Originaalit > Sanan säilä

Vain jää ja me (S • jääkiekkoa ja piilotettua rakkautta, kertoja/hän [slash] • shotti)

<< < (3/3)

Vendela:
Kommenttikampanjasta hei :)

Tämä valikoitui tuolta Originaali10 #4 -haasteesta kun sitä tarjoteltiiin kommiksessa. Olin huomannut tämän jo viime talvena sillä tällä on kaunis nimi, aivan kun sinun teksteilläsi yleensäkin. Mutta sitten tämä unohtui, mutta olipa kiva löytää tämä uudelleen ja vihdoin lukea!

Ah. En tiedä mistä lähtisin purkamaan ajatuksiani, sillä niitä tämä teksti todellakin nosti ja paljon! Ehkä aloitan siitä, että onneksi minä en ole koskaan kuullut/lukenut Tammisen kommentteja, sillä olisin luultavasti räjähtänyt. Sen sijaan iloitsen siitä, että Janne Puhakka tuli rohkeasti ulos kaapista aivan hetki sitten ja näytti samalla koko jääkiekkoporkukalle että kuinka väärässä kaikki ovat olleet. Arvostan ja kunnioitan! Toivottavasti hänen toimintansa ja esimerkkinsä rohkaisee muita samassa tilanteessa olevia ♥ Vaikka pahoin pelkään, että jääkiekkopiirit ovat sen verran hitaastilämpiäviä, ettei muutos avoimuuteen tapahdu aivan hetkessä.

Mutta mitä tähän tekstiin ja näihin hahmoihisi tulee, niin tarina oli kaikessa kauneudessaan todella surullinen ja koskettava. Se, ettet voi olla oma itsesi (vaikkakin puhun nyt fiktiivisistä hahmoista, mutta tämä on varmasti myös totta), on aivan kamalaa ja kamalan väärin. Näin ei saisi olla. Salailu on todella raskasta ja vie paljon voimia, kuten tässäkin oli rivienvälistä luettavissa. Tuo Puran nostama kohta: Kotona hän purskahti itkuun olkapäätäni vasten, ja minä ajattelin, että me olemme hulluja, kosketti minuakin. Sillä tässä jotenkin tiivistyi se, että ulospäin on esitettävä jotain mikä ei ole totta ja vain luotettavan ihmisen seurassa voi hetkellisesti romahtaa ja näyttää sen tuskan mitä sisällään kantaa. Todella hienosti kuvattu tätä tunnetta!

Tässä oli muutoinkin hieno tunnelma kautta tekstin. Pidin tästä ratkaisusta ettet ollut lähtenyt nimeämään hahmoja, sillä tämä toimi paljon paremmin näin. Lukija voi itse ajatella näiden miesten henkilöllisyyden, mikäli kokee sille tarvetta, minä en kokenut. Lisäksi yllätyin kuinka hyvin tämä teksti toimi täysin ilman dialogia! Harvoin saa lukea näin kivasti rytmitettyä tekstiä mistä puuttuu dialogi kokonaan, mutta teksti ei kuitenkaan ole liian raskasta. Hienoa!

Sellainen pieni asia tuli mieleeni, että kun nämä ovat ammattilaisia ja olivat kuitenkin tuolla avojäällä, niin mitähän näiden luistimet tykkäävät asiasta ;D Tämä on ihan random-juttu, enkä tiedä onko sillä oikeasti edes mitään väliä. Mutta muistan joskus kuulleeni, että esim kaupunkien ylläpitämät luistelukentät ovat pahaksi ammattilaisten luistimille. Voi toki olla ihan urbani legenda tämä juttu, tai sitten sinun tarinasi miehillä oli toiset luistimet (ammattilaisillahan on varmasi monet luistimet!) vain näitä hetkiä varten :D

Olen niin iloinen, että tämä tarina tahtoi tulla kerrotuksi sillä Sinun kirjoittamanasi toteutus on todella onnnistunut. Tätä oli kaikin puolin nautinnollista lukea vaikkei aihe kevyin mahdollinen ollutkaan. Lopun kaunis hetki jäällä missä ovat vain jää ja he antoi hieman uskoa ja toivoa siitä, että ehkä tulevaisuudessa asiat voisivat olla toisin.

Kiitos tästä :-*
Vendela

Okakettu:
Moikka kommenttikampanjasta! :) Päätin olla lukematta muiden kommentteja ennen tämän kirjoittamista, pahoittelut siis jos toistan paljon samaa mitä muut.

Totesit alkusanoissa, että sinusta tuntuu, että vuodatit koko sydämesi sisällön tähän tekstiin, ja minusta se todella välittyi myös lukukokemuksessa parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä oli todella hieno tunnelma, joka piti vahvasti otteessaan; jo tuo alun kuvaus laitakaupungin luistelukentästä oli ihanan elävä, näin sen selvästi mielessäni, ja pidin paljon ajatuksista, joita kertojalla kyseisestä paikasta ja luistelemisesta siellä herää. Joku saattaisi ehkä kuvitella, että ammattilaisjääkiekkoilija saisi työnsä puolesta tarpeekseen jäästä ja luistelusta, mutta totuus on – meidän totuutemme on –, ettei luistelusta voi saada tarpeekseen, varsinkaan jos se muuttaa muotoaan. Tämä oli minusta esimerkiksi todella oivaltava kohta, ja ylipäätään tästä kokonaisuudesta välittyy hirveän vahvasti rakkaus jääkiekkoon ja luisteluun. Koinkin tätä lukiessa samanlaisen fiiliksen kuin Fredrik Backmanin Kiekkokaupunki-romaanin kohdalla - koin pystyväni jopa tällaisena urheilua harrastamattomana jääkiekkoummikkona ymmärtämään ainakin hiukan, mikä siinä lajina viehättää, ja se on minusta tosi hieno juttu. :)

Aivan yhtä tärkeä elementti tässä on kuitenkin ehdottomasti myös kertojan rakkaus joukkuetoveriinsa, ja sitä on kuvattu minusta sydäntäsärkevän kauniisti. On aivan hirmuisen surullista ajatella, että asia, jota rakastaa ja jolle haluaa omistautua elämässään, on isoksi osaksi myös syy sille, ettei kumppaninsa kanssa ole mahdollista olla yhdessä avoimesti. Että syrjäinen lautakaupunkin kaukalo on ainoa paikka, jossa molemmat elementit voivat kohdata: Laitakaupungin luistelukenttä iltamyöhään on meidän lempipaikkamme siksi, että siellä me saamme rakastaa kahta rakkautta yhtä aikaa: jääkiekkoa ja toisiamme. Se kertoo surullisen paljon ahdasmielisestä jääkiekkokulttuurista, ja tämä teksti onkin minusta tärkeä kommentaario myös siitä; Tammisen kommentit olivat minusta hyvä muistutus, että kyseessä on aito ongelma fiktion ulkopuolellakin.

Kaipaan yleensä tämänpituiseen tekstiin ainakin vähän dialogia, mutta tässä tuntui oikeastaan sopivalta, ettei niin ollut, vaan huomio pysyi kertojan ajatuksissa. Myös kertojan sisäinen monologi toimi hyvin. Tässä pari minua koskettanutta lempikohtaa sekä kuvailun että muun sisällön puolesta:


--- Lainaus ---Hillitsemme hymyjä, kätkemme kosketuksia. Suihkutiloissa menemme aina mahdollisimman kauas toisistamme, ihan vain varmuuden vuoksi. Toisinaan maalin tai voitokkaan ottelun jälkeen epäröin halata häntä, vaikka hän luistelisi rinnallani samassa hyökkäysketjussa. Pelkään halaavani häntä liian pitkään, liian lujaa. Pelkään huulteni hipaisevan hänen kaulansa ihoa. En enää oikein tiedä, miten koskea häntä niin kuin hän olisi kuka tahansa, koska ei hän ole kuka tahansa. Minä epäröin, ja samaa epäröintiä näen hänen silmissään, hänen ryhdissään ja hänen käsivartensa kaarissa. Se sattuu minuun, ja luulen sen sattuvan häneenkin.
--- Lainaus päättyy ---
   

--- Lainaus ---Pakkanen on jo punertanut hänen poskensa. Hän katsoo minua ja hymyilee niin, että hänen silmäkulmansa kipristyvät. Minun sisimpäni kipristyy niiden mukana, hyvällä tavalla, levollisesti. Hänen hymynsä rauhoittaa mieleni myrskyt. Unohdan sen, ettemme taaskaan osallistuneet pikkujouluihin pariskuntana. Unohdan sen, että varasimme elokuviin mennessämme istumapaikat salin vastakkaisilta reunoilta.
--- Lainaus päättyy ---

--- Lainaus ---Mietin ohimennen, miltä me näyttäisimme satunnaisen ohikulkijan silmissä: kaksi rotevaa aikuista miestä luistelemassa käsi kädessä, jääkiekkomailat mukanaan. Kohauttaisiko joku olkiaan matkaansa jatkaen? Järkyttyisikö joku? Hämmentyisikö joku? Huutaisiko joku meille pari valittua sanaa? Hymyilisikö joku?
--- Lainaus päättyy ---

Otsikko muodosti tässä myös todella hienon päätöslauseen tekstille. Kiitos paljon vaikuttavasta lukukokemuksesta! ♥

Iloinen Sipuli:
Itselleni (wannabe)urheilijana urheiluaiheet ovat jokseenkin sydäntä lähellä. Usein tuntuu vallitsevan jonkinlainen kahtiajako kirjoittajiin/runotyttöihin/nörtteihin/populaarikulttuurifaneihin JA urheilijiohin. Siksi koen kiinnostavaksi, kun pääsen tällä foorumilla "tuttujen" urheiluaiheiden pariin.

Mutta asiaan! Tämä oli oikein mukava ja tunnelmallinen pikku teksti, jonka miljöö ja tunnelma välittyivät hienosti. En tiedä, miten oli tarkoitettu, mutta koin erittäin vahvasti tämän kertovan jostakin 50-60-luvusta(?). Tämä johtuu pitkälti maininnasta jäähallien puute + ammattikiekkoilijat. Koin tämän kertoneen ajasta, jolloin jääkiekko ei ollut vielä niin kaupallistunutta ja viihdeurheilutuotteistettua, vaan mukana oli tällaista ulkojäiden romantiikkaa. "Ammattilaisuuttakaan" ei ollut vielä virallisen palkkasuhteen muodossa olemassa, vaan kyse olisi tässä enemmänkin henkilöiden sitoutuneisuudesta ja sen hetkisestä omasta elämäntilanteesta.

Se toi tähän aivan uudenlaisen kerroksen, ja tämä olikin siten ennen kaikkea romanttinen teksti, josta nautin! Kielikin on varsin kaunista. Mainiota!

Violetu:
Vaihdokkaista iltaa o/
Awww. Olipa tämä suloisenkipeä. Aihe on kyllä tosi mielenkiintoinen.

Alkoi tehdä mieli luistelemaan ihan hirveästi, kun tätä luki.
Kaikki nuo kertojan kaappiajatukset olivat tosi samaistuttavia, mitä muut ihmiset mahtaisivat ajatella, ja niin poispäin.

Kentän saattoi nähdä sielunsa silmin, syrjäinen paikka puolipimeässä, tämän kaksikon ihan oma paikka, kun kello tulee tarpeeksi paljon ja suurin osa maailmasta on mennyt nukkumaan.

Vähän tämä meinasi myös surettaa, kun tilanne selvästi jatkuu entisellään, eikä tällä kaksikolla ole ainakaan ihan heti rohkeutta puhkaista jääkiekon heterokuplaa. Voin kuvitella, että tämä teksti olisi hyvin samaistuttava myös oikeille, kaapissa majaileville ammattikiekkoilijoille.

Tykkäsin siitä, että aina lopulta palattiin tuolle syrjäiselle kentälle, siihen, että hetken näiden kahden on mahdollisuus rakastaa sekä lajiaan, että toisiaan samanaikaisesti <3

~Violet kiittää^^

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu