenkin ilmastointiventtiilejä siellä täällä, joten sisässä on oltava jotain. Mikä järki olisi rakennuksessa, joka ei ole ontto sisältä?

Minun täytyy päästä sisään.

Takanani oleva lehdetön puu heittää varjonsa vaaleankeltaiselle betonille. Oksat liikkuvat yötuulen mukana. Katselen hetken aikaa oksien liikettä betonilla ja vilkuilen sitten ympärilleni.

Seison rakennuksen pihalla olevalla täysin autiolla betonikentällä. Missään ei näy ihmisiä. Kaupunki taitaa nukkua, joten on varmaan myöhä. Taivas on valkoisen pilven peittämä, mutta yön tummuudessa pilvet ovat jo harmaanmustia. Läheisen moottoritien pauhu kuuluu selvästi jostakin suunnasta, kuten missä tahansa kaupungissa liikkuessa, mutta missään ei näy mitään liikkuvaa. Ei ihmisiä, autoja tai tuulessa liehuvia puiden oksia.

Vilkaisen jälleen betonirakennusta, jonka seinälle heittäytyvän puun oksien varjot ovatkin seinään varjonharmaalla maalattuja kuvioita. Oksat eivät liiku, koska kuvio on maalattu, eivätkä maalaukset liiku.

Alan kävelemään pitkin rakennuksen pitkää sivua. Ovi on varmasti rakennuksen toisella puolella, ja tähän mennessä olen nähnyt siitä vain kaksi sivua. J- tai L-kirjaimen muotoisen rakennuksen lyhyempi sivu näkyy edessä kaukaisuudessa, mutta en ole niin lähellä voidakseni vuorenvarmasti väittää, onko sillä sivulla ovea vai ei. Täytyy vain kävellä lähemmäksi. Minun täytyy päästä sisään.

Ainakin minusta tuntuu, että kävelen lähemmäksi. Rakennuksen lyhyt sivu ei kuitenkaan tunnu tulevan lähemmäs, joten pysähdyn ja katsahdan taakseni, jossa suoraa ikkunatonta ja ovetonta rakennusta näyttää jatkuvan loputtomiin. Nyt ne ole enää varma, kumpi reuna on lähempänä. Jatkan kuitenkin kävelyäni kohti J- tai L-kirjaimen muotoisen rakennuksen lyhyempää sivua. Voisin toki lähteä pois, kävellä kauemmas rakennuksesta sen sivua vastakkaiseen suuntaan, mutta minun on päästävä sisään.

Rakennuksen lyhyt sivu alkaa viimein lähestyä ja erotan, että rakennus on enemmän J-kirjaimen muotoinen, koska terävää kulmaa ei näytä olevan. Sillekin seinälle heittäytyy tuulessa humisevien takanani olevien lehdettömien puiden varjoja. Olen niin lähellä, että voin erottaa, ettei silläkään sivulla ole ovea tai ikkunoita. Vain ilmastointiventtiilejä. Käännyn ympäri ja tarkkailen rakennusta toiseen suuntaan. Silläkin puolella on lyhyempi sivu, jossa ovi saattaa sijaita. Rakennus onkin leveän U-kirjaimen muotoinen.

Lähden kävelemään kohti U-kirjaimen muotoisen rakennuksen toista lyhyempää sivua. Tarve päästä rakennuksen sisään kasvaa koko ajan, joten nopeutan tahtia juoksuksi. Puiden varjot kipuavat ylös vaaleankeltaista betonia, vaikka kenttä, jota pitkin juoksen, on täysin tyhjä.

Minun täytyy päästä sisään, minun täytyy päästä sisään, minun täytyy päästä sisäänminuntäytyypäästäsisäänminuntäytyypäästäsisään.

Olen sisässä.

Rakennus onkin O-kirjaimen muotoinen.

[Hopearausku]

Huh. Huhhuh. Tämäpäs oli melkoinen mindfuck. Todellakin, epävarmuus aiheuttaa kaikista kamalinta kauhua, ja tämä teksti on siitä todiste

Jo kertojaääni yksinään sai tunnelman jännitettyä aika tehokkaasti - mikä on saanut aikaan moisen pakkomielteen päästä sisälle? Itse olisin juossut toiseen suuntaan sillä sekunnilla kun ymmärtäisin, että edessäni on täysin ikkunaton ja oveton rakennus (koska ai apua, ei kai sellaisessa voi tapahtua mitään hyvää?). Tai ehkäpä se onkin juuri talon juoni ja tapa houkutella uhreja sisälle, kun saa jonkun pahaa-aavistamattoman kiinnostumaan sisäänpääsystä... Huijui.

Takanani oleva lehdetön puu heittää varjonsa vaaleankeltaiselle betonille. Oksat liikkuvat yötuulen mukana.

Oksat eivät liiku, koska kuvio on maalattu, eivätkä maalaukset liiku.

Tämä oli ensimmäinen kohta tässä novellissa, kun selkää pitkin meni kylmiä väreitä. Mikään ei ole karmivampaa kuin minäkertoja, jotka huomaa omat aistihavaintonsa valheellisiksi. Tätä tekstiä lukiessa todellakin pääsee kertojan pään sisälle ja ehkä juuri siksi tuntuu niin kamalalle, kun tavallaan tajuaa myös, miten vähän itse tietää ja miten vähän voi kertojaan tai itseensä luottaa Psykologista kauhua parhaimmillaan.

Tämä oli kokonaisuutena hirveän hieno teksti, suuret kiitokset lukukokemuksesta ♥

[Larjus]

Epävarmuus ja tietämättömyys todellakin on kauhun parhaimmat palikat (ja sen lisäksi ne ruokkii mun halua keksiä teorioita ja ratkoa joskus olemattomiakin mysteerejä ). Mutta joskus kyllä se, että tietääkin lopulta enemmän, lisää kauhun tunnetta entisestään, aivan kuten tässäkin. Mikäs sen kamalampaa kun lopuksi tajuta, että se talo onkin O-kirjaimen muotoinen eikä sieltä sisältä pääsekään pois. Ahdistava myös tuo kertojan ajatus, että hänen täytyy päästä sisään, kun sitä ei yhtään selitetty. Mut just sellaisenaan se tähän sopiikin, olis mennyt kyllä tämän tekstin tunnelmalta pohja tai ainakin osa siitä, jos olisi alettu ruotia, että miksi sinne ovettomaan ja ikkunattomaan taloon on pakko päästä. Mitään ulkoisia uhkia tms. ei tarvita, kun pakkomielteinen ajatus on yksistäänkin jo tarpeeksi kuumottava (Olis kyllä muuten ihan helvetin ahdistava pelkkä tuollainen rakennuskin. Hyi 😬)

Hopearausku kuvasi tätä mindfuckiksi ja se oli kyllä osuvasti sanottu Sitä tää kyllä on, ja varsin onnistuneella tavalla. Henkilön päätelmät ja aistimukset ovatkin virheellisiä, ja siinä samalla koko ajan takaraivossa takoo (selittämätön) ajatus siitä, että on päästävä sisään. Mut sitten kun tavallaan ollaankin siellä sisällä niin... Hyvä lopettaa siihen, tietämättömyys jatkuu. Mitä päähenkilölle tapahtuu seuraavaksi? Pääsekö hän koskaan sieltä talon sisäpuolelta pois? Hyi myös nuo lähteettömät varjot. Jossain kohdassahan kertoja sanoo niiden olevan maalattuja, mutta se, että hän myöhemmin kutsuu niitä varjoiksi (ja puhuu takanaan olevista puista, mutta myöhemmin sanookin, että puita ei olekaan...), on aika helvetin karmivaa. Sopii kyllä kokonaisuuteen, koska en tiedä pitikö tästä tulla osittain hämmennyksenkin myötä kauhistunut olo, koska niin mulle kävi, ja nyt en halua koskaan päätyä yhdellekään sisäpihalle tai vastaavalle... :DD

Mut kyl mä selviin. Kauhu on parasta!

[Crys]

Hopearausku: mindfuckia tavoittelinkin Nostit esiin hyvin noita kauhun elementtejä joilla tuota tunnelmaa yritinkin tavoittaa, kiitos kommentistasi
Larjus: Tää synty ehkä myös sen pohjalta, että yleisempää kauhussa on yrittää päästä pakoon jotain, niin päätin kääntää asetelman päälaelleen. Hih, toivottavasti selviät sisäpiha-traumoistasi Kiitos kommentistasi

[Fiorella]

Tässä oli jotain todella jännästi levottomuutta herättävää. Ihmisen mieli alkaa heti miettiä, että miksi. Ja tällaisessa tarinassa ei selitystä loppujen lopuksi ole ehkä olemassakaan, on vain pelkkä mysteeri.

Vilkaisen jälleen betonirakennusta, jonka seinälle heittäytyvän puun oksien varjot ovatkin seinään varjonharmaalla maalattuja kuvioita. Oksat eivät liiku, koska kuvio on maalattu, eivätkä maalaukset liiku.

Puut jäivät mietityttämään minua. Maalatuissa varjoissa oli jotain karmivaa, mutta se, että välillä ne oksat kuitenkin liikkuivat ja puu humisi, tuntui merkilliseltä. Oliko kyse vain illuusiosta vai heittikö tyypillä jo päässä?

Kierrän rakennuksen toiselle sivulle – sille pidemmälle – mutta kohtaan vain lisää samantapaista korkeaa vaaleankeltaista betonia.

Jäin toisella lukukerralla pohtimaan, mitä oli "ympyrän sisässä". Ensilukemalta hahmotin sen niin, että pakkomielteisesti sisään pyrkivä kaveri kulki kaartuvaa katua pitkin, eikä nähnyt rakennusta kuin kappaleen matkaa kerrallaan, ja oli ikään kuin ansassa sen sisällä, kuin käytävässä siinä ympyrän sisällä. Sitten kuitenkin jossakin vaiheessa oivalsin että siellä on kuitenkin pihan tyhjä, laaja aukio ja että tämä tyyppihän näkee kuitenkin talon päädyn, eli se ei oikeastaan olekaan kiinteän ympyrän muotoinen, jos siitä pystyy näkemään kaksi sivua.

Menin vähän sekaisin koettaessani kuvitella tätä kokonaisuutta, mutta ehkä se oli tarkoituskin. Samaistuupahan päähenkilön hämmennykseen oikein kunnolla.

[Crys]

Fiorella: Miksi tosiaan, vastaus siihen on, että miksei Noihin asioihin joita jäit miettimään, puut ja rakennuksen muoto, yksiselitteinen vastaus on se, että järkevää vastausta näiden epäluonnollisuudelle ei ole Oksat voivat olla maalattuja tai oikeita tai molempia ihan miten lukija ne tulkitsee. Tarkoitukseni oli eri muotoisiin kirjaimiin vertaamalla havainnollistaa, että rakennus muuttaa muotoaan kertojan ympärille. Siinä voi mennä kyllä sekasin, jos yrittää tulkita tekstiä reaaliseen maailmaan vertaamalla Kiitos kommentistasi

[Fiorella]

Tarkoitukseni oli eri muotoisiin kirjaimiin vertaamalla havainnollistaa, että rakennus muuttaa muotoaan kertojan ympärille.

Hyvin ajateltu, ja todellakin tuo hyvää kauhutunnelmaa - näin ajatellen kertoja saa lopussa huomata, että talo onkin muodostanut renkaan hänen ympärilleen!

Jotenkin tulkitsin nuo kirjaimet niin, että edetessään kulkija muuttaa mieltään rakennuksen muodosta, ei niinkään että rakennus liikkuisi, mutta se onkin paljon jännempi näin päin!

En kyllä itse kaipaisi moisen rakennuksen sisälle! 

[Crys]

Fiorella: heh, jep tuommoisen sisälle ei haluttaisi

[flawless]

Tämä oli tekstinä ihanan kysymysmerkki! Tästä tuntui syntyvän vain kasa kysymyksiä ja epämääräistä kauhun tunnetta

Tunnelma oli tässä todella onnistunut, koska vaikka teksti jättikin jälkeensä kysymyksiä, oli siinä loppua kohti koko ajan vain lisääntyvä ahdistava viba, ja kaikista hauskinta tätä lukiessa oli se, että koko ajan vain ahdistui enemmän vaikkei oikein edes tiennyt, että mikä tässä ahdisti Se kertoo taitavasti kirjoitetusta psykologisesta kauhusta. Ehkä alkuun häiritsevää oli se, ettei oikein osannut ottaa selvää tuosta rakennuksesta, että minä muotoinen ja korkuinen se nyt oli, ja mitä pidemmälle teksti eteni niin sitä enemmän se alkoi epäilyttää. Alkoi mietityttää, että muuttuuko rakennus vai kertojan tulkinta tai ymmärrys siitä, ja jossain vaiheessa kun alettiin menemään enemmän ristiin noiden puiden olemassaolon kanssa, niin alkoi mietityttää että onko osa tai kaikki tästä kertojan päässä eikä vastaa todellisuutta. Joka tapauksessa nämä yksityiskohdat olivat onnistuneita ja nimenomaan se epävarmuus ja epämääräisyys oli ehkä se, joka toi kaikista suurimman epämukavuuden tunteen tätä lukiessa.

Yksi iso ihmetyksen aihe oli myös se, miksi kertojan piti päästä sisään. Kiireen tuntu sisään pyrkimisessä kasvoi vain koko ajan, eikä se oikein selvinnyt koskaan miksi hänen piti päästä sisään niin kovasti. Mua ehkä kaikista eniten ahdisti nimenomaan ajatus rakennuksen sisällä olemisesta, ja siksi lopetus olikin niin onnistunut, sillä ajatus ovettoman rakennuksen sisällä olemisesta oli musta kaikista karmivinta - hittojako siitä, miten sinne pääsee sisään, mua ahdisti se, että miten sieltä pääsee ulos Lopetuksessa toimi myös oivallisesti se että annettiin ymmärtää että rakennus olikin ympyrän muotoinen, ehkä jopa koko ajan ollutkin sellainen, ja kertoja juoksi alussa ympyrää eikä hänelle selvinnyt rakennuksen ominaisuudet kuin vasta liian myöhään, kun hän olikin jo sisällä. Koska ajatus tästä massiivisesta, ovettomasta ja vielä vaaleankeltaisesta (en tiedä miksi se ällötti mua myös, ehkä koska vaaleankeltaisen pitäisi olla huoneissa rauhoittava väri ja tässä tunnelma kaikkea muuta kuin rauhoitti ) rakennuksesta oli kovin kammottava, vaikken edelleenkään oikein edes tiedä, että miksi.

Ihanan mindfuck ja omilla ajatuksilla leikittelevä sekä kammostuttava teksti. Oikein onnistunut toteutus! Tämä oli ihanan epämääräinen, sellaista epämiellyttävää epävarmuutta ja ahdistusta aiheuttava. Kiitos lukukokemuksesta!

[Crys]

flawless: noni, oon sit selvästi onnistunut tavoitteessani, jos jätti epämääräisen kauhun ja ahdistuksen tunteen hih, kiitos kommentistasi, pohdintojasi oli kiva lukea. Ja kiva että jollain tasolla myös nautit kokemuksesta tekstin tyylilajista huolimatta